lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mitä tuli tehtyä keväisessä Saksassa?


Keväänhakureissumme ei ihan onnistunut, kevät jäi Saksaan, ilmeisesti pakkasimme sen huonosti ja  se pääsi karkuun. Eilen oli lähes masentavaa lähteä Pirkkalasta kotia kohti, kun auton ikkunaan rätki räntää melkoista tahtia. Kotiinpaluu on kuitenkin aina mukavaa, laukut on purettu, pyykit odottavat pesua ja keittiön pöytä on täynnä tuliaisia.

Reissulla iPadilla tekemäni postaukset ilmeisesti ovat muodoltaan jotenkin erilaisia, sillä eilen tehdessäni omalla koneellani pieniä korjauksia postauksen päiväys muuttui. Minun oli tarkoitus lisäillä niihin vielä linkkejä ja ehkä vaihtaa kuvia, mutten taida koskea niihin enää, etteivät päiväykset muutu. Niinpä kirjoittelen kokonaan uuden matkakoosteen, johon laitan linkkejä ja kuvia mukavista ja kiinnostavista paikoista.

Lentomme saapui myöhään maanantai-iltana Hahniin, joten kävelimme vain terminaalia vastapäätä olevaan B&B-hotelliin, jossa olemme ennenkin olleet, tosin matkan viimeisenä yönä ennen varhaista paluulentoa. Muutamalla muullakin oli käynyt sama idea mielessään, sillä lähellä puolta yötä kävi respassa melkoinen vilske. Seuraavana aamuna Kammenpyörittäjä kävi hakemassa vuokra-automme avaimet terminaalin palvelupisteestä ja pääsimme lähtemään kohti Kölniä jo ennen kello kahdeksaa.

Olimme katsoneet etukäteen, että lähellä on kiinnostava kohde, Maria Laach-luostari ja poikkesimme sinne heti aamun alkajaisiksi. Kävelimme kauniissa kevätaamun säässä luostarin alueella ja kurkistimme sen kirkkoon. Luostarin lähellä on kraaterijärvi, Laacher See, joka on osa ilmeisen suosittua vaellus- ja ulkoilualuetta.



Köln on meille tuttu ostoskaupunki, jossa on muutama vakiopaikka piipahdettavaksi. Löysimme sattumalta joitakin vuosia sitten Espresso Perfetto-kahvikaupan. Kyse on ketjusta, jolla on useita liikkeitä Düsseldorfissa, yksi Bochumissa ja yksi Kölnissä. Düsseldorfissa sijaitsee myös verkkokauppa, josta tilaaminen onnistuu hyvin Suomeenkin. Tällä kertaa ostimme mukaan pari kiloa kahvia, muutamia kuppeja ja nautimme paikanpäällä erinomaiset espressot.


Samalla kadulla, tien toisella puolella on upea Kölner Kochhaus-niminen keittiötarvikekauppa. Jos kauppa on ollut siinä jo edellisellä vierailullamme, olen ollut täydellinen puusilmä. Nyt en onneksi ohittanut kauppaa, vaan pujahdimme sisälle kolmekerroksiseen keittiötaivaaseen. Myynnissä oli aivan kaikkea, mitä vain voisi tarvita. Enpä ole usein nähnyt sellaisia rivistöjä Kitchen Aideja tai kiiltäviä kuparikattiloita. Mukaamme lähti leivonnaisvuoka ja muutama metallitylla, joita oli uskomaton valikoima.


Kölnissä ei voi käydä piipahtamatta upeassa tuomiokirkossa. Sen harmaa muhkeus on omiaan pistämään hiljaikseksi.


Kölnistä ei ole pitkä matka Aacheniin, moottoritietä sinne pääsee nopeasti. Meillä oli valmiiksi varattuna huone Ibis Aachenista. Valinta oli tehty sitä silmällä pitäen, että meillä olisi lyhyt matka illan keikalle Musikbunkeriin. Matkaa ei ollutkaan kuin puolisen kilometriä. Kuten jo kerroin, Eläkeläiset humppasivat niin, että rintalasta tutisi. Luulen, ettei naapurusto kuitenkaan tullut häirityksi, sillä toisen maailmansodan aikainen bunkkeri varmasti suodatti mölyt molempiin suuntiin.


Humppahuuman haihduttua päistämme ajelimme keskiviikkona Belgian ja Luxembourgin kautta takaisin Saksaan, Trieriin. Olin jälleen varannut nukkuhuoneen niin läheltä illan keikkapaikkaa, ExHaus Trieriä kuin mahdollista. Hotelli Casa Chiara sijaitsi hyvin lähellä Trierin kuuluisaa Porta Nigraa.


Ennen illan keikkaa Kammenpyörittäjä piipahti katsomassa alkuiltaista keskustaa ja huomasi muunmuassa, että sattui olemaan juuri pahvinkeruupäivä.




Illan pimetessä kävelimme noin kilometrin matkan musiikki- ja kulttuuritalolle halki rauhallisen asuinalueen. ExHaus on entinen luostari ja myöhempi kasarmi, nyttemmin nuorison käytössä, mutta mekin lähes keski-ikäiset pääsimme kyllä alueelle!


Kiertueen kuudes keikka oli jälleen täynnä humppajytinää. Oli kyllä ilo katsoa, miten täysillä saksalaiset pomppivat koko keikan ajan. Kansanluonteen mukaisesti kaikki nauttivat virvokkeensa kauniisti pullosta ja kiikuttivat tyhjät pullot tiskille, mistä saivat panttilanttia vastaan kolikon takaisin. Ei puhettakaan tuoppien heittelystä tai muusta typeryydestä.



Illan keikan setti oli mukavasti erilainen, taisin pitää vähän enemmän tästä jälkimmäisestä, vaikka energiataso olikin bunkkerissa korkeampi.


