Paluu hapanjuurileivonnan pariin – taas

Olen muutamia kertoja aloittanut enemmän tai vähemmän innolla hapanjuurileivonnan, ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2017. Silloin en vielä päässyt oikein kummoisiinkaan tuloksiin, muutama vuosi myöhemmin sitten jo vähän paremmin. Sitten juuri pääsi taas pilaantumaan ja into laantumaan. 

Tänä vuonna syksyn matkalta palattuamme ostin Satu Koiviston Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirjan ja ajattelin, että nytpäs minä reipastun ja alan taas leipoa itse leipää. Haudoin kirjaa ensin muutamia päiviä tai viikkoja sitä avaamatta, kunnes eräänä päivänä ryhdistäydyin ja rupesin lukemaan kirjaa. Ja koin pettymyksen, kirjassa ei ollutkaan juurenteko-ohjetta, olin aivan itse olettanut kirjassa sellaisen olevan. Oma vika. 

Sain kuitenkin Satu Koivistolta postissa juurta ja nyt se on hyvässä toiminnassa, tänään oli noin viides tai kuudes leivonta siihen juureen, jonka nimesin Tarinaksi, ikään kuin Satu-nimen toisintona. Meillä leipää menee melko vähän, minun ei kannata leipoa kahta leipää kerrallaan, sillä ei ole järkevää alkaa pakastaa aina joka kerta puolta leivotusta leivästä. Niinpä olen nyt sitten sommitellut yhden kookkaan leivän tuottavan taikinan ja metodikseni on muodostunut kaikilta kolmelta tietolähteeltäni tässä aiheessa, siskoltani, ystävältäni Sauvajyväseltä ja Satu Koivistolta, kokoamani neuvot. 

En tee taikinaa niin pieteetillä kuin siskoni ja Sauvajyvänen, mutten ihan niin rennosti kuin Satukaan. Koska olemme pörssisähkötalous, kyttään leivänpaistoon sellaista hetkeä, että sähkö olisi mahdollisimman edullista. Näin teen:

Hapanjuurileipä Tarina-juuresta

Juuri

Juuri on minulla suurempi kuin siskollani, minulla on sitä noin 3-4 dl litran purkissa ja toisinaan toinenkin purkillinen, jossa on vähemmän. Kun sain juuren Satulta (tai Sadulta, en muista kumpi tapa on oikein kirjoitettu) sitä oli noin puoli desiä pienessä lasipurkissa. Siirsin juuren suurempaan puhtaaseen purkkiin ja lisäsin sinne 60 g luomuvehnäjauhoja ja 60 g kädenlämpöistä vettä. Vesi oli hanasta otettua kylmää vettä, jota lämmitin hetken mikrossa. Lämmintä hanavettä ei tule käyttään mihinkään ruoanlaittoon tai leipomiseen. Sekoitin juuren purkissa hyvin ja laitoin purkin jääkaappiin. Siellä se oli muutaman päivän ja alkoi hieman kuplia. Toisena tai kolmantena päivänä ruokin juuren uudelleen 60 g vettä ja 60 vehnäjauhoa. Nyt purkissa alkaa olla juurta noin 3-4 dl.

Noin viidentenä tai kuudentena päivänä lähetin juuripurkista kuvia siskolleni, joka valtuutti minut kokeilemaan ensimmäistä leivontaa. Hänellä on pitkä kokemus hapanjuurileivonnasta, joten hän on auktoriteettini asiassa. Satu Koiviston metodi on hieman toisenlainen ja helpompi omaksua, uskon että sillä pääsee nopeammin onnistuneisiin leipiin. En vertaile tässä nyt erilaisia metodeita kovin paljon, vaan kerron millaiseen olen itse päätynyt. 

Kun on aika tehdä leipätaikina, otan toiseen purkkiin (0,5 l lasipurkki)

• 60 g leipäjuurta
• 60 g vettä
• 60 g luomuvehnäjauhoa

Sekoitan nämä huolellisesti ja laitan purkin ympärille kumilangan merkiksi sille korkeudelle, johon juurta riittää. Jätän juuren tekeytymään siksi aikaa, että määrä on purkissa noin kaksinkertaistunut. Tämä vie juuren ollessa hyvässä aktiivisuusvaiheessa noin 2-4 tuntia riippuen siitä miten lämmintä keittiössä sattuu olemaan. Olen pitänyt purkkia myös mikrossa luukku kiinni (muttei tietenkään mitään tehoja päällä) tai tiskarissa astianpesun jälkeisessä pienessä lämmössä, jos on ollut tosi viileää keittiössä tai kiireempi taikinan kanssa. 

Jääkaapin juuripurkkiin lisään 60 g vettä ja 60 g vehnäjauhoa, sekoitan ja laitan purkin jääkaappiin, jossa se saa olla seuraavaan leivontaan asti. 

Taikina

• noin 180 g juurta (ne sieltä aktivoitumassa olevasta purkista)
• 450 g vettä
• 650 g jauhoja (joista 3/4 vehnää ja loput leseitä, ohrajauhoja, siemeniä tai muuta, mitä tahtookaan kokeilla)
• 12 g suolaa

Kun juuri on lähtenyt hyvin kuplimaan kaavin sen suureen lasikulhoon ja kaadan päälle kädenlämpöistä vettä, melkein kaikki jauhot ja suolan. (monissa ohjeissa suola lisätään vasta myöhemmin, mutta minä laitan sen heti, etten unohda, suolaton leipä on kamalaa) Sekoitan leivontakaapimella taikinan tasaiseksi, vielä melko tahmeaksi massaksi, varon laittamasta liikaa jauhoja, mieluummin taikina saa olla hieman pehmeän puoleista kuin liian tanakkaa. 

Seuraava vaihe on sitten muutaman tunnin mittainen, taikinaa taitellaan kulhossa noin tunnin välein. Sen voi tehdä siinä sekoituskulhossa tai sitten vaikka muoviastiassa, joka on kevyesti öljytty. Öljyäminen helpottaa siinä, ettei taikina tartu kulhon tai muun astian pintaan, mutta minä yleensä tiskin säästämiseksi taittelen taikinaa siinä lasikulhossa, jossa olen aineksetkin sekoittanut. Samalla taikinakaapimella nostelen taikinaa alta keskelle päällepäin noin 3-4 kertaa/taittely. Toistan taitteluita 4-5 kertaa noin tunnin välein, mutta ei se haittaa, jos välit ovat vähän tiiviimmin tai venähtävät, kunhan ei kokonaan unohda taikinaa. 

Ensimmäisellä taittelulla taikina on vielä tahmeaa eikä hyvin irtoa kaapimesta, mutta myöhemmillä kerroilla taikinaan tulee sopivaa rakennetta ja se irtoaa kaapimesta ja parhaassa tapauksessa se kohoaa hyvin. Minulla ei ole yleensä taikina kohonnut mitenkään erityisen hyvin, ei kaksinkertaiseksi. Ehkä juuri on vasta kehittymässä siihen parhaaseen vauhtiinsa. 

Noin viidennen tai kuudennen taittelun jälkeen alkaa yleensä olla jo alkuilta, on aika tehdä taikinalle ensimmäinen muotoilu. Kaavin taikinan suuren puisen leikkuulaudan päälle, tässä vaiheessa ei käytetä yhtään jauhoja. Samainen taittelussa käytetty kaavin on taas käytössä. Työnnän kaapimen taikinan reunan alle ja pyöräytän taikinaa noin kolmasosan kierrosta, toistan samanlaisia pyöräytyksiä niin, että taikinasta alkaa muotoutua pyöreä ja pullea taikinapallo, johon parhaassa tapauksessa tulee pintajännitystä. Peittelen taikinapallon leivinliinalla noin puoleksi tunniksi. 

Seuraavaksi on vuorossa viimeinen muotoilu kohotuskoriin. Otan esille kohotuskorin ja laitan sen pohjalle keittiöliinan ja sirotan sille teesihdillä tasaisesti vehnäjauhoa. Sirotan myös leikkuulaudalle hieman jauhoja ja otin myös käsiini hieman jauhoja. Otan leivinliinan pois taikinapallon päältä ja kuopaisen taikinan kaapimella jauhoisiin käsiini ja kiepautan pallon ylösalaisin jauhoiselle leivinlaudan päälle. Eli siis äsken päällipuoli on nyt alapuoli. Tähän äskeiseen alapuoleen, nyt päällipuoleen ei laiteta jauhoja. Taikinasta muotoillaan venyttäen neliönmuotoinen lätty. Nostan sen kulmat keskelle päin kuin tekisin pienen kirjekuoren. Sitten kiepautan kyljet keskelle ja näin muodostuu pötkylä, jonka nostan käsiini ja käännän taas ylösalaisin ja nostan leivän jauhotetun keittiöliinan päälle kohotuskoriin. Tällöin päälle tulee se puoli, joka oli äsken pohjalla leikkuulaudan jauhotetulla pinnalla. 

Ripotan vielä jauhoja leivän pinnalle, peitän koko komeuden liinan reunoilla ja laitan vielä suihkumyssyn kohotuskorin ympärille. Leipä menee nyt jääkaappiin paistamiseen asti. 

Tämä alla oleva leipä on tehty pyöreää kohotuskoriin ja tältä se näytti ennen jääkaappiin menoa. 

Leivän paistaminen

Paistan leivän aina aamuisin melko varhain, yleensä sähkö on silloin vielä edullisempaa kuin myöhemmin päivällä ja saamme tuoretta leipää aamiaiselle. Olen nyt opetellut käyttämään uunimme höyrytoimintoa, vaikkei siihen kyllä oikein hyviä ohjeita löytynyt sen enempää uunin käyttöohjeista, valmistajan sivuilta kuin muutenkaan netistä. 

Kun on aika paistaa leipä, laitan uunin höyrytoiminnon päälle ja kaadan uunin vesisäiliöön vettä kunnes merkkivalo näyttää säiliön olevan 2/3 täynnä, tämä on noin 7 dl vettä. Ymmärtääkseni maksimi tässä uunissa on 9 dl. Laitan lämpötilan 220 asteeseen ja uuniin leivinpellin jolla on arkki leivinpaperia. Pelti saa lämmetä uunissa sen aikaa, että uuni saavuttaa toivotun lämpötilan. Vesi säiliössä alkaa kehittää höyryä, muttei mitenkään näkyvästi, kuvittelin että uuni on ihan höyrystä samea. 

Kun uuni on kuuma, otan pellin pois ja nostan se leikkuulaudalle. Kumoan jääkaapista otetun leivän liinan suojista ylösalaisin pellille paperin päälle ja viillän leipäterällä pintaan viillon. En ole siinä ollenkaan hyvä vielä, en osaa mitään koristeluita. Viilto auttaa siinä, ettei leipä repeile holtittomasti uunissa. 

Tässä alla on joulun alla paistamani leipä oltuaan yön yli jääkaapissa, se oli kohonnut tosi paljon, pelkäsin, ettei puhti riitä enää uunissa vaan leipä lässähtäisi. 

Tässä sama leipä pellillä menossa uuniin, mutta vielä vailla viitoa. 

Paistan leipää ensin 220 asteessa 20 minuuttia ja sitten raotan uunin luukkua ja päästän höyryä pois. Sitä tosiaan tulee kunnolla ja pitää varoa kuumaa höyryä, jos käyttää silmälaseja. En ole saanut selkoa uunin käyttöohjeista, että olisiko syytä käyttää höyryä koko paistamisen ajan vai ei. Tässä uunissa ei taida olla sellaista crisp-toimintoa, joka lopettaisi höyryn lopussa ja rapeuttaisi kuoren. Minä olen siis päästänyt höyryä pois ja pienentänyt 20 minuutin jälkeen lämpötilaa 200 asteeseen. Jos vesi ehtii loppua uunin säiliöstä, alkaa kuulua äänimerkki ja pitää kääntää toiminto höyryltä tavalliselle keskilämmön asetukselle. 

Leipä on yleensä paistunut kypsäksi 48-52 minuutissa, kokeilen sisälämpöä mittarilla noin 50 minuutin tienoilla. Tavoittelen 98 asteen sisälämpötilaa ja sitä, että leivän pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni. Kun leipä on kypsä, nostan sen ritilälle jäähtymään. Pitäisi  malttaa odottaa ainakin 45 minuuttia ennen kuin leivän leikkaa. 

On tavallaan hauska ajatus, että tämän hetkisessä elämässäni viikon kohokohtia ja jännittävin hetki on se, kun otan leikkuuveitsen ja halkaisen leivän. Saan leipään jo kivasti ilmareikiä ja höyrytoiminnolla pinta on kauttaaltaan aika ohut, mutta rapea, myös pohjapuoli.  Jäähdyttyään leipää on helppo leikata ja se säilyy hyvin 3-4 päivää paperipussissa. En halua ihan vain leikkuulaudalla leikkuupinta alaspäin säilyttää leipää syömisten välillä, sillä laudalla on muutakin käyttöä. Paperipussi on hyvä säilytykseen. 

Tämän Tapaninpäivän leipä onnistui erittäin hyvin, mutta enempää ohraa ei kyllä kannata käyttää, oli juuri sopiva määrä yhdessä vehnän ja ruisleseen kanssa. 

