maanantai 31. elokuuta 2020

Fricassee de poulet

Tänään söimme kanaa aika pitkästä aikaa, tai broileriahan se oli. Löysin monta erilaista ohjetta fricassee-nimiselle kanaruoalle, valitsin niistä tämän, jota hieman sovelsin. 

Fricassee de poulet

  • 400 g broilerin rintafileitä
  • 1 punaisipuli
  • 6 ruskeaa herkkusientä
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 dl kantarellilientä (fondista)
  • 1 dl kermaa
  • voita ja oliiviöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tl herbes de provence-yrttiseosta
Taputtele rintafileet kuiviksi ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Leikkaa sipuli ja sienet viipaleiksi. Sulata pannulla nokare voita ja lisää mukaan myös pikkuisen oliiviöljyä. Kun pannu on kuuma, nosta broileripalat paistumaan. Käännä parin minuutin päästä. Fileiden ei ole vielä tarkoituskaan kypsyä kokonaan, nosta ne pikkuisen ruskistuneina lautaselle odottamaan. Lisää pannulle vielä hieman voita ja laita sipulit ja sienet paistumaan, kääntele niitä ahkerasti. 

Kun sipuli on hieman mysiytynyt ja sienet ottaneet väriä, kaada pannulle viini, joka saa kiehua melkein kasaan ennen kuin lisäät liemen ja kerman. Kun seos kiehuu sopuisasti, nosta fileet takaisin pannulle ja ripottele päälle Provencen yrttiseosta. Maistele lientä, lisää suolaa ja pippuria, mikäli tarpeen. Laita kansi päälle. Broilerit kypsyvät loppuun noin 5-10 minuutissa. Lisänä meillä oli hauskaa minikokoista pastaa ja herneitä. 




Tour de Francen kolmas etappi ajettiin aluksi vesisateisessa säässä, mutta loppupuolella sää oli aurinkoinen. Loppukiri oli todella jännittävä ja voittajaksi tuli Caleb Ewan. Julian Alaphilippe jatkaa keltaisessa. Adam Yates on neljä sekuntia perässä. Kisa on alkanut kyllä todella mielenkiintoisesti.

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Burgundinpata Crock Potissa


Burgundinpata on ensimmäisiä vähänkään vaativampia ruokalajeja, joita aikuisuuden alussa uskaltauduin kokeilemaan. Vaikeaahan sen valmistaminen ei missään nimessä ole, mutta ainesosaluettelo oli silloiselle keittiökokemukselleni varsin mittava. Sittemmin olen tehnyt kyseistä ranskalaisen keittiön klassikkoa enemmän tai vähemmän pieteetillä noin joka toinen vuosi. Lihansyönti on vähentynyt taloudessamme aika paljon, eikä pitkiä hauduttamisia vaativia lihapatoja tule kovin usein enää tehtyä. 

Tämän vuotinen ruokahaaste vaatii melkoista paneutumista ja arvelin heti, että aika paljon tulen tekemään revisited-osastoa. Kokeilen löytäisinkö jonkun uuden tavan valmistaa tuttuja ruokia ja tällä kertaa vuorossa on burgundinpata. En ole ainakaan postannut koskaan haudutuspadassa tekemääni burgundinpataa, joten se valikoitui tämän päivän päivällisen valmistustavaksi. 

Tällä kertaa oioin mutkia oikein erityisen paljon, tein erittäin pelkistetyn version. Jätin väliin ruskistamiset ja suuren osan pilkkomistakin. Myös käyttämäni liha voi saada joidenkin kulmakarvat kohoamaan, saattaisi Julia Child vetäistä vaakakierteen, mutta olen varma, ettei häntä kiinnosta niin paljon CampaKeittiö. Meillä oli suuri naudan sisäfile pakastimesta ja siitä Antti sahasi minulle pätkän, sillä en halunnut ostaa talouteen lisää lihaa, kun sitä kerran oli jo valmiina. Pääosin otin vinkit täältä.

