Vaikka maailma on pullollaan asioita, joita en tiedä, niin tiedän sentään, ettei
Martha Stewart ole australialainen. Hänen sivuiltaan kuitenkin löysin sellaisen
Lamington-ohjeen,
jota halusin kokeilla. Aussiperäisissä blogeissa ja ruokaohjesivuilla
oli tietysti useita Lamington-ohjeita ja -versioita, mutta niissä oli
aina jotain, johon en heti tykästynyt. Tai sitten joku ainesosa, jota
minulla ei ole kaapeissani. Niinpä Yhdysvaltojen lahja maailmalle neuvoi
minua, miten valmistetaan Australian perinneleivonnainen, ohje Marthan
tapaan
täällä.
Suurin, oikeastaan ainoa, vaikeus tämän leivonnaisen äärellä on kookos.
Riemastuin nähdessäni jossain blogissa nonparelleissa pyöriteltyjä
kakkupaloja, mutta eivät ne ole sitä, mitä tässä haetaan. Tässä pitää
olla kookoshiutaleissa pyöriteltyjä kakkupaloja.
Amerikkalaiset
ilmaisevat ohjeissaan määriä joskus erikoiselta kuulostavilla tavoilla,
esimerkiksi voita mitataan usein stickeissä. Ellen olisi itse nähnyt
näitä voitankoja kaupoissa, olisin ollut ihmeissäni ensimmäisiä kertoja
mittayksikköön törmätessäni.
Täällä
on käyttökelpoinen konvertteri näissä voiasioissa, ettei tarvitse
tuumia miksi ihmeessä ohjeessa on juuri 113 g voita. Yksi stick on 1/4
pound, eli 113g. Rukkaskurssilla 1 pound on noin puoli kiloa, joten
siitäkin kalkuloimalla päästään sinne seutuville, että yksi voipötkylä
on vähän päälle 100 grammaa. Saman linkin takaa löytyy muitakin
muunnostaulukoita ruoanlaittotarkoituksiin. Leipomisessa pidän enemmän
aineiden punnitsemisesta, mutta käytän tarvittaessa desimittoja ja
cup-mittoja, jälkimmäisiä varten minulla on sopiva setti kupposia.
Bloggaamissani ohjeissa mittayksiköitä käytetään kyllä aika
hulvattomasti sikinsokin, sillä jäljestän ohjeita hyvin erilaisista
lähteistä. Yritän pitää mielessäni, että muuntaisin ne parhaani mukaan
niin, että ohjeet ovat muidenkin helposti kokeiltavissa. Ei ole
mahdottomuus, että blondiinin laskupää pettää ja postaukseen päätyy
väärin muunnettu mitta, kiitollisena otan vastaan korjaukset!
Lamingtonien
pohja on sponge cake. Googlailujen perusteella kyse ei ole samasta
asiasta kuin meikäläinen sienikakku. Ymmärtääkseni sienikakun nesteenä
käytetään kiehuvaa vettä, jota taas sponge cake-ohjeissa ei näytetä
käytettävän. Jos joku tietää tästä enemmän, olisin iloinen kommentista.
Näin Martha ohjeistaa (puolitin ohjeen, määrät sen mukaiset,
alkuperäiset
siis täällä):
- 115 g voita (113g nyt on vaan kuulostaa hölmöltä)
- 3,3 dl vehnäjauhoja
- 2,3 dl sokeria
- 1 tl vaniljauutetta
- 2 suurta kananmunaa
- 1 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
- 1,2 dl maitoa
- 1 dl mansikkahilloa täytteeksi
Kuumensin uunin 160 asteeseen. Sivumennen sanoen: Fahrenheitit Celsiuksiksi saa nopsasti
täällä. Alan kyllä jo muistaa yleisimmät lämpötilat muutenkin.
Martha
näyttää olevan tarkka ehkäisyssä, hän käytti leivinpaperia, voitelua ja
jauhottamista vuokaansa, minä en ollut ihan niin tarkka, tyydyin vain
laittamaan vuokaan leivinpaperia. Käytin irtopohjaista 18 x 18 cm neliömuotoista vuokaa.
Martha
kirjoitti vaahdottavansa sokeria ja voita, kunnes niitä tulee kevyttä
ja ilmavaa (vaahtoa?). En kyllä ikinä kuuna päivänä ole saanut aikaan
mitään erityistä kevyttä ja ilmavaa (jotain?) näistä kahdesta
aineksesta, lähinnä sellaista rakeista massaa, mutta tällä on menty
tähän asti ja taas mentiin. Lisäsin vaniljauutteen (sitä
omatekemää!) ja kananmunan kerrallaan. Sekoitin tasaiseksi. Sitten oli
jauhojen vuoro, niihin oli sekoitettu jo valmiiksi leivinjauhe ja suola.
Lisäsin taikinaan vuorotellen jauhoja ja maitoa, niin että viimeiseksi
jäi jauhoja (näin Martha neuvoi, joku taika siinä lienee).
