Korealainen sitruunasiirappi – Lemon Chung

Korealainen sitruunasiirappi on hyvin yksinkertaista tehdä. Vaikeinta on odottaa kolme vuorokautta, että pääsee maistamaan. Tein jokunen aika sitten alkuviikosta valmistelutyöt ja loppuviikosta saatoimme kaataa ruokajuomaksi raikasta sitrusjuomaa, jota amerikkalainen sanoisi lemonadeksi. 

Otin ohjeen Beyond Kimchee-blogista. Minulla ei ollut kovin montaa sitruunaa saatavilla, joten käytin myös limettejä, kumpaakin sitrusta kaksi kappaletta. Olen muuten pitänyt nyt sitruksia koeluontoisesti jääkaapissa kylmässä vedessä, näin jonkun yleensä ärsyttävätyyppisen iltapäivälehtijutun "oletko aina säilyttänyt sitruunat väärin, katso tästä oikea tapa ja ällisty". Joku kertoi säilyttäneensä sitruunat lasipurkissa vedessä jääkaapissa ja siellä ne säilyvät kuulema hyvin. Ja ovat kyllä säilyneetkin. Usein verkkopussin neljästä sitruunasta joku homehtuu nopeasti ja muutkin alkavat nahistua jääkaapin vihanneslaatikossa. Nyt sitruunani ovat olleet limettien kanssa kolmisen viikkoa uimasillaan ja ne ovat aivan mainiossa kunnossa. Vaihdan vettä parin päivän välein ja pesin sitrusten kuoret ennen veteen laittamista. 

Korealainen sitrussiirappi

• 2 sitruunaa
• 2 limettiä
• yhtä paljon sokeria kuin sitruksia on viipaleina

Nyt ennen sitruunasiirappiprojektia pesin sitruunat ja limetit vielä uudelleen varmuuden vuoksi. Ensin pesin ne ruokasoodalla ja sitten karkealla suolalla, kuivasin hedelmien pinnat ja uskonpa saaneeni niistä mahdolliset vahat sun muut ylimääräiset ainekset ainakin vähemmäksi. 

Viipaloin mandoliinilla sitrukset noin kahden millin viipaleksi. Onnekseni yhdessäkään hedelmässä ei ollut lainkaan siemeniä. Ne pitää nyppiä viipaleista pois, sillä ne tekevät siirappiin kitkerää makua. 

Laitoin viipaleet peltilautasella ja punnitsin koko setin ja sitten mittasin samanlaisella lautasella sokerin. Siirappiin tuli yhtä paljon sitrusta kuin sokeriakin, joten kun sokerilautanen painoi yhtä paljon kuin sitruslautanen, oli aineksia yhtä paljon. 

Sekoitin vadissa sokerin sitrusviipaleisiin ja annoin muhevoitua noin vartin verran. Nostelin viipaleet desinfioituun lasipurkkiin ja kaavin vielä loputkin sokerit mukaan. Litran purkki tuli aivan täyteen. Suljin kannen huolellisesti ja laitoin sen jääkaappiin. Tulin kuitenkin lukeneeksi ohjeen loppuun, siellähän sanottiin purkkia pidettävän viileässä huoneenlämmössä kolme vuorokautta. 

Niinpä palautin purkin huoneenlämpöön ja makuuhuoneessa onkin nyt viileää näillä sähkönhinnoilla. Pidin purkkia makkarissa kolme vuorokautta, käänsin sen välillä ylösalaisin, jotta pohjalle kinostunut sokeri valuisi koko sitrusmassan läpi ja sokeri liukenisi kunnolla. 

Kolmannen vuorokauden iltana siirsin purkin jääkaappiin ja jos sitä ei menisi avaamaan, sen luvataan säilyvän vuodenkin. Avattu purkki kolmisen kuukautta. 