Reissun viimeinen kokonainen päivä sisälsi niin kulttuuria kuin shoppailuakin. Casa Chiaran kelpo aamiainen vatsassamme lähdimme liikkeelle. Sitä ennen käytin kaiken saksantaitoni, sillä huoneemme patteri vuoti vettä kokolattiamatolle ja halusin kertoa sen ennen lähtöämme, ettei hotellissa luultaisi meidän holvanneen vettä (tai jotain muuta) matolle. Olisin osannut ilmaista asian englanniksi aivan helposti, mutta aamulla respassa olikin paikan omistaja, vanhempi herrasmies, jonka englanti oli noin samaa tasoa, kuin minun saksani. Mietin aamiaisen ajan otsa kurtussa mitä hienoja sanakäänteitä käyttäisin ja päädyin sanoihin Teppich ja Wasser, mutten millään muistanut, mikä on ikkuna tai patteri saksaksi. Sekalaisella kielipolitiikalla sain kuin sainkin asian selostettua ja isäntä pahoitteli kovasti sitä, että yöpymisemme oli tuollatapaa tullut häirityksi.

Trierissä on paljon nähtävää, jo mainittu Porta Nigra, Unescon maailmanperintölistalla oleva Liebfraukirchen sekä roomalaisajan kylpylä ja amfiteatteri.







Lounastelimme saksalaisen kalaruokaketjun paikassa, josta meillä on hyviä muistoja siltä ajalta, kun lapset olivat pieniä. Heille kun nosti nenän alle NORDSEEn annoksen, se meni yleensä nopsasti ääntä kohti, vaikkei nyt voikaan ehkä terveellisyyden puolesta liputtaa. Eräällä kerralla satuimme juuri Trierissä eläkeläisten (siis oikeitten vanhojen ihmisten) lounasaikaan paikalle ja hepä pitivät niin kovaa mekkalaa ja äänekästä hauskaa, että oksat pois. Nyt taisimme olla vähän etuajassa, sillä vasta ulosastuessamme jouduimme mummo- ja vaariväen invaasioon.



Reissun viimeiseksi illaksi ajelimme kaunista Moselin vartta Cochemiin. Sekin on meille tuttu paikka monilta matkoilta. Sillä on ilmeinen iäkkäämpien kansalaisten suosikkipaikan leima, sillä lähes joka ravintola tarjoaa Seniortelleriä ja vastaantulijoiden keski-ikä lienee lähellä 70 vuotta. Siis rauhallinen mesta! Yövyimme Weingut Rieslingstub'n-majatalossa, jolla ei ilmeisesti ole omia verkkosivuja. Sinne astuessaan tuntui, kuin olisi loikannut 1970-luvulle, mutta miellyttävällä tavalla.



Torstaina oli reissumme kaunein sää, lämmintä yli 20 astetta ja kevät aivan kohisi korvissa. Kävimme Cochemin kujilla kävelemässä, sillä pitihän Moselin viiniä päästä maistamaan, vaikkeivat ne muuten olekaan suosikkejamme. Koska olemme pahasti tapojemme orjia, kävimme nytkin lasillisella tutussa paikassa.


Iltasella alkoivat vatsamme kurnia ja olimme aiemmalla kävelyllä huomanneet erään ravintolan  (huomaa linkin kuvista huokuva energinen nuorekkuus) tarjoavan parsamenua. Moselilla on saanut tottua siihen, että liikkeet ja ravintolat sulkevat ovensa nopeammin, kuin ehtii sanoa Swartze Katz. Nyt kuitenkin olimme onnekkaita ja saimme parsa-annoksemme. Tarjoilija vakuutti parsan olevan saksalaista ja olipa tai ei, se oli erinomaista. En ole koskaan aikaisemmin pitänyt valkoisesta parsasta, mutta nyt käänsin takkini oikein rivakasti.












perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tänään humpataan lisää!

Kyllä saksalaiset humppasivat ihan täpöllä ja kybällä, kun Eläkeläiset soittivat eilen Aachenin Musikbunkerissa, joka oli tosiaan nimensä mukainen bunkkeri, synkkä ja syvällä maan sisällä. Tunnelma oli heti matalassa katossa ja siellä pysyi koko tunnin ja kolmen vartin setin ajan.

Musiikillisen iloittelun lisäksi piipahdimme tänään Belgiassa Huyn kaupungissa katsomassa huimaa Kappelin mäkeä, jossa ajettiin viimeksi Rondessa. Minä en ikinä kuvittelisikaan ajavani moista nousua, Kammenpyörittäjä arveli ensin, että ehkä se menisi maastopyörällä, mutta kun muutama pyöräilijä veivasi jyrkimmänkin kohdan ylös silmiemme edessä, hänkin oli sitä mieltä, että nooh, kyllä se sittenkin saattaisi mennä. Toinen pyöräilyaiheinen nähtävyys oli Eddy Merckxin kunniaksi pystytetty muistomerkki Cote de Stockeun nousun huipulla.


Kävimme myös monissa kauppoissa, jättimäisissä marketeissa hankkimassa tuikitarpeellisia tavaroita, kuten suolaa, vaniljatankoja ja sahramia. Päätimme myös juhlistaa päivää, kaunista ja aurinkoista, pullollisella samppanjaa, joita on törkeitä valikoimia ruokakaupoissa. 

Nyt vietämme pientä siestaa hotellissa ennen tuplashotin kakkososaa, Trierin Exhausissa kuultavaa Eläkeläisten  keikkaa. Huomenna, kun korvat eivät enää soi, tutustumme vielä Trierin nähtävyyksiin, osin tuttuihin edellisiltä käynneiltä, osin vieraisiin. Reissun viimeiseksi illaksi ajamme sitten kaunista Moselin vartta Cochemiin, jossa olemme olleet monet kerrat, mutta emme koskaan tähän aikaan vuodesta.

Lisäys: Tämä postaus näköjään otti itselleen uuden päivämäärän, kun kävin äskettäin vaihtamassa sen kuvien paikkoja, alkujaan kirjoitin tämän postauksen keskiviikkona, 24.4. Mutta ei kai se niin vaarallista?



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Humppaa taikka kuole!

