Espanjalaiset kikherneet pinaatilla

Nyt on kuulkaa maailmankirjat sekaisin, tämä ohje EI OLE peräisin Spain on a Fork-blogista, vaan ihan toisaalta, täältä. Näyttää ihan kivalta sivustolta. Ja ohje oli oikein toimiva. Tosin tein vähän niin kuin itse halusin. 

Kikherneitä ja pinaattia

• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 pientä valkosipulinkynttä viipeleiksi leikattuna
• 1 rkl paprikapyrettä (samantapaista kuin tomaattipyre, tuubissa, jostain ostettu, saa eri tuimuuksissa, tämä oli mild)
• 1 pieni tölkki kikherneitä liemessä, huuhdottuna
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä (oma lisäykseni)
• suuri kourallinen pinaatinlehtiä (maksoivat 0,18€ eli tosi vähän)
• ripaus suolaa ja pippuria

Tein tämän sivukkeen ulkona Campingazilla paistinpannua käyttäen. Kuumensin ensin pannua hetkisen sellaisenaan ja sitten lisäsin ruokalusikallisen oliiviöljyä. Paistoin siinä ensin valkosipuliviipaleita ja seuraavaksi tursotin niille tujakkaa paprikapyrettä (ostettu jostain kun vaan muistaisi mistä). Sekoittelin ja lisäsin pannulle huuhdellut kikherneet. Kun kikherneet olivat kuumenneet, lisäsin pannulle lorauksen valkoviiniä lasistani, sillä siitä on tullut minulle ns. paha tapa. 

Kun muut aterian ainekset alkoivat olla valmiit, lisäsin pannulle vielä suuren kourallisen pinaattia. Sekoittelin ja kuumensin sen verran, että pinaatit laiskistuivat. Maustoin suolalla ja pippurilla ja tässäpä oli espanjalainen kikherne-pinaattisivuke grilliaterialle, jonka muut osakkaat olivat 3 ruskeaa herkkusientä, 1/4 vihreää paprikaa ja yksi salottisipuli, sekä kaksi ohutta kananfilepalaa. 

Nämä muut jutut paistettiin uudella sähkökäyttöisellä levyllä. Edellinen edullinen paistolevy alkoi vääntyä vinoksi, eikä sillä pysynyt öljy kyydissä. Se oli vikatikkiostos, kun näimme sellaisia monella muulla käytössä leirialueilla. Nyt pistimme elämän risaiseksi ja sijoitimme Tefal-levyyn kaksinkertaisen summan ja toivomme, että se on kestävämpi. 

La Vueltassa oli taas tapahtumarikas etappi, lepopäivän jälkeen oli into päällä ajaa, mutta loppupuolella ilmeni taas mielenosoituksia ja etappia jouduttiin lyhentämään. Tällä kertaa voittajaksi tuli se ajaja, joka ensimmäisenä ylitti kohdan, jossa maaliin oikeasti olisi ollut 8 km. Egan Bernal oli siis päivän etapin voittaja. Viimeinen nousu jäi kokonaan ajamatta. En pysty pelkkiä tilastoja katsomalla tietämään miten kaikki oikein meni, mutta edelleen Jonas Vingegaard on kokonaiskilpailun ykkösenä ja toisena on 48 sekuntia perässä Joao Almeida. Huomenna on vuorossa jo 17. etappi, joka on luonnehdinnaltaan medium mountain. 

Tetraruokaa – tähdenlentoteemainen papu-kanakeitto

Tein meille Mari Moilasen Tölkkiruokaa-kirjan hengessä lauantaina keiton, johon sain käytettyä varastoistani kolme tetraa ja yhden kanan tähteet. Kanan olisi voinut hyvin jättää poiskin, lautasella olisi silti ollut lämmittävä ja etenkin täyttävä lumisateiseen päivään sopiva sakea keitto. Tähteet on kuitenkin käytettävä pois ja mietittävä sen jälkeen milloin seuraavan kerran ostan kanaa (lue:broileria). Ensi vuonna aikaisintaan. Käytin tässä valmista gazpacho-keittoa, koska tetran päivämäärä jo hätyytteli ja arvelin sen olevan tähän ihan passeli juttu. Muutoin olisi käyttänyt tuoreita tomaatteja. 

Sakea papu-kanakeitto kahdelle

• 1 tetra suuria valkoisia papuja (230 g papujen osuus)
• 1 tetra kikherneitä (230 g herneiden osuus)
• 1 tetra valmista gazpachoa (3 dl) + puolikas tetrallinen huuhteluvettä
• noin 150 g valmista broileria haudutuspadasta
• 1 rkl oliiviöljyä
• 0,5 sipuli silputtuna
• 2 tl valkosipulimurskaa
• 0,5 dl punaviiniä
• pippuria
• suolaa
• tuoretta timjamia (hangen keskeltä pihan kulatungasta!) 

Avasin tetrat ja huuhtelin pavut ja herneet siivilässä. Tällä kertaa en säästänyt kikherneiden lientä, mutta se on mainiota ainetta, siis voi tehdä marenkia ja käyttää muutenkin kananmunan valkuaisen tapaan. Kuumensin kattilassa oliiviöljyä ja kuullotin siinä sipulia ja valkosipulia pari kolme minuuttia. Kaadoin kattilaan gazpanchon ja huuhteli tetraa ja kumosin noin puolikkaan tetrallisen huuhtelivettä kattilaan. Seuraavaksi sinne pääsivät tähdenlentokanat, jemmassa oli suunnilleen kaikki keskikokoisen broilerin koireisilihat. Rintafileet olivat jo menneet aiempaan korealaiseen kanakeittoon ja sitä ennen salaattiin. 

