Täyttävä linssikeitto

Olemme edelleen siinä moodissa, että käymme kaupassa vain, kun maito on lopussa tai on jotain muuta erityistä asiaa tontin ulkopuolelle. Niinpä myös kotona olevia varastoja on käytetty aika mukavasti pois, kun emme koko ajan ramppaa ostamassa uutta ruokaa. 

Osuin näkemään instassa kuvan kreikkalaisesta linssikeitosta ja tuumin heti, että tuota täytyy kokeilla. Lyhyenä hetkenä-blogissa keitto oli oikein postattunakin, mutten nyt jostain syystä saa blogia näkyville. Kokeilen myöhemmin, jos voisin linkittää asiallisesti sinne, mistä vinkin löysin. EDIT: Nyt toimii taas: Kreikkalainen linssikeitto.  Pia kertoi löytäneensä keiton alun perin Baba Lybeckin tekemänä Etiketti-sivustolta (varmaan lehdestäkin).

Soveltelin hieman sen mukaan mitä varastoistani löytyi ja tulin lisänneeksi keittoon tetran kikherneinäkin, mutta se saattoi olla vähän liikaa ja turhaakin. Hyvää kyllä, mutta keitto oli niin topakkaa, että olin päiväunien tarpeessa syötyäni kaksi kauhallista keittoa. Edelleen pidän kuvakuria, yhdellä kuvalla siis mennään! Tästä syö kyllä neljä henkilöä aivan varmasti, eli me kahdena päivänä. 

Kreikkalainen linssikeittiö omana sovelluksenani

• 2 dl linssejä (punaisia ja vihreitä, purkinpohjia myöten)
• 1 tetra (3 dl) kikherneitä
• 6 pientä perunaa 
• 1 punasipuli
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 litra vettä + 2 dl vettä tomaattipurkkien huuhteluun
• 1 tölkki (400 g) säilöttyjä kokonaisia tomaatteja (muita tomaattituotteita ei oikein tällä erää talosta löytynyt)
• 1 pieni tetra paseerattua tomaattia
• 1 tl bruschetta-tahnaa (sellaista todella maukasta kirkkaanpunaista tomaattiseosta, joka kertoo olevansa bruschettaa varten, mistä lie meille purkki löytynyt)
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl tummaa kuivaa fariinisokeria
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl kuivattua yrttiseosta (viime kesän tuotoksia pihan kulatungista)
• 2 rkl smetanaa (siihen se vegaaniajatus sitten lätsähti)
• tuoretta lehtipersiljaa

Huuhtelin linssit ja jätin ne valumaan siivilään, samoin kikherneet. En muuten muistanut ottaa talteen kikherneiden lientä, olisi voinut tehdä taas marenkia. Mutta siis ei tehdä. 

Kuorin perunat, leikkasin ne pieniin paloihin ja laitoin kylmään veteen odottamaan. Silppusin sipulin. Availin tomaattipurkit ja kokosin muut ainekset lähettyville. 

Kaadoin todella reippaasti oliiviöljyä kattilaan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Kumosin kattilaan sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä hetkisen. Sitten lisäsin mukaan valutetut linssit ja vettä noin litran. Sekoittelin ja jätin linssit kypsymään noin kymmeneksi minuutiksi. 

Seuraavaksi lisäsin kattilaan tomaattituotteet (kokonaiset tomaatit purkista, paseeratun tomaatin ja sen tanhan), kikherneet ja perunat. Huuhtelin tomaattipurkit ja kaadoin huuhteluvedenkin kattilaan. Nyt alkoi olla keskikokoinen kattilani aika täynnä. Piti varovasti sekoitella ja nostaa keitto kiehumaan lempeästi. 

Maustoin keittoa sokerilla, suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Kun perunat alkoivat olla kypsiä, lisäsin mukaan vielä sitruunamehua ja sekoittelin, keitto oli  melkoisen sakeaa, mutten lisännyt vettä, koska kattilan reunat. Maistelin ja aloin olla makuun aika tyytyväinen. 

Annoksiin nostin kaksi kauhallista sakeaa keittoa, pinnalle lusikallinen smetanaa ja tuoretta lehtipersiljaa. Piti ottaa välilevot, ennen kuin jaksoin laittaa keitonloput rasiaan ja ripustaa pyykit, oli niin tuhtia ruokaa. Mutta erittäin hyvää! 

Pitkästä aikaa hieman mutkikkaampaa ruokaa – pastitsio

Näin alkuvuodesta epätrendikkäässä ruokablogissa postauksen pastitsiosta ja poikkileikkauskuva annoksesta näytti todella hienolta. Minulla ei ollut kuitenkaan oikeanlaista pastaa saatavilla ja saatoin muutenkin olla kohtuulaiskassa elämänvaiheessa, joten pastitsio jäi kokeilematta. Tuolloin kyllä muistin, että  meillä oli kerran ollut tähän ruokaan tarvittavaa pastalaatua, mutta tarjosin sitä väärin. Keitin sen kuten spagetin ja muistan miten ärsyttävää sen syöminen oli, tomaattinen kastike roiskui pitkin matinvatia eikä paksuja pastaputkiloita saanut millään kauhottua suuhun siistisi. Olin tosi kiukkuinen aterian jälkeen. Myöhemmin sain tietää mihin kyseinen pasta oli tarkoitettu. 

Tällä viikolla kävimme tutustumassa uuteen kauppaan, Neli's Marketiin. Se sijaitsee Jyväskylässä Sepän kauppakeskusta vastapäätä ja siellä olikin monenlaista tuotetta kaupan. Ostin muutamia pastalaatuja ja yksi niistä oli tämä ziti 2. En tiedä onko se nyt sitten zita vai ziti, kun en kreikkaa osaa ollaankaan, kumpaakin muotoa näkyy googlehauissa. Pakkaus on kreikankielinen, joten uskalsin luottaa, että tämä on nyt sitten just oikeaa pastaa. 

