Haluatko sinäkin olla humpalla? Osallistu lippuarvontaan!

Nythän on niin, että ihmisten humppatietoisuus on harmillisen vähäistä. Aivan kaikki potentiaaliset humppaintoilijat eivät ole vielä tietoisia siitä, että Jyväskylän Lutakossa on tarjolla maailmallakin laajalti arvostettua taidetta Eläkeläisten keikan muodossa aivan tuota pikaa, suomeksi sanottuna ensi lauantaiehtoona. 

Sen ymmärrän, etteivät kaikki kovin nuoret sinne voi tulla, sillä keikka on K-18 eivätkä toisaalta kovin vanhatkaan, sillä soitanto alkaa vasta niinkin myöhään kuin kello 22. Moni ikäiseni on siihen aikaan jo tiukasti unten mailla, tai ainakin tulisi olla. Näitten kahden ääripään väliin jää kuitenkin vielä iso porukka väkeä, joilla ei ole mitään kunnon syytä olla humppaamatta 12.11. klo 22 Jyväskylän Lutakon Tanssisalilla. Jottei 13-17 euron korkea lipunhinta nousisi vihoviimeiseksi esteeksi, arvomme kaksi lippua ja toimitamme ne voittajille ennenkuin kello on sata. Taksia emme maksa paikalle emmekä kotio, emmekä takkinaulakkomaksua, mutta yhdestä oluesta voimme neuvotella, mikäli satumme törmäämään humppajunan ravintolavaunussa. 

Arvonta tapahtuu samaan tapaan täysin mielivaltaisesti, kuten viime kerralla, jolloin olimme kulttuurin nimissä samassa puuhassa. Meille voi runoilla aivan niin pitkälti kuin haluaa, tai sitten voi vain ilmoittaa kommenttilaatikossa tai sähköpostilla, että liput tänne niin kuin olisi jo. Me sitten itse suuressa viisaudessamme päätämme kutka ovat niitä onnellisia, jotka voivat sanoa olevansa keikalla sponsored by CampaSimpukka. Osallistumisaikaa on huomiseen iltaan kello 18 asti ja sen jälkeen ilmoitamme voittajille, että on syytä alkaa tehdä kotona anomusta iltalomasta. 

Vielä kerran: Osallistu Eläkeläisten Jyväskylän Lutakon Tanssisalin keikan 12.11.2016 klo 22 (lämmittelijä aloittaa klo 21, en muista kuka se oli, sorry) lippujen arvontaan tämän postauksen kommenttilaatikossa tai laittamalla elektroonista postia osoitteeseen campasimpukka@gmail.com huomiseen 8.11.2016 klo 18 mennessä. Lippuja on arvottavana 2 kpl ja käytämme täyttä valtaa sen suhteen annammeko liput samalle osallistujalle, vai kahdelle eri tyypille. Useampaan osaan emme lippuja kuitenkaan jaa, vaikka olen valmis myöntämään, että joskus puolikin keikkaa voisi ihan hyvin riittää. 

Tee itsesi niin tunnistettavaksi sähköpostiosoitteella, ettei tarvitse alkaa salapoliisitoimiin sen suhteen mistä saamme voittajan kiinni. Mikäli voittaja ei ilmoita itsestään niin ajoissa, että ehdimme toimittaa liput postin mukana, annamme lipun tai liput sitten Lutakon jonossa jollekin, jolla ei ole vielä lippua ostettuna. Tuliko selväksi?

EDIT 8.11. Arvonta on ohitse ja lipuille löytyi ottajat. Kiitos kaikille, jotka ette osallistuneet! :D

Sinistä taivasta, valkeaa hankea

Otsikko on kuin Leila Hirvisaaren romaanista, mutta sellaiselta näytti lauantaina Vaasassa ja sen lähistöllä. Edellisillan Gustav Wasan GW7-menu oli esimerkillisesti vajennut vatsoistamme ja söimme ilolla Sokoshotel Royal Vaasan aamiaista ikkunapöydässä. Tymäkkä tyrnishotti viimeistään olisi herättänyt, mutta muutenkin olimme virkeitä. 

Yöllä oli satanut noin 10 senttiä lunta, mutta jokainen hiutale oli kuiva ja irtonainen, joten lumivaippa lähti auton päältä melkein puhaltamalla. Ennen kuin lähdimme ajelulle lähiseuduille, kävimme kävelemässä hieman Vaasan kaduilla odotellessamme, että Rewell Centerin lippukauppa aukeaisi. Hankimme kulttuurikorteilla lippuja tuleviin konsertteihin, ennen kuin minun korttini saldo vanhenisi. Edelleen on hupaisaa ostaa lippuja Jyväskylän tapahtumiin kaikkialta muualta kuin Jyväskylästä, mutta tärkeintä on, että homma toimii! 

Kävimme Vaasan kauppahallissa, joka on kyllä aika pieni, yli puolet hallista on Indiskan tiloina. Liha- ja kalakaupat hallin perukoilla ovat hyvännäköiset myymälät, niissä kävisin ostoksilla, jos asuisin Vaasassa. Torikin on vilkkaannäköinen, Jyväskylässä luulisi noin monen kojun tavallisena arkena merkitsevän isompiakin markkinoita, mutta on ilmeisesti Vaasassa aivan normijuttu.

Meillä oli vain lyhyt matka seuraavaan majoittumispaikkaamme Seinäjoelle, joten teimme pienen lisämutkan ajelemalla Raippaluotoon. Kammenpyörittäjä on ajanut maisemissa parin Retrokilpurit-tapahtuman puitteissa toukokuussa. Ensimmäisellä kerralla oli mitä kaunein sää, toisella aivan karmea tuuli, sade ja kylmyys. Nyt ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa aivan Raippaluodon ulommaiseen kärkeen. Lunta oli satanut sielläkin yön aikana ja jokaisessa matkanvarren pihassa oli ahkera lumenkolaus menossa ja monet potkukelkat suihkivat kohti Raippaluodon Närköpiä. Olisi hauska nähdä tuo talvikaunis saaristo myös kesäkuosissa. 