CampaKeittiön sinnepäin-burgundinpata

  • 500 g naudanlihaa
  • 6 sipulia, eri värisiä
  • 2 suurta porkkanaa
  • 1 rasia pieniä ruskeita herkkusieniä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita
  • 3 dl lihalientä
  • 3 dl punaviiniä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • yrttikimppu (rosmariinia, rakuunaa, timjamia, persiljaa ja salviaa)
Siistin lihapalasta kalvot pois ja kuorin sipulit ja valkosipulinkynnet. Leikkasin porkkanat muutamaan isoon palaseen. Kuumensin lihaliemen ja sekoitin siihen tomaattipyreen. Laitoin pienemmän haudutuspatani pohjalle nokareen voita ja siihen päälle porkkanat, sipulit ja valkosipulinkynnet. Ripottelin lihapalan joka puolelle suolaa ja pippuria ja nostin palan kasvisten päälle pataan. Kaadoin mukaan liemen ja viinin ja laitoin padan high-asetukselle.

Kurkin välillä pataan ja noin kolmannen tunnin lopulla lisäsin mukaan yrttikimpun ja sienet ja jatkoin hauduttamista. Kuuden tunnin kohdalla liha tuntui haarukalla kokeillen kypsältä. Nostin sen lautaselle ja leikkasin isoihin paloihin, jotka siirsin sitten vielä pataan takaisin kuumenemaan. Maistelin ja lisäsin suolaa ja pippuria. 

Söimme burgundinpataa täysjyväriisin kanssa, padallisesta jäi vielä pakastettavaksi ja matkaruoaksi otettavaksi hyvä kahden hengen annos. Lisään ohjeen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle.



Eilen Tour de Francen ensimmäisellä etapin jälkeen joutui jo muutama ajaja keskeyttämään, kaksi kaatui liukkailla teillä ja loukkasi itsensä pahasti. Toinen heistä oli Philip Gilbert, jonka polvi murtui kaatumisessa, toinen keskeyttäjä oli minulle tuntematon Rafael Valls Ferri. John Degenkolb sen sijaan jäi aikalimitin taakse ja suljettiin sen vuoksi kisasta.

Toinen etappi oli  jo vuorietappi, siinä oli yksi ykköskategorian nousukin. EDIT: kaksi  niitä ykkösluokan nousuja olikin! Mittaa etapilla oli 186 km. Sää oli paljon eilistä parempi. Peter Sagan oli etapin alussa mukana irtiotossa, tänään näimme myös vilauksen Nairo Quintanasta. Jännitävän etapin voittoon ylsi Julian Alaphilippe, mikä ilahdutti minua kovasti. Hän sai myös keltapaidan haltuunsa. Vähän häntä itketti maaliin tulon jälkeen, mikä on oikein ymmärrettävää.


lauantai 29. elokuuta 2020

Soupe à l'oignon sous vide

No siinä sitä tuli ranskaa kerrakseen ja varmaan meni pieleenkin. Olen tehnyt ranskalaista sipulikeittoa muutaman kerran aikaisemminkin postauksen verran, joista ensimmäinen kerta oli vuonna 2011, blogin ensimmäisenä kesänä. Postauksen nimi on Sipulikeittoa ja vuoria ja jostain syystä se on yhä yksi blogin luetuimmista postauksista. Kokkailin silloin Julia Childin ohjeen mukaan valurautapadassa keittoni. 


Seuraava sipulikeittokokkaus oli vasta monta vuotta myöhemmin, talvella 2015. Kävimme silloin Sinne Helsingissä syömässä ystävänpäivän illallisen ja siellä oli aivan ihanaa sileää sipulikeittoa. Yritin myöhemmin tehdä sellaista kotona ja huijata sillä tuolloin vielä kotona asuvaa nuorimmasta, joka ei pidä sipulista. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen bluffini paljastui. En minä mielestäni ihan tarkalleen ottaen valehdellut, sanoinpa vaan sitä kasvissosekeitoksi. Tuo keitto valmistui haudutuspadassa ja löytyy myös CampaSimpukan ylälaidan Crock pot-välilehdeltä. En päässyt ihan niin hyvään lopputulokseen kuin Sinnen keitto. 