Eilen keittiölaiskottelu sai riittää, olen ollut todella saamaton ruoanlaittaja viime aikoina. Olemme olleet niin paljon CampaAdria-reissuilla, syöneet mobileruokaa ja kotona huoltotauoilla olen kaapinut jotain lautasille pakastimesta tai kuivakaapeista. Nyt ryhdistäydyin, laitoin uudesta nettiradiostani roskacountryä soimaan, vyötin esiliinani ja aloin hommiin. Kerrankin keräsin ensin kaikki ainekset esille. Tässä ruokalajissa se on viisasta, sillä aineksia on paljon. Hyvät ja tarkat ohjeet löytyy tuosta alussa linkkaamastani epätrendikkään postauksesta, mutta linkkaan sen vielä uudelleen, kas näin. Myönnän, etten tehnyt ihan prikulleen noin, joltain osin sovelsin omien varastojeni mukaan ja yhdessä kohtaa myös siksi, etten pidä eräästä mausteesta ollenkaan. 

Tämä on kolmeosainen resepti, käsittelen joka kohdan erikseen. Ensin valmistin jauhelihakastikkeen. Puolitin koko ohjeen lähes tarkasti, sillä minulla oli jauhelihaa vain 400 g käytössäni. 

Jauhelihakastike

• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• tuoretta oreganoa
• oliiviöljyä
• 1 rkl sokeria
• 2 rkl tomaattipyrettä
• uusi loraus oliiviöljyä
• 0,75 dl punaviiniä
• 200 g tomaattia kuutioiksi leikattuna 
• 400 g naudan jauhelihaa
• 0,5 rkl punaviinietikkaa
• 0,5 tl jauhettua kanelia
• pikkulusikan kärjellinen jauhettua neilikkaa (jätin pois koska en tykkää neilikasta ja toisekseen en viitsinyt alkaa etsiä löytyykö sitä meiltä ollenkaan)
• 1 tl jauhettua savupaparikaa
• 1 rkl vasikkafondia (ei löydy lihaliemikuutioita, en muista onko niitä meillä, tähän tulisi yksi kuutio)
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria sen verran kuin tykkää
• tuoretta persiljaa (puuttui)
• lopuksi 1 kauhallinen myöhemmin valmistettavaa juustokastiketta, älä unohda!

Tässä piti kyllä aika monta kertaa vilkaista ohjetta, että miten tämä nyt pitikään tehdä. Ymmärsin, että on tarkoitus saada aikaa melkoisen tanakka lihakastike, joka jäisi vuokaan pastan päälle omaksi kerroksekseen. Näin minä tein:

1. silppua sipuli ja valkosipuli
2. riivi timjamin ja oreganon lehdet oksista
3. leikkaa tomaatit kuutioiksi 
4. kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kaada pannulle silputtu sipuli, timjami, oregano ja sokeri, sekoittele ja kuullota pari minuuttia
5. lisää mukaan valkosipuli ja kuullota taas pari minuuttia 
6. lisää tomaattipyree ja uusi loraus oliiviöljyä, sekoittele ja kypsennä pari minuuttia
7. kuumenna pannua hieman kuumemmaksi ja murustele sille jauheliha ja ruskista se perusteellisesti
8. lisää punaviini, sekoita ja anna sen kiehua olemattomiin
9. lisää tomaattikuutiot, punaviinietikka, kaneli, (neilikka jos tykkäät), savupaprika, fondi (tai kuutio) ja laakerinlehdet
10. sekoittele, lisää suolaa ja pippuria, jätä kastike kiehumaan maltillisesti, ilman kantta, jos nestettä on runsaanlaisesti
11. kypsennä kastiketta noin 20 minuuttia, maistele suolan ja pippurin riittävyyttä

Sitten on aika siirtyä juustokastikkeen pariin. Tässä kohtaa jouduin soveltamaan, sillä minulla ei ollut aivan oikeanlaisia juustoja pastitsiota ajatellen. Käytin parmesaania, emmentaalia ja fetaa. Määrätkin ovat hieman viitteelliset, sillä en oikein tiennyt kuinka suureen vuokaan olen tätä ruokaa tekemässä. Päätin sen vasta, kun pasta oli kypsää.

Juustokastike

• 50 g voita
• 50 g vehnäjauhoja
• 5 dl maitoa
• ripaus muskottipähkinää
• ripaus suolaa
• noin 50 g raastettua juustoa (emmentaalin ja parmesaanin sekoitusta)
• 2 keltuaista (valkuaiset säästetään pastalle, älä hukkaa)

1. sulata voi kattilassa ja lisää mukaan vehnäjauhot, sekoita ja kypsennä seosta hetkinen, älä päästä sitä ruskistumaan
2. lisää maito muutamassa erässä, sekoita koko ajan reunoja myöten, ettei kastike pala pohjaan, se sakenee nopeasti paksuksi valkokastikkeeksi
3. keitä kastiketta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen (minä maltoin noin 3 minuuttia)
4. mausta muskottipähkinällä
5. ota kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan juustot ja anna niiden sulaa kastikkeeseen (millä sen estäisikään?) 
6. kun kastike on hieman jäähtynyt, sekoita mukaan keltuaiset ja kastikkeesta tulee vielä tanakampaa
7. maista tarvitseeko suolaa, riippuu juustoista
8. jätä kastike jäätymään

Tässä vaiheessa jauhelihakastike alkaa olla valmista, ota sekin pois liedeltä ja jätä jäähtymään, etenkin jos se on jo melkoisen paksua. Sekoita siihen nyt yksi kauhallinen juuri valmistunutta juustokastiketta, sekin vielä tukevoittaa jauhelihakastiketta ja auttaa kerroksia pysymään ominaan vuoassa. Anna nyt kastikkeiden levätä ja jäähtyä ja siirry pastan pariin. 

