torstai 12. syyskuuta 2019

Tomaattista lohta ja pastaa

Olemme olleet viettämässä ensimmäisen CampaAdria-kautemme päättäjäisiä kiertelemällä hieman eteläistä Suomea. Sen huomaa jo hyvin, että Suomi on suljettu, nähtävyydet ja leirialueet ovat enää  rajallisesti auki. Muutamia paikkoja sentään olemme päässeet näkemään ja kokemaan. Ruoanlaitto on ollut melko viitteellistä, yhden hyvän aterian olemme tehneet, sen säästän aitoespanjalaisena sunnuntaille, jolloin La Vuelta päättyy. 

Tänään meillä oli ateria, jonka alkuidea on peräisin espanjalaisesta ruokablogista, mutta pääraaka-aine vaihtui ja muutenkin jouduin soveltamaan vaikka minkä verran. Alunperin raaka-aineena käytettiin turskaa, jota olemme ostaneet viimeaikoina Lidlistä pieninä annospaloina. Olin jo tekemässä kyseistä ruokaa viime viikolla, muttei turskaa ollut saatavilla. Tänäänkään sitä ei ollut Hangon Lidlissä, joten vaihdoin kalan lennosta loheksi. Minulla ei siinä vaiheessa ollut nettiäkään saatavilla, joten lisäkkeenkin kanssa menin pelkän muistikuvan mukaan. Emme halunneet paistaa kalaa sisällä autossa käryjen vuoksi ja ulkona tuuli liikaa, joten Campingaz ei tullut kysymykseen ja menimme leirialueen keittiöön keittämään ja paistamaan. Pasta tässä on aivan oma lisäykseni, ei olisi ollut mitenkään välttämätön, mutta olimme olevinamme jokseenkin nälkäisiä.

Lohta, tomaattia, sipulia ja pastaa

  • 300 g ruodotonta lohta
  • 1 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 15-20 kirsikkatomaattia
  • 1 rkl voita
  • 1 dl punaviiniä
  • 200 g tuorepastaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta korianteria
Aloitin koko homman auton keittiössä kiehattamalla pastankeittoveden (arvelin sen nopeuttavan prosessia siinä vaiheessa, kun palaisimme keittiökeikalta) leikkaamalla sipulin ohuiksi suikaleiksi ja tomaatit kuutioiksi. Poistin lohesta nahkan ja leikkasin palan kahteen samankokoiseen annospalaan. Ripotin niille suolaa ja pippuria. 

Keräsimme sitten mukaamme kaksi paistinpannua, esikäsitellyt sipulit, tomaatit, lohipalat, punaviinin pikkurasiassa, voin ja mausteet. Mukana oli myös muutama käsipyyhe, paistinlasta ja foliota. Tämä oli yksi huonoimmin varusteltuja leirialuekeittiöitä, joissa olemme viime aikoina olleet. Yksi vaivainen liesi ja sen lisäksi hupsusti asennettu uuni ja erittäin omituinen pöytäuuni. Siihen en halunnut koskeakaan. Odotimme vuoroamme ja puhuimme "leirintäaluetta" toisten kokkaajien kanssa, siis sitä miten täällä on sitä tätä ja miten olisi parempi jne.

Kun tuli meidän vuoromme kokkailla, aloitin laittamalla ihan minikokoiselle pannulle nokareen voita ja sipuliviipaleet. Levy oli vielä kuuma edellisten kokkaajien jäljiltä, joten ennen pitkää sipulit alkoivat kypsyä ja jopa karamellisoitua, mikä oli tavoitteenikin. Toiselle, vähän isommalle pannulle laitoin tomaattikuutiot kypsymään voinokareen kanssa, levy ei meinannut kuumeta sitten kiroamallakaan, joten kun sipuli oli viimein kypsynyt tarpeeksi, vaihdoin tomaattipannun toiselle levylle ja peittelimme minipannun sipuleineen foliolla. Kun tomaatit olivat hetken kypsyneet, lisäsin mukaan punaviinin, sekä hieman suolaa, pippuria ja korianteria. Koitin tuijottaa pannua vihaisesti, jotta kypsyminen nopeutuisi, mutta ei se nopeutunut. Lopulta tomaattinen kastike kuitenkin sitten kypsyi ja keittyi kokoon sopivasti ja kumosin sen keittiöstä lainaamaani pikkukattilaan, jonka Antti ystävällisesti tiskasi perusteellisesti, jotta kelpuutin sen käyttöömme hetkeksi. Sekin pikkukattila peiteltiin foliolla. 

Tässä vaiheessa Antti lähti autolle jo valmiiden osioiden kanssa, hän otti sipulit, tomaattikastikkeen, mausteet ja voin mukaansa, minulle jäi kala ja yksi pannu. Paistoin voissa lohipalaset molemmilta puolilta kevyesti, en tahtonut tehdä niistä kuivia, eikä se olisi sillä liedellä varmaan saman päivän iltana onnistunutkaan. Siivosin jälkemme ja tietääkseni sain lieden levytkin sammutettua. Peittelin kalapannun foliolla ja kipitin äkkiä autolle noin sadan metrin matkan. Toivoin, että aterian osat olisivat lämpimiä siinä vaiheessa, kun saisin ne lautaselle. 


Autolla Antti oli laittanut pastaveden uudelleen kiehumaan ja nostanut tomaattikastikkeen ja sipulit omissa astioissaan kaasulieden pienille polttimoille lämpenemään uudelleen. Pasta kypsyi kolmessa minuutissa, sipuli ja tomaatti kuumenivat uudelleen ja lohi pysyi kuin pysyikin lämpimänä folion alla. Asettelin annokseen pohjalle ensin pastaa, sitten tomaattia, lohiviipaleen ja päälle karamellisoitunutta sipulia. Myllystä hieman pippuria ja matkayrttiöstä lisää korianteria. Lohi oli juuri sopivan kypsää ja tomaatti aromaattista. 



La Vueltassa on ollut todella mielenkiintoisia etappeja. Olemme onnistuneet katsomaan niitä tietokoneelta Eurosport Playerin kautta. Etenkin eilen oli todella jännittävä etappi, kun Nairo Quintana pääsi muilta kärkimiehiltä karkuun ja hän nousi takaisin toiselle sijalle kokonaiskilpailussa. Tänään tilanne taas muuttui, Primoz Roglic on kyllä pitänyt kärkipaikan koko ajan itsellään, mutta Nairo Quintana ja Alejandro Valverde ovat vaihtaneet paikkaa keskenään. Tänään taas Valverde on toisena ja Nairo kolmantena. Enää on jäljellä kolme etappia, sunnuntaina tämäkin grand tour päättyy ja minulla on mietinnässä jäädä tämä viimeiseksi CampaSimpukan ruokahaasteeksi ammattipyöräilyyn liittyen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti