Unelmankevyt kukkakaalikeitto

En nyt voi sanoa, että tämä olisi erityisen ranskalainen ruokalaji, mutta koska tämä oli niin hyvää, kelpuutan sen ranskalaisen ruoan haasteeseen. Kukkakaali on ranskaksi chou-fleur. Riittäähän? Söimme tätä alkuruokana tänään, eilen en ehtinyt tehdä alkuruokaa koko päivän oltua sellaista säätämistä, ettei huonommasta väliä.

Alkuruokakeitto kukkakaalista 

• 1 kukkakaali
• 0,5  dl höyrytysvettä
• 1 dl kermaa
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• kuivattua tomaattisilppua (sitä Portugalista ostettua purkkitavaraa)
• timjamia

Kypsennä kukkakaali höyryssä ja säästä höyrytysvettä hieman. Laita kypsä kukkakaali blenderiin ja kaada mukaan pieni tilkka höyrytysvettä. Anna koneen tehdä kukkakaalista selvää. Lisää mukaan seokseen iso köntti voita ja hieman kermaa, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita taas blenderillä. Jos et käytä sifonia, keitto on tässä vaiheessa valmista lautasille. Jos et käytä sifonia, voita voi laittaa vähemmän, mutta sifoni vaatii voita reippaasti. Kuumenna keitto vielä uudelleen. 

Jos käytät sifonia, siivilöi keitto tiheän siivilän läpi kattilaan. Kaada siivilöity keitto puolen litran pulloon ja laita kannen tiiviste huolellisesti paikalleen. Kierrä keittosuulake paikalleen ja samoin kaasupanos omassa kahvassaan. Kun kaasu on pihahtanut pulloon, ravista pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Varo pullon kuumenevaa pintaa. Pursota keittoa tarjoiluastioihin, se on ilmavaa ja kevyttä, vaikka siinä on voita ja kermaa. Koristele tuoreella yritillä, vaikka oliiviöljytipalla tai millä nyt tahdotkaan.

Tour de Francen kahdeksas etappi oli taas melkoista sunnuntaiajelua, vaikka ihan varmasti tänään on ollut lauantai aamusta asti. Emme ehtineet paljon katsoa etappia, mutta loppukilometrit sentään. Olin jälleen toiveikas, että tänään olisi Andre Greiplelin päivä, mutta toiseksi hän jälleen jäi. Ensimmäiseksi ei sentään tullut Peter Sagan, vaan eilisen voittaja Dylan Groenewegen. Lopussa Greipel ja Gaveria harrastivat toistensa puskemista ja heidät pudotettiin jonnekin sijoille 90 jälkeen. Peter Sagan on nyt etapin lopputuloksissa toisena. Greg van Avermaet johtaa edelleen kokonaiskilpailua ja Chris Froome jatkaa hivuttautumista kärkeen, hän on nyt sijalla 12.

Yksinkertaisesti hyvää – kampasimpukoita ja maissia

Useimmiten CampaKeittiössä syntyy ruokaa, jonka voi ihan hyvillä mielin lapioida suuhunsa, joskus lautasille päätyy oikein hyvää ruokaa. Sitten on hyvin harvakseltaan niitä päiviä, joina lopputulos on suorastaan erinomainen. Silloinkin on yleensä asettelussa toivomisen varaa, mutta kun maku on niin hyvä kuin eilen, olen iloinen. Eilen oli sellainen päivä, vieläkin hykertelen aikaaansaannokselleni. Edellinen tällainen kerta taisi olla maaliskuussa ja silloinkin puuhastelin sifonin kanssa. Otsikoin annoksen ravintoloiden tapaan, vain kahdella sanalla. Se on minusta hassua, vaikkakin ihan ymmärrettävää.

Kampasimpukoita ja maissia 

Kampasimpukat

• 10 kampasimpukkaa
• 2 rkl voita
• puolikkaan sitruunan mehu
• suolaa (ihan aavistus) 
• pippuria
• 1 viipale pekonia
• korianteria
• muutama kuivattu chilihiutale

Maissipyree

• 1 keskikokoinen purkki (ei ihan hernekeittopurkin kokoinen) irrallista maissia
• 2 dl vettä
• 100 g voita
• 0,5 dl kermaa
• suolaa (ihan vähän)
• pippuria

Jos simpukkasi ovat jäisiä, kuten täällä keskimaassa usein ainoat saatavilla olevat merenelävät ovat, ota ne hyvissä ajoin sulamaan. Kun ne ovat sulaneet sen verran, että ne saa irroteltua nätisti toisistaan, laita ne talouspaperin päälle lautaselle ja kylmään odottamaan paistamista. Paperi imee kosteuden simpukoista ja ne on helppo paistaa. 

Valmista seuraavaksi pyree. Mikäli sinulla ei ole sifonia saatavilla, se ei ole maailmanloppu. Sileää pyrettä saa aikaan ilmankin. Tuore maissi on varmasti vielä parempi vaihtoehto, mutta purkkimaissi on erittäin hyvä vaihtoehto sekin. Pakastemaissista en tiedä, se on usein niin kuivaa. Mutta saattaisi sekin toimia. Purkkimaissi nyt ainakin takuuvarmasti toimii tuoreen puutteessa. 

Avaa maissipurkki ja valuta sisältö siivilään, purkissa on alle desi nestettä. Ota muutama lusikallinen pulleita maissinjyviä erikseen annoksen koristelua varten. Kaada loput pallerot kattilaan ja lisää päälle vettä sen verran, että maissi peittyy. Kiehauta. Maissihan on kypsää suoraan purkista, mutta tarkoitus on kuumentaa se soseuttamisen helpottamiseksi. Kaada keitinvesi pois ja kumoa maissinjyvät blenderiin. Lisää sinne paljon voita. Jos et käytä sifonia, pienempi määrä riittää, mutta sifonilla pyreen valmistaminen vaatii paljon rasvaa. Suurruuttele massa niin tasaiseksi kuin mahdollista, minuutin pari ainakin. Lisää hieman kermaa, mikäli haluat hieman juoksevampaa pyreetä. Mausta suolalla (vain vähän, sillä annokseen lisättävässä pekonissa on suolaa ja tarkoitus on saada maissin oma maku esille) ja pippurilla. Jos tahdot korostaa pyreen väriä, käytä hieman kurkumaa tai paria hippua sahramia, mutta omalla vastuulla, sillä ne peittävät helposti maissin omaa hentoa makeutta, jota tässä nyt tavoitellaan. Surruuta lisää, etenkin jos aiot käyttää sifonia, se ei yhtään tykkää pippurin muruista.

Kun pyree on mielestäsi sopivaa rakenteeltaan, kaada sen taloutesi tiheimpään siivilään, joka on asetettu kattilan päälle. (tämä itsestäänselvyys on saattanut joskus joltain tumpelolta unohtua ja rakkaudella väsätty pyree on mennyt pitkin pöytiä, usko tai älä) Sutikoi nuolijalla siiviliän pohjia myöten niin, että pyree edelleen silenee päätyessään sinne alla olevaan kattilaan. Siivilään jää lopulta hieman maissinjyvien kuorien jäämiä ja ehkä vähän pippuria ja kattilassa on aivan sileää, samettista pyreetä. Jätä se kattilaan odottamaan tarjoilua edeltävää lämmittämistä. Kylläpä minä saan tämän kuulostamaan pitkälliseltä jutulta, vaikka koko hommaan menee noin 5 minuuttia. Ehtii välillä vaikka ruokkia siiliä.

