Näytetään tekstit, joissa on tunniste turska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turska. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2026

Pala turskaa juuressalaatilla


Tänään naapurikylässä (tai pikkukaupungissa) oli luvassa kirppari, näimme jo saapuessamme mainoksia siitä lyhtypylväissä. Antti kävi aamulla ostamassa leipomosta päivän leivän ja näki jo myyjiä sommittelemassa kojujaan. Aamupalan jälkeen kävelimme rannan väylää pitkin parin kilometrin matkan Jullouvilleen. Näin heinä-elokuussa tätä reittiä ei saa pyöräillä koko matkalla, mutta kyllä siellä muutama pyöräilijäkin näkyi. Sovimme kaikki kulkemaan. 

Kirppariaukio oli tupaten täynnä kojuja, osa oli selvästi myyjiä, joilla oli tavaraa liikkeestään tai ovat ammattimaisia vanhantavaran myyjiä erilaisissa tapahtumissa, mutta osa oli kyllä ihan kotonurkistaan rompetta keränneitä myyjiä. Meiltä puuttuu vielä ostoslistalta se hääkuva (näimme noin kuukausi sitten hienon vanhan hääkuvan, muttemme sitä ostaneet, se maksoikin oikein 2-2,5€ ja se on jäänyt harmittamaan) ja ehkä yksi luulautanen vielä pitäisi saada. Jeanne d'Arceja ei kovin montaa enää tarvita. Tämänpäiväinen löytömme täydellistää kokoelmamme aika mukavasti. 


Sää on ollut melko lämmin, 28-30 astetta ja erittäin hiostavaa. Sääennusteiden mukaan piti alkaa ukkostaa jo alkuiltapäivästä, mutta ennuste on valunut myöhemmäksi tunti tunnilta, ehkei koko ukkosta tulekaan. Tuulee kyllä hyvin puuskaisesti ja kovaa, joten ruoanlaitto kutistui siihen, että sekoitin juuressalaatin ja paistoin kaksi turskapalaa ulkona pannulla. En mielelläni paista kalaa auton keittiössä. 

Tämän päivällisemme suurin ranskalaisuus on se, että kaikki raaka-aineet ovat Ranskasta peräisin ja näin kyllä ohjeita siitä miten ranskalaiset paistavat kalansa voissa. Niin että tämä saa riittää ranskalaisuudesta. Salaattiin meni eilen ostettu juuresseoksen loppu vähillä tuunauksilla. 

Turskaa juuressalaatilla

  • 2 x 90 g pala nahatonta turskaa
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • silputtua ruohosipulia
  • 1/3 pienestä juuressekoituspussista
  • 1 keltainen tomaatti
  • 1/4 vihreää paprikaa
  • 2 rkl ranskalaista valkoista salaattikastiketta (pirkkaa jostain markettiketjusta)
Ensin sekoitin juuressekoitukseen pienen palan kuutioiksi leikattua paprikaa ja pienen tomaatin kuutioina. Sekoitin mukaan hieman neutraalia ranskalaista salaatinkastiketta.

Antti viritti minulle paistopaikan kaasuliedelle ja pannulle ja seisoi itse pitämässä lieden säilytyslaatikkoa ja itseään tuulensuojana. Sulatin pannulla voita ja paistoin siinä suolalla ja pippurilla maustetut turskapalat. Koska tuuli niin paljon, en saanut kovin sievää paistopintaa ja kaasupanoskin piti vaihtaa keskenkaiken. Mutta lopulta kalasta tuli juuri sopivan kypsää ja annoksen kruunasi pieni liraus sitruunaa kaloille ja ruohosipulisilppu. 



Tour de Francessa oli tasamaan etappi ja se oli jo yhdestoista, joten huomenna kääntyy tämä kuudestoista ranskalainen ruokahaasteemme loppusuoralle. Soren Waerenskjold oli kirin nopein ja kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Tadej johtaa ja Jonas on toisena. 

Tästä ei kannattanut mennä

perjantai 15. syyskuuta 2023

Valkoista kalaa punaisessa kastikkeessa


Tätä kalaruokaa söimme jo muutama päivä sitten, mutta nyt sen postaan, kun La Vuelta vielä jatkuu. Otin ohjeen tähän tietysti Spain on a Fork-blogista. En ole ihan varma mitä kalaa olimmekaan ostaneet, mutta luulen, että se oli turskaa. Palanen oli hyvin pieni, noin 125 g, joten kovin suurta ähkyä sen syömisestä ei saanut aikaan. Albert käytti tomaattisäilykettä, mutta meillä oli sopivasti tuoreita tomaatteja todella kypsinä, joten tietysti käytin niitä. Pienensin ohjetta sopimaan kalapalalle. 