Saman vuoden kesällä keittelin sipulikeittoa painekattilassa aka höyrypannussa, tuolloin taas Julia Childin ohjeella, joka oli muunnettu painekattilan kestäväksi. Onnistuminen oli muistaakseni aika hyvä. Muutkin höyrypannukokeilut ovat Painekattila-kokkailu-välilehdellä, ei taida olla CampaKeittiön useimmiten käytetty vekotin, niin lyhyt lista näyttää olevan. 


Pari muutakin sipulikeittokokkailua on blogissa ollut, mutta mitään varsinaisia uusia valmistustapoja ei. Tänään mietin, että mitä vielä voisin kokeilla ja muistin, että sous vide on vielä kokeilematta. Löysinkin heti ohjeita netistä helposti ja piankos minulla oli keitto valmisteilla. 

Ranskalainen sipulikeitto sous vide (kaksi annosta)

  • 0,5 kg erilaisia sipuleita
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • 3 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • timjamia
  • suolaa ja pippuria 
  • 1 dl roseviiniä
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 2  dl vahvaa lihalientä
  • 2 viipaletta vaaleaa maalaisleipää
  • sopiva määrä raastettua gruyèrea
Otin pääsääntöisesti vinkkiä tältä sivulta, lähinnä valmistustavan puolesta, mutta muuten vilkuilin edellisiä keittopostauksiani ja poimin sieltä ainekset. 

Laitoin suureen kattilaan vettä ja sirkulaattorin lämmittämään vettä 85 °C asteeseen. 

Kuorin ensin sipulit jättäen sipulin varren puolen pään leikkaamatta. Näin saa hyvän kahvan mandoliinilla viipalointiin. Viipaloin sipulit erittäin ohuiksi viipaleiksi, samoin valkosipulinkynnet. 

Kuivasin kyyneleet.

Kuumensin isossa pannussa voita ja oliiviöljyä ja laitoin sinne kaikki sipulit mysiytymään. Kun sipulit olivat laiskistuneet jo kivasti, lisäsin pannulle hieman suolaa, pippuria, tuoretta timjamia ja lorauksen vaahterasiirappia sekä viinin. Sekoittelin ja annoin kypsyä siihen asti, että vesi kattilassa oli lämmennyt tavoitelämpöön
.

Otin esille 2-litraisen minigrip-suljettavan paksun pussin ja lusikoin laiskan sipulimassan pussiin. Laitoin kattilan päälle reunojen yli yltävän pitkän metallisen varrastikun ja laskin avonaisen pussin varovasti veteen niin, että ilma puristui pussista pois. Juuri ennen kuin pussiin olisi päässyt vettä, puristin pussin suun kiinni ja kiinnitin pussin pyykkipojilla varrastikkuun. Näin pussi ei valu kattilan pohjalle tai vaihtoehtoisesti, jos pussissa olisi kevyitä aineita, pussi ei kelluisi. 


Jätin pussin veteen noin neljäksi tunniksi, mutta 1,5-2 tuntiakin riittäisi. Mitä pitempään sipuleita kylvettää, sitä enemmän ne karamellisoituvat. 

Kun en jaksanut enää odottaa ja oli muutenkin jo ruoka-aika tulossa, nostin sipulipussin pois vedestä ja kumosin sisällön paksupohjaiseen kuparikattilaan. Lisäsin sinne lihaliemen ja kuumensin keiton. Maistelin sitä ja lisäsin suolaa ja pippuria. Keitin keittoa vielä noin puoli tuntia ja sitten kärsivällisyyteni oli loppu. 