Pasta hökeineen

• noin 200 g putkilomaista ziti-pastaa (myös penne käy)
• 2 l vettä
• suolaa
• 2 valkuaista
• 75 g juustoraastetta (emmentaalia ja parmesaania, jätä hieman vuoan päälle ripoteltavaksi)
• 100 g fetaa
• tuoretta persiljaa (tätä ei nyt taloudesta löytynyt)

1. kiehauta vettä isossa kattilassa ja suolaa se tymäkästi
2. keitä pasta ohjeen mukaan, mutta jätä yksi minuutti alle, pasta saa olla vähän alle al denten 
3. kumoa pasta lävikköön ja laske sen päälle kylmää vettä niin, että pasta jäähtyy nopeasti ja kypsyminen loppuu
4. valuta pastaa hetkinen
5. kaada pasta kulhoon ja sekoita siihen valkuaiset, juustoraaste ja murusteltu feta, sekoita (valkuaiset ja juustot "liimaavat" pastan hyvin vuoassa omaksi kerroksekseen)

Kokoaminen

1. kuumenna uuni 180 asteeseen
2. ota esille korkeareunainen vuoka, esimerkiksi pitkulainen leipävuoka, jossa on ainakin 7 cm korkeat reunat, näin saat ruoan eri kerrokset sopivan korkuisiksi ja ainekset riittävät
3. asettele vuoan pohjalle pastaluikerot niin suoraan kuin mahdollista, ei sikinsokin, mutta ei sen nyt ihan viivasuoraakaan tartte olla, kaavi kulhosta mukaan kaikki valkuaisliemi ja juustot myös
4. lusikoi pastan päälle jäähtynyt ja tanakoitunut jauhelihakastike, tasoittele pinta
5. lusikoi jauhelihakastikkeen päälle jäähtynyt ja tosiaankin paksu juustokastike ja tasoittele
6. ripottele päälle loput juustoraasteet
7. laita uuniin pelti, jolla on leivinpaperi, minun vuokani ainakin tuli aivan piripintaan ja pelkäsin ruoan pursuvan ylitse
8. nosta vuoka uunipellille ja paista uunin keskiosassa noin 30-45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea
9. anna vuoan jäähtyä ainakin 20-30 minuuttia, että pastitsio hieman asettuu ja annospalat ovat leikattavissa siististi, käytä sopivia lastoja ja veitsiä leikkaamiseen ja lautaselle nostamiseen
10. arvioi kuinka kauan pitää malttaa maistamista ja polta sitten kielesi

En ollut koskaan maistanut pastitsiota missään, mutta luulen, että sain sen onnistumaan aika hyvin, ottaen huomioon, että juustot olivat vähän omasta ja asiakkaan päästä. Rakenne säilyi melko hyvin koossa ja kun otti haarukkaan jokaista kerrosta, oli suussa kivat maut, kaneli, juustot ja tomaatti. Tykkäsimme kumpikin tästä oikein paljon ja seuraavalle päivälle jäi vielä hyvät palaset, tämän pitäisi kestää hyvin uudelleen lämmittämisen. 

Eilinen päivällinen tänään – 24 tunnin lammas

Kiinteistökaupoissa sanotaan tärkeintä olevan sijainti, sijainti ja sijainti, ruoanlaitossa usein tärkeintä ovat ajoitus, ajoitus ja ajoitus. On todella tärkeää, että ruoka on valmista silloin, kun sitä syödään. Kuulostaa ihan perusjutulta, hallitsenkin sen useimmiten. Joskus kuitenkin menee pieleen. Eilen meni. Ruoanlaitto oli periaatteessa aloitettu jo torstaina, kun ostin pakastettuja lampaanpotkia ja jätin ne sulamaan lauantaita varten. Siihen asti kaikki hyvin.

Perjantaina velttoilin, enkä laittanut sulaneita potkia marinadiin, vaan ajattelin olla pätevä emäntä ja laittaa potkat vain suoraan haudutuspataan varhain lauantaiaamuna. Ja kuinkas siinä kävi? Katsoin aamulla edellisillan Hiljaisen todistajan (lempparisarjani tällä erää, vaikka periaatteessa sen tunnelma usein ahdistaa) ja olin keittiössä crock pot-hommissa vasta kymmeneltä. 

Kehittelin pataan pääpiirteissään stifadotyyppistä lähestymistapaa, jäätävä kepakko kanelia jne,  hirveästi sipulia, tiedättehän. Koska olin niin varma taidoistani, en poistanut potkista kalvoja enkä paistanut pintoja, kyllähän rakas haudutuspatani hoitaisi homman tuosta vaan. Kello oli aikalailla varttia yli kymmenen, kun pata aloitti työt ja arvelin meidän voivan syödä viideltä. 

Onneksi olin leiponut monkey breadin ja tehnyt Hannelelta oppimaani appelsiinisalaattia, sillä eiväthän lampaanpotkat olleet millään muotoa antautuneet vielä noin seitsemän tunnin haudutuksesta. Nostin ne kyllä lautasille, latasin viereen ihanasti kypsyneet juurekset (älä saa kohtausta, kyllä stifadoon voi laittaa vaikka mitä juureksia, sanoo vaan, että se on fuusiostifado) ja silppusin päälle kevätsipulia, sillä yrtit olivat vähissä. Antti sai pienen palan lammasta irti, minä en sitäkään. Onneksi ei ollut ruokavieraita.

Näkeehän sen, ettei potka ole millään muotoa valmis.

Onneksi en ollut vielä kaatanut padasta kanelista tomaattikastiketta, palautimme vähin äänin potkat ja juurekset pataan, laitoimme kannen kiinni ja söimme päivälliseksi vain tuoretta leipää ja appelsiinisalaattia.

Illempana toisen potkan luu oli jo kierähtänyt irti, toisesta ei lähimainkaan. Jätin padan low-asetukselle yön yli. Näin unta, jossa lisäsin mukaan kikherneitä ja vihreitä linssejä, tästä tulikin enneuni. Aamulla kävin katsomassa pataan, mutta pelkkä haistamisen olisi riittänyt. Toisenkin potkan luu oli irrallaan ja keittiössä tuoksui siltä, että toivoin päivällisajan olevan heti. Laitoin padan warm-asetukselle ja toivoin ajan kuluvan nopeasti, että voisimme syödä fuusiostifadoa. 

Stifado lampaanpotkista

• 2 lampaanpotkaa
• 4 perunaa
• 2 porkkanaa
• 10 pientä sipulia
• 5 pientä valkosipulinkynttä
• palanen lanttua
• loraus oliiviöljyä
• tölkki tomaattimurskaa
• puolikas tomaattipurkillinen huuhteluvettä
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 1 iso kanelitanko
• 3 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• kuivattua tomaattimurua
• 1 pieni tölkki kypsiä vihreitä linssejä
• 1 tölkki kikherneitä

Eilen siis kuorin porkkanat ja lantun ja leikkasin ne paloihin, samoin halkaisin perunat ja kuorin sipulit ja valkosipulit. Lorautin hieman oliiviöljyä suuremman lämpenemässä olevan haudutuspatani pohjalle ja asettelin sinne kasvikset ja pitkän kanelitangon. Kuivasin sulaneet lampaanpotkat ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria. Nostin potkan pataan ja kaadoin päälle punaviinin, etikan, tomaattimurskan ja purkinhuuhteluveden. Ripottelin pataan vielä kuivattua tomaattimurua, laakerinlehdet ja hieman suolaa ja pippuria. Jätin padan hommiin, aluksi low-asetukselle, sitten high-asetukselle. Aika ei ollut alkuunkaan riittävä ja lopulta potkat olivat low-asetuksella koko yön. Tarkastelin tänäaamuna tilannetta, nestettä oli tarpeeksi, lihan oli aivan kuiduiksi hajoavan kypsää. Kasviksista porkkana ja lanttu olivat menneet melkein tunnistamattomaksi muhjuksi, perunat ja sipulit olivat koossa. 

Kaikki pintarasva ja kalvot olivat sulaneet pois potkista ja sitä kautta liemi oli  melkoisen rasvaista. Lisäsin mukaan linssejä ja kikherneitä ja ne imivät jonkun verran rasvaisuuden tunnetta ja maistuivatkin kyllä mainioille. Kaikkiaan lampaanpotkat olivat padassa noin 24 tuntia, mutta luultavasti noin 10-12 tuntia olisi ollut riittävä kunnollisen kypsyyden saavuttamiseksi. Opinpa tästä sen, että jos luistelen alkuvalmisteluista ja muutenkin arvioin ajan väärin, voi tilannetta pelastaa lisäajalla. Jotain muuta syötävää tarvitsee kyllä kehitellä odotteluajaksi. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeeni. 

Turkki ja Kreikka ne yhteen soppii!

Tänään syötiin melkoisen sekalaista settiä, teemana oli olla käymättä kaupassa, saada ruoka nopeasti pöytään ja jemmata samalla talteen huominen työlounaskin. Otin eilen illalla puolisen kiloa hevosen jauhelihaa sulamaan jääkaappiin kaikessa rauhassa ja kun pääsimme töistä, aloin heti tehdä tiskiä. Onneksi minulla oli kölvi keittiössäni, ei se ruoka olisi ollut pöydässä ollenkaan niin nopeasti, ellei taustahahmo olisi siivonnut sitä tahtia, kun tein tiskiä.

Hevosköftet

• 500 g hevosen jauhelihaa
• 1 kananmuna
• 3-4 kevässipulia silppuna
• suolaa ja pippuria (enkä kerro määriä, kyllä te kaikki fiksut tiedätte kuinka suolaisesta ja pippurisesta pidätte!)
• 1 valkosipulinkynsi silppuna
• sekalainen määrä tuoreita yrttejä (timjamia, persiljaa, basilikaa, rosmariinia nyt ainakin)
• voita paistamiseen

Sekoita mausteet, kananmuna ja yrtit jauhelihaan. Taputtele massasta pieniä lituskaisia pihvejä, noin pingispallon kokoinen määrä kuhunkin. Paista köftet voissa pannulla muutamassa erässä. Tästä minun setistäni tuli 20 pientä köfteä. Peittele jo paistetut köftet lautaselle folioon odottaman ja kun kaikki on paistettu, laita kaikki takaisin pannulle ja kansi päälle. Anna pannun olla liedellä miedolla lämmöllä odottamassa muita aterian osia.

Tsatsiki

• 3 dl kreikkalaista jogurttia
• iso kourallinen tuoreita yrttejä silppuna (samoja kuin köftetaikinassa)
• puolikkaan sitruunan mehu
• puolikas valkospulinkynsi silppuna
• loraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria 
• pätkä kurkkua raastettuna

Sekoita kaikki ainekset ja maistele, onko tarpeeksi makua. Lisää suolaa jos siltä tuntuu, mutta paha juttu, jos sitä tuli jo liikaa. Toivotaan ettei. Kun laitat tsatsikin esille nättiin kuppiin, kierrä vielä päälle suolakiteitä ja pippuria, ripota pikkuisen oliiviöljyä ja laita nätistykseksi jotain tuoreista yrteistä.

Meillä oli lisäkkeenä puikulaperunoista tehtyä muusia ja kurkkua lohkoina tsatsikiin dipattavaksi. Huomenna ei tarvi töissä purra kynsiä!

Lampaansyöjien stifado haudutuspadassa

Lampaansyöjät vauhdissa taas, otimme alkuviikosta pussillisen potkia sulamaan. Pussin päällä luki liikuttavasti: 3 jalkaa ja mietin, että minne kokonaisena ostamamme lampaan yksi jalka on kadonnut. Ei se ollut kadonnut minnekään, kunhan köntti suli hieman, siitä sai eroteltua neljä pientä, mutta lihaisaa potkaa. 

Jouluna sain lahjaksi viime jouluna saamaani vakumointikoneeseen liittyviä lisäosia, kuten säilytyspurkkeja, joista yhden rikoin heti, en kiukuissani, vaan töpelöidessäni. Pudotin kovamuovisen purnukan lattialle ja sehän heti sai pahan särön. Nyyh. Olin sitten varovaisempi toisen lahjan kanssa, marinointiin sopivan suurehkon astian kanssa ja siihen tein potkille pesän yöksi. Osasin käyttää vakumointilaitetta marinointiastian ilmojen poistoon, olen minä sitten näppärä. Siis silloin, kun en pudottele tavaroita lattialle tai päästele ilokaasuja ilmoille. Tiedätte mitä tarkoitan, jos olette lukeneet CampaSimpukkaa aiemminkin. 