Kun keittopohja oli kiehunut pari kolme minuuttia, lisäsin sinne pavut ja kikherneet sekä tilkan punaviiniä. Taas muutama minuutti kiehumista, paljoa ei tarvittu, koska kaikki on  jo valmiiksi kypsää. Maistelin ja lisäsin pippuria ja ihan vähän suolaa. Annoksiin Antti haki ulkoa hangen keskeltä timjamia, sillä sitä on yhä saatavilla, joulukuun puolivälissä! Muita yrttejä meillä ei nyt ollutkaan, paitsi tilliä, jota unohdin käyttää sinä päivänä, kun sitä ostin silakkapihvejä varten. Nythän se sitten pysyy hengissä kiusallaankin. 

Täyttävä linssikeitto

Olemme edelleen siinä moodissa, että käymme kaupassa vain, kun maito on lopussa tai on jotain muuta erityistä asiaa tontin ulkopuolelle. Niinpä myös kotona olevia varastoja on käytetty aika mukavasti pois, kun emme koko ajan ramppaa ostamassa uutta ruokaa. 

Osuin näkemään instassa kuvan kreikkalaisesta linssikeitosta ja tuumin heti, että tuota täytyy kokeilla. Lyhyenä hetkenä-blogissa keitto oli oikein postattunakin, mutten nyt jostain syystä saa blogia näkyville. Kokeilen myöhemmin, jos voisin linkittää asiallisesti sinne, mistä vinkin löysin. EDIT: Nyt toimii taas: Kreikkalainen linssikeitto.  Pia kertoi löytäneensä keiton alun perin Baba Lybeckin tekemänä Etiketti-sivustolta (varmaan lehdestäkin).

Soveltelin hieman sen mukaan mitä varastoistani löytyi ja tulin lisänneeksi keittoon tetran kikherneinäkin, mutta se saattoi olla vähän liikaa ja turhaakin. Hyvää kyllä, mutta keitto oli niin topakkaa, että olin päiväunien tarpeessa syötyäni kaksi kauhallista keittoa. Edelleen pidän kuvakuria, yhdellä kuvalla siis mennään! Tästä syö kyllä neljä henkilöä aivan varmasti, eli me kahdena päivänä. 

Kreikkalainen linssikeittiö omana sovelluksenani

• 2 dl linssejä (punaisia ja vihreitä, purkinpohjia myöten)
• 1 tetra (3 dl) kikherneitä
• 6 pientä perunaa 
• 1 punasipuli
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 litra vettä + 2 dl vettä tomaattipurkkien huuhteluun
• 1 tölkki (400 g) säilöttyjä kokonaisia tomaatteja (muita tomaattituotteita ei oikein tällä erää talosta löytynyt)
• 1 pieni tetra paseerattua tomaattia
• 1 tl bruschetta-tahnaa (sellaista todella maukasta kirkkaanpunaista tomaattiseosta, joka kertoo olevansa bruschettaa varten, mistä lie meille purkki löytynyt)
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl tummaa kuivaa fariinisokeria
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl kuivattua yrttiseosta (viime kesän tuotoksia pihan kulatungista)
• 2 rkl smetanaa (siihen se vegaaniajatus sitten lätsähti)
• tuoretta lehtipersiljaa

Huuhtelin linssit ja jätin ne valumaan siivilään, samoin kikherneet. En muuten muistanut ottaa talteen kikherneiden lientä, olisi voinut tehdä taas marenkia. Mutta siis ei tehdä. 

Kuorin perunat, leikkasin ne pieniin paloihin ja laitoin kylmään veteen odottamaan. Silppusin sipulin. Availin tomaattipurkit ja kokosin muut ainekset lähettyville. 

Kaadoin todella reippaasti oliiviöljyä kattilaan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Kumosin kattilaan sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä hetkisen. Sitten lisäsin mukaan valutetut linssit ja vettä noin litran. Sekoittelin ja jätin linssit kypsymään noin kymmeneksi minuutiksi. 

Seuraavaksi lisäsin kattilaan tomaattituotteet (kokonaiset tomaatit purkista, paseeratun tomaatin ja sen tanhan), kikherneet ja perunat. Huuhtelin tomaattipurkit ja kaadoin huuhteluvedenkin kattilaan. Nyt alkoi olla keskikokoinen kattilani aika täynnä. Piti varovasti sekoitella ja nostaa keitto kiehumaan lempeästi. 

Maustoin keittoa sokerilla, suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Kun perunat alkoivat olla kypsiä, lisäsin mukaan vielä sitruunamehua ja sekoittelin, keitto oli  melkoisen sakeaa, mutten lisännyt vettä, koska kattilan reunat. Maistelin ja aloin olla makuun aika tyytyväinen. 

Annoksiin nostin kaksi kauhallista sakeaa keittoa, pinnalle lusikallinen smetanaa ja tuoretta lehtipersiljaa. Piti ottaa välilevot, ennen kuin jaksoin laittaa keitonloput rasiaan ja ripustaa pyykit, oli niin tuhtia ruokaa. Mutta erittäin hyvää! 

Punajuurihummus melkein Elinan ohjeella

Näin joulun alla Chocochilin instassa ihania kuvia punajuurihummuksesta ja päätin tehdä sellaista meille joulupöytään. Ja teinkin. En kuitenkaan lukenut Elinan ohjetta liiallisella pieteetillä, sillä tulin kypsentäneeksi punajuuret keittämällä, enkä paahtamalla, mikä varmasti olisi ollut parempi tapa. Hyvää siitä silti tuli. Ohje oli siis täältä. 

