Grand Opening

Koko viikon kestänyt puuhasteluni keittiön ja kodinhoitohuoneen parissa on tuottanut tulosta, voin iloisena katsella kumpaakin tilaa. Muunsin kodinhoitohuoneen vajaakäytöllä olleet kaapit ruokavarastoksi, jollaisesta olen haaveillut pitkään. Aluksi minun piti raivata melko massiivisesti, sillä olimme pitäneet tilaa melkoisena roinavarastona, jonka ovi oli mieluiten kiinni. Vein kaksi kertaa tavaroita SPR:n kirpparille ja saman verran suoraan kierrätykseen. 

Tänään vietimme uuden pantryn avajaisia, jonne olin kutsunut arvovieraita, Kammenpyörittäjän ja kaksi poikaamme. Onneksi heillä ei ollut muuta tärkeämpää, vaan he pääsivät paikalle iltapäivällä kolmen jälkeen. Pukukoodi oli Casual Saturday, joka tarkoittaa, että tule sellaisena kuin satut olemaan. Olin leiponut mustikka-suklaamuffineita ja viilentänyt pullon australialaista kuohuviiniä Saiman vinkin mukaisesti ja todella tärkeänä poksautin korkin auki. Ihailimme vielä osin tyhjiä hyllyjä ja pöydille järjestämiäni patoja ja vuokia. Kaikki suhtautuivat tilaisuuteen sen vaatimalla arvokkuudella. Ehkä poikaset pyörittivät silmiään, kun olin päästänyt heidät pälkähästä, kun muffinit oli syöty, muttei se haittaa. Ilmeisesti äidin hassutuksiin voi mennä mukaan muffinipalkalla. Virallisen osuuden jälkeen (hitsit, puheet jäivät pitämättä!) Kammenpyörittäjä ruuvasi muutamia koukkuja paikalleen.

Päivälliseksi meillä on tänään ankkaa taginessa. Luin viikolla Jonnan postauksen taginesta ja muistin, että minullakin on sellainen. Pata on ollut varastossa puolitoista vuotta, mutta tänään se pääsi takaisin sisätiloihin. Valmistelin ankankoivet uuniin melko samaan tapaan, kuin lampaanpotkat viime vuoden huhtikuussa. Tagine oli uunissa kolmisen tuntia, jonka aikana viekoittelevat tuoksut valtasivat talon. Ripottelin pinnalle granaattiomenan siemeniä ja persiljaa. Keitin lisäkkeeksi riisiä. Ankka irtosi luistaan aivan haarukalla uhaten ja maut olivat ihanan lämpimät, olematta tulisia.

Kolmas tagine

Ensimmäisen taginekokeilun jälkeen tuumin, että olisi hyvä kokeilla valmistaa taginessa myös lampaanpotkia, sillä ne ovat luonnostaan hyvässä annoskoossa ja pitkään hauduttamalla niistä saa helposti herkkua. Tein muutama päivä sitten oman ras el hanout-mausteseokseni ja se tuoksui purkkia raottamalla niin houkuttelevalta, että eilen ostamani lampaanpotkat päätyivät tänään tagineen jo vähän puolenpäivän jälkeen. Muistin jopa säilötyt sitruunani valmistusvaiheessa, joten niitäkin pääsi pataan. Katsoin vihjeitä täältä, mutta mutkistin pari suoraa ja suoristin pari mutkaa.

• 1 lampaanpotka/syöjä
• oliiviöljyä paistamiseen
• 2 sipulia sukaleiksi leikattuina
• 3 valkosipulinkynttä
• 2 rkl ras el hanout-mausteseosta
• 2 rkl hunajaa
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl punaviiniä
• 3 dl lihalientä
• 1 tl suolaa
• puolikas suolasäilötty sitruuna hyvin ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• 2 tomaattia lohkoina 
• 6 perunaa lohkoina
• ruohosipulia ja basilikaa silppuna

