torstai 25. tammikuuta 2018

Rapukakkuja ja wokkinuudeleita

Koitan edelleen käydä kaupassa niin vähän kuin mahdollista ja kaivella sen sijaan jääkaappia ja muita varastojamme päivällisen toivossa. Tällä viikolla söimme aika kivoja rapukakkuja wokattujen nuudeleitten kanssa. Olin siinä luulossa, ettei meillä ole sitä yhtä rasiaa jokiravunpyrstöjä, mutta olihan se siellä sillipurkkien takana piilossa. 

Rapukakut

  • 1 rasia kypsiä jokiravunpyrstöjä (noin 150 g)
  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • 2 keväsipulia 
  • 2 rkl majoneesia
  • 1 dl korppujauhoja
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 kananmuna
  • suolaa ja pippuria
  • puolikkaan limen mehu
  • pikku turistus srirachaa
  • basilikaa (korianteri olisi ollut parempi, mutta sitä ei ollut)
  • nokare voita ja loraus oliiviöljyä paistamiseen
  • tarjoiluun srirachamajoneesia

Wokkivihannekset ja -nuudeli

  • 2 pientä kiekkoa täysjyvänuudelia
  • 1 pieni porkkana
  • muutama kirsikkatomaatti
  • 1 kevätsipuli
  • noin kolmasosa keltaisesta, punaisesta ja oranssista paprikasta
  • muutama pieni violetti ruusukaali
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl limekastiketta
  • puolikkaan limen mehu
  • 1 tl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • korianteria jos sitä olisi
  • limelohkoja tarjoiluun
Laitoin kulhoon korppujauhot ja kerman ja jätin seoksen turpoamaan hetkeksi. Sillä välin silppusin sipulin, raastoin kesäkurpitsan ja pilkoin rapuja hieman pienemmäksi silpuksi. Sekoitin ne kaikki turvonneisiin korppujauhoihin. Lisäin mukaan kananmunan, majoneesin, srirachan, limemehun ja mausteet. Sekoitin massan tasaiseksi ja laitoin kylmään asettumaan. 

Viipaloin ohuesti paprikan, porkkanan ja sipulin. Leikkasin tomaatit ja ruusukaalit puolikkaiksi, kaalien kannat leikkasin pois ja irrotin päällimmäiset lehdet, jos ne olivat kuivahtaneita. Laitoin nuudelikiekot kulhoon ja kaadoin päälle niin paljon kiehuvaa vettä, että kiekot peittyivät. 

Kun ruoka-aika lähestyi, nostin liedelle kaksi pannua. Toiselle pannulle laitoin voita ja oliivöljyä kuumenemaan. Taputin kostein käsin rapukakkutaikinan kuudeksi pieneksi kakkuseksi ja laitoin ne paistumaan voin ja öljyn seokseen keskilämmölle. Kun alapuoli oli kauniin paistunut, käänsin kakut ja paistoin toista puolta saman verran. Jätin kakut pienelle lämmölle hautumaan kypsiksi. 

Toisella pannulla kuumensin rypsiöljyä ja kun pannu oli todella kuuma, kumosin sille kaikki vihannekset. Sekoittelin ja paistelin niitä muutaman minuutin. Valutin pehmenneet nuudelit ja kaadoin ne pannulle. Sekoitin taas, maustoin kala- ja limekastikkeilla, soijalla, limemehulla, suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin ensin lautaselle vihanneksia ja nuudeleita ja siihen päälle pari rapukakkua ja tarjolle muutaman limelohkon ja srirachalla terästettyä majoneesia. Annoksesta jäi pieni työlounas, kolme olisi syönyt tästä ihan hyvin. 

2 kommenttia:

  1. Rapukakut ovat herkkua- Minullakin on vähän sama juttu menossa, eli yritän käyttää ja tehdä ruokaa siitä mitä kaapeista löytyy, etenkin sen jälkeen kun nostin rahaa pankkiautomaatista, unohdin ottaa rahat jotka sitten joku muu otti... Huomasin että esim.kuivaruokavarastoni on aivan liian laaja...Huomasin esim. että kaapissa on linssejä varmaan kaikkia mahdollisia lajikkeita, ja nehän ovat hyviä esim. idätettynä. Nyt kyllä jäin tässä himoitsemaan rapukakkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tällä viikolla ostanut appelsiineja ja ruisleivän meille kotiin. Se leipäkin meni vahingossa poikani ostosten mukana hänen kotiinsa, kun kiireesti pakkasimme kolmeen talouteen ostoksia. :D Kyllä etsin illalla sitä leipää, mutta turhaan. :D

      Poista