Vaasaan palattuamme ajoimme katsomaan Vanhan Vaasan raunioita. Minulle tämä kohta kotimaan historiaa oli mennyt ohitse joskus peruskouluaikoina, mutta Kammenpyörittäjä oli luntannut muisti Vanhan Vaasan palon vuodenkin tarkalleen oikein, se tapahtui vuonna 1852. Tapahtumapaikalla sijaitsee nyt aivan loistava liukumäki, raunioilta ja mäeltä kävi sellainen suihke, kun paikalliset perheet olivat viettämässä aurinkoisessa säässä liukumäkipäivää. Se on muuten vissi, että jokaisella suositulla mäenlaskupaikalla kuuluu runsaan nauramisen lisäksi myös itkua. Aina on joku, joka ei haluaisi lähteä vielä kotiin tai johon sattuu, kun tuli sittenkin laskettua liian kovaa. 

Matka Vaasasta Seinäjoelle oli juuri sopivan mittainen pikku nokosille, mutta vain matkustajalle toki. Saavuimme Seinäjoelle sopivasta suunnasta ja tarkastimme missä sijaitsee illan keikkapaikka, Rytmikorjaamo. Siellä Eläkeläiset heittäisivät keikan illalla. Paikka oli sopivan kävelymatkan päässä keskustasta, joten taksia ei tarvittaisi päivällisen jälkeen.

Olin varannut meille huoneen Cumuluksesta, tällä kertaa menin hinta edellä, sopeudun tässä vähentyneisiin tuloihin miten parhaiden taidan. Olin kuitenkin varannut aluksi niin edullisen huoneen, ettei siinä ollut edes ikkunaa. Muistan kerran ihmetelleeni tällaisen ratkaisun mahdollisuutta erään toisen hotellin yhteydessä ja arvelleeni, että kyse on ehkä vitsistä. Huomasin tämän säästökampanjani muutamaa päivää ennen Pohjanmaan reissuamme ja koska olin pidättänyt oikeuden peruuttaa varaukseni maksutta, teinkin vaihdon ikkunalliseen huoneeseen, jonka tässä vaiheessa sai heti maksamalla samaan hintaan kuin aiemman ikkunattoman. Toisaalta, eipä sitä juuri tule vietettyä aikaa hotellin ikkunasta katsomalla, mutta silti ajatus aukko ulkomaailmaan tuntui silti lähes välttämättömältä. Cumuluksen huone oli tarpeettoman suuri ja pirteästi sisustettu, kyllä siellä kelpasi viettää muutama iltapäivän tunti päiväunia ottaen nälkää keräten. 

Päivällissuunnitelmamme olivat tietysti heti selvät, kun tiesimme lähtevämme Seinäjoelle. Ravintola Juurella vakuutti meidät edelliskerralla, kun kävimme paikkakunnalla. Silloin taisi kyllä päivällisseuramme olla se merkittävin syy viihtymiseemme, nyt istuimme pöytään kahdenkesken. Tilasimme Matka maakuntaan-menut viinipaketeilla. Ravintolassa oli saapuessamme jonkun verran asiakkaita, mutta illan kuluessa paikka vilkastui mukavasti, vaikkei ihan täyteenbuukatusta illasta ollutkaan kyse. 

Valaistusta riitti edellisillan ateriaa enemmän, joten saimme muutamia kuviakin annoksista. Muistikuvieni mukaan Juurella tarjoaisi vähän vähemmän fiiniä ruokaa, kuin GW. Ehkä niin olikin kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin, mutta nyt tilanne oli vähintäänkin tasan, ellei Juurella ollut mennyt ohitsekin. Aina alun keittiöntervehdyksestä illan viimeiseen annokseen saimme eteemme kauniita, keveitä annoksia, joista ei jäänyt kuin tiskikoneelle pikkuisen hommia. Pidimme annoksille sovitetuista viineistä ja leppeästä, ystävällisestä tarjoilusta. Päivällinen kahdelle viinipaketein ja loppukahvein maksoi 190 euroa. Oli mitä suurin ilo huomata, että tässä ravintolassa oli edelliskerrasta otettu suuri harppaus ylöspäin ja seinäjokelaiset saavat olla ylpeitä tyylikkäästä ravintolastaan!

Päätimme päivällisemme kahdeksan huippeilla ja sitten  oli tietysti edessä vielä illan toinen kohokohta, Eläkeläisten keikka Rytmikorjaamolla. Jokainen vähänkään Campasimpukkaa lukenut tietää, että olen iltaunisuuden armoitettu mestari ja niinhän siinä kävi, että keikalle lähtemisen sijaan menin nukkumaan! Kammenpyörittäjä sen sijaan reipasteli itsensä Rytmikorjaamolle humppaamaan. Keikka oli jälkikuulemani mukaan tasavarmaa settiä, joskin bändi oli päässyt aloittamaan hieman myöhässä edeltävien esiintyjien viihdyttyä lavalla kärsivällisyyttä vaatineen pitkään. 

Lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyville Humpat-, Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille. 

Mistä sitä aloittaisi?

Siinähän ne ovat tärkeimmät nähtävyydet yhdellä silmäyksellä

Muistini ei ole enää entisensä. Toivon sen johtuvan siitä, että olen nyt nauttinut elämästä pitempään kuin aiemmin, muistettavaakin on enemmän. Vielä kymmenisen vuotta sitten muistin erityisen hyvin kaikki matkat, muistin vuosiluvut, päivämäärät ja reitit, muistin ne aivan leirialuieden ja niiden saniteettitilojen tarkkuudella. En kaipaa sellaista tarkkuutta, holkkumaa saa olla, mutta muistaisin mielelläni hieman tarkemmin milloin viimeksi olimme Berliinissä. Toisaalta ongelma on ratkaistu sillä, että ajattelen asiaa vasta nyt ja vastaus on eilen.

Vaikka kronologisuus on minusta mukavaa ja tärkeääkin, tällä kertaa matkakertomukset tulevat blogiin hieman sikinsokin. Päässäni on hauska sekamelska, jonka järjestelemiseen tarvitaan juuri tällainen sateinen vapaapäivä, aivan omiaan postausten kirjoittamiseen. Samalla hoituvat matkapyykit ja tuliaisten järjestäminen. Jospa viimemainituille ei tällä kertaa kävisi, kuten aiemmin kerroin.