Sitrussiirappia voi käyttää monipuolisesti, lähdeblogissa on monia vinkkejä. Minä olen  käyttänyt ruokajuoman sekoittamiseen. Laitan korkean lasin pohjalle pienen kauhallisen siirappia (viipaleet saavat olla siellä purkissa), päälle hanavettä tai kivennäisvettä ja jäitä. Sekoitus ja valmiina on raikas ruokajuoma. 

Toisen kerran käytin siirappia, kun tein Hasselbackan nashia, korvasin lähdeohjeen siirapin tällä omatekoisella siirapillani, toimi hyvin. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki koreavivahteiset postaukseni. 

Sitrusten viipaloinnissa jäi hieman kantapaloja, ne käytin vielä pikkuiseen siivoushommaan. 

Vähän sinne päin – must leib

Olisi mukava osata tuosta vaan tehdä monia asioita, aloittelijan tuuri on ihan  muuta kuin osaamista. Ihan aina se ajoittelijan tuurikaan ei toimi. Tulee floppeja ja epäonnistumisia. Sellainen tuli viime viikonloppuna, kun yritin ensimmäisen kerran leipoa virolaista tummaa leipää, must leibiä. Olin etsinyt ohjeita sieltä täältä, minulla on Evelin Ilvesin (vai Ilveksen) leipäkirja, mutta sen ohjeista mikään ei vaikuttanut siltä, mitä etsin. Löysin sitten Pieni vispilänkauppa-nimisen, sittemmin hiljenneen blogin ohjeen. Sitä kävin soveltamaan. Ensimmäisellä yrittämällä tein aika tarkkaan kuten ohjeessa neuvottiin, liotin virolaista tummaa leipää (jota meillä oli viimeisimmältä Viron reissulta) piimässä 3 vuorokautta. Jatkoin sitten leipäohjeen mukaisesti, mutta lopputulos oli leipävuokaan tarttunut likilaskuinen leipä. Tai oikeammin kolme likilaskuista leipää. Tiesin kyllä, missä oli suurin vika, olin laiminlyönyt vuokien voitelun, sillä ruisleipää tehdessä voitelu on tarpeetonta, mutta tämä runsaasti siirappia sisältänyt taikina oli toisenlaista. 

Seuraavana aamuna katselin ritilälle unohtuneita leipäraatoja. Mietin, että kompostiko on niiden kohtalo. No ei! Hävikistä herkuksi vaan! Vaikka itku silmässä. Antti leikkasi leivät niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyi. Kuivatimme leipäviipaleita uunissa 200 asteessa tunnin verran ja lopputulos oli mukavan nihkeitä sitkeitä leipäviipaleita. Sillä tavoin epäonnistuneet leivät säästyivät kompostilta. Mutta harmittamaan se jäi sen verran, että aloitin uusintayrityksen samantien.

Must leib-juuri, vaihe 1

• 2 viipaletta tummaa leipää
• 2 dl piimää

Otin tuota likilaskuista leipää kaksi viipaletta talteen ja tein niistä uuden leipäjuuren. Laitoin viipaleet blenderiin ja lisäsin sinne 2 dl piimää. Annoin koneen tehdä työnsä ja lopputulos oli noin 2 dl tasaista leipämössöä. Kaavin sen lasipurkkiin ja jätin purkin kolmeksi vuorokaudeksi huoneenlämpöön. 

Keskiviikkoaamuna tarkastelin miltä leipäjuuri näytti.  Se tuoksu selvästi piimältä, mutta oli edelliskertaa paremman näköistä. Mitenkään kuplivaa se ei ollut. Kaavin juuren yleiskoneen kulhoon ja jatkoin siitä lähdeblogin ohjeen mukaan.

Virolainen must leib, vaihe 2

• 2 dl leipäjuurta ( 2 mustan leivän viipaletta ja 2 dl piimää)
• 1 l vettä
• 2,5 dl tummaa leipäsiirappia
• 2 rkl suolaa
• 0,5 l hökeitä (vaikka auringonkukan siemeniä, pellavan siemeniä, rukiinjyviä ym. mitä nyt sattuu löytymään)
• 2,5 dl ruisleseitä

Kun leipäjuuri oli ollut purkissa 3 vrk ja oli leipomispäivän aamu, kaavin juuren yleiskoneen kulhoon. Lisäsin kulhoon veden, siirapin  ja kuivat hökeet (auringonkukan siemenet, pellavan siemenet ja ruisleseet) sekä suolan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja jätin se peitettynä noin 8 tunniksi asettumaan. Seos oli aika löysää velliä, ei mitenkään houkuttelevan näköistä. Seuraavassa vaiheessa hieman muuntelin ainesosia, en laittanut niin paljon vettä, kuin ohjeessa, sillä kulhon koko alkoi tulla jo vastaan. 

Must leib, vaihe 3

• kulhossa oleva leipätaikinavelli
• 50 g pala hiivaa
• 1,5 dl vettä
• noin 10 dl ruisjauhoja
• 2 dl spelttiruohetta
• pussinpohjallinen kuivattuja karpaloita
• (mieluisia pähkinöitä) 
• 3 rkl voita vuokien voiteluun

Sekoitin hiivan veteen ja kaadoin sen taikinakulhoon. Lisäsin sinne spelttirouhetta ja noin 5 dl ruisjauhoja ja laitoin koneen töihin. Lisäsin jauhoja vähitellen ja ihan tarkkaa määrää en osaa sanoa, luulisin että lopulta jauhoja meni noin 10 dl. Tavoittelin sellaista paksuhkon sementin kaltaista rakennetta. Ensimmäisellä kerralla taikinani oli varmaankin liian löysää, joten nyt lisäsin jauhojen määrää. Lopuksi lisäsin mukaan karpalot, mieluisia pähkinöitä ei tällä kertaa talosta löytynyt. 

Voitelin kolme pitkulaista leipävuokaa oikein huolella, sillä halusin välttää leipien tarttumisen vuokiin. Jauhotin leivinlaudan runsaasti karkeilla ruisjauhoilla ja kaavin paksun sementtimäisen taikinamassan leivinlaudalle. Ripotin päälle vielä pari kourallista jauhoja. Taputtelin kasan tasaiseksi ja kääntelin sitä hieman. Taikina oli ruisleipätaikinaa tahmeampaa, aloin jo epäillä, että onko tässä vieläkään tarpeeksi jauhoja. Jaoin taikinan kolmeen osaan ja taputtelin ne vuokien mallisiksi pötköiksi ja nostin pötköt jauhoisin käsin vuokiin. Tasoittelin pintoja hieman. Peitin vuoat ja jätin leivät kohoamaan useammaksi tunniksi. Kolme tuntia taisin malttaa odottaa. 

Paistolämpötiloja muunsin ensimmäisestä kokeilusta. Silloin paistoin kuumemmassa, mutta nyt otin lämpötilat siitä pressanrouvan leipäkirjasta. Kuumensin uunin 230 asteeseen ja kun leivät olivat mielestäni kohonneet tarpeeksi (ne olivat kyllä selvästi kohonneet, mutta ei mitenkään olleet tulossa vuokien reunojen ylitse) nostin leivät uuniin. Paistoin ensin leipiä 20 minuuttia 230 asteessa ja sitten laskin lämpötilan 200 asteeseen. Tavoitepaistoaika oli yhteensä noin 80 minuuttia, mutta sen tultua täyteen leipien sisälämpötila oli vasta 93 asteessa, joten jatkoin paistamista vielä 15 minuuttia. Silloin sisälämpö oli 98 astetta. Otin kaksi leivistä pois uunista, mutta koemielessä jätin yhden vielä uuniin ja laitoin lämmöt pois. Tämä oli Antin idea ja se oli kyllä ihan hyvä ajatus. Leipä oli viilenemässä olevassa uunissa vielä reilun puoli tuntia ennen kuin otin senkin pois uunista. Sisälämpötila ei enää noussut, muttei laskenutkaan kuin asteen verran tässä ajassa. 

