Gnocchit pinaatin kanssa

Koska reissutalouteen tuli hankittua suuri pussi pinaattia, sitähän sitten söimme eilenkin. Laahaan yhä yhden päivän perässä postauksissa, mutta uskon pääseväni siihen vaiheeseen, että postaan ruokaa sinä päivänä, kun sitä on oikeastikin syöty. 

Koska olemme reissuolosuhteissa, sallin itselleni välillä pientä oikaisua kokkailuissa, puolivalmisteita tai jopa noutoruokaa ja oikeastaan sallin sen itselleni aina. Miksen sallisi?

Tässä postauksessa on ruokana kaupasta ostettuja gnoccheja ja sitä iänikuista pinaattia, johon emme vielä ole kyllästyneet, eikä kyllä paidan hihatkaan kiristä, joten ylivoimakkuuteen emme varmaankaan ole päätymässä tuon 400 g pinaattipussin myötä. Tähän ruokaan ei ole mitään erityistä lähdettä, vaan tein omasta tai asiakkaan päästä. 

Gnocchit pinaatin kanssa

• 380 g pakkaus valmiita gnoccheja (oli kolmen hengen annos ja kieltämättä vähän liikaa meille)
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3-4 kourallista tuoretta pinaattia
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesaania (unohdin/olin älyämättä)

Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistelin siinä hissuksiin gnoccheja noin 10 minuuttia, samaan aikaan Antti grillasi kaksi kanavarrasta, jotka ostimme ö-ö-menetelmällä. Kun gnocchit olivat lievästi ruskettuneita, lisäsin pinaatit pannulle ja sekoittelin. 

Aika nopeasti pinaatit kutistuivat hyvin pieniksi. Maustoin sivukkeen suolalla ja pippurilla. Nyt sitten muistan, että tähänkin olisi ollut kiva raastaa vähän parmesaania, mutten muistanut sillä hetkellä. Annoksissa oli myös kanavartaiden lisäksi grillattua uudensadon sipulia, se on kuin suklaata suussa! Ei silleen suklaasuklaasti, mutta tosi hyvää.

Giro d'Italian viimeinen Bulgarian etappi oli ajettu, kun palasimme päivän nähtävyyskierrokselta. Odotimme sateen taukoamista, mutta eihän se tauonnut ennen kuin olimme palanneet kävelyretkeltämme. Varusteet kuivumaan ja katsomaan etapin loppukilometrejä. Voittajaksi ajoi ensimmäisen etapin voittanut Paul Magnier. Se on jänskä juttu, että kun suurten kisojen voittoihin pääsee makuun, niin niitä sitten tulee kohta lisää. Kokonaiskilpailua johtaa Guillermo Silva edelleen ja Jonas Vingegaard on sijalla 19., mutta vain 10 sekuntia johtavaa jäljessä. Tänään ja huomenna kisa siirtyy Italiaan ja meillä on vapaapäivä Italiasta. 

Mekin siirrymme hieman lännemmäs, tuttuun Gieniin. Olemme olleet siellä laskujeni mukaan ainakin toisen kerran. Pian pääsen ajantasalle kokkauksissa niin, että postaan tuoreita ruokia, tämän päivän oikein hyvä runsaasti pinaattia sisältänyt päivällinen on jo tehty, kuvattu, syöty ja tiskattu. 

Nyt niitä gnoccheja – Henkan Italia-kirjan neuvoin

Minulla oli tässä pari päivää sitten ongelma, en meinannut osata päättää söisimmekö pastaa vai gnoccheja, silloin pasta voitti. Nyt oli sitten gnocchien vuoro. Olin ottanut kuvan Henkan Italia-kirjan sivusta ja siitä lunttasin miten ruoka tehdään. Ei tarvinut koko kirjaa kuskata Ranskaan asti. 

Gnocchit pancettan ja herneiden kera

• 500 g pakkaus valmiina perunagnoccheja
• vettä gnocchien keittämiseen
• 1 rkl voita
• 50 g pancettaa kuutioiksi leikattuna
• 1 pieni uuden sadon sipuli
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1,5 dl pakasteherneitä
• tuoretta persiljaa (minttua oli ohjeessa mutta sitä miellä ei ollut)
• raastettua parmesaania
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Otin herneet pakastimesta kuppiin odottamaan. Kiehautin kattilassa vettä gnoccheja varten ja keitin niitä noin 3-4 minuuttia. Kaadoin ne siivilään ja siitä takaisin kattilaan odottamaan, lisäsin mukaan pienen nokareen voita, että sain sen pakkauksen kulumaan loppuun. Arvelin sen auttavan, etteivät gnocchit tartu toisiinsa sinä aikana, kun odottavat pannulle pääsyä. 

Nostin kattilan kaasulieden viereen odottamaan kannella peitettynä ja siirsin liedelle paistinpannun. Sille kumosin pancettakuutiot, sipulin ja valkosipulin. Paistelin niitä muutamia minuutteja. Lisäsin mukaan herneet. Seuraavaksi kumosin pannulle gnocchit ja sekoittelin varovasti. Tässä vaiheessa retkilieden kaasupanos loppui, mutta se on helppo vaihtaa lennosta. Tämä oli nyt toinen loppuun kulunut pullo ja reissussa on kuudes viikko menossa. 

Lisäsin ruokaan vielä hieman öljyä ja kuumuutta pannun alle, että gnocchit saivat kivaa paistopintaa. Lopuksi vielä päälle parmesaania, suolaa ja pippuria, sekä persiljaa. Gnocchit olivat todella hyviä, pehmeitä sisältä mutta paistopinta mukava. Jos olisi ollut jotain kalaa tai lihaa kaverina, gnoccheja olisi ollut liikaa, mutta pieni määrä pancettaa ja 500 g pakkaus gnoccheja oli kahdelle sopiva määrä. 

Giro d'Italian kahdeksannella etapilla vaihtui taas pinkin paidan omistaja. Etapin nopein oli minulle aiemmin tuntematon Lucas Plapp ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Diego Ulissi. Hän johtaa nyt toisena olevaa Lorenzo Fortunatoa 12 sekunnilla ja Primoz Roglicia 17 sekunnilla. Huomenna on vielä ajopäivä ja maanantaina huilataan. 

Ostognocchit lautasella

Tännekin olisi voitu mennä, muttei voitu, Lyonissa joku hieno museo vissiin.

Tänään on ollut sellainen reissupäivä, että melkein mikään ei toiminut. Antakaa kun kerron, voi olla, että heikommat joutuvat istumaan tätä lukiessaan. Kaikki alkoi siitä, että koko yön lotuutti vettä oikein huolella ja minua pelotti, että CampaAdria juuttuu leiripaikan nurmikkoon (oli sataa lotuuttanut jo valmiiksi pari vrk melkein koko ajan). Olen nähnyt niin karmeita upotuksia Facebookissa, että sellaiseen en meitä tahtonut saada. No kukapa haluaisikaan juuttua leiripaikan mudaksi muuttuneeseen nurmikkoon? Valvoin yöllä aika kauan miettien, että mitenkä tässä nyt pitäisi oikein rattia kääntää ja kaasua painaa ja mitenkä varsinkaan ei. Ja minähän en ollut autoa mihinkään siirtämässä, joten melko turhaa unetonna piehtarointia. 

