Crêpekakku raparperihillolla

Tämän päivän ranskalaisuus on vain nimessä, ei ollut aikaa etsiä mitään kunnolla ranskalaista jälkiruokaa, vaan tein samankaltaisen crêpekakun kuin muutama vuosi sitten. Tällä kertaa keittelin pikaisen raparperihillon täytteeksi kakulle. 

Raparperi-mansikkahillo 

• 8 raparperin vartta
• noin 12 mansikkaa
• 2, 5 dl vettä
• 1,5 dl sokeria
• 0,5 tl jauhettua vaniljaa

Leikkasin raparperit noin 1-2 sentin paloihin ja mansikat neljään osaan. Aluksi keittelin raparperia yhdessä sokerin, vaniljan ja veden kanssa ja kun raparperi oli pehmennyt ja hillo alkanut kiinteytyä, lisäsin mansikkalohkot mukaan ja laitoin liekin pois kattilan alta. Sekoittelin ja kaadoin hillon toiseen astiaan, että se jäähtyisi nopeammin. 

Paistoin crêpejä noin litran taikinasta, laitoin niiden väleihin leivinpaperipaloja, etteivät ne tarttuisi toisiinsa. Kun hillo oli jäähtynyt, vatkasin 3,3 dl purkin kuohukermaa vaahdoksi. Crêpet olivat myös jäähtyneet. Laitoin kakkuvadille alimmaksi crêpen, sitten kermavaahtoa ja hilloa. Käytin 6 crêpeä , kolme jemmasin huomiselle. Kakun pinnalle tuli loput kermavaahdosta ja todella hyviä juuri ostettuja mansikoita koristeeksi. 

Tour de Francessa oli jälleen Tadel Pogacarin päivä, hän voitti vuorietapin ja kasvatti johtoaan kokonaiskisassa. Jonas Vingegaard ajoi toiseksi tänään. Huomenna kisassa on lepopäivä. 

Ranskalainen raparperitäti

Tänään on ollut päivistä parhain, sillä meillä oli perhepäivälliset, ensimmäiset kuukausiin. Pääruokana oli isomman kaliiperin lasagne, jolla ei ole muuta tekemistä Ranskan kanssa kuin, että onhan Italia Ranskan naapurimaa. Jälkiruokana oli sitten enempi ranskalaista, nimittäin raparperikeikauskakku. Englanniksi kakun nimi oli Rhubarb Tatin Cake, olipa edessä vielä sana Simple, mutta ei tämä minusta ihan simple ollut. Tiskiä ainakin tuli jonkun verran. Ohje on Pardon your French-blogista. Siellä on tehty vaikka mitä ranskalaisen keittiön taikoja, en tiedä olenko aikaisemmin osunut tähän blogiin, mutta tästä lähtien varmasti oikein tähtään!

Raparperitäti

Raparperitäyte

• 2 pitkää tanakkaa raparperin vartta, noin 350 g
• 3 dl vettä
• 2,5 dl sokeria
• puolikkaan sitruunan mehu
• 0,5 tl vaniljatahnaa

Ensin tein raparperihommat. Valitsin 20x20 cm korkealaitaisen metallivuoan kakkua varten, sommittelin siihen leivinpaperista sisäpohjan. Sitten leikkasin raparperit 6 cm pätkiin ja paksuimpia paloja leikkasin sielä pitkittäin halki. Sommittelin ne ensin vuoan pohjalle tähän tapaan, että saisin käsityksen miten sitten ennen paistamista palat laittaisin. Tajusin sentään, että tässä palat ovat leikkuupinnat alaspäin, mutta lopullisessa asettelussa ne tulisivat sitten leikkuupinta ylöspäin. 

Keräsin kattilaan sokerin, veden, sitruunamehun ja vaniljan ja kuumensin lientä sen verran, että sokeri liukeni. Nostelin raparperipalat liemeen ja annoin niiden kiehua viitisen minuuttia miedolla liekillä. Sammutin liekin ja jätin palat liemeen kannen alle asettumaan. Niiden pitää antaa olla liemessä ainakin tunti, että kitkeryys taittuu makeudeksi, mutta niitä ei pidä keittää mössöksi, jolloin nätti asettelu ei onnistu. 

Tässä käytetty kakkutaikina ei ole sellainen kuin tarte tatin-leivonnaisissa yleensä on, siksi en sitä sillä nimellä kutsukaan. Mitat olivat ohjeessa cuppeina ja minä käytin järkeäni ja konvertoin alla olevaan tapaan. Minulla ei ollut myöskään ohjeessa mainittuja maitotuotteita justiinsa samoin, vaan käytin kermaa ja jätin soodan pois, koska ei ollut mitään hapanmaitotuotetta. 

Kakkutaikina

• 100 g pehmeää voita
• 2 dl leipurinsokerin ja fariinisokerin seosta
• 0,5 tl vaniljatahnaa
• puolen sitruunankuori raastettuna
• 2 kananmunaa
• 1,5 dl kermaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa

Ensin asettelin liemessä lionneet raparperipalat ruudukon muotoon valmisteltuun vuokaan leivinpaperin päälle. Palat pysyivät juuri ja juuri kasassa, yhtään pitempään ei olisi saanut keitellä. Kuumensin uunin 180 asteeseen. 

Vatkasin pehmeän voin ja sokerin vaahdoksi, yhdistin siihen ensin kananmunat, sitten kerman ja jauhot sekä leivinjauheen, sitruunankuoriraasteen ja suolan. Vatkasin vain sen verran, että ainekset olivat kunnolla sekaisin. Tällaista tahmeaa taikinaa ei kannata vatkata hirveästi, siitä tulee helposti sitkeää. 

Kaavin taikinan vuokaan raparperipalojen päälle ja levittelin varovasti, etteivät raparperit liikkuisi paikoiltaan. Paistoin kakkua uunin keskiosassa 40 minuuttia. Tällä kertaa kävi niin, että unohdin kakun kokonaan valmistellessani lasagnea, onneksi olin sentään muistanut laittaa ajastimen päälle. Yleensä kurkin ja sörkin kakkuja monta kertaa paistumisen aikana. Nyt havahduin vasta ajastimen piipitykseen ja kas, kakku oli juuri sopivasti kypsynyt. 