Jos käytät sifonia, ota valmiiksi puolen litran sifonipullo, keittosuulake, kaasupatruuna, sille kahva, kansi ja sen tiiviste. Kahden ja puolen desin pulloonkin tämä tekemäni määrä olisi mahtunut. Laske kulhoon tai kattilaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee ja jätä se odottamaan. Kuumenna pyree nopeasti, varo polttamasta sitä pohjaan. Kaada massa sifoniin, laita tiiviste huolellisesti kanteen ja kansi kiinni. Kierrä paikalleen keittosuulake ja kaasupatruuna omassa kahvassaan. Pullosta kuuluu vaimea suhahdus, kun kapselin kärki rikkoutuu ja kaasu karkaa pulloon. Pullon pinta muuttuu hetkessä kuumaksi, joten varo polttamasta käsiäsi. Ravistele pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti ja laita sitten pullo kahvastaan kuumaan veteen kattilaan tai kulhoon odottamaan tarjoilua siksi aikaa, kun paistat kampasimpukat. Jos et käyt sifonia, lämmitä vain pyree, kun simpukat alkavat olla valmiit. 

Silppua pekoniviipale ja laita silppu kylmälle pannulle, jota alat lämmittää. Kun pekoni on paistunut rapeaksi, kaavi se talouspaperiarkin päälle lautaselle ja peittele se foliolla tai toisella lautasella. Lisää pannulle voita kunnon nokare ja kun voi on sekoittunut pekonin rasvaan ja alkaa hieman ruskettua, lisää kampasimpukat pannulle. Paista niitä ensin minuutti puoleltaan ja sitten käännä ne. Jos simpukkasi ovat suuria, ne voivat vaatia kahden minuutin paistamisen puoleltaan. Näet kypsymisen asteen siitä, miten läpikuultavuus vähenee. Jos et käytä sifonia, kuumenna pyree tässä vaiheessa. Heti kun olet kääntänyt kampasimpukat, lisää pannulle vielä lusikallinen voita, puolen sitruunan mehu ja hieman kuivattuja chilihiutaleita. Voi ja sitruunamehu kiehahtavat ihan hetkessä karamellisoituneeksi kastikkeeksi. Kallista pannua ja valele kampasimpukoita seoksella. Nosta pannu pois kuumalta levyltä. 

Pursota sifonista maissipyreetä lautasille tai lusikoi sitä kattilastasi. Nostele kampasimpukat pyreen päälle, ripottele mukaan pekonimuruja ja koristeluun säästämiäsi maissipallukoita. Tiputa muutama tippa voi-sitruunakastiketta annoksen päälle ja viimeistele yritillä. Myös tilli kävisi, minulla oli korianteria. Syö äkkiä, sillä annos jäähtyy pian. 

Maissipyreen maku oli jotain aivan taivaallista, sileästä rakenteesta puhumattakaan. Vain yksinkertainen makea maissi, voi ja pippuri. Entä sitten kampasimpukat? Mielestäni paistoin ne nyt paremmin kuin koskaan. Kastikkeen sitruuna ja aavistus chiliä sopivat todella hyvin yhteen ja kypsyysasteesta en olisi ottanut moitetta vastaan edes Gordonilta. Enkä muutakaan kiukuttelua. Asetteluvinkin olisin voinut huolia. Viisi kampasimpukkaa teki annoksesta pääruokakokoisen, kolme olisi ollut alkuruokana sopiva. Ajattelin iltasella, että olisipa minulla ollut kuivia maissinjyviä, olisi voinut laittaa muutaman popcornin annokseen tuomaan rapeutta. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoniohjeet-välilehdelle, jonne kerään ilokaasuaiheisia postauksiamme. 

Hitto kun tuli hyvää!

Nyt pitää kyllä sanoa, että tänään valmistamani ruoka oli todella hyvää. Sitä olisin kehdannut tarjota ihan kenelle vain. No, en vegaanille, se on myönnettävä. Mutta kaikille lihaa syöville olisin kehdannut. Valmistelut alkoivat jo aamulla, kun heti herättyäni otin kaksi ankankoipea sulamaan loppuun. Aamiaisen jälkeen laitoin pienemmän haudutuspadan töihin ja kuutta tuntia myöhemmin söimme harvinaisen hiljaisen päivällisen. Ei ehtinyt jaaritella. 

Ankankoipiconfit

• 2 ankankoipea
• 1 sitruuna
• 1 valkosipuli
• 2 isoa oksaa rosmariinia
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• 1 l oliiviöljyä (tai ankanrasvaa, jos sitä sattuu olemaan)

Laitoin pienemmän haudutuspadan lämpenemään high-asetuksella ja kaadoin padan pohjalle noin desin oliiviöljyä. Avasin vakuumipaketeista sulaneet ankankoivet ja taputtelin ne paperilla kuiviksi. Kiersin myllyistä niiden molemmille puolille kunnolla suolaa ja pippuria ja nostin koivet limittäin pataan. Rikoin valkosipulin ja irrottelin päällimmäisiä kuoria pois ja tiputtelin irralliset kynnet pataan lihapalojen päälle ja väliin. Leikkasin sitruunan puoliksi ja laitoin puolikkaat pataan, samoin rosmariinioksat ja laakerinlehdet. Kaadoin pataan oliiviöljyä niin paljon, että koivet peittyivät kokonaan öljyyn. Minulla ei nyt ollut purkitettua ankanrasvaa, mutta oliiviöljy toimii aivan yhtä hyvin. 

Jätin padan töihin kuudeksi tunniksi high-asetuksella. Siinä ajassa ankankoivet olivat todella valmiit luopumaan luistaan. Juuri ennen ruoka-aikaa nostin varovasti koivet kahdella kauhalla peltilautaselle ja Antti tohotti koipien nahkoja sillä välin, kun minä viimeistelin lisäkkeen. 

Kurpitsapyree sifonilla

• 300 g kurpitsakuutioita
• 3 dl vettä
• sahramia
• kurkumaa
• suolaa ja pippuria
• 100 g voita
• parmesaania (enhän minä mitään voinut olla käyttämättä parmesaania, anteeksi italialaiset lehmät)
• rosmariinia
• 1 ilokaasupatruuna

Minulla sattui olemaan pakastimessa jostain aikaisemmasta kokkauksesta jäänyttä kypsää kuutioitua kurpitsaa. Kaadoin jäiset kuutiot kattilaan ja laitoin sinne hieman vettä ja alle liekkiä. Lisäsin mukaan hieman sahramihippuja, lähinnä väriä voimistaakseni, kurpitsani oli melko vaaleankeltaista, lajiketta en muista.  Keittelin paloja sen aikaa, että ne olivat sulaneet. Kauhoin palat blenderin kannuun ja lisäsin sinne hieman  jauhettua kurkumaa, pippuria ja suolaa. Surruutin seoksen tasaiseksi massaksi ja lisäsin sinne mukaan voin ja paljon parmesaania. Maistelin pyrettä, se kaipasi lisää suolaa ja pippuria, myös hieman parmesaania. Surruutin lisää. Kaadoin pyreemassan tiheän siivilän läpi pieneen kattilaan. Siivilään jäi kaikki pienetkin kököt, pippuripaloja lähinnä. Ne ovat myrkkyä sifonille. Jätin pyreemassan kattilaan odottamaan sitä hetkeä, jolloin Antti tohottaisi ankankoipien nahkoja.

