Noutoruokaa leirialueella

Tänään ei huvittanut tehdä ruokaa, etenkään huomattuanni, että leirialueen ravintolasta saattoi noutaa flammkuchenia, en tiedä onko ruokalistan nimi flammekueche ranskaa vai peräti bretonia. Saimme selville, että päiväpaussin jälkeen ravintola aukeaisi sunnuntaina uudelleen klo17 ja sekin selvisi, että pizzoja ja näitä flammekuecheja paistellaan muutamana päivän viikossa, hämmästyttävästi juuri sunnuntainakin. 

Viideltä sitten heti innokkaasti tilaamaan, mutta eihän se nyt niin helppoa ollut. Uuni olisi kuuma vasta seitsemältä, eikä suinkaan heti ravintolan auettua. Antti tilasi ja maksoikin sitten yhden pizzan ja yhden flammekuechen ja palasi leirillemme odottamaan pariksi tunniksi. Onneksi ei ollut hirveä nälkä. Sitten kun hän meni seitsemältä noutamaan tilaustamme, kuten oli neuvottu, sanottiin että noin 10 minuutin päästä sitten olisi valmista. Semmoista on Ranskassa. 

Mutta kumpikin paistos oli oikein hyvää ja näistä tämä vaalea flammekueche kuittaisi päivän ranskalaisuuden ruokahaasteeseemme. Muutama pala jäi vielä huomiselle. 

Tour de Francen toisen etapin seuraaminen venyi sitten tämän paistohommelin takia melko myöhään, emme malttaneet kuitenkaan oikoa kovin paljon, vaan katsoimme noin 120 km etapista. Nopein oli Isaac del Toro ja toisena maaliin ajoi (ja näytti, että antoi voiton Torolle) saman tallin Tadej Pogacar. Kokonaiskilpailun ykkösenä vain kuuden sekunnin turvin on Jonas Vingegaard ja toisena Tadej. Huomenna kolmas etappi alkaa vielä Espanjan puolelta, mutta päätyy Andien (korjaan Pyreneitten) yli Ranskaan. Meillä on jostain syystä sanottu Pyreneitä Andeiksi pitkän aikaa. 

Noutopizzaa Bourgesissa

Tänään siirryimme Gienistä Bourgesiin, välimatkaa näiden kahden kaupungin välillä on vain noin 70 km. Leikimme aamulla, että jossain on kruunajaiset (Charlesin kruunajaisista asti meillä on ollut "tapana", että aina, kun on jossain kruunajaiset, meillä on siivouspäivä CampaAdriassa) ja siivosimme auton ennen liikkeelle lähtöä. 

Poikkesimme matkalla katsomaan muutamia kirkkoja, niistä kahdessa oli myös Jeanne d'Arcin patsas ja/tai lasimaalaus. Kävimme myös yhdessä antiikkikaupassa, sillä olemme etsineet pientä Jeanne-patsasta (metallista tai kipsistä tai melkein mitä vain). Tuossa kaupassa oli kyllä tavaraa yllin kyllin, olisi ollut paavia ja Jeesusta, muttei ollut Jeannea. 

Bourges on meille uusi kaupunki, saimme ajatuksen tulla tänne vasta eilen ja varauksen tekeminen leirialueelle onnistui netissä hyvin, vastaus tuli nopeasti. Etsin jo valmiiksi meille paljon katsottavaa, tämä on mielenkiintoinen kaupunki. 

Leirialue on oikein hyvä ja siisti, auto on kovalla sora-alustalla. Saniteetit ovat erinomaiset ja muutenkin on mainiota. Wifiä ei ole, se on ainoa keksimäni miinus ja itseasiassa toinen on se, ettei ole leipäpalvelua tähän aikaan kautta, mutta lähimpään leipäkauppaan on vain lyhyt matka. 

Aloimme katsastella jossain vaiheessa iltapäivää, että aika karhean näköisiä pakettiautoja ja retkipakuja alkaa saapua ja niissä ihmisiä, jotka eivät näytä niin tavanomaisilta karavaanareilta. Muutama keski-iän ylittänyt punkkarin näkyi. Pienellä netinselauksella selvisi, että Bourgesissa on juuri meneillään festarit, joilla esiintyy monen monta bändiä, joista emme ole koskaan kuulleetkaan. Leirialuekin tuli täyteen. 

Päivän italialaisruoaksi lasketaan leirialueen ulkopuolella seisovasta autosta ostetut pizzat, joissa ei ollut valittamisen aihetta. Myös koko oli sopiva, jaksoimme syödä kummatkin pizzat loppuun yhdellä istumalla. Huomiselle on sitten taas tiedossa itsetehtyä italialaisruokaa. 

Giro d'Italian seitsemäs etappi oli jo oikea vuorietappi eikä siellä Italiassakaan mitenkään liian lämmintä ollut. Maalialueella taisi olla 8 astetta. Jonas Vingegaard voitti etapin, muttei vie saanut pinkkiä paitaa. Afonso Eulálio sinnitteli vielä kokonaiskilpailun kärjessä ja hänellä on reilun kolmen minuutin kaula toiseksi nousseeseen Jonas Vingegaardiin. 

Aika-ajopizza

Tänään Giro d'Italia jatkui henkilökohtaisella aika-ajolla, joka ajettiin Luccasta Pisaan. Oli ikävää, että loppupuolella etappia alkoi sataa rankasti, joten loppupään ajajille (jotka ovat siis kilpailun kärkeä) olosuhteet olivat alkupään ajajia paljon huonommat. Voittajaksi saatiin taas uusi Grand Tour-etapin voittaja, Daan Hoole. Kokonaiskilpailussa Isaac del Toro piti ykköspaikkansa, mutta sen jälkeen järjestyksessä tulikin muutoksia, nyt minun suosikeistani Simon Yates on nelosena vähän yli minuutin kärjen takana ja Primoz Roglic viitosena Simonia muutama sekunti perässä. 

Meillä oli jo useita päiviä ollut suunnitelmana kuitata jonkun Giro-päivän ruoka noutopizzalla ja tänään se päivä oli. Olemme ennenkin luottaneet tuohon pizza&kebapilaan, joka on melko lähellä leirialuetta. Se on auki aamusta iltaan joka päivä, toisin kuin muut saman kadun paikat, jotka ovat auki ehkä jonain päivänä johonkin kellonaikaan (koska Ranska). Tässä suosikkipaikassamme yrittäjät ovat joko Turkista tai sen likeltä. Antti valkkasi margaritan ja toiseksi sellaisen, missä oli hyvälaatuinen pallero burrataa ja paljon rucolaa. Pidimme kummastakin enemmän ja huomiselle jäi muutama viipale lämmitettäväksi. 

Nyt oli hyvät pizzat, mutta huono netti

Siellä se Mount Ventoux on, ota vaikka silmä käteen ja katso!

Tänään tulimme Avignonista Tarasconiin. Niiden välimatka on tuskin 20 kilometriä, mutta otimme vauhtia hieman koillisen kautta, kun kävimme katsomassa roomalaisen kauden raunioita Vaison la Romainessa. Suuri teatteri taitaa olla kyllä kokonaan uudempaa betonia.

Tarasconissa meillä oli jo ennalta varattu leiripaikka kivalla leirialueella, se olikin hyvä juttu, sillä paikka oli complet jo ennen kuutta. Täällä on paljon pyörämatkailijoita telttoineen, heitä varmaankin vielä mahtuu suurelle nurmikentälle, mutta autoja tai vaunuja ei enää. (nyt alkoi jo tekstien muotoilukin tökkiä, ei pelkästään nettiyhteys, #ranskanpatti se vaan kasvaa)

Toisinaan alkaa tehdä mieli pizzaa, eikä siitä yleensä pääse eroon kuin syömällä. Retkiolosuhteissa emme ole alkaneet pizzaa aivan alusta valmistaa, vaan olemme ostaneet sitä jostain läheltä. Antti käveli keskustaan ostamaan meille pizzat ja jestas, että ne olivat isot ja siihen nähden edulliset. Jaksoimme syödä juuri ja juuri puolet, huomisesta välipalasta ei tarvitse huolehtia. 40 cm halkaisijaltaan on melko suuri pizza, eikä niitä listassa mitenkään mainittu perhepizzaksi tms.

Giro d'Italiassa oli henkilökohtainen aika-ajo, jota pystyimme katsomaan hetkisen. Siinä vaiheessa Philippo Ganna johti turvallisen tuntuisesti, Tadej Pogacar oli vielä matkalla. Kun netti jymähti, antoi se ilmeisesti lisävoimia Tadej'lle, sillä hän kiri Giron surkean tulospalvelun perusteella ykköseksi 17 sekunnin turvin ja tietysti niin ollen johtaa edelleen  kokonaiskilpailua. On se ihme epeli!

Girossa kymmenes etappi, meillä leppoisa saaripäivä Oleronilla

Eilen maanantaina oli Giro d’Italiassa lepopäivä, ikävä kyllä sen aikana Remco Evenepoul joutui keskeyttämään kisan koronatartunnan vuoksi. Myös Filippo Ganna on joutunut tekemään saman. Me siirryimme eilen Oleronin saarelle, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet, tänne oli aika lyhyt matka Fourasista. Olimme perillä jo ennen puoltapäivää ja se olikin hyvä juttu. Kunnallisen leirialueen respa oli auki puolille päivin ja sisään sai tulla ennen hänen parituntista lounastaukoaan. Niinpä meillä oli leiri valmiina jo kello 12.04. 