Nostin kakun ritilälle vuokineen ja kymmenen minuuttia odoteltuani kumosin kakun tarjottimelle ja poistin varovasti paperin. Ilokseni jokainen raparperipala pysyi paikallaan ja kakku näytti oli somalta. Sen kanssa meillä oli vaniljakastiketta, jonka valmistin tutulla ohjeella, jonka kopioin omasta postauksestani muutaman vuoden takaa:

Vaniljakastike

• 2 kananmunan keltuaista
• 50 g sokeria
• 3,3 dl kuohukermaa (koska Valion purkissa on sen verran)
• 2 tl vaniljatahnaa

Erotin keltuaiset valkuaisista ja laitoin keltuaiset kulhoon. Kaadoin mukaan sokerin ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Kuumensin kattilassa kerman ja vaniljatahnan melkein kiehuvaksi. Kaadoin kuuman kerman parissa lorauksessa keltuaisseokseen ja vispilöin tasaiseksi. Aiemmin olen pessyt kattilan välillä, tällä kertaa jätin sen väliin. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan ja kuumensin sen uudelleen niin, että kastike sakeni. Kaadoin kastikkeen lasipulloon ja laitoin sen jäähtymään. Muutaman tunnin vaniljakastike oli mukavasti jähmettynyt ja kun oli aika syödä jälkiruoka, sekoitin puutikulla kastikkeen juoksevaksi. (tämä päti siis tähänkin päivään, jolloin annoskuvaa en muistanut ottaa, kun oli niin kiva jutella kaikkien kanssa)

Tour de Francessa oli ensimmäistä lepopäivää edeltävä rutistus, 9. etappi. Kyseessä oli rankkaan loppunousuun päättyvä etappi ja sen ykkönen oli Michael Woods. Kokonaiskilpailun kärki pysyi samana. Tiistaina kisa jatkuu. 

Mascarpone = Italia

Giro d'Italian neljäs ajopäivä oli tuollainen perussetti, 235 km vain. Eisolekupolkasta. Jossain määrin mäkinen, muttei toki vuorietappi ajettiin kuivassa säässä. Elia Viviania saattoi vielä harmittaa edellispäivän tapahtumat, mutta onneksi ajallisesti voiton hylkääminen ei vaikuttanut hänen sijoitukseensa kisassa. Tänään melkein koko etapin kestänyt hatka ajettiin kiinni viimeisen kympin aikana. Voittajaksi selviytyi Richard Carapaz ja pinkissä jatkaa edelleen Primoz Roglic. Tom Dumoulin loukkasi itsensä kolarissa, mutta toivottavasti ei keskeyttämiseen asti. 

Päivän italialaispanostukseni oli kieltämättä hieman viitteellinen. Kai sitä voi sanoa, että italialaista oli tarjolla, kun annoksessa oli mascarponea? Oikeastaan pitää sanoa! Tässä oli myös pikkuinen hävikistä herkuksi-elementti, sillä käytin siihen sunnuntain jälkiruoasta jäänyttä marjakastiketta. Ei mennyt puoli desiä kastiketta hukkaan, kui hienoo se on? 

Marjainen mascarponevaahto kahdelle

• puolikas purkki mascarponea
• 1,5 dl kuohukermaa
• 0,5 paksua marjakastiketta (mansikoista, vadelmista, mustikoista ja raparperista)
• 2 raparperin vartta
• 2 nahistunutta persikkaa (nahistuminen ei ole välttämätöntä)
• 2 rkl sokeria
• 2 savoiardikeksiä

Tein ensin pienen raparperikompotin. Leikkasin raparperin ohuiksi viipaleiksi ja persikat myös. Koska persikat olivat hieman nahistuneita, leikkasin ne kuorettomiksi ja sitten viipaleiksi kiven ympäriltä. Keittelin raparpereista ja persikoista sokerin kanssa pienen annoksen hilloa, vei noin 10 minuuttia, että sain aikaan tasaisen paksun hillon. Kaavin sen kuumasta kattilasta toiseen astiaan ja laitoin astian kylmään veteen, että hillo jäähtyisi nopeasti.

Vatkasin kerman vaahdoksi, ei mitenkään voiksi, vaan melko pehmeäksi. Oletteko jo kokeilleet sitä Valion uutta double creamia? Se muuten vatkautuu niin nopeasti, että menee voiksi todella helposti. Kaverin puolesta vaan kerron...

Vatkasin myös mascarponea hetkisen, niin että se oli tasaista ja notkistunutta. Yhdistin kermavaahdon ja mascarponen ja sekoitin tasaiseksi. Kaadoin mukaan tähdenlentomarjakastikkeen ja sekoitin taas. Lisämakeutus ei ollut tarpeen. 

Lusikoin mascarponevaahtoa annoslaseihin ja vaahdon pinnalle lisäsin viilentynyttä raparperihilloa. Tökkäsin pinnalle vielä puolitetut savoiardikeksiä.

Järjen riemuvoitto

Siitä on toisinaan selkeää etua, että ikää on jo karttunut, verrattuna vaikka itseeni 20-vuotiaana, jolloin en osannut tehdä juuri mitään muuta keittiössä kuin tiskiä. Silloin minulle olisi mennyt ihan täydestä, kun jos olisin lukenut Ranskalaisen Keittiön Salaisuudet-kirjan crêpe-ohjetta. Siellä nimittäin sanotaan, että paistettujen ohukaisten tulisi olla n. 1,5 senttiä paksuja. Nyt ollessani näin kokenut ja viisas, ymmärrän, että kyse on painovirheestä ja ohukaisten tulisi olla noin 1,5 mm paksuja. Tai siis ohuita. 

Tänään meillä oli pienenä seitsemännen Ranska-haasteen etukäteispäättäjäispäivänä (huomenna esteitä) crêpekakku, joita on näkynyt blogeissa viime aikoina paljon. Minä en ollut koskaan sommitellut sellaista aikaisemmin, joten jo oli aikakin. Aivan keittiöpeikko-osastoon se ei sentään kuulunut. 

Tällä viikolla minulla oli nimipäivä ja Antti tietää kyllä, miten nimipäiväsankaria tässä taloudessa ilahdutetaan. Ei tarvitse pelätä saavansa lahjasta päin näköä, vaikka lahja olisi paistinpannu. Ei toki, sain hienon de Buyerin crêpe-pannun, joka oli eilen rasvapoltossa ja tänään ensimmäistä kertaa tositoimissa. 

Olen aikaisemmin rasvapolttanut hiiliteräspannuja ja samasta materiaalista valmistettua paellapannua öljyillä, mutta tällä kertaa otin käyttöön silavaa. Meillä oli tuubi Muurikka-pannun käsittelyyn hankittua silavaa ja se toimi oikein hyvin, minusta paremmin kuin öljy. Kuumensin hyvin pestyn pannun ja sillä nokareen silavaa. Levitin rasvan pannulle huolellisesti ja kuumensin pannua niin kauan, että siltä alkoi nousta kevyesti savua. Laitoin liekin pannun alta pois ja annoin pannun jäähtyä (se kävi äkkiä Suomen kesässä ulkona kaasugrillin sivupolttimolla). Pyyhin pannun pintaa hieman ja levitin lisää ihraa, kuumensin jälleen, jäähdytin jne. Toistin toimenpiteen viisi kertaa ja lopputulos on aika kaunis ruskea tasainen pinta. Nyt pannua ei sitten pestä enää kuin kuumalla vedellä, ei missään tapauksessa pesuaineilla, eikä koneella. Patina toivon mukaan vain lisääntyy käytön myötä. Pannulla voi hyvin paistaa myös mitä muuta hyvänsä, minkä matalat reunat antavat myöten.

