sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Maissintähkät espanjalaisittain

Saavuimme eilen kotiin viiden kuukauden matkan jälkeen, kieltämättä on kiva olla kotona taas. Olemme purkaneet autosta kaikenlaista tuomista ja paljon pyykkiä. Nyt jatkamme lähipäivät auton siivoamista ja järjestelyä, paljon puuhaa on tiedossa. Olin ajatellut, että useita La Vueltan etappia jäisi väliin, ensin laivamatkan ja sitten kotiinpaluuhässäkän vuoksi, mutta tänään palasin jo espanjalaiskokkailun pariin, tosin melko matalalla kynnyksellä. 

Kotiinpaluuseen liittyy aina käynti lähi-Lidlissä ja sieltä ostimme kaksi kotimaista maissia, jotka grillasimme tänään. Otin neuvot täältä

Grillatut maissintähkät espanjalaisittain

  • 2 tuoretta maissintähkää
  • vettä maissien esikeittämiseen
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl pimentonia
  • suolaa
  • tuoretta persiljaa silputtuna
Revin maisseista suojalehdet ja ne haivenet, minkä nimisiä ne nyt ovatkaan. Keitin maissintähkiä noin 6-7 minuuttia ja nostin ne lautaselle odottamaan. Sekoitin maustekastikkeen, oliiviöljyn, pimentonin, suolan ja persiljasilpun ja sutikoin sen maissintähkiin joka puolelle. 

Antti grillasi esikeitetyt, pintamaustetut maissintähkät kaasugrillillä joka puolelta, noin 10 minuuttia eri puolille käännellen. Aterialla oli  myös pienet lihavartaat, jotka ostimme Alankohollannista Jumbosta, näissä oli viimeiset päivämäärät ja tänään oli vielä aikaa ne valmistaa. 


La Vueltassa jäi siis torstain, perjantain ja lauantain etapit väliin kokkailun puolesta. Perjantain etapin pystyimme katsomaan laivassa, mutta kokkausmahdollisuutta ei tietenkään ollut. Eilen palasimme kotiin ja katsoimme loput etapista, mutta ruoanlaittoon ei silloinkaan ollut paukkuja, söimme karjalanpiirakat ja ruisleipää, erittäin hyvällä ruokahalulla. 

Tänään katsoimme kotiinpaluuhommien ohella 15. etappia, joka oli lyhennetty kuuman sään vuoksi. Alunperin sen piti olla noin 190 km, mutta sitä ajettiin lopulta 110 km. Sen nopein oli Wout Van Aert. Enric Mas johtaa kokonaiskilpaulua. Huomenna on lepopäivä ja tiistaina alkaa viimeinen kolmannes kisassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti