Uutta (viiniä) ja vanhaa (kirjaa)

Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina olisi hyvä olla vapaapäivä ja seuraavakin mielellään, koska on Beaujolais Nouveau-päivä. Vieläkään tämä uudensadon viini ei ole muuttunut maailman parhaaksi viiniksi, mutta se tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna ei edes vapaapäivä piisannut, minulla alkoi oikein loma! Ei tosin ihan vain Beaujolais Nouveaun takia, vaan sattumalta.

Tänään oli myös sukulaisvierailun päivä, sen vuoksi söimme yhtä parhainta herkkua, jota tiedämme, blinejä. Tai kuten #suurikeittokirjahaasteen osa 26 sanoo, linnejä. Lienee joku vanhahtava suomennos. En ole pitkään aikaan tehnyt  mitään tuosta yhdestä keittokirjahyllyni ensimmäisistä hankinnoista. Sen nimi on VUOSISADAN KEITTOKIRJA ja se voisi kyllä olla ihan hyvin VIIME VUOSISADAN KEITTOKIRJA, se on painettu vuonna 1989 ja on käännös ruotsalaisesta ICA-kauppaketjun keittokirjasta. Muistelisin, että olen ihan itse ostanut sen, tuohon aikaan minulla oli varmaan vain Ruutukokki, eikä muita keittokirjoja. Tämä muhkea dynaamisen ruskea kirjamöhkäle oli silloisille taidoilleni lähes liikaa. Olen minä siitä jotain tehnyt kyllä, esimerkiksi blinien eli linnien kanssa samalla sivulla on amerikkalaisten pannukakkujen ohje ja niitä olen merkinnän mukaan tehnyt vuonna 2001. Kirjan esipuhe on hieman mahtipontinen ja ajan tuulien mukaan se koittaa ottaa mikroaaltouunin oikeaan ruoanvalmistukseen oivaksi välineeksi.

Olen yleensä tehnyt blinit sauvajyväsen neuvoin ja viimeksi tämän vuoden tammikuussa Sibelius keittiössämme-kirjan ohjeella. Nyt kokeilin tätä hieman aikansa eläneen keittokirjan ohjetta pikkuisen muunnellen. 

Blinit eli linnit

• 25 g tuoretta hiivaa
• 5 dl maitoa
• 1 tl suolaa
• 2 dl tattarijauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 25 g voita sulatettuna

Tässä taikinassa menee aikaa, kirjan ohjeen mukaan sitä pitää seisottaa tunnin verran, mutta minä annoin taikinan olla koko päivän tekeytymässä. 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva.
2. Lisää mukaan jauhot, suola ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi.
3. Jätä asettumaan ainakin tunniksi, mielellään useaksi.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sulata voi. Lisää valkuaiset ja sula voi taikinaan.
5. Kirkasta voita ja paista blinit pannulla kauniin värisiksi.

Meillä oli jemmassa kaksi pientä purkkia oikeaa kaviaaria ja äiti toi pohjoisesta muikunmätiä.  Muuten oli tarjolla sipuliherkkua, smetanaa, omenaviipaleita, aivan minimaalisia suolakurkkuja, kylmäsavulohta, viiriäisenmunia ja hunajaa. Taikina oli oikein toimiva ja blineistä tuli ilmavia, eikä tattarin maku ollut liian voimakas.

Emme olleet etukäteen ihan vakuuttuneita siitä miten hyvin uudensadon kevyt punaviini sopii blineille, mutta kyllähän se siihen taipui aivan mukavasti. Meillä oli avattuna kaikki kolme erilaista viiniä, suosikiksi taisi nousta ruotsalaisen alkoholiliikkeen näkemys aiheesta. Tänään kuitenkin viinin ominaisuuksia paljon tärkeämpää oli seura ja tulevien päivien etukäteisilakointi.

VUOSISADAN KEITTOKIRJA on kyllä vielä tavallaan ihan pätevä teos, vaikka se onkin ulkoasultaan vanhahtava ja harvat ruokakuvat ovat melko latteita ja epäinformatiivisia. Reseptiluetteloa selatessa kuitenkin huomaa, että kyllä sieltä monta ohjetta löytyy, jos tarve ilmenee. Tämä teos saa jäädä kirjahyllyyni vaikkapa muistuttamaan siitä, miten olen ruoanlaittajana kehittynyt ja myös siitä, että kylläpä aika rientää. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, jotka liittyvät tähän ku-ite-tekee-Minnan toissakesänä aloittamaan keittokirjahaasteeseen. Sieltä löytyy nyt jo 26 postausta tästä aiheesta, haaste on omalta osaltani vasta alussa, varmaan 150 pitäisi saada kasaan, että voisin sanoa haasteen tulleen valmiiksi. 

Hei hei Espanja, La Vuelta ja churrot!

Tänään päättyy CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste. Tämä on heikoin esitykseni tähän asti. Olimme yli puolet ajasta reissussa, tosin Espanjassa, jossa olisi pitänyt saada eteensä runsain mitoin paikallisia herkkuja. Ei mennyt ihan putkeen, mutta toisaalta, emmepä ole viettäneet kahden viikon omatoimimatkaa koskaan noin vähin rahoin. Emme käyttäneet rahaa ruokaan juuri ollenkaan. Nyt kotona La Vueltan viimeisinä päivinä olen tehnyt muutamia espanjalaisruokia, joilla saa hieman paikattua surkeaa esitystä. 

Samaan aikaan teen toista haastetta, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste. Sen aloitti Ku ite tekee-blogin Minna kesäkuussa ja sillä on oikein hyvä vaikutus ainakin minuun. Haasteen mukaisesti kokkaan rauhalliseen tahtiin kaikista keittokirjoistani ainakin yhden ohjeen mukaisen ruoan. Tämä haaste tulee kestämään pitkään, mutta eipä sillä ole takarajaakaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Tänään toteutuu siis kaksi haastetta, teen perinteiset La Vueltan päätöspäivän churrot ja teen ne ohjeella kirjasta, jota en ole vielä aikaisemmin käyttänyt. Kyse on Ariela Säkkisen Andalusian auringossa-kirjasta, jonka olen saanut kirjan ilmestymisen aikaan arvostelukappaleena. Päätin silloin heti, että säästän kirjan churro-ohjeen syyskuulle La Vueltan päätöspäivälle ja niin minä sitten teinkin. Olen nyt selannut kirjaa muutenkin hyvin innokkaasti, siellä on monta tuttua ruokaa, mutta vielä enemmän uusia, houkuttelevia ruokia. Ja kuvat! Ne ovat niin hienoja! 

Churrot neljälle

• 3,5 dl vettä (lisäsin myöhemmin desin lisää)
• 3 rkl öljyä
• 250 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 2 rkl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• hieman appelsiinin kuorta hienona raasteena
• 1 tl jauhettua vaniljaa
• ripaus kanelia
• 0,5-1 l neutraalia kasviöljyä paistamiseen (riippuen kattilan koosta)

Ainesosaluettelon lopussa ennen öljyä on omia lisäyksiäni, sen mukaan mitä Ariela suositteli tuomaan vielä lisää makua churroihin. Taikina poikkeaa aikaisemmin käyttämästäni ohjeesta aika paljon. Tähän taikinaan ei tule lainkaan kananmunia ja voin sijaan käytetään öljyä ja paljon vähemmän sitäkin. Myös leivinjauhe ja ruokasooda ovat uusia aineksia ja toivoin niiden auttavan taikinan pursotettavuudessa, en ole onnistunut aikaisemmin saamaan churroihin kovinkaan teräviä "kantteja".

Taikina oli hyvin helppo valmistaa. Vesi ja öljy kiehautettiin ja sen jälkeen kaikki kuivat ainekset sekoitettiin nesteeseen. Taikinasta tuli hyvin tanakkaa ja sen vuoksi pursotinpussin olikin syytä olla hyvin tukevaa muovia tai kuten minulla, ammattikäyttöön tarkoitettua vahapintaista kangasta (tai onko se kangasta, en tiedä, ehkä se on muovia sekin, muttei sellaista muovipussimuovia) Tyllankin oli parasta olla metallinen, muoviset eivät ole päteviä näin paksun taikinan pursottamiseen. Käytin Arielan neuvosta 12 millistä tähtityllaa. 

Kun taikina oli hieman jäähtynyt, sulloin sen pursotinpussiin ja kun oli aika paistaa churrot, kuumensin öljyn 170 asteeseen. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa puristaa taikinaa leivinpaperille ja siitä kumota churrot öljyyn. Näin voi saada suoria churroja. Jos pursottaa, etenkin pehmeämpää taikinaa suoraan kuumaan öljyyn, tahtoo churroista tulla kiemuraisia, mutta eihän sekään mitään haittaa. Käytin itse asiassa pieniä voileipäpapereita, ne ovat noin postikortin kokoisia paloja paperia, joita voi käyttää eväsleipien välissä, olen ostanut joskus sellaisia monen sadan kappaleen paketin Lidlistä. Niiltä oli helppo kellauttaa churrot yksitellen öljyyn.

Nyt pitää kyllä sanoa, että alkuperäisin mittasuhtein taikinasta tuli niin paksua, ettei minun voimani riittäneet pursottamiseen. Minun oli otettava taikina pois pursotinpussista yleiskoneen kulhoon ja lisättävä siihen vettä. Olin saanutkin sen neuvon Arielalta yksityisesti kaiken varalta. Sekoitin taikinan leipätaikinan sekoittamiseen käyttämälläni vatkaimella. Lisäsin noin desin vettä ja sen jälkeen taikina oli pursotettavissa, joskin erittäin tukevaa edelleen. Mutta tähtityllan tekemät "vekit" pysyivät hyvin ja churrot oli helppo kipata öljyyn. 

Uppopaistoin churroja muutaman minuutin, kunnes ne olivat kauniin ruskeita. Nostin ne reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle. Heti kun ne olivat hieman kuivahtaneet, kierittelin ne sokerin ja kanelin seoksessa.

Nämä churrot olivat hyvin autenttisen makuisia ja rakenne oli hyvä, kuori rapea ja sisus kunnolla kypsä! Söimme churrot paksuun suklaakastikkeeseen dipattuina ja annoksesta tulleet noin 25 churroa katsosivat nuorten miesten vatsoihin melkoista kyytiä. Luulen, että käytän jatkossakin tätä ohjetta, ehkä vielä hieman enemmällä nestemäärällä.