Kun seuraava leivonta lähestyy, otan taas juuren kaapista, otan siitä puolet ja loput ruokin ennen jääkaappiin palauttamista. Käytin juurta myös ruisleipätaikinaan yhdessä pakastetun ruisjuuren kanssa ja kuten edellisestä postauksesta voi lukea, onnistuin ensimmäistä kertaa todella hyvin ruisleivänkin kanssa. Aion ottaa vehnäjuurta seuraavallakin kerralla ruisleipään.

Ruisleipä uudestaan

Minulla on tapana aika helposti alkaa luulla liikoja itsestäni. Se tapahtuu näin: Onnistun kerran leipomaan ja paistamaan hyvän hapanjuurileivän ja seuraavaksi ajattelen olevani yhtä hyvä ruisleivän suhteen. Ei se niin mene, yleensä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja homma menee ihan plörinäksi. 

Joskus kuitenkin onnistun siinä ruisleivässäkin. Kuten tänään. Mutta tästä on aika varmasti seurauksensa. Seuraavat ihan mitkä vaan leipomukset tai kokkaukset menevät aivan pilalle! 

En ollut tehnyt ruisleipää pitkään aikaan, en edes muista kuinka pitkään aikaan. Olen viime vuosina askaroinut vaihtelevalla menestyksellä vehnäjuuren parissa ja alkanut nyt taas päästä hieman jyvälle (pun intended) siinä hommassa. Äidiltä saamani ruisjuuri pakastimessa kuitenkin houkutteli minua, kun etsin jotain aivan viatonta pakastimesta, vaikka herneitä tai torttutaikinaa. 

Tämä on pitkällinen juttu, ehkä ruisleipää voi tehdä nopeamminkin, mutta minä olen äidintyttö, teen kuten äiti on opastanut. Ja sitten myös sovellan hieman ja kuuntelen siskoa. Kirjoitan tähän nyt koko pitkän tarinan tänään onnistuneista ruisleivistäni. 

Päivä 1

Otin sulamaan pakastimessa olevan ruisleipäjuuren, jota oli rasiassa noin 1,5 dl. Jollei sinulla ole valmista ruisjuurta sen voi tehdä vaikka tämän ohjeen mukaan. Jätin juuren sulamaan jääkaappiin yön yli.

Päivä 2

• 1,5 dl ruisjuurta
• 2 dl vehnäjuurta
• 15 dl vettä
• 10 dl ruisjauhoja

Tämä on varsinaisen leivänteon ensimmäinen päivä, otin sulaneen juuren jääkaapista pöydälle. Kiehautin puolitoista litraa vettä ja kaadoin sen yleiskoneen kulhoon jäähtymään. Tarkoitus on käyttää kiehautettua, huoneenlämpöön jäähtynyttä vettä taikinan nesteenä. 

Kun vesi oli jäähtynyt kaadoin kulhoon sulaneen ruisjuuren ja vehnäjuuripurkistani sen verran kuin raaskin. Tarina-niminen juureni oli päässyt kasvamaan vähän liian suureksi siihen nähden miten usein/harvoin paistan hapanjuurileipää. Sekoittelin juuret veteen ja kumosin seuraavaksi mukaan 10 dl ruisjauhoja. Vispilöin koko homman tasaiseksi velliksi. Peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin huoneenlämpöön. 

Päivä 3

Jos tarpeen:

• 1-2 dl ruisjauhoja

Kolmantena päivänä leipätaikinan alkua kurkitaan kiinnostuneena ja toivotaan, että sen kuplii mukavasti, mutta pysyy kiltisti kulhossaan. Ruisvellini kuplikin ihan kivasti, paremmin kuin ikinä, jonka arvelin johtuvan aktiivisesta vehnäjuuresta. Ei ollut tarpeen lisätä ruisjauhoja tässä vaiheessa, mutta jos velli olisi ollut eloton, olisin lisännyt hieman jauhoja ja jättänyt taas taikinan tekeleen odottamaan aikaa parempaa huoneen lämpöön. 

Päivä 4

• 3 dl ruisleseitä
• 1,5 dl ohrajauhoja
• 15 dl ruisjauhoja (jätä vähän leivän muotoilun vaiheeseen)
• 5 tl suolaa

Nyt oli se päivä, jolloin leivän tekemiseen menee eniten aikaa, etenkin jos sattuu olemaan kalliin sähkön päivä, kuten meillä oli tänään. Jatkoin taikinan parissa heti aamulla. Kiinnitin yleiskoneen kulhon, jossa taikinan alku oli ollut jo useamman päivän, koneeseen ja kiinnitin taikinakoukun. Lisäsin kulhoon ensin ruisleseitä, hieman ohrajauhoja, suolaa ja sitten vähitellen noin 15 dl ruisjauhoja, jonkun verran jätin muotoiluvaihetta varten. Yleiskone vaivasi taikinaa pienellä nopeudella noin vartin verran ja tuloksena oli märän sementin kaltainen ryyninen taikina, joka ei juurikaan tarttunut nuolijaan, muttei erityisesti irronnut kulhon reunoista. Olipa sellaista tanakkaa jänkkiä. 