Minun teki aivan valtavasti mieli tavalliseen tapaan heti sörkkiä leipiä, mutta pyysin Anttia kieltämään minua. Hän tekikin sen pontevasti. Siitä huolimatta menin noin vartin päästä sörkkimään leipiä ja ilokseni ne kaksi, jotka olivat jo pois uunista kellahtivat vuokista ritilälle aivan helposti. Kuori oli mukavan rapea, pohjasta kuului sopiva kumahdus, kun kopautin sitä. 

Kolmaskin leipä irtosi vuokasta suosiolla. Se kuori oli vielä parempi kuin kahden muun leivän, joten viimeinen puolituntinen viilenevässä uunissa ei ollut huono idea. Leikkasin melko lämpimästä leivästä maistipaloja ja leipä oli kokonaan kypsää ja rakenne hyvä, minä olisin kaivannut ehkä hieman lisää suolaa ja paljon lisää makeutta leipään, mutta Antin mielestä suolaa oli sopivasti. Kuuman leivän leikkaaminen ei ollut ihan helppoa, mutta jäähtyneestä leivästä se onnistui hyvin. Ei tämä vielä sellaista must leibiä ollut, jollaisesta haaveilin, ei lähimainkaan oikealla tapaa makeaa ja tummaa, mutta ihan hyvää ruisleipää karpalosattumin. Jos joku tietää hyvän, toimivan ohjeen, ottaisin sellaisen mielelläni vastaan!

Nektariinikakkua omppulaatikossa

surinaa oreganossa

Kyläilimme eilen luimupupulassa. Heillä on ollut kiireisiä viikkoja muuton vuoksi, mutta he halusivat kutsua meidät syömään luokseen kiitokseksi Kammenpyörittäjän työkalulainoista ja kantoavusta. Kysyin voisimmeko tuoda tullessamme jälkiruoan, sillä heillä oli varmasti riittävästi puuhaa ilman leipomisiakin. 

Muistin, että luuhedelmät ovat isäntäväen mieleen ja ostamieni kypsien nektariinien hyödyntäminen tuntui luontevalta lähtökohdalta. Olen usein lukenut Kokkeillaan-blogissa käytetyistä Donna Hayn ohjeista ja sellaiseen törmäsin foodgawker-kierroksellanikin. Löytämäni postaus sisälsi kuitenkin muutamia epätarkkuuksia, joten googlasin muita postauksia löytääkseni alkuperäisen ohjeen. Luulen löytäneeni sellainen NYAM!-blogista, tai ainakaan minulle ei jäänyt mitään suuria kysymysmerkkejä ohjeen luettuani.

Nektariinikakku Donna Hayn tapaan

Täyte

• 2,5 kypsää nektariinia
• 55 g sokeria

Taikina

• 110 g sokeria
• 90 g pehmeää voita
• 2 kananmunaa
• 120 g mantelijauhetta
• 35 g vehnäjauhoja
• 1/4 tl leivinjauhetta
• puolikkaan greipin kuori raastettuna (appelsiinia alkuperäisohjeessa)

Siirappi

• 2 dl verigreippimehua (alkuperäisohjeessa appelsiinimehua)
• 0,5 dl appelsiinilikööriä
• 110 g sokeria

Aloita tekemällä hedelmätäyte. Puolita kypsät nektariinit ja poista kivi. Syö yksi ylimääräinen puolikas, tai jos arvelet kuuden puolikkaan mahtuvan käyttämääsi vuokaan, malta mielesi. Minä käytin pitkää, kapeaa irtopohjavuokaa, johon mahtui 5 nektariinipuolikasta taikinan päälle. 

Kaada pannulle sokeria ja ravistele varovasti niin, että sokeri leviää tasaisesti pannun pohjalle. Asettele nektariinipuolikkaat pannulle sokerin päälle leikkuupinta alaspäin. Kuumenna pannua keskilämmöllä. Sokeri sulaa ja puolikkaat alkavat kypsyä. Alkuperäisohjeessa neuvottiin kypsentämään niitä, kunnes sokeri olisi sulaa ja kullanväristä, mutta hedelmien kuori teki sokerista kiintoisan violettia. 

