Jotain pientä naposteltavaa – voita ja retiisiä

Päivän Jeanne d'Arc

Nyt on ollut melko lämmin päivä, eikä sitä viilentänyt se, että oli vuodevaatteiden pyykkipäivä. Ei kuitenkaan tarvinnut laittaa ilmastointia sänkypainin (lue: petaamisen) ajaksi päälle. Mitään varsinaista keitettyä taikka paistettua ruokaa ei tehnyt mieli, joten sommittelin pienen ranskalaisen napostelulajiltelman, jonka päätähtenä olivat retiisit ja voi. Luit oikein, retiisit ja voi. Näin ohjeen, jossa ranskalaisena aperona tarjottava puolitettu retiisi pienellä voinokareella ja suolahipuilla sanottiin olevan hyvää. Se kuulostikin heti hyvältä. Ostimme nipun pitkulaisia retiisejä naatteineen jo toissapäivänä ja tänään oli tosiaankin viimeinen hetki käyttää ne, olivat hieman nahistuneet. Pesun ja naattien leikkaamisen jälkeen olivat vielä kuitenkin syötäviä.

Koska retiisit eivät olleet pyöreitä ja pulskia, halusin niiden kanssa tuoretta leipää ja sitä voita, sillä monessa kohden ohjeissa retiisit ja voi oli yhdistetty tuoreeseen patonkiin. Muuten sommittelin lautasille paria pientä kestomakkaraa, kirsikoita ja rypäleitä. 

Vähän minä epäröin, että astummeko nyt vetelälle alustalle, kun katan pöytään ranskalaisen voipaketin. Niitähän meillä meni aiemmilla Ranskan matkoilla aikamoista kyytiä, mutta pienen terveyspohjaisen ryhtiliikkeen vuoksi emme ole tällä matkalla käyttäneet voita kuin hyvin vähän paistamiseen. Tämä "ohje" vaati nyt sitä oikeaa voita ja päätin ottaa riskin. Jos tämän jälkeen en puhu muusta kuin ranskalaisesta voista ihan kaiken muun syötävän kanssa, olemme retkahtaneet ja voimme joutua myöhemmin rankkaan voistavieroitushoitoon.

Antin hankkima bretagnelainen perinnepatonki oli mitä parhainta leipää, ranskalainen voi törkeän hyvää ja retiisit, miten hyvältä näiden kolmen yhdistelmä maistuikaan. Eikä se suolaripauskaan pahaa tehnyt. Eikä jäänyt nälkä. Varastoista menivät loppuun kirsikat, retiisit ja rypäleet. Makkaroita on vielä. Niistä yhdessä on homejuustoa ja Antti joutuu aina maistamaan puolikkaan, ennen kuin antaa minulle palasen, minulla on siis koemaistaja. En halua syödä homejuustoista kestomakkaraa. Voitakin on vielä ja toivottavasti tuo pieni pakkaus kestääkin vielä pitkään, emmekä katoa voilla liukastettuun kaninkoloon.

Tour de Francen kuudes etappi oli vähän yli 180 km mittainen vuorietappi. Tänään omakustanteinen netti toimi paljon paremmin kuin eilen, kun nostin puhelimeni vähän korkeammalle ja annoin sen olla hotspot-pisteenä tietokoneelleni enkä näprännyt koko aikaa somea. Paidanvaihtamiset olivat taas tiedossa, sillä Tadel Pogacar otti ja lähti soolona nousemaan Tourmaletin nousua ja jätti muut taakseen. Vielä eilen johtopaikkaa pitänyt Træen ehti jo menettää johtopaikkansa virtuaalisesti, mutta sen sinetöi sitten kaatuminen laskussa. Hän kuitenkin pystyi sinnittelemään maaliin asti, vaikka varmasti sattui ja kävi kipeää. Jonas Vingegaard tuli maaliin toisena 2 min 38 sek perässä ja se on nyt hänen ja Tadejn välinen ero kokonaiskilpailussakin. Eikäkö hyvityssekuntien räknäämisen jälkeen ero on 2 min 42 sek. 

