Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä parsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä parsa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle


Nyt en taas muista mistä italialaisen ruoan kirjastani olen tämän ohjeen ottanut, otin kuvia monesta kirjasta ennen matkaa, että voisin kokonaisia kirjoja mukana kuskaamatta käyttää näiden Italia-viikkojen. Voisi olla, että ohje on Ella Kannisen kirjasta, jonka nimeäkään en nyt tähän hätään muista. Pahoittelen. 

Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle

  • 10 viipaletta patonkia hyvin vinottain leikattuna (ei ollut sopivaa limppumallista leipää saatavilla, mikä kuulostaa kummallliselta, kun sijaitsemme juuri Ranskassa)
  • nippu vihreää parsaa, 18 kpl
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 150 g purkki levitettävää vuohenjuustoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia, persiljaa ja basilikaa


Tein tämän aterian täältä Ranskasta ostetulla sähköisellä paistolevyllä, näimme niitä monilla leirialueilla pari vuotta sitten etenkin ranskalaisilla ja tuumimme, että tuollainen voisi olla hyvä meillekin, sillä olemme useimmiten sähköpaikoilla. Tuo ihan bulkkituote maksoi noin 25 €, eikä tarvitse olla yhtään fiinimpi. Sillä mahtuu tekemään kahdelle ruokaa todella hyvin. Olemme nähneet melkein metrin mittaisia levyjäkin joillakin, siihen mahtuu sitten enemmänkin ruokaa paistumaan. 


Ohjeessa parsat puolitettiin pitkittäin, minä en tehnyt sitä. Leikkasin patongin tosiaan vinoiksi viipaleiksi ja söimme aperitiiveiksi päätypalat voin kanssa. Sekoitin vuohenjuuston kupissa sitruunamehun, oliiviöljyn, yrttien, suolan ja pippurin kanssa tasaiseksi kastikkeeksi. 

Laitoin paistolevyn kuumenemaan ja lorautin sille hieman oliiviöljyä. Nostelin parsat toiseen päähän levyä kypsymään ja toiseen päähän leipäviipaleet. Kääntelin niitä kaikkia muutaman minuutin välein. Kun parsat olivat napakan kypsiä, ripotin niille suolaa ja pippuria. Nostelin leipäviipaleet tarjottimelle ja jaoin vuohejuustokastikkeen leiville. Nostelin parsat leipien päälle, kahteen riitti vain 1 parsa, mutta valkkasin ne paksuimmat niihin kahteen leipään. Yksinkertaista ja hyvää, mutta tietysti aivan väärään aikaan syöty. 


Tänään leirialueen pitäisi tulla täyteen, jo aamulla respan ovessa luki Complet. Ei kyllä näytä siltä vielä näin kuuden pintaan. Melkoisia saapumistapahtumia on kyllä nähty, kolmen auton seurue piti ensin metakkaa laittaessaan autojaan sopiviin asemiin. Yksi meinasi kaivautua pitchin hiekkaan perusteellisemminkin. Nyt tulometakka on vaihtunut viihtymismetakkaan, eli kaikki hyvin. 

Giro d'Italian seitsemästoista etappi oli taas vuoripitoinen. Meillä oli kisakatsomo ulkona markiisin alla. Pakko myöntää kokkaamisen, syömisen  ja campingkyttäämisen vieneen hieman huomiota kisasta. Mutta etapin voitti ilmeisen yllätyksellisesti sitä johtava Isaac del Toro. Hän johtaa kokonaiskilpailua edelleen ja toisena on Richard Carapaz 41 sekuntia perässä ja Simon Yates on kolmantena 51 sekuntia ykkösestä jääneenä. 

lauantai 10. toukokuuta 2025

Giro d'Italian toisena kilpailupäivänä parsa-ricottapastaa

Luin aamulla Hesarista Raisa Laineen ohjeen, joka on julkaistu Glorian ruoka & viini-lehdessä.  En ollut vielä päättänyt mitä italialaista tänään söisimme, mutta siinäpä se ratkaisu oli nenäni edessä jo ennen kello kahdeksaa. Vihreää parsaa olimme syöneet vain kerran tälle keväälle, joten olihan se jo aikakin. Kävimme kaupassa tänään isommin ja onneksi marketista löytyi ricottaa. Välillä Ranskassa on vaikea löytää naapurimaiden ruokatarvikkeita, viime vuonna se oli manchego, jota ei löytynyt sitten millään. Pikkuisen modasin ohjetta saatavuuden nimissä.

