keskiviikko 31. elokuuta 2016

Espanjalainen tomaatti-sipulisalsa minttuyllätyksellä


Toissapäivänä meillä oli grillauspäivä, grillasimme lampaan ulkofileet vartaina ja niistä jo kerroinkin, mutta säästin lisäkkeen tämän päivän postaukseen. Olen iltaisin nyt yksin kotona, enkä laiskuuttani viitsi kokkailla vain itselleni. Onneksi voimme syödä sentään aamiaista yhdessä ja aamiainenhan on päivän tärkein ateria, eikö se ollutkin niin?

Tein salsan pienenä annoksena ja ohjeen löysin täältä, samasta blogista otin myös lammasvartaiden ohjeen.

Tomaatti-sipulisalsa

  • 1 suuri pihvitomaatti
  • 1 punasipuli
  • 1 tl punaviinietikkaa
  • 1 loraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta minttua
Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi ja tomaatti kuutioiksi. Silppua minttu. Sekoita kulhossa etikka, öljy, suola ja pippuri ja yhdistä sipuli ja tomaatit. Sekoittele ja anna hieman maustua. Lisää mukaan paljon minttua. Sopii erilaisten grilliruokien lisäkkeeksi mitä parhaiten ja minttu yhdessä punasipulin kanssa tekevät tästä tosi vinkeän makuisen, tomaatti optimaalisesta kypsyydestäään huolimatta jäi aivan statistiksi. 


La Vueltan keskimmäinen kolmannes alkoi tänään, kun 11. etappi ajettiin tasamaalla. Loppuun oli kuitenkin kerätty maata sen verran kasaan, että viimeisellä parilla kilometrillä nousua kertyi melkein puoli kilometriä. Chris Froome ja Nairo Quintana taistelivat etapin voitosta, Froome tikkasi lopulta sellaista vauhtia järkyttävän jyrkät viimeiset metrit, että jätti Quintanan taakseen. Froome paransi asemiaan kokonaiskilpailussa, mutta johtajan punaista paitaa hän ei vielä saanut, vaan sen pitää vielä Nairo Quintana. Vähän olen pettynyt siihen, miten Contador on pärjännyt, mutta onneksi sentään Quintana pistää hanttiin eikä anna Froomen ratkaista kilpailua ihan vielä. 

Linnoja, puistoja ja The Red Arrowsia


Toisena Walesin aamunamme söimme mukava aamiasen hotellimme ravintolassa. Nyt ei ollut Manuelia tarjoilemassa ja saimme kahvia ja sellaisen kananmunan kuin tilasimmekin. Niin hauska aamiainen se ei ollut kuin edellisaamuna. Olimme päättäneet mennä katsomaan saaren luoteiskolkassa olevia majakoita, sillä majakkoja nyt on vain aina niin hauska katsella.

Matka saaren siihen kärkeen, missä majakat sijaitsevat kesti noin kolmisen varttia, sää oli edelleen epätodellisen kaunis ja lämmin jo aamusta. Toinen majakoista on nykyään lintujentarkkailulle pyhitetty, toinen niistä, South Stack edelleen varsinaisessa hommassaan. Rannat ovat hyvin jyrkät ja jylhät, maasto värikkään kanervikon ja muun moninaisen kukkivan kasvuston peittämä. Rinteessä kulkee paljon polkuja ja leveämpiäkin reittejä, jotka soveltuvat myös pyöräilyyn.



Majakkatuijottelun jälkeen lähdimme paluumatkalle kohti Englantia, mutta tarkoitus oli käydä sitä ennen katsomassa vielä pari linnaa ja yksi puutarha. Liikenne näillä maalaisteillä oli hyvin rauhallista, melkeinpä yksinämme ajelimme. Päivän ensimmäinen linna oli nimeltään Beaumaris Castle ja se sijaitsee Angleseyn saaren kaakkoisrannalla.



Olimme juuri sopivasti paikalla linnan auetessa sille päivälle ja kuljeskelimme hienon linnan muureilla ja sisäpihalla hyvän aikaa. Siellä sai muuten maistaa Snowdoniassa tehtyjä juustoja, jotka olivat oikein hyviä. Jonkun tehtävä oli leikata nurmikkoa, sitä kyllä riittikin. Linnan lähellä oleva kylä/kaupunki näytti oikein kivalta sekin, kävelimme siellä pienen mutkan ennen linnaan menoa.


Toisena linnana oli sitten mantereen puolella oleva Conwyn linna. Se on hyvin säilynyt, samoin koko vanhaa kaupunkia ympäröivä muuri on ehjä. Tässä linnassa oli väkeä enemmän kuin edellisessä linnassa, nytkin kuljeskelimme linnassa ja sen muureilla sen aikaa kuin nyt viitsimme. Jonkun verran linnaan oli yhdistetty ties milloin tehtyä betoniosuutta, joka ei ollut kovinkaan kaunista.



Linnojen jälkeen olikin sitten puiston vuoro, nimittäin Bognant Gardenin. Sinne oli kallein pääsymaksu käymistämme nähtävyyksistä, noin 25 puntaa meiltä kahdelta. Puutarhat olivat kyllä näkemisen arvoiset, oli monenlaista lähes luonnontilaista osaa punapuineen (ei kuitenkaan Kaliforniassa näkemiemme kokoisia), kaunista lummelampea ja koukerosta keittiöpuutarhaa. Pidin paikasta todella paljon ja etenkin sen vuoksi, että sen kahvilassa pääsi nettiin ja saatoimme porkkanakakkua syödessämme tehdä hotellivarauksen seuraavaksi yöksi.