Valkoista kalaa tomaattikastikkeessa

  • 1 pieni uuden sadon sipuli
  • 1 suuri valkosipulinkynsi
  • 125 g valkoista kalaa, mahdollisesti turskaa (en tullut tarkistaneeksi asiaa ennen kuin pakkaus oli mennyt kierrätykseen)
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • 1 dl valkoviiniä (oma lisäykseni)
  • 4-5 pienikokoista eriväristä tomaattia
  • 1 rkl tomaattipyrettä (oma lisäykseni, jotta sain tuubin käytettyä loppuun)
  • 1 tl sokeria
  • tuoretta lehtipersiljaa
Kuivasin kalapalan ja leikkasin neljään osaan. Ripotin paloille suolaa ja pippuria ja pyörittelin ne vehnäjauhoissa. Silppusin sipulit ja tomaatit, riivin valmiiksi lehtipersiljaa. Pyysin kölviltä lasiin hieman viiniä. 

Paistoin ensin oliiviöljyssä vehnäjauhoissa pyöriteltyjä kalapaloja minuutin pari kummaltakin puolelta ja nostin palat lautaselle odottamaan. Lisäsin hieman öljyä pannulle ja perään sipulit, joiden annoin kuullottua noin viitisen minuuttia, varoin polttamasta niitä. Sitten lisäsin pannulle ensin tomaattipyreen ja viinin ja parin minuutin päästä tomaattikuutiot. Sekoittelin ja maustoin kastikkeen suolalla, pippurilla ja sokerilla. 

Kun kastike oli kiehunut sopivasti kokoon noin puoleen nostin kalapalat kastikkeeseen ja käänsin niiden kylkeä, jotta ne saivat kastikekylvyn joka puolelleen. Pienensin kaasuliekin ihan pienelle ja nostin kannen päälle. Minuutin kuluttua sammutin liekin kokonaan. Jätin kalan hautumaan kypsäksi noin viideksi minuutiksi kannen alla. 


Söimme persiljalla viimeistellyn kalan kastikkeineen leivän kanssa aivan viimeistä tippaa myöten, oli todella hyvä ja kevyt ateria. 


Tänään La Vueltassa oli ns. välipäivä. Eli kokonaiskilpailu oli melkein tauolla tasamaan etapilla, toki kaikkien piti ajaa sekin maaliin, välttää kolarit ja pysyä terveenä. Etappi sopi erityisesti kirimiehille, mutta heitä ei kauhean paljon ole ollut mukana alun alkaenkaan, eikä enää kisan lopulla monen jouduttua keskeyttämään. Uhkailin eilen jo Jumbo-ruojaketjua boikotilla, jollei Sepp Küssin anneta voittaa. Tietysti ymmärrän, ettei se nyt ruokakaupan asia ole päättää, vaikka onkin joukkueen pääsponsori. Luin myöhemmin illalla muutamastakin paikasta, että ilmassa on tosiaan Seppin puolesta enemmänkin rummutusta. Että Primoz Roglicia ja Jonas Vingegaardia on syytetty itsekkyydestä ja siitä, etteivät he pyöräilyn supertähtinä olisi tukeneet monet kerrat heitä apuajajana auttanutta Seppiä, joka nyt on itse kilpailun kärjessä, vaikkakaan ei kovin suurella marginaalilla. Siihen henkeen, että pysyköön domestique lestissään. 

Huomenna se viimeistään nähdään. Jokaisen on tietysti itse ajettava maaliin niin helpommat kuin raskaammatkin etapit. Onneksi enää ei ole aika-ajoa, joten se ei tässä kohden "sotke" tilannetta. Minä toivoisin kovasti, että Sepp voittaisi, jaksaisi ajaa tarpeeksi kovaa ja saisi joukkueessa jokaisen tuen. Vaikka sitten jäisikin aiemmin suurempia menestyksiä saavuttaneilta tämä voitto saamatta. 

Etapin voittajaksi ajoi tänään italialainen Alberto Dainese ja kokonaiskilpailun kärki säilyi muuttumattomana. Huomenna se sitten ratkeaa, tämän vuoden La Vuelta. 