Tavallisesti aluksi on yksi syy matkustaa jonnekin ja sen ympärille keittelemme matkasopan, jossa on monia syitä ja seurauksia. Tämän Berliiniin suuntautuneen matkamme varsinainen syyllinen oli humppa. Kun saimme päätettyä, mitä Eläkeläisten kiertueen keikkaa menisimme katsomaan, päädyimme ostamaan lentoliput Berliiniin.

Demi Mooren kaksoisolento

Tämän matkan järjestelyt lepäsivät lähes kokonaan Kammenpyörittäjän harteilla. Minä tiesin lähtiessä vain muutamia speksejä ja se oli oikeastaan tosi mukavaa. Totuus on kyllä se, että minulle oli kerrottu kaikki asiat, useimmat useampaan kertaan, mutta jostain syystä halusin olla nyt enemmän mukana, kulkea perässä. Katsoa minne päätyisimme.

Aiemmista Berliini-vierailuistamme poiketen meillä ei ollut nyt autoa käytössä ollenkaan, ei omaa eikä vuokra-autoa. Kammenpyörittäjä oli ostanut meille etukäteen The Berlin WelcomeCardit. Hän sai niitä varten voucherin etukäteen sähköpostiin ja kupongin vaihdoimme Tegelin lentoasemalla varsinaisiin lippuihin. Liput leimattiin ensimmäisellä bussimatkalla ja  ne olivat voimassa siitä hetkestä viisi vuorokautta. Lippumme olivat laajemmalle matkustusalueelle, joten ei tarvinut miettiä joukkoliikenteen rajoja, vaan kuljimme mielinmäärin junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla. Sen lisäksi, ettei matkustamisessa tarvinut enää huolehtia matkalipuista, saimme alennuksia pääsymaksuista joillakin nähtävyyksillä. Myös joissakin ravintoloissa olisi saanut alennusta, muttemme käyttäneet lippua siihen tarkoitukseen. Mukana tuli kattava kirjanen lipun suomista eduista. 

Kammenpyörittäjä oli varannut myös majoituksemme. Perille pääsi matkalaukkujenkin kanssa suhteellisen helposti. Aluksi ajoimme lentoasemalta bussilla lähemmäs keskustaa ja sitten metrolla muutaman sadan metrin päähän hotellista. Kyseessä on ketjuhotelli, oikein mukava ja siisti. Meillä oli kyllä melkoisen pieni huone, mutta mahduimme sinne aivan hyvin. Hotellin aamiainen oli oikein hyvä pöytiin tarjoiltuine kahveineen, lämpimine ja kylmine ruokineen ja mukavine vaihteluineen eri aamujen valikoimissa. Hotellin sijainti oli mitä mainioin, tosin Berliinissä joukkoliikennettä on niin paljon, että kaikkialle pääsee suhteellisen helposti.

Ensimmäisenä iltana tutkimme hotellin lähistöä ja kävimme syömässä vilkkaassa oluttuvassa perisaksalaisen aterian, jossa krumeluurit olivat minimissään. Vaikka listalla oli kilon palanen possunlihaa, jätimme sellaisen tilaamatta ja otimme kumpikin makkara-annokset erilaisin perunoin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun annokset ja oluet olivat jo edessämme ja päivän aikana kerätty nälkä siirtyi. Ateria oluineen maksoi kahdelta kolmisen kymppiä. Läheiseen pöytään tilattiin se kilon pala possua. Kaikki kolme pöydässä istujaa kävivät lihapalan kimppuun, eikä siinäkään kyllä kauan nokka tuhissut, kun jo pyyhkivät suupieliään ja tilasivat toiset litran oluet. 

Perjantaina keräsin vivofit-aktiivisuusrannekkeeseeni hyvän määrän askelia, sillä olimme liikkeellä koko päivän. Hotellin kelpoinen aamiainen vatsoissamme lähdimme aurinkoiseen aamuun kävelemään. Ensimmäisillä kahveilla kävimme The Barn-nimisessä kahvilassa. Tilasimme cortadot ja olikin kiinnostavaa nähdä, miten se laskettiin laseihin ja millaista maitoa siihen käytettiin. Istahdimme ulos kadun varteen juomaan mainiot kahvimme. Oman kylämme ainoa kunnon kahvila, Coffea myy The Barnin kahveja. Firman oma paahtimo oli jossain lähikorttelissa, mutta sinne pääsy olisi pitänyt sopia etukäteen.

Seuraaville kahveille kävelimme hiljaisia katuja pitkin ihaillen erilaisten gallerioitten ja pikkuliikkeiden ikkunoita. Seudulla oli monenlaista taidetoimintaa, klubeja ja työpajoja. Joimme hyvät espressot Espresso Ambulanz-nimisessä kahvipuodissa.

Seuraavaksi suunnistimme metrolla lähelle KaDeWe-tavarataloa, jossa kävimme jollain muinaisista Berliinin vierailuistamme. Muistimme sen olevan astetta tai kahta Karstadteja ja Kaufhofveja fiinimpi ja niin se olikin. Perjaintaina puolilta päivin tavaratalo oli todella hiljainen, kiertelimme herkkuosastoilla ja poikkesimme samppanjabaariin lasillisille. Muuten ostimme vähän tuliaisia nuorisolle, kinkut ja juustot eivät olisi olleet nyt järkeviä ostoksia, olihan sää niin kesäinen.

Kaupoissakäymisen jälkeen jatkoimme kaupunkikierrosta kaupungin itäisempään osaan. Berliinin muurin murtumisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Muuri on kuitenkin vielä jollain tasolla olemassa vuosikymmeniä jaettuna olleessa kaupungissa. Se näkyy rakennuskannassa, samoin se näkyy erilaisina muistomerkkeinä ja katuihin tehtyinä kiveyksinä ja laattoina, sekä matkamuistokauppojen valikoimina.

 

Muutamiin kohtiin muuria on tarkoituksella jätetty ja ne ovat olleet taiteilijoiden ja myös töhertäjien käytössä murtumisesta lähtien. Kävimme katsomassa samaa muutaman sadan metrin pätkää muuria ja siellä oli paljon muitakin matkailijoita, myös selfiekeppisojottelijoita. Hienojen poseerausten lisäksi näimme puhelinten pudottelua ja kuulimme sitä seurannutta sadattelua eri kielillä.