Outoa miten vaikea on muistaa parin viikon takaisia tapahtumia. Mietin äsken hyvän tovin, että missä kummassa olimme seuraavan yön, mutta Gloucesterissä Ibis-hotellissahan me olimme. Niin oli jäänyt Wales jo taakse ja olimme taas Englannissa. Tuolloin oli keskiviikko ilta ja seuraavaksi päiväksi aioimme mennä taas etelärannikolle, Bournemouthiin, sinne Antti varasi meille viimeisen leposijan. Tai siis hotellihuoneen ennen kotiinpaluuta. 

Aamulla kävimme katsomassa Gloucesterin kaupunkia, sen vanhaa satama-aluetta ja miten siitä on tehty vetovoimainen alue nykypäivän tarpeisiin, vanhat tehdasrakennukset ovat joko asuin- tai liikekäytössä.


Samoin menimme hienoon katedraaliin, jonne ei mielikseni tarvinut maksaa sisäänpääsymaksua ja pääsimme katsomaan myös kirkon sisäpihalle.


Antti toivoi meidän pääsevän mahdollisimman aikaisin perille Bournemouthiin, sillä siellä oli alkamassa nelipäiväinen ilmailutapahtuma, Air Festival, jossa esiintyisi monenlaista mielenkiintoista ilmassa pysyvää. Majoituksen olimme ottaneet yhdestä kaupungin kymmenistä hotelleista, jotka olivat kyllä aika järjestään täynnä, mutta onnistuimme saamaan kivan majoituksen. Huoneemme oli oikein pikkuiruinen, mutta se ei haitannut yhtään, kunhan saimme auton pikkuhotellin pihaan. Parkkipaikoista oli pulaa ilmailutapahtuman vuoksi. Onneksi emme joutuneet liikenneruuhkaankaan, vaikka tiet olivat aikamoisen täynnä. 

Saimme huoneemme kaksi tuntia etuajassa, mikä oli todella mukavaa. Jätimme matkatavarat huoneeseen ja auton pihaan ja lähdimme keskustaan, jonne oli alamäkeen noin kilometrin verran matkaa. Ehdimme käydä kimaralla hienon hotellin naapurissa ennen kuin lentonäytös alkoi.


Minä en aiheesta juurikaan tiennyt, sillä en ole koskaan aikaisemmin ollut lentonäytöksessä muuten kuin töissä, jolloin ei kauheasti ehdi koneita ihmetellä. Mutta nyt näin kyllä niin monenlaisia esityksiä, että ryhdyin välittömästi air festival-faniksi. Etenkin The Red Arrowsin esitys oli upea, vaikken yhtään tykkääkään, että koneet lentävät sillä viisin toisiaan vastaan. Olen varma, ettei lentäjien äiditkään tykkää.





Kävimme syömässä kaupungin suosituimmassa fish and chips-paikassa, samassa kuin viime vuonnakin ennen kuin menimme iltapäivälevolle hotelliin.



Illalla oli vielä lentonäytöksiä luvassa, kun tulisi pimeä eikä sää muuttuisi huonoksi. Se olikin aikamoista nähtävää, kun helikopterit ja lentokoneet lentelivät ja syöksivät ilotulitteita joka suuntaan. Voisin kuvitella, että meillä ei moinen onnistuisi, en ainakaan ole kuullut taitolentoesityksen ja ilotulituksen yhdistämisestä meidän ilmatilassamme.



Koko kaksi viikkoa, jotka olin viettänyt Englannissa, oli sää ollut todella kaunis. Lähtöaamuna satoi vettä. Se oli hyvä merkki lähteä kotiin, olisimme toki muutenkin ymmärtäneet lähteä, olihan meillä lento illalla Helsinkiin.



Matka rannikolta Heathrowlle sujui oikein hyvin, olimme varanneet matkaan riittävästi aikaa, joten emme hätääntyneet, vaikka matka tyssäsikin ajoittain ruuhkassa. Ehdimme kentälle hyvissä ajoin ja sielläkin kaikki sujui todella nopeasti. Annapa jos olisi ollut kiireempi, varmaan jonotkin olisivat olleet pitkiä. Nyt olimme vartissa kentälle saapumisen ja vuokra-auton luovuttamisen jälkeen jo menneet turvatarkastuksenkin läpi. Yleensä emme juuri käytä rahaa lentokentillä, etenkään euroalueella, mutta nyt käytimme loput punnat ravintolassa lounastaen ja lentoa odotellen.



















Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne keräämme reissuaiheisia postauksiamme.

Jos epäilet minun tulleen hulluksi, kun kuvasin noin monta postilaatikkoa,
niin voin kertoa, että kuvasin vielä paljon useammankin.

maanantai 29. elokuuta 2016

Lammasvartaita ja vähän muutakin Green Egg-grillissä


Tänään oli La Vueltan ensimmäisen jakson viimeinen päivä, ehdimme katsoa vain viimeiset 7 km, mutta siinäkin oli jo jännitystä riittämiin. Nairo Quintana on yhtäkkiä loikannut isojen poikien sarjaan takaisin, koko Tour de Francen ajan hän ajeli isojen poikien perässä. Tänään hän otti etappivoiton niin itsevarman näköisenä, että siinä saa Chris Froomekin miettiä miten sitä pyörää ajetaan. Ikävä kyllä Alberto Contador näytti teloneen eilen itseään sen verran, että metrikaupalla laataria oli käytetty paikkaamiseen ja hänen täytyi luovuttaa Nairon matkasta. Kokonaiskilpailua johtaa nyt Nairo vähän alle minuutilla Valverdea ja Froomea. Huomenna on lepopäivä ja keskiviikkona karavaani taas nousee pyörän selkään.

