Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudeli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2023

Haemul Jeongol – kalakeittopäivän korealainen hotpot

Minä olen tosi huono hoksaamaan mitään kansallisia korvapuusti- tai vastaavia päiviä. Tai kun huomaan on jo ilta, tai päivän ruoka on jo tehty tai ei huvita just se mitä tänään olisi "pitänyt" kokata tai leipoa. Huomaan nyt kuitenkin, että vuonna 2021 olen tehnyt kalakeittopäivänä Aasiahkoa kalakeittoa, silloin en vielä aavistanut, että sinne suuntaan tässä kallistutaan yhä enemmän. Eilen satuin huomaamaan Peggyn instasta, että 14.2. on taas kalakeittopäivä ja on Nannakin tainnut asiasta mainita. Meillä on ollut pienimuotoinen ruokatavaroiden inventaario viime päivinä ja satuin hyvin tietämään, mitä aineksia taloudesta löytyy, merellisiä aineksia oli aivan riittävästi. 

Löysin sopivan ohjeen korealaiselle merenelävä-hotpotille ja heti aamiaisen jälkeen etsin pakastetut ainekset sulamaan. Ohjeen otin luottoblogistani, eli Korean Bapsangista. Soveltelin sen mukaan, mitä oli saatavilla, kauppaan emme mene ennen perjantaita. 

Kalakeittopäivän mausteikas merellinen hotpot 

  • 4 kampasimpukkaa
  • 1 pieni pala turskaa
  • 8 katkarapua
  • 3 pienen keräkaalin ulointa lehteä suikaleiksi leikattuna
  • 1 porkkana tikuiksi leikattuina
  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa tikuiksi leikattuna 
  • 5 cm pätkä purjoa tikkuina
  • kolmasosa punaista suippopaprikaa tikuiksi leikattuna
  • 3 ruskeaa herkkusientä
  • 2 napakkaa kevätsipulia
  • pinaatinlehtiä
  • 2 pientä kerää lasinuudelia + kiehuvaa vettä pehmittämiseen
  • 1 tl öljyä kampasimpukoiden paistamiseen

Mausteseos

  • 1 tl gochugaru-chilihiutaleita (vähensin määrää radikaalisti lähdeohjeen määrästä)
  • 1 rkl soup soy saucea (korealainen valmiste, voi korvata tavallisella soijakastikkeella tai kalakastikkeella)
  • 0,5 tl suolaa
  • kunnon pyöräytys pippurimyllystä
  • 1 tl gochujang-chilitahnaa (nyt lähti käyttöön neljäs purkki CampaKeittiössä alle vuodessa!)
  • 1 tl doenjang-soijapaputahnaa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 0,5 tl inkivääritahnaa
  • 3 rkl kelp-lientä (alapuolella)

Liemi

  • palanen kelpiä (kuivattua merilevää)
  • 3-4 dl vettä
  • 1 rkl sitruunamehua
Otin turskan, kampasimpukat ja katkaravut sulamaan lautaselle paperin päälle hyvissä ajoin. Kun turskapala oli sulanut, leikkasin sen suupaloiksi. Kuorin katkaravut, ne olivat valmiiksi kypsiä. Olisi ollut kivempi käyttää raakoja katkiksia, mutta avattu pussi kypsiä pitää ensin käyttää. 


Valmistelin kasvikset ja sienet, leikkasin suikaleita ja viipaleita, otin pussista kourallisen pinaattia ja silppusin kevätsipulia. Kiehautin litran vettä ja kaadoin pieneen kulhoon vettä ja nostin lasinuudelikiekot pehmenemään. Loput vedestä kaadoin kattilaan ja lisäsin sinne mukaan kelp-kappaleet, kiehautin lientä noin 5 minuuttia ja nostin sitten pehmenneet kelp-merileväpalat pois kompostikuppiin. Liemen kaadoin pieneen kannuun, siitä olisi helpompi kaataa hotpot-pataan kuin kattilasta. 


Kuivat kelp-palaset ennen kiehautusta

Sekoitin mausteseoksen pienessä kupissa. Kuvassa alla mausteseosta ei ole vielä notkistettu, tein sen vasta olohuoneen lattialla, missä tein ruoan loppuun, oli taas päivällinen matolla-päivä. Lisäsin mausteseokseen muutaman ruokalusikallisen kelp-lientä ja sekoitin tasaiseksi. 


Olimme jo laittaneet olohuoneeseen valmiiksi kaikki, kattauksen ja hotpot-padan, jota on käytetty jo monta kertaa. Olen siihen oikein tyytyväinen. Nostin kaikki ainekset valmiiksi saataville ja laitoimme hotpot-laitteen päälle noin puoliteholle. Siinä ei ole oikein kummoistakaan asteikkoa, ihan summissa ajattelin, että keskikohdan paisto-osa kuumenee sopivasti kampasimpukoiden paistamista varten. 

Asettelin hotpot-laitteen kehänmäiseen alaosaan sienet, kaalisuikaleet, paprika- ja kesäkurpitsaviipaleet, purjon, porkkanatikut ja turskapalat. Laitoin tilkan öljyä yläosan paistokohtaan ja nostin kampasimpukat siihen kypsymään. Kaadoin noin kolme desiä kelp-lientä kasvisten ja turskan päälle ja pian liemi alkoikin jo kiehua. 


Kampasimpukat odottivat kypsyttyään hetkisen lautasella, ettei niistä tulisi kumisia

Muutaman minuutin kuluttua lisäsin mukaan pehmenneet lasinuudelit, jotka olin leikannut saksilla muutamaan nippuun ja lisäsin vielä mukaan kypsät katkaravut, runsaasti kevätsipulia ja pinaatinlehtiä. Kaadoin keittosyvennykseen hieman lisää lientä ja mausteseoksen, sekoittelin pienillä pihdeillä. Kampasimpukat olivat sopivasti kypsiä samaan aikaan kuin kasvikset ja turskakin. 



Annostelin kulhoihin kaikkia aineksia ja lientä, viimeistelimme annokset vielä seesamiöljyllä ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Ensimmäisten annosten jälkeen lisäsin vielä hieman nuudeleita hoptpot-laitteeseen ja söimme toisessa annoksessa vielä kasviksia ja nuudeleita, merenelävät olimme jo syöneet ensimmäisessä annoksessa. 



