Aito jäljennös

Käydessämme Tallinnan Lennusadam-museossa tutustuimme kiintoisaan Titanic-näyttelyyn. Siellä sai ihailla vitriineissä esillä olevia eri matkustajaluokkien päivällisastiastoja, joista minun silmääni miellytti eniten toisen luokan serviisi. Kolmannen luokan mukeissa oli muuten todella paljon samaa näköä kuin alkuajan Pentikeissä. Näyttelyn jälkeen tiemme vei tavanomaiseen tapaan museon myymälään ja sieltä aina kuvausastioita haalivana en koettenutkaan vastustaa myytävänä ollutta toisen luokan lautasmallin kopiota.  

Tänään, kun ruokakuntamme entisestään pieneni, olin silti reipas ja kokkasin meille kahdelle. Meillä oli ollut jo jonkun aikaa jääkaapissa pakkaus mustaa tuorepastaa ja sille kehittelimme yhteistyössä kastikkeen. Tätä en ottanut mistään kirjasta tai blogista, vaan mietimme omissa pikkupäissämme (ihan selvinpäin kyllä) millainen soosin pitäisi olla. Päätimme jo kaupassa, että siinä pitää olla jotain punaista, muttei se saa olla muttitomaattikastike, sillä arvelimme kokopunaisen kastikkeen vievän mustan pastan väristä tehon. Lopulta kahden hengen annokseen meni:

• 250 g mustaa tuorepastaa
• n. 20 raakaa jättikatkarapua
• 1 kevätsipuli
• n. 10 kirsikkatomaattia
• yhden limen mehu
• pari pärskäystä vihreää tabascoa
• 1 tl sokeria
• ripaus suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• 1,5 dl kermaa
• 2 rkl kirjolohenmätiä
• tuoretta basilikaa

Sulatin katkaravut ja kuivasin ne. Tein niille marinadin, johon tuli limen mehu, tabascoa, suolaa, sokeria ja pippuria. Laitoin kuivatut katkaravut marinadiin maustumaan. Kiehautin ison kattilallisen vettä pastaa varten. Sitä odotellessa silppusin sipulin ohuiksi suikaleiksi ja leikkasin tomaatit muutamaan viipaleeseen. Kuumensin oliiviöljyä kasarissa ja kippasin ravut marinadeineen päivineen kuumalle pannulle. Sijoittelin ravut toistensa kanssa vierekkäin, niin että jokainen pääsi paistumaan alapuoleltaan. Hetken kuluttua käänsin ravuilta kylkeä ja melkeinpä ne sai samantien ottaa lautaselle odottamaan. Pannulle jäi hyväntuoksuinen paistoöljyn ja marinadin sekoitus, johon kaadoin sipulit ja tomaatit kypsymään. Kun pastavesi kiehui, suolasin veden anteliaasti ja asetin jopa ajastimen 3 minuuttiin. Samaan aikaan kaadoin kerman pannulle sipuleiden ja tomaattien kaveriksi. Kerma kiehui sakeaksi kastikkeeksi parissa minuutissa ja viimeiseksi minuutiksi ennen kuin pasta oli kypsää, lisäsin ravut vielä lämpenemään kastikkeeseen. Annokseen asettelimme keon pastaa lautaselle ja sen päälle muutaman lusikallisen kastiketta rapuineen päivineen. Ihan päällimmäksi ripotimme hieman kirjolohenmätiä. 

Kastike oli oikein onnistunutta ja  ravut juuri sopivan kypsiä, ei tietoakaan kumimaisuudesta. Joko lime tai kerma tappoi kyllä mädin maun kokonaan. Tosin sen tärkein tehtävä olikin näyttää nätiltä. Olimme hyvillämme, ettemme tuhlanneet annokseen siian tai muikun mätiä. Musta pasta oli dramaattisen näköistä ja kerrankin sattui niin, että kypsyyskin oli pastassa aivan oikea. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.

ihmeiden aika ei ole ohi, blogaanin ruoka on oikeasti kuumaa

ruoka maistui aidolta jäljennökseltä

Kämmellyksiä ja älyttömän hyvää pastaa

Toivepäivällisenä meillä oli tänään pastaa ja lihapullakastiketta. Aloitin touhut pudottamalla paistinpannun hyvän, painavan lasikannen lattialle ja kiroilemalla hieman. Kammenpyörittäjä auttoi keräämään sirpaleet ja imuroimme keittiötä, eteistä, vessaa ja olohuonetta, sillä sirpaleita ylsi hämmästyttävän laajalle. Lattialaatta ei onneksi mennyt rikki putoamispaikalla, sillä sain hieman jalkaani väliin, varvasta kolottaa. Seuraavaksi yritin jauhaa lihaa, mutten muistanut millään miten Kitchen Aidin lihamylly toimii. Olen käyttänyt lisälaitetta joitakin kertoja aivan menestyksellä, mutta edellisestä kerrasta on varmaan ainakin vuosi. Ei onnistunut, lihapalat jäivät myllyyn tukkimaan sen. Käyttöohjetta ei luonnollisestikaan löytynyt. Saa antaa vinkkejä. Taas Kammenpyörittäjä auttoi hakemalla lähikaupasta jauhelihaa. 