Päivän espanjalaispanostus CampaKeittiössä oli grillaamista. Uusi The Big Green Egg, joka on muuttanut terassillemme kuumeni iltapäivällä, teimme lammasvartaita Baltic Maid-blogin ohjeella. Tein mukamas ruokaa kahdelle, mutta siitä olisi riittänyt neljälle, huomenna syödään tähdenlentoja

Lammasvartaat grillissä  neljälle

  • 2 lampaan ulkofilettä (450 g yhteensä)
  • 1 tl kuminaa
  • runsaasti pimentonia
  • suolaa ja pippuria
  • loraus oliiviöljyä
  • puolikas keltaista ja punaista paprikaa paloiksi leikattuina
Laitoin kuivatut kuminansiemenet, karkeaa merisuolaa ja kokonaisia mustapippureita pieneen kahvimyllyyn, jota käytän mausteiden jauhamiseen. Suurruuttelin mausteet jauheeksi ja kaavin ne kulhoon, lisäsin mukaan runsaasti pimentonia ja lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin kaikki ainekset marinadiksi kuutioiksi leikatuille lampaanfileille. Annoin palasten marinoitua noin tunnin verran. Liotin puisia varrastikkuja vedessä useita tunteja, mutta puolikin tuntia on hyväksi. Kuumassa hiiligrillissä puutikut tahtovat kärähtää päistään, mutta liottaminen auttaa kyllä jonkun verran. Liottaminen auttaa myös siihen, ettei tikuista irtoa teräviä säikeitä syödessä. Ennen grillaamista pujotin lihapalat vartaisiin vuorotellen paprikapalojen kanssa, Espanjan lipun värien tähden. 



Muina aterian osina meillä oli muutama suuri sinisimpukka, joita kokeilimme Green Eggissä, nekin kypsyivät mukavasti valurautaritilällä, aukesivat kiltisti. Eiliseltä jäi  muutama suuri tiikerirapu, jotka kuorin ja marinoin limen mehulla ja pimentonilla, pujotin niitä vuorotellen chorizoviipaleitten kanssa vartaisiin. Grillasimme myös maissipaloja .

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.










sunnuntai 28. elokuuta 2016

Taas paellatti


Paella on ollut joka vuosi blogin kesän ohjelmanumero, nyt oli toista kertaa käytössä DeBuyerin paellapannu. Olin omistanut sen jo noin 5 vuotta ennen kuin viime vuonna sain tehtyä sille rasvapolton, se onnistui hyvin ja nyt se oli helppo ottaa käyttöön vuoden joutilaisuuden jälkeen. Se mitä en muistanut oli se, että se vetää paljon Muurikka-pannua vähemmän aineksia ja pannuun tuli lievää ruuhkaa, osa piti jättää suosiolla pois valmiista paellasta. Luettelen määrät sen mukaan, mitä suunnilleen sain pannulle mahtumaan

Lääkettä paellatukseen

  • 250 g paellariisiä (ostettu Hella & Herkusta)
  • oliiviöljyä
  • 1 l paellalientä (sama ostopaikka, loistotuote)
  • 8 suurtaa raakaa tiikerirapua kuorineen
  • 8 sydänsimpukkaa (valmiiksi kypsennettyjä kuorenpuolikkaissa, pakaste)
  • 8 suurta sinisimpukkaa (eläviä aloitettaessa)
  • 4 suurta vihersimpukkaa (kypsennettyjä, kuorenpuolikkaissa, pakaste)
  • 10 kampasimpukkaa
  • pieni pätkä chorizoa viipaleiksi leikattuna
  • 2 broilerin filettä
  • 3 pientä paprikaa, punainen, oranssi ja keltainen
  • 1 suuri pihivitomaatti
  • tuoretta persiljaa
  • 2 sitruunaa
  • ripaus suolaa, pippuria ja pimentonia 
Meillä oli eilen ja tänään massiivinen sähkökatko, olimme ilman virtaa melkein vuorokauden. Toimme eilen Helsingistä kylmälaukussa (semmoisessa mihin saa virtaa viilennykseen auton tupakansytyttimestä) merenelävät, vähän minua pelotti, että pysyvätkö ne kunnossa, kun en saanut niitä nollalaatikkoon heti kotiintultuamme. Kylmälaukku oli avaamatta tähän päivään asti ja kun iltapäivällä avasimme sen, olivat kaikki tuotteet vasta juuri sulaneet, olivat kylmiä ja ihan kunnossa. Se oli helpotus. 

Tällä kertaa tein sipulittoman ja valkosipulittoman version huomisista syistä. Aloitin pikamarinoimalla broilerin fileet suikaloituna. Sekoitin niihin sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja pimentonia. Paistoin suikaleet pannulla ja peittelin odottamaan. Samoin pikapaistoin hieman suikaleiksi leikattuja paprikoita ja lohkoiksi leikattuja tomaatteja. Paistoin myös kampasimpukat ja chorizoviipaleet, peittelin ne odottamaan. 


Sydän- ja vihersimpukat olivat valmiiksi kypsiä, sinisimpukat ja tiikeriravut eivät. Kuorin ravut ja laitoin ne simpukoiden kanssa odottamaan. 


