Sinistä taivasta, valkeaa hankea

Otsikko on kuin Leila Hirvisaaren romaanista, mutta sellaiselta näytti lauantaina Vaasassa ja sen lähistöllä. Edellisillan Gustav Wasan GW7-menu oli esimerkillisesti vajennut vatsoistamme ja söimme ilolla Sokoshotel Royal Vaasan aamiaista ikkunapöydässä. Tymäkkä tyrnishotti viimeistään olisi herättänyt, mutta muutenkin olimme virkeitä. 

Yöllä oli satanut noin 10 senttiä lunta, mutta jokainen hiutale oli kuiva ja irtonainen, joten lumivaippa lähti auton päältä melkein puhaltamalla. Ennen kuin lähdimme ajelulle lähiseuduille, kävimme kävelemässä hieman Vaasan kaduilla odotellessamme, että Rewell Centerin lippukauppa aukeaisi. Hankimme kulttuurikorteilla lippuja tuleviin konsertteihin, ennen kuin minun korttini saldo vanhenisi. Edelleen on hupaisaa ostaa lippuja Jyväskylän tapahtumiin kaikkialta muualta kuin Jyväskylästä, mutta tärkeintä on, että homma toimii! 

Kävimme Vaasan kauppahallissa, joka on kyllä aika pieni, yli puolet hallista on Indiskan tiloina. Liha- ja kalakaupat hallin perukoilla ovat hyvännäköiset myymälät, niissä kävisin ostoksilla, jos asuisin Vaasassa. Torikin on vilkkaannäköinen, Jyväskylässä luulisi noin monen kojun tavallisena arkena merkitsevän isompiakin markkinoita, mutta on ilmeisesti Vaasassa aivan normijuttu.

Meillä oli vain lyhyt matka seuraavaan majoittumispaikkaamme Seinäjoelle, joten teimme pienen lisämutkan ajelemalla Raippaluotoon. Kammenpyörittäjä on ajanut maisemissa parin Retrokilpurit-tapahtuman puitteissa toukokuussa. Ensimmäisellä kerralla oli mitä kaunein sää, toisella aivan karmea tuuli, sade ja kylmyys. Nyt ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa aivan Raippaluodon ulommaiseen kärkeen. Lunta oli satanut sielläkin yön aikana ja jokaisessa matkanvarren pihassa oli ahkera lumenkolaus menossa ja monet potkukelkat suihkivat kohti Raippaluodon Närköpiä. Olisi hauska nähdä tuo talvikaunis saaristo myös kesäkuosissa. 

Vaasaan palattuamme ajoimme katsomaan Vanhan Vaasan raunioita. Minulle tämä kohta kotimaan historiaa oli mennyt ohitse joskus peruskouluaikoina, mutta Kammenpyörittäjä oli luntannut muisti Vanhan Vaasan palon vuodenkin tarkalleen oikein, se tapahtui vuonna 1852. Tapahtumapaikalla sijaitsee nyt aivan loistava liukumäki, raunioilta ja mäeltä kävi sellainen suihke, kun paikalliset perheet olivat viettämässä aurinkoisessa säässä liukumäkipäivää. Se on muuten vissi, että jokaisella suositulla mäenlaskupaikalla kuuluu runsaan nauramisen lisäksi myös itkua. Aina on joku, joka ei haluaisi lähteä vielä kotiin tai johon sattuu, kun tuli sittenkin laskettua liian kovaa. 

Matka Vaasasta Seinäjoelle oli juuri sopivan mittainen pikku nokosille, mutta vain matkustajalle toki. Saavuimme Seinäjoelle sopivasta suunnasta ja tarkastimme missä sijaitsee illan keikkapaikka, Rytmikorjaamo. Siellä Eläkeläiset heittäisivät keikan illalla. Paikka oli sopivan kävelymatkan päässä keskustasta, joten taksia ei tarvittaisi päivällisen jälkeen.

Olin varannut meille huoneen Cumuluksesta, tällä kertaa menin hinta edellä, sopeudun tässä vähentyneisiin tuloihin miten parhaiden taidan. Olin kuitenkin varannut aluksi niin edullisen huoneen, ettei siinä ollut edes ikkunaa. Muistan kerran ihmetelleeni tällaisen ratkaisun mahdollisuutta erään toisen hotellin yhteydessä ja arvelleeni, että kyse on ehkä vitsistä. Huomasin tämän säästökampanjani muutamaa päivää ennen Pohjanmaan reissuamme ja koska olin pidättänyt oikeuden peruuttaa varaukseni maksutta, teinkin vaihdon ikkunalliseen huoneeseen, jonka tässä vaiheessa sai heti maksamalla samaan hintaan kuin aiemman ikkunattoman. Toisaalta, eipä sitä juuri tule vietettyä aikaa hotellin ikkunasta katsomalla, mutta silti ajatus aukko ulkomaailmaan tuntui silti lähes välttämättömältä. Cumuluksen huone oli tarpeettoman suuri ja pirteästi sisustettu, kyllä siellä kelpasi viettää muutama iltapäivän tunti päiväunia ottaen nälkää keräten. 