Kevät on kuin onkin pitemmällä Saksassa, lennähdimme eilen Hahniin ja tänään olimme Kölnissä ihmettelemässä isoa kirkkoa, siis kirjaimellisesti niin kirkkoa kuin kaupunkiakin. Löysimme upean keittiötarvikekaupan aivan tutun kahvikaupan vierestä. Nyt olen muutamaan tyllaa rikkaampi!

Nyt olemme aurinkoisessa Aachenissa odottelemassa illan kulttuuritapahtumaa! Tapamme mukaan söimme eväitä hotellissa, eivätkä pienet päiväunet olisi pahasta ennen illan keikkaa. 







lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ei ehkä paras kannustuselokuva juuri nyt: Jiro Dreams of Sushi


Katsoimme eilen tallenteelta lumoavan dokumenttielokuvan, Jiro Dreams of Sushi. Olin nähnyt siitä lopun jo aiemmin, mutta nyt katsoin hievahtamatta koko elokuvan. Sen katsottuani tuli kyllä mieleen, että mitäs jos syötäisiin tänään nakkikastiketta ja pottumuusia. Ei ehkä koskaan pitäisi yrittääkään itse mitään sushiräpellyksiä.

En kuitenkaan ota sushia ihan niin vakavasti kuin elokuvassa otettiin, vaan uskaltauduin kokeilemaan sen tekemistä tänään, pitkästä aikaa. Sen lisäksi tein makeaa munakasta, jonka voi tehdä ruoanvalmistuksen aluksi, että se ehtii jäähtyä hyvin. Edellisellä kerralla paistoin ilmiselvästi munakasta liian kuumalla pannulla, sillä kuvan munakas näyttää kuivalta ja liian ruskealta. Käytin samaa ohjetta nytkin. Yhteen pienen pannun munakkaaseen meni:
  • 3 kananmunaa
  • 0,5 tl sokeria
  • 1 tl miriniä
  • 0,5 tl soijakastiketta
  • ripaus suolaa
  • pieni liraus kasviöljyä paistamiseen
Rikoin kananmunat pieneen kaatonokalliseen kulhoon ja mittasin muut aineet mukaan. Sekoitin ainekset kevyesti sekaisin välttäen vaahdottumista. Lirautin pienen määrän neutraalia kasviöljyä nelikulmaiselle pannulle ja lämmitin pannua oikein varovaisesti pienimmällä mahdollisella kaasuliekillä. Kun pannun pinta hohkasi lämpöä, muttei öljy vielä väreillyt, kaadoin kolmanneksen kananmunamassasta pannulle ja kääntelin pannua, niin että massa levisi ohuelti koko pannun pinnalle. Hyvin miedolla lämmöllä paistoin munakasta noin 3-4 minuuttia,  kunnes pinta alkoi hyytyä. Alapinta oli vielä kauniin keltainen, eikä yhtään paistetun letun näköinen. Rullasin munakkaan lastan avulla pannun päästä toiseen ja kaadoin tyhjäksi jäänelle osalle toisen kolmanneksen munakasmassaa. Taas paistoin massaa varovasti ja kun pinta oli hyytynyt, rullasin munakkaan taas pannun toiseen päähän. Saman tempun tein viimeiselle kolmannekselle. Jätin valmiin kolminkertaisen munakasrullan pannulle hetkeksi vielä hautumaan, sammutin liekin pannun alta. Tällä kertaa sain aikaan pehmeän, keltaisen munakasrullan, aivan suloisen ja sopivan makean. Leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi, jotka asetin tarjolle sushin ja tempuran kanssa.


Tämä on se ilonaiheeni, nyt jo on tullut kuratäpliä siihen, mutta pystyn elämään sen kanssa!


torstai 18. huhtikuuta 2013

Kahdeksan ilonaihetta

talvi on loppunut!
Sain jokunen aika sitten kahdeksan asian haasteen Huhmareesta. Haasteen luonteeseen liittyy kohtelias kiittäminen, haasteen edelleenlähettäminen ja itsensäpaljastusosio. Kiitän Huhmareen Ullaa saamastani haasteesta, kiitos! Kyseinen haaste on kiertänyt kaikki lempiblogini lähiaikoina, joten päästän haasteen lomalle, se voi ottaa rennosti jonkun aikaa ja ladata akkujaan ennen seuraavaa sesonkia. En siis lähetä haastetta eteenpäin. Seuraavassa osassa kerron kahdeksan asiaa, jotka ilahduttavat tätä päivääni.
  1. Minulla alkoi tänään loma! Vuorolistateknisesti olen vapaapäivillä ensi maanantaihin asti, mutta kyllä tämä jo tuntuu lomalta. Olin viimeksi lomalla lokakuun alussa ja nyt huomaan, että olen ollut väsynyt ja loman tarpeessa.
  2. Aurinko paistaa! Viime päivinä kevät on oikeasti lähtenyt käyntiin, on vuoroin satanut ja paistanut, on tuullut navakasti. Kaikki ainekset lumipeitteen hupenemiseen ovat olleet saatavilla ja kyllä hanget ovatkin huvenneet. Minulle kelpaavat kaikki kevätsään oikut, sillä tiedän niiden edistävän vaikutuksen.
  3. Ostin eilen itselleni kevättakin! En muista kuinka monta vuotta olen käyttänyt mustaa takkia, nyt se saa hatkat. En aio enää koskaan pukea sitä masennuspalttoota päälleni, se on kuin suoraan Onneli ja Anneli-kirjojen orpolapsien garderoobista. Miten en ole asiaan huomanut, ihmettelen. Nyt pitäisi löytää  uudet kengät, sillä huomaan monivuotisten kenkienikin olevan susirumat, vaikkakin hyvät. 
  4. Tänään avataan pullo kuohuvaa! En tiedä vielä, millaista kuohuvaa ja mihin aikaan, mutta iltasella, kun Kammenpyörittäjäkin on päässyt töistä ja aloittanut lomansa, kilistämme. Ehkä ostan tätä, koska Saima sitä suosittelee.
  5. Kulttuurimatka Saksaan lähestyy! Selvisin siedätyshoidon ensimmäisestä erästä talvisessa Oulussa ja nyt saan toisen annoksen, joka onkin jo astetta rankempi setti,  tuplashotti. Jos senkin jälkeen vielä olen tolpillani, minua voinee tituleerata todelliseksi kulttuurin suurkuluttajaksi. 
  6. Tänään rullaa ulos liikkeestä uusi autoni! Mitä autoihin tulee, olen vahvasti sitä mieltä, että värillä ei ole väliä, kunhan se on punainen eikä merkilläkään suuresti, kunhan se on VW. Näillä spekseillä mennään. Pitää ottaa mukaan jo kotoa sopiva roskacountrylevykin, että pääsee kotimatkalla heti tunnelmaan. 
  7. Muuttolintuja on alkanut tulla! Olin jo lähes varma, että pohjoisenmatkat oli kaikki peruttu tältä vuodelta ja linnut  jäävät etelään koko kesäksi. Mutta nyt on nähty ja kuultu jo monta lajia.
  8. Minulla on neljä päivää aikaa kokkailla sydämeni kyllyydestä! Suunnitelmat ovat vielä aivan alkutekijöissään, mutta ainakin sushia on tiedossa. Sitä perheen nuorin on toivonut jo pitkän aikaa ja lauantaiksi asetin hänelle ansan. Sushilla hänet saa kalastettua kotiin ihmisten aikaan.