Kävimme kävellen keskustassa katsomassa kirkon ja iltapäivällä seurasimme vuoroveden vaiheita, vaikkeivat ne nyt ihan leirillemme näykään hiekkadyynin vuoksi. Oikein hyvä leirialue, luksusvapaa, edullinen ja asiallinen. Ensimmäistä kertaa osuimme leirialueelle, jolla on bunkkereitakin.

Tänään kävimme pyörillä saaren uloimmassa kärjessä katsomassa päivän majakan ja sitä ennen jo kylän hautausmaan, sillä saimme vinkin Sikses kiva paikka-blogin Marilta. 

Tämän saaren rannikolle haaksirikkoitui joulukuussa 1924 uusikaupunkilainen laiva Port Caledonia ja surullista kyllä, sen koko miehistö hukkui. Rannikon asukkaat eivät voineet auttaa kovan merenkäynnin vuoksi, mutta joutuivat seuraamaan rannalta karmeita tapahtumia. Sään tyynnyttyä miehistö saatiin pois merestä ja heidät haudattiin Saint-Denisin hautausmaalle. Vuonna 1984 Suomen valtio hommasi hautausmaalle muistomerkin ja sitä kävimme katsomassa Marin hyvien neuvojen turvin. 

Kiertelimme hautausmaata pariin otteeseen ja ihmettelimme monimutkaisia keramiikkakoristeita, joita haudoilla oli, samanlaisia kuin jollain toisellakin Ranskan hautausmaista, jolla viime kesänä kävimme. Muutamia hienoja hautapaaseja oli niin, että paikat olivat jo varattuja, mutta tulevat asukkaat vielä elävien kirjoissa. Silikonit vaan pitää nyhtää pois kivipaasien väleistä ja PekkaNiska tilata nostamaan kiviä tarpeeksi. 

Majakan ympärillä oli hieno arboretum, oli keittiöpuutarhaa, viiniköynnöksia, erilaisia kukkia ja lähiseuduilla haaksirikkoutuneiden laivojen muistolaattoja, myös Port Caledonian. Majakan lähettyvillä oli monenlaista bisnestä, matkamuistoja, kahviloita, ravintola ja vissiin hotellikin ja ihmisiä melko valtaisasti. Oli kiva paikka, muistutti monia muitakin majakkapaikkoja, etenkin Portugalissa. Kiitos Mari tästä vinkistä. 

Iltapäivällä kävimme vielä kävellen Saint-Denisin satamassa, sillä siellä oli toiveissa saada sinisimpukoita lounaaksi. Voitte arvata miten siinä kävi. Se ravintolahan oli tietysti ferme, muita oli auki ja menimme yhteen niistä aikomuksena se, että Antti söisi muutaman osterin ja minä crevetten (niitä jotain pienehköjä rapuja, onkohan ne ihan katkarapuja suomeksi). Kaikki meni mainiosti siihen asti, että ymmärsimme, ettei crevettejä enää ollut. Niinpä minä katsoin lounaaksi, kun Antti söi muutaman osterin. Lupasin, etten sitä myöhemmin muistele kiukkuisena. 

Tänään meillä oli jonkunlainen kokkausvapaa, olin ajatellut että väittäisin kirkkain silmin sinisimpukoiden olevan tehty just niin kuin Italiassa, mutta sehän nyt meni puihin. Sitten ajattelimme sommitella pienen antipastovalikoiman, sekin suunnitelma muuttui, kun leirialueen reunamalla aukesi punainen pakettiauto, jos myy pizzaa. Siis ehkä myy. Antti tilasikin jo, pizza valmistuu ehkä myöhemmin. Tämä on kyllä hieno juttu, ranskalainen paistelee italialaisia pizzoja, jos viitsii ja ehtii. Tykkään. Saa nähdä tuleeko sitä pizzaa joskus CampaAdrialle asti... Kyllä sitä sentään tuli, minä olin vain usuttanut Antin tuntia liian aikaisin ostoksille, sillä katsoin kelloa tietokoneeltani, jota en ole viitsinyt siirtää Keski-Euroopan aikaan. No, eipä myöhästytty. Tässä on ollut monenlaista nettiongelmaa ja ehkä viimein saan postauksen julkaistua. Tai sitten en. 

