Kylläpä kesti – korvaus Air Portugalin peruuntuneesta lennosta

Keväällä, aika tarkalleen puoli vuotta sitten olimme palaamasta mukavalta Portugalin matkalta, kun matka tyssäsi paluulennon peruuntumiseen. Jatkoimme ensin kaksi vuorokautta pakkolomaa Lissabonissa ja lähdimme sitten yrittämään kotiinpaluuta toisella lentoyhtiöllä, jonka lennolle TAP oli meidät järjestänyt. Ei sekään mennyt ihan sujuvasti, sillä myöhästyimme jatkolennolta meistä riippumattomista syistä ja olimme vielä yhden lisäyön Zürichissä ennen kuin alkuperäisestä aikataulusta kaikkiaan 60 tuntia myöhässä saavuimme Helsinki-Vantaalle. Silloin sitä ajatteli, että nytpä vain haetaan korvausta lentoyhtiöltä ja pian meillä on rahat tilillä. 

TAP josta olemme pitäneet kovasti ennen tätä epäonnista kotimatkaa, on ollut aika hankala yhtiö, mitä tulee korvaushakemuksen käsittelyyn. On melkoista salapoliisitointa saada yhtiön sivuilta esille korvaushakemuskaavake, sen täyttäminen on myös aikamoista salatiedettä, eikä varmasti vahingossa. Joissakin kohdassa täytyy vain arvailla, että mitähän siihen pitäisi keksiä kirjoittaa päästäkseen ylipäätään eteenpäin hakemuksen täyttämisessä. Käytimme yhden iltapäivän hakemuksen täyttämiseen muutama viikko kotiinpaluun jälkeen. Saimme siihen vastauksen, jossa kiiteltiin yhteydenotosta, ilmoitettiin korvaushakemuksen käsittelynumero ja luvattiin pikaista vastausta. Sitä ei tullut, ei pikaista eikä hitaista. Kuulin toiselta samalle lennolle tulossa olleelta, että he olivat saaneet korvaukset noin kuukaudessa, oli pitänyt Twitterin kautta kysellä useaan otteeseen. Minäkin yritin sitä. Sieltä vastattiin muutaman päivän kuluessa jotakin ympäripyöreää ja luvattiin, että asia edistyy. 

Meillä oli siis hakemuksessamme korvausvaatimus peruuntuneista lennoista (400 €/lippu) ja hotellikulut (70 €/yö/hlö), sekä korvausvaatimus vahingoittuneista laukuista. Meidän molemmat laukkumme ottivat kipeää Lissabonin kentällä sen verran, että niistä ei ollut enää jatkomatkoille. Teippailimme niitä kasaan kotimatka 2:sta varten ja leikkelimme sitten teippauksia kotona pois.

Jotenkin olin siinä luulossa, että etenkin hotellikulut, jotka meidän piti tietysti itse maksaa siellä Lissabonissa, olisivat tulleet nopeastikin suoraan meille takaisin. Eikä lennon peruuntumisesta johtuvassa korvausvaatimuksessakaan pitänyt olla mitään arpomista. Lentoyhtiö ei vastannut varsinaisesti mihinkään Twitterin yksityisviestien ympäripyöreyksiä lukuunottamatta ennen kuin nyt syyskuun lopulla. Olin jo kertaalleen kirjoittanut laittavani seuraavan tivaukseni yhtiön julkiseen Twitteriin yksityisviestin sijasta. En tiedä oliko siitä hyötyä vai haittaa, mutta viimein alkoi tapahtua. Antti taisi tehdä koko hakemuksen toiseen kertaankin, kun mitään ei alkanut kuulua.

Saimme lopulta syyskuun lopulla vastauksen, jossa sanottiin, että saisimme vuoden voimassa olevat henkilökohtaiset  ostokoodit yhtiön lennoille ja niiden arvo olisi 600 €/hlö. Periaatteessa tämä oli ihan hyvä summa, mutta ottaahan se päähän saada ostokoodi rahan sijasta. Ja toisaalta, emme olisi lentämässä niin kalliilla lipuilla minnekään, että tuo summa kuluisi yhdellä matkalla, tai emme ehtisi tehdä vuoden aikana kahta matkaa. 