Kuva on otettu Utrechtissa pyörämessuilla 2016,
silloin Jumbon kanssa tallia sponsoroi Lotto,
nyt talli on Jumbo-Visma

torstai 13. heinäkuuta 2023

Provencen turskaa


Onpa ollut uutispäivä tänään, polttopuu-urakan lisäksi olemme katsoneet uutislähetyksiä ja Tour de Francea. Päivällisen valmistimme ulkona terassilla, oli niin ihana kesäpäivä. Ohjeen turskaa varten otin uudesta suosikkiblogistani Pardon your French. Kasvikset tein omasta tai asiakkaan päästä. Kesäkurret olivat omasta kulatungasta ja kaali oli malliston pienin, jopa pienempi kuin turskakastikkeeseen käyttämäni tomaatti. Vähän taas soveltelin, koska niinhän minä aina teen.

Turskaa Provencen tapaan

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 uuden sadon sipuli viipaleina
  • 1 uuden punasipuli viipaleina
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 suuri tomaatti kuutioiksi leikattuna
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 12 mustaa oliivia
  • 12 pientä varrellista kaprista
  • 1 dl vettä
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta persiljaa
  • 200 g turskaa

Kasviksia grillistä

  • ihan pieni varhaiskaali (minun yhteenpuristettujen nyrkkieni kokoinen)
  • 4 ihan pientä kesäkurpitsaa (omasta viljelyksistä)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 rkl voita sulatettuna
Valmistelin varhaiskaalin leikkaamalla sen neljään osaan, poistin uloimmat lehdet. Ripotin pinnoille hieman suolaa ja pippuria ja kevyesti oliiviöljyä. Leikkasin pienet ristiviillot ihan pikkuruisiin kesäkurpitsoihin ja maustoin niitäkin suolalla ja pippurilla. Otin kaasugrillin sivupolttimolle irtoparilan ja laitoin sille hieman öljyä odottamaan kasvisten grillaamista. 


Turskan tein korealaisella kaasuliedellä pienessä valurautapannussa. Kuumensin pannua hetkisen ja kaadoin sille 2 rkl oliiviöljyä. Kuullotin sipulia ja valkosipulia pari minuuttia ja lisäsin pannulle tomaattikuutiot ja pikkuisen chilihiutaleita. Lähdeohjeessa ei mainittu mitään nesteitä, minä laitoin mukaan ensin hieman valkoviiniä, joka sai kiehua noin puoleen. Sitten lisäsin pannulle oliivit ja kaprikset ja vielä desin verran vettä. Kun tämä setti kiehui, lisäsin mukaan suolalla ja pippurilla pintamaustetut turskapalat (olin leikannut kaksi filepalaa kahtia) ja tuoretta timjamia ja persiljaa. Laitoin kannen päälle ja liekin pannun alle ihan pienelle. Noin kymmenessä minuutissa kalapalat kypsyivät ja tomaattinen kastike oli kiehunut sopivan sakeaksi. En lisännyt suolaa, sillä oliiveissa ja kapriksissa oli suolaa riittämiin. 



Kun kalapata kypsyi pannulla, grillasin kaalilohkot ja minikokoiset kesäkurpitsat oliiviöljyllä siveltyinä. Kun ne olivat kypsiä, luritin niille hieman sulaa voita. 



Tour de Francen etappi oli tänään sahalaitatyyppiä, nousua ja laskua vaikka kuinka paljon. Voittajaksi ajoi Ion Izaguirre, kokonaiskilpailun kärki pysyi samana. 

tiistai 14. helmikuuta 2023

Haemul Jeongol – kalakeittopäivän korealainen hotpot

Minä olen tosi huono hoksaamaan mitään kansallisia korvapuusti- tai vastaavia päiviä. Tai kun huomaan on jo ilta, tai päivän ruoka on jo tehty tai ei huvita just se mitä tänään olisi "pitänyt" kokata tai leipoa. Huomaan nyt kuitenkin, että vuonna 2021 olen tehnyt kalakeittopäivänä Aasiahkoa kalakeittoa, silloin en vielä aavistanut, että sinne suuntaan tässä kallistutaan yhä enemmän. Eilen satuin huomaamaan Peggyn instasta, että 14.2. on taas kalakeittopäivä ja on Nannakin tainnut asiasta mainita. Meillä on ollut pienimuotoinen ruokatavaroiden inventaario viime päivinä ja satuin hyvin tietämään, mitä aineksia taloudesta löytyy, merellisiä aineksia oli aivan riittävästi. 

Löysin sopivan ohjeen korealaiselle merenelävä-hotpotille ja heti aamiaisen jälkeen etsin pakastetut ainekset sulamaan. Ohjeen otin luottoblogistani, eli Korean Bapsangista. Soveltelin sen mukaan, mitä oli saatavilla, kauppaan emme mene ennen perjantaita. 