Parsa-ricottapasta kahdelle

  • 200 g kuivaa pastaa
  • pastalle keittovesi hyvin suolattuna
  • 6 isohkoa vihreää parsaa 
  • 1 rasia ricottaa (vähempikin olisi riittänyt, mutten oikein muistanut miten hyvin se säilyy avattuna, joten laitoin koko purkin)
  • 50 g pecorinon ja gruyeren sekoitusta raastettuna
  • loraus pastankeittovettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • tuoretta basilikaa
Leikkasin parsat paloiksi, kuivemmat päät nakkasin kompostikuppiin. Kiehautin pastankeittoveden ja suolasin sen tanakasti. Laitoin pastat kypsymään. Meillä oli oikein muodikasta pastaa, sillä pastan pussissa lukeaa Dolce & Gabbana, #kuihienoose on? Laitoin pastan vaatiman keittoajan miinus kolme minuuttia ajastimeen ja jopa ajastimen päälle. 


Odotellessani pastan kypsymistä sekoitin ricottaan juustoraasteet, sitruunamehua, ripauksen suolaa ja pippuria. Sekoittelin tasaiseksi. Kun ajastin kilahti, tiputtelin parsapalat pastan kanssa samaan kattilaan kypsymään ja ajastimeen vielä 3 minuuttia. Kun se aika oli kulunut ja testipastassa oli sopiva purutuntuma, otin keittovettä talteen noin desin verran. Kaadoin loput vedet pois samalla, kun pasta ja parsa jäivät haaviin. 

Notkistin ricottamassan pastan keitivedellä ja sekoitin sen pastan ja parsapalojen kanssa tasaiseksi. Ripottelin päälle vielä vähän chihiutaleita. Annostelin lautasille ja luulin ensin, että annoksissa on hius tai monta, mutta ne olivatkin juustojen sulavia rihmoja. Kastiketta olisi tosiaan voinut olla vähemmän, mutta pastaa oli kerrankin sopivasti niin, ettei kummankaan tarvinnut ahtaa liikaa ruokaa eikä jäänyt mitään vähäisiä tähdenlentoja. 


Tämä oli muuten erittäin hyvä mobile- ja campingruoka, ei tullut kuin yksi kattila tiskiin ja ruoka valmistui yhdellä kaasuliekillä. 


Giro d'Italiassa ajettiin toisena etappina henkilökohtainen aika-ajo, ehdimme katsomaan siitä loppupuolelta vähän. Nopein oli nuori Joshua Tarling ja miehekkään vaaleanpunaisessa paidassa ajaa huomenna Primoz Roglic kokonaisen sekunnin etumatkalla toisena olevaan Mads Pederseniin. En vielä ole ehtinyt perehtyä paljonkaan siihen keitä on mukana kisassa, mutta ikisuosikkini Nairo Quintana nyt ainakin ja Yatesin kaksosista Adam. 


Huomenna ajetaan viimeinen Albania-etappi ja sitten on siirtyminen Italiaan. 

perjantai 6. toukokuuta 2022

Pasta Primavera Italia-haasteen alkuun


Olemme viime aikoina syöneet Korea-painotteisesti, mutta nyt siirryimme keittiömielessä Italiaan. Giro d'Italia alkoi tänään, ei tosin Italiasta, vaan Unkarista. En anna sen nyt häiritä, kolmen ensimmäisen Unkari-etapin jälkeen kilpailu siirtyy Italiaan. Giron piti alkaa Unkarista jo vuonna 2020, mutta silloin juuri alkanut koronapandemia pisti suikat sekaisin ja koko kisa ajettiin ilman ulkomaanosuutta vasta syksyllä. Sitä en tiedä miksei viime vuonna jo sitten palattu Unkari-suunnitelmiin. 

Aloitamme haasteen hyvin keväisellä pastalla, Pasta Primaveralla. Otin vinkkejä sieltä täältä, joten minulla ei ole linkittää yksittäistä lähdettä. Laitoin hieman pekonia tähän muuten kasvisruokaan, koska minulla sattui olemaan avattu paketti pekonia eikä herneitä sitten löytynytkään. Olin katsonut mustikkapussin hernepussiksi. Niin kokeilunhaluinen en ollut, että olisin mustikoita käyttänyt. Hmm, mustikkapasta?