Tämä ei varsinaisesti liity mihinkään.

CampaAdria lähti oikein nätisti tontilta asvaltille, ehkä yksi pensasaidan lehti irtosi ja pieni nurmenpinnan rikkonainen kohta tuli. Mutta ei mitään synkkiä uurroksia eikä hinausapua tarvittu, ei ollut lähelläkään. Tästä siis selvittiin ja sitten oli tarkoitus nauttia terveellinen ja monipuolinen mäkkäriaamiainen, joka kuuluu jokaiseen reissuun, joka sijoittuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kyllähän niitä mättöjä vissiin Suomessakin saa rajoitetusti, muttei yleensä tee mieli. 

Kartasta etsimämme Mäkkäri oli siellä missä pitikin ja saimme auton parkkiin sinne, mihin googlekartan mukaan pitäisikin saada. Tilasimme tököttelynäytöstä oikein mallikkaan setin aamiaisruokaa ja yritimme maksaa. Se sitten ei onnistunutkaan, vaan piti mennä tiskille. Siellä sentään raha kelpasi. Saimme noin vartin päästä annoksemme oikein pöytään kannetusti. Näytti siltä, ettei Mäkkärin aamiainen mitenkään voi olla kannattava konsepti, ainakin viisi työntekijää oli paikalla ja yksi kaksikko otti aamukahvit pikkupalaveriansa luonnistamaan ja sitten olimme me. 

Eikä tämä

Pian oli käsillä seuraava katastrofi. Olimme tilanneet McMuffinit, joita Antti on syönyt jo teininä Amerikassa, me koko perheellä 2000-luvun alussa lasten kanssa niinikään Amerikassa ja sittemmin myös Euroopassa. Ja olenhan minä tehnyt niitä itsekin. Miten hyvin meni teidän mielestä, kun McMuffinista puuttui pekoni, vaikka kääreen päällä oli oikein tarra, notta bacon? Ja miten hyvin mielestänne me suoriuduimme, kun söimme kiltisti McMuffinit ilman pekonia, emmekä menneet lainkaan valittamaan. Tämä on varmastikin pohjoismaisen ei nyt tehdä tästä numeroo-ajattelun huippu. Söimme McMuffinit ilman pekonia, kuinka säälittävää se on?

Seuraavaksi piti mennä kauppaan, tälle reissulle uuden ketjun kauppaan. Haluamme aina käydä joka saatavilla olevan ketjun kaupoissa. Marketista oli puolet räjäytetty taivaan tuuliin ja samalla suuri parkkipaikka oli työmaana, emmekä me mahtuneet viereenkään, joten jatkoimme matkaa päättäen, että menemmepä sitten seuraavaan kaupunkiin kauppaan. Moottoritieajelu suju ihme kyllä hyvin, Fulli-maksupulikka ikkunassa toimi hyvin ja puomit nousivat, olimme ihan että jees. 

Siellä seuraavassa kaupungissa marketin piha oli sellainen ranskalainen temppurata, jossa kaikkein pienimmät fiiatitkin joutuivat hinkkaamaan itseään pois pysäköintiruudusta ja jostain kumman syystä niissä on aina poistuminen etuoven editse. Miksi kaikkien, joka jumalan auton pitää ajaa etuoven editse? Eli emme menneet sinnekään kauppaan. 

Taas moottoritielle ja kohti seuraavaa pettymystä. Sitä ei tullut, vaan pääsimme kauppaan, viimeisen kilometrin ajoimme poliisiauton perässä ja päättelimme, että sehän on meille Marshall to Guide ja niin se olikin. Poliisit ehtivät boulangerien pullajonoon ennen meitä, sillä meidän piti hakea ostoskärry. Ruokakauppakäynti onnistui ihan hyvin, paitsi ettei ollut lihapullia, semmoisia valmiita raakoja lihapullia, joita keksin justiinsa haluta. 

Meillä oli kuulkaa oikein varaus leirialueelle seuraaviksi kolmeksi yöksi, sillä tällä viikolla on taas arkipyhä, helatorstai. Paikka näytti netissä ihan hyvältä, mutta loppulähestymisen aikana, (työaikoina sanoimme, että ulkomerkin jälkeen) aloimme ihmetellä, ettei ole yhden yhtä kylttiä alueelle ja tiet kapenivat kapenemistaan. Kyllä se alue sieltä löytyi, mutta jo tieltä saatoin sanoa, että taitaa olla Ryysyranta. Semmoinen, jolle en halua. Antti rohkeana miehenä (olihan hän jo selvinnyt McMuffinista ilman pekonia) meni katsomaan lähempää ja oli puhunut (tietääkseen) itsensä irti varauksestamme, sillä kaikki tontit olivat nurmikkoisia ja melko märän näköisiä. Mistään ryysyrantaisuudesta hän ei sanonut peruessaan, mikä johtuu varmaan siitä, ettei hän juuri muistanut mikä Ryysyranta on ranskaksi. 

Siinä kohden täytyi tehdä plan B, jotka ovat kuulemma maailmassa nykyään aika kortilla. Minä jostain syystä muistin, että minullahan on se Camping Car Park-kortti ja appi ja siellä 8 euroa rahaa. #kuihienooseon ? Ensin piti etsiä se kortti, joka ei ollut siellä missä muistin, enkä ollut päivittänyt uutta maksukorttiani tiliini, mutta nämä olivat vain pikku hidasteita elämän vuoristoradalla. Koska olen pätevä #atkmuija päivitin maksukorttini ja appini ja kaiken muunkin minkä keksin ja kohta minulla oli toimiva appi ja löysin meille yöpaikan melko läheltä sitä Ryysyrantaa. Edellisen kerran olimme Camping Car Park-paikassa syksyllä 2022 ja silloin sain niihin jonkunlaisen pelon, kun poistuminen ei onnistunut ilman asiakaspalveluun soittamista. Kuinka kauheaa se on, kun ei osaa sanoa paikan nimeä eikä vastaaja ymmärrä minun nimeäni ja taisi olla kylmä ilmakin ja muutenkin kaikki hirveää? Ilmeisesti kuulostin tarpeeksi epätoivoiselta, että portti sittenkin aukeni. Tänään pääsimme sisälle kaatosateessa, kun olin tällännyt korttiani ainakin kuusi kertaa lukulaitteeseen, jossa on jostain kumman syystä numeronäppäimistökin, vaikka mitään ei pitänyt näppäillä. 

Alue on entinen leirialue, jonka saniteettitilat on riisuttu mukavuuksista, ei ole pönttöä eikä allasta, ihan pitää omissa pytyissä olla. Mutta hinta ei ole paha. Sähköä saa, nettiä en nyt osannutkaan taas löytää, joten olemme omissa neteissämme. Vettä on tarjolla, kemssan ja harmaan veden voi jättää ja loossiit (campingkielellä pitchit) ovat niin ahtaat, että jokaisesta rajapusikosta tulee otettua pikku näyte. Nyt kun ilta alkaa käsillä, on sadekin tauonnut. Katsoimme tikuten ja takuten Giro d'Italian kolmannen etapin, jonka päätteeksi saatiin uusi etappivoittaja, mutta Tadej Pogacar on yhä kokonaiskilpailun ykkönen. 