Koska olimme aivan lähistöllä, kävimme myös moikkaamassa Jokisen Pekkaa, joka oli jo järjestelemässä illan humppakeikan Jokisen Valintaa Astrassa. Saksassa monet entiset valtavat teollisuusrakennukset ovat nykyään kulttuurikäytössä. Niissä ei näe puunattuja penkkirivejä, eikä muutenkaan hienostella, vaan rakennukset voivat olla ränsistyneitä ja monimutkaisia piha-alueiltaan ja sisätiloiltaan. Astrassa tosin oli melkoisen suuri sali, sinne oli tulossa illalla yli 800 humppaajaa. Jätimme Pekan hommiinsa ja jatkoimme kahvikiertuettamme.

Kammenpyörittäjä osallistui Steel Vintage Bikes Cafén joukkorahoitukseen, joten pitihän meidän käydä hänen omaa kahvilaansa katsomassa. Pääsimme myös kurkkaamaan näyttelytilan ja työpajan puolelle. Harmi, ettei juuri Alex ollut paikalla, hänet Kammenpyörittäjä tapasi kesällä Eroica Britanniassa. Alex oli kuuleman uudessa saksalaisessa vintagepyöräilytapahtumassa, VeloClassico Germanyssa.

Kolmansien kahvien jälkeen arvelin, etten taitaisi ottaa sinä päivänä enää kahvia, mikäli mielisin nukkuakin vielä. Ajoimme raitiovaunulla mukavaa kaarireittiä lähemmäs majoituspaikkaamme ja pidimme tauon ennen keikalle lähtemistä. Ruokailunkin kuittasimme lähikaupan eväillä, sillä seuraavan päivän ruokaspektaakkeli vaati jo henkistä ja fyysistä valmistautumista.

Iltasella metro oli täydempi kuin päivällä, mutta missään vaiheessa Berliinin joukkoliikenteessä ei tullut ahdistavaa oloa. Kukaan ei juossut metroasemilla, eikä niiden rapuissa, ei ollut tunkemista ulos tai sisään juniin ja tunnelma metrossa oli koko ajan hyvin rauhallinen. Illalla joillakin oli mukanaan olutpullo, mutta eipä tuo ketään häirinnyt. Kulkeminen tuntui hyvin turvalliselta ja mukavalta. Kävelimme lyhyen matkan metroasemalta keikkapaikalle ja saavuimme siinä vaiheessa, kun Jokisen Valinnan edessä oli mitä kiihkein ostosruuhka. Astran sali oli vielä melkeinpä tyhjä ja bändi aloittikin syystä tai toisesta keikan melkein kolme varttia myöhässä. Sitten humpanjytke olikin totutunlainen. Väkeä oli salin täydeltä ja tuttuun tapaan saksalainen yleisö humppasi erittäin hallitusti, mutta iloisesti. Meillä oli ollut yli vuoden livehumppatauko, joten kyllä annoksen tarpeessa olimmekin. Meistä rumpalikin on ottanut hyvin paikkansa, vaikka Kristiania vieläkin hieman kaipaamme, etenkin hänen spiikkejään.

Paluumatka metrolla hotelliin oli niinikään hyvin leppoisa jopa näin keski-ikäisten kulkijoiden mielestä. Vieressämme sattui istumaan pari suomalaisneitoa viinipulloineen, heillä oli suuri tarve esitellä ajatuksiaan piimänjuonnista niin suomeksi kuin englanniksikin. Olisin mielelläni kuullut kuinka saksa olisi heiltä sujunut. Ensimmäinen täysi Berliini-päivä oli päätöksessä, kun puolenyön aikaan kömmimme hotelliin.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat-välilehdelle, josta löytyvät myös muut humppa-aiheiset postauksemme.

Pikavisiitti

väärin pysäköity

Nanolomanen heti yövuoroputken perään on omiaan laittamaan blogaanin pään sekaisin. En ole vuosiin lentänyt kotimaassa ja saatoin melkein kuvitella kärsiväni aikaerosta, kun siirrähdimme Kammenpyörittäjän kanssa Jyväskylästä Vantaalle 37 minuutissa. Tai sitten osuimme siihen merkilliseen madonreikään, johon Jodie Fosterkin Contactissa. Käsimatkatavaroiden kanssa oli nopea siirtyä bussipysäkille ja ilahtua pian Helsinkiin lähtevästi bussista numero 620. Mutta siihen se sutjakka matkanteko loppuikin, kiertelimme hyvän aikaa vantaalaisia lähiöitä ennen kuin Tuusulantie imaisi meidät alkuillan ruuhkaan. Jatkossa käytämme tuttua bussia numero 615.

Meillä oli nukkuhuone varattuna Sokos Hotelli Albertista, joka sijaitsee hämmästyttävästi Albertinkadulla. Oli hauska mennä ihan lähelle raitiovaunulla, sillä jalkapohjani olivat kiusallisen kipeät aamuisesta kävellen tehdystä kotimatkasta. Muistimerkkinä itselleni: hanki uudet kengät tai vaihtoehtoisesti kävele useammin tuo matka. Tai molemmat. 

Pikaisen majoittumisen jälkeen meillä oli vain reilu tunti aikaa humpan alkuun. Nanolomasen surkeita puolia on se, ettei ehdi syömään. Siis syömään-syömään, vain hotkaisemaan. Söimme todella nopeat pizzat Kansakoulukadun Dennisissä. Nälkä siirtyi. 

Humpat olivat aika sivistyneet, yleisöä olisi mahtunut enemmänkin. Suoritimme tärkeitä ostoksia Jokisen Valinnassa, nyt minulla on tupsupipo talvea tai bad hair-daytä varten. Saisi talvi oikeastaan tulla jo. Pidän humppakeikoista sen vuoksi, että ne alkavat silloin kuin luvataan ja loppuvat siitä tunnin ja  kolmen vartin päästä. Ei makiaa mahan täydeltä. Emme tiedä olivatko lippubingomme onnekkaat yleisön joukossa.

Tavastia torstaiaamuna, ei näy yhtään humppaveikkoa!