Antti kuumensi liemen minulle valmiiksi, Anna vakuutti sen olevan niin maukasta, ettei juuri muuta maustamista tarvita paellaan. Otin kannullisen vettä varalta saataville, jos liemi kävisi vähiin. Kuumensin ulkona grillin sivupolttimolla paellapannussa hyvän määrän oliiviöljyä, kumosin riisit pannulle ja kuullotin niitä muutama minuutin varoen riisin palamista. Aloin lisätä lientä pannulle kauhallinen kerrallaan ja koitin malttaa olla sohimatta riisiä, että pannulle muodostuisi maukas crust riisistä. Tämä riisilaatu tuntui kypsyvän aika nopeasti, tai sitten tällä kertaa oli sopivan tuuleton sää, eikä kuumuutta mennyt harakoille. 

Kun lientä oli mennyt noin 8 dl, alkoi riisi olla valmista. Se oli jo hyvin maukasta, en lisännyt sen enempää sahramia kuin pimentoniakaan, suolaa tai pippuria. Sommittelin vähän sektoreittein riisin päälle simpukoita, rapuja, makkaraviipaleet ja kanan ja joka väliin tomaattia ja paprikaa. Pannu tuli hyvin täydeksi. Sinisimpukat ja tiikeriraut kypsyivät hyvin kuumalla pannulla riisin päällä ja kaikki muuhan olikin jo kypsää. Lopuksi laitoin mukaan sitruunalohkoja ja tuoretta persiljaa. 



Paella oli tälläkin kertaa oikein hyvää, nuorisoa oli meillä syömässä ja kertomassa koulun alkamisesta ja muutenkin päivitimme kuulumisia. Oli mukava iltapäivä, vähän viileä jo, mutta tarkenimme syödä ulkona. Kun paellapannu väistyi grillin sivupolttimolta, sinne tuli takaisin mehumaija, saimme viimein poimittua loppuun karviaismarjat. 8 litraa mehua odottaa pullottamista. 

Kohta pääsemme katsomaan mitä eilen ja tänään on tapahtunut La Vueltassa. Lepopäivä taitaakin olla vasta tiistaina, eikä jo huomenna, kuten yleensä pitkissä kisoissa. 


lauantai 27. elokuuta 2016

Pullonpohja näkyviin - Aperol Gin Tonic


Luin FOX AND BRIAR-blogista, että espanjalainen coctail, johon tulee giniä ja tonicia on nimeltään tarkasti ottaen gin tonic, ei gin & tonic. Minulle passaa, sillä sanon suosikkikimaraa kuitenkin GT:ksi. Etsiskelin espanjalaisia drinkkiohjeita ja osuin blogiin, jossa oli tehty Aperolia sisältävä GT. En kyllä oikein tiedä, mikä tässä on espanjalaista, mutta menköön. Tämän kimaran nautin jo torstaina, mutta postaan vasta nyt lauantaina ajastettuna, sillä en ole koneen äärellä juuri nyt. Aperolia meillä on ollut pullonpohja aika kauan, en edes muista, milloin ja mihin tarkoitukseen tämä oranssi aine on ostettu. Siitä voi päätellä, etten pidä siitä ihan hirveästi. Nyt oli hyvä tilaisuus vajentaa pulloa, vaikkei Antti saanut omaa juomaansa työvuoron vuoksi. Muunsin hieman lähdeblogin mittoja, että sain Aperolia menemään hieman enemmän ja kimaralle kauniin värin.

Aperol Gin Tonic espanjalaisittain vaikka kädestä vääntäen

  • suuri lasi
  • paljon jäitä
  • 4 cl giniä (meillä Bombay Sapphirea)
  • 4 cl Aperolia
  • pari tippaa Angostura bittersiä (muinoin Saksasta tuotu pullo, jossa etiketin mukaan säilyvyyttä aina vuoteen 2026 asti!)
  • tonic-vettä
  • pari viipaletta limen kuorta ja tilkka mehua
  • muutama katajanmarjaa
Laita lasiin ensin paljon jäitä, sitten mittaa gini, Aperol ja Angostura. Lisää lasiin marjat, sitruskuori , rosmariini ja limettitilkka. Sekoita ja kaada päälle tonicia lasin täydeltä. Tämä oli todella hyvä, tosin melko kesäinen kimara, pidin siitä paljon enemmän kuin aikaisemmista Aperolia sisältäneistä juomista. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


La Vueltan ensimmäinen jakso on lopuillaan, tänään lauantaina ajetaan jo kahdeksas etappi. Otamme kisasta selkoa, kunhan palaamme kotiin pieneltä reissultamme.



perjantai 26. elokuuta 2016

Espanjalainen salaatti


Keväällä caminon aikana söin usein salaattia, joka oli hyvin yksinkertaista, mutta maistuvaa. Sitä sain syötyä silloinkin, kun ruokahaluni katoaminen hankaloitti muita syömisiä. Samanlaista salaattia söimme tällä viikolla eräänä päivänä. Se saa edustaa tämänpäiväistä Espanja-osuutta, sillä emme ole kotona tänään kokkailemassa.

Espanjalainen salaatti grilliruoan kaverina neljälle

  • 2 suurta tomaattia
  • 1 kurkku
  • 1 paprika
  • 1 punasipuli
  • loraus punaviinietikkaa
  • loraus oliiviöljyä
  • pikkuisen sokeria
  • pippuria
  • tuoretta basilikaa
Pilko tomaatti, kuorittu kurkku ja paprika isohkoiksi lohkoiksi. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Sekoita öljystä, sokerista ja etikasta kastike ja yhdistä se lohkoihin. Sekoittele ja pyöräytä pinnalle pippuria ja revi muutama lehti basilikaa päälle. 