Tältä pannu näytti ensin

Ja tältä sen pitää näyttää, kun aletaan paistaa, voisi luulla, että nyt Campis pilasi pannun!

Crêpet Julia Childin tapaan

• 2,25 dl maitoa
• 2,25 dl vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 4 rkl voisulaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittajan kannuun ja käytä laitetta suurimmalla teholla, jotta taikinasta tulee aivan sileää. Se on melko juoksevaa, mutta niin sen pitää ollakin. Jos sinulla ei ole tehosekoitinta käytössäsi ja sekoitat taikinan vispilällä, siivilöi sen lopuksi jauhopaakkujen välttämiseksi. Laita taikina kulhossa tai kannussa peitettynä jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, jotta jauhot ehtivät turvota taikinassa. 

Julia Childilla on mun luontoni siinä mielessä, että hänkin sanoo ensimmäisen letun olevan aina harjoituskappale, eikä sen onnistumisen kanssa ole niin varmuutta. Ensimmäisellä letulla kokeillaan taikinan koostumus, kuinka paljon sitä tarvitaan/lettu, samoin pannun kuumuus testataan tällä ensimmäisellä koeohukaisella. Sen voi syödä siinä lieden äärellä seistessään, olipa se onnistunut tai ei. 

Julia käyttää paistorasvana öljyä tai pekonin rasvaa, mutta minä olen tässä kohtaa hieman tottelematon ja käytän voita. Sulata sitä pieneen kattilaan valmiiksi ja sutikoi paistamisen edetessä pannua voisulalla. 

Kuumenna ohukaispannua ja sipaise sitä voisulalla. Ota esille pieni kauha, jonka vetoisuus on noin 0,5-1 dl. Tartu toisella kädellä pannun kahvaan ja nosta pannu pois levyltä tai liekin yltä ja kaada keskelle pannua noin puoli desiä (riippuen pannusi koosta) taikinaa. Kallistele pannua nopeasti niin, että taikina leviää koko pannun pohjan alalle ja laske pannu levylle takaisin. Tämän pitäisi käydä nopeasti, muutamassa sekunnissa. Paista ohukaisen alapuolta hetkinen, liikuttele pannua pienin ravistavin liikkein, että saat ohukaisen liikkumaan pannun pohjalla (kunhan siis rasvaa on sopivasti ja pannu oikean lämpöinen). Nosta ohukaisen reunaa ja kurkista miltä paistopuoli näyttää. Kun sillä on hieman ruskeita pilkkuja, käännä ohukainen ja paista toista puolta myös hetkinen. Jälkimmäinen paistopuoli harvoin saa yhtä kaunista paistopintaa, mutta sen voi jättää alapuoleksi tarjoilussakin ja paraatipuoli tulee näkyviin. Kätevää. Juuri tämänkaltaisista tiedoista ja neuvoista pidän Julia Childin kirjassa.

Mistä lie johtuu, Julian taikinan erinomaisuudesta, uudesta pannusta,
vai paistajan "taitavuudesta",
 mutta eka ohukainenkin onnistui!

Kun saat taikinamäärän ja pannun kuumuuden kohdalleen, paista kaikki crêpet samaan malliin. Pinoa ohukaiset odottamaan, jollet käytä niitä heti. Voit laittaa niiden väliin suikaleet voi- tai leivinpaperia estämään niiden takertumista toisiinsa. De Buyerin crêpepannu toimi ensimmäisestä paistokerrasta alkaen aivan erinomaisesti. Minulla on Ranskasta ostettu puinen crêpelasta, jossa on pyöristetyt reunat ja se on keskeltä paksumpi, sillä ohukaisten kääntäminen ja lautaselle nostaminen onnistuu aivan parhaiten. Sellainen kannattaa kyllä olla, toimii tavallista paistinlastaa paljon paremmin. 

Crêpe-kakun täyte

• 1 purkki mascarponea
• 3 dl kermaa
• 1,5  dl raparperi-mansikkakompottia
• 2 rkl sokeria

Täytteen tein vähän omasta tai asiakkaan päästä, vaikka monenlaisia täyteohjeita kyllä näkyi blogeissa. Tein itse pienen annoksen raparperi-mansikkakompottia samalla ohjeella, jota käytin kesällä 2012, vaihtaen vain omenan mansikoihin. Keittelin raparperipaloja, mansikoita, sokeria, sitruunamehua ja vaniljatahnaa noin 20 minuuttia, jolloin kompotti oli sakeaa. Kaadoin kompotin tiheään siivilään ja painelin sen nuolijalla siivilän alla olevaan kuppiin. Kaavin sileän massan kuppiin jäähtymään. Osan jätin ohuemmaksi kastikkeeksi. 

Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin siihen mukaan mascarponen ja jäähtyneen kompotin. Sekoitin tasaiseksi ja maistelin, onko sokeria tarpeeksi. Lisäsin hieman. Laitoin täytteen jääkaappiin vielä jäähtymään ja odottamaan, että crêpet ovat kokonaan jäähtyneet. 

Crêpe-kakun kokoaminen

Kun crêpet olivat jäähtyneet ja täyte viilentynyt, kokosin kakun latomalla vuoronperään laakealle lautaselle crêpen ja sille ohuelti levitettyä täytettä. Crêpejä tuli taikinasta kaikkiaan 9 kappaletta (noin 22 senttisiä) ja täyte riitti oikein hyvin. Peitin kakun kuvulla ja laitoin jääkaappiin asettumaan siksi aikaa, että kävin töissä lyhyen vuoron. 

Ennen tarjoilua pursotin kermavaahtoa niin näteiksi ruusukkeiksi kuin osasin ja keskelle kokosin loput mansikat mitä taloudesta löytyi ja muutaman mustikan. Annoksen päälle valutin hieman mansikkakastiketta. Olipa ihana rakenne, ilmava ja juuri niin vähän makea kuin mahdollista. Tykkäsimme tosi paljon, crêpekakku oli sekä hyvää, että kaunista.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään ku itse tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen liittyviä postauksiani. Tämä oli toinen haastekirja, josta kokkasin. Tavoitteenani on kokata jotain jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Alku ei ole ollut kovinkaan vauhdikas, mutta kyllä se siitä, takarajaakaan haasteeseen ei ole asetettu, mikä on ihan parasta! Julia Childin kirjasta Ranskalaisen Keittiön salaisuudet olen kokkaillut aikaisemmin muutamia ohjeita, ne löytyvät tunnisteen Julia Child alta (yllättävästi).

EDIT: Lisään tämän postauksen myös CampaSimpukan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne myös crêpet kuuluvat.

Kävin eilen ostamassa pullon ranskalaista kuohuviiniä, jonka aioin avata iltani iloksi katsoessani Tour de Francen kolmanneksi viimeistä etappia. Ajattelin ensin vain hieman oikaista sohvalle avainunien ajaksi. Niistä tuli kyllä sitten jonkunlaiset munalukkounet, heräsin joskus yhdentoista aikaan, enkä tosiaankaan avannut kuohuviinipulloa, enkä katsonut miten kävi Tourin etapilla. Sen pullon avasimme tänään Tourin melkein lopun kunniaksi. 