Kun oli aika laittaa ruoka esille, kuumensin pyreen uudelleen ja kaadoin sen puolen litran sifonipulloon. Massaa oli noin 4 dl. Laitoin kannen tiivisteen huolellisesti paikalleen, kiersin keittosuuttimen kiinni omalle paikalleen ja kannen kiinni piukkaan, muttei liioitellun piukkaan. Kiersin ilokaasupanoksen kahvassaan paikalleen niin, että se päästi kaasun pullon sisälle. Hetkessä pullon pinta kuumeni niin, ettei sitä melkein voinut pitää paljain käsin, joten patalaput tai keittiöliina olivat tarpeen. Ravistin pulloa  kymmenkunta kertaa ja pursotin pyrettä lautasille. 

Pyreen päälle nostin aivan hajoamispisteessä olevat ankankoivet ja raastoin pinnalle vielä hieman parmesaania ja tiputtelin muutaman pienen kiehkuran rosmariinia. Tämä oli kyllä niin hyvää ruokaa,  että oksat pois, vaikka aivan yksinkertaista olikin.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni- ja Crock pot-välilehdille, joille kerään aihepiirien postauksia. 

Espressoparfait

Eilisen päivällisen pääruoka ei ollut kovin mainittava, lisäkkeet tosin olivat onnistuneita ja niistä tuleekin postaus myöhemmin. Jälkiruoka sen sijaan oli varmasti yksi parhaista koskaan itse tekemistäni. Tähänkin käytin sifonia, se on ollut tämän viikonlopun teemavekotin, käytin sitä myös perjantaisen keltajuuri-porkkanapyreen ja eilisen maa-artisokkakeiton tekemiseen. Ohjeen otin iSi Gourmet Whipin sivulta, sieltä löytyy monenlaista sifoniohjetta. Parfaitin ohje löytyy täältä. Ohjeesta tulee hyvinkin neljä annosta. Puolittamalla ja käyttämällä pienempää sifonipulloa tulee juuri sopiva kahden hengen annos. Sivulla puhutaan cappuccinoparfaitista, mutta minä sanon jälkkäriä espressoparfaitiksi. Ohjeessa mainittua irish cream-siirappia minulla ei ollut, joten siinä kohtaa sovelsin. 

Espressoparfait

• 1 dl maitoa
• 70 g muscovadosokeria
• 2 dl kermaa
• 1 dl espressoa
• 0,5 dl karamellisiirapin ja viskin sekoitusta
• 1 ilokaasupatruuna
• koristeluun kaakaota ja muutama kahvisuklaapapu

Minä tunnustan heti kättelyssä, etten muistanut laittaa maitoa ollenkaan. En tiedä kuinka se onnistui unohtua. Tein ensin espressoa ja sulatin sokerin kahviin huolellisesti. Sifonihommissa kaikenlaiset kökkäreet ja klimpit ovat ihan no no. Sitten yhdistin makeaan kahviin kerman, hieman karamellisiirappia ja viskiä ja sekoitin liemen tasaiseksi. Maito olisi tosiaan tullut mukaan myös, jos olisin muistanut. Lientä tuli näinkin juuri sopivasti puolen litran sifoniin. Kiersin kannen paikalleen ja ilokaasupatruunan kahvaan. Ravistin pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti ja laitoin pullon jääkaappiin. Ohjeessa puhuttiin 1-2 tunnista, minä en malttanut odottaa ihan niin kauan. Oletteko yllättyneitä? 

Pursotin jäähtynyttä vaahtomassaa muovirasioihin laittamiini metallistansseihin ja vein rasiat pakastimeen jäätymään. Annokset olivat pakastimessa seuraavaan päivään ja eilen otin ne jälkiruoka-aikaan sulamaan. Nostin stanssit lautasille ylösalaisin ja pyöräytin kevyesti terävällä veitsellä reunoja pitkin. Parfait valahti lautaselle oikein nätisti. Olisi ollut hyvä tehdä annoksista hieman isompia, koko stanssin täydeltä ja siloittaa pinta lastalla, mutta toisaalta tämä oli niin voimakkaasti kahvin makuinen jälkiruoka, ettei sitä paljon enempää olisi halunnut syödäkään. Koristelin hieman kaakaolla ja kahvinmakuisilla suklaarakeilla. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Ilokaasukeittoa maa-artisokasta

Tänään aloitimme päivällisen sametinpehmeällä maa-artisokkakeitolla. Valmistin sen todella yksinkertaisesti, eikä ainesluettelokaan ole kovin pitkä. Juttelimme Hannelen kanssa tässä yksi päivä siitä, miten hyvässä ruoassa ei usein ole pitkä ainesluettelo, alle kymmenen on hyvä, mutta viisi on vielä parempi!

Maa-artisokkakeitto neljälle

• 100 g kuorittua maa-artisokkaa
• 1 dl kermaa
• 50 g voita
• 2 dl maa-artisokkien keittovettä
• suolaa ja pippuria
• koristeluun timjamia ja talouden parasta oliiviöljyä
• 1 ilokaasupatruuna

Kuori maa-artisokat ja leikkaa ne muutamaan palaan. Keitä palat kypsiksi, se ei vie kauan, älä keitä niitä mössöksi. (ei meinannut minulle käydä niin, ei toki) Laita kypsät maa-artisokat ja hieman keittolientä blenderin kannuun ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää mukaan voi ja kerma (älä ajattele verisuoniasi tänään, ajattele huomenna kuten Scarlett O'Hara), suolaa ja pippuria. Surruuttele lisää kunnes kannussa on sopiva keitto. Lisää hieman keittolientä, että saat kaikkiaan 4 dl keittoa. Sekoita vielä tasaiseksi. Siivilöi ultratiheän siivilän läpi puolen litran sifonipulloon. Laita tiiviste huolellisesti paikalleen ja kierrä kansi kiinni. Laita pullon kanteen keittosuulake ja ilokaasupatruuna kahvaan. Kun kaasu karkaa pulloon, ravista pulloa kymmenkunta kertaa kunnolla ja pidä pullo vesihauteessa, jos et tarjoile keittoa heti. Ruoka-aikaan pursota keittoa pullosta kulhoon ja koristele timjamilla ja oliiviöljyllä. Superhyvää ja uskallan sanoa, hienostunutta keittoa. Määrä olisi riittänyt hyvin neljälle, me kietaisimme kitusiimme kaksi pientä kulhollista. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuiset postauksemme. 