Olen saanut muitakin haasteita, joihin vastaaminen on vielä luonnosvaiheessa ja yhden luulen hukanneeni, en muista enää kenen blogista se tuli ja millainen se oli. Pahoittelen. Palaan haasteisiin myöhemmin, mutta kiitän niistä jo nyt, kiitos!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Minähän en anna periksi - tuulihatut, toinen yritys


Viime viikolla parantelin omaatuntoani käyttämällä jääkaapista pois vanhentumassa olevia maitotuotteita. Yksi kokeiluistani olivat tuulihatut. Olen tehnyt niitä joskus 90-luvun alussa enkä ollenkaan muista onnistuivatko ne. Luultavasti eivät. Viime viikolla ainakin kämmäsin oikein kunnolla, mistä mainitsinkin postauksessani. Uuninluukku lipesi otteestani ja rämähti kiinni, eikä tuulihatuillani muutenkaan ollut mitään mahdollisuuksia, sillä otin ne uunista keskeltä raakoina. Harmittelin asiaa mielessäni, etenkin kun reunuksen kypsä osuus maistui oikein hyvälle. 

Kuten aina, tällaiset epäonnistumiset jäävät kaihertamaan mieltäni, eivätkä oikeastaan jätä minua rauhaan, ennen kuin kokeilen uudelleen. Tänään oli toisen erän aika. Kello kumahti kymmeltä ja aloitin. Käytin samaa ohjetta kuin viime viikolla, viehättävästä Seasons & Suppers-blogista.
  • 2,5 dl vettä
  • 100 g suolatonta voita
  • 2,5 dl vehnäjauhoa
  • 1 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa (vähemmän, jos käytät suolattua voita)
  • 4 kananmunaa
Kuumensin uunin 220 asteeseen ja varustelin pursotinpussini. Koska olin kokkaamassa ilman apukäsiä, viritin valmiin, tyllan yläpuolelta pussinsulkijalla nipistetyn pursotinpussin korkeaan kapeaan maljakkoon avonaiseksi, siten saa taikinan parhaiten kaavittua pussiin nuolijalla. Otin esille pellin ja laitoin sille arkin leivinpaperia. (pussinsulkijavinkit poimittu täältä)

Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja laitoin veden paksupohjaiseen kattilaan yhdessä voin, suolan ja sokerin kanssa. Kuumensin kunnes vesi kiehui ja voi suli veteen kokonaan. Pienensin kaasun kaikkein pienimmälle ja kumosin jauhot mukaan kerralla. Sekoitin puulastalla rivakasti jauhon nesteeseen ja sain aikaan kiiltävän taikinapallosen, jota sekoitin hetken aikaa niin rivakasti kuin jaksoin. Otin kattilan tulelta ja nostin sen pesualtaaseen hieman jäähtymään. 

Muutaman minuutin kuluttua lisäsin taikinaan kananmunan kerrallaan edelleen rivakasti sekoittaen. Lähdeblogin Jennifer kuvailee taikinaa tässä vaiheessa osuvasti hieman limaiseksi ja siitä helposti pluiskahtaa paakkuja altaaseen, siksikin allas on siistein paikka tehdä tämä ja lyhyenpuoleisena ihmisenä yllän paremmin pistämään olkavarteni töihin. Pian kaikki kananmunat kyllä asettuvat nätisti taikinaan, josta tulee kiiltävää ja joustavaa tahnamaista massaa, joka on helppo kaapia valmiiksi viritettyyn pursotinpussiin.

Nipistin isolla pussinsulkijalla pussin kiinni juuri taikinamassan yläpuolelta ja leikkasin ylijäävän pussin poikki (tunnustan, en pese kertispusseja uutta käyttöä varten, niiden alasuut venyvät yleensä sen verran tyllan kohdalta, ettei niitä saa nätisti pois eikä voi(ne) käyttää uudelleen). Otin sitten tyllan yläpuolella olleen varmistussulkijan pois ja käänsin pussia hieman yläreunan sulkijan ympärille, jolloin taikinamassa painui aivan pussin kärkeen asti ja oli helposti pursotettavissa pellille. Tai siis olisi, jos osaisi pursottaa. En nyt saanut aikaan niin pahasti kääkäleitä muistuttavia otuksia aikaan, mutta mitään kauniitakaan ne eivät olleet. Annoksesta tuli noin 20 pienehköä tuulihattua. 