Päivällisenä meillä oli liikaa ruokaa. Italialaisuuskin on hieman siinä ja tässä. Ostimme kaupasta, kun sinne viimein pääsimme rasian valmiita gnoccheja ja niiden kanssa paistoin minimaalisen pieniä meheviä salamimakkaroita, kirsikkatomaatteja ja lopuksi vielä mozzarellaa. Emme mitenkään jaksaneet syödä kaikkea, ainakin lusikallinen jäi tähteeksi. Ja kuvassakin näyttää, että meillä olisi ollut ruokana paistettuja sormenpätkiä. 

Automme ympärillä kiehnäsi ruoanlaiton ajan kissa, ensin luulin että naukuminen tulee telkkarista, mutta ulkoa se tuli. Antti avasi oven ja oli tosi lähellä, ettei sinisilmäinen kissa olisi asettunut taloksi. 

Jostain syystä en nyt pääse käsiksi kuviini, joten tämä jaaritus tulee nyt postatuksi ilman kuvia. Olinkin jo ihmeissäni, ettei #ranskanpatti ole mitenkään oireillut tällä reissulla. Nyt se sitten alkoi taas. Tavallaan se kruunaa koko päivän. Varsinkin kun kuvatkin koko päivältä ovat ihan surkeita. Kuva kerrallaan saatan saada niitä laitettua. 

Muistojen arkistoista – valmisgnoccheja

Sunnuntai Ranskassa on sujunut leppoisasti, lähdimme Noirmoutierin saarelta jo ennen kello yhdeksää emmekä joutuneet mihinkään lomaruuhkiin, joista eilen tv:ssä varoiteltiin. Ajoimme punaisia maksuttomia teitä ja Antti kiersi rattia varmaan kahdessa sadassa kiertoliittymässä. Se on kyllä sanottava, että ranskalainen tapa vilkuttaa vasemmalle ympyrässä kunnes on aikeissa poistua ja sitten vilkuttaa oikealle on oikein toimiva ja informatiivinen. (en tiedä miksi tämä kappale tulee harvemmalla tekstillä kuin muut, varmaan johtuu atk:sta)

Eilen mietimme sitä, minne päin suuntaisimme ja illan kähmyssä lähes sovussa saimme ajatuksen, että mitä jos menisimme Saumuriin. Emmehän ole olleet siellä kuin kolme kertaa alle vuoden aikana ja viimeksi tässä kuussa. Joten sinne siis. Tulimme tuttuakin tutummalle leirialueelle ja koska juuri oli työntekijöiden tuikitärkeä lounastauko, odotimme portilla tunteroisen. Antti meni hyvissä ajoin respan jonoon ja neuvoin unohtamaan tavalliset kohteliaisuudet, kuten naiset ensin ovista jne. Pari naista kuitenkin jyräsi hänet ja etuili jonossa. 

Saumurin leirialue on kyllä kiva, saimme nyt paremman paikan kuin viimeksi ja voimme oman halumme mukaan nauttia joko varjosta tai auringonpaisteesta. Nettiä muka on, muttei sitä ole sen enempää kuin edellisilläkään kerroilla. Pitelen otsaani ranskanpatin varalta. 

Tänään meillä oli päivällisellä sellaista, josta en tässä postauksessa kerro, sen sijaan kerron viime viikon maanantain ateriastamme, silloin oli Giron ensimmäinen lepopäivä. Söimme silloin hauskat kanafileet, jotka näyttävät kuvassa joltain grillatulta ravulta ja lisänä olivat italialaisena effortina kaupan gnocchit. Olivat muuten tosi hyvä einestuotteeksi. Keitin niitä ensin kolmisen minuuttia, kunnes kaikki pallukat kelluivat keitinveden pinnalla ja sitten käytin niitä pannulla voissa ja maustoin timjamilla, suolalla ja pippurilla. Kanassa ei ollut mitään erityistä italialaista, joten en ala sellaisesta höpötellä. 

Huomenna Girossa on toinen lepopäivä. Tästä tuli sairastumisten kolhima Giro, monta kymmentä ajajaa on joutunut keskeyttämään, useat koronan takia. Tänään voittajaksi ajoi Brandon McNulty ja eilen pinkkipaidan itselleen hommannut Bruno Armirail pitään paidan edelleen lepopäivän ylikin. Tiistaina karavaani jatkaa matkaa ja Giron kolmas ja viimeinen viikko alkaa. 

Bataattignocchit ja lohikiemurat

Tänään oli vuotuisten gnocchien päivä. Viime vuonna tein pinaattignoccheja ja toissavuonna punajuurignoccheja. Nyt olivat vuorossa bataattignocchit ja niiden kaveriksi tein airfryerissä kypsennetyt lohikiemurat. Käytin viime vuotista gnocchiohjetta, otin vinkin bataatin paahtamiseen (keittämisen sijaan) tästä blogista. Tähän ruokaa pätee mummoni sanonta joka keitetyn paistaa, se makian maistaa, joka paistetun keittää, se mettään heittää. Tosin en kokeillut jälkimmäistä, suosiolla uskon. 

Bataattignocchit kahdelle

• 175 g paahdettua bataattia
• 100 g ricottaa
• 130-150g vehnäjauhoja + vähän jauhoja taikinan käsittelyyn
• sitruunan kuorta raastettuna
• pikkuisen parmesania raastettuna (noin puolikkaan tikkuaskin kokoinen pala)
• suolaa 
• iso kattilallinen suolattua vettä keittämiseen
• voita paistamiseen
• salvian lehtiä

Paahdoin ensin halkaistun bataatin airfryerissä, 150 asteessa ensin vartin ja sitten 200 asteessa vartin, aivan näppituntumalla siis. Kun bataatti oli kypsä, nostin puolikkaat lautaselle jäähtymään. Kun ne olivat jäähtyneet sen verran, että pystyin käsittelemään niitä, kaavin pehmeän sisuksen kuppiin. Surruuttelin massan sileäksi bamixilla. 

Kaavin bataattisoseen kulhoon ja lisäsin muut aineet, ricottan, juuston, sitruunankuoren, suolaa ja sitten jauhoja vähitellen niin, että sain aikaan oikein pehmeän taikinan. Taputin sen pinnalle vielä hieman jauhoja, vähän jauhoja jäi jäljelle, ne käytin sitten taikinan muotoilussa. Jätin taikinan asettumaan noin puoleksi tunniksi ja valmistelin muita juttuja sillä välin. 

Nostin liedelle pannun ja sille puolikuivattuja salvian lehtiä viime vuodelta. Luin jostain vinkin, että salvia kannattaa kuivattaa sellaiseksi hieman nahkeaksi, jolloin sen voi palauttaa lähes tuoreen veroiseksi liottamalla vedessä, tai öljyssä. Tällä kertaa se pehmeni ja sitten rapeutui pannulla voissa. Laitoin pannulle noin 35 g voita odottamaan ja toiselle levylle suuren kattilallisen vettä, jonka kiehautin ja suolasin. Laitoin sitten levyn pois päältä, vesi oli valmiiksi kuumaa, kun oli keittämisen aika. 

Ennen gnocchien muotoilua valmistelin vielä lohipalat, siitä kerron alempana. Sulatin voin pannulla ja kääntelin salvianlehtiä ja laitoin liekin pienelle pannun alla, voi ruskistui sopivasti, muttei palanut. Lehdet rapeutuivat hyvin. 

Gnocchien muotoilussa on hyvä olla tarpeeksi jauhoja, ensin leivinalustalla, sitten gnocchikaulimella (en tiedä sen oikeaa nimeä, puulasta, jossa on kapeita teräviä harjanteita, joita vasten taikinapallosta pyöräytetään) ja vielä leivinpaperilla, jolle valmiit gnocchit nostellaan odottamaan keittämistä. 

Kuumensin veden uudelleen kiehuvaksi. Kaavin taikinan jauhotetulle alustalle ja pyöritin sitä jauhoisin käsin pitkulaiseksi pötköksi. Halkaisin sen pitkittäin kahteen kapeampaan pötköön, jotka pätkin 14 gnocchiksi. Nostelin ne leivinpaperille jauhojen päälle. 

Kun vesi kiehui, nostelin gnocchit mahdollisimman nopsasti reippaasti kiehuvaan veteen ja kun kaikki olivat vedessä, pyöräytin varovasti lastalla veden pyörteelle, jotta gnocchit lähtivät mukaan pyörteeseen. Noin parissa minuutissa kaikki gnocchit nousivat veden pinnalle ja annoin niiden kypsyä vielä pari minuuttia. 

Nostin uudelleen lämpöä pannun alla ja nostelin gnocchit reikäkauhalla pannulle saamaan voikylvyn ja hieman rapeutta pintaansa. 

Lohikiemurat kahdelle

• 200 g kirjolohta kahtena nahattomana annospalana
• 2 viipaletta parmankinkkua
• suolaa ja pippuria
• sitruunankuorta raastettuna
• 1 tl oliiviöljyä

Kiepautin kummankin kapean lohipalan kiepille ja kiersin sen ympäri viipaleen parmankinkkua, solmin rullan paistinarulla. Ripotin päälle suolaa, pippuria ja sitruunankuorta. Otin pari pientä palaa leivinpaperia ja sutikoin niille pikkutipan oliiviöljyä ja nostin lohikiemurat paperipaloille ja palat palaselle foliota. Laitoin kalapalat folion päällä airfryerin koriin ja paistoin 200 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes kalan sisälämpötila oli 55 astetta. 

Annokseen nostin keskelle lohikiemuran ja Antti toimi kirurgina ja leikkasi paistinarun pois. Sommittelin pannulla rapeutuneet gnocchit ympärille ja valuttelin pannulla jokaisen tipan ruskistunutta voita ja kaikki paahtuneet salvianlehdet. Kehaisen nyt vaatimattomuuttani itseäni, olipa hyvää! Jollei gnocchien pidä olla justiinsa tuollaisia, niin sitten en tiedä millaisia niiden pitäisi olla. 

Giro d'Italian viides etappi oli viimeinen Sisiliassa ajettu, se päättyi Messinaan, joka on Vincenzo Nibalin kotikaupunki. Vincenzo päättää ammattilaisuransa tänä vuonna, mahdollisesti jo tähän kisaan, en ole ihan varma. Tänään Jaakko Hänninen oli pitkään mukana irtiotossa, hän sai mainiosti näkyvyyttä, vaikka hatja ajettiinkin kiinni hyvissä ajoin ennen maalia. Massakirin voittajaksi selviytyi Arnaud Demare ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Juan Pedro Lopez. Huomenna kisa jatkuu mantereen puolella. 

Pinaattignocchit ja lohimureke

Tein viime vuonna Giro d'Italian aikaan kivoja punajuurignoccheja ja tänään oli vihreiden gnocchien vuoro. Viheraineena käytin pinaattia. Gnocchien lisänä meillä oli lohimureketta.

Pinaattignocchit

• 4 suurehkoa jauhoista perunaa
• 1 pussi babypinaattia
• loraus vettä
• 1 kananmuna
• 100 g vehnäjauhoja
• suolaa ja pippuria
• voita paistamiseen
• salvianlehtiä

Keitin suurenpuoleiset perunat kuorineen ja kuorin ne niin kuumina kuin näppini antoivat myöten. Perunoiden kypsyessä surruuttelin Bamixin pienessä leikkurissa pinaatit kahdessa erässä vesitilkan kanssa vihreäksi velliksi. Valutin massan tiheässä siivilässä niin, että puolen tunnin kuluttua siivilässä oli tiivistä kirkkaan vihreää tahnaa ja kulhossa vihreää nestettä. Hitsit kun en tajunnut säästää sitä sämpylätaikinaan. 

Kun perunat olivat hieman jäähtyneet kuorimisen jälkeen, puristin ne jauhotetulle leivinlaudalle perunapuristimella. Ripottelin päälle jauhoja ja rikoin pieneen painautumaan kananmunan. Kaavin pinaattitahnan mukaan ja kiersin myllyistä suolaa ja pippuria. Kääntelin taikinan tasaiseksi, jauhoja piti vähän lisätä, että sain hyvin leipoutuvan taikinan, mistä saattoi pyöritellä pitkulaisen pötkön. Leikkasin pötkön pieniin paloihin. Niitä tuli noin 40 kpl. Lopun taikinan laitoin jääkaappiin pieniksi pihveiksi leikattuina, meinaan tehdä niistä jotain huomenna. 

Pyöräytin gnocchipalat jauhotetun gnocchilaudan päällä hellästi kämmentä apuna käyttäen, niin sain melko samannäköisiä gnoccheja, joissa oli pienet painaumaraidat laudasta. Levitin valmiit gnocchit jauhotetulle leivinpaperille odottamaan keittämistä. 

Keitin gnoccheja väljässä, hyvin suolatussa vedessä muutamia minuutteja ja kun ne kaikki olivat nousseet veden pinnalle, nostelin ne reikäkauhalla (mahdollisimman hyvin valuttaen) kuumalle pannulle, jolla olin tiristänyt muutamia salvianlehtiä. Pyörittelin keitettyjä gnoccheja mahdollisimman varovasti kuumalla pannulla voissa hieman, että ne saivat paistopintaa. 

Lohimureke uunissa ja pannulla

• 1 lohifile (noin 500 g kalaa)
• 1 kananmuna
• 2 kananmunan valkuaiset (keltuaiset menivät aiemmin viikolla carbonaraan)
• nippu tilliä
• 1,5 dl kermaa
• puolikkaan sitruunan mehu
• suolaa ja pippuria
• voita vuoan voiteluun

Leikkasin kalan irti nahkasta ja poistin muutaman ruodon, joita vielä löytyi. Paloittelin kalan muutamaan palaan. Laitoin palat blenderin kannuun. Lisäsin sinne kananmunan, sitruunamehun, tillin, kerman, suolaa ja pippuria. Surruuttelin hieman taikinaa blenderissä, mutta en mitenkään atomeiksi. Otin lusikallisen murekemassaa ja paistoin pienen koepalan pannulla voissa, suolaa ja pippuria piti lisätä. Voitelin noin litran vetoisen pitkulaisen leipävuoan ja kaadoin murekemassan vuokaan. Peitin tasoitellun pinnan leivinpaperisuikaleella ja koko vuoan foliolla. 

Paistoin mureketta vesihauteessa (murekevuoka isommassa lasivuoassa, jossa oli kiehuvaksi kuumennettua vettä noin murekevuokan puoleen väliin asti) uunissa 175 asteessa, kunnes murekkeen sisälämpötila oli 65 astetta. Olin laittanut lihamittarin anturin murekkeeseen, siten sain seurattua kypsymistä. 

Kun mureke oli kypsä, kumosin sen isolle lautaselle jäähtymään. Kun oli gnocchien keittämisen aika, leikkasin kaksi annospalaa murekkeen keskeltä (olivat siinä tasakokoisimpia) ja paistoin viipaleet pannulla voissa rapeapintaisiksi joka kyljeltään. Loput murekkeesta säästin toista ateriaa varten, varmaan silloinkin paistan pintaan pannulla rapeaksi. 

Giro d'Italian toiseksi viimeinen etappi oli vaativa vuorietappi ja sillä oli suuri painoarvo kokonaiskilpailun kannalta. Damiano Caruso voitti mikä oli ilahduttavaa, sillä hän ylsi vasta nyt grand tour-voittoon, vaikka hän on ollut ammattilaisena vuodesta 2009. Simon Yates ei pysynyt kyydissä, vaikka sitä toivoinkin. Egan Bernal tuli etappilla toiseksi ja piti kokonaiskilpailun johtopaikkansa yhä edelleen. Huomenna on viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo. 

Punajuurignocchit ja paahdetut punajuuret

Eilen katsoimme Giro-etapin jälkeen Belgiassa ajetun De Brabantse Pijl 2020-kisan lopun. Siellä oli loppukirissä mukana muutama päivä sitten perusteellisesti tössinyt Julian Alaphilippe. Olimme sitä mieltä, että tällä kertaa hän voisi nyt voittaa ja niin hän tekikin, mutta oli kyllä niin hilkulla, ettei hän tössinyt taas nostamalla kädet tuuletukseen liian aikaisin. Hän itsekin huomasi, että kääk, kävikö taas niin eikä voinut olla varma miten kävi ennen kuin maalikameraa oli tarkasteltu. Hetken päästä saattoi kyllä nähdä hänen kasvoillaan sekä helpotuksen, että nolostuksen. Ehkä hän nyt oppii, että ne kädet pidetään ohjaustangossa, kun kiritään. Varmasti äitikin on neuvonut niin jo pitkään. 

Tänään meillä oli oho-kasvisruokaa, gnoccheja paahdettujen punajuurien kanssa. Uskallan sanoa, että olivat parhaat koskaan tekemäni gnocchit. En minä niitä kauhean monta kertaa ole tehnytkään, 3 tai 4 ehkä.  Ohjeen otin täältä, viitteellisesti. Punajuuret paahdoin omasta tai asiakkaan päästä. Minulla ei ollut ricottaa niin paljon kuin lähdeohjeessa, mutta vähempikin määrä riitti, laitan ainekset sen mukaan, miten tein. Tästä tuli juuri sopiva määrä gnoccheja kahdelle. 

Punajuurignocchit ja paahdetut punajuuret kahdelle

Gnocchit

• 180 g kypsää punajuurta
• 140 g vehnäjauhoja
• 100 g ricottaa
• 1 sitruunan kuori raastettuna
• pieni pala kovaa juustoa raastettuna (gruyerèa tällä kertaa) + annoksen päälle lisää raastetta
• ripaus suolaa
• vehnäjauhoja taikinan käsittelyyn
• iso kattilallinen vettä keittämiseen ja siinä reippaasti suolaa
• voita kastikkeeksi
• tuoretta salviaa

Paahdetut punajuuret

• 2 punajuurta 
• loraus oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• suolaa ja pippuria
• rosmariinia ja timjamia

Kuorin kolme punajuurta ja leikkasin ne lohkoiksi. Punnitsin sen verran paloja, että niitä oli taikinaa varten 180 g. Muut lohkot laitoin pieneen uunivuokaan odottamaan paahtamistaan. Lisäsin niiden päälle öljyä, hunajaa, yrttejä, suolaa ja pippuria, sekoittelin. Latoin vuoan uuniin 150 asteeseen. 

Kypsensin taikinaan tulevat punajuuripalat kattilassa ja kun ne olivat kypsiä, kaadoin veden pois ja kumosin palat sauvasekoittimen korkeaan, kapeaan kuppiin. Suristelin palat bamixilla niin silkaksi soseeksi kuin mahdollista. Kaavin sitten soseen laakeampaan kulhoon jäähtymään. 

Kun sose oli jäähtynyt, sekoitin siihen ricottan, juustoraasteen, sitruunankuoren ja suolaa ripauksen. Aloin lisätä siihen jauhoja vähitellen, niin että siitä muodostui pehmeä taikina, laitoin sen pinnalle jauhoja sen verran, etteivät sormet tarttuneet taikinaan enää. Jätin taikinan peiteltynä asettumaan noin puoleksi tunniksi. Jauhoja jäi tuosta mittaamastani 140 grammasta hieman, noin 30 g. Ne käyttäisin muotoiluvaiheessa.

Minulla on vuosia sitten Italiasta ostamani gnocchilauta, en ole käyttänyt sitä pitkiin aikoihin, ihme että edes muistin, että minulla on sellainen. Otin sen esille ja valmiiksi jauhoja ja taikinaleikkurin (sellainen joustava muovilätkä, jolla saa taikinaa hyvin leikattua ilman, että taikina tarttuu siihen). 

Jauhotin leivinlaudan ja kaavin asettuneen taikinapallon jauhojen päälle. Olin vähän huolissani, että värjääkö punajuurinen taikina leivinlautani, mutta ei se tehnyt sitä juurikaan, ei ainakaan kiusaksi asti. Leikkasin taikinan kolmeen osaan ja pyöritin niitä jauhoisella pöydällä pitkulaiseksi pötköksi, jonka leikkasin paloihin, noin peukalonpään kokoisiin. Sirotin gnocchilaudan raitoihin hieman jauhoja ja pyöräytin paloja kämmenelläni hellästi ylhäältä alaspäin niin, että niihin muodostui hento raidoitus ja ne pyöristyivät ja osasta tuli ihan toistensa näköisiäkin, mutta oli niitä muotopuoliakin. Gnoccheja tuli noin 40 kpl, en laskenut. Laitoin palat heti pyöräyttämisen jälkeen jauhotetulle leivinpaperille. 

Laitoin uunin hieman kuumemmalle, että paahdetut punajuuret paahtuivat hieman lisää, uuni oli viimeiset 15 minuuttia 180 asteessa, kaikkiaan ne paahtuivat noin 45 minuuttia. 

Kuumensin isossa kattilassa vettä kiehuvaksi ja suurella pannulla reippaasti voita. Voihin lisäsin kaikki kulatungista löytämäni minikokoiset salvianlehdet rapeutumaan. Pienensin voipannun alta liekin ihan pienelle odottamaan kypsiä gnoccheja. 

Kun vesi kiehui, suolasin sen reippaasti. Nostelin gnocchit niin nopeasti kuin pystyin kiehuvaan veteen ja pyöräytin kauhalla varovasti kattilan pohjia myöten, etteivät pallerot tarttuisi kattilaan. Muutamassa minuutissa gnocchit nousivat veden pinnalle ja sitä myöten kauhoin ne reikäkauhalla uudelleen kuumennetulle voipannulle. Paistoin gnoccheihin hieman rapeutta pintaan. 

Annoksiin jaoin gnocchit kahdelle lautaselle ja nostelin uunissa valmiiksi paahtunet punajuurilohkot gnocchien päälle. Hieman pippuria ja vähän juustoraastetta ja annos oli valmis. Kerrankin gnocchien rakenne oli erinomainen, pehmeä, muttei mössöinen eikä missään nimessä kuminen. Punajuuri kahdella tapaa maistui tavallaan samalla lailla, mutta kuitenkin eri tavoin. 

Giro d'Italian kuudes etappi oli pitkä tasamaan etappi, jossa oli lupa odottaa massakiriä. Sellainen siitä tulikin, mutta hieman vetelä esitys. Arnaud Demare oli nopein, vaikka olimme taas kotikatsomossa sopineet, että nyt viimein olisi Peter Saganin vuoro voittaa. Demare voitti nyt siis toisen etapin tässä kilpailussa. Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Joāo Almeida. 

Pitkästä aikaa gnocchit

Tänään meillä oli päivällisellä harvinaista ruokaa. Gnoccheja ei tule usein tehtyä, vaikkeivat ne loppujen lopuksi kauhean työläitä ole. Käytin muutaman vuoden takaista ohjetta, tosin lisäsin taikinaan hieman basilikaa. Tein tällä kertaa puolen kilon taikinan, josta pakastin noin puolet valmiina raakoina gnoccheina jotain toista ateriaa varten. 

Perunagnocchit

• 600 g puikulaperunoita  (kuorimisen jälkeen jäi 500 g)
• noin 100 g 00-vehnäjauhoja
• 1 kananmuna
• ripaus suolaa ja pippuria
• parikymmentä basilikan lehteä
• iso kattilallinen suolattua vettä keittämiseen
• iso nokare voita paistamiseen
• suuria salvianlehtiä

Kypsensin perunat höyryssä ja kun ne olivat jäähtyneet sen verran, että niitä pystyi käsittelemään, kuorin ne. Puristin ne jauhotetulle leivinlaudalle keoksi, jonka päälle ripotin jauhoja. Tein kasaan pienen kolon ja rikoin kananmunan siihen. Ripottelin mukaan silputut basilikat, suolaa ja pippuria. Taputtelin ja kääntelin aineksia sen verran, että niistä muodostui pitkulainen taikinapötkö. Sitä ei kannata kovin paljon vaivata, ettei gnoccheista tule sitkaita.

Otin taikinasta noin kananmunan kokoisia paloja, jotka pyöritin ohueksi pötköksi, noin 15 senttiä pitkäksi ja pari senttiä paksuksi. Leikkasin siitä taikinakaapimen terävällä reunalla parin sentin paloja. Palat pyöräytin italialaisen puisen gnocchilastan päällä, siinä on teräviä uria kaiverrettuna ja sillä saa gnoccheihin nätit raidat, etenkin jos osaa sitä käyttää. Minä vähän sutikoin sillä sinne päin, edelliskerrasta oli pitkä aika. Keittämistä vaille valmiit gnocchit levitin isolle lautaselle odottamaan ja noin puolet sommittelin pienille tarjottimille, jotka laitoimme pakastimeen. Kun gnocchit ovat jäätyneet, ne voi pussittaa myöhempää käyttöä varten.

Keitin suuressa kattilassa paljon vettä ja suolasin veden kunnolla. Kun vesi kiehui reippaasti, laitoin gnocchit veteen yksitellen. Kun ne kaikki olivat nousseet veden pinnalle, nostin ne reikäkauhalla paistinpannulle, jonka olin kuumentanut valmiiksi ja sulattanut siinä voita. Olin jo etukäteen paistanut voissa muutamia salvianlehtiä rapeiksi. Käytin kypsät gnocchit pannulla ottamassa hieman väriä ja rapeutta pintaansa. 

Tarjosin gnocchit tällä kertaa kotitekoisten kananugettien kanssa. Käytin niihin broilerin sisäfileitä, jotka leivitin maustetuilla vehnäjauhoilla (suola, pippuri, paprikajauhe), kananmunalla ja pankomurusilla. Paistoin nugettien pinnat ensin voissa ja laitoin ne sitten uuniin 150 asteeseen siksi aikaa, että gnocchit oli viimeistelty. Lisäksi meillä oli srirachalla maustettua majoneesia.

Gnocchi sydän ruusukaali

Aamulla availin ankanrasvapurkkeja oikein urakalla, sillä oli confit-päivä. Kypsensin broilerin koipireisiä rasvassa miedossa lämmössä samaan tapaan kuin viime kesänä. Nyt tosin lisäsin pataan yhden sitruunan neljään lohkoon leikattuna ja yrttipuolta oli vain kuivattua basilikaa ja tuoretta rosmariinia. Käytin tagine-pataa ruoan kypsentämiseen, kolme isoa koipireittä mahtui siihen juuri ja juuri, neljäs olisi jo tehnyt tiukkaa. 

Lisänä meillä oli gnoccheja, joita edellisellä tekokerralla olin pakastanut. Olin ensin levittänyt ne tarjottimelle, jäädyttänyt ja sitten kopistellut jäiset pallerot muovipussiin, jossa ne pärjäsivät oikein mainiosti tähän astikin. Tänään etsin ohjetta, jossa olisivat pääosissa gnocchit ja ruusukaali ja sellainen löytyikin nopsasti foodgawkerista. Smells Like Home-blogissa oli vastikään tehty juuri sopivalta kuuluvaa lisäkettä, jota varioin hieman.

Gnocchit ruusukaalin ja parmesaanin kanssa kolmelle

• noin 10 ruusukaalia
• noin 250 g jäisiä gnoccheja
• 2 rkl voita
• suolaa ja pippuria
• timjamia (minulla oli persiljaa)
• parmesanlastuja

Kuumensin gnocchien keittoveden kiehuvaksi ja otin gnocchit pakastimesta. Leikkasin ruusukaalien kannat pois ja kuorin päällimmäiset lehdet. Leikkasin kaalit ohuiksi suikaleiksi. Sulatin voin pannulla ja annoin se kuumentua hieman ruskehtavaksi, jolloin lisäsit ruusukaalisuikaleet pannulle, paistelin niitä hetken aikaa. Kun vesi kiehui kattilassa, kumosin jäiser gnocchit veteen. Ne kypsyivät noin viidessä minuutissa, joka on hieman pidempi kypsymisaika kuin juuri tehdyille gnoccheille. Kun pallerot nousivat keitinveden pinnalle, kalastin ne reikäkauhalla ja sekoitin ne pannulle ruusukaalisuikaleiden kanssa sekaisin. Paistelin hetken seosta niin, että gnocchit ottivat hieman paistopintaa. Maustoin ripauksella suolaa ja pippuria, ripottelin päälle persiljaa ja parmesanista leikattuja lastuja. Passasi mainiosti lintuconfitin kanssa. 

Itseopiskelua gnocchien maailmassa sekä melkein parmesankanaa

Minua vaivaa edelleen kevätflunssa, joka verottaa voimiani ja saa näkemään tolkuttomia unia. Ruokahaluttomuuden harvinainen tila alkaa kyllä helpottaa. Ainakin kokkausvaiheessa vielä tuntuu, että onpa nälkä, mutta lautasen äärelle asettuessa tuntuukin, että jospa menisin hetkeksi pitkälleni. On se hieno asia, etten sairasta usein.

Tein ensimmäisenä bloggauskeväänä kaksi kertaa gnoccheja, aivan ummikkona. En ollut koskaan niitä syönyt, joten oli vaikea sanoa, miten hyvin onnistuin. Nyt asiaan hieman lisää perehtyneenä arvioin, että suoritukseni oli edellisellä kerroilla ehkä kuutosen luokkaa. Etenkin ensimmäisissä perunagnoccheissa oli nykytietämykseni mukaan toivomisen varaa. Viimeksi Italiassa käydessämme ostin pienen puisen gnocchien pyöräyttämiseen tarkoitetun kapineen, jonka kokeilemista olen säästellyt tälle keväälle. 

Eilen käytin aikaa erilaisten nettipätkien katsomiseen gnocchien valmistamisesta. Eräskin nonna esitteli taitojaan, samoin muutama tähtikokki. Painoin mieleeni perusasiat ja tänään sitten kokeilin. Tein heti kerrasta kilon taikinan, josta riittänee kahdeksalle. 

• 1 kg rosamundaperunaa
• 1 kananmuna
• n 150 g mahdollisimman hienoa vehnäjauhoa (minulla 0-jauhoa)
• pari reilua hyppysellistä suolaa
• pippuria

Keitin perunat kuorineen kypsiksi, varoin niiden halkeamista, sillä haljetessaan perunat vettyvät. Nostin kypsät perunat jäähtymään. Heti kun näppini kestivät, kuorin perunat. Kuoriessa painosta hävisi varmaan noin 100-150 g, joten kilon taikinaan pääseminen onnistui sitten jauhoilla. 

Puristin vielä lämpimät perunat hiutaleiksi isolle vadille ja kun kaikki oli puristettu, kumosin perunahiutalekeon runsaasti jauhotetulle leivinlaudalle. Ripottelin osan jauhoista keon päälle ja tein siihen huipulle pienen kraaterin, johon lisäsin suolan, pippurin ja kananmunan. Aloin muodostaa aineksista taikinaa, aluksi se tuntui olevan liian jauhoista, mutta hetken alustamisen jälkeen siitä muotoitui pehmeä pallo. Liikaa alustamista kannattaa välttää, ettei gnoccheista tule sitkaita tai kumimaisia. 

Asetin leivinlaudan viereen puhtaalla keittiöpyyhkeellä peitetyn tarjottimen odottamaan. Otin taikinasta noin kananmunan kokoisen palan joustavateräisellä veitsellä. Pyöritin palaa kämmenilläni pitkin kevyesti jauhotetun leivinlaudan pintaa, niin että siitä muodostui noin 1,5 cm paksu puolimetrinen pötkylä. Leikkasin sen veitsellä noin parin sentin pätkiin. Otin terävillä urilla varustetun gnocchi-laudan vasempaan käteeni ja oikeaan käteen yhden taikinapalan kerallaan. Asetin palan laudan yläreunaan ja pyöräytin sen kämmenelläni alaspäin, jolloin urat tekivät siihen nätit painaumat. Pudotin palan pyyhkeelle odottamaan. Käsittelin aina yhden pötköllisen paloja kerrallaan. 

Koska meitä oli päivällisellä vain kolme, joista kaksi oli puolikuntoista, pakastin noin puolet taikinasta raakoina gnoccheina. Ensimmäisen tarjottimellisen, jossa gnocchit olivat pyyhkeellä mahdollisimman tarkasti irti toisistaan, Kammenpyörittäjä sijoitti pakastimeen jäätymään. Myöhemmin pallerot pitäisi voida kilistellä pussiin ja jättää pakastimeen odottamaan käyttöä. Pakastetut gnocchit laitetaan sitten jäisinä kiehuvaan veteen ja niiden kypsyminen vie noin 6 minuuttia.

Toisen tarjottimellisen gnoccheja jätin odottamaan keittämisen hetkeä ja aloitin vale-parmesan-kanan valmistamisen. Valheellisen tuloksesta teki se, että parmesanin sijaan käytin iberico-juustoa syystä, että se oli päivämäärältään ensimmäisenä käytettävänä ja toisekseen se, että kanan sijasta meillä oli broileria. Enkä muutenkaan oikein tainnut noudattaa ohjetta, vaan tein niinkuin tykkäsin. 

• 4 broilerin filettä
• 3 grahampaahtoleipäpalaa
• 100 g iberico-juustoa
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria

Leikkasin broilerifileet pitkittäin kahteen osaan ja nuijin ne paksun muovipussin sisällä ohuiksi. Ripottelin ohuille viipaleille suolaa ja pippuria. Paahdoin leipäviipaleet ja jätin ne jäähtymään. Jauhoin jäähtyneet leipäpalat yleiskoneen leikkurilla muruiksi, jotka levitin laakealle vadille vähän kuivahtamaan. Raastoin juuston ja sekoitin kaksi kananmunaa omaan vatiinsa odottamaan leivitystä. Juuri ennen kuin tarvitsin leivitysaineita, sekoitin juustoraasteen sormin leivänmuruihin. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Otin uunipellin esille ja peitin sen leivinpaperilla. Kastoin kunkin lintuviipaleen ensin kananmunaan ja sitten leipä-juustomuruseokseen. Nostelin valmiin leikkeet leivinpaperille ja kun kaikki olivat valmiita, nostin pellin uuniin. 

Keitin ison kattilallisen vettä kiehuvaksi. Sitä odotellessa sulatin pannulla lusikallisen voita ja laitoin pakastimesta muutaman salvian lehden voihin maustumaan. Otin sulaa voita tilkan lämpövatiin. Kun vesi kiehui, suolasin sen runsaskätisesti. Nostin maltillisesti kiehuvaan veteen noin 15-20 gnocchia kerrallaan kypsymään. Parissa kolmessa minuutissa pallerot nousivat veden pintaan, jolloin nostin ne reikäkauhalla lämpövatiin, jota ravistelin hieman, että vadissa oleva voi estäisi valmiita gnoccheja tarttumasta toisiinsa. Keitin kaikki gnocchit valmiiksi.

Ibericobroilerin oltua uunissa noin 10 minuuttia, käänsin leikkeet. Toiselta puoleltaan palaset paistuivat vielä noin 6-8 minuuttia. Ne olivat nuijimiseni johdosta niin ohuita, että ne kypsyivät nopeasti. Käänsin uunista lämmöt pois ja jätin leikkeet uuniin odottamaan gnocchien viimeistelyä. 

Kumosin gnocchit lämpövadista pannulle salviavoin päälle ja kääntelin varovaisesti, jotta voi leviäisi kaikkiin paloihin. Nostin lämpöä hieman korkeammaksi, jolloin gnoccheihin muodostui paikoin hentoa paistopintaa.

Annokseen tuli pari suurta lusikallista salviavoissa pyöriteltyjä gnoccheja, juustokuorrutteinen broilerileike ja mehukkaita tomaattiviipeleita. Ruokaseurueen terveiden kirjoissa oleva vakuutti, että kaikki maistui mainiolle ja me kaksi muuta uskoimme. Gnocchien rakenteeseen olin erityisen tyytyväinen, ilmavaa, pehmeää, ei kumista, ei sitkeää!

Käytin kaiken tarmoni päivällisen tekoon, joten Campasimpukan kaksivuotissynttäreiden suureellinen vietto siirtyy tuleviin vapaapäiviin. Ei se niin päivän päälle ole, eihän?

Päivän Giro-annos tulee suomenkielisin selostuksin taas vasta myöhemmin, arvelen olevani siihen aikaan jo unten mailla. Mutta tallenteelta sen sitten ehtii katsoa.

Tänäänkin yksi eilisistä oravanpojista on näkynyt vielä pihassamme, toivottavasti kaksi muuta on jossain korkealla puun oksalla, eikä esimerkiksi pihassamme hiiviskelevien kissojen nappaamina. 

Tähdenlentoja ja ricottagnoccheja

Kun joka päivä tekee uutta ruokaa ja syöjien määrä vaihtelee, käy jossain vaiheessa niin kuin nyt. Jääkaappiin alkaa kertyä tähdenlentoja (kummipoikani pienenä keksimä nimitys ruoantähteille). Keräsin töihin menevälle rasioita mukaan ja kotona oleva teinikin sai valita muutamasta vaihtoehdosta. Nyt tilanne on taas hallussa. Tosin sinne tuli yksi pieni rasia taas, sillä tein toistamiseen gnoccheja. Pitäähän jotain tänäänkin kokata ja olin ihastunut ricottagnocchien ohjeeseen eräällä amerikkalaisella blogisivulla. Minun tuurillani kyseinen sivu oli tänään pois käytöstä, joten etsin summittaisia neuvoja muilta sivuilta ja loput sävelsin itse. Voi taivas miten ihania ilmavia palleroita sain aikaan!

• 250 g ricottaa
• kourallinen parmesania raastettuna
• noin 2 dl jauhoja 
• muutama raapaisu muskottipähkinää
• 1 kananmuna

tarttuvassa vaiheessa

pehmoiset tyynyset

Kuumenna vettä kattilassa kiehuvaksi. Sekoita ainekset yhteen, jätä jauhoista ainakin kolmannes jauhottamiseen. Kumoa tarttuvainen taikina jauhotetulle työpöydälle, jauhota käsiäsi. Pyörittele taikinasta pehmeä pallo, se on todella pehmeää ja tarttuu käsiin helposti, jos jauhopinta  rikkoutuu. Jaa taikina terävällä veitsellä neljään osaan ja pyöritä ne pitkulaisiksi pötköiksi. Leikkaa noin sentin puolentoista leveiksi paloiksi ja nostele palat jauhotetulle tarjottimelle.

Sulata ruokalusikallinen voita pannulla ja lisää muutama salvianlehti. Anna voin tummeta hieman, samalla salvia luovuttaa makuaan voille. Nostata vesi uudelleen kiehuvaksi ja pudottele sinne gnoccheja, noin 10-15 kerrallaan, pyöräytä varovasti vesi liikkeelle, etteivät pallerot tartu kattilan pohjaan. Kun pallerot nousevat pintaan, noin 3 minuutin kuluttua, nosta ne reikäkauhalla kattilasta ja pidä lämpimänä, kunnes kaikki on keitetty. Kumoa gnocchit pannulle ja sekoita varovasti voikastikkeeseen. Raasta päälle vähän parmesania, ripota vastajauhettua pippuria ja muutama suolakide pinnalle.

Vuorietappi on vielä menossa, näyttäisi olevan sateinen päivä. Bongasin kuuluisan katsojan, "Pirun". Hän on vanha mies, muistaakseni ranskalainen, joka on käynyt katsomassa Touria vuosikymmeniä ja myös Girossa hänet on usein nähty. Hyvin jalka nousi vielä vaaleanpunaiseen "potkupukuun" sonnustautuneella Pirulla, kun kannusti kilpailijoita juoksemalla mukana.

Huomenna on kaksi viikkoa blogin pitämistä takana. Kysyin tänään teiniltä, että joko alkaa Italia pursua korvista, ei kuulema vielä. Kalaa en ole vielä laittanut ollenkaan italialaisittain enkä valmistanut pastaa alusta asti. Pannacotta on suunnitelmissa, tosin sen kohdalla joudun pyörtämään päätökseni olla käyttämättä liivatetta enää.

Ensimmäiset gnocchit

Tänään oli vähän enemmän aikaa ruoanlaittoon, askartelin ensimmäisen kerran gnoccheja, ei makaroneja vaan perunataikinapalleroita, jotka kypsennetään kiehuvassa vedessä. Ohjeen otin Delia Smithin sivuilta. 2-3 ruokailijaa syö tästä annoksesta.

• 275 g jauhoista perunaa
• 95 g vehnäjauhoja + vähän leipomiseen
• 1 iso kananmuna
•  suolaa ja pippuria

Keitä perunat kuorineen kypsiksi, kuori kuumat perunat ja puserra perunat hiutaleiksi. Jäähdytä.

Sekoita jauhoja, kananmuna, pippuria ja suolaa keskenään kiinteäksi taikinaksi, voi olla, että jauhoja jää vähän tai pitää ottaa pikkuisen lisää, että saadaan sopiva kiinteä taikina. Jauhota leivinlauta ja leikkaa taikina kahteen osaa. Pyöritä palanen pitkulaiseksi pötköksi, noin 2 sentin paksuiseksi, leikkaa parin sentin levyisiksi paloiksi ja paina palaseen haarukalla kevyesti painaumat. Asettele palaset jauhotetulle leivinpaperille ja peitä kelmulla, säilytä viileässä kunnes on aika keittää gnocchit.

Keitä vettä isossa kattilassa kiehuvaksi. Lisää gnoccheja kymmenkunta kerrallaan kiehuvaan veteen, pyöräytä vettä kauhalle, ettei yhtään palleroa jää kattilan pohjalle. Parissa minuutissa gnocchit kypsyvät ja nousevat pintaan. Nosta ne reikäkauhalla öljyttyyn kuumaan astiaan odottamaan tarjoilua.

Kastikkeeksi kokeilin Pastanjauhajien sivulla tänään ollutta kylmäsavulohikastiketta, jota he söivät pastan kanssa. He olivat ottaneet ohjeen Fakta & farfalle-blogista. Sovellukseni meni näin:

• 1 sipuli silputtuna
• 1 pieni purkki kermaa
• 150 g kylmäsavulohta silppuna
• ruohosipulia
• puolen sitruunan mehu
• suolaa ja pippuria
• loraus konjakkia 

Lähteessä käytettyä vodkaa meillä ei ollut ja hunajan unohdin tyystin. Kastike oli nopea valmistaa, sipulille nopea kuullotus, päälle loraus konjakkia, päälle purkki kermaa ja puolen sitruunan mehu, parin minuutin kuluttua mausteet, ruohosipuli ja lohi sekaan ja hetkessä kastike on valmista.

Italiassa ajettiin Piombinosta Orvietoon, tällä etapilla oli mukana päällystämättömiä tieosuuksia. Viime vuonna kilpailijat ajoivat sateessa ja olivat aivan saven peitossa, tällä kertaa oli rutikuivaa ja pölyäminen valtavaa. Maaliin ehti ensimmäisenä Rabobankin Pieter Weening ja sai myös rosapaidan ylleen.