Äkkiäsyötävä suklaamousse

Viikonloppu, mikä ihana juttu! Tänään saimme ruokapöytään Opiskelijan, joka arvostaa äidin kokkauksia. Häntä varten tein myös jälkiruokaa. Ohje, jonka löysin Ylen sivulta oli hieman hämmentävä, en ole ihan varma oliko lopputulos sellainen kuin piti. 

Puolen litran suklaamousse

• 1 dl kermaa
• 4 dl maitoa
• 100 g suklaata
• puolikas arkki liivatetta
• 1 rkl konjakkia (oma lisäykseni)

Laita liivate kylmään veteen likoamaan. Kuumenna kerma pieneen kattilaan ja sekoita mukaan suklaa nappeina tai palasina. Kun suklaa on sulanut, lisää maito (ja konjakki) mukaan, vatkaa tasaiseksi. Lisää mukaan vedessä pehmentynyt liivate ja sekoita vielä. Kaada liemi sifoniin ja kierrä kansi tiivisteen kanssa tiukasti kiinni ja pursotintyllä paikalleen. Laita ilokaasupatruuna kahvan sisälle ja kierrä kiinni. Kun kaasu on purkautunut pulloon, ravista pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Kierrä kahva irti ja laita tilalle metallikorkki. 

Käännä pullo ylösalaisin ja laita se vähintään tunniksi jääkaappiin. Minä laitoin pullon tällä kertaa ulos, siellä oli muutama aste pakkasta. Noin puolentoista tunnin kuluttua pursotin moussea laseihin. Se oli aivan mahdottoman ilmavaa ja niin hopustisyötävää, että viimeiset lusikalliset olivat jo lähes lientä. Hieman jäin miettimään, että oliko maidon ja kerman suhde oikea. Olisiko pitänyt olla enemmän kermaa ja vähemmän maitoa? Tai sitten kaksi kaasupatruunaa, tai pitempi kylmentymisaika? Mitä luulette? Maku oli hyvä, mutta liian nopeasti laskeva vaahto tämä oli tällaisena. 

Lisään ohjeen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuhommailuni. 

Liika on liikaa

Joskus amerikkalaiset cup-mitat hämäävät niin, ettei tajua tekevänsä jotain liian suurta. Vaikka siis oikeasti tietääkin, että 2 cup-mitallista on melkein 5 dl. Ja 5 dl jauhoja aamiaisvohvelitaikinassa kahdelle on ihan julmetun paljon. Kun vielä viisaattomasti aloittaa niiden jauhojen mittaamisella ja lisää heti muita aineita, ei voi enää pienentää, kun huomaa, ettei tässä kohta kulho riitä. No, onpa vohvelitaikinaa sitten huomiselle aamullekin. Siellä mistä ohjeen otin ja sovelsin minkä kerkisin, puhuttiin kuudesta vohvelista. En sitten kuinka julmetun suuria ne ovat, puolen jalkapallokentän? 

Laitan tähän mitat sen mukaan miten tein ja arvioin, että taikinasta tulee ainakin 12 kpl 10x15 senttistä vohvelia. Ja sen lisäksi ne kaksi, mitkä pilasin alussa ja kaavin kompostiin. Mitat hieman pyöristellen ja maitotuotteet yhdistellen jääkaapin aarteista. Idea on lähdeohjeen mukaan, että nestettä on hieman vähemmän kuin kuivia aineita, mutta taikina jäi niillä määrin aivan liian paksuksi, joten laitoin yhtä monta desiä nestettä kuin jauhojakin.

Liian paljon vohvelitaikinaa kahdelle

• 5 dl vehnäjauhoja
• 5 dl yhteensä maitotuotteita ja sen kaltaisuuksia (lue: rahkaa, kookosmaitoa, loraus maitoa ja kermaa)
• 0,5 tl ruokasoodaa (vähän ihmettelin, mutta ilmeisesti ohjeen "buttermilkin" kanssa sopiva kohotusaine)
• 1 tl suolaa 
• 1 tl kanelia
• 2 rkl sokeria (oma sörkintäni ohjeeseen)
• 50 g voita sulatettuna
• 2 kananmunaa
• 0,5 tl vaniljajauhetta

En ruvennut kikkailemaan kananmunien erottamisella(kaan), vaan sekoitin vain kaikki taikinan ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin vohveliraudan ja sutikoin (siskot kokkaa-Nelleltä oppimani hyvä sana) hieman voita paistopinnoille. 

Sitten tein tyhmästi, laitoin taikinaa liian isot kauhalliset raudan paistopinnoille ja laitoin kannen kiinni. Kohta taikinaa alkoi pursua vähän joka välistä. Ei kauhean kivaa. Piti ottaa virta pois laitteesta, kaapia puoliksi paistunut taikina kompostiin, kaivella taikinaa sieltä vähän joka välistä ja pyyhkiä yltä ja päältä. Ei siis liikaa taikinaa. Mieluummin liian vähän. Uskokaa.

Aloitin uudelleen, kun siivous oli tehty ja laitoin maltillisen määrän taikinaa. Nyt onnistui. Taikina oli oikein toimivaa, kunhan sitä ei laittanut liikaa. Paistoin kuusi onnistunutta vohvelia ja loput taikinat kaavin kannelliseen purkkiin ja huomenna meillä syödään vohveleita aamiaisella tai itketään ja syödään. 

Syy miksi meillä oli tänä aamuna vohveleita oli varsinaisesti se, että tein eilen uusintayrityksen mansikkamoussesta sifonilla. Muistatte ehkä sen säälittävän näköisen annoksen, jota oli koitettu koristella syötävällä kullalla (joo!!!), mutta silti se näytti säälittävältä. Olin tukkinut sifonin suuttimen mansikansiemenillä, jotka olin taitavasti rikkonut teräviksi blenderissä. Tiedän, olisi pitänyt tajuta. Eilen revisitoin ohjetta ja kun oli oikeat välineet ja hippusen järkeä, niin tulos oli aivan toista luokkaa. Ihan vähän muutin ohjetta, kun ei ollut maustamantonta jogurttia, käytin sen tilalta kermaa. 

Mansikkamousse puolen litran sifoniin 

• 200 g kevyesti sokeroitua mansikkapyrettä
• 200 g maitorahkaa
• 1 dl kermaa
• 1 kaasupatruuna (huom! vain yksi)

Olin sulattanut jääkaapissa puolen litran purkillisen mansikkaviipaleita, jotka olivat kevyesti sokeroituja. Tällä kertaa käytin uutta ultratiheää siivilääni, jonka sain viikolla jälkijoululahjana. Se on todellakin paljon tiheämpi kuin mikään muu talouden siivilöistä. Sen kanssa samassa paketissa saapui sifonipullon suulle justiinsa passeli suppilokin, joka taas sopii yhteen siivilän kanssa. 

Puristin nuolijalla mansikkaviipaleita siivilän läpi toivoen, että siemenet jäävät siihen. Ja kyllähän ne jäivät. Puolen litran purkillisesta mansikkaviipaleita tuli melko tarkkaan tarvitsemani 200 g sileää mansikkapyrettä, jäljelle jäi hieman massaa, jonka taikinoin vielä johonkin.