Punajuurihummus

• 300 g punajuuria
• 1 tetra kikherneitä
• 2 rkl kikherneiden säilöntälientä
• 2 rkl vaaleaa tahinia
• 1 dl oliiviöljyä
• 0,5 dl vettä
• sitruunamehua
• suolaa 
• 1 valkosipulinkynsi

Koristeluun

• oliiviöljyä
• sumakkia (unohdin)
• saksanpähkinöitä
• herneenversoja

Kuorin ja keitin punajuuret lohkoina. Huuhtelin kikherneet ja otin vähän lientä talteen. Kaadoin kypsät punajuuret blenderin kannuun ja keräsin sinne myös kikherneet, valkosipulin, tahinin ja suurruuttelin vähän aikaa. Lisäsin mukaan oliiviöljyn ohuena vanana blenderin kannen reiästä ja sopivan paksuuden saavuttamiseksi, hieman vettä , sitruunamehua ja kikherneiden säilöntälientä. Liemi lisää kuohkeutta. Maistelin ja lisäsin hieman vielä suolaa. 

Kaavin hummuksen lautaselle  ja koristelin sen oliiviöljyllä, saksanpähkinöillä ja herneenversoilla. Sumakin unohdin, vaikka sitäkin pohjattomista maustekätköistäni löytyy. Vaikka tämä hummus on tosi jouluinen väriltään, se sopii kyllä ympäri vuoden syötäväksi. 

Pasta e ceci – pastaa ja kikherneitä

Ranskalaisen ruokahaasteen aikana emme syöneet pastaa, nyt italialaisen ruokahaasteen aikana sitäkin enemmän. Tänään Giro d'Italian kolmantena kisapäivänä meillä oli pastaa kikhernekastikkeella. Löysin siihen ohjeen täältä. Pienensin ohjetta niin, että siitä olisi pitänyt riittää kahdelle, mutta kyllä siitä olisi riittänyt ainakin kolmelle, ellei neljälle. Laitan määrät sen mukaan, miten minä tein ja sanon, että syö siitä ainakin kolme. Vähän soveltelin 

Pasta e ceci – pastaa ja kikherneitä

• 200 g pientä korvan muotoista pastaa (mikä hyvänsä pasta käy, mutta mielellään jotain aika pienikokoista)
• vettä alkukeittämiseen + suolaa keitinveteen
• 2 rkl oliiviöljyä
• kourallinen varsiselleriä ohuiksi viipaleiksi leikattuna (minulla pakastimesta valmiiksi silputtua)
• 1 pieni punasipuli
• 1 pieni porkkana
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 1 oksa rosmariinia
• suolaa ja pippuria
• 1 tölkki tai tetra säilöttyjä kikherneitä (säästä liemi, niistä on voi tehdä marenkeja)
• 4 dl vettä
• paljon parmesaania (minulla noin tikkuaskin kokoinen pala raastettuna, pienestä palasta tulee hämmästyttävän paljon raastetta hienoteräisellä raastimella)
• basilikaa

Esikeitä pastaa noin puolet siitä ajasta, mikä on pakkaukseen merkitty keittoaika. Kumoa pasta lautaselle odottamaan. 

Kuullota sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä oliiviöljyssä noin 4-5 minuuttia. Lisää mukaan valutetut kikherneet ja sekoittele. Kaada pannulle kiehautettua vettä niin, että kikherneet ovat hyvin peitoksissa. Sekoita mukaan tomaattipyre ja nosta rosmariinin oksa liemeen. Anna kastikkeen kiehua noin 10-15 minuuttia. Maistele välillä ja mausta suolalla ja pippurilla alustavasti. 

Jos haluat kastikkeesta hieman sakeamman, käytä pannulla hieman sauvasekoitinta, niin että osa kikherneistä rikkoutuu.  Minä en tehnyt tätä. Kun kastike on kiehunut jonkun aikaa, se on vielä melkoisen ohutta, sillä pasta on tarkoitus kypsentää loppuun pannulla. 

Kaada puolikypsä pasta pannulle, sekoita huolellisesti ja laita kansi päälle. Anna seoksen kiehua maltillisella teholla sen aikaa, että pasta on kokonaan kypsää. Lisää mukaan puolet parmesaaniraasteesta, sekoita ja maistele. Lisää suolaa ja pippuria mikäli tarpeen. 

Kun pasta on kypsää ja maut kohdallaan, kauho ruokaa lautaselle ja ripottele päälle tuoretta basilikaa ja vielä avokätisesti parmesaania. Tämä oli mukava ruoka, täyttävä ja maukas ilman lihaa tai kalaa. Pidimme kumpikin. 

Eilen ajettiin myös Belgiassa Liege-Bastonge-Liege-ajo, jonka lopun ehdimme nähdä heti Giro-etapin päätyttyä. Sepä olikin melkoinen jännittävä ja lopultaan nolo tuoreelle maailmanmestari Julian Alaphilippelle. Hän tuli tehneeksi kaksi möhlinkiä loppukirissä. Ensin hän teki varomattoman sivuttaisliikkeen ja niin ollen Marc Hirschin ja Tadej Pogacarin loppu meni läskiksi. Sen lisäksi Julian teki amatöörimäisen virheen ja tuuletti voittoa liian aikaisin, nosti kädet ilmaan ennen maaliviivaa ja Primoz Roglic meni ja voitti kisan. Ai että minua harmitti Julian Alaphilippen puolesta, varmaan hänellä oli jonkun sortin tappi otsassa loppuillan. Hän olisi ilman tuota maaliviivavirhettäkin tullut pudotetuksi alemmas tuloslistassa sijalle viisi. Tuota ajoa hän tuskin unohtaa ikinä. En ole pitänyt häntä koskaan kovinkaan sympaattisena ajajana, mutten silti toivo kenellekään noin huonoa päivää. 

Tänään ajettiin siis Girossa vuorietappi Etnalla, mittaa sillä oli 149 km ja etapin loppu ajettiin vesisateessa. Voittajaksi ajoi ecuadorilainen Jonathan Caicedo, tämä oli hänen ensimmäinen grand tour-voittonsa. Kokonaiskilpailun kärkipaikkaa vielä arpovat ja sääntökirjaa lukevat Italiassa, päivitän sen tiedon, kunhan sen saan selville.  Girossa on muuten kuohuviinin roiskuttelua palkintojen jaossa, mitä ei Tourissa nähty tänä vuonna. Pusuneidot eivät pusuttele, seisovat vain maskit kasvoilla palkintokorokkeen vierellä. 