La Vueltan etapista emme nyt tiedä tarkemmin, tämä postaus tulee ajastettuna. Huomenna palaamme kotiin ja kisankin pariin. 

torstai 25. elokuuta 2016

Autenttisuuteen pyrittiin ja ainakin lähelle päästiin!


Ylläolevan kuvan keitto on eräältä keväiseltä sadepäivältä Espanjasta. Astuimme sisälle lämpimään baariin ja olimme toiveikkaita, että jotain lounasta olisi tarjolla. Olihan sitä, kaikille samaa kuumaa soppaa lämpöä tuomaan. Kellon on täytynyt olla jo yli puolenpäivän, nautimmehan todistettavasti kuuman keiton kylmän oluen kanssa. Miten hienostunutta. 


Muistan ajatelleeni, ettei tuo serviisi ollut keitolle aivan edukseen, harva soppa näyttää nätiltä lasiastiassa, mutta olihan se aika sivuseikka. Juttelimme tuolloin sisareni, tuon kuuluisan Dorsetin kissankesyttäjän kanssa, että loppukesän La Vuelta-haasteessani voisinkin toistaa näitä ihania Espanjan aterioitamme. Pieni ajallinen välimatka olisi kyllä tarpeen, että tekisi mieli paneutua taas menu peregrinoon. Tänään on lounaskeiton vuoro, myöhemmin vielä valmistan oikean peregrinopäivällisen kaikkine kolmine ruokalajeineen. Täytyykin jo laittaa punaviini viilenemään. Alkuvihjeet päivän keittoon otin täältä, loput soveltelin omasta tai asiakkaan päästä.

Tulikuuma linssikeitto sadepäivään

  • koko päivän kestävä vesisade
  • 300 g vihreitä linssejä
  • puolikas hokkaidonkurpitsa
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 4 pientä punasipulia
  • 10 cm pätkä chorizoa, olisi voinut olla toinen mokoma
  • 2,5 dl lihalientä
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  • pimentonia
  • sahramia
  • oliiviöljyä
  • nokare voita
Huuhtelin linssit ja laitoin ne laakeaan kasariin. Kaadoin päälle viikonloppuna säilömäni grillausliemet, se oli tanakkaa lihalientä, eikä sitä raskinut heittää pois. Lisäsin vettä sen verran, että linssit olivat hyvin upoksissa. Aloin kypsentää niitä keskilämmöllä. Raastoin kesäkurpitsan karkeaksi raasteeksi ja silppusin sipulit ja pehmittelin niitä voin ja oliiviöljyn seoksessa, kunnes ne laiskistuivat. Odotellessani leikkasin hokkaidonkurpitsan kahtia, koversin siemenet pois puolikkaista ja kuorin toisen puolikkaista ja pilkoin sen vähän sokeripalaa suuremmiksi kuutioiksi. Se oli sen verran kovaa tavaraa, etten viitsinyt käsitellä kumpaakin puoliskoa, vaan laitoin toisen vihanneslaatikkoon odottamaan myöhempää käyttöä. Kyselkää, jollei ala näkyä toista kurpitsaohjetta piakkoin. Ensi viikolla on vielä Hävikkiviikkokin, joten tuhluu ei tule kysymykseenkään.

Lisäsin laiskat sipulit ja kesäkurpitsaraasteen linssipataan ja laitoin kurpitsakuutiot vuorollaan ottamaan vähän paistopintaa pannulle. Niiden jälkeen siellä kävivät mutkan chorizoviipaleet. Sitä olisi tosiaan voinut olla enemmänkin, mutta nuukailin. Lisäsin makkaratkin pataan ja sekoittelin. Laitoin hieman lisää vettä, vähän sahramia, paljon pimentonia ja jonkunverran suolaa ja pippuria. Annoin keiton kiehua noin vartin, kunnes kurpitsa oli kypsää. Maustoin hieman lisää vielä. 

Keiton kaveriksi otin kuivahtanutta vaaleaa sekaleipää, jota oli muutama viipale. Käytin niitä voinokareen kanssa paistinpannulla ja kun ne olivat paistuneet kauniin rapeiksi, ripotin niiden päälle pimentonia. 


Linssikeittoni oli oikein maistuvaa, siitä alkoi nenä vuotaa muutaman lusikallisen jälkeen, se on hyvä merkki. Lientä oli selvästi esikuvaansa vähemmän, mutta täyttävyys oli samaa luokkaa. Hyvin olisi voinut pukea päälle kaikki sadevarusteet, heittää rinkan selkään ja lähteä kävelemään vielä 15 kilometriä!




Eilen La Vueltan tulospalvelulla oli kyllä joku rokulipäivä, tai  muuten kukaan ei saanut tuloksia oikein esille. Vielä yhdentoista aikaan illalla siellä oli väärä kokonaiskilpailun johtaja. Ei minulla ole mitään Alejandro Valverdeä vastaan, mutta Darwin Atapuma nyt kumminkin on se, joka tänäänkin ajaa punaisessa paidassa. Tänään ajettava kuudes etappi on jo melkoinen vuorietappi, siitä ei ole epäilystäkään. Lähetys on vielä menossa, maaliin on yli 70 kilometriä. Huomenna olemme reissussa, joten La Vuelta saa tulla toimeen omillaan, ruokapostaus tulee ajastettuna. 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Pinchos Morunos - varrastettua possua



Minun jaloittelureissuni aikana talouteen ilmestyi uusi vihreä grilli, Big Green Egg. Yllätyksenä se ei sentään tullut, kuten jotkut kaiuttimet saattoivat aikoinaan tulla. Tänään meillä oli tilaisuus kokeilla sitä yhdessä ensimmäistä kertaa. Saimme varhaiselle päivälliselle pohjoisen sukulaisia ja olikin mukava vielä päästä syömään terassilla. Ilmassa oli kyllä hieman syksyn vivahdetta. Ohjeen espanjalaisiin possuvartaisiin otin Caroline's Cooking-blogista. Tästä ohjeesta tuli 6 varrasta, joissa oli 6-7 lihapalaa jokaisessa.