Muutoin tein moussen ihan samalla tapaa kuin ekallakin kerralla, en tosin nyt sössinyt kaasupatruunoittenkaan kanssa. Olen oppinut tarkistamaan vielä kerran, että kannessa oleva tiiviste on varmasti oikein paikallaan. Eli kaikki ainekset sekaisin vispilällä ja sitten vielä massan toinen siivilöinti pulloon suoraan. Nyt se onnistui uuden suppilon avulla helposti. Kaasupatruuna kiinni, kiertäminen, ravistaminen ja pullo kyljelleen jääkaappiin. 

Tein moussen eilen päivällä ja söimme sitä illalla pari pientä annosta cortadolaseista mustikoiden kanssa. Koska puolesta litrasta tulee moussea niin paljon, päätin jo illalla, että syömme sen loppuun vohveleiden kanssa seuraavana aamuna. Mousse piti pintansa pullossa hyvin, eikä edes pursottaminen melko lämpimän vohvelin päälle sulattanut sitä liemeksi. Rakenne oli niin sileä ja ilmava kuin olla voi. Joskus kannattaa mokailla, että ymmärtää miksi jotain tapahtuu ja miten sen voi välttää. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Sifoni-ja Pannukakut-välilehdille. Vohvelit ovat sen verran läheisiä sukulaisia pannukakuille, että nekin voivat olla kokoelmasivulla aivan hyvin. 

Yhden kerroksen tiramisu

Nyt kun minulla on vielä aikaa, päivällispuuhat vievät helposti puolet päivästä.  Perjantaina meillä oli jälkiruokana tiramisu, joka oli nopeasti pistetty kasaan, pisin aika kului kahvikoneen lämpenemistä odotellessa. 

Yhden kerroksen tiramisu

• 8 savoiardikeksiä (niitä sanotaan myös ladyfingers-kekseiksi)
• 1 tuplashotti espressoa
• 3 dl kermaa
• 60 g mascarponea
• 4 kananmunan keltuaista
• 30 ml amarettoa
• 90 g tomusokeria
• kaakaota
• 1 kaasupatruuna

Tein ensin täytemassan sifonia varten. Mittasin kulhoon kerman, mascarponen, keltuaiset, amaretton ja tomusokerin. Sekoitin ainekset tasaiseksi  massaksi vispilällä ja siivilöin sen kannuun. Kaadoin tasaisen massan sifoniin, sitä oli juuri puoli litraa. Laitoin tiivisteen pullon kanteen, kiinnitin pienemmän tähtityllan ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kun kaasu oli vapautunut pullon sisälle, ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Pullon ulkopinta kylmeni heti melkoisesti, se on hyvä merkki siitä, että kaasu on jäänyt kunnolla pulloon, eikä karannut. Otin tyhjän patruunan pois ja laitoin metallisen tulpan paikalleen.

Asettelin nelikulmaisiin annosastioihin neljä savoiardikeksiä vierekkäin kumpaankin. Kostutin keksit espressolla. Ravistin uudelleen sifonia muutamia kertoja ja pursotin mascarponemassaa ruusukkeina keksien päälle riveihin. Siivilöin pinnalle kaakaota ja laitoin annokset jääkaappiin tekeytymään. Nämä olivat paljon nopeammat tehdä kuin aikaisemmat tiramisut, joita olen tehnyt.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuohjeeni. Ohje tiramisuun on otettu iSi-kotisivulta. 

Kuohkea kurpitsakeitto

Tässä eräänä päivänä meillä syötiin päivällistä pitkin päivää. Ensin oli confit-keltuaisia yhden aikaan, sitten oli keittoa kolmen maissa ja lopulta stifadoa illempana, kunhan lampaan potkat ehtivät kypsiksi. Kun olimme kahdestaan, se ei haitannut, että ateria oli pätkissä ja söimme osat, kun ne olivat valmiit. Ei tosin auta huonoa ajoituskykyäni, kun tuolla tapaa velttoilen. Päivän keittona meillä oli suloisen pehmeä kurpitsakeitto, johon käytin yhden jäljellä olevista ilokaasupatruunoistani, enkä tällä kertaa töpeksinytkään yhtään. 

Iloinen kurpitsakeitto

• puolikas keskikokoisesta hokkaidon kurpitsasta
• 1suuri porkkana
• 1 omena
• vettä keittämiseen
• suolaa ja pippuria
• 1 dl kermaa
• 1 ilokaasupatruuna

Leikkasin kurpitsan kahtia ja kaavin kummastakin puoliskosta siemenet ja rihmat pois. Leikkelin kovan vaaleamman kuorikerroksen pois ja pilkoin toisen puolen kurpitsaa paloiksi, jotka pakastin myöhempää käyttöä varten. Toisen puolen käsittelin samoin, mutta pakastamisen sijaan keitin sen paloina kypsäksi porkkanan ja omenan kanssa. Maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin kypsät ainekset blenderiin ja osan keittoliemestä myös. Surruuttelin seoksen niin tasaiseksi kuin blenderini kykeni. Siivilöin seoksen talouden tiheimmän siivilän läpi ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Jätin keittopohjan odottamaan sitä hetkeä, että olisi pian alkuruoan aika. 

Viimeistelyvaiheessa kuumensin keittopohjan, sekoitin mukaan kerman ja lisäsin vielä pikkuisen suolaa ja pippuria. Siivilöin taas kuuman keittopohjan, ettei sifoniin menisi pippurin paloja. Kaadoin keiton sifonipulloon, keittoa oli hieman enemmän kuin puoli litraa, mikä on pulloni maksimivetoisuus. Laitoin huolella tiivisteen kanteen kiinni, keittosuuttimen paikoilleen, kannen kiinni ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kävi toivottu suhahdus, josta ei päässyt kaasua pihalle. Ravistin nopeasti kuumennuttu pulloa patakinnas kädessä kymmenkunta kertaa rivakasti. Otin esille haluamani tarjoiluastiat, hieman fetaa ja timjamia. Pursotin keittoa kuppiin, olen huomannut, että suutin kannattaa laittaa mahdollisimman lähelle kupin tai lautasen pohjaa ja pursottaa läheltä. Muuten vaahtomainen sisus pärskyy. 

Murustin pinnalle vähän fetaa ja asetin pehmeää, tuoretta timjamia. Söimme keittoa alkuruokana ja otimme sitä kaksi pientä annosta, sillä puolen litran pullossa vain riitti ja riitti kuohkeaa keittoa. Se kyllä lätistyi nopeasti, joten sifonisoppa on lusikoitava nopeasti. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-välilehdelle, sinne kerään kaikki ilokaasuiset kokeiluni. 

Uusintayritys - hedelmämousse

Eilisessä postauksessa kerroin mansikkamoussesta, jonka kanssa töpelöin urakalla. Tuhlasin kaasupatruunoita ja tukin sifonin suuttimen. Virheet jäivät harmittamaan sen verran, että kokeilin uudelleen, joskin käytin tällä kertaa hedelmiä. Ne kun olivat jo käyttöä vailla. 

