Ruokakuvaamisen vaaroja

siitä se ajatus sitten lähti lapasesta

Tällä erää meillä ei juuri oteta ruokakuvia, eikä kyllä tehdä ruokaakaan. Kammenpyörittäjä heitti jonkunlaisen voltin viime viikolla ottaessaan minulle ruokakuvia, sillä hetkellä hän juuri ideoi kuvaa hauskasta ranskalaisesta leipäpussista. Minä olin sillä nimenomaisella hetkellä tekemässä hoisinpossuvartaita, enkä nähnyt mitä tapahtui. Kuulin vaimean tömähdyksen ja sen jälkeen vielä vaimeamman äännähdyksen tyhjiksi puristuneista keuhkoista. 

Ehdittyäni Kammenpyörittäjän luokse kysyin järkeviä mitä kävi-tyyppisiä peruskysymyksiä, joihin hän vastasi tukahtuneella äänellä, että jos hän rikkoi minun kamerani, hän ostaa kyllä uuden. Kun tämä kaikkein tärkein asia oli selvitetty, halusin tietää liikkuvatko jalat ja kääntyykö pää. Onneksi liikkui ja onneksi kääntyi. Jonkun ajan kuluttua hän pääsi jo kampeamaan itsensä ylöskin ja vaikka hänen äänessään oli jotain akuankkamaista, hän tuntui kyllä olevan tolkuissaan. Äkillisen voltin oli aiheuttanut hakkuupölkky, jolle Kammenpyörittäjä oli ajatellut nousta saadakseen tarvittavaa perspektiiviä tuohon sac a painiin. Pölkky on vieläkin tontin reunalla, minne se voltista kiepsahti ja siellä olkoonkin. 

Seuraavana päivänä kuljetin Kammenpyörittäjän lääkäriin, sillä hengitys kuulosti sen verran hankalalta ja lepokin taisi jäädä aika vähiin. Muistelin menneitä lääketieteen opintojani (lue: monta jaksoa Teho-osastoa siihen aikaan George Clooney näytteli siinä) ja muistin sanan ilmarinta ja muita pahaenteisiä termejä. Lääkärin painelu&puristelutyyppiset tutkimukset kertoivat sen, minkä arvelimmekin. Muutaman kylkiluun hiusmurtuma ja hankala olo muutaman päivän/viikon. 

Nyt kun ilmalennosta on kulunut viikko, on meillä täällä varsinainen sairastupa muutenkin. Alokas kävi viikonloppuna ensimmäisellä lomalla ja toi tullessaan varuskuntaviruksen, jonka me Opiskelijan kanssa huolellisesti imuroimme itsellemme. Onneksi rimpsuluupotilas ei ainakaan vielä ole saanut sitä, sillä yskiminen ei liene nyt paras harrastus. Täällä ei siis tehdä toistaiseksi juuri mitään ruokaa, eikä oteta kuvia. Kamerani ei muuten mennyt rikki, Kammenpyörittäjä arveli päästäneensä sen kädestään vasta ollessaan itse jo maanpinnalla. Niin etten sitten saanut uutta kameraa.

Nälkä, tule takaisin!

pala palalta

Minulla on ollut kokovartaloflunssan lisäksi mentaaliflunssa. Eilen sentään teimme ruokaa, kun potilas Saarinen sanoi taikasanat, hänellä oli nälkä. Riensin heti keittiöön etsimään raaka-aineita, joita onneksi olikin, sillä Kammenpyörittäjä oli käynyt kaupassa. Potilas Saarinen odotti kärsivällisesti vaakatasossa, että ruokaa sommiteltiin. Kaikkien voimat käytettiin tarkasti, minä poltin paistamieni pipareiden ensimmäisen erän (saa tietysti kysyä miksi toukokuussa paistetaan pipareita, kun muuten ollaan kuin ellun kanat) ja päätin, että niiden pitikin olla vähän tummempia. Kammenpyörittäjä siirtyi lennosta grillaushommiin, pian oli lautasilla ruokaa, jota jotkut jaksoivat vähän syödäkin. Kompostillekin jäi, kaikki pitää ottaa huomioon. Ihan totta, alkaisi jo riittää! 

todistusaineistoa, on täällä syöty!

Tänään on tiedossa työpaikan happening, johon liittyy ensin virallinen osuus, jossa puhutaan työasioita ja sitten rennompi osuus, johon liittyy syömistä, paljua ja työasioista puhumista. Rentoa osuutta varten on työpaikan yhdistetty askartelu- ja juhlatoimikunta puuhastellut viikkokaupalla ja eksoottisia paketteja on vastaanotettu ja niiden sisältöjä hämmästelty puolisalaa. Ruokapuoli on myöskin ollut tapetilla. Minun piti tehdä vaikka mitä, mutta tautitilanne on kutistanut osuuttani niin, että olen ainostaan nyhtövastaava, sekä labnehkokki, myös mansikat otin marinoitavakseni. Minun piti paistaa pitaleipiä, jos ne Merituulin ja Jukan uunissakin kaikki pamahtivat paksuiksi, miksei minunkin? Mutten jaksanut harjoitella, enkä uskaltanut ottaa riskiä, että valmistan vehnäfrisbieitä loppuillan pihapeleihin. 