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Siistin potkista rasvaa ja kalvoja sen minkä viitsin. Paistoin potkien pinnat kiinni oliiviöljyssä ja nostin ne taginepataan odottamaan. Kuullotin hetken  sipuleita oliiviöljyssä ja lisäsin sitten ras el hanout-seoksen pannulle ja annoin sen kuumeta. Voi jestas mitä tuoksuja! Lisäsin pannulle hunajan, viinin, suolan ja tomaattipyreen ja annoin seoksen kiehua hetken aikaa. Siitä tuli tummanruskeaa, hyvältä tuoksuvaa paksua tahnaa, jonka kaadoin potkien päälle. Kääntelin paloja niin, että ne olivat kauttaaltaan maustetahnan peitossa. Kaadoin liemen pataan ja ripottelin päälle sitruunaviipaleet ja tomaattilohkot. Asetin padan uuniin alimmalle ritilälle ja nostin kannen päälle. Annoin padan muhia ensin kaksi tuntia ja käänsin potkat toiselle kyljelleen. Lisäsin pataan lohkotut perunat ja jatkoin kypsentämistä vielä puolitoista tuntia. Kypsän padan päälle ripottelin ruohosipuli- ja basilikasilppua, sillä korianteria tai persiljaa ei ollut.  Arvatkaa oliko hyvää!

Tagine numero 2

On tulossa päiviä, jolloin keittiötoimiin ei ole aikaa tai ketään edes kokkaamassa, joten ajattelin muhevan pataruoan olevan paikallaan. Sellaisen, joka ei ole moksiskaan lämmittämisestä, jollei jopa parane siitä. Eteisessä olin kompastua varastoon menossa olevaan tagineen (olen kyllä ajatellut jo minne se sijoitetaan ja suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, eikö niin?), joten pikaisella kauppareissulla ostin muhevat naudan paistipalat. 

Lammastaginen ohjetta etsiessäni osui silmääni monta beef taginea, joten sellaista sitten tänään. Ja koska minulla oli alla jo mittava yhden kerran kokemus, ei ohjeita enää tarvittukaan, paitsi sen verran, että kurkkasin mitä kaikkia mausteita voisikaan lisätä pataani. Tämä oli höllänä ohjenuoranani, kun rupesin käymään läpi Kammenpyörittäjän taannoin siivoamia maustevarastojamme. Voin sanoa kokemuksen rintaäänellä, että aakkostaminen helpottaa löytämistä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kokeilkaa, olen varma, ettei tämmöinen ole kenellekään tullut mieleenkään! Vakavasti puhuen, on hyvä, että mausteet ovat jonkunlaisessa ruodussa, ei ole järkevää, että eripuolilta maustekaappeja löytyy useita avattuja kurkumapusseja tai jämiä kanelista, ties miltä ajalta. Kokosin seuraavanlaisia (ohjeenmukaisia ja muuten vain) mausteita kuppiin:

• 1 tl jauhettua kurkumaa
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• 1 tl kuivattua kuminaa
• 1 tl pimentonia
• 1 iso kanelitanko
• 5 kuivattua neilikkaa
• 3 kuivattua laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria

Muutoin käytin:

• 1 iso punasipuli
• 1 kevätsipuli paloina
• 5 pientä valkosipulinkynttä
• puolikas punaista suippopaprikaa suikaleina
• 2 suurta tomaattia kuutioina
• oliiviöljyä paistamiseen
• 1 kg naudanpaistia suupalan kokoisiksi kuutioiksi leikattuna
• 3 dl vettä

Kuumensin 3 rkl oliiviöljyä valurautapadassa ja leikkasin kuumenemista odottaessani sipulin ja kevätsipulin viipaleiksi. Paistoin sipuleita ja valkosipulia padassa varoen polttamasta niitä. Kun ne olivat mukavasti pehmenneet, siirsin ne taginen alaosaan. Kuumensin padassa taas tilkkasen oliiviöljyä ja kumosin mausteet sinne heräämään  henkiin. Hetkisen kuluttua lisäsin pataan jo aiemmin kuutioiksi leikkaamani lihan kahdessa erässä (ensimmäinen erä imaisi melkein kaikki mausteet itseensä, mutta arvelin uunin ja hauduttamisen tasoittelevan maut) ja paistelin pinnat kiinni. Nostin lihat tagineen sipulisilpun päälle. Kumosin pataan tomaatit ja paprikan ja pyörittelin niitä lopuissa öljyssä ja mausteissa muutaman minuutin ja kokosin ne tagineen päälimmäiseksi. Kaadoin pataan vettä ja raaputtelin kaikki makuaineet veteen, ennen kuin kaadoin maustuneen veden tagineen. Lihat peittyivät haudutusliemeen vähän yli puoleen väliin. Arvelin tomaatin ja paprikan vielä luovuttavan kosteuttaan pataan ja kurkistaisin myöhemmin kannen alle ja lisäisin vettä, jos vaikuttaisin liian kuivakalta. 

