Viimeinen ateria – ennen seuraavaa tietysti

Meillä on vieläkin flunssa ja  pariskuntayskimme ja -niistämme melkoisesti. Olin kuitenkin ottanut sulamaan muutamia kampasimpukoita ja ne me eilen söimme tai itkimme ja söimme. Ei tosin ollut tarvetta itkeä, tuli hyvä, jopa erinomainen ruoka. Olisin halunnut käyttää tähän tuoreita punajuuria, mutta minulla oli vain yksi jääkaapissa ja kaupassa oli myytävänä kahden kilon pusseja, jota en tähän hätään halunnut ostaa. Niinpä käytin purkkipunajuurta ja kyllä sekin toimi. 

Kampasimpukat punajuuriespumalla

Kampasimpukat

• 12 pakastettua kampasimpukkaa hitaasti jääkaapissa sulatettuina
• iso nokare voita
• suolaa ja pippuria

Punajuuriespuma

• 6 pienehköä etikkapunajuurta
• 1 dl kermaa
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• 1 kaasupatruuna

Annoksen koristeluun

• tuoretta timjamia
• ruskistettua voita pannulta (ois voinu laittaa, unohdin)

Kampasimpukat siis sulivat edellisestä päivästä jääkaapissa. Kun ne alkoivat olla enää vähän kohmeisia, siirsin ne pussista peltilautaselle talouspaperiarkille ja laitoin takaisin jääkaappiin peitettyinä. Paperi imi kaiken kosteuden simpukoista ja ne olivat mukavan kuivia, kun oli aika paistaa ne.

Otin valmiiksi puolen litran sifonipullon, kannen, tiivisteen, keittosuuttimen, patruunakahvan ja patruunan. 

Tein kumpaakin aterian osaa yhtä aikaa, koska simultaanikapasiteetti ja siivoava kölvi. Laitoin pannulle ison nokareen voita sulamaan, jätin pannun pienelle lämmölle siksi aikaa, kun aloittelin espumaa, joka tarkoittaa vaahtoa, mutta kuulostaa fiinimmältä. Vähän kuten cocktail kuulostaa paremmalta kuin paukku tai drinksu. Otin simpukat pois jääkaapista ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. 

Laitoin punajuuripallukat blenderin kannuun ja kannen visusti kiinni, ymmärrätte varmaan miksi. Kone teki hommansa ja punajuuri muuttui melkoisen pieneksi silpuksi. Kaadoin mukaan kerman ja surruutin lisää. Kaavin kauniinvärisen kuohkean massan pikkuiseen kattilaan, sillä espuman piti oleman lämmintä. Mutta jos olisin tarvinut huoneenlämpöistä espumaa, se olisi ollut täydellistä. Kuumensin vaahdon varovasti, sen väri  muuttui kirkkaammaksi ja rakenne löyseni hieman. Maustoin suolalla ja pippurilla, pippuri pitää laittaa ennen viimeistä blenderöintiä, etteivät pippurin murut tuki sifonin suutinta. 

Samaan aikaan kuumensin pannua lisää ja kun voin vaahto alkoi muuttua vaaleanruskeaksi, nostelin sulat, kuivat simpukat pannulle. Paistoin niitä ensin noin puolitoista minuuttia ja sitten käänsin ne ja paistoin toista puolta vielä minuutin verran ja nostin pannun pois liekiltä. 

Kaavin kuumenneen punajuurivaahdon takaisin blenderin kannuun, jota olin varjellut välipesulta, kölvi oli niin tehokas, että meinasi tiskata kannun jo liian aikaisin. Lisäsin kuumaan vaahtoon pehmeän voin kuutioina ja blenderi teki taas hommansa. Voi ja kerma, ne ovat tässä taikasana ja unohdetaan sydämet ja verisuonet nyt hetkeksi. Tarkistin maun, oli passeli. Minulla oli sen verran kiire, etten enää siivilöinyt vaahtoa ennen sifoniin laittamista, mutta se kyllä kannattaa tehdä, jos vain ehtii. Tekee vaikka niin päin, että ensin tekee vaahdon valmiiksi asti ja sitten siivilöi ja lopuksi kuumentaa. Tosin tällä kertaa halusin voin ehtivän sulaa kunnolla massaan, ettei se jymähtäisi pulloon ja pilaisi espumaa. 