Kyllä tämä kansallisen kalakeittopäivän ruoasta meni eikä ollut huono ystävänpäivän päivällisenäkään. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokkailuni. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Budae Jjigae – Korean Army Stew


Eilen alkoi taas korealainen huippukokous, kun sisareni saapui kimchipurkki mukanaan (kuten kunnon unni) ja melko pitkä päivästä tulikin, olihan asialistalla K-draamaa ja K-ruokaa. Jopa K-olutta. Tv-sarjaksi valitsimme kaikista kymmenistä tarjolla olevista Hyde Jekyll Me-nimisen sarjan, jossa miespääosassa on sydämeni kapteeni, Crash Landing on You- sarjan Kapteeni Ri:tä esittänyt Hyun Bin. Olen vältellyt keväästä asti muita Hyun Binin sarjoja, sillä kapteeniefekti oli vielä liian voimakas, nyt kykenin jo katsomaan häntä jo ihan hyvin täysin toisenlaisessa roolissa. 

Verryttelimme ensin katsomalla muutaman osan, joiden aikana pääsin hieman kärryille, mistä mahdollisesti voisi olla kyse. Korealaisissa sarjoissa ei voi olettaa, että kaikki pureskeltaisiin valmiiksi katsojille, vaan niitä pitää katsoa keskittyneesti. Ihan vähän voi välillä googlailla lisätietoja, mutta vain toisella silmällä. 

Alkulämmittelyn jälkeen valmistimme varhaisen päivällisen ja jo edellispäivänä olimme päättäneet, että ruokana olisi Korean Army Stew. Näin sellaisesta kuvia ensin foodgawkerissa ja menin heti katsomaan olisiko Korean Bapsang-blogissa tehty tätä hauskalta kuulostavaa ruokalajia. Olipa tietysti.  Toinen minulle uusi paljon korealaista ruokaa sisältävä blogi on nimeltään Beyond Kimchee ja sielläkin oli tätä pataruokaa tehty. Yhdistelin näitä kahta ohjetta. 

Wikipedia kertoo ruokalajista näin. Lyhyesti sanottuna: budae jjigae on ruoka, jonka oleellisimmat osat ovat nuudelit, länsimainen prosessoitu liha (spam, makkara jne) ja kimchi. Näiden lisäksi siinä voi olla lähes mitä vain sattuu varastoissa olemaan. Se onkin Korean sodan jälkeisen pula-ajan koosteruoka, kun nyhjättiin tyhjästä ja amerikkalaisista armeijan tukikohdista sekä varastettiin, että hankittiin mustanpörssin kautta lisuketta omiin elintarvikevarastoihin juuri näiden säilykkeiden muodossa. 

Budae Jjigae elikkäs Korean Army Stew

  • säilykekinkkua
  • nakkeja
  • kimchiä
  • punaista paprikaa
  • vihreää sipulia
  • herkkusieniä
  • tofua
  • pikanuudeleita + maustepussit
  • oranssia cheddaria 
  • vettä
  • 1 tl gochugaru-chilihiutaleita
  • 1 rkl gochujang-chilitahnaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • seesaminsiemenöljyä
  • 1 tl valkosipulimurskaa 
  • pippuria 
En ollut ostanut säilykekinkkua aikoihin tai ehkä koskaan ja sen löytäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu, en sentään mustanpörssin kanssa joutunut tekemisiin. Prismassa oli sentään Rainbow-merkkinen kinkkusäilyke, joka on varmaan melko lähellä sitä spamiksi sanottua tuotetta, jota tämä ruoka huusi. Makkaroidenkin olisi ollut hyvä olla pelti- tai lasipurkkiin säilöttyjä, meillä oli ihan tavallisia nakkeja. En laittanut tuohon ylle varsinaisia määriä muihin kuin tuohon mausteseokseen, kaikkea muuta laitetaan sen verran kuin sattuu olemaan, tai montako nälkäistä on padan äärellä. 

Tein ruoan ruokapöydälle nostettavalla kaasupolttimolla, jollaisia käytetään paljon korealaisessa keittiössä ja ravintoloissa. Keittoastiaksi valitsin matalan suorareunaisen kuparipannun, jonka arvelin olevan sopivan kahden hengen annokseen. Tarkoitus on lisätä syömisen edetessä aineksia, joten pannuvalinta oli oikein sopiva. 

Ensin pilkoin ainekset valmiiksi, viipaloin kinkun ja leikkasin nakit kolmeen palaan ja tein niihin pieniä viiltoja. Silppusin sipulia ja leikkasin sienet ja paprikan viipaleiksi. Tofua käytin ihan ensimmäistä kertaa omassa kokkailussa, olin valinnut ilmeisesti  tähän ruokaan vähän liian pehmeää silkentofua, mutta sain siitä leikattua kuitenkin paloja. Tiiviimpi tofu olisi voinut olla parempi. Sisko leikkasi kimchin saksilla pienemmiksi paloiksi. 

Sekoitin mausteseoksen valmiiksi, yhdistin kupissa chilihiutaleet ja -tahnan valkosipulimurskaan, soijakastikkeeseen ja muutaman tippan seesaminsiemenöljyä. Kiersin myllystä hieman pippuria mukaan ja sekoittelin. Lähdeohjeissa oli käytetty chihiutaleita enemmän kuin -tahnaa, minä olin varovainen, sillä en ollut aiemmin käyttänyt näitä sisareni juuri tuliaisina tuomia chilihiutaleita. Tämä ruoka ei todellakaan tarvitse suolaa erikseen. Siitä pitävät huolen lihatuotteet, kimchi, soijakastike ja nuudelien mausteseokset. 

Kiehautin noin puoli litraa vettä kattilassa ja lisäsin sinne nuudelien maustepussit, toinen taisi olla liikaa suolan puolesta. Lisäsin mukaan mausteseoksen, jonka olin sekoittanut kupissa ja jätin kattilan odottamaan siksi aikaa, että sommittelin pannulle kehään kinkkuviipaleet, sienet, paprikan, paloiksi leikatun kimchin ja nakkipalat. Tofun jätin vielä odottamaan, sillä pelkäsin sen hajoavan liemeen liian nopeaksi, myös sipulin jätin odottamaan. Keskelle kehää laitoin toisen nuudelipalikoista ja kaadoin lientä kattilasta sen verran, että nuudelit melkein peittyivät. Nostin nuudelien päälle sitä oranssia juustoa ja muistin ajatella, että olikohan se Trump jo tehnyt sen suuren ilmoituksensa. 