Nostin taginen alaosan paperilla suojatun pellin päälle 150 asteiseksi lämmitettyyn uuniin ja asetin suipon kannen päälle. Korkea kansi vaatii sen, että pelti on sijoitettu aivan uunin alimmalle tasolle. Puolentoista tunnin kuluttua nostin padan varovasti uunista ja kääntelin hieman lihoja, nestettä ei tarvinnut lisätä. Lihat eivät vielä olleet mureita ja suolaakin ne tarvitsivat vähäsen. Toisen puolitoistatuntisen kuluttua lihapata oli mureaa ja aromaattisen muhevaa. Ennen tarjoilua paahdoin muutaman pinjansiemenen ja silppusin tuoretta ruohosipulia padan päälle koristeluksi. Lautasille asetellessa puristimme vielä hieman appelsiinimehua kirpakoittamaan annosta. Pataa syötiin tänään riisin kanssa. Vasta ruoan ollessa jo aivan valmista muistin säilötyt sitruunani, sellaisenkin olisin viipaloinut pataan, jos vain olisin muistanut. Emme ole vielä kovin tottuneita tällaiseen makumaailmaan. Nuorempi teini kertoi kotiin tullessaan, että meillä tuoksui aivan joululta  eikä se ihme ollutkaan, kun muisteli, mitä kaikkea pataan päätyi.

Lammastagine

Ennen uunia

Kotimatkalla maailman turuilta Kammenpyörittäjä poikkesi Heinolan Heilassa ja koska en viitsinyt vastata hänelle (lue: En vielä älyä uuden puhelimeni soivan, mikä älypuhelin se sellainen on, kysyn vaan?), hän osti lammaspaloja täysin omaan harkintaansa tukeutuen. Sekin on hieno tuliainen, pari kiloa luullista lihaa! Kuka ei ilahtuisi sellaisesta?

Nyt kun viikot työt olivat mukavasti jo näin keskiviikkona tehtynä, olikin aika paneutua lammasruokaohjeisiin, kun ensin otin pikaiset nokoset työyön jälkeen. En muuten nähnyt unta countrylaulajista, vaikka kuinka provosoin itseäni iltasella. Täten on todistettu täydeksi tuubaksi suosittu hokema: Sitä saa mitä tilaa!

Silmäys jääkaappiin toi mieleeni säilötyt sitruunani, vilkaisin myös kalenteria ja päättelin, että nyt olisi aika kokeilla niitä. Olin käännellyt purkkia useita kertoja viikossa ja tiiraillut sisältöä homeen pelossa. Siitä ei näkynyt merkkiäkään. Koska sitruunat vivahtivat heti Marokon suuntaan ja tuliaislihakin oli lammasta, halusin kokeilla taginea. Keittiömme varusteisiin ei kuulunut vielä tänä aamuna taginepataa, mutta kappas vain, kymmenen maissa sellainen jo löytyikin. Olin riemastua paikallisessa kauppaliikkeessä, kun hyllynreunuslappu lupasi Emile Henryn  taginen puoleen hintaan, mutta se oli niinsanotusti kokoa xs, ei siitä olisi tullut kuin surulliseksi. Ostin  malliston isoimman, vaikka tiesin, että tulisin kiroamaan etsiessäni sille säilytyspaikkaa.