Vakoilin aamulla Tourin sivuilta, että norjalainen Edvald Boasson Hagen pilasi eilen viimeisellä pitkällä etapilla belgialaisten ajajien päivän ottamalla voiton näiden nenien edestä Belgian kansallispäivänä.

Alberto Contador on siitä syystä suosikkini, ettei hän anna periksi, vaikka voittoon ei ole enää mahdollisuuksia. Hän jaksaa yrittää, niin jaksoi tänäänkin aika-ajossa. Arvostan sellaista työmoraalia. Aika-ajon selvitti nopeimmin puolalainen Maciej Bodnar, jolle voitto oli ensimmäinen tour-voitto ikinä. Kokonaiskilpailu jää sille mallille, että Chris Froome lähtee huomenna keräämään voittopokaalin ja kirimiehet vielä haaveilevat etappivoitosta. Nimekkäimmät kirimiehet ovat tosin jo poissa kisasta, mutta kyllä se voitto jollekin kelpaa. Kokonaiskilpailun kolmannesta sijasta kyllä saatetaan vielä huomenna kisata, sillä kolmantena olevan Romain Bardetin  ja neljäntenä olevan Mikel Landan välinen ero on nyt vain sekunnin. Mutta ehkä sitä "ei saa" enää muuttaa, vaan maaliin pitää ajaa kiltisti tänään määräytyneessä järjestyksessä. Jää siis hieman jännitettävää huomisellekin.

French toast ja raparperi-mansikkakompotti

Meillä on vuosittain erittäin kohtuullinen raparperisato, tänä vuonna se käsitti neljä vartta. Tulen toimeen sellaisen määrän kanssa oikein hyvin. Käytin puolet sadosta pieneen kompottiin, jonka tein aamiaiselle köyhän ritarin kanssa syötäväksi.

Raperperi-mansikkakompotti

• 2 raparperin vartta kuorittuna ja ohuiksi paloiksi leikattuna
• noin 20 mansikkaa halkaistuna
• 4 rkl sokeria
• pätkä vaniljatankoa
• pieni pätkä timjamia
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl vettä

Laitoin kaikki ainekset pieneen kattilaan ja keittelin seosta hiljalleen sen aikaa, että siitä muodostui paksuhko hilloke, siihen meni aikaa noin 15 minuuttia. 

French toast revisited

• 2 palaa pehmeää briossia
• 1 dl maitoa
• 1 rkl sokeria
• ripaus kanelia
• nokare voita

Kuumensin pannun ja sillä nokareen voita. Sekoitin sokerin ja kanelin maitoon ja kastoin briossipalat maidossa. Paistoin palat molemmin puolin kauniin ruskeiksi ja lusikoin päälle ensin kompottia ja sitten töllykän paksua kreikkalaista jogurttia. Oli muuten hyvää!

Tour de Francessa ollaan siinä vaiheessa, että taas kolaroidaan oikein urakalla viimeisellä kilometrillä. Niitä on ihan kauhea katsoa. Voittajaksi selviytyi Arnaud Demare. Kokonaiskilpailussa ykkösenä jatkaa Geraint Thomas, vaikka olikin mukana toiseksi viimeisessä kasassa. Viimeisessä kolarissa Peter Sagan katsottiin olevan aiheuttajana ja niin ollen hänet poistettiin kisasta tykkänään. Voihan turskale! Mark Cavendish on ilmeisesti murtanut kolarissa solisluunsa, joten ei jatkune hänenkään kilpailunsa. 

Tarte au quatre-vingt-dix-neuf

Minähän en osaa ranskaa sitten yhtään. Kun olemme tankanneet Ranskassa autoa marketin pihan asemalta, on pitänyt valita pumppu sen mukaan, minkä numeron osaisi sanoa. Esimerkiksi neljä on sellainen numero, jonka muistan.

Opiskelija on kertonut vähän miten ranskalaiset numerot muodostuvat, mutta se tuntuu vaativan pitkän matematiikan opintoja, eikä niin ollen ole minun juttuni laisinkaan. Sen ettei osaa jotain, ei tarvitse kuitenkaan antaa häiritä ollenkaan, eikä estää tekemästä sitä mitä tahtoo. Usein pikkuvilungit menevät läpi ihan hyvin, kun silmät kirkkaina väittää, että kyllä tämä on ranskalainen torttu, minkä tänään leivoin. On ihan varmasti. Sehän kuulostaakin oikein hienolta!

Töissä tänään oli sellainen päivä, joka vanhensi minua vähintään 48 tuntia. Kun pääsin vuorostani, päähän sattui ja vatsa kurni. Poikkesin ääsmarketista einestä, sillä tänään ei ollut kokkausintoa tai -voimia. Siinä kaupan puoli viiden ruuhkassa huomasin, että nyt kotimaisia mansikoita on viimein myynnissä ja raparperikin vielä sen näköistä, ettei se vielä ole kovin puisevaa. Muistin Nannan vastikään tekemät pikaiset lehtitaikinaleivokset, joissa oli raparperia ja valkosuklaata. Päätin apinoida niitä tänään, sillä ostamani päivälliseinekset vaativat myös uunin lämmittämisen. Taloudellista jne. 

Lehtitaikinaa mansikoiden ja raparperin alustana

• paketti ohuita lehtitaikinalevyjä kahteen palaan leikattuina
• juoksevaa hunajaa
• yksi iso raparperinvarsi
• yhtä monta mansikkaa kuin taikinapalasiakin
• pieniä valkosuklaanappeja

Sulata lehtitaikinalevyt leivinpaperin päällä pellillä. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa levyt kahteen palaan kukin. Leikkaa levyjen reunoille pienet viillot joka sivulle ilman, että viilto menee aivan läpi taikinan. Levitä levyille hieman hunajaa. Leikkaa raparperi ensin noin 8 sentin pätkiin ja sitten pitkittäin suikaleiksi. Niitä tulisi olla noin 2-3 kpl/taikinapala. Leikkaa kannat pois mansikoista ja siivuta marjat noin neljään viipaleeseen. Aseta raparperisuikaleet kulmittain taikinalevylle ja mansikkaviipaleita raparperin molemmin puolin. Sirottele valkosuklaanappeja päälle. Paista noin 15-20 minuuttia. Siivilöi tomusokeria hieman jäähtyneille leivoksille. Nämä leikisti ranskalaiset leivokset olivat oikein hyviä. Maltoimme Opiskelija kanssa säästää muutaman Kammenpyörittäjällekin, joka pääsi töistä vasta myöhemmin. 

