Viime kesän Campamiitissä käyneet saattoivat huomata, ettei meillä ollut verhoja. Ei ole vieläkään, mutta olemmehan asuneetkin tässä talossa vasta vähän aikaa, 23 vuotta ja rapiat päälle. En siis vaihda jouluverhoja, enkä kesäverhoja, sillä en ymmärrä niistä mitään, Vallilla on minulle täyttä hepreaa. Mutta on olemassa jotain kankaista, joka on minulle hyvin tärkeää ja joita pitää olla paljon. Ne kuluvat, niihin palaa reikiä, tulee viiltoja ja lähtemättömiä tahroja. Näitä kaltoinkohdeltuja keittiötekstiilejä on isot pinot. Ne ovat tietysti keittiöpyyhkeitä, tea towels, kuten engelsmannit sanovat.
Kuinka paljon ihminen sitten tarvitsee keittiöpyyhkeitä? Ihminen tarvinnee noin 5 tai 6, mutta blogaani tarvitsee ainakin 50! Ja niitä ostetaan matkoilta ja vaihdellaan toisten blogaanien kanssa, niitä hankitaan tai saadaan jopa omalla yksityisellä painatuksella.
Keittiöpyyheitä käytetään hyvin epätasaisesti. Niitä ostetaan ulkonäön perusteella, mutta usein käy niin, että joitakin ei käytetä ollenkaan erinäisistä syistä. Jotkut ovat liian merkityksellisiä johtuen ostopaikasta tai ne ovat niin imukyvyttömiä, ettei niitä oikein hyödytä käyttää. Tai sitten ne ovat sellaisia, joita sijoitellaan juuripaistetun leivän ympärille kuvanottohetkeksi ja sitten nopeasti pudistellaan puhtaaksi ja taitellaan takaisin kaappiin.
Joistakin pyyhkeistä muodostuu ns. luottopyyhkeitä, niitä jotka useimmin roikkuvat keittiön koukuissa tai uunin kahvassa. Sellaisia perusrättejä, jotka kuivaavat hyvin, kuivuvat nopeasti, ovat välttäneet fataalit reiät ja tahrat toistaiseksi. Niitä pitää olla monta. Niihin kääritään eväsrasioita ja patalapun puutteessa tietää, että kaksinkerroin luottopyyhe pitää kuuman käpälistä sen aikaa, että saa napattua juuri palamaisillaan olevan kääretorttupohjan uunista.
Kun päästää kotiinsa muita blogaaneja on valmiiksi silitettynä korkea pino keittiöpyyhkeitä, että jokainen voi kuivata niihin yhtä jos toista, kun keittiössä käy myrsky. Ja illan kuluessa pinoon lisätään uusia pyyhkeitä, jotta kaikki tulee kunnolla kuivatuksi.
Toinen tärkeä juttu ovat servetit. Niitä pitää olla myös paljon ja niiden pesu, silittäminen ja taittelu on oivallista puuhaa, kun oikeasti pitäisi siivota tai tehdä jotain muuta ikävää. Servettejäkin pitää olla iso pino, kun suuri joukko asettuu ruokapöytään ja niissäkin muodostuu joistakin suosikkeja, toisista niitä, joita vähän säästelee, useimmiten ihan turhaan. Miksi minulla on servettejä, joita en raski käyttää? Yhtään sen enempää kuin pyyheitäkään?
Kolmas tärkeä laji keittiötekstiilejä ovat essut. Niitäkin pitää olla monta. Kun leipoo, jauhoja aivan varmasti pöllähtelee ja käsiä on pyyhittävä monet kerrat keskenkaiken. Kun paistaa pannulla, rasvaa roiskuu takuuvarmasti. Kun keittää kaasulla, saa napansa kohdalle solmitun essunnauhan kärähtämään, kun se ujuttautuu liian lähelle liekkiä. Mutta säästyypä vaatteet lialta, rasvapilkuilta, tulelta ja tomaatilta. Kun vain aina muistaisi laittaa esiliinan päälleen heti aterian ollessa jotain vaativampaa kuin paahtoleivän voitelu.
Onko teillä suosikkipyyhkeitä, lemppariessuja tai muita keittiönne tärkeitä tekstiilejä? Mitä ei sitten todellakaan löydy?