Sitten kaasuliekki padan alle ja odottamaan. Meillä oli ruokajuomina oikein korealaiset oluet (tuomalla toimme muutaman pullon Cass-olutta Saksasta tällaisia tärkeitä tapahtumia varten) ja kahta sojua, perus- ja greippimakua. Maistoimme niitä pienistä laseista ristiin ja oli se greipin makuinen aika kiva. 

Ruoka valmistui todella nopsasta, nostin tofupaloja mukaan, ripottelin vihreää sipulia ja kun nuudeli oli kypsynyt ja juusto sulanut, kauhoimme aineksia kauhalla annoskuppeihin, nuudelit siskoni leikkasi saksilla, ettei koko setti tullut samaan annokseen. Nostelimme loput ainekset pataan, toisen nuudelisatsin ja juustoviipaleet ja mitä vielä oli jäljellä, vähän kinkkua, tofua, nakkeja ja sieniä. Kaadoin päälle vielä loput liemestä.

Tämä oli kyllä hauska ruoka, mausteseos antoi mukavasti potkua, muttei liikaa. Samassa padassa oli niin säilykelihaa kuin tofuakin ja juuri tästä pidän korealaisessa keittiössä, mukaan voi laittaa ihan mitä haluaa. Jos haluaa tehdä kasvisruokaa tai vegaanista, sekin onnistuu hyvin, mutta myös tämmöiset sekoitukset ovat aivan hyväksyttäviä. Tärkeintä on käyttää niitä aineksia, joita sattuu olemaan, myös pieniä määriä edellispäivän ruoasta jääneitä tähteitä. Meillä meni tähän ruokaa kolme nakkia ja neljä viipaletta säilykekinkkua, neljä sientä ja neljäsosa paprikaa. Ei paljon, mutta nälkä siirtyi ja pääsimme takaisin Hyde Jekyll Me-sarjan pariin. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 


Ehdimme eilen katsoa 9 noin tunnin mittaista osaa ja yön aikana sitten jatkoin unissani juonen kehittelyä, sekä mentaalivalmistin päivälliseksi kaavailemaamme bibimbapia. En ole sitä koskaan vielä itse valmistanut ja syönyt vain kerran ravintolassa, mutta uniharjoittelun avulla se käy tänään kuin tanssi!

tiistai 22. helmikuuta 2022

Chicken jjapaguri

Teimme viime vuonna pariin otteeseen Parasite-elokuvan tunnetuksi tuomaa pikanuudelihässäkkää naudanlihalla. Nyt kokeilin samaa broilerilla, sitä kun sattui olemaan käytettäväksi sopivasti. Tein nyt kahden hengen annoksen kahdesta nuudelikiekosta ja se oli juuri sopivasti. Kyseiset nuudelit on ostettu Hakaniemen etnisistä liikkeistä, Vii-voanista ja Asian Marketista, jonka tarkkaa nimeä en muista. 

Chicken jjapaguri kahdelle

  • 1 pakkaus Chapagetti-nuudeleita mausteineen
  • 1 pakkaus Neoguri-nuudeleita mausteineen
  • 1,5 l vettä
  • 2 broilerin rintafilettä (nämä olivat persiljamarinoituja)
  • suolaa ja pippuria 
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • seesaminsiemeniä
  • kevätsipulin varsia silppuna
  1.  Laitoin veden kiehumaan kattilaan ja avasin sinne kummankin nuudelipussin kuivattujen vihannesten pussit. 
  2.  Leikkasin broilerin rintafileet suupalan kokoisiin paloihin, ripottelin paloille suolaa ja pippuria.  
  3.  Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja voita ja laitoin broileripalat kypsymään pannulle, sekoittelin.
  4.  Kun vesi kiehui kattilassa, laitoin kummatkin nuudelikiekot veteen kypsymään, sekoittelin. 
  5.  Kun nuudelin olivat kypsiä, otin talteen noin 1,5 dl keittovettä ja kaadoin nuudelit siivilään ja siitä takaisin kattilaan. 
  6. Yhdistin nuudeleihin mustapapujauheen ja toisen pakkauksen pienen öljypussin sisällön. Taas sekoitin. 
  7.  Avasin toisen nuudelipussin viimeisen maustepussin, se on punaista voimakasta mausteseosta, sitä laitoin noin puolet, sillä se on kuulema tosiaan hot hot. Sekoitin.
  8. Viimeisenä sekoitin mukaan pannulta kypsät broileripalat. Pitää varmistaa, että ne ovat kypsiä, toisin kuin naudanliha, jonka voi jättää raaemmaksi. 
  9. Annokseen ripottelin päälle vielä seesaminsiemeniä ja kevätsipulinvarsia silppuna. 
Oli muuten hyvää, ehkä (kehtaisiko sanoa) jopa parempaa kuin naudanlihan kanssa. Seuraavaksi aion olla minuksi ylirohkea ja kokeilla tofun kanssa. Ystävämme sanoi, että se sopii tähän ruokaan tosi hyvin. Ja myös kokonaan ilman lihaa voi tehdä yhtä lailla. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 

lauantai 2. lokakuuta 2021

Ehkä aavistuksen myöhässä – jjapaguri

Viime vuonna Parasite toi minunkin tietoisuuteeni jjapaguri-nimisen ruoan, mutta tuolloin en saanut käsiini sen valmistamisessa oleellisia aineksia. Viikko sitten olimme Helsingissä ja tapasimme tuttujamme. He ovat innokkaita aasialaisen ruoan kokkaajia ja tuli puheeksi  mistä mitäkin raaka-aineita saa hankittua. Muistin silloin, että se yksi ruoka on vielä kokeilematta ja menin samantien katsomaan Nannan postausta aiheesta. Postauksessa oli oivallisesti kuva nuudeleista ja sen kuvan kanssa menimme Hakaniemessä Vii-Voaniin. Ei ollut kovin kallis ostos, neljä pussia nuudeleita maksoi 4,40€. En halunnut kokeilla ruoan tekemistä reissussa, vaikka se olisi ollut kyllä hyvin toteutettavissa retkiolosuhteissakin. Halusin kutsua elokuvasta kovasti pitäneen poikamme syömään jjapaguria. 