Antti aloitti sitten monisanaisen perustelujen vyöryn miksi tahdomme voucherit sellaisina, että niitä voi käyttää muidenkin kuin henkilökohtaisten lippujen ostoon. Olin ihan hämmästynyt, että se meni läpi ja alle viikossa olimme saaneet sovittua, että meillä on kaksi 650 €:n vuoden voimassa olevaa voucheria, joilla voimme ostaa liput kenelle haluamme. Tämä sopii meille mainiosti, sillä olemme lähdössä sukulaisten kanssa matkalle ja voisimme käyttää koko summan kaikkien neljän lipun ostamiseen. 

Tuokin hämmästytti, että yhtiö vielä nosti korvausmäärää 50 €/voucher, vaikkemme enää mitään summan korotusta olleet esittäneetkään. Meni taas muutama hermoja raastava päivä, että saimme sähköpostiin ostokoodit. Olisimme halunneet jo olla varamaassa lentoja reilun kuukauden päässä olevalle matkalle. Minä olin päättänyt, etten lennä TAP:lla ennen kuin tämä juttu selviää. 

Tavasimme sitten niitä hemputin vouchereita ja niissä luki, että niitä voi käyttää vain soittamalla jonnekin minne lie kansainväliseen call centeriin tai TAP:n deskillä. Semmoista ei ole Suomessa olemassakaan (en ainakaan saanut mistään selville että olisi) eikä ihan hirveästi innostanut alkaa soittaa neljän ihmisen kaikkia tietoja jonnekin ties minne Intiaan. Online-varauksissa kompensaatio-voucheria ei kuulema voi käyttää, syytä emme tälle tulleet tietämään. 

Löysin sitten kuitenkin jonkun numeron Suomessa TAP:lle ja soitin sinne ja kysyin onnistuuko sitä kautta voucherilla ostaminen. Ja kuulema onnistuisi. Voisin joko hoitaa homman puhelimessa tai  mieluummin sähköpostilla. Laittaisin vain tiedot matkustajista, toivotut lennot ja liitteenä voucherit. No minäpä etsin meille sitten mieleiset liput sitä silmällä pitäen, että koko 1300 euron summa tulisi käytetyksi mahdollisimman tarkkaan. Laitoin meidän tietomme ja jäin odottamaan. Jossain vaiheessa minulle tuli halju olo. Mitä jos soitin jonnekin ihan höpöpaikkaan? Mitä jos voucherimme menivät sen siliän tien? En tiedä, miksi aloin epäillä tämmöistä.

Lukuisten kyselyitten ja väliaikatietojen jälkeen eilen sain lopulta liput sähköpostiin, ne olivat kyllä näkyneet TAP.n sivuilla omissa tiedoissani jo monta päivää ja olin voinut varata istumapaikatkin. Meillä jäi 13 euroa vouchereista käyttämättä, se ei nyt haittaa yhtään. Olemme iloisia, että asia on viimein järjestynyt ja oikeastaan erittäin hyvin päin. Christinalle vaan kiitos avusta! Mutta helppoa se ei ollut, eikä yksinkertaista. Muutaman viikon päästä lennämme uudelleen Portugaliin ja toivomme lentojen sujuvan hyvin, ilman viivytyksiä ja muita harmeja. Jätin kyllä hieman enemmän puskuria paluun ja töihin menon väliin, keväällä myöhästyin yhden työvuoron verran, eikä se ollut kivaa ollenkaan.