Giro d’Italiaa ehdimme nähdä kolme viimeistä kilometriä, oli ollut hirveä ajopäivä, vain muutama lämpöaste, vettä satoi ja muuta vähemmän kivaa. Voittajaksi ajoi Magnus Cort Nielsen ja kokonaiskisaa johtaa Geraint Thomas (Remcon siis jouduttua jättämään kisa kesken) ja kaksi sekuntia perässä on Primoz Roglic. Harmi, ettemme saa kisaa sen enempiä katsottua, minun matkagigani ovat aika vähissä eikä Ranskan tv-kanavat pidä Giroa minään. Mutta tulokset sentään saamme luntattua. Huomenna sitten omaehtoista kokkailua taas, toivon mukaan. Pysymme vielä tällä saarella, sillä tämä on hieno paikka. 

Kun kaikki on ferme, voi pizzapaikkaan luottaa

Olemme keränneet suurta pizzamielitekoa jo useamman viikon ja tänään saimme ensin lounaaksi pizzaa ja toisen säästimme illemmaksi, jos vaikka jaksaisin valvoa Euroviisujen alkuun asti. Vielä parempi, jos koko karsintalähetyksen loppuun asti. Sitä ei voi vielä tietää. En muuten ole ollut Euroviisuista innostunut sitten lapsuuden, mutta nyt kiinnostaa. Mobiteddykin on puettu sopivasti leirialueen uima-altaan rannekkeille tuli uutta käyttöä.

Koko viime yön satoi aika hevisti ja aamulla myös, joten tästä tuli sateenpitopäivä, ei tullut käyntiä crepe-paikkaan eikä viinitaloon, mutta ei se haittaa. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla söimme noutoruokaa, kun Antti kävi hakemassa meille pizzat ja onnistui todella hienosti. Melko lähellä olevalla kadulla on monta pizzapaikkaa vierivieressä, mutta yhtä lukuunottamatta ne olivat (nettitiedoista huolimatta) joko ferme tai lopullisesti ferme. Mutta oli yksi paikka, jossa (mahdollisesti) turkkilaiset paistoivat pizzoja aivan hiki hatussa, ehkä joittenkin muittenkin kannattaisi ottaa mallia. Itse en siis kokannut tänään mitään, mutta hyvää silti söimme. 

Giro d'Italian neljäs etappi oli hyvä sekoitus tasamaata ja ylös-alas-ajelua. Katsoimme pienen pätkän lopusta mobiilidatan turvin ja saimme jälleen uuden etappivoittajan ja myös johtajanpaidan pitäjän, kummastakaan heistä en ole aiemmin kuullutkaan. Etapin nopein oli ranskalainen nimeltä Aurelien Paret-Peintre ja pinkin paidan norjalainen Andreas Leknessund. Remco Evenepoul on toisena 28 sekunnin päässä. 

Giro d'Italian päätöspizzat

Antin Retrokilpurit-viikonloppu ja minun Korea-huippukokoukseni Vaasassa on nyt ohitse. Antti ajoi kolme ajoa ja minä katsoin K-draamaa siskoni kanssa etänä noin 12 tuntia. Ei välttämättä olisi toiminut toisin päin. Nyt matka on jatkunut ja kuittasimme päivällisen hakemalla pizzat, on tehnyt mieli pizzaa jo kolmen viikon ajan.

Giro d'Italia loppui hienosti, etenkin minua miellyttävästi, kun Jai Hindley voitti. En sano enempää. Nyt alkaa haastevapaa kuukausi, Tour de Francen pariin sitten heinäkuun alussa!

Egan Bernalin päivä ja noutopizzaa

Tänään Egan Bernal otti voiton ennalta pahimmaksi tiedetyllä Giro d'Italian etapilla. Tosin sitä lyhennettiin reilusti lumisateen vuoksi, live-kuvaakaan ei saatu loppupuolelta vasta kuin 500 viimeistä metriä. Joka tapauksessa Egan otti etappivoiton ja vahvisti asemiaan kokonaiskilpailun johdossa. Huomenna kisassa on toinen lepopäivä. 

Meillä oli kokkausvapaapäivä tänään, katselimme aamulla maltillisen määrän kirkkoja ja haimme noutoruokaa ostoskeskuksesta leiripaikan läheltä. Emme ole koko korona-aikana hakeneet/tilanneet kertaakaan pizzaa, joten nyt teimme sen ihan hyvillä mielin. Oli asialliset pizzat, tosin pestoa olisi voinut olla vähän vähemmän toisessa lätyssä. 

Pizzaa kesän ensimmäisenä päivänä

Kesän ensimmäisenä päivänä meillä oli pizzanpaistoa ohjelmassa. Se on mukavaa tiimityötä, johon edelleen pystymme, vaikka työelämässä sitä taitoa ei enää tarvitsekaan.