Eilisen Tour de Francen etapin voitti Andre Greipel ja keltapaidan piti itsellään edelleen Tony Martin. Kuudes etappi ajettiin tänään kauniissa säässä ainakin siltä osin, kuin ehdin sitä seurata. Etapin päätti terävä nousu, jossa lopussa kävi kolari, jossa Tony Martin näytti ajavan edellä menevän takapyörään ja keilasi muutamia vierellään ajavia. Hän näytti saaneen solisluun vamman, hänet tuotiin selästä pukaten maaliin. Etapin voitti Zdenek Stybar. Johtajanpaidan pitää vielä Martin, mutta jos hän joutuu keskeyttämään, Chris Froome pukee keltaisen päälleen huomenna.

Kesän makua vispipuurossa

Vaikka mansikat tulivat pakastimesta, raparperi ja inkivääri jostain kaukaa, oli tässä jälkiruoassa ihanaa kesän makua. Sain joitakin aikoja arvostelukappaleena Kira Åkerström-Kekkosen ensimmäisen kirjan, Auringon maku. Heti ensi selauksella huomioni kiinnittyi mansikka-raparperivispipuuron ja inkiväärikermaan. En muistanut, että pakastimesta löytyy vielä raparperia, joten kokeileminen jäi sillä erää. Nyt ostin ennen pääsiäistä tuoretta raparperia ja muistin jopa ostaa mannasuurimoita, sillä niitä meillä ei vakituiseen ole. 

Mansikka-raparperivispipuuro ja inkiväärikerma viidelle

Inkiväärikerma

• 3,3 dl purkki kermaa (meillä oli laktoositon täysmaito loppu, ohjeessa oli 2 dl kermaa ja 1 dl täysmaitoa)
• 30 g pala tuoretta inkivääriä

On syytä aloittaa inkiväärikermasta, sillä sen on hyvä tekeytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti, tai jopa yön yli. Kuori inkivääri ja leikkaa se muutamaan palaan. Kuumenna kerma (+maito, jos käytät molempia), johon olet lisännyt inkivääripalat. Varo keittämästä kermaa. Kumoa kerma astiaan, joka suosiolla mahtuu jääkaappiisi, eikä ole se lempikattila, jota tarvitset muutenkin koko ajan. Jätä kerma maustumaan muutamaksi tunniksi. Siivilöi inkivääripalat pois ennen tarjoilua. Kirjassa tämä inkiväärikerman ohje on lopussa, mikä on vähän harmittavaa, jos tahtoisi samantien tehdä jonkun ohjeen ja odottelua vaativa osuus mainitaan vasta lopussa. Tokihan jokainen järkevä kotikokki lukee aina koko ohjeen heti, mutta silti. 

Mansikka-raparperisose

• 150 g raparperia
• 200 g mansikkaa
• 1 dl ruokosokeria
• (loraus vaniljauutetta omana lisäyksenäni)

Tarvittaessa kuori raparperi ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Samoin pilko mansikat, jos ne ovat tuoreita. Minulla oli kevyesti sokeroitua mansikkaa pakastimesta, joten laitoin sokeria varovasti soseeseen, ettei tule liian makeaa. Keittele raparpereja, mansikoita, sokeria ja vaniljauutetta miedolla lämmöllä, kunnes se on aivan soseutunut. Jäähdytä.

Mannapuuro

• 0,5 l vettä 
• 1,5 dl mannasuurimoita
• ripaus

Soseen valmistuessa keitä mannapuuro. Kiehauta vesi ja vispilöi varovasti mukaan valuttamasi mannasuurimot. Älä tee kuten minä ja humpsauta kaikki kerralla, sain vispilöidä aika rivakasti, että sain paakut pois. Ripauta hieman suolaa mukaan. Keitä puuroa suurimopakkauksen ohjeen mukaan. Minä lisäsin hieman vettä, sillä puurostani oli tulla aika tönkköä. Jäähdytä kypsä puuro ja sekoita jäähtynyt sose mukaan. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi vispipuuroksi ja jos pidät kylmästä vispipuurosta, laita se vielä jääkaappiin viilenemään. Me emme pidä, vaan mieluiten lämpimästä tai ainakin huoneenlämpöisestä, joten peitin kulhon kelmulla ja jätin odottamaan jälkiruoka-aikaa.

Inkiväärikerman kanssa tämä kauniinvärinen vispipuuro sopi oikein hyvin saattelemaan tuoreen korpraalin matkalle takaisin varuskuntaan. Yhden ohjeen perusteella pidän Kiran kirjasta ja varmasti kesän tullen kokeilen muitakin ohjeita.

pstt. pikkuisen tuli paakkuja puuroon, kun olin varomaton suurimoiden laittamisen kanssa, mutta makuun ei vaikuttanut

Kesäinen alkudrinkki ja lyonilaiset perunat

Olen ihan viikkopöllönä, sen se lomailu tekee, ei meinaa pysyä kalenterin laidalla. Olen luullut koko päivän, että on lauantai. Jossain vaiheessa minulle kerrottiin, että onkin perjantai. Kyllä sekin kelpaa. Sukulaisvierailun kunniaksi meillä oli aterian alkuun kesäinen drinkki, jossa hyödynsimme viime viikolla Kokit ja potit-Hannelen neuvoin keittämääni raparperi-karpalosiirappia ja kuivaa ranskalaista samppanjaa. 

Kaunis kesäsää houkutti loimuttamaan lohta ja sen lisäkkeeksi valmistin Tour de Francen hengessä lyonilaisia perunoita. Bongasin ohjeen foodgawkerista tällaisesta blogista. Kuuden hengen sovellettuun annokseen  käytin:

• 1 kg uusia siikliperunoita
• 2 nuorta sipulia
• ruohosipulia
• persiljaa
• rakuunaa
• suolaa
• pippuria
• voita paistamiseen

Pesin perunat ja höyrytin ne melkein kypsiksi asti. Leikkasin perunat pitkittäin muutamaan viipaleeseen.    Perunoiden kypsyessä leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi ja kypsensin ne voissa pehmeiksi. Nostin kuullottuneet sipulit lautaselle odottamaan. Sopivasti ennen kalan valmistamista (miesväki hoiti kalahommat) paistoin perunaviipaleet voissa molemmin puolin, niin että niiden pinnat olivat rapeita. Levittelin perunaviipaleet uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Juuri ennen kuin kala alkoi olla valmista, loppukypsensin perunat uunissa 220 asteessa. Sekoitin niihin pehmeät sipulit ja ison kourallisen silputtuja yrttejä, maustoin lisäkkeen ruohosipulisuolalla ja pippurilla. Lyonilaiset perunat  nousivat aterian kunkuksi ja tulivat syödyksi viimeistä viipaletta myöten loimulohen kanssa. 

Tour de Francessa ajettiin Montpellieristä Albiin 200,5 km matka. Näimme kirpakoita nousuja ja kaunista kesäistä Ranskaa. Jukka Pakkanen sanaili lähetyksen aluksi, muttei meillä ollut juuri silloin aikaa kuunnella, palaamme tallenteeseen huomenna. Porukan hännille jäi kirimiehiä sisältänyt joukko, joka päätti jo hyvissä ajoin, ettei tänään yritetä tämän enempää, vaan ajetaan aikalailla sunnuntaityyliin. Pääjoukko ajoi kolmen miehen kärkeä kiinni raivokkaasti ja onnistui siinä muutama kilometri ennen maalia. Loppukirissä suosikkikukkoni, Peter Sagan ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Daryl Impey jatkaa keltaisessa paidassa. 