Kuten jo keväällä kirjoitin, meille ei koitunut lennon peruuntumisesta ja paluun viivästymisestä muuta haittaa kuin yhden työpäivän menetys, sen minä korvasin myöhemmin työkaverille, joka teki vuoroni. Toivon vain, ettei meidän tarvitse aivan pian alkaa samanlaiseen korvausrumbaan. Sen opimme, että täytyy aktiivisemmin pommittaa kaikkia löydettävissä olevia väyliä ja vaatia vastauksia, eikä vain kiltisti odottaa, että josko jotain tapahtuisi. Airhelpin kaltaisia korvausvälittäjiä emme siis käyttäneet, mutta sitäkin kyllä harkitsimme jossain vaiheessa.

Kaksinkertainen jymähdys

Ei sitä kotiin mennä nuavvaan!

Edellisen Portugalin reissukertomuksen lopussa olimme päässeet lentoasemalle, olimme jo odotusaulassa ja lennon lähtöön oli muutamia tunteja. Olen tunnustanut olevani tässä asiassa hyvin malttamaton. Haluan olla hyvissä ajoin kentällä turvatarkastetulla alueella ja niin me nytkin olimme. Suoran lentomme piti lähteä vähän ennen puolta yötä ja olin iloinen, että meillä oli paikat yhdeksänneltä riviltä, sillä niin etuosassa TAP:n Airbus-koneita on ollut vielä hyvä jalkatila. Noin riviltä 15 penkkien välit ovat lyhyemmät.

Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota siihen, että lähellä olevan suuren näyttötaulun edessä alkoi kulkea ihmisiä aiempaa enemmän, alkoi kuulua harmistuneita älähdyksiä, näkyä viittilöintiä ja ihmiset rupesivat soittamaan kiivaita puheluita. Kiinnostuin sen verran, että menin katsomaan, että ketkä epäonnekkaat ovat juuri saaneet tietää lentonsa myöhästyvän tai jopa peruuntuvan. Listalla oli monta punaista riviä, joilla loisti sana cancelled. Niin myös meidän lentomme kohdalla. Antilla olikin puhelimessaan tekstari siitä, että lento on peruutettu ja neuvottiin odottamaan lisätietoa. Minun puhelimeeni, vaikka olin lennot varannut ja maksanut, ei tullut mitään viestiä vielä aikoihin. Kokeilin soittaa Antin viestissä mainittuun palvelunumeroon, mutten saanut odotusaulan melussa selkoa mihin lokeroon olisin puhelujonossa asettunut, sillä en kuullut mitä vaihtoehtoja automaatti luetteli. Lopulta olin jossain jonossa, jossa ei tapahtunut mitään huonon  musiikin lisäksi. 

Jonkun ajan päästä lähdimme sitten pois turvatarkastetulta alueelta, koska siellä ei ollut mitään tietoa saatavilla, ei mitään infopistettä, eikä millään TAP:n lentojen porteilla ollut henkilökuntaa. Ensimmäisessa aulassa olikin paljon väkeä jo pyörimässä ja saimme selkoa mihin jonoon meidän tuli asettua korvaavan lennon saamiseksi. Seisoskelimme jonossa pari tuntia, jonossa oli monen lennon väkeä ja joillakin näytti kestävän tiskillä vaikka kuinka kauan, meillä meni siellä noin kolme minuuttia, kun sinne lopulta pääsimme. Mitään syytä lennon peruuntumiseen emme saaneet, meille printattiin salamannopeasti liput maanantaille, eikä siinä mitään erityistä neuvotteluvaraa ollut. Meille annettiin neuvo itse hankkia majoitus ja periä kulut (70 €/hlö/yö) sitten yhtiöltä jälkikäteen.

Meidän piti vielä saada matkatavaramme takaisin ja siinä meni vielä melkein tunti, kun piti seilata eri luukuilta ja hihnoilta toisille. Saimme laukut lopulta takaisin, kumpikin laukku vahingoittuneena, kuitenkin vielä yhtenä palana. Antti oli jo varannut jonottaessamme Bookingin kautta hotellin. Kun noin kymmenen koneellista ihmisiä jymähti lauantai-iltana Lissaboniin 1-3 yöksi, alkoivat hotellit varmaankin täyttyä hyvää vauhtia, vaikka kaupungissa majoituskapasiteettia onkin paljon.