Ruokavapaus koittaa, Giro d'Italia päättyy

Vuosittain vitsailemme todella tuoreesti kolme kertaa, että ihanaa, nyt saa syödä mitä haluaa, kun Giro, Tour ja Vuelta loppuvat. Oikeasti tietysti syömmekin mitä haluamme, mutta omatekoisten haasteiden päätyttyä on aina pieni vapauden tunne olemassa. Ja mikäs se hauskempaa? 

Tänään emme syöneet italialaista pääruokaa, vaan kävimme vähän matkan päässä ravintolassa syömässä lounasaikaan mereneläviä. Emme ole suuntaamassa tällä matkalla sen enempää Bretagneen kuin Normandiaankaan, joten merenelävien syöminen loppuu nyt sitten tähän. Ensi kuun alussa oletamme Normandiassa olevan ruuhkaista D-Day-juhlallisuuksien vuoksi ja suuntaamme tästä minun sydänteni joelle, jota myös Loireksi kutsutaan. 

Kävimme tänään meille uudessa paikassa, Le Pilotis-nimisessä rannan läheisyydessä. Se oli ravintolamaisempi kuin ne kaksi muuta paikkaa, joissa olemme tällä kylällä käyneet. Antti otti rohkeana poikana merenelävälautasen, jossa oli ostereita, crevettejä, jotain simpukoita ja rapua, jonka nimeä en tiedä ja kolme jotain sellaista pylpyrää, joitten sisältöä en tunne myöskään. 

Minä otin sinisimpukoita noirmoutierilaisten perunoiden kera. Tiedoksenne muuten, että paikallisia perunoita pitää keittää ihan hirveän kauan, että ne kypsyvät. Sen huomasimme viime vuonna, kun yritin kypsentää niitä eikä siinä mikään aika riittänyt. Simpukat olivat hyvin pieniä, jonkun verran narskui kuorenpaloja hampaissa, mutta nämä minisimpukat olivat oikein hyviä. Niistä riitti Antillekin. 

Suolan tuotanto on hyvin tärkeä juttu tälläkin saarella, näitä "suolaviljelmiä" on hyvin paljon. Suolaa myydään hyvin monessa hintaluokassa. Antti osti aamulla muutaman pikkupussin kotiin vietäväksikin. 

Koska söimme jo lounasta, ei päivällistä tarvinnut tehdäkään. Muistin, että söimme mukavan jälkkärin pari vuotta sitten Ruotsissa samoissa Giron loppumistunnelmissa. Meillä oli nytkin kaikki ainekset, sokeria, mansikoita ja balsamicoa. Vino Santoa ei ollut, se on myönnettävä. Mutta kastoimme mansikoita ensin balsamicoon, sitten sokeriin ja nielaisimme. Juomana oli prosecco, josta emme silhoonkaan muista mistä se on meille siunaantunut. Ehkä se on ollut mukana kotoa asti ja sinne se on varmaan tullut Viron retkeltä. 

Giro d'Italia siis loppui ja katselimme vähän tuhmasti sitä ostonetillä, jolla ei saisi striimata, mutta kun ei täällä ole juuri ristin sielua (onpa minulla nyt kristilliset ilmaisut pinnassa) ja huomenna meistä pääsevät. Seremoniallinen päätösetappi ajettiin Rooman lähistöllä ja loppukierrokset ihan siellä ytimessä. Tadej Pogacarin täytyi vain päästä maaliin voittaakseen koko revohkan ja päätösetappien tapaan kirimiehet taistelivat etapin voitosta. Nyt sen teki Tim Merlier, toiseksi tuli Jonathan Milan. He kumpikin saivat tästä kisasta kaksi etappia nimiinsä. 

CampaKeittiö siirtyy nyt 34 päiväksi haastevapaalle, Tour de France alkaa tänä vuonna jo kesäkuun puolella olympialaisten vuoksi. Siihen asti syömme arvatenkin aika paljon korealaista.

