tiistai 3. syyskuuta 2019

Arros brut

Tänään tein meille päivälliseksi kasvisruokaa, jonka nimi kääntyy vaikkapa rapariisiksi. No ei sentään. Englanniksi sitä sanotaan dirty rice-nimellä ja espanjaksi se on arros brut. Unohdin aamulla poiketa kaupasta pinaattia, joten se jäi ohjeesta pois. Otin pinaatin tilalle kaksi suloista kesäkurrea kulatungasta. Ei minulla ollut tuoreita artisokkiakaan, mutta säilöttyä oli kuin olikin, joten sillä mentiin. Ohjeen otin tästä  blogista, olen tehnyt sen ohjeilla pari muutakin ruokaa viime kesänä, mm. tämän tonnikalan ja tämän jälkkärin. Puolitin Albertin ohjeen ja se oli passeli määrä kahdelle ja sovelsin myös pavut kikherneiksi. 


Arros brut kahdelle

  • iso loraus oliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä kesäkurpitsaa (pinaatin sijaan)
  • 1 tomaatti
  • 1 pieni purkki kikherneitä
  • 3 öljyyn säilöttyjä latva-artisokkaa 
  • 0,5 rkl pimentonia
  • 0,5 l kasvislientä
  • 1 pieni kuori sahramia (muutama hitunen, noin neljäsosa teelusikallisesta)
  • 1,5 dl pyöreää riisiä (käytin paellariisiä)
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi ja silppusin valkosipulinkynnet. Halkaisin säilötyt latva-artisokat, raastoin tomaatin ja kuumensin kasvisliemen kiehuvaksi. Huuhtelin kikherneet kylmällä vedellä. Kuumensin pannulla ison lorauksen oliiviöljyä ja kumosin pannulle valkosipulisilpun ja kesäkurpitsaviipaleet. Hetken päästä lisäsin mukaan raastetun tomaatin ja kikherneet sekä sahramin ja pimentonin. Kaadoin mukaan noin kolme desiä kasvislientä ja sirottelin riisit pannulle. Sekoitin ihan vähän ja nostelin latva-artisokkapalat mukaan. 

Pienensin hieman kuumuulla pannun alla ja annoin liekin tehdä tehtävänsä ja kypsentää riisiä pikkuhiljaa. Ravistin pannua muutamaan kertaan, mutten enää varsinaisesti sekoittanut ruokaa. Lisäsin lientä vähitellen niin, että kaikkiaan sitä meni kaikkiaan puolisen litraa. Maustoin riisiä suolalla ja pippurilla ja maistelin moneen kertaan. Kun liemi oli imeytynyt riisiin ja riisi oli juuri ja juuri kypsää, laitoin liekin pannun alta pois ja kannen sen päälle noin viideksi minuutiksi. Tämä oli erittäin hyvää kasvisruokaa ja taisipa olla aivan vegaanistakin. Kaikkiaan riisin kypsyminen vei noin 35 minuuttia ja tekniikka oli melko lähellä paellan tekemistä. 




La Vueltan kymmenes etappi meni niinkuin pelkäsin, eihän Nairo pärjännyt kovinkaan hyvin, aikaa-jo ei vain ole hänen juttunsa. Yksikään metri hänen ajamisestaan ei näyttänyt siltä, että hän olisi nauttinut matkasta ja maalissa hän oli kolmisen minuuttia voittajaa  Primoz Roglicia perässä ja punainen paita vaihtoi omistajaa suitsait. Nairo Quintana putosi sijalle neljä. Hänen edellään ovat johtava Roglic, Aljandro Valverde ja Miguel Angel Lopez. Primoz Roglic saattaa nyt olla siinä asemassa, että hän vielä pitää johtajan paidan päällä loppuun asti. 



2 kommenttia:

  1. Kyllä taas käännöksellä pukkasit! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä minä suuntaudun käännösalalle ensi vuonna, kun vapaus koittaa. :D

      Poista