Jotkut ovat johtajia, mutta päälliköitäkin tarvitaan

Meillä töissä jokainen on johtaja, mutta sen lisäksi meillä on päälliköitä. Viimemainitut ovat sekä johtajia, että päälliköitä, kui hienoo se on? Eilen työpaikalla vietettiin päällikköpäiviä, joilla oli viimeisen päälle suunniteltu ohjelma. Sisäänkäyntikin oli erikseen päälliköille, me muut kuljimme sivuovesta. Ohjelmaan kuului tietysti myös ruokailua, jonka järjestämiseen myös minä osallistuin, vaikka sattuikin olemaan vapaapäiväni. 

Panostukseni oli melko vähäinen, valmistin päällikön kestävän jälkiruoan. Yksi päälliköistä noudattaa ruokavaliota, joka asettaa haasteita etenkin kokemattomalle diettikokille kuten minä. Tässä yhteydessä mainitsen, että olen varmistanut voivani käyttää tiettyjä tuotemerkkejä ja esimerkiksi kauraa valmistaessani syötävää kyseiselle henkilölle, joka ei ole keliaakikko, mutta välttää monia viljatuotteita. 

Jo vuosia sitten luin jostain, että kikhernesäilykkeen liemestä voi valmistaa marenkeja. En tuolloin kokeillut, mutta asia palasi mieleeni joitakin viikkoja sitten, kun töissä puhuttiin lounastauolla siitä, miten mistäkin yllättävästä voi tehdä jotain toista yllättävää juttua. Ja nyt sellaista yllättävää oli hyvä tilaisuus kokeilla. Ohjeen otin Chocochilistä. Se on melkein viiden vuoden takaa, joten en ihan idean aallonharjalla tässä ole. 

Mietin, että mitä voisin laittaa näitten munattomien marenkien kaveriksi, kun sen ei tulisi sisältää myöskään maitoa eikä gluteenia. Tuli mieleeni, että jonkunlainen eton mess-tyyppinen jälkiruoka voisi toimia ja sellaisen kyhäsin. 

Päällikön kestävä eton mess

Kikherneliemimarengit

• 1,5 dl kikhernesäilykkeen lientä
• 1,5 dl sokeria
• 1 rkl limemehua
• 1 tl vaniljatahnaa

Muut tykötarpeet

• gluteenittomia ja maidottomia keksejä
• Planti-kauravispiä
• Planti-kauravaniljakastiketta
• vadelmia
• pensasmustikoita

Tein marengit jo edellispäivänä, että ne ehtivät kuivua kunnolla. Kaadoin tetrallisen säilöttyjä kikherneitä siivilään ja pyydystin liemen astiaan. Sitä oli noin 1,5 dl. Kikherneet jätin odottamaan myöhempää käyttöä, tein niistä sen päivän aterialle hummusta. 

Kaadoin liemen yleiskoneen kulhoon. Liemen ulkonäkö muistutti tosiaankin paljon kananmunan valkuaista väriä ja paksuutta myöten, mutta tuoksu oli vienosti torstainen. Vatkasin pelkkää lientä ensin noin viisi minuuttia. Se tukevoitui melko nopeasti ja muuttui valkoiseksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan sokerin, vaniljatahnan ja limemehun ja jatkoin vatkaamista. Vaahto muuttui suorastaan häikäisevän valkoiseksi ja siitä tuli viidessä minuutissa aivan mahtavan topakkaa marenkimassaa, jota hieman epäröiden maistoin. Herranen aika, se oli tavallisen marengin makuista ja rakenne oli aivan sama. Tuoksussa oli kyllä aavistus hernettä. Luulen, että vanilja ja lime käänsivät tuoksua sopivasti toisaalle. 

Kaavin erittäin paksun massan pursotinpussiin, johon olin laittanut tähtityllan ja pursotin leivinpaperille pieniä marenkeja. Niitä tuli ihan valtavasti, tuosta 1,5 dl lientä olisi tullut kaksi pellillistä pieniä marenkeja, noin sata kappaletta! Tunnustan, että pursotin vain yhden pellillisen, sillä arvelin senkin olevan tarpeeksi. En tuohon hätään ehtinyt etsiä tietoa siitä, voiko marenkeja kuivattaa kahta pellillistä samaan aikaan uunissa. Olin aikeissa käyttää uunia muuhun ruoanlaittoon myöhemmin, eikä uuni voinut olla varattuna marengeille koko päivää. Joten maailma ei pelastunut, sillä marenkimassaa meni hieman kompostiin. Anteeksi maailma.  

Kuumensin uunin 90 asteeseen ja laitoin pellin sinne aluksi 90 minuutiksi. Se on tavallinen marenkiohjeeni, 90 astetta ja 90 minuuttia. Mutta kikhernemarengeille se ei riittänyt, nostin lämpötilaa 90 minuutin jälkeen 100 asteeseen ja kuivatin vielä 40 minuuttia ja siinä vaiheessa marengit alkoivat olla kuivia. Otin lämmöt pois ja jätin marengit uuniin vielä jäähtymään noin tunniksi. Uunin luukkua avatessa marengeista vielä leyhähti aivan kevyt hernemäinen tuoksu, muttei läheskään niin voimakkaasti kuin alun liemessä oli. 

Kaikkiaan marengit olivat uunissa melkein kolme tuntia, joten uunille olikin heti muuta käyttöä, kun se viimein vapautui. Marengit irtosivat helposti leivinpaperista ja olivat aivan kuivia ja rapeita. Uskaltauduin maistamaan yhden enkä löytänyt moitteen sijaan niistä. Jätin ne pellille jatkokuivumaan seuraavaa päivää varten.

Eilen kokosin jälkiruoan paremman astian puutteessa lasiseen leipävuokaan. Murustelin ensin vuoan pohjalle muutamia kauraisia suklaakeksejä ja nostelin seuraavaksi sinne muutamia marenkeja, vadelmia ja mustikoita. Lusikoin sitten hieman Planti-nimistä kauravaahtoa, sekään ei maistunut hassummalta, en ollut aikaisemmin käyttänyt tuon merkin tuotteita. Lisäsin toisen kerroksen marenkeja ja marjoja ja lusikoin loput kauravaahdosta päälle. Koristelin vielä annoksen muutamilla kokonaisilla kekseillä ja lopuilla marjoilla ja kaadoin päälle hieman paksua kauravaniljakastiketta. 

Annos oli kieltämättä melko suuri yhdelle, mutta arvelin jonkun muunkin voivan haluta maistaa sitä. Vuoka oli kuulema mennyt päällikön mukana hänen toimistoonsa aterian päätteeksi, joten en sitten tiedä kuinka sen jakamisen kanssa lopulta kävi. Loput marengit laitoin lasipurkkiin ja vein ihmeteltäväksi, huomenna näen onko kukaan maistanut ja jos niitä on vielä, voin tehdä tuoksutustestiä ja tutkia pysyvätkö kikhernemarengit rapeina vai nahistuvatko ne nopeasti. 

Arros brut

Tänään tein meille päivälliseksi kasvisruokaa, jonka nimi kääntyy vaikkapa rapariisiksi. No ei sentään. Englanniksi sitä sanotaan dirty rice-nimellä ja espanjaksi se on arros brut. Unohdin aamulla poiketa kaupasta pinaattia, joten se jäi ohjeesta pois. Otin pinaatin tilalle kaksi suloista kesäkurrea kulatungasta. Ei minulla ollut tuoreita artisokkiakaan, mutta säilöttyä oli kuin olikin, joten sillä mentiin. Ohjeen otin tästä  blogista, olen tehnyt sen ohjeilla pari muutakin ruokaa viime kesänä, mm. tämän tonnikalan ja tämän jälkkärin. Puolitin Albertin ohjeen ja se oli passeli määrä kahdelle ja sovelsin myös pavut kikherneiksi. 

Arros brut kahdelle

• iso loraus oliiviöljyä
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 pientä kesäkurpitsaa (pinaatin sijaan)
• 1 tomaatti
• 1 pieni purkki kikherneitä
• 3 öljyyn säilöttyjä latva-artisokkaa 
• 0,5 rkl pimentonia
• 0,5 l kasvislientä
• 1 pieni kuori sahramia (muutama hitunen, noin neljäsosa teelusikallisesta)
• 1,5 dl pyöreää riisiä (käytin paellariisiä)
• suolaa ja pippuria

Leikkasin kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi ja silppusin valkosipulinkynnet. Halkaisin säilötyt latva-artisokat, raastoin tomaatin ja kuumensin kasvisliemen kiehuvaksi. Huuhtelin kikherneet kylmällä vedellä. Kuumensin pannulla ison lorauksen oliiviöljyä ja kumosin pannulle valkosipulisilpun ja kesäkurpitsaviipaleet. Hetken päästä lisäsin mukaan raastetun tomaatin ja kikherneet sekä sahramin ja pimentonin. Kaadoin mukaan noin kolme desiä kasvislientä ja sirottelin riisit pannulle. Sekoitin ihan vähän ja nostelin latva-artisokkapalat mukaan. 

Pienensin hieman kuumuulla pannun alla ja annoin liekin tehdä tehtävänsä ja kypsentää riisiä pikkuhiljaa. Ravistin pannua muutamaan kertaan, mutten enää varsinaisesti sekoittanut ruokaa. Lisäsin lientä vähitellen niin, että kaikkiaan sitä meni kaikkiaan puolisen litraa. Maustoin riisiä suolalla ja pippurilla ja maistelin moneen kertaan. Kun liemi oli imeytynyt riisiin ja riisi oli juuri ja juuri kypsää, laitoin liekin pannun alta pois ja kannen sen päälle noin viideksi minuutiksi. Tämä oli erittäin hyvää kasvisruokaa ja taisipa olla aivan vegaanistakin. Kaikkiaan riisin kypsyminen vei noin 35 minuuttia ja tekniikka oli melko lähellä paellan tekemistä. 

La Vueltan kymmenes etappi meni niinkuin pelkäsin, eihän Nairo pärjännyt kovinkaan hyvin, aikaa-jo ei vain ole hänen juttunsa. Yksikään metri hänen ajamisestaan ei näyttänyt siltä, että hän olisi nauttinut matkasta ja maalissa hän oli kolmisen minuuttia voittajaa  Primoz Roglicia perässä ja punainen paita vaihtoi omistajaa suitsait. Nairo Quintana putosi sijalle neljä. Hänen edellään ovat johtava Roglic, Aljandro Valverde ja Miguel Angel Lopez. Primoz Roglic saattaa nyt olla siinä asemassa, että hän vielä pitää johtajan paidan päällä loppuun asti. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, esimerkiksi poronpaisti ja loma

Loman viimeinen päivä, miksi sen pitää tulla niin nopeasti? Antti auttoi torjumaan pientä viimeisen lomapäivän ankeutta katsomalla kanssani loppuun erittäin hyvän islantilaisen Loukussa-sarjan toisen tuotantokauden. Sitä voi suositella, mikäli tahtoo katsoa jotain muuta kuin Frendejä tai Simpsoneita. Areenasta löytyy. 