Possuvartaat mehevästi maustettuna

  • 1 noin puolen kilon possun sisäfile
  • 1 tl jauhettua kuminaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl kuivattua oreganoa (käytin tuoretta)
  • 1 tl pimentonia
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl jauhettuja fenkolin siemeniä
  • 0,25 tl allspicea (käytin kiinalaista viismaustetta, liekö paha moka)
  • 0,25 tl kanelia
  • 0,5 tl suolaa
  • paljon mustapippuria
  • tilkka sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
Liota puuvarrastikkuja vedessä, jotta ne eivät niin helposti pala grillissä, samoin ruokapaloja on helpompi laittaa vartaisin, eikä niistä irtoa tikkuja niin helposti. Poista enimmät kalvot ja rasvat fileestä ja leikkaa se suupalan kokoisiin kuutioihin. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään tahnaksi ja pyörittele lihapalat marinadissa. Pujottele palaset varrastikkuihin ja anna niiden maustua pari tuntia, yön ylikin hyvin peitettynä jääkaapissa. Vartaat kypsyvät nopeasti, meillä meni  niiden grillaamiseen noin 5 minuuttia puoleltaan. Peittelin ne foliolla hetkeksi lepäämään. Näissä oli mukava pehmeän poltteinen maku, tuli mieleen marokkolaiset maut. 



Jälkiruokana meillä oli grillin jälkilämmössä valmistuneet persikat ja luumut. Laitoin hedelmiä lohkoina foliovuokaan, mukaan tuli loraus marsalaa, nokare voita ja ruokalusikallinen muscovadosokeria. Vuoka oli ruokailun ajan grillin kannen alla ja hedelmät pehmenivät vuoassa sopivasti. Voista, marsalasta ja sokerista muodostui loistava kastike, jota lusikoin jäätelön päälle yhdessä hedelmälohkojen kanssa, pinnalle ripottelin muutamia suklaanappeja, koska pieni pussinpohja vaati käyttämistä.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.



Autoilijoiden ja työläisten aterialla tarjosin ruokajuomana ison kannullisen sitruunaista janojuomaa. Laitoin suureen kannuun paljon jääpaloja, sitruunan ja limetin lohkoina ja suuria mintunlehtiä. Päälle kaadoin pullollisen kirpeää Lorina-sitruunalimonadia ja kannun täydeltä sitruunaista kivennäisvettä. 


La Vueltan viidentänä ajopäivänä näytti vettä mättävän aika huolella ensimmäisellä puoliskolla. Etapissa oli yksi mittava nousu noin puolivälissä ja loput taas tasaisemmalla ylängöllä ja sinne karavaanin ehtiessä oli sääkin jo parantunut. Tämänvuotisen Vueltan melkein ainoassa massakirityyppisen etapin voittajaksi selvisi Gianni Meersman, tämä oli jo toinen etappivoitto hänelle tässä kisassa ja koko kauden viides. Viimeisellä kilometrillä kävi myös kolarointia. Darwin Atapuma jatkaa punaisessa johtajan paidassa, tai ainakin hän sai punaisen paidan päälleen. Virallisilla sivuilla tulokset ovat ihan toiset, Vueltan sivuilla on usein näitä sekaannuksia. Pitää myöhemmin katsoa, kuka nyt johtaakaan kisaa.

Pyöränkorjaustelineen väliaikaistyö

Bathin kautta Walesiin


Vaikka olen ollut monta kertaa Iso-Britanniassa en kuitenkaan jotenkin hallitse päässäni välimatkoja siellä. Osaksi tämä johtuu maileista, mutta myös siitä, etten tajua saaren olevan lopultakin aika pieni, etenkin jos aikoo pysytellä vaikka vain Englannissa ja Walesissa. Kuvittelen matkan Winchesteristä Bathiin paljon pidemmäksi ja siihen kuluvan suunnilleen koko päivän. Kävellen kulkeminen tämän reissun alkupuolen sotki pääraukkani vielä perusteellisemmin. Kun Antti saapui maahan ja jatkoimme autoillen, olin aivan sekaisin siitä, mitä ehtisimme tehdä viidessä päivässä ja minne ehtisimme. 



Rick Steinin ravintolassa syödyn myöhästyneen syntymäpäiväillallisen jälkeisenä aamuna jatkoimme matkaa. Minun teki mieleni nähdä Bath uudelleen, kävimme siellä poikasten kanssa kymmenkunta vuotta sitten. Siihen aikaan olin mitä pahimmanlaatuisen Jane Austen-riivauksen vallassa, kiersimme Pump Roomissa rinkiä kuin Catherine Morland ikään ja halusin nähdä kadun, jolla Anne Elliott juoksi löytääkseen Wentworthin. Winchesterin ja Bathin välimatka on vain noin 65 mailia, eikä tuona maanantaiaamuna onneksi ollut niin ruuhkaisaa kuin edellisiltana oli ollut. Reittimme kulki Stonehengen vieritse, sinne emme tällä kertaa lähteneet lähemmäs. 