Pasta Primavera kahdelle

  • 200 g pastaa 
  • runsaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
  • 4 viipaletta pekonia
  • vihreää parsaa (minulla sattui olemaan 6 vartta) 
  • puolikas pienestä kesäkurpitsasta ohuina viipaleina
  • 5-6 vartta kevätsipulia silppuna
  • suolaa ja pippuria
  • 0,5 dl kermaa
  • 2 rkl sitruunamehua ja sitruunankuorta raastettuna
  • raastettua parmesania
  • basilikaa
  1. Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä.
  2. Höyrytä parsoja pari minuuttia siivilässä. Nosta kylmään veteen, jotta kypsyminen keskeytyy ja parsojen vihreys säilyy. Leikkaa parsat paloiksi.
  3. Kuumenna pannua ja laita pekoniviipaleet sille ja paista niitä, kunnes rasva irtoaa ja viipaleet ovat pikkuisen rapeita, ei liikaa. Nosta viipaleet lautaselle odottamaan. Leikkaa pekoni saksilla paloiksi. 
  4. Lisää pannulle pekoninrasvaan silputtu kevät sipulin valkoiset osat, jätä vihreät osat silppuna odottamaan. 
  5. Lisää pannulle kesäkurpitsaviipaleet ja anna niidenkin kypsyä hetkinen.
  6. Kun pasta on kypsää, ota pari kauhallista keitinvettä tallelle, muuten kumoa pasta siivilään.
  7. Yhdistä pasta pannulle sipuleihin ja kesäkurpitsaan ja lisää mukaan pekonipalat ja parsat. 
  8. Lorauta päälle kermaa ja sekoittele. Jos on tarpeen, lisää hieman pastankeitinvettä, jos ruoka meinaa olla liian kuivaa. Varmista, että kaikki on kuumaa. 
  9. Mausta pippurilla, suolalla (jos se on tarpeen, pekonista tulee kyllä suolaa) ja sitruunamehulla. 
  10. Raasta annoksen päälle sitruunakuorta,  parmesania ja silppua hieman basilikaa vielä pinnalle. 

Unkarissa näyttää olevan ihanan alkukesäistä. Mietin, että milloin olemme mahtaneet viimeksi olla Unkarissa. Se on saattanut olla vuonna vuosituhannen vaihteessa, näyttäisi sielläkin olevan kirkkoja ja vesitorneja katsottavaksi. Girossa ajettiin tasamaan etappi ja mukana on monta suosikkiani, en ihan vielä ketä kaikkia onkaan. Ainakin Mark Cavendish ja Alejandro Valverde, josta on tänä keväänä sanottu aikovan lopettaa ammattilaisuuden tällä kaudella. Voittajaksi massakirissä kerkisi Mathieu van der Poel ja hän pitää pinkkiä paitaa huomenna. Aivan lopussa juuri ennen maaliviivaa Caleb Ewan kaatui ja menetti mahdollisuutensa voittoon. 

Ehdin jo miettiä, että ovatko Giron sivut tänä vuonna huonot vai vielä surkeammat ja taitavat olla jälkimmäiset. Kumpikaan meistä ei löytänyt tulostietoja ennen kuin vahingossa, enkä vielä löytänyt mistä ne löysin. Mahdollisesti jatkossa löydän ne vahingossa uudelleenkin. Tour de Francen sivut ovat ylivoimaisesti parhaimmat ja La Vueltakin menee Giron sivujen edellen. 

torstai 25. huhtikuuta 2019

Viittä vaille kesä – salaattia terassilla


Tänään voisi ajatella olevan toukokuun viimeinen viikko, mutta kalenterista on pakko uskoa, että huhtikuu tässä vasta on lopuillaan. Keskustassa koivuissa on jo hiirenkorvat! Takapihan terassillamme tarkeni tänään syödä ensimmäisen kerran paljain jaloin, kun piti kiirettä, ettei aurinko ehtinyt naapurin kuusien taakse.

Salaatti kaikilla herkuilla

  • 1 ruukku rapeaa salaattia
  • 1 pieni kurkku
  • 20 kirsikkatomaattia
  • 1 nippu vihreää parsaa
  • 1 avokado 
  • 1 pieni punainen suippopaprika
  • 200 g lämminsavulohta
  • 2 kananmunaa
  • tilkka etikkaa uppomunien keittoveteen
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
Kiehauta suuressa kattilassa vettä ja lirauta sinne tilkka etikkaa. Jätä kannen alle poreilemaan miedosti. Napsauta parsoista kuivakka osa vartta pois ja höyrytä parsat kevyesti, muutama minuutti vain, niin saa jäädä purtavaa. Ripauta päälle hieman suolaa ja pippuria.