Possu on nyt nyhdetty, oltuaan ensin yön yli haudutuspadassa, tuossa keittiöni tähdessä. Palautin nyhteet pataan ja kaadoin siivilöityä lientä päälle ja maustoin lisää. Kohta pitää maistella, joko alkaisi olla jotain ytyä. Melkein kolmen possukilon maustaminen raakana on vähän hakuammuntaa. Eilen ennen pataan laittamista possupalat saivat ympärilleen maustetahnan, johon tuli suoraan sanottuna sitä sun tätä. Haudutusliemeksi tuli tällä kertaa vettä, sillä en muistanut ostaa kuivaa siideriä. Padan pohjalle pilkoin muutaman porkkanan ja sipulin ja liemen pinnalle asettelin rosmariini- ja timjaminoksia. Pata oli päällä low-asetuksella eilisestä iltapäivästä tähän aamuun ja possu oli niin helpponyhtöistä, ettei koskaan. Paloja liemestä nostellessa sai olla varovainen, etteivät ne jo siinä hajoaisi liemeen suikaleina. 

nyhtistä koko porukalle

Turkkilainen jogurtti labnehia varten on valumassa, sekoitan ja maustan sen valmiiksi vähän ennen lähtöä. Vinkit tähän levitteeseen otin Jonnan blogista, mutta olen vahingossa tehnytkin melkein sellaista joskus, kun unohdin turkkilaisen jogurtin valumaan ja löysin sen seuraavana päivänä kaapista melkoisen tiiviinä. Myös jälkiruokamansikat valmistelen limoncellomarinadiin vasta puolilta päivin. Nyt on ainoa puute se, ettei ole yhtään nälkä, ole ollut viikkoon. Toivottavasti muilla on, sillä ruokaa on taas tulossa enemmän kun vähän.

Tahdon taas elää syödäkseni!

Jos tästä nyt jotain positiivista etsimällä etsii, niin koko perheen kimppaflunssan hyvä puoli on se, ettei kukaan halua mitään syötävää. Ei tarvitse kokata. Jossain vaiheessa joku kuitenkin alkaa ottaa horjuvia askelia keittiön suuntaan ja silloin kaapissa on hyvä olla jotain helposti nieltävää. Meillä se on ollut smoothieita, eri marjoin. Pakastin on kiittänyt vähentyviä varastoja ja maitoalan toimijat myös, sillä rahkaa ja jogurttia on kulunut. 

Tänään perheen nuorin lähti hieman huterin jaloin kouluun ja kysyin, että jos jotain ruokaa tekisi mieli, niin mitähän se voisi olla. Ei poika keksinyt mitään. Ehdotin kasvissosekeittoa, johon hän heti huokaisi, että joo, se on helppoa syödä. Ja sämpylöitä! Joten niitä siis tänään. Olisin halunnut ostaa kurpitsan, muttei sellaista ollut lähimmässä kaupassa, jonne kehtasin mennä huppu päässä (bad hair day week) sen verran, että sain keittoainekset kasaan. Tai oli siellä kesäkurpitsoja, joten sellaisen ostin. Unohdin chilin, joten täytyy kaivella maustekaappia, josko jotain kuivattua löytyisi. Pieni lämpö keitossa ei taitaisi tehdä pahaa. 

Miten te palaatte elävien kirjoihin kunnon taudin jälkeen? Saako teillä aikuisetkin syödä kipeinä ja toipuessaan "mitä vaan saa kurkusta alas"? Meillä saa ja olemme kaikki jo niin isoja, että pakko ei ole syödä, jos ei pysty. En vastustanut tuokkosta hollantilaisia mansikoita, sillä kaupassa maistaessani niitä, ne olivat ensimmäinen maku, jonka ylipäätään maistoin ja tunnistin yli viikkoon. Niitä syömme tänään jälkiruoaksi turkkilaisen jogurtin kanssa.

Nyt taas kulkee!

selkäjumppaa

Taisin selvitä säikähdyksellä, noidannuoli tai mikä olikaan, päästi minut pälkähästä ja tänään olen voinut tehdä jo vaikka mitä. Lattialle pudonneet esineet pitää vielä potkia seinustalle, mistä ne saa noukittua, mutta muuten on loistava olo. Ei se mitään, että puukon tuikkaus tuntuu selässä vielä ajoittain ja yskäisy on ihan no no aivastuksesta puhumattakaan. En joutunut vuoteen omaksi pitkäksi aikaa, eikä kesä ole piloilla!