Päivällissuunnitelmamme olivat tietysti heti selvät, kun tiesimme lähtevämme Seinäjoelle. Ravintola Juurella vakuutti meidät edelliskerralla, kun kävimme paikkakunnalla. Silloin taisi kyllä päivällisseuramme olla se merkittävin syy viihtymiseemme, nyt istuimme pöytään kahdenkesken. Tilasimme Matka maakuntaan-menut viinipaketeilla. Ravintolassa oli saapuessamme jonkun verran asiakkaita, mutta illan kuluessa paikka vilkastui mukavasti, vaikkei ihan täyteenbuukatusta illasta ollutkaan kyse. 

Valaistusta riitti edellisillan ateriaa enemmän, joten saimme muutamia kuviakin annoksista. Muistikuvieni mukaan Juurella tarjoaisi vähän vähemmän fiiniä ruokaa, kuin GW. Ehkä niin olikin kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin, mutta nyt tilanne oli vähintäänkin tasan, ellei Juurella ollut mennyt ohitsekin. Aina alun keittiöntervehdyksestä illan viimeiseen annokseen saimme eteemme kauniita, keveitä annoksia, joista ei jäänyt kuin tiskikoneelle pikkuisen hommia. Pidimme annoksille sovitetuista viineistä ja leppeästä, ystävällisestä tarjoilusta. Päivällinen kahdelle viinipaketein ja loppukahvein maksoi 190 euroa. Oli mitä suurin ilo huomata, että tässä ravintolassa oli edelliskerrasta otettu suuri harppaus ylöspäin ja seinäjokelaiset saavat olla ylpeitä tyylikkäästä ravintolastaan!

Päätimme päivällisemme kahdeksan huippeilla ja sitten  oli tietysti edessä vielä illan toinen kohokohta, Eläkeläisten keikka Rytmikorjaamolla. Jokainen vähänkään Campasimpukkaa lukenut tietää, että olen iltaunisuuden armoitettu mestari ja niinhän siinä kävi, että keikalle lähtemisen sijaan menin nukkumaan! Kammenpyörittäjä sen sijaan reipasteli itsensä Rytmikorjaamolle humppaamaan. Keikka oli jälkikuulemani mukaan tasavarmaa settiä, joskin bändi oli päässyt aloittamaan hieman myöhässä edeltävien esiintyjien viihdyttyä lavalla kärsivällisyyttä vaatineen pitkään. 

Lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyville Humpat-, Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille. 

Keskitalven kotimaanmatkailua

Teimme viikonloppuna pikkureissun Pohjanmaalle. Idea lähti siitä, että Eläkeläisillä olisi keikka Seinäjoella, sen ympärille sommittelimme minilomasen Kammenpyörittäjän vapaapäiville. Yksi talouden polkupyöristä oli menossa Vaasan automuseoon näytille ja halusimme tehdä uuden vierailun Kauhavalle, jossa kumpikin meistä on aikoinaan viettänyt enemmän tai vähemmän mieluisia aikoja.

Kävimme edellisen kerran Kauhavalla syksyllä 2013, jolloin Hawk-toiminta vielä oli siellä. Emme tunnistaneet juuri mitään keskustasta, emmekä päässeet lentokentän alueelle. Tällä kertaa Ilmasotakoulu on enää muisto paikkakunnalla ja Hawkit ilahduttavat meitä kotiseudullamme on a regular basis. Vierailimme Iisakki Järvenpää-puukkotehtaalla ja ajelimme lentokentän lähistöllä. Aivan hämärästi muistin Linnarakennuksen ja mahdollisesti Upseerikerhon. Nyt varuskunta on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Jonkunlainen epämiellyttävä vire tuli sillanpielen kirjoituksesta, vaikka toisaalta ymmärrän hyvin sitäkin, mitä tunteita Ilmasotakoulun menettäminen ja tilojen uusi käyttötarkoitus paikkakunnalla herättää. 