Revi salaatti kulhoon paloiksi ja lisää sinne kurkku viipaleina, tomaatit puolitettuina ja paprika suikaleina. Sekoita ainekset salaatiksi. Halkaise avokado, poista siemenpallukka ja kuopaise sisus lusikalla pois. Leikkaa puolikkaat viipaleiksi. 

Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta, suolasta ja pippurista pieni salaattikastike, sitä ei tarvita kuin pari kolme ruokalusikallista. Sekoita kastike salaattiin, pyöräyttele lusikalla kastike jokapuolelle salaattia. Annostele salaatti lautasille. 

Ota savulohipalasta nahka pois ja leikkaa pala kahteen annoskappaleeseen, nosta palat salaattikekojen päälle. Laita toiselle reunalle kalaa höyrytetyt parsat ja toiselle avokadoviipaleet. 

Nosta vesi kattilassa uudelleen kiehumaan ja riko kananmunat kuppeihin valmiiksi. Pyöräytä kauhalla kiehuva vesi pyörteeseen ja laske rikotut kananmunat veteen kypsymään. Auta hieman kauhalla valkuaisia keltuaisten ympärille, mutta ainakin minun uppomunistani valkuaiset karkasivat aikalailla omille teilleen. Anna kananmunien kypsyä pari kolme minuuttia. Nosta munat talouspaperiarkin päälle hetkeksi ja kun vesi on imeytynyt paperiin, nosta uppomunat annoksiin kalapalojen päälle. Koristele tillillä ja pyöräytä päälle vielä hieman pippuria ja oliiviöljyä etenkin parsan ja avokadon päälle. 


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Keväinen alkuruoka – parsaa ja uppomuna

Koitan näin keväisin siirtää parsakauden alkua ainakin niin pitkälle, että ostamani parsa olisi Euroopasta. Saksasta tai Unkarista olevat pääsevät ostoskärryyni. Tänään meillä oli alkuruokana saksalaista vihreää parsaa. Pääruoka on sitten myöhemmin, paljon myöhemmin kunhan ragù ehtii muhia haudutuspadassa tarpeeksi. Ohjeen otin Familystyle Food-blogista.

Vihreää parsaa uppomunan kanssa kahdelle

  • 14 vihreää parsaa
  • 2 dl vettä
  • iso nokare voita
  • tryffelisuolaa
  • pippuria
  • parmesaania
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl etikkaa
Napsautin parsojen varret poikki siitä kohtaa, mistä ne luontevasti katkesivat, kaikista melko samasta kohtaa. Laitoin kattilallisen vettä kiehumaan uppomunia varten ja rikoin kananmunat pieniin pyöreäpohjaisiin kuppeihin odottamaan, niistä olisi helppo valuttaa munat kiehuvaan veteen.  

Otin esille pannun, jonka pohjalle parsat mahtuisivat yhtenä kerroksena. Kaadoin pannulle pari desiä vettä ja kun vesi kiehui, asettelin parsat vieri viereen pannulle. Kypsensin parsoja noin 7-10 minuuttia, kunnes ne olivat vielä rapsakoita, eivätkä vielä olleet alkaneet muuttua maastovärisiksi. Sulatin pikkukasarissa nokareen voita. 

Kun parsat olivat olleet pannulla muutaman minuutin, kaadoin kattilassa kiehuvaan veteen lorauksen väkiviinaetikkaa. Kiepautin kauhalla veden pyörivään liikkeeseen ja kumosin kananmunat matalalta, läheltä pintaa kiehuvaan veteen. Kananmunat kypsyivät vedessä noin 4-5 minuuttia ja nostin ne sitten silikonikauhalla talouspaperin päälle vadille. 

Asettelin annoksen lautasille 7 parsaa kumpaankin. Kaadoin päälle hieman sulaa voita ja nostin päälle uppomunan, jonka pinnan kosteus oli imeytynyt paperiin. Ripottelin päälle pippuria ja hieman ripaus tryffeliä-blogin arvonnasta saamaani tryffelisuolaa. Raastoin päälle parmesaania. Kun pistin veitsen uppomunan pinnan läpi, keltuainen valui parsojen päälle. Siitä muodostui yhdessä sulan voin ja parmesaanin kanssa maistuva kastike. Ihastuttava alkuruoka.