Tehokasta sadonkorjuuta normipäivänä

normipäivä

Alan vähitellen palailla elävien kirjoihin viime viikon juhlaponnisteluista. Otti yllättävän koville, vaikka kaikki stressi olikin itseaiheutettua ja melkoisen tarpeetonta. Selvittyämme juhlista kunnialla, piti sukeltaa suoraan kiireiseen työviikkoon. Niissä on parasta se, että vilkkaidenkin vuorojen jälkeen vapaat alkavat,  minulla tänään ja Kammenpyörittäjälläkin huomenna. Ruokapuolella on ollut muutaman päivän aika hiljaista, olemme syöneet lähinnä kakkua ja pullaa, sekä muita juhlista jääneitä ruokia. Nyt ne ovat muisto vain, hyvä niin. 

Ostan hyvin harvoin raparperia, saan yleensä ystävältäni kassillisen varsia jossain vaiheessa kesää. Tänä kesänä halusin käyttää ihan omia raparpereja, joten tänään varustauduin kaikin tarpeellisin tavoin suurta sadonkorjuuta varten. Otin veitsen ja pujotin jalkoihini Kammenpyörittäjän tonttikengät, jotka olivat unohtuneet ukkossateeseen. Kävelin kymmenen metriä tontin reunaan ja kumarruin ahertamaan. Kymmenen sekunnin kuluttua olinkin jo valmis, katkaisin kaikki kolme vartta. Siinä oli koko sato! Voisinko nyt toivoa, että tämä totaaliharvesti kiihottaisi kasvin uuteen kasvupyrähdykseen, vai meneekö ensi kesään? 

Seuraava, vaativa osuus olikin sitten päättää, mitä tekisin tästä kolmen hennon varren sadostani. Muistelin lämmöllä vuoden takaista Jokihaka kokkaa-blogin paistosohjetta, jota monessa blogissa toisteltiin innolla. Silloin melkein jäin itse ilman tuota herkkua, sillä itsepalvelu tarjoilussa toimi huomattavan tehokkaasti. Nyt toinen jälkeläinen on poissa kotoa, joten minulla oli paremmat mahdollisuudet päästä osingoille. En toista tähän ohjetta, se löytyy näppärästi Johihaka kokkaa-blogista. Tällä kertaa en tehnyt valkosuklaajogurttia, vaan vatkasin vain kermaa tanakaksi vaahdoksi ja lusikoin sitä annosten päälle ilman makeutusta. Se olikin mukavan raikasta, mikäli kermaa voi raikkaaksi luonnehtia.

Pyöräilyssä on menossa Critérium du Dauphiné . Emme ole ehtineet katsoa sitä juurikaan, lähetykset ovat tulleet myöhään illalla. Tänään vuorietappi kuitenkin näytettiin suorana lopun osalta ja  Peter Selinin selostamana. Oli mukava katsella Chris Froomen ja Alberto Contadorin lopputaistoa ja alkaa kehitellä mielessään suosikkilistoja tämän kuun lopussa alkavan Tourin tiimoilta. Huomenna olisi aikaa tehdä myös ranskalaista ruokaa, joten nyt on syytä laittaa mietintämyssy loppuillaksi päähän. 

Tartinet aamiaiselle

Otimme tuntumaa ranskalaisiin aamiaistapoihin syömällä tänään tartineja, jotka ovat ns. open sandwichejä, olisiko se sitten suomeksi vaikka voikkari? Leipien päällysteissä on mielikuvitus rajana ja tein aamiaiselle sekä suolaisia, että makeita vaihtoehtoja. Leikkasin tuoreesta vaaleasta, rapeakuorisesta leivästä vinottain viipaleita. Makeisiin leipiin tein ricottasta levitteen, jonka maustoin ripauksella sokeria ja lirauksella vaniljauutetta. Levitin ricottaa leiville ja asettelin mansikoita ja mustikoita osalle leivistä, osalle ison lusikallisen viime viikolla tehtyä raparperikompottia.

Käänteismakeisiin leipiin laitoin pohjalle sipauksen tuorejuustoa. Osaan leivistä tuli päälle parmankinkkua, tomaattia ja basilikasilppua. Osaan laitoin parmankinkun päälle munakokkelia, goudaraastetta ja ruohosipulia.

Koska sain ajatuksen näiden leipien laittamiseen vasta tänä aamuna, en ollut varautunut erityisesti niitä varten. Seuraavalla kerralla kokeilemme savukalaa tai graavia lohta, oliivitahnaa, keitettyjä kananmunia viipaleina, tuoreita hedelmiä mascarponen päällä jne. Nyt minulla oli vähän kiire muutenkin, mutta olisi hauska valmistaa oikein monenlaisia leipiä valmiiksi sopimaan jokaisen makuun. Tartinien sanotaan sopivan yhtälailla alkupaloiksi, brunssille, lounaalle ja iltapalalle ja vaihtoehtoja on tosiaan niin paljon, kuin vain ehtii keksiä. Myös erilaisia leipälaatuja voi käyttää aivan vapaasti.

Tour de Francen 17. etappi oli jälleen kiinnostava. Eilisen dopingkohun jälkeinen harmistus kotikatsomossa on jätetty nyt taakse ja keskityimme seuraamaan vuorietapin edistymistä. Välillä reitti kulki sumun keskellä, näytti todella pelottavalta, kun ajajat laskivat täyttä vauhtia sumun sekaan. Pallopaidassa jatkaa Thomas Voeckler ja hän varmisti jo mäkimestaruuden. Keltaisen paidan pitää edelleen Wiggins, jonka pulisongeista en vieläkään pidä ollenkaan. 

Takaisin ruotuun!

Nyt loppuu laiskottelu ja Ranska-ruokien välttely! Kaksi päivää meni ihan harakoille, ensin olin liian laiska ja sitten liian kiireinen.  Mutta tänään on vapaapäivä, aikaa keittiöpuuhille ja myös niihin tarvittavaa intoa ja puhtia. Aloitin aamusta selailemalla valmiiksi ohjeita ja tekemällä kauppalistan. Piipahdin kaupassa heti sen auettua ja kerrankin sain kaikki tarvitsemani samasta kaupasta ja vähän ohi ostoslistankin.  

Luimupupu-blogin kolmikerrosjälkiruoka kiinnitti huomioni jo viime viikolla, etenkin kun sen nimi oli niin pitkä ja vaikea. Tuumin, että tuostapa meille lauantainen jälkiruoka, kun kaikkia aineksia rahkaa lukuunottamatta oli valmiina ja se olisi sopiva ranskalaiseen teemaamme. Kaupasta tultuani puuhastelin tapani mukaan montaa asiaa yhtä aikaa. Sillä tavalla saan eniten aikaan, myös sutta ja sekundaa. Niin ei onneksi käynyt tällä kertaa. Samalla kun keitin raparperikompottia jälkiruokaa varten, tein poikasille mango-mansikkajuomaa (josta ei jäänyt kuvallista materiaalia syystä, että juoma oli taivaallisen hyvää) ja keitin sokerisiirappia uutta "limoncello"-settiä varten. 