Iltapäiväksi ajelimme Vaasaan ja majoituimme Sokoshotel Royal Vaasaan. Olin varannut sieltä huoneen joitakin päiviä aikaisemmin ja reissuamme edeltävänä iltana hotellista soitettiin ystävällinen puhelu, jossa tarkennettiin toiveitamme. Saimme huoneen toivomaltani Centralin puolelta, olimme sillä puolella aikaisemmillakin kerroilla ja muistin huoneet siellä miellyttäviksi. 

Syömään menimme illalla Gustav Wasaan. Olimme syöneet siellä aikaisemmin keväällä 2013 ja 2014, joten nyt oli mukava uudistaa kokemus. Edellisen kerran jälkeen ravintolan tiloja oli jaettu uudelleen keväällä 2014 toteutetussa remontissa. Me halusimme kuitenkin syödä edelleen varsinaisen ravintolan puolella Gastropubin sijaan.

Tilasimme 7 ruokalajin maistelumenun viinipaketeilla. Tämä oli jo kolmas kerta, kun söimme tämän ravintolan tähtitarjoomuksen, emmekä tälläkään kerralla joutuneet pettymään. Ravintolasali oli tiiliseinien ja -katon vuoksi hyvin hämärä ja valaistuksena oli lähes pelkästään kynttiöitä, joten kuvat annoksista olivat niin vaatimattomia, eikä niiden julkaiseminen tee keittiölle oikeutta. 

Tarjoilijamme oli hyvin nuori neito, jolle suomenkieli ei ollut tutuin, mutta hyvin ymmärsimme, mitä kulloinkin oli tarjolla. Ravintolasali täyttyi illan aikana viimeistä paikkaa myöten, mikä oli erittäin ilahduttavaa. Söimme kauniita, tasapainoisia annoksia toisensa perään, eikä illassa ollut hikkauksia tai notkahduksia. Viinikaadot olivat pieniä, mikä on hyvä asia pitkässä menussa ja annokset esiteltiin riittävästi. Pidimme kovasti tästä kolmannesta GW-kokemuksestamme. Seitsemän ruokalajin yllätysmenu viineillä kahdelta maksoi 253 euroa. 

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joille kerään ravintola- ja reissuaiheisia postauksiamme. 

Kauhavan tuliaisia

Gustav Wasa otto 2 - kyllä kannatti

Reilun vuoden aikana olemme käyneet enemmän ravintoloissa syömässä, kuin edelliseen vuosikymmeneen, ellei kahteen. Kotimaassakin on mahtavat määrät kiinnostavia ravintoloita, eikä malttaisi käydä uudelleen samassa, jos kokeilemattomiakin on vielä sopivalla hollilla. Olemme tulleet vähän ahnaiksi uusille kokemuksille. Nyt kuitenkin menimme samaan ravintolaan uudelleen, sillä Vaasassa sijaitseva Gustav Wasa jäi mieleemme niin hyvänä kokemuksena, kun melkein päivälleen vuosi sitten söimme siellä ensimmäisen kerran. Olimme viime viikonloppuna jälleen Vaasassa samoissa merkeissä, osallistumassa Retrokilpurit-tapahtumaan ja saavuimme vartavasten kaupunkiin jo edellisiltana ehtiäksemme syödä illallista Gustav Wasassa. 

Olin varannut pöydän jo hyvissä ajoin, samoin GW7-maistelumenun. Pidimme siitä niin paljon viime vuonna, että halusimme uudistaa kokemuksen tämänhetkisellä menulla. Oli muuten kaunis ilta Vaasassa, kahdeksan pintaan vielä yli 25 astetta lämmintä, Strampenin terassi niin täyteen ammuttu väkeä, että olisi harmittanut, jos olisi ollut aikomus sinne yrittää. Jätimme pyörämme GW:n sisäpihalle, rakennus peittyi osin rakennustelineisiin, joten oli hyvä, että ennalta tiesimme minne olimme menossa. 

Viime vuonna ujostelimme kuvaamisen kanssa, emmekä nytkään vielä järjestelmäkameran kanssa hääränneet, iLuureillä otimme muutamia annoskuvia, sillä istuimme nyt valoisammassa paikassa ravintolasalia. Ystävällinen vastaanotto lämmitti mieliämme, mukavaa viilennystä toi kylmä lasillinen samppanjaa jolla aloitimme illan. 

Aivan alkuun saimme pöytään kahta erilaista leipää, joista kummastakin pidimme kovasti. Mikähän siinä onkaan, että hyvän aterian alkuun haluaa edes pienen palan leipää, vaikkei arkipäivällisellä sitä ollenkaan kaipaisikaan? Varmaan se osaltaan virittää tunnelmaa samoin kuin alkujuoma. 