Paistoin tuulihattuja ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja pienensin sitten lämmön 160 asteeseen ja paistoin vielä noin 12 minuuttia. Tuulihatut nousivat ja hieman ratkeilivat ja alkoivat ruskettua melkoisesti. Maltoin mieleni, en aukonut uuninluukkua, enkä varsinkaan täräyttänyt sitä kiinni. Kun hatut näyttivät siltä, että ihan kohta me kärvennytään, otin pellin varovasti pois. Minulla oli valmiina jäähdytysritiläkin, mutten uskaltanut luiskauttaa tuulihattuja papereineen päivineen ritilälle korkeareunaiselta pelliltä heti, etteivät ne lässähtäisi. Mutta ehkä ne lässähtivät sitten siitä, että ne jäivät kuumalle pellille liian pitkäksi aikaa? Eivät ne kaikki lässähtäneet tosin, vain muutama, joka oli ollut tosi lähellä kaveriaan uunissa. Ilmeisesti sitä pitää varoa sitä, että tuulihatut koskettavat toisiaan. Eli riittävästi väliä pellillä? 

Lässähtäneetkin ovat kypsiä ja kuohkeina pysyneet lähes nättejä! Tein tuulihattuihin täytteen, johon tuli:
  • 1 purkki mascarponea
  • 1,5 dl kermaa
  • 1 dl mansikkasosetta pakastimesta
  • liraus sitruunamehua
  • 0,5 dl tomusokeria + vähän koristeluun
Vatkasin kerman ja notkistin mascarponen ennen kuin sekoitin sen kermaan. Sirottelin mukaan tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes makeus oli sopiva. Sekoitin massaan mansikkasosetta ja maistelin ja laitoin hieman sitruunamehua tuomaan kirpeyttä. 

Halkaisin tuulihatut varovasti terävällä veitsellä ja täytin ne lusikallisella mansikka-mascarponea, sirottelin päälle valokuvaamista hankaloittavaa tomusokeria ja pyysin esikoista maistiaisille. Tällä kertaa voin sanoa ainakin melkein onnistuneeni tuulihattujen teossa. Hieman korkeampia olisivat saaneet olla ja tietysti puolet mielellään lässähtämättä, mutta parempi tämä kuin ensimmäinen kokeilu. Jos teillä on takuuvarmoja tuulihattuvinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan! Toistaiseksi lisään postaukseen tunnisteen "vaikeat". 

Koska tavallinen tomusokerini meni loppuun, käytin ruokosokerista tehtyä tomusokeria ja sepä olikin yllättäen parempaa kuvausta ajatellen, kamera ei ollut tarkentamisen kanssa niin ihmeissään, ilmeisesti siinä on juuri sen verran väriä, että automatiikka ei hämäänny. 



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Karitsanpaisti leikkii potkaa


Muutamaan kertaan ohitettu karitsanpaisti pääsi tänään lautasillemme, tosin vähän eri tapaan valmistettuna, kuin olin ajatellut. Etsiskelin paistiohjeita ja satuin blogiin, jossa oli tehty lampaanpotkia. Ruoka vaikutti niin herkulliselta, että päätin soveltaa sitä paistiini, jossa oli luutakin mukana. 

Otin noin kiloisen paistin huoneenlämpöön aamulla ja aamiaisen jälkeen valmistelin paistin uuniin. Aineksina käytin:
  • 1 kg luullista karitsanpaistia
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • 0,5 l lammaslientä
  • 0,2 l punaviiniä
  • 1 tölkki tomaattimurskaa + tölkinhuuhteluvesi
  • 1 iso sipuli
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • 5 suurta perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 laakerinlehti
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin paistista hieman rasvoja ja kalvoja pois ja ripottelin sen pinnalle suolaa ja pippuria. Paistoin valurautapannulla paistin pinnat kiinni ja nostin sen isoimpaan pataani. Silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä pannulla hetkisen ennen kuin kaadoin ne pataan paistin päälle ja ympärille. Kumosin mukaan tomaattimurskan, liemen ja viinin ja sijoittelin eripuolille pataa yrtit. Kuumensin uunin 200 asteeseen ja nostin padan kannella peitettynä uuniin. Tunnin kuluttua laskin lämpötilan 160 asteeseen ja annoin paistin kypsyä toisen tunnin. Lisäsin pataan pilkotut porkkanat ja perunat ja paistoin kolmannen tunnin. Kokeilin lihan kypsyyttä ja annoin padan olla vielä kolmisen varttia uunissa. Söimme mureaa nyhtökaritsaa samassa padassa kypsyneiden peruna- ja porkkanalohkojen ja salaatin kanssa.


Pyöräilyn kevään merkkitapahtumien sarjassa on vuorossa Amstel Gold Race, kilpailu on vielä kesken, matkaa maaliin on 70 km. Sää Hollannissa näyttää jo lupaavan keväiseltä, jospa kevät tulisi jo meillekin!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Merta lautasella


Tänään meidän piti paistaa karitsapaisti, joka joutui kareiden ohittamaksi pääsiäisjonossa. Paisti oli jo hiljalleen sulamassa jääkaapissa, mutta se tuli uudelleen ohitetuksi, koska olin lukenut vuorolistaa väärin, eikä minulla ollutkaan tänään lyhyt työvuoro, enkä päässytkään kotiin jo aikaisin. Kammenpyörittäjä hoiteli kauppareissun, osti viikon kala-aterian ainekset ja siirsimme karitsan vielä huomiselle. 

Viikolla tein jääkaapin tyhjennystä, tänään jatkoin pakastimen kimpussa, kun etsin Kammenpyörittäjän ostamille kalapaloille kavereita. Löysin pienet pakkaukset kampasimpukoita, tiikerirapuja ja sekalaisia "meriörkkejä" (katkarapuja, simpukoita ja mustekaloja). Otin ne kaikki sulamaan ja iltapäivän rentouttavan viinilasillisen jälkeen tein erittäin sovelletun bouillabaissen. Yksi merkitty purkillinen hummerilientäkin vielä löytyi ja se pääsi nyt oikeanlaiseen keittoon.