Tänään oli sopiva päivä kokeilla korealaista hittiruokaa. Luin vielä sauvajyväsenkin postauksen aiheesta, hän kokeili ruokaa jo silloin viime vuoden keväällä. Siitä ja Nannan postauksesta arvioin tekisinkö annoksen, johon tulisi kaksi vai neljä pussia nuudelia meille kolmelle syöjälle. Päädyin tekemään ruoan neljästä nuudelipakkauksesta. Katsoin vielä yhden Youtube-pätkänkin aiheesta. 


Jjapaguri kolmelle + yksi annos mukaan

  • 2 pussia Chapagetti-nuudeleita 
  • 2 pussia Neoguri-nuudeleita 
  • 2 litraa vettä keittämiseen
  • 300 g naudan sisäfilettä
  • 1 tl öljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl voita
  • kevätsipulia
Leikkaa liha pienehköiksi suupaloiksi, käytä niin mureaa lihaa kuin mahdollista, ettei kypsentäminen vie kauan. Halvat nuudelit kohtaavat tässä laadukkaan lihan, mutta ruoan voi toteuttaa ilman lihaakin tietysti. Elokuvassa tällä asetelmalla on tärkeä merkitys. 

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Avaa nuudelipussit ja ota niiden sisältä olevat maustepussit sivuun. Niitä on monta erilaista, kaikkia tarvitaan. 

Ripottele lihapaloille suolaa ja pippuria ja kaada päälle pieni liraus öljyä, sekoittele. Kuumenna pannu oikein kuumaksi ja kaada lihapalat kypsymään, sekoittele. 

Nosta nuudelikiekot kiehuvaan veteen ja lisää myös kaikkien nuudelipussien vihanneshiutalepussien sisällykset. Sekoittele pihdeillä tai syömäpuikoilla ja anna nuudelien kypsyä noin kolme minuuttia. Toisella kädellä sekoittele lihapaloja pannulla, lisää pannulle ruokalusikallinen voita. 

Kun nuudelit ovat kypsiä, ota ensin talteen pari desiä keittovettä ja kaada sitten nuudelit siivilään. Palauta nuudelit kattilaan. Avaa Chapagetti-nuudelien papukastikejauhepussit ja toisten nuudelien maustepusseista toinen. Tämä viimemainuttu mausteseos on voimakasta, joten käytä sitä varovasti, minä kumosin mukaan yhden pussillisen ja toisen jätin jemmaan. Jopa korealaisnainen videossa kehotti varomaan tätä mausteseosta, ettei ruoasta tulisi liian tulista. Sekoita ja lisää mukaan pari isoa lorausta nuudelien keittovettä, sekoita taas niin, että mausteet ja papukastikejauhe sekoittuvat nuudeleihin. Avaa vielä pienet öljypussit ja sekoita öljykin mukaan. Aivan lopuksi sekoita mukaan lihapalat pannulta. Matkin Nannaa vielä siinäkin, että silppusin annoksiin vielä kevätsipuliakin. 

Ai että oli hyvää! Aika harvoin sitä tulee tehneeksi ruokaa, josta ei oikein osaa arvata miltä se maistuisi tai pitäisi maistua. Olen toki syönyt instant-nuudeleita ennenkin, mutten näin hyviä ja sopivan mausteisia. Lihapalat olivat justiinsa sopivan kypsiä ja mureita. Kaksi ruokailijaa santsasi ja yhden annoksen vielä pakkasin pojalle mukaan. Ensi kerralla Helsingissä käydessäni, ostan lisää näitä nuudeleita jemmaan. 

Ja kauanko tämän ruoan tekemiseen meni? Olin leikannut lihan valmiiksi kuutioiksi ja kun vesi alkoi kiehua, meni lopuissa vaiheissa alle 10 minuuttia. Ihan seitsemään minuuttiin en tainnut päästä. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 

torstai 11. helmikuuta 2021

Kanalihapullawokki

Joitakin aikoja sitten opin tekemään lihapullat oikein, aika monta vuosikymmentä se kyllä otti. Niitä broilerin jauhelihasta tehtyjä pulleroita jäi 10 kpl ja pakastin ne jotain toista ateriaa varten. En nyt muista minä päivänä tätä söimme, ei ole ollut eilen, taisi olla sunnuntaina. Tein taas kerran wokin, johon meni yhtä jos toista jääkaapin vihanneslaatikosta sekä talouden viimeiset täysjyvänuudelit. Pitää muistaa ostaa lisää. 

Kanapullawokki

  • 10 kanapullaa (ohje täällä)
  • 1 pitkulainen hässäkkä täysjyvänuudelia
  • kuumaa vettä nuudelien pehmittämiseen
  • 2 porkkanaa
  • 3 pientä suippopaprikaa
  • 2 kevätsipulia
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • palanen inkivääriä
  • chilihiutaleita
  • 1 sitruunaruoho päällimmäinen lehti kuorittuna ja veitsellä hieman naputeltuna
  • wokkiöljyä (hyvin kuumuutta kestävää)
  • limen mehua ja kuori raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • krassia
  • tarjoiluun limelohkoja
  • korianteria (mutta meillä ei nyt ollut sitä)
Kuumensin vettä keittimessä ja kaadoin kiehuvan veden astiaan ja laitoin nuudelihäkkyrän sinne kannen alle pehmenemään. Leikkasin porkkanat ja paprikat ohuiksi tikuiksi, samoin valkosipulin ja inkiväärin ohuiksi lastuiksi. 

Laitoin wokkipannun kuumenemaan ja lorautin sille pari ruokalusikallista hyvin kuumuutta kestävää wokkiöljyä. Sen tuoksu on kyllä hieman arveluttava, tulee sellainen aavistuksen teollinen tuoksahdus, joka on vähän liian hyvä ollakseen totta. Kaadoin kasvikset kevätsipulia lukuunottamatta pannulle, silppusin senkin, mutta jätin vielä lautaselle odottamaan. Sitruunaruohokin siellä seassa toivon mukaan antoi makuaan. Kun kasvikset alkoivat saada väriä, lisäsin pannulle sulatetut broileripullat ja sekoittelin. Kohta lisäsin pannulle chilihiutaleita, suolaa ja pippuria, limen kuorta ja mehua. 