Perusrakenteen lammassommitelmaani otin täältä ja teinkin melkein kuten oli neuvottu. Tuliaislihapalani olivat lapaa ja palojen yhteispaino oli noin 1,5 kg. Ensin tein mausteseoksen, johon tuli:

• 1 tl kuivattua inkivääriä
• 1 tl kuivattua kuminaa
• 1 tl pimentonia
• 1 tl kanelia
• sahramihippuja raskimisen mukaan
• mustapippuria
• suolaa

Sekoitin mausteet yhteen ja pyörittelin lammaspalat mausteissa. Tässä kohtaa varmaan olisi ollut hyvä, jos olisi ollut aikaa antaa palojen maustua jääkaapissa jonkun aikaa. Kuumensin paistinpannulla ruokalusikallisen gheetä ja paistoin kaksi lapapalaa kerrallaan kauttaaltaan ruskeiksi. Pannulle tarttui aika paljon mausteseosta ja kun kaikki palat olivat käyneet pannulla, lisäsin vähän gheetä. 

•  2 punasipulia isohkona silppuna
• 1 keltasipuli samoin käsiteltynä
•  kuivattuja valkosipulilastuja
• 1 sitruunan mehu
• 0,5 säilöttyä sitruunaa oikein ohuiksi leikattuina viipaleina
• sileälehtistä persiljaa nippu (meillä oli tavallista, sileälehtinen otti ja kupsahti)
• vihreitä oliiveja
• (cilandroa, en tiedä mitä se on, enkä ehtinyt ottaa selvää)

Paistoin hetken sipulisilppua pannulla, pyörittelin silppua niin, että kaikki mausteet tarttuivat sipuliin. Nostelin lihapalat padan pohjalle ja lisäsin sinne ohueksi leikatun säilötyn sitruunan (joka taisi onnistua täydelleen, ihanan aromaattista ja pehmeää), sipulit ja oliivit.  Kaadoin noin 0,5 litraa vettä pataan. Päällimmäiseksi ripottelin persiljasilpun ja valkosipulilastut. Nostin taginen suippokärkisen kannen pataosan päälle ja taiteilin padan uuniin, jonne oli asettanut uunipellin alimmalle tasolle. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja annoin ruoan hautua puolitoista tuntia. Käänsin lihapalat ja jatkoin kypsentämistä toiset puolitoista tuntia. Nestettä oli vähän liian paljon, sillä sitä tihkui hieman uunipellille, mutta eipä uunin pohjalle, kun olin varautunut. 

Lisäkkeeksi tein couscousia, vai onkohan se ihan reippaasti suomenkielellä kuskus? Oli niin tai näin, neuvot otin täältä. Lisäkkeeseen (jota jäi reippaasti yli) käytin:

• 2 dl couscousia
• 0,6 dl kanalientä
• 2 tomaattia, pieneksi kuutioksi leikattuna ja siemenet poistettuna
• 1 keväsipuli silppuna
• kourallinen tuoretta basilikaa silppuna
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria
• muutama kuivattu chilihiutale 

Yksinäinen couscous

Kiehautin kanaliemen ja kaadoin couscousin kattilaan, sekoitin ja annoin levätä noin viisi minuuttia, jonka aikana pilkoin tomaatit ja sipulin. Lisäsin kattilaan etikan ja öljyn, mausteet, tomaatit ja sipulin ja sekoitin hyvin. Jätin lisäkkeen kannen alle jatkamaan turpoamista. Maistelin ja lisäsin vähän suolaa. Basilikasilpun sekoitin couscousiin vasta juuri ennen ruokailua. Couscous oli haalean lämpöistä, mutta taginen liemi lämmitti sen sopivaksi lautasella.

Kun aika loppui, oli päästävä syömään, otin taginen uunista. Leikkelin lihakimpaleista mureaksi arvelemani kohdat ja nostelin palat takaisin pataan kuumaan liemeen. Siinä maistui mukavasti inkivääri ja kaneli, sitruunakin sieltä nousi esiin. Lihapaloiksi seuraavaan kokeiluuni valitsen lampaan potkia, ne varmasti antauvat kiltimmin mureaksi, tai sitten kanaa. Makua löytyi, mutta käytettävissä olleen hauduttamisajan  puitteissa en päässyt vielä ihan parhaaseen lopputulokseen. Nyt pitäisi sitten keksiä minne tuon malliston isoimman taginepadan tällään.