Kun nektariinit ovat hieman pehmenneet ja sokeri paksua, siirrä puolikkaat lautaselle odottamaan leikkuupinta ylöspäin ja siivoa pannu pikimmiten, ettei sokeri jymähdä pannuun. 

Kaada loppu sokeri pannulta johonkin kuumuutta kestävään, roskiin laitettavaan astiaan, vaikka tyhjän jogurttipurkin pohjalle. Sokeria ei kannata päästää viemäriputkistoon yhtään sen enempää kuin kinkkurasvaakaan. 

Seuraavaksi valmistele vuoka. Leikkaa sen pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Sutaise pohjalle pikkuisen voita, aseta leivinpaperi pohjalle, voisipaisu auttaa kiinnittämään paperin. Voitele vuoan reunat. Kuumenna uuni 180 asteeseen. (alkuperäisohjeessa oli käytetty 160 asteen lämpöä, mutta se oli kyllä joko väärin muunnettu tai muutoin turhan alhainen lämpö)

Sitten on taikinan aika. Leikkaa pehmeä voi kuutioiksi ja laita kulhoon. Kaada päälle sokeri ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes voi ja sokeri ovat muodostaneet pehmeän massan. Mittaa mukaan muut taikinan ainekset ja vatkaa taikina tasaiseksi. Mantelijauheen ansiosta rakenteesta tulee rakeista. 

siivoa jälkesi tai hommaa pätevä kölvi

Lusikoi taikina valmistellun vuoan pohjalle ja tasoittele pinta. Nosta nektariinipuolikkaat taikinan päälle tasaisin välein ja paina niitä varovasti taikinaan. Paista uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia. Aloitin paistamisen ohjeen 160 lämmössä, mutta eihän siitä meinannut tulla millään valmista, eikä ohjeen 30 minuuttia riittänyt mihinkään. Niinpä nostin lämpöä 20 astetta ja kaikkiaan paistoin 45 minuuttia. Jos aloittaa heti 180 asteella, pääsee luultavasti kypsään lopputulokseen hieman lyhyemmässä ajassa. Kokeile tikulla kypsyyttä, kun taikina ei enää tartu tikkuun ja pinta on hedelmien vierestäkin kullanruskea, kakku on kypsä. 

koekakku kotiväelle

Kakun ollessa uunissa, keitä sille sitruksinen siirappi. Meillä ei ollut yhtään appelsiinia, mutta yksi verigreippi löytyi, joten käytin sitä. Sen kuorta olin jo raastanut taikinaan ja nyt halkaisin sen ja puristin siitä mehut pieneen kattilaan. Mehua ei tullut aivan tarpeeksi, joten lisäsin mukaan hieman limellä maustettua purkkiappelsiinimehua. Lisää mehuun likööri ja sokeri ja keitä siirapiksi. Se vie noin 10-15 minuuttia ja jätä siirappi jäähtymään. 

Kun kakku on jäähtynyt, irrota se vuoastaan. Ohjeen mukaan kakku tarjotaan siirapin kera, enkä oikein osannut päätellä oliko siirappi tarkoitus heti valuttaa kakun päälle, vai asettaa tarjolle. Koska minun oli tarkoitus kuljettaa kakku kyläpaikkaan, jätin siirapin laittamatta ja otin sen pikkukannussa mukaan. 

Olin aivan varma, että minulla on jemmassa pitkulainen kakkulaatikko, siisti pahvinen rasia, jonka olin säästänyt, jos vaikka joskus tarvisin. Eihän sitä löytynyt eilen, kun oli tarvetta kuljettaa pitkänmallinen kakku. Onneksi varastosta löytyi (en kyllä tiedä miksi) tietokoneen myyntipakkaus neljän vuoden takaa. Siihen kakku saatiin hyvin sijoitettua kuljetuksen ajaksi. 