Kalakeittopäivän mausteikas merellinen hotpot 

  • 4 kampasimpukkaa
  • 1 pieni pala turskaa
  • 8 katkarapua
  • 3 pienen keräkaalin ulointa lehteä suikaleiksi leikattuna
  • 1 porkkana tikuiksi leikattuina
  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa tikuiksi leikattuna 
  • 5 cm pätkä purjoa tikkuina
  • kolmasosa punaista suippopaprikaa tikuiksi leikattuna
  • 3 ruskeaa herkkusientä
  • 2 napakkaa kevätsipulia
  • pinaatinlehtiä
  • 2 pientä kerää lasinuudelia + kiehuvaa vettä pehmittämiseen
  • 1 tl öljyä kampasimpukoiden paistamiseen

Mausteseos

  • 1 tl gochugaru-chilihiutaleita (vähensin määrää radikaalisti lähdeohjeen määrästä)
  • 1 rkl soup soy saucea (korealainen valmiste, voi korvata tavallisella soijakastikkeella tai kalakastikkeella)
  • 0,5 tl suolaa
  • kunnon pyöräytys pippurimyllystä
  • 1 tl gochujang-chilitahnaa (nyt lähti käyttöön neljäs purkki CampaKeittiössä alle vuodessa!)
  • 1 tl doenjang-soijapaputahnaa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 0,5 tl inkivääritahnaa
  • 3 rkl kelp-lientä (alapuolella)

Liemi

  • palanen kelpiä (kuivattua merilevää)
  • 3-4 dl vettä
  • 1 rkl sitruunamehua
Otin turskan, kampasimpukat ja katkaravut sulamaan lautaselle paperin päälle hyvissä ajoin. Kun turskapala oli sulanut, leikkasin sen suupaloiksi. Kuorin katkaravut, ne olivat valmiiksi kypsiä. Olisi ollut kivempi käyttää raakoja katkiksia, mutta avattu pussi kypsiä pitää ensin käyttää. 


Valmistelin kasvikset ja sienet, leikkasin suikaleita ja viipaleita, otin pussista kourallisen pinaattia ja silppusin kevätsipulia. Kiehautin litran vettä ja kaadoin pieneen kulhoon vettä ja nostin lasinuudelikiekot pehmenemään. Loput vedestä kaadoin kattilaan ja lisäsin sinne mukaan kelp-kappaleet, kiehautin lientä noin 5 minuuttia ja nostin sitten pehmenneet kelp-merileväpalat pois kompostikuppiin. Liemen kaadoin pieneen kannuun, siitä olisi helpompi kaataa hotpot-pataan kuin kattilasta. 


Kuivat kelp-palaset ennen kiehautusta

Sekoitin mausteseoksen pienessä kupissa. Kuvassa alla mausteseosta ei ole vielä notkistettu, tein sen vasta olohuoneen lattialla, missä tein ruoan loppuun, oli taas päivällinen matolla-päivä. Lisäsin mausteseokseen muutaman ruokalusikallisen kelp-lientä ja sekoitin tasaiseksi. 


Olimme jo laittaneet olohuoneeseen valmiiksi kaikki, kattauksen ja hotpot-padan, jota on käytetty jo monta kertaa. Olen siihen oikein tyytyväinen. Nostin kaikki ainekset valmiiksi saataville ja laitoimme hotpot-laitteen päälle noin puoliteholle. Siinä ei ole oikein kummoistakaan asteikkoa, ihan summissa ajattelin, että keskikohdan paisto-osa kuumenee sopivasti kampasimpukoiden paistamista varten. 

Asettelin hotpot-laitteen kehänmäiseen alaosaan sienet, kaalisuikaleet, paprika- ja kesäkurpitsaviipaleet, purjon, porkkanatikut ja turskapalat. Laitoin tilkan öljyä yläosan paistokohtaan ja nostin kampasimpukat siihen kypsymään. Kaadoin noin kolme desiä kelp-lientä kasvisten ja turskan päälle ja pian liemi alkoikin jo kiehua. 


Kampasimpukat odottivat kypsyttyään hetkisen lautasella, ettei niistä tulisi kumisia

Muutaman minuutin kuluttua lisäsin mukaan pehmenneet lasinuudelit, jotka olin leikannut saksilla muutamaan nippuun ja lisäsin vielä mukaan kypsät katkaravut, runsaasti kevätsipulia ja pinaatinlehtiä. Kaadoin keittosyvennykseen hieman lisää lientä ja mausteseoksen, sekoittelin pienillä pihdeillä. Kampasimpukat olivat sopivasti kypsiä samaan aikaan kuin kasvikset ja turskakin. 