Saavuimme Bathiin aamupäivällä, pysäköimme auton keskisuuren marketin pihaan, jossa sai pysäköidä maksutta parin tunnin ajan ja kävelimme kaupassa käymisen jälkeen keskustaan. Bathissa on runsaasti korkeuseroja, talot on rakennettu pitkiin jonoihin ja riveihin (kuinka vain haluaakin ajatella) rinteille. Edellisviikon kaunis aurinkoinen sää näytti edelleen jatkuvan ja se kyllä sopi meillekin. 





Nähtävyyksiin kuten Roomalaisiin kylpylöihin ja jo mainittuun Pump Roomiin oli melkoiset jonot, joten niihin emme menneet, vaan kävelimme vain kauniita katuja loistavan kirkkaassa auringonpaisteessa, vaaleat rakennukset oikein tuntuvat heijastavan ja lisäävän valoa kaupungissa. Bathin kaupunki kuuluu Unescon maailmaperintökohteiden listalle





Bathissa olisi voinut kuljeskella vaikka kuinka kauan, kävimme viinikaupassa, josta ostimme pullon englantilaista viiniä. Ne ovat hinnakkaita, mutta tämä kyseinen pullo oli  kyllä lähes hintansa väärti, ellei muuten niin kuriositeettiarvonsa vuoksi. Kelvolliset kahvit saimme Nerossa. 





Poikkesimme sisälle yhteen kaupungin lukuisista kirkoista, jossa saattoi ostaa ehkä innovatiivisen kirkkoherran ideoimaa pyhää vettä, se nauratti meitä jonkun verran ja joimme tämän holy waterin vasta kotimatkalla lentokentällä ennen turvatarkastusta. 





Bathista lähtiessämme päätimme suunnata seuraavaksi Walesin puolelle Cardiffiin, koska siellä emme olleet koskaan käyneet. Siellä olisi hieno linna käytäväksi ja ajattelimme jäädä sinne kulmille yöksikin. Matka sujui kohtalaisen hyvin, mutta Severn-joen ylittävälle sillalle oli melkoiset jonot maksupisteeseen. Muistelimme vastaavaa jonotusta Espanjassa, jossa väki alkoi kuumeta aika nopeasti ja torvet soivat, englantilaiset ja walesilaiset jonottivat paljon kauniimmin.

Jotkut kaupungit ovat sellaisia, ettei niihin saapuminen mene aivan putkeen, toisinaan se ei onnistu ensimmäisellä kerralla. Ei sitten millään. Riippuu tietysti monesta asiasta, ajoneuvosta jolla saavutaan, onko perässä vielä vaunukin. Onko auto niin suuri, tai katolla polkupyöriä, ettei parkkitaloihin ole asiaa, mikä on kellonaika ja ilmanpaine kuun vaiheesta puhumattakaan. Cardiff oli niitä kaupunkeja, joihin ensimmäinen lähestyminen ei ottanut onnistuakseen. Saimme jo linnan muurit näkyviinkin, mutta pysäköintipaikkaa ei löytynyt, aina oli edessä yksisuuntainen katu, joka vei kauemmas ja kauemmas, liikennettä hilloksi asti. Melko pian katsoimme toisiimme ja yhdestä suusta sanoimme, että mitä jos jatkettaisiin matkaa, mentäisiin sinne, missä viime vuonnakin olimme yötä, paikkaan jonka nimeä emme osaa sanoa, kirjoittamisesta puhumattakaan. Niin teimme. Cardiff saa ehkä joskus uuden mahdollisuuden, ehkä ei. (Italian Parma on tällainen tapaus myös, ensimmäinen yritys oli viedä hermot, mutta toisella kertaa ihastuimme kaupunkiin täysillä)

Viime vuoden matkalla menimme Llandrindod Wellsiin erään pyörämuseon vuoksi, mutta se oli lupauksista huolimatta suljettu. Olimme tuolloin yötä massiivisessa sammaleenvihreässä Metropolessa, tällä kertaa menimme toiseen pikkukaupungin loistonpäivistä muistuttavaan hotelliin, Glen Uskiin. Siitä tuli mieleen Fawlty Towers, vaikka se olikin suurempi kuin tuo ihastuttava brittihuumorin helmi. Kaupunki pursuaa erilaisia menneiden aikojen kerrostumia, suorastaan viehättävän homeenhuokuinen paikka kerrassaan. 




Hotellimme oli hauska, etenkin aamiainen, meille tarjoili aivan aito Manuel. Hän kirjoitti tomerasti pikkuvihkoseensa, mitä tilasimme. Olimme juuri sanoneet, että tea and scrambled eggs on toast please ja hän toisti että coffee with fried eggs. Taisimme saada lopulta teetä ja paistettuja kananmunia, mutta ei se ole niin nokonuukaa. Kaikki muut vieraat olivat jutuistaan ja vikkelyydestään päätellen ainakin toisen maailmansodan veteraaneja, mutta yhtä epäilimme vahvasti kyllä ensimmäisen maailmansodan sankariksi. Kuudenkympin hintaan hotelli oli oikea helmi narisevine portaineen ja upottavinen nojatuoleineen. Auton sai pysäköityä ilmaiseksi valtavan talon takapuolelle mutkikkaalle sisäpihalle, jos arveli osaavansa sieltä pois. 