Tämä tapahtui aamupäivällä noin kymmenen aikaan. Kuten sanottu, sähkö oli kallista koko päivän, joten jarruttelin huolella, mitä en yleensä jaksa ollenkaan, vaan nopeutan kaikkia kohotuksia ja lepuutuksia. Otin kulhon pois yleiskoneesta ja peitin sen suihkumyssyllä. Panin merkille taikinan korkeuden kulhon reunassa, paljonko oli vielä tilaa. En ole ikinä saanut ruistaikinaa mitenkään erityisesti kohoamaan missään vaiheessa, käytinpä hiivaa tai hyvää juurta tai en. 

Kahden aikaan iltapäivällä palasin taikinan pariin (olin toki kurkkinut suihkumyssyn alle muutamaan kertaan) ja ilokseni ruisjuuren ja vehnäjuuren avulla taikina oli hieman kohonnut, noin 2-3 cm kohti kulhon yläreunaa. 

Kaavin tahmean taikinan leivinlaudalle runsaan ruisjauhokasan päälle ja jaoin sen kolmeen osaan. Muotoilin jauhotetuin käsin kolme pitkulaista palaa ja nostin ne kolmeen leipävuokaani. Mitenkähän olen joskus älynnyt ostaa kolme samanlaista leipävuokaa? Ihme kertakaikkiaan. Taikinaa ei siis vaivata mitenkään erityisesti tässä vaiheessa, kunhan muotoillaan leivän mallisiksi pötkylöiksi. 

Peitin vuoat suihkumyssyllä ja jätin odottamaan sitä hetkeä, ettei sähkö olisi enää niin kallista. Tällä kertaa siinä meni noin 3 tuntia. Aiemmin olen seisottanut taikinaa ensin kulhossa noin tunnin ja sitten vuoassa toisen tunnin. Nyt koko hommaan meni noin 5-6 tuntia. 

Viiden aikaan iltapäivällä laitoin uunin lämpenemään 230 asteeseen. Pistelin leipiin kalapiikillä reikiä ja kun uuni oli kuumentunut, nostin kolme vuokaa pellille ja pellin hieman uunin keskiosan alapuolelle. Laitoin ajastimeen 20 minuuttia. 

Kun 20 minuuttia oli kulunut, laskin lämpötilaa 180 asteeseen ja paistoin vielä 40 minuuttia. Mittasin leipien sisälämpötilaa, joka oli siinä vaiheessa 96 astetta. Tavoittelin 98 astetta, joten paistoin leipiä vielä 10 minuuttia, kunnes haluttu sisälämpötila oli saavutettu. Kaikkiaan paistoaika oli siis 70 minuuttia, joista ensimmäiset 20 minuuttia 230 asteessa ja loput 180 astetta. 

Kumosin leivät pellille, en muistanut ritilän olevan parempi jäähdytysalusta. Noin kolmen vartin päästä en malttanut enää odottaa, vaan leikkasin yhden leivän puolesta välistä kahtia. Ihanaa! Leipä oli kokonaan tasaisen kypsä, kuori rapea, muttei liian kova. 

Hetken päästä maistoimme viipaleet voin ja juuston kera. Olipa hyvää, sopiva suola, pehmeä, mutta kypsä rakenne. Olen niin iloinen. Käärin leivät keittiöliinaan ja huomenna pakastan niistä osan puolikkaina, osan viipaleina ja tietysti syömme leipää tuoreenakin. 

Olen toiveikas, että osasyy onnistumiseen olisi vehnäjuuri, jota käytin tähän ruisjuuren lisäksi. En mielelläni käyttäisi leivissä hiivaa, jos kohoamisen saisi aikaan juurellakin ja nyt lopputulos oli paras koskaan aikaansaamani.  

