Pari viikkoa sitten söimme Sinne Helsingissä loistavaa sipulikeittoa, jota olisin mielelläni ottanut toisenkin kauhallisen. Keiton samettinen rakenne ja yhtä aikaa terävä ja lempeä maku ihastuttivat meitä molempia. Halusin kokeilla keiton kopioimista ja tänään oli sen aika. Kuten aamulla kerroin, viritin ansaa nuoremmalle pojalleni, mutta jouduin katkerasti pettymään. Häntä ei huijattu, ei sitten yhtään.
Soseutettu sipulikeitto haudutuspadassa
- 4 suurta makeaa espanjalaista sipulia (yhteensä 1 kg)
- 4 valkosipulinkynttä
- 50 g voita
- suolaa ja pippuria
- tuoretta timjamia
- 2 rkl muscovadosokeria
- 2 rkl balsamicoa
- 3 rkl vehnäjauhoja
- 5 dl tummaa lihalientä
- 2 dl kuivaa valkoviiniä
- 0,5 dl kermaa
- gruyerelastuja, ruisleipälastuja ja tuoretta timjamia annoksen päälle
Laita haudutuspata lämpenemään high-asetuksella (tai paksupohjainen kattila tai pata levylle) ja sinne voi sulamaan. Leikkaa odotellessasi sipuli ohuiksi suikaleiksi, kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Kun voi on sulanut, kaada sipulit ja valkosipulit pataan ja pyörittele ne kauttaaltaan sulaan voihin. Lisää mukaan sokeri ja balsamico ja sekoita taas perusteellisesti. Jätä haudutuspata kannella peitettynä töihin puoleksitoista tunniksi, tai pata/kattila liedelle miedolle lämmölle. Sekoittele sipuleita aika-ajoin, että ne alkavat karamellisoitua joka puolelta, mutteivat pala pohjaan.
Kun sipuleihin alkaa tulla tummaa väriä ja ne ovat aivan laiskistuneita, lisää mukaan vehnäjauhot. Sekoita kunnolla ja lisää sitten viini ja kuuma liemi, ripota päälle suolaa ja pippuria, sekä tuoretta timjamia. Jätä pata low-asetuksella kuudeksi tunniksi tekemään ihmeitään, sekoittele välillä. Kattilassa tai padassa kypsyttely vienee muutamia tunteja sekin.
Kun keitto on sakeaa ja kypsää, kaada se erissä blenderin kannuun ja surruuttele niin sileäksi, kuin koneesi pystyy. Minä en ollut ihan tyytyväinen rakenteeseen, joten ajoin keittopohjan vielä tiheimmän siiviläni läpi. Lisää mukaan loraus kermaa ja tarkista suolan ja pippurin määrä. Kuumenna keitto vielä tarjoilukuumaksi. Ripottele annoksen päälle gruyrelastuja, kuivan ruisleivän paloja ja tuoretta timjamia.
En saanut keiton rakenteesta niin samettista, kuin ravintolassa, mutta maussa oli kyllä huomattavaa samankaltaisuutta, sopivaa terävyyttä, mutta myös makeutta. Abiturientti kysyi pöydän ääreen istuessaan, että mitä tämä on. Vastasin, että se on kasvissosekeittoa. Hän maistoi lusikallisen ja sanoi, että sipulia. Hän söi pienen annoksen, eikä moittinut sen enempää keittoa, kuin kokkiakaan. Muut pitivät keitosta kovasti. Vielä pitäisi vain saada rakenne hienommaksi, millähän se onnistuisi? Vinkit peruskeittoon (ilman soseutuselementtia) otin Kitchen Simplicity-blogista pienin muutoksin tietty.
Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.
Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.