Ensimmäinen ruoka oli bataattikeitto pekonimuruilla. Olipa siihen saatu paahteista makua, joka lusikallinen on tarkkaan kaavittava. Pidimme annoskoosta, noin desilitran kauhallinen kauniissa syvässä lautasessa. 

Toinen ruoka oli hauskasti koottu lasiin, sen pohjalla oli perunasosetta, sitten jonkunlaista kalaa, pahoittelen muistinmenetystä, retiisiä ja paahdettuja leipälastuja. Mukavia suutuntumia.

Kolmatta ruokalajia odotellessamme kuulimme, kuinka tuttuja pyöräilykavereita saapui saliin ns. raamit kaulassa. Tai yksi oikeastaan vain, mies joka on siunattu kovalla ja selkeällä äänellä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että pyörämme oli tunnistettu ulkopuolella ja että olemme Jyväskylästä. 

Kolmas ruokalaji piti sisällään jänskiä makuja, ilmakuivattua possunniskaa, sitruunasiirappia, punakaalia ja munakokkelia. Kirpeät maut osuivat yhteen possun pehmeän suolaisuuden ja ihastuttavan rakenteen kanssa. 

Seuraavaksi siirryimme pääruokiin, joita oli mielestäni kaksi. Ensimmäisessä oli karitsanfilettä, makkaraa ja risottoa. Annos oli ensimmäinen, jota en jaksanut syödä loppuun, sillä osasin pitää varani. Risottoa olisi riittänyt puolet annokseen lusikoidusta, harmitti etten jaksanut sitä kaikkea, sillä se oli erittäin onnistunutta. 

Toinen pääruoka oli vielä suurempi annos, siinä oli kyytön ulkofilettä ja röstiperunaa, sekä nuoria vihanneksia. Ihan vähän vaisuksi luonnehdimme kyytön, se olisi ehkä piristynyt pienestä rouhaisusta pippuria. Nolostelin hieman sitä, ettei minun ollut toivoakaan jaksaa enempää kuin puolet annoksesta. 

Ennen jälkiruokaa saimme minun makuuni juuri sopivan juustolautasen, jolla oli postimerkin kokoinen pala kotimaista sinihomejuustoa hillon kanssa, pieni kaato portviiniä kyytipoikana. Alan päästä sisälle sinihomejuustojen maailmaan, söin nyt jo ainakin kolmasosan palasta!

Jälkiruokalautanen oli niin sievä, ettei olisi raskinut rikkoa annosta haarukalla. Siinä oli tyrniä jonkunlaisena pienenä vanukkaana ja vaniljajäätelöä yhdistettynä marjoihin ja hedelmiin, suklaakastikkeeseen ja joihinkin mukaviin murusiin. 

Loppukahvitkin otimme, sillä muistimme edelliskerrasta, että paikan kahvi on oikein mainiota. Tarjoilijakin muisti, että viimeksikin espressot maistuivat meille. 

Kolmisen tuntia kestänyt seitsemän ruokalajin illallinen soljui mukavan leppeästi. Annoksia ilmestyi eteemme juuri sopivin välein ja aina viini edellä. Viinipaketin sisällöstä en muista kauhean tarkasti, sillä en kehtaa kirjoittaa mitään muistiin. Viinit olivat kuitenkin oikein sopivia ruokiin, kaadot maltillisia ja annoksen "kokoisia". Hinnaksi kahden hengen aterialle muodostui kaikkiaan 260 euroa, vain kymmenen euron korotus viime vuodesta, jolloin söimme ja joimme aivan vastaavan setin. Mielestämme erittäin kohtuullinen hinnannousu. 

Menu oli hieman lihavoittoinen, olisimme mieluusti syöneet kalaa useammassakin kuin yhdessä annoksessa. Siitä pidimme, ettei yhtään annosta oltu koristeltu vaahdoilla, eikä tarjoiltu liuskekiven päältä. Saimme kuulla, että ravintola on tuota pikaa menossa remonttiin ja sen myötä ravintola saa uuden baarin. Ensi toukokuussa näemme muutokset, ellemme satu Vaasaan sitä ennen. 

Blogin yläreunasta voi lukea välilehdeltä Valmiissa pöydissä myös muista ravintolakokemuksistamme.

Pisarataidetta. Minäkin haluan pöytäliinat, johon viinikään ei imeydy!