Tällaisessa multitaskingissa on se hyvä puoli, että valmista tulee monella rintamalla. Kääntöpuolena on sitten se, ettei kukaan siivoa jälkiäni, kun lempikeittiökölvini on melontaretkellä koko viikonlopun. Olen lähes hätää kärsimässä, kun veitset eivät hyppää itsestään puhtaina ja kuivina veitsitukkiin otettavaksi taas uudelleen käyttöön, eikä kompostikuppi tyhjene ilman omaa panostani. Myöskään virkistävää espressoa ei ilmaannu nenäni alle muutaman tunnin välein. No, olen iso tyttö ja pärjään kyllä. Kai. Ainakin jotenkuten. Pyyhin kyyneleeni ja käärin hihani.

Fraîcheurs de fraise et de rhubarbe, fromage blanc battu à la vanille. No niin, siinä se pitkä nimi nyt on. Leikkaa-liimasin sen luimupupusta, sillä varmasti olisin onnistunut kirjoittamaan jotain väärin, ainakin joku väkänen olisi väärään suuntaan. Käännöksestä jutellaan luimupupun postauksen kommenttilaatikossa. Aloitin siis keittämällä pienen raparperikompotin. Siihen tuli:

• 350 g raparperia paloina
• 1 iso Granny Smith-omena paloina
• 1 dl sokeria
• liraus vettä
• kanelitanko
• 1 rkl vaniljauutetta

Keitin kaikkia aineksia noin 20 minuuttia, kunnes omena oli lähes hajonnut ja raparperi oli aivan atomeina. Annoin kompotin jäähtyä kattilassaan kylmässä vedessä altaassa. Muistutin itseäni ottamaan kanelitangon pois.

Mansikkacoulista varten tarvitsin noin 2 dl mansikoita (säästin muutaman koristeluun) ja lusikallisen sokeria. Survoin lusikkaa apuna käyttäen mansikat siivilän läpi coulisiksi ja maustoin sokerilla.

Jälkiruoan rahkaosuutta varten käytin:

• 1 prk rahkaa 
• 1 dl kermaa
• 2 rkl tomusokeria
• 1 tl vaniljauutetta

Vaahdotin kerman ja sekoitin siihen rahkan, vaniljauutteen ja siivilän läpi tomusokerin. Lusikoin annoskuppien pohjalle alimmaksi jäähtynyttä raparperikompottia, sitten rahkakermaa ja päällimmäiseksi mansikkakastiketta. Pinnalle asettelin mansikkaviipaleita. Tämä jälkiruoka oli sitten taas ainakin pikkuserkku tälle keväällä tekemälleni jälkkärille, mutta minkäs sille voi, että raparperi, mansikka ja joku topakka maitotuote ovat kaikki niin hyviä? Pitää kyllä pinnistellä, että saisin aikaan jotain muunkinlaisia jälkkäreitä. Joskus edes. Jälkiruoat ovat jääkaapissa kylmenemässä, sen verran maistelin eri osioita, että tiedän kupeista löytyvän herkkua, kunhan päivällinen on syöty.

Tänään minulla oli aikaa myös päästä taas kärryille pyöräilystä, katsoin ennen tämänpäiväistä etappia koosteen eiliseltä. Tänään Ranskan vallankumouksen vuosipäivänä ajetaan 13. etappi, matkaa maaliin on vielä melkein sata kilometriä. Kokonaiskilpailun kärjen järjestys ei muuttune, mutta lopun nousut ovat varmaankin kiinnostavia katsoa. Ranskassa näyttää olevan kuuma päivä ja maisemat komeat.

Ps. Onnea äidille!

Minä kans-raparperisiirappia

Monissa blogeissa on tehty raparperimehua - juomaa, tai -siirappia ja minulle jäi erityisesti mieleen Kokit ja potit-blogin raparperinen onnittelujuoma. Sellaista tahdoin minäkin tehdä. Ja teinkin. Kesä on jo sen verran pitkällä, ettei hennonpunaisia raparperinvarsia enää osunut kohdalleni, joten käytin vihertävämpiä.

• raparperinvarsia
• 2 dl karpaloita
• 2,5 dl valkoisen ja ruokosokerin sekoitusta
• 2 tl vaniljauutetta
• 3,5 dl vettä 

Leikkasin varret noin sentin pätkiksi, niitä tuli litran kannullinen äärimmilleen täyteen, 6 tai 8 vartta. Kaadoin palaset paksupohjaiseen kattilaan yhdessä sokerin, veden ja vaniljauutteen kanssa. Keittelin raparperia hetkisen aikaa ja aloin olla tyytymätön siirapin väriin, ruokosokeri ja keski-ikäiset raparperit tekivät siirapista aika rusehtavaa. Niinpä nappasin pakastimesta pienen rasian viime syksynä poimimiamme karpaloita ja lisäsin ne mukaan. Hetimiten väri kaunistui ja tuoksu muuttui makeasta hieman kirpeämpään suuntaan. Muistin nyt, että karpalot poksahtelevat iloisesti kiehuessaan ja kannetin kattilan. Keittelin seosta puolisen tuntia ja valutin sen sitten siivilään asetetun puuvillakankaan läpi.

Tulokseksi sain  0,75 l kauniin punaista, huumaavan tuoksuista siirappia, josta joku kielen osa maistaa lempeän raparperin ja toinen tomeran karpalon, oikein hyvä yhdistelmä! Pilkkuveden kanssa tästä saa kauniin alkumaljan tai kesäisen janojuoman. Varmasti siirappi passaa alkoholipitoisiin sekoituksiinkin, mutta niihin pitää palata tuonnempa, sillä vaikka "koko Suomi" nauttii juhannusvapaista, minulla on työvuoro tänään. Vapaani alkavat illalla ja toiveissa on joku suloinen raparperi-karpalodrinkki.

Kanaa raparperipedillä

Tänään Giro d'Italiassa jatkettiin kisaa lepopäivän jälkeisissä tunnelmissa. Kymmenen ajajan irtiottoporukka kesti hyvin ja ykkösenä maaliin ajoi Euskaltelille ensimmäisen voiton tässä kilpailussa tuoden Jon Izaguirre Insausti.

Viime viikolla Peter Selin mainitsi Giro-lähetyksessä, että Italiassa tavataan käyttää raparperia ruoanlaitossa muutenkin kuin leivonnaisissa ja ajatus jäi itämään mieleeni, etenkin kun kotimaista raparperia saa jo kaupoista laajalti. Löysin ohjeen täältä ja sovelsin sitä heti sen verran, että käytin rintaleikkeitä kokonaisen linnun sijaan. Kokonaisina oli saatavana vain pakastettuja broilereita, joita ei ollut aikaa sulatella. 

Leikkasin muutamia raparperin varsia noin 10 sentin pätkiksi ja levitin ne metallisen uunivuoan pohjalle. Niiden seuraksi suikaloin kaksi pientä keltasipulia ja muutaman pienen kevätsipulin ja valkosipulin kynnen. Kuivasin lintupalat ja ripotin niille suolaa ja pippuria ja nostin ne raparperipedille, nostelin pari oksaa rosmariinia ja timjamia ympärille ja lirutin pikkuisen oliiviöljyä lihojen päälle. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja nostin vuoan uuniin. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua alensin lämpöä 180 asteeseen ja jatkoin paistamista vielä 40 minuuttia, lisäsin desin verran kuivaa valkoviiniä kostukkeeksi vuoan pohjalle. Tuoksu oli aivan valloittava. Vuoan pohjalla olleet pehmenneet raparperit ja sipulit maistuivat mainiolle lihan kanssa ja lisäkkeeksi ensin keitin ostognoccheja ja sitten paistoin niitä pannulla voissa, niin että niistä tuli pieniä kullanvärisiä palleroita. Raparperi soveltui hienosti tähän ohjeeseen. Eilen tekemäni pesto kävi hyvin kaupaksi tuoreelle leivälle levitettynä ja jos purkki ei vahingossa joudu jääkaapissa takariviin, tuskin on ongelmia säilymisen suhteen. 

Crostata raparperi-mansikkatäytteellä

Päivän jälkiruokana nautimme italialaista piirasta, crostataa. Ohjeeseen otin viitteitä useista eri lähteistä, joten en linkkaa mihinkään niistä erityisesti. Pohjaan sain muuten käytettyä hankalaksi tuntemaani täysjyvävehnäjauhoa. Sen kanssa en ole päässyt sinuiksi, mutta nyt alkaa jo pussinpohja häämöttää. Aineksia meni seuraavasti:

• 2,5 dl tavallisia vehnäjauhoja
• 1,25 dl täysjyvävehnäjauhoja
• 0,5 dl sokeria
• 0,5, tl suolaa
• 150 g voita
• 1 kananmuna
• 1 rkl maitoa

Mittasin jauhot, sokerin ja suolan yleiskoneen kulhoon, sekoitin terällä kuivat aineet muutamalla pyöräytyksellä. Leikkasin kylmän voin pieniksi kuutioiksi ja lisäsin kuutiot kulhoon ja sekoitin ne jauhoihin pulse-asetuksella. Vatkasin kananmunan kevyesti ja lisäsin maitotilkan siihen. Yhdistin muna-maitoseoksen taikinaan parissa erässä ja sekoitin pulsella sen verran, että taikina muodostui palloksi. Kaavin taikinan talouskelmuun ja siirsin jääkaappiin tekeytymään.

Täytettä varten tarvitsin:

• 6 raparperinvartta, noin 20 senttistä
• 3 dl mansikkalohkoja
• 3 rkl sokeria
• 3 rkl perunajauhoa
• 3 rkl kylmää vettä
• 1 kananmuna voiteluun (ei mennyt ihan kaikki)

Laitoin raparperipalat, mansikat ja sokerin paksupohjaiseen kattilaan ja aloin lämmittää seosta varovaisesti sekoittaen. Ei ollut tarkoitustaa kypsentää ja pehmentää raparperia, vain sulattaa sokeri ja mehustaa seos. Sekoitin perunajauhon ja veden ja lisäsin liemen kattilaan. Annoin seoksen kuplahtaa kerran ja sakeutua. Lusikoin täytteen viileään kuppiin ja nostin sen ulos jäähtymään.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Jauhotin arkin leivinpaperia kevyesti ja nostin viilenneen taikinapallon  paperille. Ripotin jauhoa myös vähän taikinalle ja kaulitsin sen pyöreäksi levyksi. Lusikoin jäähtyneen täytteen taikinalle niin, että jäin muutaman sentin levyinen tyhjä reunus. Nostin reunuksia täytteen päälle ja puristelin hellästi, että täyte jäi taikinan syleilyyn. Voitelin taikinareunat kananmunalla ja paistoin piirasta noin 45 minuuttia. Söimme hieman jäähtynyttä piirasta vaniljajäätelön kanssa.

Sateinen ja viileä sää varjosti Giron viidettätoista etappia. Loppu oli jälleen todella jännittävä. Voittoon ylsi Farnese Vinin Matteo Rabottini ja pinkin paidan otti takaisin itselleen Katusha Teamin Joaquin Rodriquez. Huomenna on vuorossa viimeinkin lepopäivä.

Retrokilpureita ja raparperikompottia

Pidän sanasta kompotti, siinä on jotain kilttiä ja lohduttavaa. Raparperikausi on kiivaimmillaan Suomea etelämpänä ja meilläkin tuontiraparperia on jo kaupoissa laajalti. Olin ostanut nipun jokunen päivä sitten ja unohtanut sen sitten viileälaatikkoon.  Nyt ehdin vielä ajoissa käyttää raparperit, ei tullut tehtyä hävikkiä vaan herkkua. 

Pilkoin raparperit muutaman sentin pätkiksi ja nakkasin ne paksupohjaiseen kattilaan. Otin pakastimesta pienen rasian viipaloituja mansikoita ja lisäsin jäisen kalikan kattilaan. Ripottelin sekaan noin desilitran sokeria ja lorautin noin ruokalusikallisen vaniljauutetta. Keittelin seosta miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Sulava mansikka luovutti niin paljon kosteutta, ettei vettä tarvinut lisätä. Seoksesta kiehui kokoon mehevää kompottia,  jonka annoin jäähtyä kattilassa. Jäähtyessään seos vielä vähän jämäköityi lähes hillomaiseksi. 

Kompotin kaveriksi tein mascarponevaahdon. Vatkasin noin 1,5 dl kermaa löysäksi vaahdoksi ja maustoin sen ruokalusikallisella lemon curdia. Sekoitin mukaan purkillisen mascarponea ja puoli desilitraa siivilöityä tomusokeria. Annostelin lasikuppien pohjalle pari ruokalusikallista kompottia ja päälle mascarponevaahtoa. Ripottelin pinnalle vähän raastettua valkosuklaata. Tämä on sisarjälkkäri monille  pikkuherkuille, joita olen tehnyt useita viime aikoina, maistuvaa, nopeaa ja helppoa! Aineksista riitti kuuteen annokseen.

Kammenpyörittäjä odottaa innolla syksyä ja  L'Eroicaa eikä minuakaan närästä ajatus lokakuisesta Toscana-kierroksesta. Toukokuun lopulla Vaasassa ajettava Retrokilpurit-tapahtuma on omiaan helpottamaan odottamisen tuskaa. Toivon ennakolta mukavalta kuulostavalle uudelle tapahtumalle hyvää säätä ja paljon osanottajia!