Sarjan saatua hyvän päätöksen, laitoimme pienen tähdenlentotyyppisen päivällisen. Siihen tuli eilisen poronpaistin loput ja muutakin pientä sitä sun tätää, kuten kaksi perunaa kuutioina paistettuna ja kirpeiksi sattumiksi puolukoita. 

Poronpaistia pastasalaatissa

• noin 200 g grillattua poronpaistiviipaleita vielä ohuemmiksi suikaleiksi leikattuina
• vähäsen puolukoita
• pari keitettyä perunaa kuutioiksi leikattuina ja paistettuina
• eilisestä salaatista poimitut kurkkupalat pikkukuutioina
• samasta salaatista nektariinilohkot kuutioiksi leikattuina (salaatinlehdet laitoin kompostiin, ne olivat nahistuneita)
• 200 g kuivapastaa
• 1 tetra kypsiä kikherneitä
• 1 punainen kesäsipuli
• 1 tavallinen kesäsipuli
• kolmannekset punaisesta, keltaisesta ja oranssista paprikasta
• puolikas keskikokoisesta kesäkurpitsasta
• muutama kirsikkatomaatti
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• puolikkaan appelsiinin mehu
• puolikkaan limen mehu

Hirveän pitkä ainesosaluettelo! Mutta tähän tuli siis vähän sitä ja tätä, mitä oli viikonlopulta jäänyt tähteeksi. Paistin olin leikannut jo eilen ohuiksi viipaleiksi ja ne leikkasin suikaleiksi. Salaatista poimin pois salaatinlehdet ja silppusin kurkun ja nektariinin kuutioiksi, samoin pari tähdeperunaa. Perunakuutiot paistoin oliiviöljyssä rapeiksi. Paistin kanssa tarjolla olleet puolukatkin säästin. Sipulit leikkasin ohuiksi kiekoiksi. 

Leikkasin paprikoista kolmannekset ja ne suikaleiksi, samoin puolikkaan kesäkurren. Ne asettelimme savustimen kalatelineeseen, samoin muutaman kirsikkatomaatin (tellinkiin saa hyvin pienet kalat kyljittäin, mutta se sopii hyvin vihannestenkin savustamiseen). Antti laittoi vihannekset sähkösavustimeen noin 20 minuutiksi. 

Keitin pastan ja kumosin kypsät kierremakaronit kulhoon, lisäsin sinne huuhdellut kikherneet, sipulit, paistisuikaleet, puolukat, kurkun ja nektariinin sekä oliiviöljyä ja sitrusmehut. Maustoin suolalla ja pippurilla, sekoittelin hyvin. Kun vihannekset olivat savustuneet kevyesti, leikkasin ne pienempiin paloihin. Kaadoin salaatin laakealle lautaselle ja kumosin savustetut vihannekset päälle. En kyllä tajua, minkä verran luulin meidän jaksavan syödä, mutta tulipa samalla työlounas huomiselle. Hyvää hävikkiruokaa. Savustetuista vihanneksista parhaita olivat paprikat, kesäkurpitsa ei  niinkään saanut lisäarvoa savustuksesta. 

Koska päivän tunnelma on ollut apea loman loppumisen tähden, pidimme tunnelmaa yllä katsomalla HBO:n Chernobyl-sarjan yhtä kyytiä. Olipa sekin hyvä! Nyt on hyvä käydä nukkumaan ja aamulla herätä aitoon arkeen. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikkiruoka-aiheisia postauksiamme. 

Täydellinen talvipäivän keitto

Tänään oli juuri sopiva sää syödä höyryävän kuumaa keittoa. Sellaista, jonka syöminen aiheutti nenän niiskutusta ja kielenpolttamisen vaara oli ilmeinen. Parasta keitossa oli se, ettei sitä varten ollut tarpeen käydä kaupassa, ainekset löytyivät hieman varastoja kaivelemalla. Idean poimin Hannenelta, vaikka lopputulos olikin melko erilainen kuin hänen minestronessaan. Otsikossaan hän jo mainitsee sanan muunneltava, sitä minä tosiaan tein. Ainesosalista on pitkänpuoleinen, mutta tosiaan kaikki olivat sellaisia, joita minulla sattumalta oli kaapeissa, keitosta tuli sellainen omasta tai asiakkaan päästä-tyyppinen. 

Talvipäivän minestrone (6 annosta)

• 1 pussillinen pakastettua soffrittoa (noin 100 g)
• 1 pieni pakasterasia keitettyjä suuria valkoisia papuja
• 1 pieni tölkki kikherneitä
• 3 porkkanaa
• 3 topakkavartista kevätsipulia
• noin 10 nahkeaa kirsikkatomaattia (ei tarvitse olla nahkeita!)
• 1 dl kuivia punaisia linssejä
• 2 dl kuivaa pastaa
• nokare voita
• 300 g porojauhelihaa
• 1 litra vettä
• 1 dl punaviiniä
• suolaa ja pippuria
• 1 tl sokeria
• 2 rkl tomaattipyrettä
• Mutti-tomaattietikkaa
• 1 rkl portugalilaista kuivattua tomaattimurua
• tuoretta persiljaa ja timjamia

Aloitin ottamalla jauhelihan, soffritton ja valkoiset pavut sulamaan. Etsiskelin kaapeista kikherneet ja punaiset linssit esille, samoin tutkin vihanneslaatikkoa ja kelpuutin sieltä mukaan porkkanoita ja kirsikkatomaatteja. Jäisten aineitten sulaminen otti aikansa, käytimme sen Täydellinen kesä-sarjan katsomiseen. Se oli meille uusi sarjakokemus, hauskan norjalaisen komediasarjan kolmoskausi. Siinäpä hauskaa ajanvietettä! Norjalaisten oma Solsidan. 