Tetraruokaa – tähdenlentoteemainen papu-kanakeitto

Tein meille Mari Moilasen Tölkkiruokaa-kirjan hengessä lauantaina keiton, johon sain käytettyä varastoistani kolme tetraa ja yhden kanan tähteet. Kanan olisi voinut hyvin jättää poiskin, lautasella olisi silti ollut lämmittävä ja etenkin täyttävä lumisateiseen päivään sopiva sakea keitto. Tähteet on kuitenkin käytettävä pois ja mietittävä sen jälkeen milloin seuraavan kerran ostan kanaa (lue:broileria). Ensi vuonna aikaisintaan. Käytin tässä valmista gazpacho-keittoa, koska tetran päivämäärä jo hätyytteli ja arvelin sen olevan tähän ihan passeli juttu. Muutoin olisi käyttänyt tuoreita tomaatteja. 

Sakea papu-kanakeitto kahdelle

• 1 tetra suuria valkoisia papuja (230 g papujen osuus)
• 1 tetra kikherneitä (230 g herneiden osuus)
• 1 tetra valmista gazpachoa (3 dl) + puolikas tetrallinen huuhteluvettä
• noin 150 g valmista broileria haudutuspadasta
• 1 rkl oliiviöljyä
• 0,5 sipuli silputtuna
• 2 tl valkosipulimurskaa
• 0,5 dl punaviiniä
• pippuria
• suolaa
• tuoretta timjamia (hangen keskeltä pihan kulatungasta!) 

Avasin tetrat ja huuhtelin pavut ja herneet siivilässä. Tällä kertaa en säästänyt kikherneiden lientä, mutta se on mainiota ainetta, siis voi tehdä marenkia ja käyttää muutenkin kananmunan valkuaisen tapaan. Kuumensin kattilassa oliiviöljyä ja kuullotin siinä sipulia ja valkosipulia pari kolme minuuttia. Kaadoin kattilaan gazpanchon ja huuhteli tetraa ja kumosin noin puolikkaan tetrallisen huuhtelivettä kattilaan. Seuraavaksi sinne pääsivät tähdenlentokanat, jemmassa oli suunnilleen kaikki keskikokoisen broilerin koireisilihat. Rintafileet olivat jo menneet aiempaan korealaiseen kanakeittoon ja sitä ennen salaattiin. 

Kun keittopohja oli kiehunut pari kolme minuuttia, lisäsin sinne pavut ja kikherneet sekä tilkan punaviiniä. Taas muutama minuutti kiehumista, paljoa ei tarvittu, koska kaikki on  jo valmiiksi kypsää. Maistelin ja lisäsin pippuria ja ihan vähän suolaa. Annoksiin Antti haki ulkoa hangen keskeltä timjamia, sillä sitä on yhä saatavilla, joulukuun puolivälissä! Muita yrttejä meillä ei nyt ollutkaan, paitsi tilliä, jota unohdin käyttää sinä päivänä, kun sitä ostin silakkapihvejä varten. Nythän se sitten pysyy hengissä kiusallaankin. 

Pieni tähdenlentokeitto

Meillä oli tähteeksi jäänyttä haudutuspadassa kypsennettyä broileria ja kokosin sen ympärille kaksi annosta korealaista kanakeittoa (tässäkin tulee se maaginen muodonmuutos, padassa broileria, dolsot-astiassa kanaa). Vähän kaikki oli kotoa lopussa, joten todellakin tästä tuli nyhjää tyhjästä-päivällinen.

Kaksi annosta korealaista kanakeittoa

• 1 valmiiksi kypsä broilerin rintafile suikaleiksi nyhdettynä ja kahteen osaan jaettuna
• 1 keskikokoinen paksoi pitkittäin halkaistuna
• 2 kevätsipulia silppuna ja kahteen jaettuna
• 1 porkkana ohuiksi tikuiksi leikattuna ja kahteen osaan jaettuna
• 2x 2,5 dl vettä
• 2x1 tl kanafondia
• 1 nippu sobanuudeleita kahtia jaettuna
• 0,5 tl gochujangia (korealainen chilitahna)
• 2 rkl sitruunamehua
• 1 tl paahdettua seesaminsiemenöljyä
• paahdettuja seesaminsiemeniä
• ripaus suolaa

Nostin kaasulieden polttimoille kaksi dolsot-astiaa, ne ovat korealaisia kivi-tai keramiikka-astioita, joihin ruoan voi suoraan valmistaa, mikäli liesi on sellainen, jolla ne toimivat. Kaadoin kumpaankin 2,5 dl vettä ja laitoin liekin alle. Kun vesi kummassakin kulhossa kiehui, maustoin sen tilkalla kanafondia ja laitoin nuudelit kypsymään. Olin silmämääräisesti jakanut nuudelinipun kahtia. Olisi tähän voinut kummallekin oman nipun laittaa, kulhoihin olisi mahtunut, mutta halusin nähdä kuinka vähästä saisimme riittävän päivällisen. 

Nuudelien kypsyttyä noin pari minuuttia lisäsin kumpaankin astiaan reunalle puolikkaan paksoin ja porkkanatikut. Sekoin tikulla varovasti varmistaakseni, etteivät nuudelit ole tarttuneet astian pohjaan. Hetken kuluttua lisäsin broilerinyhteet (puolikas rintafile/annos) ja lopuksi vielä kevätsipulisilpun. Noin viiden minuutin kuluttua nuudelit olivat kypsiä, porkkanatikut myös. Lisäsin annoksien päälle tipoittain kupissa sekoittamani kastikkeen, jossa oli gochujangia, sitruunamehua ja seesaminsiemenöljyä. Ihan pintaan ripottelin vielä paahdettuja seesaminsiemeniä. 

Koska broileri oli valmiiksi maustettua, en lisännut tekovaiheessa suolaa, mutta annos kaipasi vielä muutaman suolahipun tai sitten kastiketta olisi pitänyt olla enemmän. Dolsot-kulhot pitää nostaa varovasti patakintain suojatuin käsin pöytään ja asettaa kattauslautaselle tai pannunaluselle, sillä ne ovat hyvin kuumia ja voivat polttaa pöydän pintaan tai pöytäliinaan jäljen. Ruoka pysyy kuumana ihan annoksen loppuun asti, se on myös kiva juttu, jos sattuu olemaan viluinen olo. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaiset kokkailuni. 

Korean Pot Roast

Itsenäisyyspäivänä meillä oli päivällisenä korealainen lihapata. Olen tekemässä jonkunlaista ruokavallankumousta keittiössäni, sellaista jossa lihalla olisi aiempaa pienempi rooli. Jo hankitut raaka-aineet on käytettävä kuitenkin, eiköstäjuu. Otin vinkit tähän ruokaa kivasta The Beach House Kitchen-blogista, joka on eri kuin tuttu suomalainen Beach House Kitchen-blogi. Lähdeblogissani pataruoka tehtiin padassa uunissa, minä tein haudutuspadassa. Muutenkin vähäsen soveltelin, en laittanut jotain ohjeessa mainittua chilikastiketta, koska olen nyyserö. 

Korean Pot Roast

Paisti

• 2 rkl oliiviöljyä
• 1,1 kg pala naudan sisäpaistia
• suolaa ja pippuria
• 1 sipuli pieneksi silputtuna
• 1 rkl valkosipulisilppua
• 1 rkl inkiväärisilppua

Haudutusliemi

•  2,5 dl lihalientä (poroa pakastimesta)
• 0,75 dl vähäsuolaista soijakastiketta
• 2 rkl gochujangia (korealaista chilitahnaa)
• 1 rkl seesaminsiemenöljyä
• 1 rkl riisiviinietikkaa (muukin etikka käy)
• 0,5 dl ruskeaa sokeria, muscovadoa tai fariinia
• 0,5 dl vettä
• 2 tl maissitärkkelystä

Aloitin tämän ruoan valmistamisen jo ennen aamiaista. Arvelin, että alkuhommissa menee noin 20-30 minuuttia ja sinä aikana kahvikone ehtisi kuumentua. Antti  meni ruokkimaan lintuja ja palatessaan sisälle noin vartin päästä hän ihmetteli, että miten se ruoka nyt jo on valmista. Kastike tuoksui niin voimakkaasti, että joku olisi voinut ajatella, että nythän on jo päivällisaika. 

Keräsin ensin pieneen kattilaan haudutusliemen ainekset kahta viimeistä ainesta lukuunottamatta, vettä ja maissitärkkelystä, niitä tarvittiin vasta lopussa. Sekoittelin aineksia ja kuumensin liemen kiehuvaksi. Jätin sen kattilaan odottamaan. 

Pintamaustoin paistipalan suolalla ja pippurilla. Otin esille pannun ja lurittelin sille hieman öljyä, jossa paistoin paistipalaa joka puolelta muutamia minuutteja. Nostin palan pienempään haudutuspataani. Jatkoin pannulla, lisäsin sille silputun sipulin, valkosipulin ja inkiväärin ja paistelin niitä muutaman minuutin. 

Kaadoin haudutusliemen pataan paistin päälle ja siihen pinnalle vielä sipuliseoksen. Kansi päälle ja high-asetus hommiin. Noin tunnin kuluttua käänsin paistin kylkeä ja toisen tunnin kuluttua uudelleen. Lientä oli sopivasti, noin puoleen väliin paistia. 