Nektariini-persimonimousse

• 200 g hedelmäpyrettä (6 pientä nektariinia ja 1 persimoni)
• 200 g rahkaa
• 1 dl kermaa
• 2 rkl sokeria
• ripaus vaniljajauhetta
• 1 ilokaasupatruuna

Puolitin 6 pienehköä nektariinia, otin niistä kivet pois ja kuorin yhden persimonin. Laitoin hedelmät blenderiin ja suurruuttelin, kunnes seos oli tasaista. Nektariinien kuori oli aivan pieninä hituleina. Siivilöin massan ja siihen jäi jonkun verran kuorenpalasia. Mittasin 200 grammaa hedelmämassaa kulhoon, lisäsin mukaan rahkan, kerman ja vaniljan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja maustoin sokerilla. Siivilöin tämänkin vielä tiheän siivilän läpi ja siihen jäi saaliiksi lisää kuorenpaloja. 

Kaadoin massan puolen litran sifoniin ja päästin pulloon ilokaasua patruunallisen. Ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa ja laitoin pullon jääkaappiin kyljelleen. Jälkiruoka-aikaan pursotin moussea cortadolaseihin ja nyt sifoni toimi oikein hyvin. Vaahdosta tuli tanakkaa, mutta hyvin kevyttä ja sileää. Makeuttakin oli sopivasti. Tästä määrästä tuli hyvinkin 4-6 pientä annosta. Olen jo aika varma, että tarvitsen 0,25 litran sifonin, jolla saisin meille kahdelle sopivia kerta-annoksia. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki sifoniseikkailuni.

Mansikkamoussea ja ilokaasua

Mansikkamousse

• 200 g sokeroitua pakastemansikkaa
• 200 g rahkaa
• 0,5 dl kermaa
• 0,5 dl maustamatonta jogurttia
• 1 kaasupatruuna (ei siis kolme)

Soseutin jäisenkohmean mansikkapurkillisen (viipaloitua ja kevyesti sokeroitua kotimaista mansikkaa) blenderissä ja mittasin siitä 200 g kulhoon. Loput kaadoin kastikkeeksi pikkuisiin kannuihin.

Tästäkin näkee, että kastikkeen seassa on mansikan siemeniä

Mittasin mukaan kulhoon rahkan, kerman ja jogurtin. Alkuperäinen ohjeeni on iSi Cream Whip-sivuston reseptipankista. Siinä oli käytetty makeutusaineena steviaa, mistä minä en ole ollenkaan kiinnostunut ja mansikkani oli jo valmiiksi sokeroitua. Sekoitin kaikki ainekset vispilässä tasaiseksi ja siivilöin seoksen talouden tiheimmän siivilän läpi kannuun. Seosta tuli juuri nafti puoli litraa, mikä on sifonini maksimitäyttö. 

Kaadoin seoksen pulloon ja olin laittavinani kaikki oikein, ison tähtisuuttimenkin laitoin, mutta unohdin tiivisteen pullon kannesta ja niinpä sain, en vain kerran, vaan kaksi kertaa patruunan sisällön pölähtämään pihalle. Argh! Kolmannella kerralla tiivisteen kanssa kaasu meni sinne minne pitikin. Otin tyhjän patruunan pois, laitoin metallitulpan tilalle ja ravistin ulkopinnaltaan hyvin kylmäksi tullutta pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Laitoin pullon kyljelleen jääkaappiin odottamaan jälkkäriaikaa.

Sitten kun oli aika syödä tätä herkkua, alkoivat ongelmat. Olin rikkonut blenderissä mansikan siemenet teräviksi, eikä tiheinkään siiviläni pitänyt poissa kaikki hitusia. Niinpä ne tukkivat sifonin niin, ettei vaahtoa tullut nätisti pullosta ulos, vaan vaivaisina pikkunökösinä. Sain niitä kuitenkin pullosta pois annoksen verran kummallekin. Laitoin päälle hieman mansikkakastiketta ja aikoja sitten ostamaani lehtikultaa. Olipa sekin vekkulia ainetta, tarttui jokapaikkaan! Siinäkin on varmaan niksinsä, sellaiset joita minä en vielä tiedä. Saa kertoa miten sitä käsitellään.

Mansikkamousse maistui mahtavalta, mutta jäi harmittamaan se, että tein virheen tekniikassa. Ensikerralla puristan mansikat pehmeän muovisiivilän läpi blenderin sijaan, jolloin siemenet jäävät kokonaisina siivilään, eivätkä mene tukkimaan sifonin suutinta.

Hyvä tehdä nämä patruunamokat ja muut möhlingit silloin, kun ei ole ruokavieraita. Ensi kerralla osaan toivottavasti paremmin! Koska mousse ei suostunut tulemaan pullosta ulos rivakasti, arvasimme siellä olevan melkoisesti vielä painetta. Antti kävi ulkona avaamassa pullon sadetakkiin sonnustautuneena. Oli kuulema jokseenkin nopea ulostulo, kun hän avasi kannen. Ei enää näin! Puhdistin kannen suuttimen mukana tulleella harjalla, ettei sinne jää mitään tukkeeksi ja kokeilen lähipäivinä uudelleen paremmalla järjellä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-ohjeet-välilehdelle, jonne kerään sekä onnistuneet, että pieleenmenneet kokeilut ilokaasun maailmassa. 

Sifoni ja sous vide, kaksi hauskaa tekniikkaa

Innostuin kokeilemaan kahta vekotintani samalla aterialla ja hyvinhän sen onnistui. Sekä sifoni että sirkulaattori avartavat aterian aikaikkunaa aivan valtavasti. Minullahan tuo ajoitus ei ole aina se vahvin puoli. Nyt saatoin laittaa lihan valmistumaan tyhjiökypsennyksellä ja valmistaa lisäkepyreen odottamaan samaan kuumaan veteen ja muitten lisäkkeiden ajoittaminen oli sitten helpompaa. Hieman vielä tarvitsin tohottimen käyttäjää lihan viimeistelyyn, mutta enhän olekaan yksin maailmassa, vaan minulla on henkilökohtainen tohotinvastaavani, mistä olen ylen onnellinen. 

Kengurupihvit sous vide-tekniikalla

• 4 pientä kengurun luutonta koipilihapalaa, yhteensä noin 200 g
• suolaa ja pippuria
• tilkka oliiviöljyä

Yritin etsiä tietoa siitä, mihin lämpötilaan kenguru pitäisi kypsentää. Sen sanottiin olevan sekä kuivaa, että mureaa lihaa, ota siitä nyt sitten selkoa. Epäröin hieman tuotakin, kun kyse oli eläimen juoksuvälineistä, eikä fileestä. Päätin sitten puolisokkona kuumentaa veden 58°C lämpöön ja pitää paloja vedessä noin 90-120 minuuttia. Erinäiset sekalaiset lähteet varoittelivat vaikka mistä, mutta minua ei pelottanut. 