La Vueltan viimeinen Madridiin päättyvä etappi on meneillään. Aurinko paistaa ja Alberto Contador näyttää onnelliselta ja iloiselta. Muutaman tunnin kuluttua ajajat tulevat maaliin ja kisa on ohitse. Joillakin kausikin on ohitse, joillakin koko ura päättyy tähän päivään. CampaSimpukan vuotuiset pyöräilyyn liittyvät haasteet ovat myös nyt ohitse ja meillä on edessä täysin vapaat kädet sen suhteen millaisia ruokia teemme ja bloggaamme.

Suu makeaksi – kesäinen drinkki ei niin erinomaisesta kuohuviinistä

Meille tuli pikaisella aikataululla yhteinen vapaapäivä tälle viikolle. Aamiaiselle avasimme jonkun aikaa säästellyn crémant-pullon, lasillinen toisi mukavan juhlavaa tunnelmaa ja lopun voisi sitten nauttia iltapäivällä ennen kylille lähtöä. Kyseinen crémant ei ollut kovin kummoista.  Säilöimme loput jääkaappiin tiiviillä tulpalla varustettuna ja muistelimme, etteikö niitä ole erilaisia kuohuviinidrinkkejäkin, joilla voisi saada tästä tajuntaa räjäyttämättömästä juomasta jatkojalostettua maistuvampaa. 

Tämä tulppa piti kuohuviininkin kuplat pullossa

Minullakin on menossa #suurikeittokirjahaaste ja samassa hyllyssä keittokirjojen kanssa asuvat myös erinäiset juomia käsittelevät opukset. Netin drinkkivinkkien sijasta menin pantry II:seen ja kuikuilin, mitä meillä olisi tarjolla tähän aiheeseen. Hyllystä löytyi aika kauan käyttämättömänä ollut COCKTAILS – New Yorkin baarimestareiden parhaat drinkit. En olisi muistanut kirjaa koskaan käytetynkään, mutta lyijykynämerkinnät kesältä 2007 todistavat, että frozen margaritaa on kokeiltu.

Pläräämisen jälkeen päädyin yksinkertaiseen samppanjadrinkkiin, sillä siihen meillä oli ainekset, tosin samppanjaa lukuunottamatta. Crémant olisi kuitenkin liikuttavan liki ja iltapäivän kauniissa auringonpaisteessa maistelimme sitten hyvin yksinkertaista kimaraa, jonka nimikään ei ole liian monimutkainen muistettavaksi.

Champagne Cocktail

• samppanjaa (tässä tapauksessa ranskalaista kuohuviiniä, crémantia)
• sokeripaloja
• Angosturaa
• sitruunakuorta (tässäkin onnistuin unohtamaan jotain, eli tämän)

Tipauta sokeripalalle muutama tippa Angosturaa ja laita palanen samppanjalasin pohjalle. Kaada päälle kylmää kuohuviiniä ja sekoita. Jos muistat, lisää lasiin ohut suikale sitruunankuorta. 

Tämä oli aika kiva yksinkertainen drinkki, sokeripala kuohui lasissa ja lisäsi kuplien kokoa ja määrää. Koska emme varsinaisesti pitäneet kuohuviinistä sellaisenaan, pieni makeus ja ilmeisesti Angostura tekivät sille, jos ei nyt ihmeitä, niin jotain kuitenkin. Väri muuttui haalean rosemaiseksi, mikä johtui varmaan osaksi siitä, että sokeripalat olivat tummaa sokeria ja Angostura on myös tummaa, noin soijakastikkeen väristä. Muistimme ostaneemme pullon jokunen vuosi sitten Lyypekin Cittistä ja siellä etsittiin hintaa pullolle kauan ja hartaasti. Ilmeisesti olimme myös käyttäneet sitä johonkin, sillä pullo oli avattu. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteen postaukseni. Kyseinen cocktail-kirja tuntui nyt kyllä hieman vanhentuneelta, vaikken minä kovin paljon drinkkitrendeistä tiedäkään. Luulenpa, että tämä kirja päätyy nyt haasteeseen ostallistuttuaan kierrätyskasaan. Lisään postauksen myös CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

PIMM'S-popsicles #mehujäähaaste

Kävimme tällä viikolla Ikeassa ja siellä oli niin somia mehujäämuotteja, että minun oli ostettava niitä, vaikken tiennyt mitään varsinaista käyttöä niille kahden aikuisen taloudessamme. Kotimatkalla sain kuitenkin ajatuksen, että kesän lempparidrinkkiämme, Pimm'siä voisi varmaan pakastaa, ihan kuin melkein mitä vaan voi pakastaa. Voiko niitä sen jälkeen käyttää, on tietysti eri juttu. 

Tein aikuisten mehujäät eilen jäätymään ja tänään sattumalta huomasin Hannan #mehujäähaasteen. Siihenhän pitää tietysti osallistua mitä pikimmiten. 

Kumpaakaan pulloa ei vahingoitettu kuvauksissa.

PIMM'S-popsicles

• PIMM'S-likööriä
• sitruunalimonadia
• mansikoita
• minttua
• limetin mehua

Tein ensin kannullisen hieman riisutun mallin PIMM'S-drinkkiä. Tällä kertaa siihen tuli 1 osa PIMM'Siä, 3 osaa Lorina-sitruunalimonadia, suuria jääpaloja, mintunlehtiä, limetin mehua ja mansikoita. Kannuun leikkasin mansikat vain puolikkaiksi, mutta  muotteja varten siivutin ne mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi. Tiputin jokaiseen mehujäämuottiin muutaman mansikkaviipaleen ja mintunlehden ja kaadoin päälle drinkkisekoitusta. Olisin voinut kaataa hieman vähemmän, mutten ollut vuosiin tehnyt mehujäätä, enkä muistanut, että neste laajenee muotissa jäätyessään. Minulla oli sellaisia muotteja, joihin kuului pieni kannellinen tikku ja vielä teline, johon muotit tällättiin pystyyn. Eilen joimme kannullisen loppuun ja söimme mansikat vielä kannusta. Tänään söimme PIMM'S-jäät salaattiaterian jälkiruoaksi, olipa ne kivat ja raikkaat! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Osallistun tällä postauksella Soppa-Hannan #mehujäähaasteeseen. 

Samaan aikaan kanssamme päivällistään söi pihasiilimmekin! On se söpö!

Keltaista verryttelyä – Tour de France-aiheinen arvonta

Heinäkuun  ensimmäisenä päivänä alkaa CampaSimpukan seitsemäs Ranska-haaste, kun Tour de France pyörähtää käyntiin Düsseldorfista, Saksasta. Tuntuu aika uskomattomalta, että olen blogannut jo yli kuusi vuotta! 

Haasteen alkamisen kunniaksi järjestämme pienen arvonnan, jonka palkintona on Tour de France-aiheinen esiliina ja jotain muuta aiheeseen sopivaa.  Mitään sen kummempaa kilpailua emme järjestä, kunhan vain arvomme tähän postaukseen kommentoineiden kesken palkinnon. Mis sie tarvitset oikein hyvvää essuu, täs siul on sellane! Kommentoi 25.6. klo 18 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Lisää kommenttiin mukaan sähköpostiosoite, että tavoitan sinut yhteystietoja varten, ellemme satu olemaan muutenkin tuttuja.

EDIT: Arvonta suoritettu ja voittajalle ilmoitettu, kiitos kaikille osallistuneille!

Samalla minulle voi suositella tai ehdottaa ranskalaisia ruokalajeja, jopa keittiöpeikkoja kokeiltavaksi. Tarvitsenhan taas ainakin 21 ohjetta. Osa menee varmasti revisited-sarjaan ja työtkin saattavat häiritä kokkailuja, mutta yritän saada aikaan mahdollisimman monta postausta  kisan kuluessa. 

Taas vaaditaan paljon istumalihaksilta, La Vuelta alkaa!

Tour de Francen jälkeen olemme viettäneet hieman haastevapaata aikaa, katselleen toisella silmällä ammattipyöräilyn lyhyempiä etappikilpailuja ja nauttineet loppukesästä. Tänään Campasimpukka laitetaan taas koetukselle, kun blogin neljäs espanjalaisen ruoan haaste alkaa. La Vueltassa on 21 etappia ja kaksi lepopäivää. Pyrimme siihen, että jokaisena kilpailupäivänä meillä olisi jotain Espanjaan liittyvää ruokaa tai juomaa tai molempia. Kelpuutamme revisited-tapaukset mukaan, sillä La Vueltan viimeisen päivän churrot ovat jo muodostumassa perinteeksi ja paellaakin olemme tehneet jokaisena vuonna. Tapaskokeilut jatkuvat, mutta jotain uuttakin olisi aikomus kokeilla. Olen kerännyt foodgawkerin suosikkikansiooni Espanja-aiheisia postauksia, joista varmasti on hyötyä. Ostin myös uuden pimentonpurkin Annan kaupasta, sillä alkuperäinen kolme vuotta vanha purkkini sisältö on tainnut jo menettää parhaat arominsa. 

Tour de Francen tämän vuoden loukkaantumissuma heitti heti varjon Vueltankin päälle, kun moni huippupyöräilijä joutui keskeyttämään pahoin loukkaantuneena. Nämä muutamat viikot ovat kuitenkin tehneet ihmeitä, sillä kaksi sairasosastolle joutunutta suosikkiani, Chris Froome ja Alberto Contador ovat molemmat Vueltan lähtölistalla. Toivon heille (ja kaikille muillekin) kaatumavapaata kilpailua. Kirimiesosastolla klossejaan kolistelevat Peter Sagan, John Degenkolb ja Nacer Bouhanni. Keväisen Giro d'Italian voittanut Nairo Quintana on huilannut (lue: harjoitellut ankarasti) kesän ajan ja on nyt valmiina voittamaan Vueltan. Cadel Evans, Rigoberto Uran ja Fabian Cancellara ovat mukana. Mark Cavendish ja Vincenzo Nibali eivät ole mukana, ei myöskään Jussi Veikkanen. 

Vueltan ensimmäinen etappi on 12,6 km pitkä joukkueaika-ajo ja se ajetaan Jerez de la Fronterassa, Espanjan eteläkärjessä. Eurosportin lähetys kilpailusta tulee vasta melko myöhään illalla, sillä se ajetaankin vasta iltasella Espanjan aikaa. 