 Pizzataikina

• 0,5 l vettä
• 1 pala hiivaa
• noin 13 dl vehnäjauhoja 
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sokeria
• 2 tl suolaa

Tein taikinan edellisiltana jääkaappiin kohoamaan. Sekoitin kaikki ainekset yleiskoneen kulhossa ja kone vaivasi taikinaa kymmenisen minuuttia. Peitin kulhon kertakäyttöisellä (oikeasti monikäyttöisellä) suihkumyssyllä ja laitoin kulhon illalla seitsemän aikaan jääkaappiin. Aamulla kahdeksan maissa otin kulhon pois jääkaapista, se sai jäädä pöydälle edelleen peitettynä iltapäivään asti, jolloin pizzojen teko oli ajankohtaista. 

Iltapäivällä kumosin taikinan leivinpöydälle ja jaoin sen kuuteen osaan, jotka pyöritin palloiksi ja peitin ne leivinliinalla vielä kohoamaan. Taikina oli kyllä todella helppoa käsitellä, sain pallot paineltua sormin ensin litteiksi ja pyöritettyä karkeiden jauhojen päällä ohuiksi pohjiksi. 

Täytteet kuka mitenkin tykkää

• tomaattikastiketta
• mozzarellaa raasteena ja paloina
• parmankinkkua
• tonnikalaa (Lidlin lasipurkki MSC-sertifioitua)
• kevätsipulia
• salamia
• katkarapuja
• öljyyn säilöttyä latva-artisokkaa
• oreganoa
• viipaloituja kirsikkatomaatteja

Tein pizzoja erilaisin täyttein ja Antti paistoi ne epäsuoralla lämmöllä Big Green Eggin pizzakiven päällä. Täytin aina yhden valmiiksi metallisen pizzalapion päälle ja kun pizza alkoi olla valmis, tein seuraavan. Näin pizzat eivät olleet täytteineen liian pitkään lapion päällä ja liuttaminen lapiolta pizzakivelle onnistui hyvin. 

Giro d'Italian neljäs etappi oli kaksiluonteinen, siinä oli selkeä tasainen osuus alussa, loppuosuus oli mäkistä kiipeämistä ja laskeutumista. Italiassa oli sää kuten meillä viime viikonloppuna, 8-10 astetta ja vettä satoi koko päivän. Ei käynyt kateeksi tuota keliä missä ajajat joutuivat työtään tekemään. Iloksemme hatkassa ollut virolaisella Rein Taaramäellä näytti olevan hyvässä tilaisuudessa voittaa etappi, mutta ei hän jaksanut. Voittajaksi ajoi Joe Dombrowski, joka saavutti ensimmäisen voittonsa suuressa ympäriajossa. Kokonaiskilpailun ykköspaikan otti Alessandro De Marchi.

CampaKeittiö is back!

CampaSimpukan alkuperäinen idea oli seurata ammattilaispyöräilyn kisoja ja kokata sen maan ruokia, jossa kilpailuja kulloinkin ajettiin. Ensimmäiset 8 vuotta homma olikin melkoisen suoraviivaista, toukokuussa kokattiin italialaista ruokaa Giro d'Italian mukaan, keskellä kesää Tour de Francen mukaan ranskalaista ruokaa ja sitten loppukesästä La Vueltan mukaisesti espanjalaista ruokaa, yhdeksän kertaa sain vuotuisen kolmiosaisen ruokahaasteen ainakin jossain määrin kahlattua läpi. Joskus jaksoin enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan haastekunto romahti tänä keväällä, kun korona iski kuin tuhat volttia ja koko ammattipyöräilyn karavaani seisahti. Minäkin siitä ja vähän muistakin syistä lamaannuin ja peruutin kokonaan vuotuisen ruokahaasteen, vaikka se olisi ollut tasalukuinen kymmenes kerta. Mitäpä sitä olisi itseään haastanut, kun ei ollut kilpailuita kirittämässä. 

Jossain vaiheessa kevättä UCI (ammattipyöräilyn kattojärjestö) pisti kisakalenterin uuteen uskoon sillä olettamuksella, että korona hellittää ja ammattilaisurheilua saadaan taas käyntiin. Minä en uskaltanut uskoa tuohon toukokuussa julkaistuun rukattuun supertiiviiseen kalenteriin, mutta ajattelin, että jos kalenteri toteutuu, niin minähän kokkaan kisojen mukaan, kokkaan vaikka hiki hatussa! 

Tänään ajettiin yleensä alkukeväästä ajettava Strade Bianche. Heräsin siihen niinkin järkevää reittiä kuin Peter Saganin instagram-kuvasta. Hän oli postannut eilen kuvan ja mainitsi siinä tänään ajattavasta kisasta. Minä selasin aamulla Kotkan leirialueella instaa ja huomasin, että kilpailukausi on aloitettu, nyt on alettava kokata! Ehdotin Antille, että syödäänkö tänään jotain italialaista ja hänellehän se passasi. 