Retrokilpureiden kaksipäiväisyys hieman kärsi sunnuntain viileästä säästä, piknik-ajoon lähti kuitenkin pitkä letka eri-ikäisiä ajokkeja ja ajajia. Lauantain hellesää ja yli sadan kilometrin matka vaihtui sunnuntain tuskin kymmeneen asteeseen ja ajeluun Vaasan Auto- ja moottorimuseolta Strömsööseeseen (miten se kirjoitetaan?). Nyt kolmannen kerran toteutunut pyöräilytapahtuma keräsi taas yhteen fillarihulluja, joissa on kyllä jotain samaa kuin ruokablogaaneissa. Eri ammatteissa toimivat eri-ikäiset ihmiset ovat intohimoisia saman asian suhteen, eikä kiinnostus pyöriin, minkälaisiin vain, voisi aidompaa olla. 

tällaista Kammenpyörittäjä himoitsee itselleen, nyt sai sentään lainaan

Kaikkien kaveri

tuliko selväksi?

Vieläkin on poskilla jonkunasteinen nolostuksen puna aina, kun vastaantulevat karavaanarit morjestavat. Emme meinaa muistaa, että mekin olemme sellaisia, kun pieni t@bimme on Minin perässä ja olemme minilomasella kotimaassa. 

Juuri nyt Kammenpyörittäjä on polkemassa noin 100 km matkaa Vaasan ympäristössä ja minä leikin leirivaimoa oikein hyvällä menestyksellä. Nautin ensimmäistä kertaa Giron etapista Eurosport-playerin kautta (luimupupu on kyllä vinkannut siitä ainakin 56 kertaa). 

jopa selostus on taattua Peteriä ja Christiania

Olen tiskannut aamiaisastiat, nukkunut päiväunet ja nyt voin leirialuekytätä irlantilaisia naapureita toisella silmällä. Ilmeisesti suuri seurue perheitä ei ole lomalla, vaan miehet ovat töiden perässä täällä, vaimot ja lapset viettävät kesäpäivää leirillä. 

Iltasella hurautan Vaasan keskustaan ja siellä Vaasan auto- ja moottorimuseon pihaan Pohjantytölläni. Jossain vaiheessa satasen ajajat saapuvat sinne ja tiedossa on fillaristien illanviettoa ja polkupyöristä puhumista. 

Tänään en kokkaa italialaista ruokaa, sillä meillä on pikkuruisessa keittiössämme vain aamiaistarpeen huomiselle. Huomenna palaamme kotiin lyhyemmän piknik-ajon jälkeen ja palaan ruotuun ruokahaastemme kanssa. 

Aurinkoisessa Vaasassa

Vaasa näytti kyllä taas parhaat puolensa meille. Osallistuimme eilen Retrokilpurit-ajoihin, Kammenpyörittäjä jo toista kertaa, minä ensimmäistä. Aurinko paistoi niin kirkkaalta taivaalta, kuin mahdollista ja vilvoittava tuuli raikasti säätä. Noin 40 vanhojen polkupyörien ystävää ajoi kahta erimittaista reittiä Vaasassa ja sen ympäristössä ja kokemus oli hieno. Väliolut Strampenin terassilla maistui hyvälle ja Strömsö oli edelleen paikallaan. Ajojen päätteeksi osallistujat valitsivat joukostaan parhaaseen asuun pukeutuneen ja hienoimman pyörän. 

Iltasella vielä osa porukasta kokoontui Hovioikeudenpuistikon varrella sijaitsevaan Sweet Vaasaan jälkipuimaan päivän tapahtumia ja muutenkin yleisesti tutustumaan lisää toisiinsa. Sweet Vaasa tarjosi yksityistilaisuusluonteisesti maittavan napostelupöydän, josta löytyi monenlaiset juustot, lihat ja vihannekset, sekä hedelmiä ja lopuksi pannacottat kahvin kanssa. Samainen yritys oli toimittanut ajoreitin varteen makoisan cupcake-tarjoilun ja ajon päätteeksi Vaasan auto- ja moottorimuseolla tarjotun pastalounaan.

Giro d'Italian voittoon polki odotetusti Vincenzo Nibali. Kisan viimevaiheet jäivät meiltä hieman heikolle seuraamiselle, mutta tänään vielä vilkaisemme eilistä lumista etappia. 

Vaasa revisited

Olimme viime vuonna yhteensä neljä kertaa Vaasassa, kumpikin kaksi kertaa. Nyt palasimme tänne ruotsinkieliseen ihmemaahan, Strömsön esikartanoon ja olemme niin tyytyväisiä. Huomenna meidän on tarkoitus osallistua perinteiseen (onhan toinen kerta jo perinne?) Retrokilpurit-ajoon, mutta tänään ei vielä harrastettu ruumiinkulttuuria, ellei sitä lasketa, mitä päätyy suun kautta vatsaan. Olin haaveillut GW-ravintolassa syömisestä luettuani Nannan postausta (nyt tietysti ajattelette, että olen aivan Nanna-fani, mikä onkin ihan totta, joten ajatelkaa vaan!). Ensin vaikutti, että emme  ehdi Vaasaan säällisen aikaan, joten en varannut pöytää Gustav Wasaan. Lopulta olimmekin perillä jo ennen ravintolan avautumista, joten majoituimme pyörinemme nopsasti ja kipitimme ravintolaan kysymään olisiko tilaa äkkivieraille. Ja olihan siellä.