Aloitin silppuamalla kolme pientä punasipulia, yhden minimaalisen keltasipulin ja pari isoa valkosipulin kynttä. Raastoin yhden appelsiinin kuoren (taas meillä on kalju sitrushedelmä odottamassa käyttöä) ja pilkoin rasiallisen pieniä terttutomaatteja paloiksi. 

Lurautin padan pohjalle lusikallisen oliiviöljyä ja ripottelin sinne muutamia sahramihippuja ja silputut sipulit. Kypsensin sipuleita hetken ja lisäsin sekaan silputut tomaatit, raastetun appelsiininkuoren ja puolisen desiä tomaattipyrettä. Kolautin liemikalikan mukaan ja se alkoi sihisten sulaa padassa. Noin viidessä minuutissa padassa oli puolisen litraa hyvin aromaattista tomaattipohjaista keittopohjaa. Maustoin liemen suolalla, pippurilla ja nipulla yrttejä. Nipussa oli basilikaa, persiljaa ja vähän rakuunaa. Annoin keittopohjan kiehua viitisen minuuttia ennen kuin lisäsin sinne mereneläväsetin ja Kammenpyörittäjän ostamat seiti- ja turskafileet isoina paloina. Kalat ja ravut kypsyivät muutamissa minuuteissa. 

Keitto oli maistuvaa patongin kanssa lusikoituna, sain toiselta perilliseltä pari kampasimpukkaa ja mustekalaa lahjoituksena. Sahrami teki keitolle kauniin värin ja syvän maun liemelle. 

PS. Jos ette vielä ole osuneet mainioon Potluck by one-blogiin, suosittelen sitä lämpimästi!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kokkisodan rauhansopimus


Makeat osuudet kokkisodassani valmistuivat iltapäivällä ja samaan aikaan multitouhusin suolaisten parissa. Näytin varmasti sekopäiseltä hääriessäni kolmen, neljän asian parissa yhtä aikaa. Välillä räpläsin padilta ohjeita ja heti, kun käteni olivat jossain taikinassa, meni nettiradioni tilaan, jonka voisi  välttää maksamalla muutamia taaloja, tai sitten etsiä kanavan uudelleen. 

Mozzarellapallosen käyttämistä varten päädyin kaivelemaan pakastinta torttutaikinalevyjen toivossa. Ja olihan siellä yksi paketti vielä, vähän olivat levyt jäähileisiä, mutta rapsuttelin hileet pois ja laitoin kaikki kuusi levyä leivinpaperille sulamaan. Jääkaapissa oli myös paketti prosciuttoa (siinä toinen, jatkuvasti väärin kirjoittamani nimi), josta otin kaksi isoa viipaletta. Jaoin ne pienempiin suikaleisiin. Viipaloin mozzarellan ja kuivailin juustoa hieman. Pilkoin talouden ainokaisen tomaatin ja otin siitä märän keskustan siemenineen pois, sillä en tahtonut paistosteni vettyvän uuniin menoa odotellessaan. Viilsin kevyesti taikinalevyjen reunoille raamit, jotta taikina nousisi hieman uunissa reunoiltaan. Asetin keskelle taikinapaloja kinkkusuikaleet, sen päälle tomaattikuutioita ja revin mozzarellaviipaleet pikkuhitusiksi. Hieman tuoretta basilikaa, pyöräytys mustapippuria, muutama tippa oliiviöljyä ja peiteltynä viileään odottamaan paistamisen hetkeä. Vinkkejä tähän systeemiin otin täältä.



Nyt oli jäljellä enää ricotta, manchego ja puolikas sitruuna. Niiden päänmenoksi tein kesäkurpistalettusia, joihin osviittaa hain täältä. Tarvitsin:
  • 2 pientä kesäkurpitsaa, paino yhteensä noin 400 g
  • 1 purkki ricottaa
  • 1 dl vettä
  • 1 dl vehnäjauhoa
  • 1 kananmuna
  • n. 50 g juustoraastetta (manchegoa)
  • 2 kevätsipulia
  • suolaa ja pippuria
Raastoin kaksi pientä kesäkurpitsaa raasteeksi, jonka kumosin juustokankaalle. Muodostin kankaasta pienen pallosen ja puristin kesäkurpitsan nestettä pois kankaan läpi niin paljon kuin saatoin. Keräsin raastesilpun odottamaan kulhoon. Toiseen kulhoon keräsin jauhon, veden ja kananmunan ja sekoitin ne tahnamaiseksi seokseksi. Lisäsin sitten ricotan ja juustoraasteen. Lopuksi mukaan pääsivät silputut kevätsipulit ja kesäkurpitsaraaste. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla ja paistoin pienen koepalan. Siinä vaiheessa kaipasin enemmän suolaa ja pippuria. Paistoin lettusia voin ja öljyn seoksessa muutaman minuutin puoleltaan. Juuri pannulta otetut olivat rapeapintaisia ja kypsiä, mutta päällekkäin pinottuna lämpövuoassa ne hieman pehmenivät, mutta erinomaiseen makuun sekään ei vaikuttanut. Käytin ricottaa suhteessa enemmän, kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten se saattoi vaikuttaa lettusten pehmeyteen.

Eiliseltä tortilla-aterialta jäi vähän sitä sun tätä. Olin kerännyt samaan rasiaan kaikki vihannekset ja niitä käytin nyt tsatziki-muunnelmaan. Keräsin kyllä joukosta pois salaatin ja ananaksen, sillä aivan hullunrohkeaksi en ryhtynyt. Sekoitin pienessä kulhossa muutaman ison lusikallisen turkkilaista jogurttia, lusikallisen valkosipulimurskaa, kaljun sitruunan viimeisen puolikkaan mehun ja lirauksen oliiviöljyä. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla, sekä basilika- ja oreganolehdillä. Viimeiseksi sekoitin mukaan pieneksi silputut kurkku-, tomaatti- ja paprikapalat. Eivät ne siellä armoa huutanet, eikä meidän tarvitse tästä mitään erityisesti kreikkalaisille kertoa. Kesäkurpitsalettusten kanssa tämä valkoinen kastike maistui hyvin.