Olemme nyt siis pienellä CampaReissulla, laskujeni mukaan on neljäs päivä menossa, olemme lihottaneet museokorttiemme käyntisaldoa ja yöpyneet tutuilla ja uusilla leirialueilla. Puskailemaan emme ole vieläkään ryhtyneet. Teen myöhemmin postauksen tämän CampaReissun kohteista, mutta nyt palaan pyöräilyyn ja päivän italialaiseen ruokaan. Sovitaan, ettei kerrota tästä kenellekään, joka karsastaa Lidliä, tai puolivalmisteita tai karavaanareita. Eiköstä vaan?

Meillä on oikein toimiva keittiö CampaAdriassamme, mutta koska auto on käytettynä ostettu, emme ole voineet vaikuttaa ihan kaikkeen, vain lähinnä siihen, ostimmeko auton vai emme. Meillä oli ostamisen ehtoina muutamia juttuja, autossa oli oltava iso takatalli, eikä se saanut olla korimalliltaaan mummoakvaario. Keittiön piti olla L-mallinen ja iso jääkaappi oli must. Ihan niin iso jääkaappimme ei ole kuin mahdollista eikä keittiössä ole kaasu-uunia, joka minulle oli se tärkeä juttu. Ajattelimme ensin, että laittaisimme kaasu-uunin jälkiasennuksena, mutta se olisi vienyt keittiöstä oleellisen osan säilytystilaa astioilta. Jätimme siis kaasu-uunin hommaamatta ja ostimme Lidlistä pienen sähköuunin, jolla on aivan legendaarinen maine Facebookin karavaanariryhmissä. Niissä tapellaan aivan virtuaaliverissäpäin siitä, onko kyseinen pieni aparaatti suorastaan saatanasta vai onko se jotain vähemmän dramaattista. Ainakin siitä voi päätellä käyttäjän varallisuuden verrattuna sellaiseen -vaanariin, joka ei Lidlin uuniin koske pitkällä tikullakaan ja muutenkin kaikki Lidlistä on ihan p:stä. Minä tykkään Lidlistä, olen tykännyt ennen kuin se oli Suomeen edes tullut, joten minä olin ihan valmis kokeilemaan Lidl-uunia CampaReissuillakin. 

Italiassa ajetun Strade Bianchen kunniaksi meillä oli niinkin italialaista ruokaa kuin pizzaa. Ihan vielä en ole alkanut kohottaa pizzataikinaa  retkiolosuhteissa, vaan ostimme kaupasta taikinalevyn ja kastikepurnukan. Yleensä ostan sellaisia pizza kit-pakkauksia jo mainitusta Lidlistä, mutta tänään kävimme Loviisassa K-marketissa, eikä siellä ollut niitä croissaint-paketin tapaan pakattuja minipizza-pakkauksia.  Muuten meillä oli eilisen iltapalajuustoplatterin jämät ja pikkuisen minimozzarellapalloja, vähän katkarapuja, pieni purkki tonnikalaa ja muutama viipale kinkkua ja salamia. Rucolaa ostimme matkayrtistöön myös. 

Päädyimme yöksi Kouvolaan Tykkimäen leirialueelle, koska Loviisan leirialue oli täynnä, mikä on hyvä juttu ajatellen kotimaanmatkailua. Kouvolassa oli tilaa hyvin ja meille ennalta tuntamaton leirialue vaikutti oikein kivalta. Heti kun pääsimme perille, aloitimme ruokahommat. Kymmenessä minuutissa legendaarinen, vihan- ja rakkaudentunteita herättävä Lidl-uuni oli kuumenemassa, ulko-olohuone järjestettynä ja pizzataikina täytettynä mieluisilla täytteillä. Tästä rullataikinasta tuli kaksi saatanallisen uunin minikokoisen pellin kokoista pizzaa ja jämäpaloista vielä kaksi pientä pitkulaista palaa. 

Aito-italialainen pizza Lidl-uunista kahdelle

• 1 pizzakit-pakkaus (taikinarulla+kastike)
• 1 pieni purkki tonnikalaa
• 2 viipaletta prosciuttoa
• 8 minimozzarellapalloa
• pikkuinen pala gruyèreä raastettuna (noin 30 g)
• 4 viipaletta salamia
• ihan vähän katkarapuja, noin 20 kpl
• rucolaa ja basilikaa
• pippuria

Antti rohkeana miehenä kuumensi Lidl-uunin CampaAdrian ulkopuolella niin kuumaksi kuin mahdollista. Minä sillä välin mittasin Lidl-uunin pellin kokoon sopivat taikinapalat ja sutikoin ne tomaattikastikkeella. Levittelin täytteet taikinapaloille erittäin suurella tarkkuudella, olihan tässä kyseessä monta tärkeää asiaa, Lidl-uunin ensimmäinen varsinainen käyttökerta, vuoden 2020 campahaasteen avauspostaus ja päivällinen. Mitä me sitten syötäisiin, jos homma menisi syteen? Ehkä leipää? 