Lihat oli pakattu vakuumiin. Olen jostain lukenut, ettei pakastettuja tuotteita pitäisi sulattamisen jälkeen tasalämpökypsentää suoraan siinä ostopakkauksessa, vaikka se olisi ihan ehjä. En muista miksi, mutta tottelin ja halusin muutenkin kuivata lihapaloja ja maustaa ne valmiiksi. Otin ne ostopussista pois, kuivasin paperilla taputtelemalla ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten vakumoin ne uudelleen uusiin pusseihin. Kuumensin veden 58 asteeseen ja laitoin pussit veteen lillumaan. 

Maa-artisokka-perunapyre sifonilla

• 50 g maa-artisokkaa
• 50 g puikulaperunaa
• 1,5 dl kermaa
• 200 g voita (hurja määrä, en laittanut niin paljon, mutta ilmeisesti olisi kannattanut)
• 1 dl lihalientä (käytin vettä)
• suolaa ja pippuria
• 1 ilokaasupatruuna

Meillä oli tänään sadonkorjuupäivä. Antti kaivoi maa-artisokkaviljelmämme ylösalaisin ja saimme saaliiksi  lukemattomia karviaismarjan kokoisia sokkia, mutta muutamia vähän isompiakin. Viljelmämme on selvästi ehtynyt. Otin talteen kaikki riittävän kokoiset pallerot ja pesin ja puunasin ne puhtaiksi. 

Kypsensin artisokat yhdessä muutaman puikulaperunan kanssa. Puristin ne perunapuristimella atomeiksi ja punnitsin massan niin, että sitä oli yhteensä noin 100 g. Sekoitin massaan pikkukattilassa kerman ja voin, maustoin suolalla ja pippurilla. Kuumensin seoksen niin, että voi suli ja lisäsin vettä sen verran, että seoksesta tuli löysää velliä. Siivilöin sen tiheän sihdin läpi kannuun ja kaadoin puolen litran sifonipullooni, velliä oli hieman alle maksimäärä, noin 4,5 dl. Laitoin sifonin kannen paikalleen, suoran suuttimen omalle paikalleen ja kiersin kaasupatruunan kahvaan kiinni. Kun kaasu kuului suhahtavan pulloon, ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Kiersin patruunakahvan irti ja laitoin tilalle metallitulpan. Laitoin pullon kahvastaan sous vide-kattilan reunaan niin, että pullo oli 58-asteisessa vedessä kaulaansa myöten. Tässä tilassa sisältö pysyisi kuulema käyttökunnossa tunteja. 

Pikkulisäkkeet

• muutamia ylimääräisiä puikulaperunoita
• 1 porkkana
• pieniä punaisia ruusukaaleja
• nokare voita
• tilkka vettä
• suolaa ja pippuria

Kuorin porkkanan ja otin siitä kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. Kuorin ruusukaalien päällimmäiset lehdet ja puolitin kaalit. Paistoin perunapalat voissa, maustoin suolalla ja pippurilla. Toisessa pikkupannussa kuumensin tilkan vettä ja laitoin porkkanasuikaleet ja kaalit pannulle. Muutamassa minuutissa ne kypsyivät al denteksi. Lisäsin pannulle voita pikkupalan, sekoitin ja maustoin suolalla ja pippurilla.

Kun lisäkkeet alkoivat olla valmiit, otimme kengurupalat pois vesihauteesta, kuivasimme palat ja Antti tohotti niitä hieman molemmin puolin nätimmän pinnan toivossa. Asetin lihapalat lautaselle, lisäkkeitä viereen ja lopuksi otin sifonin pois kuumasta kylvystään. Ravistin pulloa pyyhkeellä suojatuin käsin ja käänsin pullon alassuin. Massa tuli todella sileänä pyreenä lautaselle, mutta muoto ei kyllä pysynyt pöyheänä, vaan massa levisi lautaselle läntiksi. Olisi pitänyt uskoa ja laittaa voita tarpeeksi tai sitten ehkä toinen kaasupatruuna. Mutta maku oli mitä kaunein, yksinkertainen ja selkeä. Kenguru oli sopivan kypsää, riistamaista. Jonkunlainen kastike olisi ollut sille kiva lisä vielä. 

Aterian jälkeen kokeilimme vielä sifonia pikkuisiin astioihin, pyreetä tuntui vain riittävän ja riittävän taas paljon enemmän, kuin kahden hengen ateriaan tarvitsimme. Rakenne oli tosiaan hieman liian juoksevaa, mutta sileää se oli kuin mikä! 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyville Sifoni- ja Sous vide-välilehdille, joille kerään näihin aihepiireihin liittyviä postauksiamme. 

Leijuvankevyt espressomousse sifonilla

Ilokaasu on nyt meidän keittiömme hittituote. Kokeilin sifonia tapaninpäivän jälkiruokaankin, lounaskeittoon meni jo ensimmäinen kaasupatruuna. Ehdin jo ottaa selville, että patruunat ovat hieman alle euron hintaisia isommassa pakkauksessa, 24 kpl maksaa Chez Mariuksessa 20 euroa. 

Ohjeen kahvinmakuiseen jälkiruokaan otin iSi Gourmet Whipper-sivulta. Siellä on monenlaista ruokaohjetta kokeiltavaksi. Ei lopu heti kesken. Puolitin ohjeen, sillä halusin kokeilla puolen litran pullon toimimista pienemmällä annoksella. Nyt kun katsoin ohjetta uudelleen, sitä sanotaankin cappuccinomousseksi, mutta minä taidan edelleen puhua espressomoussesta.

Espressomousse

• 1,75 dl kermaa
• 0,75 dl espressoa
• 1 liivatelehti + tilkka kylmää vettä lehtien liottamiseen
• 0,5 dl sokeria (oma lisäykseni)
• 1 tl vaniljajauhetta (toinen oma lisäykseni)
• kahvipapumakeisia koristeluun

Laitoin liivatelehden kylmään veteen likoamaan. Antti teki minulle tuplashotin espressoa, jonka kaadoin pieneen kattilaan ja kun liivatelehti oli pehmentynyt, puristin siitä vettä pois ja pudotin sen kuumaan kahviin. Kuumensin kahvia kattilassa sen verran, että liivate liukeni kokonaan kahviin. Kaadoin seoksen kermaan ja sekoitin hyvin, lisäsin hieman sokeria ja vaniljaa, sillä minusta seos oli makeuttamattomana liian väkevää. Siivilöin seoksen sifonipulloon ja kiersin kannen kiinni. Laitoin tähtityllan ja kaasupatruunan paikalleen. Kun patruuna suhahti, ravistin pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Otin patruunan pois ja laitoin metallitulpan tilalle. Asetin sitten pullon kyljelleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 

Jälkkäriaikaan otin tarjoiluastiat esille ja myös pienen lisäkupin, johon tein ensimmäisen pienen koepursotuksen. Pursotin vaahtoa annosastioihin. Ensimmäinen meni lähinnä pipariksi, puristin kahvaa liian kipakasti. Varovaisemmin toimiessa sain aikaan nättiä vaahtoa toiseen kuppiin. Tiputin pinnalle muutamia suklaapintaisia kahvipapuja. 