Vielä kerran saarivaltion nelikosta ja ihan vähän itsestäni

Liesi on joskus noinkin siisti

Keittokirjahaasteeni 2013 sai nimenomaan arvoisensa päätöksen nelisen tuntia ennen määräajan umpeutumista. Olen nukkunut klo 21.30-07.00 muutaman tunnin sulatellut koko juttua ja tehnyt johtopäätöksiä. Ensin muutama itsestäni tämän haasteen tiimoilta.

1. luulin itsestäni liikoja (aloittaessani moista)
2. olin toivottoman laiska (lorviessani 340 päivää 365:sta)
3. en tajunnut luovuttaa (vaikka muutoin se ei kyllä tuota tuskaa)
4. sain kyllä aikaan ja asioita valmiiksi (vasta oli kun ihan pakko)
5. maalissa sitten olin kyllä ihan voittajaa 

Se mikä tammikuun ensimmäisenä päivänä tuntui aivan loistavalta idealta, eikä ollenkaan isolta jutulta toteuttaa, oli jotain ihan muuta joulukuun puolivälin tienoolla, kun savolainen projektini oli lähestulkoon sellainen edelleen. Muistan miten tammikuussa hellin ajatusta ottaa mukaan uusia kirjoja vuoden varrella, koska edelliset osiot alkaisivat olla valmiita siinä kevään korvalla. Sallikaa minun nauraa. Lisään listaani kohdan    

 

     6. itsetuntemuksessani on vielä aukkoja

Olen aloittanut elämässäni lukemattomia asioita ja jättänyt ne kesken. Olen oikein hyvä aloittamaan, mutta intoni lopahtaa. Jos olenkin hyvä aloittamaan asioita, niin olen sitä vain kertaalleen, en ole hyvä aloittamaan uudelleen, alusta, nousemaan jaloilleni. Siinä olen ihan surkea. 

Laiskuuden olen nimennyt aikoja sitten hyveeksi sillä verukkeella, että laiska ei viitsi edes tuhlata. Eikä saa urheiluvammoja. Ja on helposti tavoitettavissa kotoa, sohvalta, lähes aina. 

Luovuttaminen on oikein hyvä taito ihmisessä. Se liittyy tietysti asioiden keskenjättämiseen, jossa olen, kuten sanottu, kehittynyt erittäin taitavaksi. On oikein järkevää luovuttaa siinä vaiheessa vaellusretkeä ja soittaa apua, kun ripuli jatkuu kolmatta päivää, vessapaperi on loppu ja lätäköt jäässä. Ei ole paha asia luovuttaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa lukea Peltirumpua (sen kyllä luin loppuun, mutten tajua miksi). Sitten on joitakin asioita, joissa ei vain luonto anna periksi. Syyhän on täysin päivänselvä. Mitä pienempää ääntä on pitänyt asioista, sitä helpommin niistä voi vähin äänin luopua, lakaista maton alle ja olla kuin ei olisikaan. Kun menee huutelemaan suunnitelmistaan ulkomaailmalle, on asia aivan toinen. 

Blogi on ollut minulle hyväksi, sillä vaikka kohtien 1-6 asiat eivät ole muuttuneet miksikään, olen silti saanut valmiiksi asioita, joita ole aloittanut. Nimenomaan asioita, joista olen blogissa kertonut. En usko, että mikään kurinpitoneuvosto olisi tänä aamuna ollut ovemme takana, jollen olisikaan saanut keittokirjahaastettani valmiiksi. Olisin hyvin voinut kuitata koko homman kirjoittamalla jonkun postauksen jossakin sivulauseessa, että enpä sitten saanut sitäkään valmiiksi. Tai vaieta se kuoliaaksi. Ja sillä selvä. Mutta mukavampi on saada asioita valmiiksi. En sano onnistua, sillä se ei tässä ollut tavoitteena, sen verran ovelasti rakensin haasteeni, riitti kun räpiköin maaliin. 

Sitten itse kirjoihin. En enää oikein muista, miksi tulin valinneeksi juuri nuo opukset haasteeseeni. Luultavasti siksi, etten ollut tehnyt niistä ainuttakaan ruokaa. Olen edelleen tyytyväinen valintaani, sillä ne ovat hyviä kirjoja. Etukäteen luulin tietäväni miten tämä homma menee. Luulin, että Jamie Oliverin kirja Jamie's Great Britain on se helppo juttu, koska Jamie on niin rento ja minä itse kans. Luulin, että Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day olisi se vaikea pala, mutta se osuus tuli ensimmäisenä valmiiksi, tosin vain noin 12 tuntia ennen muita, joten ei siinä isosta voittomarginaalista ollut kyse. Ladyt Racel Allen (Rachel's Food for Living) ja Nigella Lawson (Kitchen) luulin suurinpiirtein pikku- ja isosiskoikseni, minä tuosta vaan kokkailen kivojen tyttöjen ohjeilla ruoat lautasille huhtikuun loppuun mennessä.

opin tekemään Béarnaise-kastiketta

Merkkasin tammikuun alussa lähmälapuilla kirjoihin ruokaohjeita, 12 kpl/kirja, joita tulisin kokkaamaan. Loppujen lopuksi tein alle puolet noiden valintojeni pohjalta, jopa vähemmän. Tein pienempiä juttuja, kuin olin suunnitellut, en tehnyt vaativampia ollenkaan. Osin raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi, osin alun kohtien 1-6 vuoksi. 

Olen varma, että jokaisella näistä ruokapersoonasta on niin vahva itsetunto, ettei heistä kukaan lannistu, vaikka laitankin heidät nyt omaan suosikkijärjestykseeni. Voihan sekin olla mahdollista, etteivät he ole henkeä pidätellen seuranneet edistymistäni ja eilen peruuttaneet uudenvuoden pippalonsa saadakseen selville kuinka tässä käy. En kyllä  huomannut blogitilastoissa yhtään kovin suurta liikennettä Britanniasta päin. Tosin tuollaiset kuuluisuudet saattavat olla jossain lomalla näin vuodenvaihteessa. Ties vaikka ovat lentäneet Lappiin lunta ja poroja ihailemaan. 

viimeisenä syöty haasteruoka ennen kuoren rikkomista

Vuoden mittaisen kohelluksen päätteeksi tohdin sanoa, että noista neljästä suosikikseni nousi Hugh'n kirja. Toiseksi eniten pidin Rachelin kirjasta, kolmanneksi eniten Nigellan ja vähiten Jamien kirjasta. Kirjat tulivat hyvin tutuiksi, koska lehteilin niitä lukemattomia kertoja löytääkseni jotain, mitä saattaisin osata tehdä. Toisaalta, aivan viimetipassakin huomasin ohjeita, jotka olin sivuuttanut koko vuoden aivan systemaattisesti. Tällainen oli Jamien kaniragù. Siellä se oli kirjassa kaikenaikaa, mutten harkinnutkaan sen tekemistä ennen kuin tässä viime metreillä. Jotkut etukäteen varmoina pitämäni ohjeet jäivät kokeilematta, kuten Nigellan tortillalasagne ja grasshopper pie.

Luulenko käyttäväni jatkossa noita kirjoja ahkerasti? En luule. Sen vuoksi, etten ylipäätään käytä keittokirjoja nykyään kovin paljon. Etsin ohjeet netistä ja omat suosikkini ja käyttämäni vakio-ohjeet ovat pikkuhiljaa kinostumassa blogiini, josta ne näppärimmin löydän. Tästä minun on tehtävä se johtopäätös, että jatkossa minun on käytettävä hyvin tiuhaa seulaa sen suhteen, millaisia keittokirjoja ostan omikseni. Ei enää sen vuoksi, että joltakulta on nyt taas sylkäisty uusi kirja markkinoille, tai siinä on nätti kansi. Se tietää kyllä romahdusta Amazonin myyntitilastoissa, toivoakseni firma kuitenkin selviää, kai sieltä joku muukin tilailee. 

Yksi tärkeä asia nousee vielä mieleeni. Jos tästä koko hommasta ei muuta hyötyä olisi ollutkaan, niin nyt muista miten Hugh Fearnley-Whittingstallin nimi kirjoitetaan! On sekin jotain. 

Nyt tossut kohti Tallinnaa, pelastusliivit päälle jo kotipihassa!

Viimeisen kerran:

Saanko esitellä: Rachel - uusi pannukakkuidolini!

täydessä kukassa, vaikka alku oli vähän rankka

Koska minulla ilmeisesti on hieman kiire keittokirjahaasteeni kanssa, otin kirjat esille jo ennen aamiaista ja katsoin mitä nelikolla on sanottavaa aamiaispannukakuista. Hugh oli paistellut vain tavanomaisia lettuja, Jamie taas suositteli jotain jemeniläisiä räiskäleitä, Nigella vaikeni tyystin aiheesta kirjassa Kitchen. Rachel sentään oli sisällyttänyt kirjaansa Rachel's Food for Living juuri sellaisen fruity pancakes-ohjeen, jonka minä tänä aamuna, haasteen kolmanneksi viimeisenä päivänä tarvitsin. Ohjeen ainemääristä oli puhe tulla 12 pannukakkua, suurensin sitä 50 %. Tähän kirjaan ainemäärät, kuten Rachelin kirjassa:

• 150 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,25 tl ruokasoodaa
• 25-50 g sokeria (maun mukaan)
• 2 kananmunaa
• 1-1,25 dl piimää (käytin täysmaitoa ja maustamatonta jogurttia)
• 25 g sulatettua voita+hieman paistamiseen
• mustikoita

Sekoitin kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kuumensin crêpelaitteen paistolevyn kuumaksi. Sipaisin sille hieman voita ja paistoin 4 pannukakkua kerrallaan. Ripottelin mustikoita taikinaiselle pinnalle heti, kun olin lusikoinut taikinan pannulle. Kun pinta alkoi kuplia, käänsin pannukakut ja paistoin toisenkin puolen. Suurennetusta taikinastani tuli 17 halkaisijaltaan noin 8 senttistä pannukakkua, jotka menivät kuin kuumille kiville vaahterasiirapilla höystettyinä ja maitokahvin ja teen kanssa. 

Olen tehnyt pannukakut monia vuosia Nigellan ohjeella, jonka olen ottanut ensimmäisestä ostamastani Nigellan suomennetusta kirjasta. En muuten tiedä onko muita myöhemmin suomennettu. Vaikka kovasti pidänkin Nigellan ohjeesta, tämä Rachelin ohje oli vielä parempi, tuo hapanmaitotuote varmaankin teki sen viimesilauksen pannukakkujen pehmeydelle. Myöskin crêpelaite on oivallinen muidenkin kuin ohuiden lettujen paistamiseen, tuleepa sitäkin lähes turhaketta käytettyä useamman kerran vuodessa.