Pomppivat chorizosuupalat

Tänään meillä ei ole suurensuuria juhlallisuuksia, sillä työmaa kutsuu. Eilen sen sijaan nautimme pienen iltapalan, kun Antti palasi reissultansa. Olin sommitellut meille uusinnan Ottolenghin tomaateista ja pieniä chorizosuupaloja. Kirjoitan itselleni muistiin, ettei kreikkalainen jogurtti, ainakaan se merkki, sopinut paahdettujen tomaattien kanssa ollenkaan niin hyvin kuin turkkilainen. Voitaikinaan käärityt chorizoviipaleet sen sijaan olivat oikein hyviä. Niiden paistumista oli vielä hauska katsoakin. 

Pomppivat chorizosuupalat

• noin kolmasosa Lidlin puff pastry-rullasta
• taikinarullan levyinen pätkä chorizoa
• 1tl dijonsinappia
• kananmunaa
• seesaminsiemeniä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mikäli makkarassa on selkeästi irtoava kuori, poista se. Avaa taikinarulla ja leikkaa makkarasta yhtä pitkä pätkä kuin taikina on leveä. Tee koekieritys, eli mittaa kuinka pitkästi taikinalevyä tarvitaan, että makkara tulee kunnolla käärityksi taikinapiiloon. Leikkaa taikinasta sopiva palanen ja levitä palalle sinappia. Kääri chorizo taikinan sisälle ja jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa pötköstä noin sentin paksuisia viipaleita ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele taikinakuori kananmunalla ja ripottele pinnalle seeseminsiemeniä. Paista noin 15 minuuttia. Jos sinulla on tylsää, istu uunin äärelle katsomaan miten viipaleet yksi toisensa jälkeen pompahtavat ja kellahtavat kumoon taikinan pullistuessa paistumisen edetessä. Se oli oikein viihdyttävää katseltavaa. Noin kolmasosa viipaleista uhmasi kuumuutta ja pysyi pystyssä, loput antautuivat ja jatkoivat paistumista kyljellään. Ei vaikuttanut makuun. Hauskoja naposteltavia.

Kompaktit tarjottavat

kuvan viini on vain lääkkeeksi

Olemme menossa tänään tilaisuuteen, jonne tarvitaan vähän naposteltavaa ennen illempana tapahtuvaa varsinaista ruokailua. Keittiötä tai välineitä ei ole saatavilla, eikä paljon voi viedä mukanaankaan, ettei tilaisuuden jälkeen joutuisi kuljettamaan ravintolaan pussukoita tai laatikoita. Tarjouduin viemään naposteltavaa 15 hengelle näillä spekseillä. Voisin joskus miettiä edes hetken. 

Astiastona toimii nippu pieniä kertakäyttölautasia, servetit ja pienet puiset varras- ja cocktailtikut. Juomapuolesta minun ei tarvitse huolehtia. Pakkaan tarjottavat suupalakokoisina valmiiksi suljettaviin muovipusseihin ja asettelen kaikki tarjolle isommille kertakäyttölautasille. Suurin osa porukasta on miehiä, luotan siihen, ettei estetiikka näyttele kovin suurta osaa. Valikoimiin kuuluu:

• säilöttyjä artisokan sydämiä
• mustia ja vihreitä oliiveja (kivettöminä koska haluan roskaa jäävän mahdollisimman vähän)
• mustaa emmentaalia kuutioina
• punaviinillä marmoroitua cheddaria kuutioina
• fetaa kuutioina
• kirsikkatomaatteja
• cocktailkurkkuja
• salamia ohuina lastuina
• minikokoisia possun muotoisia pipareita
• valko- ja sinihomejuustoa
• rypäleitä
• lajitelma pähkinöitä
• ruisnappeja, joille kuopaistaan:
• kahta maustettua tuorejuustoa

Neuvoni kuuluu illan aluksi, että ottakaa maltilla, että kaikille riittää (ohjelmassa on saunomista, jolloin osa porukasta on pois tarjoilun ääreltä), mutta syökää kaikki. Näin minun tarvitsee poislähtiessä huolehtia roskikseen vain pino kertalautasia, tikut ja servetit, sekä rullalle kierretyt muovipussit. 

sinne ne kaikki mahtuu hyvin Esselungan kassiin