Olen edelleen ujo kuvaamaan ravintolassa ruoka-annoksia ja nyt istuimme niin pimeässä paikassakin, etten edes yrittänyt kuvaamista. Keskityimme yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa nauttimaan eteemme kannetuista ruoka-annoksista. Tilasimme ravintolan GW7 Tasting Menun yhdessä viinipaketin kanssa. Kuvien ottamatta jättämisen lisäksi emme tehneet muistiinpanojakaan, siitä syystä koitan kirjoittaa ruoasta saman tien, sillä luulen ansaitun levon vievän muististani aimo osan ensi yönä. 

Aloitimme espanjalaisilla kuohuviinilasillisilla, joiden aikana pöytään tuotiin leipää, voita ja parmesaaninappeja. Leipä oli makuuni liian "roskaista" (en pidä rusinoista missään ruoassa), mutta parmesaaninapit, jotka muistuttivat minikokoisia skonsseja, olivat maukkaita. Olin hieman tietämätön mitä tulee viinipakettiin, muistelin ammoisina aikoina käytöskirjasta lukemaani ohjetta, että kun ruokalaji tuodaan pöytään, ei edellisestä lasista enää juoda. Onneksi kaadot olivat maltillisia, joten ehtimisen kanssa ei ollut ongelmia.

Ensimmäisenä ruokana saimme suloisilta lautasilta tarjottua pinaattikeittoa, jossa oli yllärinä uppopaistettu viiriäisen muna. Olisi kyllä toivonut seasonal-ideaa viedyn vaikka nokkoskeiton suuntaan, mutta oli kyllä elämäni paras pinaattikeitto! Keiton kanssa oli mummonmuistaakseni saksalainen kuiva valkoviini. 

Toisena ruokana eteemme saimme pitkulaisilla lasilautasilla hapankorpulta tarjottua graavisiikaa ja hauen"mätää" (tässä ilmeni tarjoilijan ei-suomenkielisyys), leipäjuustoa ja jotain kasvislisäkettä. Omituista miten äkkiä tuollaisen runsaan illallisen jälkeen on vaikea muistaa yksityiskohtia... Näytti, että ruoka tarjoillaan suoraan pöydältä, lasilautanen ei useinkaan ole ruoalle eduksi, vaikka se maistuikin hyvältä ja herkältä. Ellen aivan pielukseen muista, viini oli itävaltalaista ja sopivan hapokasta kalalle. 

Tarjoilu GW:ssä oli ystävällistä ja asiantuntevaa, ruoat tulivat sopivin välein ja meiltä kysyttiin maistuvuutta oikeassa kohdin.

Kolmantena ruokana söimme ahventa parsan ja perunapyreen kera, juomana englantilaista samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Suolan ystävänä olisin kaivannut pientä ripausta kalalleni, mutta muuten ei ollut mitään valittamista.

Neljänneksi eteemme tuotiin savustettua karitsaa vuohenjuuston ja tomaattihillokkeen kanssa, lasiin kaadettiin chiantia.

Viidentenä ruokana söimme poronfilettä, jonka kavereina lautasella oli hillaa, bataattipyrettä, perunafondant ja paahdettua porkkanaa. Suokaatten anteeksi, jos yhteistuumin muistamme väärin. Viininä chileläistä merlotia.

Jälkiruokaa edeltäväksi palaksi tuotiin kotimaista sinihomejuustoa, jonka nimi karkasi jo kummankin mielestä, mutta muistamme ostaneemme sitä Heinolan Heilasta. Juustoa täydensivät viikunahillo ja portviini.

Vatsojen alkaessa olla jo melkoisen täysiä olimme jälkiruokaa vaille valmiita. Ennen jälkiruoan tuomista pöytään saimme lasilliset italialaista kuohuvaa punaista viiniä, joka kirvoitti melkoiset arvailut, mitä lautaselta löytäisimmekään. Minä arvailin sillä olevan raparperia ja ettei varmasti olisi suklaata. Mutta suklaatapa oli kakun muodossa, kaverina marjasorbettia. Käytöksen kultaisessa kirjassa taidettiin sanoa, ettei lautasta sovi nuolla, joten jätimme sen väliin.