Keittokirjahaasteen tämänhetkinen vaihe:
Kokonaistilanne 35/48
Rachel 10/12
Nigella 10/12
Jamie 6/12
Hugh 9/12

Kuten huomaatte, on Jamie jäänyt hieman lapsipuolen asemaan. Olen selaamastani selannut kirjaa Jamie's Great Britain, joka vaikuttaa niin inspiroivalta. Sittenkin siitä tuntuu olevan vaikeinta löytää kokeiltavaa. Muitten osalta tilanne ei ole kovin huolestuttava. Siispä jatkan pläräämistä. 

PS. Luojan kiitos poikani ovat jo niin isoja, ettei neuvolantätikään voi moittia minua siitä, että meillä syödään liian usein pannukakkuja! Meillä oli kyllä oikeasti aivan mahtava terveydenhoitaja lastenneuvolassa, Hilppa.

Pahinkin mieliteko menee ohitse

Jouluruokakunto on hyvin erilainen eri ihmisillä. Jotkut virittäytyvät parhaaseen kuntoon varomalla mahdollisimman huolella joulun makuja etukäteen, jotta saisivat maksimaalisen makunautinnon, kun joulu oikeasti koittaa. Toisilla on pitempi peruskuntokausi, he ehkä tahtovat ottaa pieniä maistipaloja ja muistutella makuja mieleensä käymällä joululounailla, jos toisillakin ja paistamalla harjoituskinkkuja lokakuulla. Oma tapani on lähempänä ensimainittua, mutta olen kyllä syönyt hyvillä mielin nuoremman pojan kummisedän leivinuunista lähes mihin vuoden aikaan tahansa putkahtavia kinkkuja. Samasta uunista meidän joulukinkkumme oli tänäkin vuonna ja eilen sen viimeiset muruset menivät kierrätyspiiraaseen, jonka toisessa päässä oli täytteenä loimulohen rippeet. 

Tänään söimme jo jotain aivan muuta. Oli tortillapäivä. Bongasin Nigella Lawsonin kirjasta Kitchen, joka kuuluu hieman hunningolla olevaan ruokakirjahaasteeseeni, ohjeen tortillatäytteseen. Käytin neljän hengen (sovellettuun) annokseen:

• 4 broilerifilettä
• 1 sitruunan mehu (ei ollut limettiä)
• kuivattua basilikaa (ei ollut oreganoa)
• 1 tl kuminansiemeniä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl maapähkinäöljyä
• 5-6 kevätsipulia ja joulupöydästä jäänyttä punasipulisilppua
• puolikas punainen paprika (olisi pitänyt olla kolme kokonaista eriväristä paprikaa)
• suolaa ja pippuria

Leikkasin fileet ohuiksi suikaleiksi poikittain ja nostin ne kulhoon. Puristin mukaan sitruunan mehun ja ripottelin mausteet mukaan, sekoitin. Jätin lihan marinoitumaan. Leikkasin sipulin ja paprikan ohuiksi suikaleiksi ja paistoin niin muutaman minuutin öljyssä. Nostin ne syrjään ja paistoin sitten kanasuikaleet oikein kuumassa padassa nopeasti kypsiksi. Kun muut tykötarpeet olivat valmiina, lisäsin pataan sipulit ja paprikat uudelleen kuumumaan. Pikapaistettu broileri oli hyvää ja aiemmin inhoamani kumina maistui juuri sopivasti. Moitin hieman lihan hailakkaa väriä, sen olisi varmasti voinut korjata nokareella voita paistoöljyn seassa. Olisin mielelläni tehnyt guacamolen alusta, mutta taas olivat mukamas syöntikypsät avocadot pilalla, niiden toinen pää oli mätä, kun toinen pää oli kivikova. Plääh. Onneksi oli sitä teollista viherlimaa purkki vielä varastoissa.

Jälkiruokaohjeen otin Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain. Jälkiruoalla on jännä nimi, Bonnie Cranachan. Siinä on pohjana marjakastike, johon sattumiksi paahdetaan kaurahiutaleita ja mantelilastuja, sekä lisäkkeeksi maustettua kermavaahdon ja jogurtin yhdistelmää. Ensin keitin marjakastikkeen, laitoin siihen:

• 250 g pakastemansikoita
• 250 g pakastevadelmia
• 100 g pakastemustikoita
• 3 rkl hunajaa
• luomuappelsiinin mehu ja kuori raastettuna
• tuoreen rosmariinin oksa

Ladoin kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan. Mehua oli juuri sen verran, että kattilan kuumetessa siitä muodostui pieni alkumehu, eivätkä marjat palaneet kiinni kattilan pohjaan. Keitin marjakastiketta noin 10 minuuttia ja annoin sen vähän aikaa asettua kuumassa kattilassa. Poimin rosmariinin oksan pois. Kastikkeen kiehuessa tein lisäkkeet. Niihin tuli:

• kourallinen kaurahiutaleita
• kourallinen mantelilastuja
• 2 rkl hunajaa
• 1,5 dl kermaa
• 1,5 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
• 1 tl vaniljatahnaa
• 2 rk sokeria