Koska
Martha teki tolkun kokoisen annoksen, hän jakoi taikinan kahteen
vuokaan. Tunnettuna kohtuuden puolestapuhujana olin siis puolittanut
ohjeen ja yksi vuoka piisasi hyvin. Paistoin kakkua noin 45 minuuttia.
Kokeilin tikulla kypsyyttä ja kun tikku oli tökkäyksen jäljiltä puhdas,
päättelin kakun olevan kypsää. Annoin kakun jäähtyä hetkosen ennen
seuraavaa vaihetta. Marthan kakkupohjat ovat varmaan ohuemmat, joten
paistoaika on alkuperäisohjeessa siksi lyhyempi.
Lamingtoneissa
näkyy useimmiten olevan jotain täytettä. Joku käyttää hilloa, toinen
laittaa kakkuun kuorrutetta välikerrokseksikin. Koska olin Marthan
matkaan lähtenyt, käytin myös hilloa. Jotten kuitenkaan olisi ihan
lammas, poikkesin Marthan viitoittamalta polulta sen verran, että
halkaisin ainokaisen kakkupohjani ja tälläsin mansikkahillon tähän
väliin. Marthahan levitti marjaherkun yhden pohjan päälle ja nosti
toisen sen päälle. Leikkasin kakkupohjan sitten suupalan kokoisiksi
neliöiksi.
Seuraavaksi oli ohjelmassa kuorrutuksen, längvitsiksi icingin valmistaminen.
- 1,2 dl maitoa
- 25 g suolatonta voita
- 0,5 rkl vaniljauutetta
- 7-8 dl tomusokeria
- 1,2 dl kaakaojauhetta
Tomusokerin
määrä kuulostaa hurjalta, mutta sitä voikin säätää kuorrutusta
sekoittaessa. Kuorrutteen tulee olla sopivan juoksevaa, että
kakkupalojen kastaminen onnistuu vaivatta. Mittasin voin ja maidon
kattilaan ja kuumensin seosta sen verran, että voi suli. Kaadoin seoksen
sellaiseen kulhoon, joka istuu mukavasti vesikattilan päälle. Sekoitin
tomusokerin, kaakaon ja vaniljauutteen nesteeseen, niin että sain aikaan
tasaisen kuorrutetaikinan, joustava nuolija on tässä hyvä vekotin,
sillä saa ainekset kulhon reunoja myöten sekoittumaan tasaisesti. Jotta
kuorrute pysyisi sopivan juoksevana, asetin kuorrutekulhon vesikattilan
päälle, kattilassa muutama sentti vettä kiehui hyvin lempeästi ja piti
kuorrutteen lämpimänä.
Toiseen kuppiin olin kaatanut kookoshiutaleita. Olin saanut blogikaveriltani
luimupupulta vinkin, että esimerkiksi Ekolossa myytävät
kookoslastut
(joista voi jauhaa itse hiutaleita) ovat paljon paremman makuisia, kun
markettien hiutaleet. Ikävä kyllä minulla ei ollut aikaa käydä tuotetta
kyselemässä, joten käytin aiemmin ostamiani hiutaleita.
Haarukan
avulla kastoin kakkupalasen kuorrutteeseen, annoin sitten ylimääräisen
kuorrutteen valua pois. Nostin kakkupalan
kookoshiutalekuppiin ja nostelin puhtaalla haarukalla hituleita kakkupalan päälle ja
pyörittelin sitä varovasti saadakseni tasaisen kookoshiutalepinnan
palaseen. Nostelin valmiit palat ritilälle jähmettymään. Kuorrutetta tuli ainakin kaksi kertaa niin paljon, kuin tarvitsin. Jos joskus tekisin uudelleen Lamingtoneja, puolittaisin vielä kuorruteohjeen. Luultavasti laittaisin suhteessa vielä vähän enemmän tomusokeria ja voita, jolloin kuorrute olisi vähän tanakampaa, nyt kakkupalat imaisivat kuorrutetta melko reippaasti.
Tämmöisen näköisiä ovat siis Lamingtonit! Eivätkä ne kookoksesta huolimatta hassummilta maistuneetkaan. Nyt tosin kookoskiintiö on täynnä vähäksi aikaan!
Tour
Down Under on loppusuoralla. Ilman kuvallista materiaalia on ollut
lähes mahdotonta virittäytyä sohvaurheilun hypnoottiseen
tunnelmaan. Tulospalvelun nimilistat eivät vain kertakaikkiaan sytytä
minunlaiseni pyöräilyfanin intoa. Mutta kevättä kohden tässä mennään ja
lähetyksiä alkaa tulla kevään klassikoista, jolloin oikeasti pääsee
näkemään kuinka miehet taas sonnustautuvat spandexiin ja Peter Seliniä
lainatakseni, tälläävät revanderinsa pyöränpenkkiin!