Ennen laskua meiltä kysyttiin ottaisimmeko kahvia. Olimme jo päättäneet, ettemme ota, ettei kokemus menisi pilalle, mutta koska baarissa näkyi olevan oikea kahvikone Kammenpyörittäjä kysyi, mitä kahvia GW:ssä käytetään. Ystävällinen tarjoilija kertoi heillä käytettävän porilaisen paahtimon tuotetta ja päätimme ottaa riskin, joka kannatti. Espresso oli hyvä. Sen teki vielä paremmaksi se, että kahvin laskenut tarjoilija tuli kysymään, että otetaanko uusiksi. Ei tarvinnut, kupillinen oli oikein mainio päätös 250 euroa maksaneelle päivälliselle.

Vastustamme nyt ankarasti hotellihuoneen avoimesta ikkunasta kuuluvaa iskelmän kutsua, emme osaa päätellä onko kyseessä Teppo ja Matti vai heidän huonohko imitaationsa. 

Strömsön kautta L'Eroicaan

Viime syksynä Kammenpyörittäjä osallistui Italiassa L'Eroicaan, suureen vanhoilla pyörillä ajettavaan tapahtumaan. Minä en suurin surminkaan olisi halunnut osallistua hikisenä päivänä kymmenien kilometrien ajoon pölyisiä, mutkaisia ja mäkisiä Toscanan teitä pitkin. Olin mieluusti hengailemassa tapahtuman lähtö- ja maalipaikalla ja kiitin järkeäni, etten moisiin hullutuksiin ollut hurahtanut. Olihan se nyt mukavampaa istuksia varjossa puun alla ja siemailla viiniä. Mutta nyt olen tullut toteamaan, ettei ihmeiden aika ole ohitse. Olen vakaasti päättänyt, että ensi vuonna minäkin osallistun L'Eroicaan. 

Miten tässä näin on päässyt käymään? Sitä voi kyllä hyvällä syyllä kysyä. Monen vuoden aikana ainoa pyöräilyni on ollut se "kerran kesässä töihin ja ehkä kyydillä kotiin" ja ainakin kahtena edellisenä vuotena sekin on jäänyt väliin. Nyt olen kuitenkin innostunut taas ajelemaan ja olemmekin lomani aikana pyöräilleet melkein joka päivä. Olen opetellut ajamista lukkopolkimin, kuten kerroin jo aikaisemmin ja olen myös ottanut jo kontaktia maahan kyljelläni. Se olikin vain ajan kysymys, milloin joko unohdan, että kenkäni on kiinni polkimessa tai en ehdi sitä irrottaa, kun maan vetovoima puuttuu peliin. Ainoa mikä kärsi lievää vahinkoa, oli ylpeyteni eikä sekään ollut vaarallista. 

Eräänä iltana sanoin, että minua pitää toppuutella, mikäli alan puhua uuden pyörän ostamisesta. Onhan innostukseni sen verran tuoretta, että vanha pyöräni saa välttää ainakin ensi vuoteen. Kammenpyörittäjä alkoi katsella varpaitaan jotenkin vaivaantuneen näköisenä, kunnes sai kakistettua, että hänellä on jotain kerrottavaa minulle. En ehtinyt kuin loivasti hätääntyä, eihän tuollaisen fraasin jälkeen ole yleensä muuta kuin hankaluuksia tiedossa, mutta ei syytä huoleen, sillä hän kertoi ostaneensa minulle  pyörän. 

Keväällä Vaasassa Retrokilpurit-tapahtuman yhteydessä Kammenpyörittäjä tutustui henkilöön, jolla oli myynnissä useita ajamattomia kasaripolkupyöriä. 1980-luvun lopulla maastopyörät tekivät invaasion Suomeenkin ja siinä kohden pyöräliikkeisiin jäi käsiin sen aikaisia retkipyöriä, jotka eivät enää kelvanneet kenellekään. Tällaisen varaston tämä tuttava oli jossain vaiheessa hankkinut myydäkseen eteenpäin.

Kammenpyörittäjä oli tuuminut, että tuollaisen ajokin hän hankkii antaakseen sen minulle syntymäpäivälahjaksi, kun monien monituisten vuosien kuluttua täytän 50 (lue:4 vuoden kuluttua). Kun nyt olin juuri innostunut uudelleen pyöräilystä ja aloin puhua siitä, miten en saa ostaa uutta pyörää, kävi salaisuuden pitäminen liian vaikeaksi. Niin tulin tietämään, että minulle on Vaasassa jo ostettuna ja tuttavan tiloissa varastoituna vintagepyörä. Muutaman lauseen perästä olinkin jo yllytetty osallistumaan L´Eroicaan minäkin, en sentään vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna!