Moussen maku oli vahvan kahvinen ja sopivan makea. Rakenne oli ilmavaa ja supersileää vaahtoa. En usko, että vaahto säilyy astiassa kovin pitkään, mutta äkkiä syötynä se oli oikein hyvää. Jätin kokeeksi pullon jääkaappiin ja tarkoitus kokeilla miten vaahto toimii seuraavana päivänä. iSin sivuilla luvataan, että rakenne säilyy tiiviissä pullossa viikonkin, samoin siis muu säilyvyys. Siitä pitää ottaa selko. Otin tyllan pois pesua varten, sillä siihen jäi sen verran vaahtoa, että se varmaan menisi säilytyksessä huonoksi. Uskoisin että tuo pieni annos pieniin astioihin pursotettuna riittäisi hyvin 6-8 hengelle. Minusta se on aika hyvin ajatellen, että nesteitä tuli kaikkiaan vain 2,5 dl. 

Kyytipoikana oli Hätähousun kahvilikööriä

Aloitin uuden välilehden CampaSimpukan yläreunaan, nyt siellä on Sifoni-ohjeita sisältävä osasto. Kerään sinne uudet kokeiluni tämän aiheen parissa. Liitän tämän postauksen sinne.

Fiinimpi hernekeitto

Kinkkua on usein sittenkin hieman liikaa ja meillä on tapana pilkkoa se myöhempiä hernekeittoja varten. Tänä vuonna teimme hernekeittoa jo tapanina, sillä paloin halusta päästä kokeilemaan uutta sifoniani. Tämä saamani on iSi Gourmet Whipper-merkkinen puolen litran pullo ja nyt sitä on jo kokeiltu ensimmäisen kerran. Ensimmäisenä kokeiluna oli ranskalainen sileä hernekeitto, johon joulun makuja tavoitellen lisäsin hieman kinkkua tarjolle laittaessa. Pulloa on saatavana ainakin 0,25 litran ja kokonaisen litran koossa myös. 

Samettinen hernekeitto sifonilla

• 300 g pakasteherneitä
• 1 dl kanalientä (minulla tällä kertaa vain vettä)
• 2 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tarjoiluun hieman pannulla paahdettuja kinkkukuutioita ja tuoretta persiljaa
• 1 ilokaasupatruuna sifoniin

Kiehauta herneet vedessä, mausta pippurilla ja suolalla ja kaada ne kuumuutta kestävän blenderin kannuun. Jos kannusi ei kestä kiehuvan kuumia aineksia, anna niiden jäähtyä hetkisen ja hienonna herneet hieman myöhemmin. Keitto kuitenkin vielä kuumennetaan, joten välijäähtyminen ei haittaa. Suurruuttele blenderillä herneet ja liemi niin sileäksi kuin mahdollista. Siivilöi seos tiheän siivilän läpi takaisin kattilaan ja lisää mukaan kerma. Kuumenna seos ja maista onko tarpeeksi suolaa ja pippuria. Jos sinun pitää lisätä pippuria, ota huomioon, että myllystä pippuri voi tulla sen verran isoina paloina, että keitto vaatii vielä ennen sifoniin laittoa uuden siivilöinnin. Pippuripalat voivat helposti tukkia sifonin suuttimen. 

Kaada siivilöity ja sopivaksi maustettu kuuma keitto sifoniin, huomioi ettet täytä pulloa liian täyteen. Tästä ohjeesta tuli  juuri alle puoli litraa keittoa kaadettavaksi. Laita sifonin kansiosaan suora keittosuutin ja kierrä kansi paikalleen. Laita ilokaasupatruuna paikalleen kiertämällä kunnes kuulet panoksen avautuvan ja kaasun pääsevän keittoseokseen. Pullon ulkopinta kuumenee aika paljon, suojaa kätesi keittiöpyyhkeellä tai patakintaalla. Ravista pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Kierrä panossuojus irti, ota tyhjä kaasupatruuna pois ja kierrä tilalle pieni metallinen suojatulppa. Ravista vielä muutama kerta. Jos et tarjoile keittoa heti, pidä pulloa vesihauteessa noin 50-75 asteisessa vedessä. Sirkulaattorilla on helppo pitää vesi sopivan kuumana, mutta tiskialtaassakin tämä onnistuu ihan hyvin. 

Kun on aika tarjoilla ruoka, ota pullo vedestä, suojaa kätesi ulkopinnan kuumuudelta ja käännä pullo melkein ylösalaisin lautasen tai muun tarjoiluastian yläpuolelle. Purista kahvasta ja pursota keittoa astiaan. Se tulee ensin hieman pallomaisena muodostelmana, mutta laskeutuu lautaselle kauniiksi sileäksi vaahdoksi. Koristele paahdetuilla kinkkukuutioilla, yrteillä, tai vaikka vain muutamalla tipalla oliiviöljyä. 

Me söimme keiton keskipäivän lounaana. Vaikka aineksia oli noin puoli litraa, keittoa vain riitti ja riitti, sen tilavuus kaasun ansiosta oli pullosta ulostullessaan paljon suurempi. Tästä riittäisi alkuruoaksi 6-8 hengelle oikein mainiosti. Päästelin pullon tyhjäksi pieneen kannuun, halusin tutkia kuinka keitolle käy, kun se jäähtyy ja joutuu ilman kanssa tekemisiin. Noin kymmenessä minuutissa se lässähti jo sen verran, että keiton pinta aleni kannussa kolmanneksella. Puolessa tunnissa keittoa oli noin puolentoista desin verran liemenä kannussa. 

Tässä ohjeessa yksi kaasupatruuna riitti hyvin, joissakin ohjeissa käytetään kahta, riippuen siitä minkälaista rakennetta tavoitellaan. Joissakin jälkiruoissa kaksi patruunaa on välttämättömyys. Tällöin ne vain käytetään peräkkäin, eikä siinä välissä patruunaa vaihtaessa kaasu mitenkään pääse karkaamaan. Litran pullossa käytetään ilmeisesti aina kahta patruunaa. Koska kyse oli lahjasta, en vielä tiedä paljonko nuo patruunat maksavat, mutta varmaankin pian sekin asia minulle selviää.

Seuraavaksi haluan kokeilla jotain jälkiruokaa ja kastiketta. Kylmiä jälkiruokia valmistettaessa seos ymmärtääkseni tehdään pulloon, sinne laitetaan kaasu mukaan ja sitten pulloa pidetään jääkaapissa ainakin tunti, mielellään pitempäänkin. Olen myös ymmärtänyt, että tällaiset vaahdot ja muut ruokalajit eivät sitten sen jälkeen pidä muotoaan, vaan lässähtävät aika pian, kun ne on tehty annoksiksi. Ne on siis syytä syödä saman tien. Pullossa ne kestävät kyllä tiiviissä tilassa, sekä lämpiminä että kylminä. 

Pullo pestään heti käytön jälkeen, mukana tuli pieni pulloharja, jolla suuttimen saa puhdistettua. Ilmeisesti kansiosaa lukuunottamatta osat voi pestä astianpesukoneessa. Tyhjät patruunat kierrätetään metallikeräykseen.

EDIT: Lisäsin CampaSimpukan ylälaitaan uuden välilehden, jonne kerään sifoniaiheiset postaukset sitä mukaa, kun niitä kertyy.