Varsinaisen keittopuuhan alkuun silppusin sipulit ja kuorin porkkanat. Siivutin porkkanat ohuiksi viipaleiksi, varoin sormiani, mandoliinini on hurjan terävä. Kuumensin kattilaa hieman ja laitoin sinne sulaneen soffrittokimpaleen (tein soffrittoa lokakuussa Hannelen neuvoin, mutten näköjään olekaan postannut sitä), sipulisilpun ja porkkanaviipaleet. Surrautin kirsikkatomaatit Bamixilla murskaksi ja lisäsin ne kattilaan. Kaadoin mukaan vettä ensin puolisen litraa ja annoin keittopohjan muhia hetkisen, paistoin samaan aikaan pannulla porojauhelihan. Olin ensin aikeissa pyöritellä jauhelihasta pieniä lihapullia, mutta laiskuus iski. 

Sulatin voinokareen pannulla ja kun voin kuohu alkoi muuttua valkoisesta vaaleanruskeaksi, lisäsin jauhelihan pannulle. Murustelin sen puulastalla aivan pieneksi ja paistelin kypsäksi. Maustoin reippaasti suolalla, pippurilla, tomaattipyreellä ja kuivatulla tomaattimurulla. Kun jauhelihamuruissa oli tarpeeksi makua, lisäsin ne keittokattilaan. Sinne päätyivät myös kikherneet, pavut, linssit, punaviini ja vielä puolisen litraa vettä. Keitto kiehui maltillisella lämmöllä muutaman minuutin ennen kuin kumosin joukkoon vielä kuivaa pastaa. 

Kun pasta alkoi olla kypsää, maistelin lientä. Se vaati vielä potkua ja sitä tuli tomaattietikasta, sokerista ja pippurista. Suolaakin piti vielä lisätä. Keittoa tuli kaikkiaan noin 6-8 annosta. Erittäin hyvää talvipäivän syötävää, porojauhelihasta tuli syvää makua, pavut saostivat liemestä hyvän sakeaa ja vaikka tomaattien määrä jäi vähäiseksi, toi tomaattietikka liemeen hyvää potkua. Annosten päälle laitoin vielä hieman tuoretta persiljaa ja timjamia. Kumpikin näistä lempiyrteistäni sopi keittoon erittäin hyvin. Huomenissa syömme loput lämmitettynä, enkä usko että laatu kärsii. 

Kerrasta koukkuun – hummus

Olimme eilen syömässä kivassa ravintolassa, jossa söimme koko tapaslistan läpi. Ei siinä monenmontaa annosta ollut, joten urotekokaan ei ollut suurensuuri. Minusta parhain annos oli punajuurihummus, jota kaikki katsoimme ensin hieman epäluuloisina, mitä ei mitenkään voi järjellä selittää. Sehän oli yltiöhyvää! 

Kuvan punajuurihummus todellakin liittyy tarinaan, se on oikeastaan pääsyyllinen!

Tänään oli viimeinen päivämme Lagosissa ja keittiö viimeistä kertaa käytössämme tällä reissulla. Niinpä valmistin päivällinen täällä majoituksessa, loput reissupäivät olemme hotelleissa, eikä kokkausmahdollisuutta ole. Pääruoka oli sinänsä aivan kelpoa spaghetti carbonaraa, mutta siitä ei jaksa jaaritella enempiä, onnistui ihan hyvin, enkä tehnyt kovin paljon liikaa, vain yksi kauhallinen jäi syömättä. Mutta sivupalana olleet hummukset olivat niin hyviä, että niistä voin jaaritella pitempäänkin. 

Olen nähnyt lukuisia hummuksia esimerkiksi Kokit ja potit-blogissa, hän on erilaisten tahnojen erikoismestari. Ohjeen otin kuitenkin Soppa-Hannan blogista, sillä hän otsikoi niin kivasti. Ja toisen vinkin otin kaupan valmiista hummuspurkista, siellä oli rivissä terveellisten ruokien erikoishyllyssä oliivin ja avokadon makuisia hummuksia ja koska meillä oli hieman oliiveja jäljellä, käytin niitä. 

Hummusta oliiveilla ja ilman

• 350 g säilöttyjä kikherneitä
• 1 sitruunan mehu
• 6 rkl oliiviöljyä
• noin 10 mustaa oliivia
• kuivattua tomaattimurua
• pippuria
• 2 tl tahinia
• noin 0,5 dl vettä
• tuoretta persiljaa ja oreganoa (koska niitä oli)

Kumosin kikherneet purkista lävikköön ja huuhtelin ne hyvin. Jätin herneet lävikköön valumaan siksi aikaa, että poistin oliiveista kivet. Laitoin ensin pieneen kannuun puolet kikherneistä, ison lorauksen oliiviöljyä ja sitruunamehua. Käytin vuokrakeittiön varusteista ilokseni löytynyttä sauvasekoitinta ja surruuttelin sillä massan tasaiseksi. Löysensin sitä hieman vedellä ja maustoin tahinilla, pippurilla ja tomaattimuruilla. Lusikoin massan tarjoilukuppiin. 

Toisen puolen kihkherneistä valmistin samalla lailla hummukseksi, mutta mukaan pääsivät kivettömiksi putsatut mustat oliivit. Tämäkin setti vaati hieman vettä, että rakenne oli sopivan lusikoitavaa ja levittyvää. Näitä pitää alkaa kotona tehdä ihan heti ja usein! Pitää kysyä hummustaitureilta, kuinka hyvin hummus säilyy. Jos sitä siis jää. 

Päivän retkikohteena olivat Lagosin reunamat ja sieltä löytyneet katutaidekohteet. Kuvia riittää kyllä etsittäväksi ja satunnaisesti löydettäväksi, kunhan vain pitää silmänsa auki ja katsoo selän taaksekin jatkuvasti. 

Kävimme myös Lagosin entisessä vankilassa, joka on katutaiteilijoiden tukikohtana nykyään, siellä on ovet satunnaisesti auki ohikulkijan vilkaista. 