Kaadoin pehmenneet nuudelit siivilään ja sieltä pannulle, sekoittelin taas ja maistelin, lisäsin mausteita, etenkin sulaa sai lisätä kunnolla. Ihan lopuksi lisäsin kevätsipulit mukaan, ne saivat jäädä melkein raaoiksi. Tarjoillessa annoksen päälle tuli vielä sipulinvarsisilppua, hieman krassia ja limetin mehua. 

Pakastimen kauttakin ebelskiverpannulla paistetut broileripullat olivat ihmeen kuohkeita ja maukkaita, eikä nuudelisekasotkukaan hassumpaa ollut. Sitruunaruohotikun poimin pois pannulta ennen tarjoilua. 


Yhden elokuvattoman päivän jälkeen palasimme niiden maailmaan ja aloitimme Coenin veljesten vuonna 2001 ensi-iltansa saaneella Mies joka ei ollut siellä (The Man Who Wasn't There). Emme kumpikaan muistaneet siitä mitään, joten oli kiva alkaa katsoa sitä uudelleen. Voi että taas, miten hyvä elokuva. Olemme katsoneet tässä elokuvafestareillamme muitakin Coenien elokuvia, tämä oli jälleen niin hieno. Billy Bob Thornton osaa kyllä olla jäätävä, vaikka tässä hän olikin niin tavallinen parturi kuin olla voi.


Toiseksi katsoimme The King's Speechin (Kuninkaan puhe) vuodelta 2010. Minussa on pikkuisen, ihan pikkuisen brittimonarkian ihailijaa, joten tämä elokuva sopi listallemme siinä kuin The Queenkin. Colin Firth on niin hyvä tässä, että kurkkua kuristaa.

Piiat (The Help) 2011 on ollut hyllyssä meillä vuosikausia, ei ehkä ihan sieltä kymmenen vuoden takaa, mutta kauan. Muutos alkaa kuiskauksella, kuinka totta. 

Kotoisten elokuvajuhliemme elokuvat ovat tähän asti nämä: 

  1. Jackie Brown 1997
  2. Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016
  3. Interstellar 2014
  4. Inside Llewyn Davies 2013
  5. Fargo 1996
  6. Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994
  7. Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001
  8. Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000
  9. Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995
  10. Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004
  11. Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013
  12. The Full Monty (Housut pois) 1997
  13. Amélie 2001
  14. A Serious Man 2009
  15. Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009
  16. Juice 2018
  17. Truman Show 1998
  18. Lost in Translation 2003
  19. Stripes (Natsat) 1981
  20. Arizona Baby/Raising Arizona 1987
  21. The Queen 2006
  22. Bagdad Cafe 1987
  23. Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990
  24. Out of Sight (Mieletön juttu) 1998
  25. Notting Hill 1999
  26. High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000
  27. Love Actually (Rakkautta vain) 2003
  28. Mestari Cheng 2019
  29. Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979
  30. I served The King of England 2006
  31. Tlmocník (Tulkki)  2018
  32. Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001
  33. Sangarid (Loikkarit) 2017
  34. Little Miss Sunshine 2006
  35. Jalla! Jalla! 2000
  36.  The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997
  37. The Shining (Hohto) 1980
  38. One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975
  39. Amadeus 1984
  40. Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969
  41. Valmont 1989
  42. Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988
  43. Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012
  44. Falling in Love (Rakastutaan)1984
  45. About Schmidt 2002
  46. U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997
  47. Kill Bill: Volume 1 2003
  48. Kill Bill: Volume 2 2004
  49. Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991
  50. Top Gun 1986
  51. Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993
  52. Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994
  53. Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994
  54. Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969
  55. Reservoir Dogs 1992
  56. Kolja 1996
  57. Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017
  58. Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016
  59. The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017
  60. Space Cowboys 2000
  61. Juste la fin du monde (Vain maailmanloppu) 2016
  62. Magnolia 1999
  63. Sage Femme (Rakkaudella, Béatrice) 2017
  64. Contact – Ensimmäinen yhteys 1997
  65. Sense and Sensibility (Järki ja tunteet) 1995 
  66. Mars Attacks! (Mars hyökkää!) 1996
  67. Animal House (Delta-jengi) 1978
  68. Mamma Mia! 2008
  69. Moulin Rouge 2001
  70. Ratatouille (Rottatouille) 2007
  71. Madagascar 2005
  72. Der Untergang (Perikato) 2004
  73. Rear Window (Takaikkuna) 1954
  74. Die Blumen von Gestern (Eilisen varjot) 2016
  75. Corpse Bride 2005
  76. The Adventures of Tintin (Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus) 2011
  77. Wild Things (Villit kuviot) 1998
  78. Up in the Air 2009
  79. Broken Flowers 2005
  80. Transamerica 2005
  81. Clockwork Orange (Kellopeliappelsiini) 1971
  82. Trainspotting 1996
  83. The Man Who Wasn't There (Mies joka ei ollut siellä) 2001 
  84. The King's Speech (Kuninkaan puhe) 2010
  85. The Help (Piiat) 2011

perjantai 8. tammikuuta 2021

Jonkunlainen wokkihässäkkä


 Broileriwokki

  • 2 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • kuumuutta kestävää wokkiöljyä
  • 200 g broileria suikaleina
  • 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • pieni palanen tuoretta inkivääriä
  • 1 punasipuli
  • 1 pieni oranssi suippoppaprika
  • 1 pieni vihreä suippopaprika
  • 1 porkkana
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 1 limetin mehu + limettilohkoja tarjolle
  • 1 rkl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • valkosipulinvarsia 
  • seesaminsiemeniä
Kuumenna kattilassa vettä kiehuvaksi ja laita nuudelikiekot veteen. Laita kansi päälle ja jätä nuudelit kypsymään kuumaan veteen. 

Leikkaa kasvikset suikaleiksi, minä käytin kuorimaveistä porkkanan ja kesäkurpitsan suikaloimiseen, sillä saa ohuita, nopeasti kypsyviä suikaleita. Kuumenna wokkipannulla kuumuutta kestävää öljyä ja paista broilerisuikaleet öljyssä niin, mitä ohuempia suikaleita, sen nopeammin ne kypsyvät. Siirrä suikaleet odottamaan lautaselle. Tarvittaessa lisää hieman öljyä ja kippaa pannulle kasvissuikaleet ja sekoittele. Pannu saa olla niin kuumalla kuin sielu sietää, että kaikki kypsyy nopeasti. 