Uuni kuumeni ällistyttävän nopeasti, nopeammin kuin minä ehdin sommitella paistettavaa. Ensimmäistä pizzaa paistoimme noin 12 minuuttia, toista 10 minuuttia ja kolmatta (kahden jämäpalan koostetta) enää 8 minuuttia. Ehkä uunimme yltyi ylimaallisiin suorituksiin? Joka tapauksessa Lidlin legendaarinen miniuuni paistoi puolivalmistepizzat oikein mainiosti. Uuni viileni ulkoilmassa suomalaisena elokuisena iltana puolessa tunnissa niin paljon, että sen sai pakattua laatikkoonsa. Haaveilen jo makaronilaatikon tai leivän paistamisesta siinä. 

Strade Bianchen voitti belgialainen Wout van Aert, eipä tuota kisaa ole koskaan noin kuumissa olosuhteissa käyty, yli 30 asteen lämmöissä. En nyt löytänyt oliko Peter Sagan mukana kisassa enkä paljon muutakaan tietoa, mutta ei se mitään. CampaKeittiö is back, täällä kokataan taas mahdollisuuksien mukaan ja toivottavasti vähän autenttisemmin kuin puolivalmisteilla. Lidl-uunia en suostu dissaamaan, se paistoi pizzat aivan kelvollisesti!

Palaneita pizzoja

Jos ei olisi tässä menossa #italianfoodchallenge niin en postaisi tätä, sillä palaneen ruoan postaaminen ei ole tähtihetkeni. Mutta menköön. Teimme pizzoja ja vieraan paistolaitteen kanssa ei onnistuminen ollut ihan parasta, taikinassa oli toivomisen varaa ja sen kanssa paistaja teki parhaansa. Tässä pieni kuvakooste siitä, mitä söimme suupielet noessa.

Giro d'Italia ei nyt jaksa innostaa minua, se saisi jo loppua minun puolestani. Minua miellyttävä lopputulos olisi se, että Vincenzo Nibali voittaisi ja toiseksi tulisi Primoz Roglic. Mutta epäilen, ettei toiveitani oteta huomioon. Ehkä huomenna  innostun uudelleen aiheesta. Silloin katson, kuka voittikaan tänään. Päätän täältä tähän.

10. kerta toden sanoo

Kohta on tarpeeksi kuumaa!

Ennen tätä postausta CampaSimpukan tunnisteluettolossa mainittiin sana pizza 9 kertaa. Olemme tietysti paistelleet pizzoja viiden ja puolen vuoden bloggaamisen aikana useamminkin, mutta niistä ei ole ollut paljon kerrottavaa. Useimmiten ongelma on ollut pohjassa ja toiseksi uunissa. Sähköuunilla nyt ei vain pääse sellaisiin kuumuuksiin, joita pizza tarvitsisi. Pohjan ongelmat ovat olleet täysin leipojaperäisiä, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että oikea ohje olisi löytynyt. 

Kesällä kun olin jaloittelemassa, oli tontille ilmestynyt uusi grilli, The Big Green Egg, joka on ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Sillä on grillattu erilaisia lihoja ja paistettu patonkia. Pizzoja olemme paistaneet kaksi kertaa ennen eilistä. Jälkimmäinen kerta oli jo niin hyvä, että uskalsimme haaveilla leivinpaperin poisjättämisestä. 

Grillin saapumisen jälkeen taloon ilmestyi (tietysti tilattuna) kaksi Big Green Egg-kirjaa, joita olemme pläränneet ahkerasti erilaisia vinkkejä etsien. Myös Youtube-videoita on tullut katsottua läjäpäin. Mistä sitä ennen muuten etsittiin tietoa, kun piti kokeilla jotain ensimmäistä kertaa? Suuri osa hakutuloksista ei tietenkään liity asiaan mitenkään, jokunen on aivan päin persiettä. Yleensä jotain hyviä vinkkejä löytyy, tiedonetsintään varattu vartti on yleensä venynyt tunniksi ja etsityn tiedon lisäksi olen tullut tietäneeksi yleensä paljon  muutakin todella tärkeää.

Eilistä päivällistä aloitettiin valmistella jo perjantai-iltana, sillä halusin kokeilla taikinan kylmäkohotusta. Tein taikinan samalla ohjeella kuin ensimmäisessä kokeilussamme, mutta tällä kertaa kylmään veteen. Tai kylmään ja kylmään, sanotaan ettei lämpimään. Tällä ohjeella tulee neljä noin tavallisen ruokalautasen kokoista pizzaa. Kuivahiivan sijaan kokeilin nyt tuoretta hiivaa. 