Kampasimpukat olivat siis viilenemässä olevalla pannulla edelleen, pelkäsin niiden ylikypsyvän, joten oli ripeä espuman kanssa. Kaadoin massan blenderin kannusta sifonipulloon, laitoin tiivisteen huolella kanteen, kannen pulloon, kanteen keittosuulakkeen ja kahvan kaasupatruunoineen. Kiersin kahvan kiinni kunnolla ja kaasu suhahti pulloon, jonka pinta kuumeni sekunneissa, kannattaa olla keittiöpyyhe tai patakinnas käden suojana. Ravistin pulloa muutaman kerran rivakasti ja tein pienen koepursotuksen kuppiin. Vaahto tuli oikealla tavalla pullosta, ei räiskyen ja pärskyen.

Pursotin espumaa lautasille, nostelin kuusi kampasimpukkaa kumpaankin espumalampeen ja otin loput hiipumassa olevasta timjamista koristeeksi. Pannulla olisi ollut vielä hyvää ruskettunutta voita, jota olisin voinut tiputella muutamia tippoja annokseen, mutten älynnyt.

Avasimme pullon ystävältä saatua samppanjaa, istahdimme pöytään ja söimme tämän räikyvänvärisen annoksen mitä parhaimmalla ruokahalulla. Mutta mitään muuta emme sitten olisi jaksaneetkaan. Jäi vielä mieleen, että pitää kokeilla tuoreista punajuurista samaa. Etikka oli ihan siinä hilkulla, että puskiko se läpi liikaa vai ei. Kampasimpukat onnistuivat niin hyvin kuin nyt voi toivoa pakastetuilla olevan mahdollista, jos saan ravintolassa noin hyviä syödäkseni, olen tyytyväinen. (omakehu on paras kehu, tulee kerrasta mieleinen)

Tähän ateriaan päättyi CampaKeittiiön vuosi 2018 ja edessä on uusi vuosi, jonka toivon menevän mahdollisimman nopeasti, täysin itsekkäistä syistä. Toivoakseni saan tänäkin vuonna toteutettua ruokahaasteet toukokuussa, heinäkuussa ja elo-syyskuussa ja niiden väleissä paljon muita kokkauksia. Myös CampaReissuista kirjoittelen, huomenna alkaakin perinteeksi muodostunut talvinen Viron matka, jolla aiomme jälleen bongata kartanoita ja syödä hyvissä virolaisissa ravintoloissa. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuiset kokeiluni. 

Espressovaahtoa

Päivällisessämme ei ollut muuta italialaista kuin kolmivärinen servetti, mutta jälkiruoassa sitten kyllä. Löysin hyvältä kuulostavan Frangelico-liköörillä maustetun espressovaahdon ohjeen ja otin asiakseni hankkia kyseistä likööriä Alkosta. Kävin Opiskelijan kanssa pukuostosten jälkeen vakiopitkäripaisessa, mutta siellä ei Frangelicoa ollut. Myyjä katsoi koneeltaan, että toisessa myymälässä sitä olisi yksi pullo, muttei hän tiennyt sanoa, oliko se jollekulle varattu tai mennyt jo, sillä tietojärjestelmä kertoi edellispäivän tilanteen. 