Olin vähän pettynyt hotellin aamiaiseen, mutta ilmeisesti syy olikin uusi hammastahna, jonka vuoksi kaikki maistui suussani jotenkin merkilliselle. Kiitän kuitenkin hyvää appelsiinimehua. Kävelimme sitten Fredan Kaffecentralenin kautta Kamppiin. Ai miten ihana kahvitilkka olikaan kupissa ja oikeaan hintaan (1€)! Ostimme myös hauskaetikettisen kahvipussin mukaan. 

Hankimme uuden kellon Alikersantille Kampin Swatchista. Minun ensimmäinen Swatchini on vuodelta 1984, edelleen se toimii, vaikka minuuttiviisari on kulunut puhki. Saimme myös varaosan yhteen reissussa rähjääntyneeseen Swatchiin. Hyvä ja ystävällinen palvelu, suosittelemme Kampin Swatchia!

Narinkkatorilla viriteltiin Hävikkiviikon ilmaisia lounaita, mutta me emme ehtineet niitä nauttia. STT:n mukaan Narikkatorilla jaettiin 3000 annosta. 

Kammenpyörittäjä jatkoi paluulennolta suoraan töihin, minä kotiin aloittamaan varsinaisesti pitkiä yövuorovapaitani. Palasin Vuelta-kartalle katsomalla toissapäiväisen etapin koosteen ja eilisen etapin lähetyksen ja olin hieman huolissani Alberton puolesta. Toivon, että hän sinnittelee ykkösenä sunnuntain aika-ajoon päättyvän kisan loppuun asti. Toisaalta Chris Froome on tehnyt hienon nousun kohti kärkeä. Tänään Campakeittiössä syödään jotain espanjahkoa ruokaa tai itketään ja syödään. Niin vakava asia tämä on.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat!-välilehdelle, jonne kerään humppa-aiheisia postauksiamme. 

Tärkeitä humppapäätöksiä ja pastaa, että korvista pursuu

Määräaikaan mennessä saimme 16 humppalippuanomusta, toinen toistaan sydämeen käyvempiä ja liikuttavampia. Sellaisia sanakäänteitä ei usein suomalaisen miehen tai naisen näppäimistöltä lähde, joten saatoimme päätellä, että Eläkeläisten Tavastian keikan liput tulisivat monelle todella tarpeeseen. Tästä herkistyneenä hankimme kaksi lippua lisää, sillä onhan humppahätään vastattava ja vaivaa lääkittävä sen ollessa mahdollista. Näin ollen meillä oli kaikkiaan neljä pilettiä, joiden onnelliset omistajat saimme kutakuinkin sovussa päätettyä. Toivottavasti olemme puheväleissä ensi keskiviikkoon mennessä, sillä olisi todella keljua mennä keikalle suutuspäissään. Muihin päihin ei olekaan mahdollisuuksia, sillä piipahdamme Helsingissä piukasti työvuorojen välissä. Siispä sopu olisi suotavaa. 

Suoritimme hakupapereiden pisteytyksen ja liikuttavuusjärjestykseen laittamisen tässä aivan hetki sitten. Melkoisen kalabaliikin saattelemana ja pienoisten erimielisyyksien jälkeen päädyimme lopputulokseen, että kaksi lipuista menee Antti K:lle, sillä hän lupasi lähteä keikalle serkkupojan kanssa ja jättää emännän köökkiin, minne tämä kuuluukin. Antti K saa aivan tuotapikaa sähköpostia osoitetietojen urkkimiseksi. Soololipuista ensimmäisen saimme riideltyä annettavaksi Tapiolle, sillä hän järkevästi mainitsee anomuksessaan, että yleisössä pitäisi olla ainakin yksi Tapio Eläkeläisten uuden rumpistin vuoksi. Tätä perustelua on vaikea ohittaa ja Tapion ollessa nykyään onneksi niin harvinainen nimi nuoremman polven parissa, emme voineet olla palkitsematta tätä järkeilyä. Viimeiseksi: Koska sukupuolten välinen tasa-arvo on meille arvoista ainakin seitsemäs, päädyimme ilahduttamaan humppabarbi Juttaa viimeisellä joutilaalla lipulla. Sekä Tapiota, että Juttaa lähestymme oitis samassa aiemmin mainitussa urkintatarkoituksessa. Olkaatten hyvät ja vastatkaa tuota pikaa, niin liput lähtevät matkaan jo huomenna!

Kiitos kaikille muillekin vaivautuneille ja jopa kuvansa lähettäneille, vaikkei tarjouksessa mainittukaan nuoruusvuosiemme kirjeenvaihtoilmoituksista tuttua lausahdusta foto ois kiva. Elämä on epäreilua, eikä läheskään aina, tuskin koskaan, voi voittaa. 

Päivän espanjalaistyyppistä ruokaa askaroin jääkaapin aarteista. Keittelin tässä männäviikolla tomaattikastiketta ja sen oli aika päätyä loppukäyttöön. Koska pastaa ei voi syödä liikaa (kyllä muuten voi, muttei raja tullut vielä vastaan) keittelin sitä kastikkeen kaveriksi. Olimme ostaneet hyvän omantunnon tonnikalaa germaanimarketista sen Espanja-päiviltä, sillä omatuntoa kannattaa aina hyssytellä, jos se vain on mahdollista. Lasipurkin kyljestä löytyivät taikasanat MSC-sertifioitu ja sen nähtyäni tunsin käteni riittävän puhtaiksi. 

Tomaatti-tonnikalakastike pastalle

• 400 g tuorepastaa
• 2 dl tomaattikastiketta
• 10 kirsikkatomaattia
• 1 uusi sipuli varsineen
• 1 rkl oliiviöljyä (tonnikalapurkista, loppu imeytetään kompostiin)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa, timjamia ja oreganoa
• purkillinen öljyyn säilöttyä tonnikalaa
• 0,5  dl kermaa (ei mitenkään pakollista, kermapoliisi ei tule käymään, vaikka jättäisit pois)
• manchego-juustoa raastettuna annoksen pinnalle (joku muukin juusto passaa, paitsi viola)

Laita pastavesi kiehumaan. Leikkaa tomaatit pariin lohkoon ja sipuli pieniksi renkaiksi. Kuullota sipulia ja tomaatteja pannulla öljyssä. Lisää tomaattikastike ja anna kiehua hetkinen. Palastele tonnikala kastikkeeseen, sekoittele ja lisää kerma. Sekoita taas, maistele tarvitseeko suolaa. Lisää pippuria, yrtit ja suolaa, mikäli viimemainittu on tarpeen. Keitä tuorepasta kypsäksi huolella suolatussa vedessä. Annostele lautaselle kypsää pastaa ja päälle kastiketta. Raasta pinnalle manchego-juustoa. Nyt ei kiitos pastaa ennen huomista, jolloin on tähdenlentopäivä. 

Vueltassa oli vuorossa kiintoisa mäkietappi, joka päättyi ylämäkeen. Nairo Quintana lähti vielä urheana matkaan, mutta joutui mukaan alkumatkan kolarointiin ja hänen solisluunsa murtui. Niinpä hän joutui keskeyttämään kilpailun. Etapin voittoon ehätti Fabio Aru, mutta pian hänen jälkeensä maaliin saapui pienessä joukossa Alberto Contador, joka ei vaihda punaista paitaansa mihinkään huomenna, vaan jatkaa 20 sekunnin turvin ykköspaikalla. Toisena on Alejandro Valverde ja kolmantena Rigoberto Uran. Huominen, jo 12. etappi on tasamaaluoteinen ja lupaa massakiriä. 

pyöräperheemme uusin jäsen, "latolöytö"

Humppa is a serious thing

taskumatsuuni ei kuulu kauppaan

Kuten blogin lukijat jo saattavatkin tietää, pidämme itseämme suurina taidemusiikin ystävinä. Mikään ei piristä niin hyvin kuin laadukas konsertti, joka koostuu ainoastaan humpasta, korkeintaan yksi jenkka voi olla mukana. Ensi viikolla saamme taas nauttia annoksen korkeakulttuuria, kun suosikkiyhtyeemme Eläkeläiset esiintyy suomalaisessa taiteen mekassa, Tavastialla. Olimme lippuluukulla niin höveleitä, että ostimme omien lippujemme lisäksi toisen parin lippuja voidaksemme tarjota jollekulle kiinnostuneelle mahdollisuuden osallistua tähän hienoon tilaisuuteen. Kyseiseen konserttiin kyllä taitaa edelleen saada lippuja, joten emme ehkä elvistele tämän olevan ainutlaatuinen tilaisuus, mutta tilaisuus nyt kumminkin. 

Siispä, jos sinua huvittaisi mennä 10.9. Tavastialle humpalle, niin ilmineeraa siitä meille kommentilla tai sähköpostilla (campasimpukka@gmail.com) 3.9. klo 18 mennessä. Liput saa joko iäti muodikkaana twin-settinä (ilman helmikaulanauhaa) tai solona, jolloin toinen lippu lähtee jollekin toiselle. Leikittelen mielessäni ajatuksella humppasokkotreffeistä, mutta se taitaa mennä jo liian pitkälle. Olisi kyllä hienoa, jos tästä seuraisi Suomen kenties ensimmäinen humppa-avioliitto ja pari pientä humppatenavaa muutaman vuoden kuluttua. 

Tähän ei liity mitään kilpailua, eikä sitten muitakaan ehtoja, enkä vielä tiedä, millä perusteella valitsemme lipunsaajan, mikäli sellainen tai sellaisia ilmaantuu. Pikkuisen kyllä pelkään sähköpostini tukkeutuvan, joten varuiksi jo tyhjentelin sitä etukäteen. Toimitamme liput ex-Itellan kautta, jopa minä skeptikkona uskon niiden ehtivät perille ensi viikon keskiviikoksi. Kunhan saamme päätettyä lippujen saajan, ilmoitamme hänelle asiasta heti silloin keskiviikkoiltana yhteystietojen vaihtamista varten. Jätä siis joku tunnistetieto, jos emme ole jo ennalta tuttuja.

Helsingistä (jossa Tavastia sijaitsee, siitä aasinsiltarumpu) muistui mieleeni, että Kammenpyörittäjä oli viime viikolla nauttimassa samaista opetusta, jota minäkin sain toissaviikolla. Hänelle sattui huonommat viikonpäivät, kuin minulle, joka olin isolla kirkolla ke-pe. Hän oli alkuviikosta ma-ke. Varsinaisen opetuksellisen osuuden jälkeen maanantai-ilta on huono kaikkea kulttuuripitoista ajatellen ja moni ravintolakin on ansaitulla vapaapäivällä. Elokuviin sentään pääsi ja Kammenpyörittäjä kävi katsomassa elokuvan, jonka minä olisin nukkunut alusta loppuun, joten en ollut kauhean kateellinen. 

Tiistai-ilta oli sitten jo parempi ilta, sillä simulatsioonit olivat ohitse kolmen maissa ja Kammenpyörittäjä pääsi siirtymään kohti Helsinkiä jo paremmissa ajoin. Helsingissä riittää kyllä katsomista ja näkemistä vaikka kuinka paljon, kun viitsii vähän kävellä ja käyttää julkisia siirtymisiin. Caffecentralen oli sulkenut ovensa aikaisemmin kuin nettisivuilla luvattiin, joten espresso jäi saamatta.

tämä ei ollut Kammenpyörittäjän hotellihuone

Jossain vaiheessa iltaa, kun asianmukaiset toimet oli hoidettu (mm. poljinhäkkien vaihto pyöräilytuttavan kanssa) Kammenpyörittäjä kysyi minulta kotoperäistä vinkkiä illallista ajatellen. Ehdotin, että hän  piipahtaisi Passiossa kysymässä mahtuisiko yksinsyövä johonkin nurkkaan ja sehän onnistui. Passiossa oli tuolloin tiistai-iltana vilkasta, muutaman tutun paikan ohitse kävellessään Kammenpyörittäjä näki sangen hiljaisia saleja, Juuressa kyllä oli näyttänyt olevan huisketta. Kammenpyörittäjä söi Passiossa kolmen ruokalajin lyhyen menun Jussin valitsemilla oluilla ja kertoi olleensa ruokaan oikein tyytyväinen. Olin hieman kateellisempi kuin edellisillan elokuvakokemuksesta.

Lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun!