Seuraavana aamuna vetkuttelimme aamiaisella niin pitkään kuin mahdollista, että pyörämuseo ehtisi avautua. Viime vuonna Antti oli lähellä itkupotkuraivareita, kun museon ovelle oli edellisillan ja aamun välissä ilmestynyt lappu, jossa sanottiin, että anteeksi nyt kauheasti, muttei me tullakaan töihin tänään. Tällä kertaa moista ei näkynyt ja pienen aamukävelyn jälkeen museo aukesi kymmeneltä kuten pitikin. Se sijaitsee entisen autokaupan tiloissa, vanhassa kauniissa rakennuksessa, joka myös muistuttaa menneistä loiston päivistä. Museo olikin paljon laajempi, kuin osasin odottaa ja ovella lupasin, etten alkaisi kiukutella, vaan Antti saisi rauhassa katsoa ihan joka pyörän, ketjun ja kammen. Minustakin museo oli oikein kiinnostava, siellä oli monta merkillistä menopeliä ja valtavasti erilaista muuta aiheeseen liittyvää esineistöä. Olipa siellä pari Huteraakin Iteraakin





Toistatunnin museokävelyn jälkeen matka jatkui jälleen, tällä kertaa luodetta kohti, kun edelliskerralla olimme suunnanneet koilliseen, Peak Districtille. Halusimme mennä katsomaan Portmeirionia. Jotkut turistinähtävyydet ovat sellaisia, että jo portilla tietää, että tämä ei ole minun juttuni ja aika usein olisi ollut viisasta kääntyä siinä kohden pois. Mutta Portmeirion ei ollut yksi näistä paikoista, vaikka aikamoinen mesta olikin. Se on yhden miehen hanke, hämmästyttävän viehättävä lomakylä pohjoisen Walesin rannikolla. Tämän linkin takaa voi lukea paikan historiasta ja nykypäivästä. 



Portmeirioniin tulvi väkeä tuona kesäisenä tiistaina ja mukana virrassa mekin solahdimme kauniiden rakennusten, kirkkaiden värien ja kukkaistutusten pienoismaailmaan, joka oli sekoitus niin Italiaa, kuin Disneylandiakin ja uskokaa tai älkää, ei lainkaan pahalla tapaa. Heti 11 punnan liput käteen saatuamme ilahduin, lipussa luki niin wifi-salasana kuin vuorovesiaikataulukin kyseiselle päivälle. Rannikolla on mahdollista kulkea laskuveden aikaan hiekkasärkillä ja uida syvänteissä, mutta on syytä pitää silmällä nousuveden tuloa.





Kylässä on lukuisia pieniä majoitusrakennuksia, niin hotelleja kuin lomamökkejäkin, osassa oli omia pieniä uima-altaita ja aidoin suojattuja puutarhoja. Yleisillä alueilla on ravintoloita, kahviloita, puistoja, kauppoja ja kauniita kujia. Nautimme lasilliset samppanjaa rannan ravintolassa ja seurasimme ihmisvilinää. Jostain syystä tästä paikasta jäi tavattoman hyvä mieli, eikä siellä tuntunut kuuluvan aivan niin paljon lasten itkua ja aikuisten tiuskivia ääniä kuin monissa muissa turistikohteissa tahtoo olla. 




Portmeironin jälkeen suuntasimme edelleen syvämmelle pohjoiseen Walesiin, Caernarfoniin, jossa oli myöskin linna. Sinne aioimme mennä kostoksi Cardiffille, joka ei päästänyt meitä suosiolla linnaansa. Liikenne Walesissa on paikoin aika hidasta, sillä pääteitä katkoo muutamien mailien välein kiertoliittymät, jos kolmekin mailia saa ajaa viittäkymppiä (miles/hour), se on jo paljon. 


Saavuimme Caernarfoniin puoli neljän paikkeilla ja saimme auton aivan linnan juurella olevalle suurelle parkkipaikalle. Linnassa kiertely otti tunteroisen, ulkomuureilta oli hienot näköalat ympäröiviin maisemiin. Varsinainen kaupunki linnan vieressä oli jo  menossa puoli viideltä kiinni, turisti-info pisti ovensa lukkoon ja pyörävuokraamon väki nosteli kukkaruukkuja myöten kaikki sisälle ja lähti kotiin. 





Seuraavana oli ohjelmassa majoituksen etsiminen. Kävimme kysymässä yhdessä Premier Innissä yösijaa, mutta paikka oli täysi. Käytimme hyväksi kuitenkin hotellin nettiä ja varasimme huoneen Angleseyn saarelta pohjoisempaa. Sinne piti kulkea hieman tukkoisen sillan kautta, mutta koska meillä oli jo varaus ei niin haitannut, että jonossa ajamiseen meni hieman aikaa. Tulimme perille Valleyn kylään (tai onkohan se kaupunki?) alkuillasta ja olimme ilmeisesti noin viimeiset huoneen saaneet, sillä paikka oli täynnä ja jollekin lapsiperheelle jo myytiin eioota. Huone oli suuren pubin yläkerrassa, huoneita taisi olla kymmenkunta, ei kuitenkaan kahtakymmentä. Sielläkin kuljettiin sokkeloisia käytäviä ja päästäkseen yläkertaan piti portaita sekä nousta että laskeutua ja muistaa mistä mutkasta kääntyä minnekin. Paikassa oli myös suuri hääsali ja kokoustiloja. Söimme illalla pubissa itsemme ähkyyn, vaikka kuinka koitimme jakaa salaatin, puddingiin emme vieläkään taipuneet, vaikka kuinka olisi ollut mielihalua. 


Seuraavassa osassa kerron lisää Walesin nähtävyyksistä ja siitä mitä vielä ehdimme tehdä Englannissa ennen kotiinpaluuta. Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne keräämme maittain matkapostauksiamme.