Ajoimme taksilla keskustaan hotelliimme, joka oli nimeltään BessaHotel Liberdade. Sen sijainti on erinomainen ja kyseessä on hieman fiinimpi paikka, minun makuuni jopa vähän liian hieno. Mutta kyllähän sitä lentoyhtiön laskuun voi nukkua sellaisessakin. Ilta oli sen verran pitkällä, ettemme enää jaksaneet lähteä minnekään, mutta suunnittelimme mitä tekisimme seuraavana päivänä.

Meille tuli siis pakkolomaa seuraava sunnuntai kokonaan ja paluunlentomme lähtisi maanantaina iltapäivällä Swissillä Zurichiin ja sieltä Finnairilla Helsinki-Vantaalle. Meille viivästymisestä ei aiheutunut mitään varsinaista haittaa tässä vaiheessa, minulla oli vielä maanantaikin lomapäivä ja ehtisin hyvin tiistaiksi töihin ja Antilla ei ollut mitään kiirettä töihin.

Sunnuntaiaamuna lähdimme sitten metrolla Calouste Gulbenkian Museoon. Kävimme siellä vuoden 2016 matkallakin ja nettisivujen mukaan siellä olisi nytkin mielenkiintoisia näyttelyitä. Latasimme pahvisiin metrolippuihimme pari matkaa lisää ja pääsimme aivan lähelle museota vain yhtä linjaa käyttäen.

Joimme ensin aamukahvit museon kahvilassa ja kiersimme sitten kummatkin laajat museorakennukset. Emme olleet ensin varmoja olimmeko käyneet edelliskerralla molemmissa rakennuksissa, mutta olimmehan me.

Muistimme aika hyvin pysyvän näyttelyn annin, vaihtuvat osat olivat taas kiinnostavia. Etenkin valokuvanäyttely Portugalin historiasta viime vuosisadan alusta tähän päivään oli todella mielenkiintoinen, huomasimme miten vähän olimmekaan tienneet maan lähihistoriasta.

Ei välttämättä kaunein museorakennus

Ennen kuin lähdimme takaisin keskustaan kävimme El Corte Inglés-tavaratalossa. Ostimme sieltä myyjän harmiksi edullisia yksittäisiä haarukan ja veitsen settejä kala-aterimia kunnon nipun. Ensimmäinen myyjä nosti kädet pystyyn, mutta sitten varmaankin osaston pomo otti esille kuvattoman laajan katalogin ja hetkessä löysi sieltä niiden aterinten koodin, joita olimme kymmenien erilaisten joukosta valinneet. Aterimissa ei siis ollut mitään hinta- tai muutakaan kooditarraa. Nyt meillä kaikki kalaruokaa syövät saavat yksilölliset aterimensa.

Tuona sunnuntaina ajettiin yksi kevään klassikoista, Paris-Roubaix, joten ei haitannut, että alkoi sataa vettä. Oli hauska katsoa pyöräilyä hienossa hotellihuoneessa sateen ropistessa ikkunan takana, etenkin kun Peter Sagan voitti. Samalla mietiskelimme minne menisimme syömään illalla. Sitä nyt ei liene vaikea arvata. Vähän vitsinäkin sanoimme, että mitäpä jos menisimme vaihteeksi Time Out Marketiin! Ja sinnehän me menimme. Olihan se tietysti aivan pöhköä, mutta mitä se haittaa? Ilta oli edellisiltoja viileämpi, kun kävelimme aiemmasta sateesta märkiä katuja halliin, matka vei noin 20 minuuttia, eikä kiinnostanut ottaa taksia tai miettiä julkisia.

Sunnuntai-ilta oli aiempiin verrattuna kaikkein hiljaisin Time Out Marketissa. Saimme paikat helposti, melutasokin oli oikein siedettävä. Sinä iltana söimme mielestäni parhaat ruoat, uudet tartarit ja pääruokina minulla sitä ensimmäisenä iltana näkemääni pork bellyä ja Antilla kuivattua turskaa. Kaikki ruoat olivat erinomaisia, samoin jälkiruokakakut. Tuon aterian jälkeen saatoimme kyllä sanoa, että nyt riitti Time Out Market vähäksi aikaa!

Maanantaina emme sitten ehtineetkään sen kummempia enää tehdä kuin aamupäivän kuluessa siirtyä lentoasemalle. Ajoimme taas matkan taksilla, sillä olimme huomanneet, ettei metroasemilla ollut monillakaan liukuportaita. Ei olisi ollut kiva laahata kahta laukkua rappusissa. Muuten pienin matkatavaroin metro olisi oikein hyvä ja edullinen tapa siirtyä kentältä keskustaan ja takaisin.

Arvontakone lauantai-iltana oli valinnut meille lennon, jossa oli 55 minuutin vaihtoaika Zurichin kentällä. Se ei ollut meille kummallekaan tuttu paikka, mutta lentoaseman sivuilta ymmärsin sen olevan melkoisen suuri mesta, meidän jatkolentomme lähtisi vielä eri terminaalista. Olin hieman huolissani, että miten mahtaisimme ehtiä jatkolennolle, mutta eihän se meidän ongelmamme sinänsä olisi, koska emme olleet itse lentoa niin varanneet.

Tuo huoli poistui jo ennen Lissabonista lähtöä. Swissin lento oli niin paljon myöhässä, että vaihtoaika oli syöty loppuun jo ennen lennon lähtöä. Minun piti ilmoitella jo töihin alustavasti, etten mahdollisesti ehtisi tiistain työvuoroon, jos emme pääsisi enää samana iltana jatkamaan Zurichistä eteenpäin.

Jo ensimmäisen lennon rullatessa laskun jälkeen saimme tiedon, että olimme myöhästyneet jatkolennoltamme, kuten monet muutkin. Muutamalle muulle lennolle matkustajia odotettiin, mutta meidän ja muutaman muun lennon myöhästyjille annettin heti tieto, että jatkomme oli mennyt menojaan ja meidän pitäisi piipahtaa transit-tiskille terminaalissa saadaksemme uudet boarding passit. Emme olleet millänsäkään, kellohan oli vasta seitsemisen, saattaisimme vielä saada jonkun muun lennon myöhemmin illalla. Kävelimme rivakkaa vauhtia neuvotulle tiskille, sinne oli varmaan vartin kävelymatka, ellei pidempikin. Olimme jo kehuneet, että tämähän käy näppärästi, olemme pian saaneet tiedon jatkosta ja homma etenee. No ei edennyt. Ihmisiä oli erilaisissa kaukaloissa odottamassa ja kun saavuimme jonon hännille, oli hieman epäselvää olemmeko oikeassa paikassa, sillä melkein kaikkien tiskien yläpuolella oli käänteiskutsuva teksti.

Olimme ajatteleet, että Sveitsissä ja Swissin hoivissa olisi toiminta täsmällistä ja nopeaa, mutta katin kontit. Tiskien takana olevan toimiston lasiovessa luki Transit Office, mutta se tarkoitti ilmeisesti sitä, että työntekijät (joita oli kyllä pilvin pimein) kävelevät sen läpi eestaas ilman, että kukaan näytti tekevän töitä. Jonottaminen ei tuntunut meidän kaukalostamme edistyvän ollenkaan ja toisestakin hyvin hitaasti. Kun joku pääsi tiskille, hän viipyi siellä ainakin vartin ja jos kyseessä oli seurue, alkoi tiskillä moniääninen tinkiminen. Jos jollakin jonossa olisi ollut jatkolento sille illalle ja olisi vain tarvinnut uuden boarding passin, niin se lento olisi kyllä jo mennyt, niin kauan jonotukseen meni. Myös kohteliaisuus ja ystävällisyys alkoi karista ihmisistä melko nopeasti, tiskin molemmin puolin. Asiakkaiden oli vaikea ymmärtää miksi tiskeillä ei ollut työntekijöitä, vaan he kävelivät vain kahvikuppeineen edestakaisin kaivellen eväsleipien appenzellereitä hampaittensa välistä. Moni olisi varmasti ollut kärsivällisempi jonossa, jos joku virkailijoista olisi vaivautunut sanomaan, että valitettavasti emme voi juuri nyt avata enempää työpisteitä syystä x, eikä että "ei tämä meidän syymme ole, emme me johda tätä firmaa" tiuskaisevaan sävyyn.

Kyllä mekin sitten lopulta pääsimme tiskille noin tunnin jonotuksen jälkeen ja taas aika nopsasti ilmeni, että asiamme oli puoliksi jo hoidettu. Lentomme olisi seuraavana aamupäivänä Finnarilla ja kunhan virkailija sai printattua meille lentoliput ja hotellikupongit emme jääneet tinkimään yhtään. Saimme neuvon mistä hakea laukkumme ja mistä lähtisi minibussi hotelliin. Jälkeemme jäi varmaan toistasataa ihmistä vielä jonottamaan.

Löysimme laukkumme sieltä mistä pitikin ja löysimme minibussien pysäkinkin helposti, enää oli puolen tunnin odotus seuraavaan bussiin. Siinä vaiheessa oli selvää, ettei meidän enää kannattaisi mennä keskustaan, ei lähteä ajelemaan taksilla minnekään, vaan kiltisti odottaisimme sitä bussia. Hotellibussisysteemi oli kyllä hyvin järjestetty. Niitä oli moneen eri hotelliin ja autoina oli kymmenkunta henkeä vetävät minibussit ja niiden perässä laukkuja varten katetut perävaunut. Valotaulu ilmoitti milloin minkin firman auto tulisi seuraavan kerran ja eri jonoista (jo lauantai-illasta Lissabonista) tutut ihmiset alkoivat valua samalle odotusalueelle väsyneinä, muttei enää vihaisina tai kiireisinä. Ei tämä tästä, sanoo sananlaskukin, turha hötkyillä.

Meidät oli tuupattu noin puolivälissä lentokenttää ja keskustaa olevaan Ibis-hotelliin. Antti asettui strategisesti hyvään paikkaan minibussissa, että ehtisi ensimmäisten joukossa vastaanottotiskille. Ei houkuttanut jäädä viimeiseksi, kun täysi kuorma ihmisiä haluaa yhtä aikaa kirjautua hotelliin. Se oli kyllä turha varotoimi, sillä hotellissa oli monta vastaanottotiskiä auki ja sisäänkirjautuminen lentoyhtiön voucherilla kävi tehokkaasti ja ystävällisesti. Kuponkiimme kuului pieni ruokarahakin aamiaisen lisäksi.

Huoneemme oli taattua Ibis-laatua, ahdasta  mutta puhdasta. Menimme heti ravintolaan ja tilasimme hieman leikkeleitä, leipää ja puolikkaan pullon viiniä voucherimme puitteissa, muutama frangi jäi meille maksettavaa.

Aamulla heräsimme seitsemän maissa. Hetken aikaa piti ihmetellä, ovatko puhelintemme kellot oikeassa, sillä television uutislähetyksissä oli hieman vaihtelevia kellonaikoja ja muistelimme, onko Sveitsi kesäajassa vai ei. Kävimme aamiaisella, Ibiksen aamiainen oli todella monipuolinen edulliseksi ketjuhotelliksi.

Olimme varanneet kuljetuksen kentälle ja olimme siellä pari tuntia ennen lennon lähtöä. Olimme varautuneet jonottamaan yhdessä jos toisessakin jonossa, mutta siitä emme enää päässeet nauttimaan. Finnairin tiskille ei ollut jonoa ollenkaan ja turvatarkastukseenkin pääsi kävelemään suoraan. Portille oli niin pitkä matka, etten ollenkaan hahmottanut Zurichin kentän syvintä olemusta. Olin varma, ettemme olisi edellispäivänä  ehtineet juosta jatkolennolle, jos olisimme olleet vain vähän myöhässä.

Tuo Finski meidät viimein toi kotimaahan

Saavuimme lopulta alkuperäisestä suunnitelmasta 60 tuntia myöhässä Helsinki-Vantaalle. Minulta jäi yksi työvuoro tekemättä, se oli oikeastaan ainoa todellinen vahinkomme tässä härdellissä. Nyt pitäisi alkaa väsätä korvaushakemuksia. Meille kuuluu korvausta molemmista lennoista, hotellikulut Lissabonissa ja mahdollisesti noista rikkoutuneista laukuistakin jotain. Voi miten vastenmieliseltä se homma tuntuukaan, mutta olemme päättäneet tehdä sen huomenna.

Decathlonista ostettu kevyttoppis oli EFHK:lla tarpeen

Vaikka tämä postaus on hieman valitushenkinen, haluan korostaa, että harmit meidän osaltamme olivat kuitenkin todella vähäisiä. Mikä meidän oli pakkolomaillessa mukavassa Lissabonissa hieman ylimääräistä, nukkua ja syödä lentoyhtiöitten laskuun, kulkea taksilla ja bussilla. Työn puolestakaan ei tapahtunut mitään katastrofia, korvaan menetetyn vuoron myöhemmin. Kun ajattelee, miten paljon ihmisiä on kulkenut Euroopan läpi viime vuosina paljon surkeammissa oloissa ja surullisten syiden takia, ovat tällaiset golfmatkoilla olevien eläkeläisten ja ruokaintoilevien  blogaanien lomamatkojen jymähtämiset todella pikkujuttuja. Toinen juttu olisi myös ollut, jos työt oikeasti olisivat painaneet päälle tai olisimme olleet liikkeellä pienten lasten ja/tai kireän budjetin kanssa. Kirjoittelin tämänkin kuitenkin muistiin lähinnä itsellemme ja sen tähden, että jos Nanna suosittelee ravintolaa, on sinne viisainta mennä tai seinäjokinen kosto iskee!

Se tuli mieleeni vielä, että todellakin on hyvä olla luottokortti lompakossa eikä kielitaitokaan ole pahaksi. Olisi mahtanut olla ikävä jonotella ja asioida erinäisillä tiskeillä, jollei olisi edes englantia osannut, tai jos matkaan varatut rahat olisivat olleet jo käytetyt ja olisi pitänyt itse maksaa vielä kahden yön majoitukset ja taksikuluja, sekä ruokakuluja pakkoloman ajalta.

Emme me muuta halunneet kuin lentää Lissabonista Helsinki-Vantaalle. 

Kunhan saamme korvaushakemukset tehtyä ja niihin joskus lopputuloksen, mainitsen siitä sitten erikseen, saadaksemme closuren, kuten elokuvissa sanotaan. Lisään tämän postauksen myös CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle Portugali-osastoon.

PS. Myöhemmin mutkan kautta kuulimme, että syy TAP:n lentojen peruutuksiin lyhyellä varoitusajalla tuona lauantai-iltana oli siis matkustamohenkilökunnan pistelakko, joita on ollut kevään aikaina usein. Swissin lähdön myöhästyminen johtui taas lennon myöhäisestä saapumisesta, kuten on tapana ilmaista ilman, että ilmaistaan mitään varsinaista syytä. Tämän kuulimme jo lennon aikana. TAP laittoi meille useita viestejä noin 10 tuntia myöhemmin, että tiedoksi lentonne on peruuntunut, mutta mobiiliapplikaatiossa oli tieto korvaavasta lennossa aika pian, en vain siinä hämmingissä muistanut koko applikaatiota katsoa. Swiss ilmoitti tekstarilla myöhästymisestä kertaalleen aika pian.