Kahdessa kuplassa

Viime viikot ovat olleet kyllä kummallisia, eikä paluu tavalliseen eloon ole vielä nähtävissä edes tulevaisuushorisontissa (suosikkini BS-bingossa). Tunnen eläväni kahdessa erilaisessa kuplassa, vaihdan niistä toiseen kymmenen kilometrin työmatkan aikana enkä tiedä kummassa oloni olisi normaalimpi. Olen alkanut kyseenalaistaa jopa sitä, kuin introvertti lopulta mahdankaan olla. Saattaisinko sittenkin kaivata joskus jotain sosiaalista kanssakäymistä? Niin pitkälle en sentään tohdi vielä mennä. 

Jos oma arkeni onkin monella tapaa nyt sekaisin, niin se tuntuu monilla muillakin olevan. Omani on oikeastaan hyvin helppo, käyn töissä tavalliseen tapaan, kotona minulla ei ole muita velvollisuuksia kuin pitää itsestäni huolta niin hyvin pystyn, mikä ei aina ole ihan parasta priimaa, sen myönnän. Minun ei tarvitse tehdä kotona töitä työnantajalle, ei tarvitse huolehtia lasten etäkoulusta, ei pissattaa koiraa pikaisesti muita ihmisiä vältellen eikä murehtia tällä hetkellä kenenkään läheisen voinnista. Viime mainitun toivon jatkuvan niin tulevinakin viikkoina. 

CampaKeittiössä on menossa uudenlaiset teemaviikot, tehdään ruokaa, jos viitsitään ja syödään,  jos jaksetaan. Monta kertaa olen saanut jotain sentään tehtyä, mutta lautasen ääreen istuttuani en meinaa jaksaa haarukkaa nostaa, mikään ei oikein maistu sille, mitä halusin ja joka kerta ruokaa on liikaa. Käymme kaupassa noin kerran viikossa lyhyesti täsmäostaen. Pantryn hyllyt ovat jo ehkä hieman väljemmät kuin kuukausi sitten, pakastimissa ei ole vielä nähtävissä huomattavaa vajentumista. Jos jotain tiedän, niin sen, että varastoissamme on ruokaa yllin kyllin, vaikkemme kävisi kaupassa puoleen vuoteen. Ei tietenkään tuoreita kauden tuotteita, mutta elossa pitävää ravintoa kyllä. En osta pastaa ennen kuin näen pastahyllyn takaseinän. Ja tiedoksi itselleni, että viikunahilloa on tarpeeksi. Ehkä jopa liikaa. 

Se minua hieman surettaa, ettei alla olevan kuvan kirjoille ole nyt käyttöä. Ei tule uutta CampaAdria-reissua ihan pian. Mutta hyvää kahvia saa kotona, siinä ei ole ollut mitään toimitusvaikeuksia. Ja reissuunkin päästään vielä, siinäkään ei ole mitään isompaa suremista.

Raittiissa ilmassa

Kävimme aamupäivällä ulkoilemassa, sillä tänään aurinko on paistanut eikä tuule niin paljon kuin monena päivänä on tehnyt. Ehdotin ensin retkeä Pyhähäkin kansallispuistoon, mutta hylkäsimme sen, koska emme tiedä Saarijärven seudun lumitilannetta. Niinpä päätimme mennä lähempänä olevaan lempikohteeseemme, Saraakalliolle. Maisema oli sieltä kallion päältä aivan yhtä kaunis kuin ennenkin ja aamiaisleivät ja maitokahvi maistuivat kivellä istuen. 

Minä jänistin laskeutumisesta alas kalliomaalauksille, vaikkei polku ollutkaan liukas tai jäinen. Antti meni katsomaan maalauksia, vaikka arvelikin niiden näkyvän nyt aika heikosti, koska oli niin kirkas auringonpaiste ja kallio kuiva. Näin olikin. Paras sää kalliomaalausten näkymiseen on sateinen, jolloin kallio on märkä. 

Palasimme autolle ja huomasimme, että kalliolle opastava kyltti onkin kaatunut. Nostimme se pystyyn, mutta eipä se kovin paljon vinkkiä nykyisellään anna. Toisaalta, pysyypä hieno kohde melko piilossa ja turvassa vahingonteoilta, joita kalliomaalauksille on joissakin paikoissa ikävä kyllä tehty.

Makkarakeittoa ja muutama päätös

Viime päivinä median kuluttamiseni on mennyt aivan ylitse, tuntuu etten muuta teekään kuin selaan eri lähteitä ja foorumeita rauhattomana. Tein itselleni muutaman säännön, joitten myötä toivon saavani hieman mielenmalttia. 

1. Lopetan iltapäivälehtien nettiversioiden lukemisen kokonaan. (paperisia en ole sitten Dianan kuoleman ostanutkaan ja lukenut) Luen parempia medioita. 
2. En osallistu nettikeskusteluihin, joissa pääasiaksi nousevat pikkumaiset riidat ja jonkun oma napa, edes omani. 
3. Lopetan myöskin pätemisen ja pyytämättä neuvomisen. (vaikeaa, mutta yritän)
4. Luen joka päivä jotakin hyvää ja mukavaa, vaikkapa Austenia, se toimii lääkkeenä moneen vaivaan.
5. Kuuntelen joka päivä jonkun levyn hyllystäni, laitan oikean fyysisen levyn soittimeen ja istahdan kuuntelemaan. 
6. Teen joka päivä ruokaa, tai jos teen kerralla enemmän, myöskin syömme ne tähdenlennot. Ruokaa ei haaskata.

Päivällisenä meillä oli eilen makkarakeittoa, jonka valmistin hallituksen tiedotustilaisuuden alkua odotellessamme. Tilaisuuden alku venyi ja keitto ehti valmiiksi emmekä jaksaneet odottaa, vaan otimme lopulta lautaselliset tv:n ääreen ja täpärästi vältimme kielten polttamisen, kun oikein keskityimme.

Tiedotustilaisuusmakkarakeitto

• 1,5 l vettä
• 2 rkl kasvisfondia
• 4 pientä makkaraa
• 8 pienehköä perunaa
• 2 porkkanaa
• 1 pyöreä kesäkurpitsa
• 2 pientä suippopaprikaa
• 1 pieni tetra kikherneitä
• pussinpohja (noin kourallinen) pakasteherneitä
• kourallinen punaisia linssejä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 3 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• jauhettua paprikaa

Kuumensin veden kattilassa kiehuvaksi ja lisäsin siihen kasvisfondin. Kuorin ja pilkoin perunat ja porkkanat, samoin leikkasin paloiksi paprikat ja kesäkurpitsan. Laitoin kasvikset kattilaan kypsymään. Leikkasin makkarat paloiksi ja paistoin niitä hetkisen kuumalla pannulla ja kippasin nekin kattilaan. Sinne pääsivät vielä valutetut kikherneet, pakasteherneet ja linssit. Maustoin keiton suolalla, pippurilla, tomaattipyreellä, paprikajauheella ja laakerinlehdillä. Keitto hautui noin tunnin verran pienellä teholla ja kyllä sillä nälkä siirtyi. Loput syömme tänään, varoimme ottamasta kaikkia makkarasattumia eilisille lautasellisille. 

Hallituksen tiedotustilaisuus olikin sitten sen verran tanakkaa tavaraa, että oli hyvä, että ruoka oli jo vatsassa. Olisi voinut ruokahalu siirrähtää tuonnemmas silkasta hämmennyksestä.