Oli mukava laittaa ruokaa muutaman päivän tauon jälkeen ja raaka-aineena oli Kammenpyörittäjän lähitorilla piipahtaneesta lihanmyyntiautosta ostama lammaspalanen. Saimme tiedon auton reitistä ruokapiirin kautta ja vaikka minä olin siinä vaiheessa totaalisesti poissa pelistä, Kammenpyörittäjä kävi ostamassa muutama lammanpalasen. Laitoimme niistä kaksi pakastimeen ja yhden nollalaatikkon ja tänään ulkofilepala päätyi grilliin. Tein lihapalalle yrttisen maustatahnan, johon tuli:

• rosmariinia
• timjamia
• ruohosipulia
• 2 valkosipulin kynttä murskattuna
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Silppusin yrtit ja valkosipulin ja sekoitin ne suolan, pippurin ja öljyn kanssa tahnaksi, jossa pyörittelin lihapalan. Se sai maustua noin tunnin verran, jona aikana valmistelimme kasvikset ja teimme muutaman setin yrttisuolaa kuivumaan, niistä tuonnempana. Kuumensin kaasugrillin parilan melko hothotiksi ja tökkäsin lämpömittarin anturin lihapalan keskelle. Asetin tavoitelämpötilaksi 55 astetta. Grillasin lihapalaa molemmilta puolilta välillä käännellen ja odottelin äänimerkkiä kertomaan, milloin tavoitelämpötila olisi saavutettu. Onneksi menin muutenkin grillin liepeille sopivassa kohtaa, sillä olin unohtanut asettaa hälytyksen päälle, uusi mittari, uudet nappulat. Hyvällä tuurilla liha ei ehtinyt liian kypsäksi. Otin anturin pois ja käärin lihan kaksinkertaiseen folioon siksi aikaa, kun grillasin kasvikset. Meillä oli lisäkkeinä grillattuja tomaattiviipaleita, sipuleita, juustonokareella aateloituja herkkusieniä, kesäkurpitsakiekkoja ja salaattia. Liha oli juuri parahultaisen kypsää, vienosti punertavaa ja pinta rapsakan yrttistä. Tykkäsimme!

Tässä kuva on luimupupulle siitä minun rellostani, sillä tekisi mieli päästä ajamaan, kunhan selkä on jumpattu ensimmäisen kuvan vinkeillä kuntoon!

"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä, hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin

Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.

Lapsi sairastaa, äiti taantuu

Meillä on potilas, oikein tupladiagnoosin kera. On lääkettä ja kylmää käärettä (no ei ole kylmää käärettä) ja potilaan hyysääminen on nyt tärkein tehtäväni. Kun äidin lapsi on jo paljon pitempi kuin äiti, ei olisi oikeasti syytä enää niin paljon hyysätä. Mietin tässä päivän aikana, että tässä tosiaan taantuu sellaiseksi äidiksi, jollainen olin luontevasti, kun lapset olivat pieniä. 

Kun lapset kasvavat, äidin pitää luopua monista jutuista, enää ei niistetä lapsen nenää, ei mitata kuumetta koko ajan,  annetaan lapsen kertoa lääkärille, mikä on vialla ja odotetaan itse käytävässä. Laskun saa vielä maksaa. Onneksi sentään vielä saa tarjota syömistä ja juomista potilaalle ja pöyhiä tyynyä. 

Flunssapotilaan oloa helpottamaan ja vatsaa täyttämään tein hedelmäsmoothieta talouden suurimpaan kannuun. Keräsin siihen hedelmiä sillä periaatteella, että tämän on pakko maistua hyvältä. Pilkoin blenderin kannuun yhden persimonin (olen vasta tänä talvena tutustunut moiseen hedelmään, kiitos K-ryhmän aggressiivisen markkinoinnin), puolet hunajamelonista, puoli litraa mansikkasosetta pakastimesta, yhden limen mehun ja ruokalusikallisen hunajaa. Blenderi teki sörsselistä sileää paksua massaa, jonka kaadoin mainittuun talouden suurimpaan kannuun ja päälle kaadoin tölkillisen appelsiinilimsaa, jotta kannu tuli ihan täyteen ja juomasta sopivan ohutta ja helposti juotavaa. Maistui hyvältä terveittenkin suussa. Potilas huokaisi tyytyväisenä ensimmäisen lasillisen kohdalla ja nukahti. 

takapihan Ice Henge

Ätsii!

Flunssa asettui taloksi, tai toivoakseni vain vähäksi aikaa kortteeriin. Ei tee mieli syödä mitään, mutta jotain kurkkua hellivää juomaa piti keksiä. Laitoin googleen sanan flunssajuoma ja sain ensimmäiseksi hakutulokseksi tämän. Riittävän simppeliä minulle, nyt suuriin voimainponnistuksiin ei ole intoa.

Kaada kattilaan litra vettä, purista puolen sitruunan mehu veteen. Kuori sitruunan toinen puolikas ja pilko hedelmä lohkoiksi. Leikkaa parin sentin pala inkivääristä ja kuori se. Viipaloi pala muutamaan ohueen viipaleeseen ja lisää kattilaan sitruunalohkojen kanssa. Keitä vartin verran, en jaksanut ihan niin kauan, tunnustan. Siivilöi juoma ja kaada termokseen, lisää reilusti hunajaa ja siemaile sieltä kupillinen kerrallaan. Maistuu hyvälle, terveelliselle ja nostaa apeita suupieliä ainakin millin pari.