Huomenna Lagos jää taakse, nyt jo kolmatta kertaa emmekä aiokaan väittää, ettemmekö tulisi tänne vielä takaisin. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tämäkin nyt on enempi ruoka-aiheinen.

Tähdenlentoja ja matka-ananasta

Eilen keitin pastaa liian paljon ja se tonnikalapurkkikin oli aika iso. Ruokaa tuli siis liikaa, vaikka koitimmekin syödä edullista ateriaa parhaamme mukaan. Ajattelin ensin, että vain lämmitämme lopun tonnikalapastan tänään, mutta muutin mieleni ja jatkojalostin siitä pastasalaatin muutamin lisäaineksin. Niiden hinta oli pari kolme euroa, joten kalliisti emme tänäänkään syöneet. 

Tähdenlennokas pastasalaatti

• noin 400 g eilistä tonnikalapastaa (jossa pastaa, tomaatteja, sipulia, parmesaania ja sekalaisia mausteita)
• 1 Jalostajan hernekeittopurkin kokoinen purkki kikherneitä
• 1 palikka fetajuustoa (jätin Arlan salaattijuuston ostamatta, sitäkin oli naapurin mercadossa)
• 6-8 pientä luumutomaattia
• puolikas kurkku
• 2 kananmunaa
• vihreitä ja mustia oliiveja
• basilikaa
• persiljaa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä 
• sitruunamehua

Otin pastanloput jääkaapista lämpenemään ja keitin pari kananmunaa. Leikkasin tomaatit paloiksi ja kuorin kurkun, talvinen kurkku on niin paksukuorista, että se on viisainta kuoria. Huuhtelin kikherneet ja jätin ne lävikköön valumaan. Leikkasin fetan paloiksi ja kun kananmunat olivat mututuntumalla täydellisiä, otin ne kiehumasta, kuorin ja leikkasin lohkoihin. Käytin pasta-astiaa hieman mikrossa, että pasta olisi irtonaista ja muutkin ainekset hiemat notkistuisivat. Sekoitin pastaan tomaatit, kurkut, kikherneet, fetan, oliivit ja kananmunalohkot. Pinnalle ripottelin yrttejä, hieman suolaa ja kunnolla pippuria. Ihan viimeiseksi lurittelin päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunamehua. 

Meillä oli lähikaupasta ostettu sitkas (siis täydellinen) leipä, azorilaista voita ja portugalilaista roseviiniä tätä tähdenlentoa komppaamassa ja olimme niin reippaita, että vain muutama pastaputkilo ja kikherne jäi syömättä. Hyvä me! 

Jälkiruoka muodostui karamellisoidusta matka-ananaasta, jonka ostimme jo pari kolme päivää sitten. Siitä meni puolet tähän jälkkäriin. Lisänä oli vaniljajäätelöä.

Karamellisoitu matka-ananas jäätelön kanssa

• puolikas suuresta ananaksesta
• 2 rkl voita
• 4 pientä annospussia sokeria (kahvilasta mukaanotettua)
• loraus punaista portviiniä
• vaniljajäätelöä
• annoksen päälle suolalla maustettua suklaata raastettuna

Kuorin ja leikkasin ananaksen paloihin. Kuumensin pannua ja lisäsin sinne voita ja sokeria. Nostelin pannulle ananaspalat. Pyörittelin niitä pannulla hetkisen sen oloisena, että tiedän mitä teen ja illuusiota vahvistaakseni kaadoin mukaan vähän portviiniä. Kun ananakset olivat sen näköisiä, että nyt ne voi syödä, lusikoin niitä lautasille vaniljajäätelön kaveriksi, Antti raastoi pinnalle suolakiteillä kipakoitua suklaata, minä lusikoin kastiketipat päälle ja esittelin annokset yleisölle. Voi kun olisi ollut kokonaisia rosepippureita, nekin olisivat sopineet tähän!

Minun oli tarkoitus laittaa tähän valkoista portviiniä, mutta olin jo hulauttanut pullosta, kun huomasin sen olleen rubya, valkoinen portti oli jääkaapissa. Ruby teki kyllä hyvän lopputuloksen, siitä tuli voin ja sokerin kanssa ihana punertava kastike. Kuva voisi tietysti olla parempi, mutta tämän kummempaan en nopeassa tilanteessa kyennyt. 

Onneksi on tiskikone, niin ei tarvinnut tiskata käsin. Huomenna syömme ananaan loppuun, sillä majoituksen vaihto lähestyy ja ruokatarvikkeet pitää ajaa vähiin ennen pitempää automatkaa. Sään puolesta ruokatarvikkeet kyllä säilyisivät, mutta tilaa on niin niukalti, ettei huvita istua koko päivää ruokakassi sylissä.

Aamupäivällä oli taas mitä mainioin rantakävelysää. Marraskuu on ilmeisen hyvä aika vuodesta laittaa lapset surffauskouluun, en kyllä omiani olisi päästänyt.

Kaikenlaista lilluu merissä, muunmuassa tämmöisiä söheröitä, ainakin muoviletkua, ruostunutta rautaa, betonimyökkyjä, köyttä ja muoviverkkoa oli tässä käänteiskauniissa kasassa, joka taisi rantautua edellisen nousuveden aikaan.

Tämmöiset levämuodostelmat sen sijaan eivät varmaan ole kauhean paha juttu rannoilla. Tietääksemme näitä kuivataan ja hienonnetaan lannoitteeksi ja ihmiset poimivat aamukävelyllä parhaita paloja mukaansakin. Me emme, kun emme tienneet mihin niitä voisi käyttää.

Aamukävelyn päätteeksi poikkesimme kahville aiemmilta kerroilta tutun Hotel Farolin kahvilaan. Aika pätevä sotku espresson jälkeen. Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tässä on tätä apepuoltakin.