Viimeiseksi paistoin samaan aikaan lettusten kanssa mozzarellapiiraat, kuumensin uunin 225 asteeseen ja pidin pellillistä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes juusto kupli lupaavasti ja taikinan kulmat alkoivat uhkaavasti tummua. Ei näittenkään kanssa jääty ihmettelemään.


Ehkäpä kenenkään muun jääkaapissa ei muhi tällaisia kokkisodan aineksia, mutta jos kuitenkin muhii, haastan teidät samanlaiseen siivousoperaatioon. Palkintona on hyvä mieli, hyvä ruoka ja päätös olla taas järkevämpi ruokatalouden hallitsija!

Sitten vielä tunnustusosasto: Ihan ensimmäisenä tein aamulla tuulihattuja, joihin piti tulla mascarpone-ricottatäyte. Kaksi purnukkaa yhdellä iskulla! Kaikki meni hyvin siihen asti, että avasin uuninluukun.  Luukku lipesi kädestäni ja tärähti kiinni. Sitten otin hatut pois uunista ja ne samantien lässähtivät. Maistoin niitä hetkisen kuluttua, kypsä reuna oli todella hyvänmakuinen, mutta keskellä oli raakaa. Onneksi en ollut vielä valmistanut täytettä, vaan muutin suunnitelmiani. Postaan mainion ohjeen sitten, kun saan tuulihatut onnistumaan.

Tunnustus numero 2. Vaikka käytin monta tuotetta jääkaapista pois, se ei suinkaan tarkoita, ettei meillä olisi jääkaapissa niin mascarponea kuin mozzarellaakin. Käytin vain vanhimmat pois. Katumusharjoitukset jatkuvat.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Väliaikatietoja keittiörintamalta

On kyllä harmillista, että innostun puuhailemaan kaikenlaista vasta viime hetkellä. Nyt jos olisi se ensimmäinen kuudesta vapaapäivästä, mitä kaikkea saisinkaan aikaan? En juuri mitään, sillä ensin laiskottelisin viisi päivää. Tänään olen kuitenkin saanut paljon aikaan, esimerkiksi kolme suttaista, kenties kokonaan pilalle mennyttä keittiöpyyhettä, yhden sotkuisen essun ja silti myös paitani likaiseksi, kaksi pussia roskia ja kaksi koneellista tiskiä. Kyllä nainen on tehokas, kun vain haluaa!

Minulla oli siis aamulla tuhottavanani:
  • 2 x 250 g purkkia maitorahkaa (toinen purkki vielä ujosteli ryhmäkuvaa, mutta "onnekseni" löysin sen)
  • 1 purkki mascarponea
  • 1 purkki ricottaa
  • puolikas appelsiini
  • kalju sitruuna
  • pala juustoa, jonka arvelen olleen manchegoa ( on muuten lukemattomia tapoja kirjoittaa juuston nimi väärin, olen kokeillut jo vaikka mitä)
  • 2 rasiaa vadelmia 
  • 1 pallo buffalomozzarellaa
Nyt kaikki ja vähän muutakin on sijoitettu edelleen, osa on jo valmiina, osa pitää vielä paistaa. On ollut hauska käyttää keittiöluovuutta. Vadelmien piti päätyä vatsaan vasta kuumennuksen jälkeen, joten käytin toisen rasiallisen piirakkaan, jollaista tein jo viime keväänä. Vaihdoin bulgarian jogurtin maitorahkaan ja se toimi oikein hyvin. Kaljusta sitruunasta käytin puolikkaan mehun taikinaa piristämään.

Tomusokeri tekee aina tunteen, etten saa selvää onko kuva terävä vai ei!
Jälkiruokaosastolla jatkaakseni käytin seuraavaan omastapäästä-marjavaahtoon lisää maitotuotteita. Siihen sain tuhottua toisen rasiallisen vadelmia, joita pikkuisen pahoinpitelin kauhalla ja lämmitin hetkisen kattilassa sokerilusikallisen kera. Jääkaapissa oli myös kyykyssä rasiallinen sulaa mansikkasurvosta, joten senkin oli aika sanoa hei hei ja päätyä kulhoon. Jos meillä jostain ei ole puute, niin kermasta. Sitä oli aamulla neljä täyttä purkkia ja kaksi vajaata (!). Toinen vajaista oli pilalla, mutta toinen vielä käyttökelpoinen, joten vatkasin noin 2 dl kermaa vaahdoksi. Otti muuten tuskallisen pitkän aikaa, ainakin kolmen country-kappaleen verran. 

Paakkuja välttääkseni vatkasin myös rasiallisen (sen ujon) maitorahkaa tasaiseksi ja lisäsin kermavaahtoon. Samalla tavoin kuritin mascarponea ennen kuin sekin pääsi muitten maitotuotteiden seuraan. Sekoitin kaikki tasaiseksi. Puristin appelsiinin puolikkaasta mehut mukaan ja lisäsin mansikat ja vadelmat. Maistelin makeutta ja vähänhän sitä tarvittiin lisää, siivilöin tomusokeria mukaan noin pari ruokalusikallista. Sittenpä tämä käänteiskevyt herkku olikin jo valmista lusikoitavaksi annoskuppeihin. Paahdoin niiden päälle mantelilastuja, vaikka ne näyttävätkin jonniin verran valkosipulilastuilta. 


Tässä vaiheessa loppusijoitusta odottivat vielä juustopala, puolikas sitruunaa, ricotta ja mozzarella. Mitä niille tapahtui, kerron illempana päivällisen ja harrastusreissun jälkeen.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Yhden naisen kokkisota jääkaappia vastaan

Tänään on minun pitkän viikonloppuni viimeinen päivä, tällainen arkisunnuntai. Ajattelin kurkistaa hieman pitemmällä katseella jääkaappiin ja kerätä esille raaka-aineet, jotka ovat vaativat pikaista hyödyntämistä. Tasan kello 9 avasin jääkaapin iloisella mielellä.