Paahdoin ensin kuumalla kuivalla pannulla kaurahiutaleita hetkisen, kunnes ne alkoivat ruskettua, mutteivat vielä palaneet. Kaadoin ne lautaselle jäähtymään. Sitten paahdoin hetken mantelilastuja hunajassa, kunnes nekin nopeasti alkoivat saada väriä. Laitoin nekin jäähtymään lautaselle. Vatkasin kerman vaniljatahnan ja sokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi ja sekoitin sen jogurttiin. Kokosin annokset syville lautasille, ensin haaleaksi jäähtynyttä marjakastiketta, päälle jogurttia ja pinnalle paahdettuja kaurahiutaleita ja mantelilastuja. Ohjeessa kehotettiin laittamaan pinnalle vielä tuoreita marjoja, mutta sattuneesta syystä niitä ei tähän aikaan vuodesta ole juurikaan saatavilla. Nyt moitin hieman tummaksi käynyttä marjakastikkeen väriä (minulle mikään kelpaa), mutta luultavasti se johtui ohjeen ohitse käyttämistäni mustikoista. Maku oli aivan suloinen ja kokonaisuus tosi hyvä, rapeat mantelilastut toivat sopivaa tekstuuria annokseen, eivätkä kaurahiutaleetkaan olleet hassumpia.

Keittokirjahaaste on nyt, kun aikaa on vielä vaikka kuinka paljon (!?), tässä jamassa:

Tämänpäiväiset olivat osat: 27-28/48

Nigella  8/12

Jamie 6/12

Hugh 7/12

Rachel 7/12

Teriyakikanaa Nigellan tapaan

Olen usein kehunut maininnut olevani parhaimmillani, kun minun on joko pakko tai kiire. Nyt alkaa olla molemmat, ellen sitten vain tunnusta, että jäipä tämäkin haaste kesken. En ihan vielä luovuta, onhan minulla vain vähän yli puolet tekemättä ja aikaakin on yli kaksi viikkoa, eikä tässä ole paljon mitään erityistäkään tulossa, mitä nyt yksi joulu! 

Olin jo kerran aikeissa tehdä tätä ruokaa, tilasinpa Kammenpyörittäjältä sakeakin, mutta muutin silloin mieleni viimetipassa. Tänään en sitä tehnyt. Neljän hengen päivälliseen käytin:

• noin 500 g broilerin rintafileitä
• 2 rkl sakea
• 4 rkl miriniä (japanilaista makeaa riisiviiniä)
• 4 rkl soijakastiketta
• 2 rkl muscovadosokeria
• 1 rkl seesamiöljyä
• kolmen sentin kapea pätkä tuoretta inkivääriä
• 1 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen

Raastoin kuoritun inkiväärin uudella kauniilla raastimellani, joka on keraaminen pieni lautanen. Sen pohjalle on muotoiltu teräviä ryppyjä, joihin hankaamalla inkivääristä tulee sopivaa tahnaa. Tahnan saa hyvin kerättyä raastimesta pienellä silikonisella sudilla. Samoin raastin toimii ainakin parmesanille. Ostin pari näitä raastinlautasia eräiltä messuilta ja olen kadottanut saamani esitteen, josta voisin luntata kenen valmistamia nämä ovat. 

Mittasin kaikki ainekset broileria ja maapähkinäöljyä lukuunottamatta laakeaan vatiin, sekoittelin ainekset marinadiksi. Leikkasin broilerit suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja nostelin ne marinadiin. Peittelin vadin ja nostin viileään. 

Keitin tummaa täysjyväbasmatiriisiä ja kun se valmistumisaika alkoi olla lähellä, otin teriyakiliemessä olevat lihat huoneenlämpöön. Kuumensin padassa lorauksen maapähkinäöljyä. Nostelin reikälusikalla lihapalat kuumaan pataan paistumaan, kääntelin paloja kunnes kaikki olivat kauttaaltaan ruskistuneet. Kaadoin marinadiliemen pataan ja annoin lihan kypsyä liemessä kannen alla muutaman minuutin. Varmistin kypsyyden leikkaamalla yhden palan halki. Nostelin reikälusikalla lihapalat lämpövatiin odottamaan. Nostin liemen padassa uudelleen kiehumaan ja annoin sen kiehua kasaan kunnes siitä tuli paksua, tummaa siirappia. Tämä vei noin 8-10 minuuttia. Lopuksi vielä siirsin lihapalat takaisin pataan lämmittymään uudelleen siirapissa. Annoksen päälle ripottelin tuoretta korianteria.

Muistimerkintänä itselleni: Neljän hengen annokseen saa olla kyllä enemmän lihaa ja marinadia kaksinkertainen annos, sillä kiiltävää, paksua kastiketta olisi saanut olla hieman enemmän. Nigellan ohjeessa oli kyllä lihaa 750 g ja tein marinadi/kastikkeen suoraan hänen kirjaamiensa määrien mukaan, joten tällä kertaa Nigellakin pihisteli. Kerta se on ensimmäinenkin.

Tämä maistuva kanaruoka oli keittokirjahaasteeni osa 21/48. Tilanne on tällä erää:

Nigella 5/12

Hugh 6/12

Jamie 5/12

Rachel 5/12