Menimme toiseen Alkon liikkeeseen ja etsimme hyllystä pulloa, jonka ulkonäön muistin hatarasti nettisivun kuvasta. Eipä näkynyt. Kysyin sitten kassalla myyjältä, oliko heillä sellaista ja sellaista likööriä, kun varastotilanteen mukaan pitäisi yksi pullo olla. Myyjä sanoi heti suoralta kädeltä, että kyllä vaan, yksi pullo löytyy ja se on tuolla poistokorissa, jonne hän se juuri oli nostanut. Ei hinnassa alennusta ollut, eikä pullo mitenkään elinkaarensa päässä ollut, mutta niin vain sattumalta halusin likööriä, joka ei ollut kenellekään muulle kelvannut. Noin hyvää asiakaspalvelua harvoin saa, että ihan pullolleen myyjä tietää heti kertoa, mihin suuntaan käsi pitää ojentaa. Aika iso pullo se on, ihanan pähkinäisen tuoksuista mettä, jota tarvitsin jälkiruokaani 2 rkl. Lopulle pitänee keksiä jotain käyttöä, muttei laittaa pähkinäallergisten pikkujoulun kahvin aveciksi. 

Otin ohjeen Manu's Menu-blogista, jossa olen muistaakseni joskus ennenkin ollut apajilla. Täytyy kyllä sanoa, että ohjeen mittasuhteet olivat hieman erikoiset. En oikein saanut selkoa, miten suuresta kahvimäärästä oli kyse ja minusta vaahtoa tuli paljon enemmän kuin odotin. Sain siitä 4-6 annoksen sijaan 8 annosta. Laitan mitat sen mukaan, miten arvelen neljään annokseen kuluvan. 

Frangelicolla maustettua espressovaahtoa neljälle

• 2 espressoshottia (vähän alle 1 dl)
• 1 dl sokeria
• 3 kananmunan keltuaista
• 3 dl kermaa
• 2 rkl Frangelico-likööriä tai muuta mieluista likööriä, tai ilman likööriä kokonaan, jos et tykkää
• 1 tl vastajauhettua espressokahvia koristeluun

Tee espresso kuppiin odottamaan ja sekoita siihen ruokalusikallinen sokeria, jätä jäähtymään. Alkuperäinohjeessa neuvottiin keittämällä keittämään espressoa yhdessä sokerin kanssa, mutten kyllä halunnut sitä tehdä, arvelin sen tekevän kahvista kitkerää. Erottele keltuaiset valkuaisista, jotka laitat talteen vaikka marenkia varten. Vatkaa kerma vaahdoksi ja ota siitä muutama ruokalusikallinen sivuun koristelua varten. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Lisää mukaan jäähtynyt kahvi ja likööri. Kääntele mukaan kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Annostele kuppeihin ja laita astiat jääkaappiin asettumaan ainakin pariksi tunniksi. Tarjoiluhetken alla laita annoksen päälle lusikallinen kermavaahtoa ja sirota teesihdin läpi hieman jauhettua espressokahvia koristeeksi. 

Annoksiin oli alkanut hieman tulla pohjalle kosteampaa velliä, mutta lusikoimme senkin silti samaa kyytiä. Ehkä vaahtoa tanakoittavaa keltuaista olisi pitänyt olla suhteessa enemmän, tai kermavaahdon paksumpaa. 

Giro d'Italian yhdestoista etappi ajettiin paikoin sateisessa säässä. Alkulähetyksessä puitiin paljon Richie Porten eilen saamaa kahden minuutin aikarangaistusta. En ihan tullut ymmärtämään, mitä tuhmaa hän oli tehnyt. Jollain lailla kyse oli ilmeisesti tallien välisestä kielletystä yhteistyöstä. Tämän päiväinen etappi oli 153 km mittainen ja sen lopussa oli kolme 15,3 km pitkää rinkulaa Imolan moottoriradan ollessa osa reittiä. Viimeisellä kierroksella ajajat liukastelivat moottoriradan sileää asvalttia melkoisessa vesisateessa ja ainakin Rigoberto Uran veti ikävät lipat. Onneksi hän pystyi jatkamaan ajoa ja sai kiinni sen porukan, mistä jäi jälkeen kaatumisen vuoksi. Katusha-tallin Ilnur Zakarin kiiruhti yksin karkulaisena ja saavutti etappivoiton noin minuutin erolla seuraaviin. Kokonaiskilpailun tilanne pysyi samana ja pinkissä jatkaa Alberto Contador. Hän näyttää toipuneen OTB:stä ainakin melko hyvin, mikä on hieno asia, kun vuorietapit lähestyvät.