Stifado

Marinadi

• 4 pientä lampaanpotkaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 0,5 dl roseviiniä (sattui olemaan)
• tuoretta timjamia ja rosmariinia
• 1 yksikyntinen suuri valkosipuli

Muut tilpehöörit

• 2 kumatotomaattia
• 3 keskikokoista punaista terttutomaattia
• 1 punasipuli
• 3 laakerinlehtiä
• 1 tähtianis
• 1 kanelitanko
• suuri loraus juoksevaa hunajaa
• 1 rkl soijakastiketta
• 2 dl vettä
• 1,5 dl punaviiniä
• suolaa ja pippuria

Sekoitin marinadin ainekset potkiin joka puolelle ja suljin astian vakumointikoneella. Kansi imeytyi kiinni oikein tanakasti, joten arvelin, että nyt ollaan ummessa. Laitoin astian jääkaappiin yöksi. Aamulla otin purnukan pöydälle lämpenemään noin tunniksi ennen jatkotoimia.

Keräsin ensin pienempään haudutuspataan kuivat mausteet, kanelitangon, laakerilehdet ja tähtianiksen. Nostin pataan marinoidut potkat ja kaadoin marinadiliemen päälle (sen olisin voinut jättää tekemättä, lammas on vissiin niin rasvaista, että potkista irronnut rasva ja marinadin öljy tekivät kokonaisuudesta aika rasvaisen). Lisäsin pataan pilkotut tomaatit, hunajan, sipulin soijakastikkeen ja vettä sen verran ainekset peittyivät lähes kokonaan. Laitoin padan high-asetukselle ja jätin sen hommiin. Noin kolmen tunnin päästä lisäsin mukaan viinin. Sen olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta viini hankkiutui varastosta keittiöön vasta tässä vaiheessa. Pata oli päällä kaikkiaan 7 tuntia, jossain vaiheessa laitoin asetuksen low:lle ja maistelin lientä, joka oli tosiaan aika rasvaista. Potkat alkoivat tehdä pesäeroa luistaan ja sain taiteilla, että sain aikanaan potkan luun kanssa lautaselle. 

Lisäkkeinä meillä oli sitruunaperunoita, jotka olivat oikein yksinkertaisia uunissa paistettuja perunalohkoja, jotka oli maustettu sitruunamehulla, yrteillä, suolalla ja pippurilla. 

Toinen pikkulisäke oli perunoiden kanssa samaan aikaan paahdettu pieni pala fetaa ja kirsikkatomaatteja. Stifado oli todella maukasta ja mureaa, söimme kumpikin yhden pienen potkan ja kaksi jäi nyhtölampaaksi riivittäväksi. 

Tämäkin ohje päätyy CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock-Pot-välilehdelle, sieltä löytyvät kaikki muutin haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Äkkipikaisen lämmin salaatti

Edit: kaupallinen yhteistyö, Fiskars

Jos aika on kortilla, mutta haluaa jotain lämmintäkin syödäkseen, tässä salaatti, jossa maut ovat mukavasti sopusoinnussa. Laitan ohjeen määrät neljälle riittävään salaattiin, vaikka koemielessä tein annoksen yhdelle, söin salaatin salaa kenellekään kertomatta. Ajatus tästä leivitetystä ja paistetusta juustosta jäi mieleeni Makua kotoa-blogin postauksesta.

• verigreippi tai kaksi
• salaattisekoitusta (puhdasta ja kuivaa, tosi nopsaa käyttää, mutta maailma ei siitä pelastune)
• 2 kevätsipulia
• tarpeeksi kirsikkatomaatteja neljälle, noin 20 kpl
• palanen feta- tai jotain muuta paistamiseen soveltuvaa juustoa
• 1 kananmuna (tai 2 jos kananmuna on kovin pieni)
• 1 dl vehnäjauhoja
• 24 raakaa, kuorittua, pakastettua, sulatettua, kuivattua jättikatkarapua
• suolaa ja pippuria
• muutama tippa keltaista tabascoa
• oliiviöljyä

Laitoin lieden isommalle polttimolle grillipannun kuumenemaan puoliteholla, samoin pienen pannun juuston paistamista varten, lorautin sille oliiviöljyä, pieni liekki alle. Levitin salaatinlehdet lautaselle ja nostin päälle kirsikkatomaatit. Silppusin kevätsipulin ja fileroin greipin. Puristin greipinjämästä mehua pieneen kuppiin ja maustoin mehun suolalla, pippurilla ja tabascolla ja lurautin pikkuisen oliiviöljyä. Sekoitin kuivat, sulat katkaravut tähän pikamarinadiin. Leikkasin fetan paloihin, niin että annokseen tulee kaksi paistettua juustopalaa. Kastelin fetapalat ensin kananmunassa, sitten pippurilla maustetuissa vehnäjauhoissa. Laitoin grillipannun liekin isommalle ja pistelin katkaravut pieniin varrastikkuihin, kaksi kuhunkin. Nostin leivitetyt juustopalat kuumalle pannulle öljyyn ja paistoin niitä noin minuutin kantiltaan, käänsin aina neljänneksen ympäri. Asetin minivartaat kuumalle grillipannulle ja grillasin rapuja noin 3 minuuttia puoleltaan.

Kun juustot olivat valmiita, nostin ne salaatinlehtien päälle, asettelin greippilohkoja väleihin ja kun ravutkin olivat saaneet kauniin vaaleanpunaisen värinsä, nostin vartaatkin salaatin päälle. Sirottelin silputut kevätsipulit pinnalle ja puristin vielä geripinjämän viimeiset mehutipat kastikkeeksi. Yhden hengen annoksen valmistamiseen minulta meni 12 minuuttia. Neljälle tämän saisi varmasti aikaan kahdessakymmenessä minuutissa. Katkaravut pitää muistaa/älytä ottaa sulamaan ajoissa.

Fiskarsin Facebook-sivulla voi osallistua kilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa käytännöllisiä tuotteita. 

Yhteistyössä Fiskars

Äkkimakiaa baklavaa

Lauantaisen kreikkalaispäivällisen päätti baklava. Tosin pidimme elokuvan mittaisen paussin, se oli aivan välttämätöntä, että saimme pienetkään palat jälkiruokaa uppoamaan.

Koska olin niin verrattoman nokkela viime lauantaina, aloitin baklavan valmistamisen heti aamiaisen jälkeen. Filotaikinapakkaus oli otettu sulamaan jääkaappiin jo edellisenä iltana. Käytin jälkiruokaan niin pientä vuokaa, kuin mahdollista, vuokani on noin 18x18 cm kokoinen metallinen irtopohjavuoka. Viritin siihen leivinpaperisisuksen makeaa kostuketta suitsimaan. Leivonnaisen täytteeseen tuli:

• kourallinen kuorittuja kokonaisia manteleita
• niin monta kuorittua ja suolattua pistaasia, kuin jaksoin nypertää (noin 20 kpl)
• kunnon ripaus jauhettua kanelia
• samanmoinen kardemummaa (unohdin)

Hienonsin mantelit ja pähkinät Bamixin minimyllyllä, seoksesta tuli osin melko hienoa, mutta muutamia sattumia sai jäädä joukkoon. Sekoitin kanelin mukaan.

Kostukesiirappiin tuli:

• 1,5 dl sokeria (käytin vaniljatangon kotipurkista ruokosokeria)
• 1 dl vettä
• iso lusikallinen hunajaa
• muutama kuivattu neilikka

Keittelin kaikkia siirapin aineksia pikkukattilassa noin vartin verran ja jätin liemen jäähtymään.

Leikkasin filotaikinarullan kahteen osaan, mittasin silmämääräisesti, että leikattu rulla on noin käyttämäni vuoan levyinen. Toisen pötkön peittelin visusti jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä. Olen lukenut monesta paikkaa ja nähnyt tv-ohjelmia, joissa kovasti toitotetaan, kuinka kiire filotaikinan kanssa on, kuinka sitä pitää hyvitellä peittelemällä odottamassa olevaa osaa kostealla pyyhkeellä ja muutenkin olla kovin hopuissaan. Toisen taikinaerän tuomalla kokemuksen rintaäänellä sanon, ettei siinä mikään hengenhätä ole. Eikä filotaikinan käsittely ole ollenkaan vaikeaa, turhaan minäkin sitä 20 vuotta arastelin.

Avasin varovaisesti filotaikinarullan ja levitin taikinakerroskasan leikkuulaudalle rullan mukana olevan muovisuikaleen päälle. Mittasin vielä millintarkasti (NOT) vuoan kokoon nähden sopivan mitan ja katkaisin levyt noin puoleen. Jäljellä oli siis kaksi neljäsosan kokoista levypinoa, puolethan kokonaismäärästä oli jo pakattu pois. Olin jo näppärästi sulattanut noin 1,5 desin verran voita valmiiksi. 

Tarkoitus oli tehdä aina kuuden taikinalevyn paksuinen kerros ennen täytettä, mutta olipa vaikea pysyä laskuissa! No, kerroksia tuli noin kuusi. Eli vuoan pohjalle levy taikinaa, kevyt mutta kattava sipaus sulaa voita pintaan, seuraava kerros, uusi voisipaus (Juu, ei ole laihdutusruokaa, mutta tuskin kukaan sellaista kuvittelikaan?), uusi taikinakerros jne, kunnes tasan kuusi kerrosta oli valmiina. Voitelin päällimmäisenkin kerroksen ja ripottelin sen päälle kolmasosan manteli-pähkinätäytettä. Jälleen kuusi kerrosta taikinalevyjä, voita, täytettä. Täytettä riitti kolmeen kerrokseen, joten taikinakerroksia oli kaikkaan neljä. Taikinalevyistä jäi aivan pieni määrä, käytin päällimmäiseen kerrokseen levyjä hieman limittäin, että sain niitä tukittua reunoille kattamaan koko vuoan. Kaikkein päällimmäinen pintakin sai vielä voisilauksen. Leikkasin terävällä veitsellä päällimmäisen pinnan salmiakkikuvioiseksi, se auttaisi valmiin leivonnaisen annospaloihin leikkaamisessa, sillä pinnasta oli tarkoitus tulla todella rapea.

Paistoin baklavaa uunin keskiosassa 170 asteessa puoli tuntia. Alensin lämpötilaa 150 asteeseen ja paistoin vielä toisen mokoman. Tarkkailin, ettei pinta pääsisi ruskettumaan liikaa. Tunnin paistamisen jälkeen nostin baklavan uunista, siirsin sen leikkuulaudalle ja leikkasin aiempia pintaleikkauksia pitkin paloiksi. Nostin leivonnaisen takaisin vuokaan ja kaadoin jäähtyneen siirapin kauttaaltaan baklavan päälle. Leivonnainen jäähtyi peiteltynä iltaan asti. Siitä tuli ihanan stickiä ja makeaa, pistaasin suolaisuus kutitti kivasti makuhermoja ja filotaikinan rapeus tuntui suussa mukavalta. En kyllä tiedä tahdonko koskaan tehdä enää baklavaa, mutta oli hauska onnistua kerran sen tekemisessä!

Stifadoa yli oman tarpeen

Minusta sana stifado kuulostaa hyvin kiintoisalta, ruokaohjeita etsiessäni kyllä luin selityksiä nimelle, mutta johan unohdin ne. Stifado vain kuulostaa oikein mehevältä ja vähän happoiselta. Lauantaina puoliltapäivin olin jo karitsanpotkien kimpussa, sillä kerrankin halusin, että ruokailu olisi säälliseen aikaan eikä sitten joskus. 

Varasin neljälle henkilölle kuusi potkaa, ne eivät olleet kovin suuria. Vähempikin olisi riittänyt, yksi oli täysin riittävä annos ja puolikkaastakin olisi alkuruoan jälkeen tullut kylläiseksi. Siinä on tosin joku hassu mielihyväefekti, kun saa nostaa kokonaisen potkan luineen päivineen lautaselle. 