Valuta nuudelit siivilässä ja kaada ne mukaan pannulle ja sekoita kasviksiin. Mausta suolalla, pippurilla, chilihiutaleilla, limettimehulla ja lorauksella soijakastiketta. Nosta broileripalat takaisin pannulle ja kuumenna, varmista kypsyys. Tuore korianteri sopisi tähän hyvin, mutta sitä minulla ei ollut, joten laitoin silputtua valkosipulinvartta. Ripottele pinnalle vielä seesaminsiemeniä, ne voisi myös paahtaa etukäteen kuivalla pannulla, mutta minä en muistanut. 

Me söimme tästä eilen puolet ja toinen puoli menee tänään. Välillä vieläkin teen vahingossa liikaa ruokaa kahdelle, mutta tämä ei taida tykätä kamalan huonoa lämmittämisestä. 

torstai 8. maaliskuuta 2018

Pikaista pöytään

Tänään päivällislautasille ilmestyi nopeaa nuudeliwokkia pannulla paistetun tonnikalan kanssa. Nälkä siirtyi ainakin huomiseen. 

Tonnikalaa nuudeleiden ja kasvisten kanssa


Tonnikala

  • 2 noin 2,5 cm paksua palaa tonnikalaa
  • pieni nokare voita ja hieman oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria


Wokki

  • 2 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • oliiviöljyä
  • 2 suikeroa tomaattia
  • 2 pientä paprikaa
  • 1 porkkana
  • 1 isonpuoleinen kevätsipuli
  • pätkä kesäkurpitsaa
  • 6 "oksaaa" broccoliinia
  • 1 limen mehu
  • 1 rkl sitruunakastiketta
  • 1 tl srirachaa
  • 1 tl hoisinkastiketta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta korianteria
Aloitin kiehauttamalla puolisen litraa vettä ja kaatamalla sen astiaan nuudelikiekkojen päälle. Jätin ne astiaan kypsymään muitten puuhien ajaksi. Otin seuraavaksi esille tonnikalapalat ja leikkasin ne vielä kulmittain kahteen kolmioon. Ripotin niille hieman suolaa ja pippuria. 

Käsittelin sitten kasvikset valmiiksi. Leikkasin sipulin, paprikat ja sipulin suikaleiksi. Raastoin porkkanan karkeaksi raasteeksi. Tomaatit leikkasin pitkittäin ohuiksi suikaleiksi ja kesäkurpitsan mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi ja viipaleet vielä suikaleiksi. Broccoliineista leikkasin varsista hieman pois ja kukinnot ohuemmiksi paloiksi. 

Kuumensin wokissa tilkan öljyä ja käytin sillä vuorotellen brooccoliinit, porkkanat, kesäkurpitsat, paprikat, sipuleista puolet (säästin puolet raakoina annosten päälle) ja tomaatit. Kun kaikki kasvikset olivat käyneet pannulla, kaadoin kaikki sinne takaisin ja lisäsin mukaan kuumassa vedessä kypsyneet, siivilöidyt nuudelit. Maustoin seosta sitruunakastikkeella, soijakastikkeella, srirachalla, hoisinkastikkeella, limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisäsin mukaan vielä kevätsipulia ja tuoretta korianteria. 

Samaan aikaan, kun wokki valmistui, kuumensin toisella pannulla nokareen voita ja tilkan öljyä. Kun voi alkoi kuohua, nostin kolmioksi leikatut tonnikalapalat pannulle ja paistoin kumpaakin puolta, kylkiä ja palojen päitä kutakin noin minuutin verran. Nostin palat peltiselle lautaselle ja peitin lautasen toisella nurinpäin asetetulla lautasella. Näitä lautasia olen ostanut Lidlistä, ne ovat hyvin käytännöllisiä kesän grillauksissa ja muutenkin ruoanlaitossa, ne voi laittaa uuniin ja niiltä on hauska syödäkin välillä. 

Kun wokki oli valmis ja tarpeeksi maustettu, nostin nuudelien ja kasvisten seosta keon lautaselle ja siihen päälle palan tonnikalaa. Arvelin, että jaksaisimme syödä puolet ruoasta ja loput olisivat huominen työlounas. Olin oikeassa. 

torstai 25. tammikuuta 2018

Rapukakkuja ja wokkinuudeleita

Koitan edelleen käydä kaupassa niin vähän kuin mahdollista ja kaivella sen sijaan jääkaappia ja muita varastojamme päivällisen toivossa. Tällä viikolla söimme aika kivoja rapukakkuja wokattujen nuudeleitten kanssa. Olin siinä luulossa, ettei meillä ole sitä yhtä rasiaa jokiravunpyrstöjä, mutta olihan se siellä sillipurkkien takana piilossa. 

Rapukakut

  • 1 rasia kypsiä jokiravunpyrstöjä (noin 150 g)
  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • 2 keväsipulia 
  • 2 rkl majoneesia
  • 1 dl korppujauhoja
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 kananmuna
  • suolaa ja pippuria
  • puolikkaan limen mehu
  • pikku turistus srirachaa
  • basilikaa (korianteri olisi ollut parempi, mutta sitä ei ollut)
  • nokare voita ja loraus oliiviöljyä paistamiseen
  • tarjoiluun srirachamajoneesia

Wokkivihannekset ja -nuudeli

  • 2 pientä kiekkoa täysjyvänuudelia
  • 1 pieni porkkana
  • muutama kirsikkatomaatti
  • 1 kevätsipuli
  • noin kolmasosa keltaisesta, punaisesta ja oranssista paprikasta
  • muutama pieni violetti ruusukaali
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl limekastiketta
  • puolikkaan limen mehu
  • 1 tl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • korianteria jos sitä olisi
  • limelohkoja tarjoiluun
Laitoin kulhoon korppujauhot ja kerman ja jätin seoksen turpoamaan hetkeksi. Sillä välin silppusin sipulin, raastoin kesäkurpitsan ja pilkoin rapuja hieman pienemmäksi silpuksi. Sekoitin ne kaikki turvonneisiin korppujauhoihin. Lisäin mukaan kananmunan, majoneesin, srirachan, limemehun ja mausteet. Sekoitin massan tasaiseksi ja laitoin kylmään asettumaan. 

Viipaloin ohuesti paprikan, porkkanan ja sipulin. Leikkasin tomaatit ja ruusukaalit puolikkaiksi, kaalien kannat leikkasin pois ja irrotin päällimmäiset lehdet, jos ne olivat kuivahtaneita. Laitoin nuudelikiekot kulhoon ja kaadoin päälle niin paljon kiehuvaa vettä, että kiekot peittyivät. 

Kun ruoka-aika lähestyi, nostin liedelle kaksi pannua. Toiselle pannulle laitoin voita ja oliivöljyä kuumenemaan. Taputin kostein käsin rapukakkutaikinan kuudeksi pieneksi kakkuseksi ja laitoin ne paistumaan voin ja öljyn seokseen keskilämmölle. Kun alapuoli oli kauniin paistunut, käänsin kakut ja paistoin toista puolta saman verran. Jätin kakut pienelle lämmölle hautumaan kypsiksi. 

Toisella pannulla kuumensin rypsiöljyä ja kun pannu oli todella kuuma, kumosin sille kaikki vihannekset. Sekoittelin ja paistelin niitä muutaman minuutin. Valutin pehmenneet nuudelit ja kaadoin ne pannulle. Sekoitin taas, maustoin kala- ja limekastikkeilla, soijalla, limemehulla, suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin ensin lautaselle vihanneksia ja nuudeleita ja siihen päälle pari rapukakkua ja tarjolle muutaman limelohkon ja srirachalla terästettyä majoneesia. Annoksesta jäi pieni työlounas, kolme olisi syönyt tästä ihan hyvin. 

torstai 30. marraskuuta 2017

Hintsusti hottia kanakeittoa


Täällä viikolla meillä oli töissä keittopäivä. Kyseessä oli aasialaisvivahteinen kanakeitto.

Kanakeittoa kaikille

  • 1 l vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 800 g broilerifileitä
  • oliiviöljyä
  • soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • currya
  • jauhettua paprikaa
  • 2 pientä punaista chiliä
  • 1 kesäkurpitsa
  • 4 porkkanaa
  • 2 tomaattia
  • nippu kevätsipulia
  • pieni purkki säilykemaissia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 punainen paprika
  • palanen inkivääriä 
  • 1 suuri valkosipulinkynsi
  • 3 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • 2 limettiä
  • 1 tölkki kookosmaitoa
  • nippu korianteria
Hirveästi aineksia, nyt ei Hannelekaan tykkää! Tai ehkä tykkää kumminkin. Aloitin laittamalla veden kiehumaan ja tipautin liemikuution mukaan. Sitten pilkoin, raastoin, kuorin ja silppusin ison tarjottimellisen kasviksia. 

Raastoin kesäkurpitsan, porkkanat ja kuoritun inkivääripalasen. Silppusin sipulin, valkosipulinkynnen, chilit, paprikat ja tomaatit. Huuhdoin maissin ja jätin valumaan lävikköön. 

Tein kulhoon pienen pikamarinadin broilerille, sekoitin limetin mehua, oliiviöljyä, soijaa, suolaa ja pippuria. Leikkasin broilerifileet suikaleiksi ja sekoitin marinadiin. 

Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja pintapaistoin pikamarinoidut broilerisuikaleet muutamassa erässä ja kaadoin ne kevyesti kiehuvaan kasvisliemeen. Käytin sitten kasvikset muutamassa erässä pannulla ennen keittokattilaan kumoamista.

Sekoitin mukaan kookosmaidon ja nostelin nuudelikiekot keittoon, hämmentelin ja maustoin keittoa currylla, jauhetulla paprikalla (lähinnä värin vuoksi), suolalla ja pippurilla. Jätin keiton poreilemaan miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi. Tarkistin vielä mausteet, lisäsin hieman pippuria ja puristin keittoon yhden limetin mehun. 

En laittanut korianteria suoraan keittoon, vaan pöytään tarjolle, sillä syöjien joukossa oli ainakin yksi korianteria vieroksuva. Viiden litran kattilallinen hupeni siihen tahtiin, että iltavuorolle jäi aika vähän. Ensi kerralla suurempi kattila käyttöön. 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Töihinpaluulohta


Tänään kokeilimme viikonlopun aluksi sous vide lohta taas hieman uudella tapaa. Näin jostain videon tai artikkelin siitä, miten lohen rakenne pysyy pehmeänä, eikä siitä karkaa niin paljon sitä jotain valkoista ainetta, jota usein lohesta kypsennyksessä karkaa. En vieläkään muista miksi sitä sanotaan. 

Heti töiden jälkeen laitoin Sansairen lämmittämään vettä 50-asteiseksi. Leikkasin noin 800 g lohifileen tasareunaiseksi ja neljään annospalaan. Ripotin niille hieman suolaa ja pippuria ja raastoin pinnalle sitruunankuorta. Nostin palaset omiin puolen litran minigrip-pusseihinsa, kaadoin pusseihin noin puoli desiä oliiviöljyä. Suljin pussit ilmansyrjäyttämismenetelmällä. 

Kun sous vide-kypsennyspussiin tulee nestettä, sitä ei voi ainakaan minun käytössäni olevalla vakuumikoneella sulkea tiiviisti, vaan täytyy turvautua tähän toiseen menetelmään. Siinä pussi lasketaan veteen avonaisena varovasti niin lähelle pussin suuta, kuin uskaltaa ilman, että vettä pääsee pussiin. Pussi suljetaan tiiviisti ja sitten annetaan sen olla tavalliseen tapaan kuumassa vedessä. Varalta kiinnitin pussit pyykkipojalla kattilan reunaan. Näin alhaisilla lämmöillä kuin nyt käytin, ei kattilasta tullut niin kuumaa, että pussi sulaisi, vaikka osuisikin kattilan reunaan. Korkeammissa lämmöissä, joita käytetään vihanneksille (noin 85 astetta), pussien täytyy olla irti kattilan reunasta vedenpinnan yläpuolella. Jos käyttää muovilaatikkoa, se ei varmaan kuumene liikaa. 


Annoin lohipalojen olla vedessä noin 50 minuuttia. Minimiaika olisi ollut 35 minuuttia ja aina noin neljään tuntiin lohi pysyisi suht samanlaisena, ennen kuin se alkaisi menettää rakennetaan ja muuttuisi jonkunmoiseksi mössöksi. 

Lohen lisäkkeeksi tein wokkinuudeleita omasta tai asiakkaan päästä. En ole ollenkaan tuttu wokkikokkaamisen kanssa, mutta hankin joku aika sitten wokkipannun pitkästä aikaa. 

Nuudeli-vihanneswokki lohen kaveriksi

  • iso loraus wokkiöljyä (mitä lie kovaa kuumuutta kestävää öljyä)
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 1 porkkana
  • 1 punasipuli
  • 1 punainen suippopaprika
  • 1 tl valkosipulitahnaa (tuubin loput)
  • 1 pieni nippu täysjyvänuudeleita (spagetin oloisia)
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa ja basilikaa (nippujen loput ennen kompostia)
  • seesaminsiemeniä
Kiehautin nuudeleita suolalla maustetussa vedessä pari minuuttia ja kaadoin ne siivilään ja sen jälkeen lautaselle odottamaan. Leikkasin sipulin ja paprikan suikaleiksi. Kuorin porkkanan ja veistelin sen samalla kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi, samoin kesäkurpitsan. 

Kuumensin öljyä (minulla oli pullo jossa etiketin mukaan oli wokkiöljyä, en oikein tiedä mitä öljyä se oikein on) uudella wokkipannullani. Kun öljy alkoi melkein savuta, kippasin pannulle sipulit, valkosipulitahnan ja paprikasuikaleet. Sekoittelin hetken aikaa ja lisäsin mukaan kesäkurpitsa- ja porkkanasuikaleet. Sekoittelin niitäkin jonkun aikaa. Kaadoin mukaan esikypsennetyt nuudelit ja kuumensin ne. Maustoin seoksen kalakastikkeella, suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja lopuksi sekoitin mukaan persiljasilpun ja kunnon ripauksen seesaminsiemeniä.

Asettelin wokkiseosta keoksi lautaselle ja nostin sen päälle lohipalan, jonka olin ottanut pois vesihauteesta talouspaperipalan päälle, johon imeytyi ylimääräinen öljy. Annoksen pinnalle ripottelin vielä hieman basilikaa, koska sitä nyt sattui olemaan. Olisi ollut kivannäköistä, jos olisin muistanut vielä sirotella pinnalle seesaminsiemeniä, mutten muistanut.

Tämä ruoka oli todella hyvä  työviikon päätösateria. Kasviksissa oli mukavasti makua, väriä ja purupintaa, lohi oli aivan loistavan hyvää. Öljyn ansiosta sen rakenne oli vielä parempi kuin aikaisemmat sous vide-loheni, pinta oli houkuttelevamman näköinen ja kalan syyt erottuivat hyvin. Pidimme todella paljon! Kaksi kypsentämääni lohipalaa otin aterian jälkeen pusseistaan pois, irrotin nahkan ja laitoin palat jääkaappiin huomista alkuruokaa varten. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki aiheen postaukset. 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kalkkuna-nuudelikeitto thai-tyyliin


Minä en tunne kaukoidän keittiötä juuri ollenkaan, syön mielihyvin, kun joku laittaa lautasen eteeni. Tänään kokeilin itse valmistaa thai-keittoa, sillä punaista lihaa ei tehnyt mieli pätkääkään ja kalaa oli jo ehditty syödä pääsiäisen aikaan. Meillä oli loppuviikosta nyhtökalkkunaa haudutuspadasta ja sitä jäi jonkun verran tähteeksi. Sen halusin hyödyntää keitossani. Otin vinkkejä Brooklyn Homemaker-blogista. Vähän tietysti soveltelin.

Thai-tyylinen kalkkuna-nuudelikeitto neljälle

  • 1 l lihalientä (sekoitus kalkkunaa, kanaa, poroa)
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 3 dl nyhtökalkkunaa
  • 4 kevätsipulia silppuna
  • pieni pätkä sellerinvartta ohuiksi paloiksi leikattuna
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 3 porkkanaa kiekoiksi tai tikuiksi leikattuna
  • 1 rkl kookosöljyä tai muuta öljyä paistamiseen
  • 1 lehtikaali"oksa" silputtuna, poista paksu lehtiruoti
  • 1 tl kalakastiketta
  • 1 tl srirachaa
  • 3 limetin mehu + lohkoja tarjoiluun
  • nippu riisinuudelia
  • tuoretta korianteria (meiltä puuttui)
  • suolaa ja pippuria (jos tarpeen)
Kuumenna paksupohjainen kasari ja siinä lusikallinen öljyä. Kuullota öljyssä tikuiksi tai kiekoiksi leikattua porkkanaa, sipulia, selleriä, inkivääriraastetta ja valkosipulimurskaa muutamia minuutteja. Lisää liemi ja anna keittopohjan kiehua muutamia minuutteja. Keitä toisessa kattilassa vettä ja laita riisinuudeli sinne pehmenemään pakkauksen ohjeen mukaisesti, noin neljäksi minuutiksi. Kaada nuudelit siivilään ja huuhdo ne kylmällä vedellä. Jätä nuudelit odottamaan lautaselle. 

Lisää kalkkunat tai muut kypsät lihat keittoon, samoin kalaliemi, sriracha, limen mehu ja anna keiton kiehua taas muutamia minuutteja. Kun porkkana on kypsää, kaada mukaan kookosmaito ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Sekoita keittoon lehtikaalisilppu ja jätä kattila kannella peitettynä vielä hautumaan hetkeksi. Tarkista maku, lisää limen mehua, jos keitto tarvitsee vielä happamuutta, srirachaa voi kukin lisätä lautaselleen. Minun keitossani liemi oli niin voimakas, ettei suolaa ja pippuria tarvittu. 

Nosta lautasen pohjalle kasa riisinuudeleita ja kauho päälle kuumaa keittoa. Laita limelohkoja, srirachaa ja korianteria tarjolle. Keitto oli todella lämpimän makuista, muttei liikaa. Olisi ollut hauska olla kylmissään ruokailun aluksi. Pian kaikki hieman niiskuttivat, sen verran kuumottavaa keitto kuitenkin oli. En osaa sanoa, oliko keittomme todella thai-tyylinen, mutta ainakin se oli oikein hyvää!

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.