Kolme varttia myöhemmin en ollut niinkään iloinen. Siivosin jääkaapista sellaisen määrän pilaantunutta tai antiikkista ruokaa, että naamani punaisuus tuskin ennen huomista hälvenee. Ei vähiten sen vuoksi, miten vaatimattomin  henkilökohtaisin ponnistuksin olen ollut mukana Nälkä voidaan voittaa-kampanjassa. Ehkäpä tässä oli nyt tämän kevään läpsäys poskelle ja ryhdistäytymisen paikka! 

Jos tästä jotain positiivista hakemalla hakee, niin enpä ollut tiennyt, miten monenlaista hometta voikaan purkkeihin muodostua! Aivan ilmiselvästi omatekemäni hillot ja marmeladit kannattaa käyttää vähän pikemmin, sillä säilöntätaidoissani on vielä parantamisen varaa. 

Itsensäruoskimistuokion jälkeen nostin ehtoopuolella, mutta vielä elossa olevat raaka-aineet kuistille ryhmäkuvaan. Olen jossain vaiheessa ilmiselvästi kaipaillut Italiaan enemmänkin, mikäli purnukoihin on uskominen. Ja olen taas ostanut ulkomaisia vadelmia, anteeksi kaikki, koko universumi. Nyt ne sentään eivät vielä ole homeessa. 

Nyt kaivaudun sohvan nurkkaan teekupponen ulottuvillani ja alan metsästää sopivia ohjeita noille aineksille ja palaan tuotoksiin myöhemmin. Sanottakoon, että sitruunan onneton olomuoto johtuu siitä, että olen raastanut sen kuoren joku päivä sitten ruokaan ja puolikalju hedelmäraukka odottaa lopullista iskua.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Appelsiinipossua ja viranomaisasioita

Laakeri taisi selvitä talvesta hengissä!

Viikonloppuni jatkuu edelleen, se on oikeastaan vasta puolivälissä. Olen hoitanut tärkeitä asioita, kuten otattanut itsestäni uuden version kamalasta passikuvasta. Mutta mitä sitä sanotaankaan? Kun näytät siltä kuin passikuvassasi, tiedät olevasi loman tarpeessa! Jonotin myös viranomaisen puheille, annoin sormenjälkinäytteeni ja muistin hääpäiväni pieleen. Passini ei ole koskaan aikaisemmin ehtinyt mennä vanhaksi ennen uuden tilaamista, joten käytäntö, jolla varmistetaan minun olevan minä, oli uutta. Ei kuulema ole niin nokonuukaa, kunhan puolison nimi menee oikein ja arvaus osuu mielellään oikealle vuosikymmenelle. Nyt odottelen matkustusasiakirjan saapumista ja heti kohta sen jälkeen saammekin tehdä check innit ja pakata laukut!

Tätä mukavaa asiaa odotellessani tein tänään possuruokaa, johon tuli paljon appelsiinia. Käytin ruokaan yhden kokonaisen possunfileen. Meitä oli ruokapöydässä kolme henkilöä, neljäskin olisi aivan mainiosti tullut ruokittua tällä määrällä. Leikkasin fileestä kalvot pois ja viipaloin fileen noin parin sentin siivuiksi. Suolasin ja pippuroin viipaleet molemmilta puolin ja jätin ne vielä lämpenemään siksi aikaa, kun valmistelin aterian muita osia. 

Kuorin muutamia perunoita ja leikkasin ne lohkoiksi, samoin siivosin loput ruusukaalipakkauksen palleroista. Onneksi puolitin ruusukaalit, sillä osassa niistä oli huonoja kohtia keskellä. Esikypsensin ensin perunoita noin kymmenen minuuttia ja nostelin sitten kunnolliset ruusukaalin puolikkaat perunoiden päälle ja sammutin liekin kattilan alta. 

Seuraavaksi käsittelin kaksi mehukasta appelsiinia, joista tekisin appelsiinikastikkeen possulle. Raastoin appelsiinin oranssin kuoren ja keräsin raasteen lautaselle. Leikkasin ensin appelsiin navoilta ohuet hatut niin, että hedelmät seisoivat tukevasti leikkuulaudalla. Sitten leikkasin niistä kuoret pois ohuina suikaleina ylhäältä alas niin, että kaikki valkoinen välikuori lähti myös pois. Otin appelsiinin käteeni ja leikkasin kalvojen välistä saaden sieviä kuorettomia appelsiinilohkoja. Puristin loput mehut hedelmän tyhjäksi jääneestä raadosta kuppiin, mehua tuli kaikkiaan noin 1,5 dl. 

Ohje on Dorie Greenspanin, ilmeisesti ei ole tapana kirjoittaa ohjetta kovin tarkasti, vaan neuvotaan ostamaan kyseinen kirja, josta ohje löytyy. Saatanpa ostaakin. Hänen sivuiltaan tämä ohje kuitenkin löytyy, mutta ilmeisesti siihenkään ei ole soveliasta suoraan linkata. En aivan ymmärtänyt tätä hienovaraista kuviota. Mutta ruoanteosta kerron kuitenkin ylimalkaisesti, jos sopii. 

Paistoin lihapaloihin voissa kauniit paistopinnat, lisäsin appelsiinikuoren ja mehun ja keitin kastikkeen kokoon. Ohuet possupalat kypsyivät muutamissa minuuteissa. Varmistin sopivan kypsyyden leikkaamalla yhden paloista halki. Valelin possupaloja kastikkeella hetkisen verran.

Lisäkkeen viimeistelin paistamalla perunalohkoihin ja ruusukaalin puolikkaisiin rapean pinnan lusikallisessa ankanrasvaa. Lisäsin lopuksi suuren tomaatin kuutioiksi leikattuna ja pari pientä kevätsipulia silputtuna. Maustoin lisäkkeen suolalla ja pippurilla.

Appelsiinin maku sopi hyvin possun kaveriksi, tätä teemme varmasti uudelleenkin. Nopea, arki-iltaankin sopiva ruoka.