• 1 karitsanpotka/ruokailija
• öljyä paistamiseen
• 15-20 pikkusipulia
• 4-5 valkosipulinkynttä
• 4 isoa tomaattia murskattuna (tai tölkki hyvää tomaattimurskaa)
• 3 dl punaviiniä
• kanelitanko
• 0,5 dl hunajaa
• suolaa
• pippuria
• oreganoa
• laakerinlehtiä

Aloitin siivoamalla potkista vähän pois rasvaa ja kalvoja, vain sen verran, että näyttivät siisteiltä. Koska meillä ei vielä lauantaina ollut lumimyrskyä, kävin ulkona kaasugrillillä paistamassa lihojen pinnat kiinni. Nostelin potkat pataan, kaksi täytyi jättää pois ja viritellä ne pitkulaiseen lasivuokaan, mikä jo antoi vinkkiä siitä, että teen taas ruokaa komppanialle neljän henkilön sijaan.

Kuorin paljon pieniä sipuleita, siinä viidentoista jälkeen sekosin laskuissani. Kuullotin sipuleita ja muutamaa valkosipulinkynttä hetken pannulla ja lisäsin ne pataan potkien seuraksi. Murskasin tomaatit blenderissä ja kippasin ne pataan, lisäsin sinne viinin ja mausteet. Ja sitten vain uuniin, 180 asteeseen moneksi tunniksi. Ne kaksi onnetonta potkaa, jotka eivät mahtuneet pataan, saivat samanlaisen kastikkeen vuokaan ja päätyivät foliolla peiteltyinä uuniin myös.  Stifado oli uunissa noin 3,5 tuntia. Viimeisen tunnin aikana uunissa olivat myös yksinkertaiset sitruunaperunat, joita söimme lihan kaverina. Pesin muutamia perunoita, leikkelin ne neljään lohkoon, puristin niille yhden sitruunan mehun, suolasin ja pippuroin ja lorautin päälle oliiviöljyä. Sekoittelin perunat yltympäriinsä mausteisiin ja paistoin uunin alaosassa vuokassa. 

Liha oli niin mureaa, että potka piti hyvin varovaisesti nostaa lautaselle, ettei se hajoasi aivan atomeiksi. Unohdin nostella kuvausannokseen kastiketta ja suloisia sipuleita, jotenkin häkellyin siitä lihan kypsyydestä. Hunaja toi karitsaan erikoisen vivahteen, suolaisen ja makean yhdistelmän, josta ei aina tiedä onko se just hyvä, vai pikkuisen kummallinen.

Otsikoin eilen kreikkalaisesta ähkystä, sen verran pitää korjata, että kyse oli kyllä enemmän ihan aidosta suomalaisesta ähkystä, ei toki ole kreikkalaisten vika, että me täällä syömme itsemme täyteen!

Huomenissa kerron, kuinka onnistuin baklavan kanssa.

Kreikkalaisen ähkyn aineksia

Emme kovin usein syö monen ruokalajin päivällisiä, niinpä vatsalaukun koon arvioiminen on joskus vaikeaa, etenkin jos ruoka onnistuu hyvin. Tekee mieli ottaa vielä pieni pala tai yksi kauhallinen. Eilinen kreikkalainen päivällinen täytti kyllä monta mielitekoa ja aukkopaikkaa, vieläkään ei ole nälkä, näin sunnuntai-iltana. 

Minulla on ollut usein aikataulutusongelmia isompien päivällisten kanssa, vaikka kokkaisin vain omallekin porukalle. Syy on useimmiten siinä, että aloitan valmistelut liian myöhään. Eilen olin siis minuksi fiksu ja tein jälkiruoan heti aamiaisen jälkeen, yhteen mennessä pääruoka oli uunissa ja alkuruokakin jo tekeillä. Pääsimme pöytään noin neljän maissa ja jälkiruokakin oli syöty jo hyvissä ajoin, tosin yhtä elokuvaa myöhemmin.

Aloitimme kreikkalaisella salaatilla, jota syömme aika usein muutoinkin. Tosin nuorempi sukupolvi ei piittaa fetasta ja raa´asta sipulista, joten niitä oli vain meille niistä pitäville. Teen salaatin hyvin yksinkertaisesti, asettelen lautaselle salaatinlehtiä, isoja lohkoja tomaattia ja kurkkua, reiluja palasia fetaa, muutama oliivi ja punasipulirenkaita. Sipuli tykkäisi pienestä marinoinnista, mutta eilen unohdin sen. Pinnalle muutama loraus oliiviöljyä ja sitruunamehua sekä mustapippuria myllystä.

Nyt ei munakoiso ehtinyt pahentua jääkaapissamme, vaan se päätyi moussakaan, jota valmistin eilen siis ensimmäistä kertaa. Ohjeen rungon (lähinnä valmistusmenetelmän vuoksi) otin täältä, tosin aloitin heti oikaisemalla. Ohjeessa munakoisoviipaleet leivitetään ja esipaistetaan uunissa, mutta sen vaiheen jätin pois. Tein ruoan isohkoon lasivuokaan, josta söisi varmaan 6-8 henkilöä. Sovelsin ainemääriä sen mukaan, mitä meiltä löytyi, linkistä löytyy tarkat määrät.