Annostelin kulhoihin kaikkia aineksia ja lientä, viimeistelimme annokset vielä seesamiöljyllä ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Ensimmäisten annosten jälkeen lisäsin vielä hieman nuudeleita hoptpot-laitteeseen ja söimme toisessa annoksessa vielä kasviksia ja nuudeleita, merenelävät olimme jo syöneet ensimmäisessä annoksessa. 



Kyllä tämä kansallisen kalakeittopäivän ruoasta meni eikä ollut huono ystävänpäivän päivällisenäkään. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokkailuni. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Daegu Jorim – soijakastikkeessa kypsennetty turska


Päivämme murmeleina sisälsi taas korealaisen päivällisen olohuoneen lattialla kokattuna, nyt kävimme niin lähellä liian tulista ruokaa, ettei yhtään pitemmälle kannata mennä. Ostin perjantaina palan turskaa ja löysin sille hyvän ohjeen korealaiseen toteutukseen tästä blogista. Pikkuisen sovelsin, sillä daikonia ei varastoissani ollut. Myös tulisuutta himmasin, tunnen meidät syöjinä, emme ole hirveän tulisen ruoan ystäviä. Nimen sana jorim viittaa hauduttamiseen valmistustapana. 

Daegu Jorim – turskaa soijakastikkeessa


Kypsennyskastike

  • 1 rkl soup soy sauce (eräs korealainen valmiste, en nyt muista mitä eroa tässä on tavalliseen soijakastikkeeseen, mutta löysin tätä Tallinnasta aasiakaupasta)
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl miriniä
  • 1 rkl maesilakia (korealainen luumutiiviste, ostettu Hakaniemen aasiakaupasta)
  • 2 rkl gochujangia (korealainen chilitahna)
  • 2-4 rkl gochugarua (korealainen chilihiutale, laitoin 1 rkl, koska olen nyyserö)
  • 1,5 dl riisinhuuhteluvettä (toinen huuhteluvesi, ei eka eikä toka)
  • 2 tl valkosipulimurskaa (ohjeessa oli 24 valkosipulinkynttä!)
  • 2 tl inkiväärimurskaa 
  • hieman kevätsipulisilppua (kaikki mitä ikkunalla olevasta kasvustosta saattoi leikata)
  • 4 kirsikkatomaattia ohuiksi viipaleiksi leikattuina
  • pippuria
Ohjeessa oli vielä jotain jalapenoja, mutta arvelin, että ehkei nyt kumminkaan. 

Kala + muut ainekset

  • 1 rkl öljyä
  • 2 suurehkoa perunaa viipaleina
  • 400 g nahatonta ja ruodotonta turskan selkäfilettä
  • 5 ruskeaa herkkusientä viipaleina
  • 1 punasipuli viipaleina
  • seesaminsiemeniä ja -öljyä
  • ruohosipulia
  • kimchiä (purkkitavaraa)
  • 2 annosta sushiriisiä 
Ensimmäiseksi huuhdoin lisäkeriisiä ja otin toisesta huuhteluvedestä 1,5 dl talteen. Vedessä oleva tärkkelys toimisi haudutusliemen saostajana. Laitoin huuhdellun riisin keittimeen veden kanssa odottamaan. 

Sitten sekoitin kaikki kastikkeen ainekset tasaiseksi seokseksi, vähensin siis gochugarun määrää reippaasti enkä laittanut mitään jalopenoa, ei meillä semmoisia olekaan. Valkosipulia oli ohjeessa melko runsaasti, en ole ihan varma oliko kyseessä kirjoitusvirhe, mutta minä laitoin maltilliset pari teelusikallista murskaa.

soup soy sauce ja maesilak (luumutiiviste)
Kuorin perunat ja leikkasin ne viipaleiksi, samoin viipaloin sienet ja sipulin. Leikkasin paperilla kuivatun turskafileen suupalan kokoisiin paloihin. Öljysin valurautapadan pohjan ja sommittelin padan pohjalle perunaviipaleet, kalapalat, sieni- ja sipuliviipaleet ja kaikkien päälle kastikeseoksen. 