Kylmäkohotettu pizzataikina 

• 2,5 dl viileää vettä
• 0,5 palaa tuorehiivaa
• 7,5 dl durumvehnäjauhoja
• 1 tl sokeria
• 1 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa (ei ollut alkuperäisohjeessa, mutta vanhasta tottumuksesta sen laitoin)

Murustelin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin päälle veden, liottelin hiivan veteen. Lisäsin muut ainekset (jätin jauhoja noin 1,5 dl mittaan siltä varalta, että jauhoja ei menisi ihan niin paljon). Kone vaivasi taikinaa noin 10 minuuttia. Lisäsin jauhoja noin puoli desiä vaivauksen aikana, loput jätin odottamaan leipomista. Taikinasta tuli rakenteeltaan melko kiinteä, ei yhtään tahmea vaivaimeen tarttuva pallo, jonka irrottelin nuolijalla kulhon pohjalle. Peitin kulhon kertakäyttösuihkumyssyllä ja laitoin kulhon jääkaappiin. Tuolloin oli perjantai-ilta noin kello 19. 

Lauantaiaamuna otin kulhon pöydälle noin kahdeksan aikaan. Taikina oli levinnyt kulhossa ja siinä oli paljon ilmareikiä, se oli tahmean näköistä, eikä määrä näyttänyt kovinkaan paljon lisääntyneen. Olin hieman huolissani, mutten tietenkään sanonut siitä mitään, kun Antti kysyi mitä taikinalle kuului. 

Iltapäivän puolella rohkaisin mieleni ja kumosin taikinan jauhotetulle pöydälle. Taikina oli jonkun verran kohonnut aamusta, sen kraaterinen pinta oli aika yllättävä, taikina oli kuin olikin aika kimmoisaa ja kiinteää, vaikka se näytti lähinnä lätsähtäneeltä pannukakulta. Leivinpöydällä siitä sain helposti pyöreän taikinapallon, jonka leikkasin neljään osaan. Kunkin pyöritin palloksi ja peittelin leivinliinan alle edelleen odottamaan. Valmistelin päälliset odottamaan. 

Koska oli tarkoitus yrittää saada pizzat lapiolle ja siltä grillin kivelle ilman paperia, aioin koota pizzan kerrallaan juuri ennen paistamista. Näin välttäisin sen, että pohja vettyisi ja lätty jymähtäisi metalliselle lapiolle. Yhden pizzan paistaminen veisi noin 5-6 minuuttia, joten yhden paistuessa ja ollessa melkein valmis, päällystäisin seuraavan odottamassa  olevan pohjan. 

Kun paistamisen aika lähestyi ja grilli kuumeni, valmistin pohjat loppuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin pyöritellä pohjat käsin! Aluksi hieman kyllä kaulitsin pohjia, mutta sitten pyöritin pohjia leivinalustaa vasten runsaiden durumjauhojen päällä ja taikina venyi ja pysyi lähes pyöreänä lättynä aivan mainiosti. Pohjista tuli ohuita ja suorastaan  hienoja!

Täytteinä meillä oli prosciuttoa, mozzarellaa, salamia ja tomaatteja, toisessa versiossa tonnikalaa ja jokirapuja. Jauhotin pizzalapion ja nostin pohjan sille. Levitin Muttin pizzakastiketta alimmaksi, sitten juustoa, muita täytteitä ja pinnalle vielä juustoa. Antti toimi sitten paistomestarina, hänellä oli uskallusta hulauttaa pizza lapiolta kiven päälle ja kansi kiinni. Grillissä oli lämpöä noin 350 astetta. Tällä kuumuudella pizza paistui nopeasti. Otimme pizzat uunista puulapion päälle, sillä ainoalla metallilapiolla oli odottamassa jo seuraava pizza. Emme halunneet menettää hyviä lämpöjä ja saada kaikki neljä pizzaa nopeasti paistettua. Pizzat eivät tarttuneet kiveen ollenkaan, ne oli helppo ottaa pois ja pohja oli upean rapea, reunoilta paikoin jopa hieman kärtsähtänyt, mistä minä erityisesti pidän. 

Olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Emme ole aivan varmoja siitä, mikä osuus oli taikinan yönylikohotuksella ja mikä sillä, ettei paistettaessa ollut paperia kiven ja pizzan välissä, mutta yks hailee! Näin teemme jatkossakin. Vaikkei tässä postauksessa muuten ollutkaan paljon uutta tietoa, halusin muistiin itselleni taikinan vinkit, että osaan seuraavalla kerralla tehdä samoin.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.