Sitten alkoi kutakuinkin luonnistua. Sekoitin jauhelihaan runsaasti suolaa, pippuria ja kuivattua basilikaa ja muotoilin taikinan pienehköiksi palloiksi, joille paistoin kauniin pinnan oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Iso kattilallinen vettä kuumeni samaan aikaan kiehuvaksi. Suolasin pastan keitinveden hyvin runsaskätisesti, alan olla tässä asiassa jo melkein tarpeeksi rohkea. Keitin Annan kaupasta ostamaani artesaanipastaa noin 15 minuuttia. Sen aikana pintapaistetut lihapullat kypsyivät pannulla kastikkeessa, jonka muodostin tölkillisestä tomaattimurskaa, turauksesta tomaattipyrettä ja lorauksesta punaviiniä. Maistelin kastiketta ja lisäsin vielä suolaa ja pippuria. Pasta oli kyllä todella hyvää, lihapullat tavanomaisia.

Tänään on ollut siis hieman toistaitoinen päivä, liekö sillä osuutta asiaan, että olimme eilen illanvieton päätteeksi vielä baarissa pitkälti tämän vuorokauden puolelle. Sitä en olekaan tehnyt vuosiin. Se on se valvominen ja kovalla soitettu musiikki, se se väsyttää. Enää ei voi syyttää toisten tupakoimista seuraavan päivän väsähtäneestä olosta, mikä on kyllä tosi hyvä juttu sekin. 

Olen tyytyväinen, kun talouden movemberit lähtivät tänään, siunattu joulukuu!

Aina ei voi onnistua, mutta paikata voi - bruschettat

Olemme eläneet flunssan jälkeisen elämän ensimmäistä päivää, nenäliinoja menee enää paketti/perhe/päivä ja nuorin meistä on jo mennyt menojaan. Hyvä, että jollakin on sellaisia kuin hot date. Minun oli tarkoitus tehdä italialaista papu-tonnikalasalaattia ja teinkin. Aloitin minulle ominaiseen tapaan, liian myöhään. Tein pavuille, vääränlaisille, pikaliotuksen, koska hellävaraiseen ei ollut aikaa. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta susiruma mössö, josta en todellakaan ottanut kuvaa. Kammenpyörittäjä lupasi syödä loput huomenna yövuorossa. Hän on niin kiltti.

Lisäksi meillä oli bruschettoja, joista sai kuvan, jolla todistan, että italiaiseen tapaan meillä on syöty! Leikkasin eilisen, ranskalaisessa kuitukankaisessa patonkipussissa säilytetyn patongin vinottain viipaleiksi. Kastoin leipäviipaleita oliiviöljyssä, johon olin ripotellut Eiringin paketissa ilmaisnäytteenä saamaani bruschettamaustetta. Grillasin leipiä molemmilta puolilta hetken aikaa, jonka jälkeen nostin ne vatiin päällystettäviksi. Lastasin leivät tomaattikuutioilla, mozzarellapaloilla, prosciuttosuikaleilla ja basilikasilpulla.

Girossa olemme nyt kaksi etappia jälkijunassa, alamme pian katsoa tallenteelta, mitä onkaan tapahtunut.

Kun mikään ei maistu, pienennetään annoksia, minikokoinen salate caprese

Meillä ei ole ikinä, korostan sanaa ikinä, ollut tautia, joka olisi iskenyt koko perheeseen yhtä aikaa. Ennen kuin nyt. Viimeinenkin mohikaani (tunnetaan myös nimellä Kammenpyörittäjä) kukistui eilen, mutta vastuullisena ihmisenä vasta käytyään kaupassa. Perheen nuorin on jo lähes tervehtynyt, mutta hän hyvin ymmärtää, ettei tänään ole pihvi- tai sushipäivä. 

Ilmaistakseni sinnikkyyttäni Italia-teeman suhteen, kävin siirtelemässä ruokatavaroita jääkaapissa. Tartuin jo nippuun valkoista parsaa, sillä tiedän, että se olisi pitänyt jo syödä. Se olisi pitänyt syödä siellä maassa, missä se kasvoi. Mutta ei jaksa. Otin esille paketin italialaista kinkkua, mutta laitoin sen takaisin. Purkillisen söpöjä mozzarellapalloja otin työpöydälle asti. Samoin korjasin ensimmäisen sadon omia tomaatteja (lue: otin kaupasta ostetusta tomaattipuskasta ne jo kotiintuotaessa valmiit tomaatit) ja tein miniatyyrikoon salate capresea, suupalan kokoisia. Olen jossain nähnyt kuvan sellaisista, en vain löytänyt nyt mistä. Oma luovuuteni on tällä erää, jos mahdollista, tavallistakin vähäisempi. Tämä on niin helppo juttu, että ohjeetkin voi kuitata tällä: keihästä cocktail-tikulla kirsikkatomaatin puolikkaiden väliin pikkuinen mozzarellapallo yhdessä basilikalehden kanssa. Ripota lautaselle hieman oliiviöljyä ja pyöräytä päälle myllystä pippuria. Syö, jos yhtään maistuu. Lanseeraan uudet tunnisteet: sikahelppo ja älynopea. 

Toivottavasti Peter Selin ei suutu, sillä energiatasomme ollessa pakkasen puolella emme jaksa odottaa myöhäisillan suomenkielistä koostelähetystä Giron kuudennesta etapista, vaan katsomme sitä Euro Sport2:lta lontooksi. Ei tämä tietysti yhtä hyvä ole, mutta minkäs teet. Ilmeisesti viikonloppuna päästään normirytmiin ja lemppariselostajamme pääsee ääneen jo iltapäivisin. Kisa etenee Adrianmeren rantaa kohti pohjoista, jossa päästään oikeille vuorille. Äh, kuulostaa kuin minä pääsisin, minä mitään pääse, tuskin ylös tästä sohvalta. 

ajatus luistaa tänään yhtä hyvin, kuin ajelu tällaisella pyörällä