Nostin padan olohuoneen lattialle laittamaamme ruoanlaittopaikkaan kaasukeittimelle. Laitoin riisinkeittimen hommiin ja padan alle kohtuuliekin, ei täysille, muttei liian pienellekään. Nostin padan päälle kannen 10 minuutiksi ja sitten poistin kannen. Liemi oli kiehunut noin puoleen, liikuttelin varovasti aineksia pohjaa myöten, etteivät perunapalat tarttuisi kiinni pohjaan. 




Riisi tuli juuri sopivasti valmiiksi, malliston pienin 2-3 annoksen riisinkeitin on todella nopea, noin vartissa riisi kypsyy, etenkin jos sitä on liotettu edes vartin verran. Nostin ensin annoskuppeihin riisiä ja päälle kaikkia aineksia padasta, koristelin seesaminsiemenillä ja -öljyllä sekä ruohosipulilla ja nostin hieman kimchiä purkista annoksen reunalle. 

Oli todella lämmittävää ruokaa, ei haittaa vaikka sähkö maksoi tänään aika paljon, ruoka valmistui kaasulla ja sopiva polte ruoassa lämmitti mukavasti. Turska oli imenyt liemen makuja loistavasti ja riisi toimi sopivasti tulisuutta loiventamassa. Todella hyvä ohje ja onnistunut toteutus. 


Ruokajuomana meillä oli syysretkeltä ostettu Schlumbergerin valkoviini. Se sopi oikein mainiosti tuliseen korealaisruokaan, siitä saimme jo viinitalossa vinkin kesän maistelukäynnillä ja syksyllä käydessämme ostamassa laatikollisen viinejä kotiin tuotavaksi. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne laitan kaikki korealaiset kokeiluni. 

torstai 25. elokuuta 2022

Bacalao a la Llauna – turskaa valkoisten papujen kanssa


Ostimme matkakäyttöön muutamia pakastettuja turskapaloja muistaakseni Saksasta ja otin kaksi näistä paloista tänään ateriaksemme. Suosikkiblogissani Spain on A Fork oli juuri eilen ja halusin heti kokeilla sitä. Olin sattumalta juuri ostanut valkoisia papujakin pitkästä aikaa. Tämä oli hyvin helppo ja nopea ruoka ja Albertin mukaan erittäin tyypillinen Katalonian ruoka, vaikkei kuulema ole juurikaan saanut suosiota muualla maassa saati ulkomailla. Albert käytti nahallista valmiiksi suolattua kalaa, mutta minulla oli nahatonta ja suolasin parhaani mukaan itse. 

Turskaa valkoisten papujen kanssa

  • 1 tetra säilöttyjä valkoisia papuja
  • tilkka oliiviöljyä
  • 2 palaa nahatonta turskaa (noin 100 g/kpl)
  • suolaa ja pippuria
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 2 kynttä valkosipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
  • 1 tl pimentonia
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 0,5 dl oliiviöljyä paistamiseen
  • tuoretta persiljaa 
  1. Huuhtele pavut lävikössä ja kun olet ravistellut suurimman osan vedestä pois, levitä tilkka oliiviöljyä uunivuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi, niin etteivät pavut ole päällekkäin. 
  2. Kuivaa kalapalat paperilla ja pyörittele ne jauhoissa, joihin olet sekoittanut suolaa ja pippuria.
  3. Kuumenna uuni 190 asteeseen. 
  4. Kuumenna paistinpannulla puolisen desiä oliiviöljyä ja paista kalapaloja pari minuuttia puoleltaan. 
  5. Nosta kalapalat papujen päälle. 
  6. Lisää pannulle jääneeseen öljyyn valkosipuliviipaleet ja paista niitä sen verran, että ne ottavat hieman väriä, mutteivat pääse palamaan. 
  7. Ropsauta reippaasti pimentonia pannulle ja kaada mukaan myös viini. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. 
  8. Anna kastikkeen kiehua kaksi minuuttia ja lusikoi sitten valkosipuliviipaleet kalapalojen päälle ja lurittele kastike kalapalojen ja papujen päälle. 
  9. Nosta vuoka uuniin 10 minuutiksi, siinä ajassa kala kypsyy loppuun ja pavut kuumenevat. 
  10. Ripottele pinnalle silputtua persiljaa. 
  11. Se on siinä! 20 minuuttia. Hyvää, yksinkertaista, eikä montaa raaka-ainetta. 


La Vueltassa oli vuorietappipäivä. Satoi vettä oikein huolella. Nousuun päättynyt loppu on aivan sumun keskellä, mutta kyllä voittajaksi saatiin Jay Vine. Remco Evenepoel johtaa nyt kokonaiskilpailua.