Tällä viikolla otimme t@b:n auton perään ja lähdimme kesän toiselle pienelle vaunureissulle. Maanantaina jätimme talouden nuoret kasvihuoneen vahdeiksi ja suuntasimme Vaasaan. Olimmehan kumpikin olleet siellä omin nokkinemme toukokuussa, joten oli nyt hauska yhdistää tietoutemme kaupungista. Pystytimme leirin Top Camping Vaasaan, jolla on oivallinen sijainti kaupungin keskustaan nähden. Kävimme ensin hakemassa pyöräpakettini kyytiin ja sitten tutustuimme Strömsön pihapiiriin ja nyt minäkin uskon, että se ihmemaa on olemassa. Illalla ajelimme pyörillä Strampen-ravintolaan syömään. En vieläkään tohdi ottaa kuvia ravintoloissa syömistämme ruoka-annoksista, mutta ilomielin kerron, että nauttimamme Strampen- ja Kvarken-menut olivat kumpikin oikein oivallisia! Seuraavana aamuna kävimme parin tunnin pyöräajelulla Vaasan keskustassa ja haimme Lidlin paistopisteestä maistuvat aamucroissantit.

Ota huikka!

Minikaravaanireissumme toinen kohde oli isäni kotiseutu, Merikarvia. En ollut käynyt siellä melkein kymmeneen vuoteen ja täytyy tunnustaa, ettei naismuisti ole kovin pitkä. Olin lähes varma, että tuolloin vuonna 2003 olisin käynyt sisareni kanssa isovanhempiemme haudalla ja olin muistavinani haudan sijainninkin Merikarvian kirkon juurella olevalla hautausmaalla.  Kävelimme kahteen kertaan hautausmaan läpi, muttemme löytäneet sukuhautaa. Kyselin iltasella muistikuvia sisareltani, muttei hänenkään naismuistinsa ollut sen kummempi. Merikarvian seurakunnan sivuilta löysin tiedon, että lähellä on toinenkin hautausmaa, vaikka olinkin ihan varma, etten ole siellä kyllä koskaan käynyt. Mutta olinpa vain, sillä sieltähän isovanhempien hauta löytyi, ja muutakin sukua.

Mericamping-leirialue oli aivan erinomainen, uudet siistit saniteettitilat, hyvä keittiö ja ystävällinen henkilökunta yhdessä upean sijainnin ja kohtuullisen  hinnoittelun kanssa saavat meidät kyllä vielä palaamaan tuonne toistekin. Vaikka olen ollut sitä mieltä, ettei kotimaassa pääse ihan  oikeaan reissuelämään, alan ottaa sanojani takaisin. Pitää vain lähteä tarpeeksi kauas omilta kulmilta, niin ihmisten murre on erilaista ja maito myydään erilaisissa purkeissa. Teimme ruokaa vaunun pienessä keittiössä, nautimme kesäillasta ja hintaan kuuluvasta nopeasta netistä.

Aamulla ennen kotiinpaluuta päätimme tutustua Reposaareen ja sen painolastikasvillisuuteen. Saaren satamamenneisyys vaikutti kiinnostavalta ja pyöräilimme parisen tuntia kauniissa pikkukaupungissa katsellen puutaloja, reheviä niittyjä ja kuohuvaa merta. Tuollaisessa paikassa olisi mukava asua, mitä rankempi sää, sen parempi! 

klikkaa kuvaa isommaksi

tämäkin suuremmaksi klikkauksella

Tänään oli sitten askartelupäivä Strömsön hengessä, eli Peugeot-pyöräni saattaminen ajokuntoon. Pyörä oli ollut pahvilaatikossa uudesta saakka, joten mitään vahinkoja siinä ei ollut pientä lokasuojan vekkiä lukuunottamatta. Osallistuin puuhaan lähinnä  kannustavasti jutustellen. Oli kyllä hauska nähdä, miten pyörästä sukeutui sähäkkä menopeli. Painoa pyörästä lähti monen kilon verran, kun lamppu, lokasuojat, tavarateline, lukko ja erinäinen määrä  turhiksi jääneitä kiinnikkeitä oli poistettu. Punnitsimme lukon, se painoi 560 g, se piti oikein tarkistaa, melkoisen painavalta sen tuntuikin. 

vaihe 1

vaihe 2

vaihe 3

Iltapäivällä pääsin kokeilemaan pyörää. Sain melkoisen flashbackin, sillä pyörä muistutti kovasti sitä 80-luvun puolivälin mintunvihreää Crescentiä, jonka ostin ylioppilaslahjarahoillani.