Meille tarjottiin erinomainen illallinen, jonka teemana oli vihreys. Lautasella oli yrttisiä lampaanlihapullia, tsatsikia, perunasalaattia uusista pienistä siikleistä, hernepyrettä ja uutta fenkolia pinjansiemenien ja sultanarusinoiden kera. Tämän viimemainitun lisäkkeen valmistamiseen minäkin pääsin osallistumaan, kun älysin kysyä voisinko olla avuksi miesväen vielä heiluessa vatupassien ja ruuvinväänninten kanssa. Jako se on perinteinenkin työnjako. 

Elokuisen illan pimentyessä askaroimani nektariinikakkukin pääsi pöytään ja hävisi melko nopeasti. Oli tosiaan hyvä, ettei siirappia oltu uutettu lämpinä kakkuun, vaan jokainen kaatoi sitä haluamansa määrän annoksensa päälle. Siirappi oli tanakoitunut aika paksuksi ja tujakan makeaksi. 

Hyvien kahvien jälkeen saimme vielä kävelyseuraa sillan pieleen asti, josta jatkoimme kohti keskustaa ja kotiin vievää bussia. Oli juuri täydellinen elokuun ilta, ei kylmää, ei kuumaa, ilma hivenen kostea ja raikas. Saunalautat uiskentelivat Jyväsjärvessä ja täysikuu nousi taivaalle. Kiitos luimupupuille miellyttävästä illasta, siitä jäi hyvä mieli!

kauhea ruuhka sillalla lauantaina iltapäivällä

Tästä haluan kertoa kaikille, basilika-mansikkapiiras!

Olen mestari bongaamaan leivontaohjeita, joista ei heti hoksaa työn määrää. Kun olen ihastunut kuvaan leipomuksesta, päätän jo tehdä sen, vaikka sitten ilmenisi, että vaivaa on tiedossa. Tällä kertaa yhdistin kaksi ohjetta. Ensin tein piirakkapohjan 84th&3rd-blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Siihen tuli:

• 150 g vehnäjauhoja
• 90 g suolatonta voita
• 1 rkl öljyä
• 3 rkl vettä (näköjään 3, luin huonosti ja laitoin vain yhden)
• 1 rkl sokeria
• ripaus suolaa (ei jos suolassa on voita)

Kuumensin uunin 210 asteeseen ja otin esille pitkulaisen irtopohjaisen piirakkavuoan. Mittasin vehnäjauhot kuppiin ja laitoin sivuun. Mittasin kaikki muut ainekset uunin kestävään kulhoon. Käytin Pyrex-kulhoa kuten lähdeblogissani, eikä tämä ole maksettu mainos. Kulho lienee vanhimpia keittiövälineitäni. Sekoitin aineksia hieman ja nostin kulhon uunipellille uunin keskikorkeudelle viideksitoista minuutiksi. Sinä aikana voi suli ja ajan tullessa täyteen, alkoi liemi hieman kuplia ja ruskettua reunoiltaan. Noudatin edelleen JJ:n neuvoa siitä, että otin paksun patakintaan kumpaankin käteeni ja nostin kuuman kulhon puiselle leikkuulaudalle. Kintaat käsissäni kaadoin jauhot liemeen ja sekoitin edelleen kintaat käsissäni puukauhalla seoksen taikinapalloksi. Kulho oli todella kuuma, joten kinnas kauhakädessäkin oli hyvä varotoimenpide, etten vain tarttuisi epähuomiossa kuumaan kulhoon paljain käsin. Kumosin taikinapallon piirakkavuokaan ja taputtelin sen joustavalla nuolijalla mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Heti, kun taikina hieman jäähtyi, taputtelin vielä sormin taikinaa reunoille ja pistelin siihen haarukalla reikiä kauttaaltaan. Paistoin pohjaa noin 15 minuuttia ja nostin sen sitten jäähtymään. 

Taikinatoimien lomassa tein täytehommia. Niihin otin neuvot Kitchen Vignettes-blogista. Siellä oli tehty piirakka alusta asti, mutta halusin tosiaan kokeilla tuota ylläkuvattua vähän erikoisempaa metodia piirakkapohjan tekoon. Aluksi valmistin basilikasiirapin uuttumaan. Siihen meni (määrät hieman muunneltuina):

• 1,5 dl vettä
• 2 dl sokeria
• niin paljon tuoretta basilikaa kuin sielu sietää

Mittasin kattilaan veden ja sokerin ja kuumensin ne kiehumispisteeseen, sekoittelin verkkaisesti. Kun sokeri oli kokonaan liuennut veteen ja seos oli kiehumaisillaan, nostin kattilan tulelta ja kippasin kevyesti silputun basilikan mukaan. Jätin siirapin jäähtymään ja saamaan makuaan basilikasta. Tämä olisi ollut hyvä tehdä jo eilen ja jättää siirappi tekeytymään yön yli, mutta arvelin muutaman tunninkin olevan auttava aika. 

Kiisseliä varten tarvitsin:

• 3,5 dl maitoa
• 0,6 dl sokeria
• 4 kananmunan keltuaista
• 1 rkl vaniljauutetta
• 2 rkl maissitärkkelystä
• taas niin paljon basilikaa kuin sitä liikenee

Erottelin keltuaiset kulhoon ja mittasin mukaan sokerin, vaniljauutteen ja maissitärkkelyksen. Vatkasin seoksen vaalean keltaiseksi, kuohkeaksi seokseksi. Kuumensin maidon ja basilikan paksupohjaisessa kattilassa lähelle kiehumispistettä. Kaadoin maidon siivilän läpi keltuaisvaahtoon, jolloin basilikan lehdet jäivät siivilään. Sekoitin nopeasti vispilällä kiisselipohjan tasaiseksi ja pesin ja kuivasin paksupohjaisen kattilan. Kaadoin kiisselipohjan takaisin kattilaan ja aloin lämmittää sitä uudelleen sekoitellen vispilällä, vaikka puulusikka olisi parempi. Kiisseli sakeni nopeasti oikein hyväksi ja kaadoin sen lasikannuun jäähtymään. 

Piirakan kokoaminen tapahtui sitten myöhemmin. Siivilöin basilikasiirapin pieneen kannuun. Kun piirakkapohja oli jäähtynyt kokonaan, otin sen varovasti pois vuoastaan. Lusikoin kylmentynyttä vaniljakiisseliä piirakkapohjan syvennykseen niin paljon, kuin siihen änkemättä sopi. Asettelin puolikkaiksi leikkaamiani mansikoita kiisselin pinnalle ja sutikoin mansikoille basilikasiirappia, aivan ylimmäksi sommittelin muutaman basilikan lehden. Onneksi en ollut parturoinut ihan kaikkia lehtiä aamuisessa innossani. Laitoin piirakan jääkaappiin jäähtymään tarjoilulämpötilaan. Basilika sopi aivan suloisesti yhteen mansikan kanssa ja tämä minulle uusi piirakkapohja oli todella verraton. Suosittelen lämpimästi! Oli vaivansa väärti. 

Lisäys: basilikasiirappia meni tähän piiraaseen vain aivan pieni tilkka, mutta säästin loput ja meinaan keksiä sille jotain muutakin käyttöä.

Sadas Tour de France päättyy tänään myöhään illalla. Enpä ole varma, jaksanko valvoa sinne asti, mutta toivon Chris Froomen lunastavan kokonaiskilpailun voiton, Mark Cavendishin voittavan etapin ja Nairo Quintanan kuittaavan sekä nuorten- että mäkipistekilpailujen ykköspaikat. Suosikkini Alberto Contador taitaa vetäytyä nuolemaan haavojaan, sillä olin ymmärtävinäni, ettei hän lähde ensi kuun lopussa puolustamaan viime vuotista la Vueltan voittoaan. Tämän vuotinen Tour on ollut viihdyttävä ja paikoin jännittäväkin, mutta ei aivan henkeäsalpaava. Jäämme odottamaan la Vueltaa.