Grillattu naudan sisäfileen paksumpi pää
- noin 400 g naudan sisäfilettä
- 0,5 dl punaviiniä
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 rkl valkosipulimurskaa
- suolaa ja pippuria
- tuoretta persiljaa
- tuoretta rosmariinia
Olen perehtynyt aasialaiseen ruokaan todella vähän, mutta eilen kokeilin jotain sellaista, mitä varmasti teen toistekin. Kyseessä on bulgogi, joka kuulostaa koirarodulta, mutta ei ole. Koska en ole tätäkään ruokaa koskaan syönyt ennen kotikokkausta, en osaa sanoa miten autenttista se oli, mutta hyvää oli aivan varmasti. Lueskelin ohjeita monesta paikkaa ja kyseessä lienee sellainen ruoka, johon jokaisella aiheeseen vihkiytyneellä on se oma tapansa. Minä otin neuvot täältä. Hieman yhdistelin muualtakin lukemiani vinkkejä.
Viime vuonna Parasite toi minunkin tietoisuuteeni jjapaguri-nimisen ruoan, mutta tuolloin en saanut käsiini sen valmistamisessa oleellisia aineksia. Viikko sitten olimme Helsingissä ja tapasimme tuttujamme. He ovat innokkaita aasialaisen ruoan kokkaajia ja tuli puheeksi mistä mitäkin raaka-aineita saa hankittua. Muistin silloin, että se yksi ruoka on vielä kokeilematta ja menin samantien katsomaan Nannan postausta aiheesta. Postauksessa oli oivallisesti kuva nuudeleista ja sen kuvan kanssa menimme Hakaniemessä Vii-Voaniin. Ei ollut kovin kallis ostos, neljä pussia nuudeleita maksoi 4,40€. En halunnut kokeilla ruoan tekemistä reissussa, vaikka se olisi ollut kyllä hyvin toteutettavissa retkiolosuhteissakin. Halusin kutsua elokuvasta kovasti pitäneen poikamme syömään jjapaguria.
Tänään oli sopiva päivä kokeilla korealaista hittiruokaa. Luin vielä sauvajyväsenkin postauksen aiheesta, hän kokeili ruokaa jo silloin viime vuoden keväällä. Siitä ja Nannan postauksesta arvioin tekisinkö annoksen, johon tulisi kaksi vai neljä pussia nuudelia meille kolmelle syöjälle. Päädyin tekemään ruoan neljästä nuudelipakkauksesta. Katsoin vielä yhden Youtube-pätkänkin aiheesta.
Emme olleet pitkään aikaan syöneet possunlihaa (pl joulukinkkua tietysti), eilen sitä taas oli lautasillamme. Halusin valmistaa päivällisen haudutuspadassa ja löysinkin mukavan ohjeen Wine a little cook a lot-blogin postauksesta viime syksyltä. Sovelsin hieman ainesosien kanssa, sillä bataattia minulla ei ollut yhtään, sen tilalta käytin perunaa ja kesäkurrea. Maustepuolella myös piti tehdä muutamia säätöjä. Ostamamme possunfile oli melko pieni, joten pienensin koko aterian määrää sen mukaan, sitä tuli kahden hengen kerralla syötävä määrä.
Perjantaille mahtui kolme elokuvaa, joista ensimmäisen aloitimme heti päivällisen jälkeen. Olimme kumpikin lukeneet muutamaa päivää aikaisemmin Hesarin arvostelun elokuvasta The Killing of a Sacred Deer vuodelta 2017. Se on Areenassa nyt vielä muutaman viikon nähtävissä. En nyt oikein tiedä mitä siitä sanoisin, en nähnyt elokuvassa juurikaan Hesarin arvostelun "lupaamaa" kiherryttävää hauskuutta, vika lienee vain minussa. Olen vähän allerginen tämmöiselle kerronnalle. Hienoa kuvausta siinä oli, geometrisiä linjoja käytettiin komeasti ja varmaankin siinä oli symboliikkaa ja mytologiaa vaikka myymään alkaisi. Ja Nicole Kidman näytti vielä itseltään.
Illan ensimmäisen elokuvan jälkeen täytyi saada hieman käpykakkua, itse asiassa loput käpykakusta, niin maailmakin taas asettui oikeaan asentoon, Tampere meiltä lounaaseen ja niin edelleen. Oli muuten niin sievä pieni käpykakku, että oksat pois.
Olimme jo tuumineet kevyesti, että pitäisi katsoa muutama Kaurismäki. Olimme tietysti jo katsoneetkin yhden Mikan elokuvan, listalla numerolla 28 olevan Mestari Chengin. Nyt palasimme Kaurismäkien tuotannossa paljon kauemmas ajassa, ensin vuoteen 1991. Surumielinen Zombie ja Kummitusjuna Mika Kaurismäen elokuvista yhä se paras, tai oikeammin ainakin minulle se ainoa. Siinä on kaksi tasavertaisen kaunista pääosan esittäjää, Silu Seppälä ja Istanbul. En tiedä kuinka monta kertaa olen Zombien katsonut, edellisestä kerrasta on useita vuosia. Vuorosanat tulevat mieleen juuri sopivasti sekunti ennen kuin ne lausutaan. Luin äsken pari arvostelua elokuvasta, eikä kumpikaan edes maininnut Istanbulia. Onneksi minä tiedän paremmin. Kaikki eivät vaan ymmärrä. Nih. Matti Pellonpää näytti olevan ihan iskussa vielä.
Illan viimeisenä elokuvana oli Kauas pilvet karkaavat vuodelta 1996. Aki Kaurismäki oli jo tehnyt tusinan verran pitkiä elokuvia ennen tätä ohjaustaan. Aivan kaikkia niitä alkupään elokuvia en enää jaksa katsoa, mutta tästä elokuvasta alkaen taas paremmin. Velipojan Zombie ja Kummitusjunan ja Kauas pilvet karkaavat-elokuvan välissä Matti Pellonpää oli ehtinyt kuolla vain 44-vuotiaana, hänen lapsuuskuvansa on elokuvan pariskunnan kirjahyllyssä. Pellonpään piti alunperin näytellä elokuvan pääosa. Ymmärrän Aki Kaurismäen elokuvien olevan monille liian sitä ja liian tätä, tai liian vähän sitä tai tätä. Toivon tuolla puolen tuli katsottua jokunen aika sitten, joten sitä emme ota nyt tähän sadan elokuvan settiin, vaikka se onkin pakahduttavan hyvä.
Kotoisten elokuvajuhliemme elokuvat ovat tähän asti nämä:
Päivällinen koostui naudan sisäfilepihveistä (vain yksi pieni pihvi/sierainpari, inhoan tuota sanontaa, mutta tykkään silti käyttää joskus, omituista) ja espanjalaisesta lisäkeruoasta, köyhän miehen perunoista, patatas a lo pobre. Voi olla, ettei tämä ole autenttinen ohje, mutten anna sen häiritä. Otin neuvot täältä. Pienensin ohjetta kahdelle ja laitan määrät tähän sen mukaisesti.