Moussaka

• 1 iso munakoiso
• 8 perunaa 
• 2 dl juustoraastetta

Jauhelihakastike

• 500 g (lampaan)jauhelihaa
• 4 suurta tomaattia
• 2 sipulia 
• 4 valkosipulinkynttä
• 1 tl kanelia
• 3 rkl tomaattipyrettä
• 1,5 dl punaviiniä
• 1 rkl sokeria
• suolaa ja pippuria
• nippu persiljaa

Bechamel-kastike

• 6 dl maitoa
• 50 g voita
• 50 g vehnäjauhoja
• 8 munankeltuaista
• muskottipähkinää

1. Kuorin munakoison ja leikkasin sen noin sentin paksuiksi viipaleiksi, ripotin viipaleille suolaa ja jätin ne "itkemään". 
2. Höyrytin perunat melkein kypsiksi ja leikkasin ne melko ohuiksi viipaleiksi ja annoin niiden jäähtyä. 
3. Pilkoin sipulit ja kuullotin niitä pannulla. Kypsensin jauhelihan pannulla.  Lisäsin tehosekoittimessa murskatut tomaatit, viinin, kanelin, tomaattipyreen, sokerin ja muut mausteet. Annoin kastikkeen kypsyä noin puolisen tuntia.
4. Huuhtelin munakoisoviipaleet ja kuivasin ne, ennen kuin paistoin niitä kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Ladoin munakoisoviipaleet öljytyn lasivuoan pohjalle ja lusikoin puolet jauhelihakastikkeesta siihen päälle. Kastikkeen päälle ripottelin puolet juustoraasteesta. Seuraavaan kerrokseen ladoin perunaviipaleet ja loput kastikkeesta ja juustoraasteesta. Tähän vaiheeseen asti ruoan voi valmistella hyvissä ajoin, mutta bechamel-kastike kannattaa tehdä vasta, kun aikoo samantien paistaa ruoan.
5. Erottelin munankeltuaiset valkuaisista ja vatkasin keltuaiset kevyesti. Sulatin voin paksupohjaisessa kattilassa ja lisäsin jauhot terhakasti vatkaten. Lisäsin kattilaan lämmitetyn maidon ja vatkasin edelleen koko ajan. Kaadoin kuuman kastikepohjan munankeltuaisiin ja sekoitin koko ajan. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan ja kuumensin sitä edelleen kunnes se sakeni paksuksi kiiltäväksi kastikkeeksi. Seoksen lämpötila oli noin 80 astetta, kun sakeneminen tapahtui. Maustoin kastikkeen muutamalla raastimen raapaisulla muskottipähkinää. Kaadoin kuuman kastikkeen vuokaan ja peittelin koko pinnan kastikkeella. 
6. Paistoin moussakaa 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin ruskettunut. Annoin vuoan jäähtyä ja ruoan asettua noin 15 minuuttia ennen kuin kävimme käsiksi. 

Onnistuin tavoittamaan oikean makumaailman, luulen että kanelilla oli tässä suuri osuus. Perunaviipaleiden kypsyys jäi aavistuksen vajaaksi, mutta kyllä niihin hammas pystyi. Kaunista annoskuvaa en onnistunut saamaan tästä melko märästä ruoasta, vuokakuva saa kelvata. Huomenissa kerron, miten ähkyn saaminen jatkui pää- ja jälkiruoalla.

Kalimera!

Uuden ammattipyöräilykauden alku ei ihan vielä häämötä,  mutta mielessäni  pyörii jo  Australiasta alkava kausi ja 15.-22.1. ajettava Tour Down Under. Minulla ei ole juurikaan käsitystä siitä, mitä ruokia pidetään leimallisesti australialaisina, mutta eiköhän niitäkin löydy viikon mittaisen kisan verran kokattavaksi. Jos jollakulla on tähän hyviä vinkkejä, kommenttilaatikko on avoin! Tammikuuta odotellessa päätin toteuttaa maateemaa viikonlopun mittaisella Kreikka-sukelluksella. Otsikossa tulin käyttäneeksi kaiken kreikankielentaitoni, enkä edes muista mitä tuo huudahdus tarkoittaa, toivottavasti ei mitään sopimatonta.

Nyt lauantaiaamun valjetessa, on viikon työt tehty ja koko perheen yhteinen vapaa-aika alkanut. Kaikki muut vielä nukkuvat, mutta minulla jo pää kuhisee kokkaussuunnitelmia. Tällä(kin) kertaa haluan tehdä ruokia, joita en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Ruokavieraita ei ole tiedossa, vain oma perhe koekaniineina, joten mahdollinen möhläyskään ei ole niin vaarallista. Yhtään kreikkalaisen keittiön kirjaa ei taloudestamme löydy, joten on syöksyttävä internetin reseptiviidakkoon.

Moussaka on repertuaarissani osastossa "nolot aukkopaikat". Olen todella monesti ollut aikeissa sitä kokeilla, mutta aina se on jäänyt. Lukemattomat ovat ne pilaannuttamani munakoisot aikoessani valmistaa moussakaa. Mutta ei tällä kertaa. Suomalaisessa ruokapöydässä moussakaa tunnutaan tarjottavan pääruokana, mutta muistini mukaan Kreikassa sitä on tarjottu jonkunlaisena alku- tai väliruokana, ennen pääruokaa kuitenkin. Sellaiseen asemaan aion minäkin moussakan tuupata. 

Päätös pääruoasta valikoitui kaupassa (ääh, taas oli älä-osta-mitään-päivä enkä minä muistanut, ostin vain autonperän täyteen ruokaa, mutta lieventävänä asianhaarana voitaneen pitää sitä, että autoni on verraten pieni). Riemukseni germaaniperäisen valintamyymälän pakastealtaassa köllötti keko australialaisia (!) karitsanpotkia. Niinpä aion valmistaa stifadoa. Ymmärrän sen olevan lihapata, jonka jokainen keittiövastaava valmistaa omalla tavallaan, ei siis suuria autenttisuuspaineita! 

Jälkiruokana meillä tulee olemaan niin ikään aiemmin ohitettua laatua, baklavaa. Olemme syöneet sitä Kreikassa ja Suomessa kreikkalaisissa ravintoloissa ja muistikuvissa on ajatus, että olisinpa ottanut vähän pienemmän palan! Filotaikinaan tutustuin viime keväänä ennen blogin aloittamista, tein empiiristä koetta, kuinka kauan filotaikina säilyy jääkaapissa käyttökelpoisena, eikä se muistaakseni ehtinyt useassa viikossa mennä miksikään. Nyt on tarkoitus tehdä pienin mahdollinen annos baklavaa, sillä olen varma, että jopa makeasta pitävät teinimme pitävät baklavaa ätläkkänä.

Näistä kreikkalaisen keittiön hedelmistä aion siis tänään suoriutua ja palata lopputuloksiin kuvien kera tuonnempana.