Neljän tunnin kohdalla nostin paistin leikkuulaudalle. Sekoitin pienessä kupissa veteen pari teelusikallista maissitärkkelystä ja sekoitin. Kaadoin suurusteen padassa olevaan liemeen. Sekoittelin, liemi saostui kivasti hieman paksummaksi kastikkeeksi. Leikkasin paistin isohkoiksi paloiksi ja palautin ne pataan vielä noin puoleksi tunniksi. Maistelin onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. 

Tästä tuli erilainen kuin tavallisesti tekemästäni palapaistista, kypsänä kuutioitu liha oli oikein hyvärakenteista, Korea-maut tulivat sopivasti esiin, ei liikaa, muttei ollut pliisuakaan. Söimme lihapataa riisin  ja CampaKimchin kanssa. Tämä lihapata oli meille kahdelle tietysti aivan liian suuri annos. Lapioin suurimman osan pakasterasiaan, siitä syömme aterian joskus tulevaisuudessa. Myös pelkkää kastiketta jäi noin 2,5 dl, jolle kehittelen myöhemmin jonkun muun täyteosan. 

Jatkossa tavoittelen sitä, että lihan osuus ruokavaliossamme pienenee. Eikä se tarkoita, että joutuisimme mitenkään syömään huonommin, ei todellakaan. Minulla on paljon oppimista muista proteiinilähteistä ja niiden hyödyntämisestä. Tykkään lihasta, mutta ymmärrän kyllä, että tykkääminen ja tarvitseminen ovat eri asioita. Ainakin on mahdollista opetella ja kokeilla uutta. Onhan tässä lihaa syöty jo aika monta vuosikymmentä. 

Korealaista keittiötä ei ole kuitenkaan pakko jättää, sieltä löytyy vaikka mitä kokeiltavaa, vaikkei aterialla olisikaan  lihaa. Kukaan ei pakota minua, mutta tahdon lähteä uusille urille, jotka tähtäävät terveellisyyteen ja ovat maapalloa huomioon ottavia. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokkailuni. 

Oi kimchi – kurkkukimchi

Kuvassa näkyy sukkajalkani

Viime aikoina olemme syöneet melko paljon korealaista ruokaa, vaikken ole ehtinyt kovinkaan paljon ehtinyt edistää lempikulttuuriani, k-draamoja. Spotifyn vuosikoosteeni on täysin k-pop-painotteinen sentään. Tänään meillä oli korealaisittain marinoitua kanaa, pieni munakasrulla ja mikä parasta ja nopeinta, kurkkikimchiä. 

Reissusta palattuamme tein kimchisatsin, joka onnistui aika hyvin, kaali fermentoitui kivasti, tulisuus oli hiinä ja hiinä, yhtään tulisempaa emme kaivanneet. Tänään purkissa oli enää vain vähän lientä. Kauppareissulta oli hankittuna pieniä kurkkuja, ei ihan meikäläisiä kasvihuonekurkun kokoisia, muttei kuitenkaan avomaankurkun kokoisia. Siltä väliltä. Niistä tein meille sivukkeeksi kurkkukimchiä. 

Nopea kurkkukimchi kahdelle yhtä ateriaa varten

• 3 pientä kurkkua
• 1 dl kimchipurkin lientä, jossa vähän sattumia
• 1 tl paahdettua seesaminsiemenöljyä
• paahdettuja seesaminsiemeniä

Pese kurkkujen pinta, jos siltä tuntuu. Murskaa kurkut vaikkapa kaulimella tai kuten minä lihanuijalla (piti vähän etsiä, en ole vuosiin käyttänyt minkään rusikoimiseen) isohkoihin paloihin, niistä tirskuu vettä ja tulee hyviä suupaloja, auta hieman veitsellä lopuksi. Ei ole tarkoitus tehdä mitään muusia, vaan vain isoja erikokoisia paloja. Sekoita paloihin kimchilientä. Jollei ole valmiiksi kimchipurkista ottaa lientä, sen voi sekoittaa samaan tapaan kuin tavanomaista kimchiä varten, kuten tein ensimmäisen campakimchin aikaan. 

Jätä kurkkukimchi maustumaan, mielellään pariksi tunniksi ainakin, mutta kyllä se maistuu ihan melkein samantienkin. Tämä mukavan rapsakka sivuke maistui todella hyvin grillatun kanan ja munakasrullan kanssa. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki koreat kokkailuni.