Olen nyt valaistunut. Olin luullut, että Joensuu on Savoa, mutta ei olekaan, vaan Pohjois-Karjalaa. Anteeksi kaikki maantiedonopettajani savolaiset ja pohjois-karjalalaiset. Torstaisen oopperakokemuksen vielä upotessa tajuntaan, jätimme eilen aamulla Savonlinnan taaksemme ja suuntasimme Joensuuhun. Matkalla poikkesimme Kerimäelle katsomaan maailman suurinta puukirkkoa.  Se olikin kyllä vaikuttava ja voin uskoa, että kirkosta huolehtivilla ihmisillä ei ole kovin läheiset välit tulitikkutehtaiden kanssa. 

Sitten oli taiteen vuoro. Kävimme keväällä katsomassa ja kuuntelemassa Eläkeläisten ja Kuopion Kaupunginorkesterin Humpfonia-spektaakkelia, se olikin kokemisen arvoinen pläjäys. Kun kävi ilmi, että yhdistelmä nousisi lavalla vielä Ilosaarirockissa, hommasimme tuota pikaa liput ja aloimme suunnitella tätä Itä-Suomen kiertuetta tuon keikan ympärille. 

Olimme kuitenkin myöhässä hotellimajoituksen saamisen suhteen, joten päätimme lähteä karavaanareiksi jälleen ja lisäilimme päiviä sekä Joensuu-päivän eteen, että taakse. Yhden yön reissusta sukeutuu tässä parhaillaan ainakin viikon turneeta, joiden alkuvaiheista voi kärsivällinen blogiin piipahtaja lukea postauksissa Kesäruokaa ja ulkojuustoa ja Savoilua.

Joku on asentanut Itä-Suomeen valtavia järvialueita, joita saa kiertää melkoisesti päästäkseen Savonlinnasta Joensuuhun. Ei se mitään haitannut, mehän ajelimme, jopa minä kokeilin yhdistelmän nyhtämistä. En vielä tarjoutunut ajamaan keskustaan tai leirialueelle peruuttelemaan. Vaikka olemmekin kumpikin jo jossain määrin iäkkäitä ja ymmärryksemme voi olla sumentunut monissa asioissa, ymmärsimme sentään sen, ettei meidän kannattaisi mennä Ilosaarirockin festarimajoitusalueeksi valjastetulle Linnunlahden leirialueelle. Emme kumpikaan ole nuorinakaan olleet festarihaukkoja, eikä meillä ollut halua nytkään aloittaa. Menimme sen sijaan Hotelli Julien pihalla olevaan matkaparkkiin, jossa voi yöpyä yön tai pari sopuhintaan (tosin nyt hinta oli hilattu vähän ylemmäs rockin vuoksi). Sieltä oli mukava noin viiden kilometrin matka keskustaan ja sen polkaisimme pyörillämme kauniissa kesäsäässä. 

Ennen festarointia kävimme syömässä, sillä olin salapolistellut Joensuusta Ravintola Kielon kiinnostavaksi. Meillä oli varaus kello neljäksi iltapäivällä. Ravintola oli juuri avautunut ja siellä oli jo kymmentä yli täysi tohina päällä suuren seurueen ruokkimisessa. Mekin saimme heti huomiota ja ohjauksen meille varattuun pöytään. Näki kyllä, että ravintolassa oli todella kiire, joten sanoimme, ettei meillä ole mitään hoppua, vaan enemminkin paljon aikaa. 

Aloitimme, kuten melkein aina ravintolassa, lasillisilla samppanjaa ja vettä, sillä pyöräily lämpimässä säässä oli tehnyt tehtävänsä. Valitsimme syötäväksi ravintolan maistelumenun ja pyysimme sovittamaan sille viinit. 

Ennen ensimmäistä ruokaa saimme talon omaa leipää. Ensimmäisillä lautasilla oli siikaa escapeche, ratatouille ja smetanaa. Annos näytti oikein kauniilta ja maistuikin hyvältä. Pidimme.

Toinen ruoka oli miedosti savustettua riimikaritsaa ja manchegoa. Pätevää tämäkin, vaikken vieläkään oikein tykkää, että ruoka laitetaan lasilautaselle, se näyttää olevan pöydällä, tai tällä kertaa tabletilla. 

Kolmas ruoka oli taas kalaa, paistettua kuhaa ja kantarellimuhennosta. Tämä osa oli menun tavanomaisin, vaikkei siinä ollut mitään moittimista kyllä. Se vain näytti melko tavalliselta, ehkä minäkin saisin sen näköisen annoksen aikaan, vaikkei kalan paistaminen noin sopivasti minulta aina onnistukaan. Suola oli juuri kohdallaan, mikä ilahduttaa. En näköjään ottanut annoksesta kuvaa, vaan se on Kammenpyörittäjän iLuurissa ja iLuuri pitämässä hauskaa kavereiden puhelimien kanssa. Lisään kuvan myöhemmin.

Lisättu Kammenpyörittäjän iLuurista, eikä annos hassumman näköinen ollutkaan!

Neljäs ruoka oli paahdettua ankkaa ja lämpimiä kasviksia. Ankka oli parahultaista ja lämpimät kasvikset hyvän raikkaita ja rapeita. Hyvä ja kaunis annos tämäkin. 

Jälkiruoka oli raikas mansikkasorbet minttu-mansikoiden ja sabayon-kastikkeen kanssa. Annos oli koottu lasiin ja se oli hieman suurenpuoleinen ja jälleen pikkuisen vaatimattoman näköinen, mutta maku oli todella pirteä ja hyvällä tapaa ateria päättävä. 

Kokemus Ravintola Kielosta oli oikein positiivinen, tarjoilu oli kiireestä huolimatta ystävällistä ja koitimme välttää itsekin jaarittelua, vaikka pyysimmekin pari kertaa lisätietoa saamistamme viineistä. Ruokailu Kielossa maksoi meiltä kahdelta viineineen 217 euroa. Lisään tämän postauksen välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Kammenpyörittäjän festarieleganssia

Vatsat sopivasti täynnä lähdimme kohti Ilosaarirock-aluetta. Meillä oli liput Sulo-klubille ja siellä esiintyi alkuillasta ensin Antti Kela, sitten Pariisin kevät. Yhdeksän jälkeen tiedossa olisi Eppu Normaali ennen kuin päästäisiin asiaan, kun Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri nousisivat lavalle. Kun olimme pysäköineen pyörämme alueen ulkopuolelle ja kävelleet Sulo-teltalle, oli Anssi Kela on lopettelemassa tunnin settiään. Asia ei meitä suuresti haitannut, sillä ne ajat, jolloin pidimme Anssi Kelasta ovat useiden vuosien takana. Seuraavana esiintynyt Pariisin kevät oli meille aivan vieras yhtye ja sellaisena pysyikin sivukorvalla kuunneltuna, yhtään kappaletta en tuntenut, enkä tunne vieläkään. 

yhteenkuuluvat

Eput sentään tunnen ja olikin hauska kuulla, että he soittaisivat kaksi tuntia, joten odotteluaika ennen illan huippuhetkeä kuluisi tavallaan nopeammin. Mutta toisin kävi. Kyllähän minä tiedän, etteivät kaikki viisvitoset muusikot jaksa enää pomppia koko keikkaa, mutta kun jo aloitetaan istualtaan, niin jo minä luulin tulleeni Vesa-Matti Loiria (kaikki kunnia hänelle) kuuntelemaan. Kyllä Martti muutamia kertoja nousi ihan seisaalleenkin, mutta setti kyllä vaikutti pitkälti istumiseen sommitellulta. Olipa pitkät kaksi tuntia. Ei uskoisi, että olen ollut joskus oikein innokas Eppu Normaali-fani. Niin paljon ihan oudolta kuulostavia kappaleita, niin vähän klassikkoja. Yleisö tykkäsi, mikä on tärkeinä, minusta viis. 

Puolen yön jälkeen koitti odotettu hetki, jolloin Kuopion kaupunginorkesteri kiipesi lavalle pilleineen, viuluineen ja muine tykötarpeineen. Yleisöä oli siinä vaiheessa enää melko vähän verrattuna alkuiltaan, mutta sitäkin innokkaampaa humppaväkeä näki, porukka puolalaisia fanejakin oli paikalla. Eläkeläisillä on nyt uusvanha rumpali, joskus aikaisempinakin vuosina kokoonpanossa paukuttanut Tapio Santaharju. Kyllähän me vähän Kristiania kaipasimme, mutta emme liikaa. Talvinen Humpfonia-kokemus oli vielä melko kirkkaana mielessä, mutta saatoimme reilun tunnin setin jälkeen sanoa, että nyt kyllä kulki paremmin, paljon paremmin. Taustalla soittanut orkesteri pääsi nyt mielestämme paljon paremmin esille ja settikin oli mieluisampi. Muistiani saa haukkua surkeaksi, mikäli setti oli ihan sama. Ainoa asia, mitä moitimme Kammenpyörittäjän kanssa ja vanhempien ihmisten oikeudella ankarasti moitimmekin oli yleisön käytös. Ilmiö nimeltä humppajuna kuuluu Eläkeläisten keikoille, mutta siinä pitäisi olla joku tolkku. Asiallinen humppajuna kulkee yleisön joukossa niin, ettei kukaan muu ole vaarassa saada nyrkistä silmäänsä tai kaadu junan mennessä ohitse. Eilen illalla ihmiset, kaikenikäiset, nuoret ja vanhemmat, miehet ja naiset villiintyivät niin, että nurin mentiin siellä täällä. Mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja yleisöllä oli hauskaa, se on tärkeintä. 

Oli kyllä hauska ajaa yöllisessä kaupungissa, kunhan pääsimme pois ruuhkaisilta keskustan kaduilta, ilma oli viileää ja peltojen päälle muodostui kaunista usvaa. Päämme painuivat tyynyihin puoli kolmelta yöllä ja ainakin minun unissani humpattiin melkein aamuun asti. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus palata Joensuusta suoraan kotiin. Kammenpyörittäjä sai kuitenkin kutsun kaverinsa luokse ja sitä ajatellen karavaanimme tulikin melko läheltä kotia Riihivuoreen. Minä en ollut koskaan käynyt tässä korkealle vaaran päälle rakennetussa laskettelukeskuksessa, minä kun en mutkamäenlaskusta perusta. Hämmästyin kovasti, kun kiipesimme todella jyrkkää hiekkatietä aivan vaaran päälle hiihtohissien viereen. Täällä on sorakenttä, jonne matkailuautot ja -vaunut varmasti talviaikaan sankoin joukoin parkkeerataan laskettelutukikohdiksi. 

huipulla tuulee

Maisema on huikaisevan kaunis, vaikka sitä kyllä turmeleekin osaltaan hiihtohissien yläasemat ja erilaiset mainokset. Vaaran laella on kesäteatteri ja tänäänkin esityksiä. Leikittelin ajatuksella mennä katsomaan Kätkäläiset-esityksen, mutta arvatkaa vaan sainko aikaiseksi? En suinkaan, vaan nautin olostani, Eurosportista (eilinen Tourin etappi jäi väliin tiiviin ohjelman vuoksi) ja kirjoittelen postaustani. Vein Kammenpyörittäjän lähemmäs kaverinsa kotia ja hän ajeli pyörällä loppumatkan aikoen narrata, että tuli kotoa koko matkan. Ei sellaisia mäkiä, joita tällä matkalla on, sillä satavuotias Urheilu ei ole liukkain pyöristä! Kekkereiden päätyttyä joskus paljon myöhemmin menen häntä vastaan ja poimin kyytiini. 

Seuraan Eurosport playerin kautta Tour de Francen kahdeksatta etappia. Kurkistin luimupupusta, mitä eilen tapahtui ja nyt viihdyn mitä parhaiten. Ainoa mikä tässä lievästi harmittaa on se, etten edelleenkään pääse kokkaamaan mitään ranskalaista ruokaa. Mielikuvitukseni ei riitä, etenkin kun olen yksin. Minulla olisi varattuna salaattiainekset, mutta sitä ennen pitäisi käydä tiskaamassa astiat, eilisellä leirillä emme ehtineet käyttää tiskaamismahdollisuutta. Luultavasti natustelen vain pätkän patonkia ja mansikoita.

EDIT: kuvia lisätty tekstin joukkoon jälkijunassa