Huomisesta alkaen minulla on muita kiireitä muutamien päivien aikana, osallistun tärkeään huippukokoukseen, enkä todennäköisesti ehdi ajatella Espanjaa ja La Vueltaa ollenkaan, mutta viimeistään sitten ensi tiistaina taas. En usko, että tämä vaikuttaa kilpailun kulkuun paljonkaan. 

torstai 29. lokakuuta 2020

Espanjalaiset merelliset vartaat ja tapasteltuja tähdenlentoja

Päivällisenä meillä oli tänään espanjalaisia merellisiä vartaita ja eilisen päivällisen loppuja tapasteltuina. Ohjeen vartaisiin otin, tai paremminkin idean, täältä. 

Merelliset vartaat ja tähdenlentoja kahdelle (vähän liikaa, kolmekin olisi syönyt)


Vartaat

  • 75 g turskaa
  • 150 g lohta
  • 8 pientä kampasimpukkaa
  • muutama viipale serranonkinkkua
  • 1 sitruuna mehu ja kuori raastettuna
  • loraus oliiviöljyä
  • pippuria
  • sahramia
Leikkasin turskan ja lohen muutamiksi suupaloiksi, niin että turskaa oli 5 palaa ja lohta 8 palaa. Valutin sulatetut kampasimpukat kuivemmiksi talouspaperiarkin päällä. Leikkasin serranonkinkkuviipaleita pitkittäin puoliksi. Minulla oli tällä kertaa kaksipiikkisiä metallivartaita, ne ovat hyviä siitä, etteivät ainekset niin helposti kierähdä niissä käännettäessä. Pujotin kalapalat ja kampasimpukat vartaisiin niin, että palojen väleihin tuli kinkkua. Eli viipale kinkkua pujotteli kalapalojen ja simpukoitten väleissä. Simpukat olivat niin pieniä, että ne mahtuivat kaikki samaan vartaaseen, kalapaloja tuli 4-5 samaan vartaaseen. 

Sekoitin sitruunamehusta ja raastetusta kuoresta, oliiviöljystä, pippurista ja sahramista marinadin vartaille, sutikoin ne marinadilla ja jätin asettumaan vähäksi aikaa.

Kuumensin parilalevyn kummankin kaasuliekin päällä ja laitoin liesituulettimen täysille, arvasin voivan hieman tulla käryä, enkä ollut väärässä. Kun parila oli kuuma, nostin vartaat kypsymään. Paistoin niitä eri puolilta muutamia minuutteja, noin 5-6 kaikkiaan. 


Tähdenlennot

  • eilisen perunatortillan loput, noin puolikas pienehköstä tortillasta, kuutioiksi leikattuna
  • eilisen päivällisen tähteeksi jäänyt kanarulla viipaleiksi leikattuna
  • pieni pätkä chorizoa 
  • nokare voita
Eilen meillä jäi puolet pienehköstä perunatortillasta syömättä, leikkasin sen kuutioiksi ja kanarullan viipaleiksi ja samoin chorizon. Paistoin ne kaikki pannulla nokareessa voita. 


Minuuttisalaatti

  • muutama pieni tomaatti
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
  • pippuria
  • basilikaa
Salaatin nimi on minuuttisalaatti, sillä sen kauempaa sen tekemiseen ei mennyt. Tarkastin kasvihuoneesta sisälle tuotujen loppujen tomaattien tilanteen, lautasella oli muutama punaiseksi kypsynyt. Halkaisin ne ja sekoitin niihin pikkuisen oliiviöljyä, sitruunamehua, pippuria ja basilikaa. 15 sekuntia vielä mietin, että kumpaan päähän vatia minuuttisalaatin sijoittaisin. Emme jaksaneet syödä ihan kaikkea ruokaa, kuinka oppisin tekemään vähemmän ruokaa kerrallaan? 



La Vueltassa toivoin, että Primoz Roglic voittaisi ja siirtyisi punaiseen johtajan paitaan, koska hänellä oli tänään synttärit. Minusta se oli aivan hyvä syy, että hän saisi voittaa. Etappi oli kyllä tasamaatyyppinen, joten massakiri oli todennäköisempi. Ei Primoz tietenkään voittanut, nopein oli Sam Bennett, joka teki melkein Alaphilippet ja tuuletti aika aikaisin, oli siinä sentään pyörän mitta etumatkaa ennen toiseksi tullutta Pascal Ackermannia. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz ja synttäripoika on toisena. 


torstai 3. syyskuuta 2020

Välimerellinen kalapata – bourride

Enpä ollut tätä ennen kuullut ranskalaisesta ruokalajista nimeltä bourride. Sellainen osui silmään Foodgawkerissa, kun etsiskelin sopivia ruokia kokeiltavaksi ranskalaisen ruoan haasteeseeni. Ruoka saisi mieluusti olla myös helposti retkioloissa toteutettavaksi ja sellainen bourride oikein hyvin oli. Ohjeen rungon otin täältä.

Välimerellinen ranskalainen kalasoppa – Bourride

  • 150 g turskaa
  • 6 kampasimpukkaa
  • nokare voita ja pikkuisen oliiviöljyä
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 pieni salottisipuli
  • 2 pientä valkosipulinkynttä
  • 0,5 dl pakastettua varsisellerin paloja
  • 4 pientä perunaa
  • 3 dl kantarellilientä
  • 2 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
  • sahramia
  • tuoretta persiljaa
  • aiolia
  • paahdetut leipäviipaleet keittolautasten pohjalle
Tein tämän ruoan luonnollisesti vähän soveltaen, esimerkiksi lisäsin siihen kampasimpukoita, koska olimme niitä ostaneet ja sulattaneet. Ne oli syytä käyttää pois. Tein ruoan kokonaan pienessä wok-pannussa CampaAdrian keittiön kaasuliedellä, pannuun mahtui hyvin kahden hengen annos.

Leikkasin nahattoman turskapalan kuuteen palaan ja jätin palat paperin päälle kuivahtamaan, samoin laitoin sulatetut kampasimpukat paperin päälle. Silppusin sipulit ja valkosipulit ja otin  sulamaan retkipakastimestamme kotona sinne jemmaamastani pussista vähän viipaloitua varsiselleriä. Leikkasin pienet perunat muutamaan palaan. 

Kuumensin veden kattilassa ja lisäsin siihen pienen lorauksen kantarellifondia. Kuumensin pienen wok-pannun ja laitoin sille nokareen voita ja pikkuisen oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, laitoin sille ensin pintakuivat kampasimpukat. Paistoin niitä molemmin puolin pari minuuttia ja nostin ne lautaselle odottamaan. Seuraavaksi pannulle pääsivät sipulit, valkosipulit ja varsiselleripalat kypsymään.

Lisäsin pannulle perunapalat, laakerinlehdet, sahramia ja noin puolet liemestä. Annoin perunoiden kypsyä liemessä sipuleitten kanssa noin 10 minuuttia. Kun perunat alkoivat olla kypsiä, lisäsin hieman lientä, kampasimpukat ja turskapalat. Lisäsin vielä lientä pikkuisen, niin että kaikki keittoainekset olivat juuri ja juuri liemen peitossa. Kun kala oli kypsynyt noin 5 minuuttia, oli keitto valmista. Maustoin sitä suolalla ja pippurilla sekä persiljalla. Lientä jäi käyttämättä pikkuisen, olin vain tehnyt sitä varalta 3 dl, ettei loppuisi.


Kun keitto alkoi olla valmista, Antti kävi leirialueen erinomaisessa keittiössä paahtamassa pari palaa juureen leivottua leipää, jota eilen ostimme Kangasalta. Keittiössä oli useita leivänpaahtimia, meillä ei ole paahdinta matkakeittiössämme. 


Laitoimme keittolautasten pohjalle viipaleet paahdettua leipää ja päälle kauhoimme soppaa niin, että kummallekin tuli kampasimpukkaa, turskaa ja perunapaloja sekä lientä ja sipuleita. Ihan päälle tuli lusikalliset valmisaiolia (Lidl) ja tuoretta persiljaa. Aivan ihanaa keittoa, lämmittävää, muttei liian mausteista. Kampasimpukka uiskenteli tähän ruokaan todella hyvin, mutta olisi se mennyt pelkällä turskallakin.


Tour de Francen kuudes etappi oli nousuun loppuva vuorietappi. Eilen siis laitettiin kisan johto uuteen uskoon, emme ehtineet tänään aloittaa etapin katsomista alusta, joten emme kuulleet mitä oikein tapahtui. Tänään voittajaksi selviytyi Alexey Lutsenko ja kokonaiskilpailua johtaa nytkin eilen ykköseksi päässyt Adam Yates. Toivottavasti ehdimme huomenna leiriytyä hyvissä ajoin ja päästä katsomaan etappia varhaisemmasta päästä. Silloin on massakiriä enteilevä tasamaan etappi.