Olin kuumentanut uunin 200 asteeseen ja laittanut ritilän uunin yläosaan. Kauhoin keittoa uunin kestäviin kuppeihin ja lisäsin päälle viipaleen maalaisleipää, jota olin leikannut jo aikaisemmin päivällä lautaselle hieman kuivahtamaan. Raastoin pinnalle juustoa. Laitoin kulhot ritilälle grillivastuksen alle ja kun juuston pinta ruskettui ja kupli, otin varovasti kupit pois. Ripottelin ihan päällimmäksi hieman tuoretta timjamia. 

Söimme. Kielet eivät palaneet ihan parantumattomasti. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle.



Tour de Francen ensimmäinen etappi oli Nizzan lähistöllä ajettiin 156 km mittaisena niin, että alussa oli kahteen kertaan sama noin 40 km lenkki, johon kuuluu napakka nousu. Loppupuolella oli vielä yksi, tätäkin suurempi mäki. Ennen starttia ajajilla oli maskit aika kiltisti, muttei ajamisen aikana, mikä on ihan ymmärrettävää.



Reitillä satoi ajoittain ja kaatumisia nähtiin paljon, kun pitkän kuivan kauden jälkeen tiet olivat märkiä. Lopussakin oli melkoinen kolarointi viimeisillä kilometreillä. Ensimmäisen keltaisen paidan sai päälleen norjalainen Alexander Kristoff UAE-tallista. Suosikkini Peter Sagan tuli viidenneksi. Tänä vuonna ei nähdä poskisuutelevia nuoria naisia, eikä arvopaitojen pukemista palkintokorokkeella. Voittaja vaan tulee arvopaidassaan kukkakimppu kädessä ja maski kasvoilla palkintokorokkeelle ja hänen vierellään ovat sponsorin edustajat, toisella puolella mies ja toisella puolella nainen. Mahtavaa, pusutytöt ovat jääneet ehkä historiaan! Oli todella mukava kuunnella Peter ja Christian Seliniä juttelemassa pyöräilystä ja tästä erikoisesta pyöräilyvuodesta.  Hyvä alku kisaan ja keittiöön!

Muutin minkä päätin!

Tänään on CampaSimpukan kymmenennen kolmiosaisen ruokahaasten ensimmäinen päivä. Koko haastettahan ei pitänyt tänä vuonna tulla, koska korona, mutta muutin minkä päätin ja aloitan sittenkin. Jo keväällä UCI (Union Cycliste Internationale) julkaisi mulkatun kisakalenterin sillä olettamalla, että korona hiipuu ja kisakausi saadaan kuin saadaankin käyntiin ja vietyä läpi. Minä olen melko optimistinen ihminen, mutta tuolloin ajattelin, että ei pojat, ei tämä tule onnistumaan. Kaikki kauden tärkeät (ja vissiin vähemmän tärkeätkin) on tungettu muutamaan  kuukauteen, osittain päällekkäinkin. Tämän vuoden La Vuelta alkaa jo monta päivää ennen kuin Giro d'Italia loppuu. Useita yhden tai muutaman päivän kisoja on jo ajettu parina viime viikkona. Joten ehkä tämä tästä, ainakin alkuun. 

Aloin ajatella elokuun lopun lähestyessä, että jos kerran ammattipyöräilyn kisakalenteri viedään läpi, niin kenen luvalla minä täällä velttoilisin haasteestani. Ei ole enää mitään työperäisiä luistelun mahdollistavia tekosyitäkään. Niinpä päätin tehdä parhaani ja katsoa sitten mihin se riittää, kuten Marja-Liisakin aikoinaan. Jos alkaa ylämäessä lipsua, vaadin havuja, perkele


Tour de France alkaa tänään Nizzasta ja sinne ensimmäinen etappi päättyykin. Muutenkin kisan alku käydään Nizzan ympäristössä kolmen ensimmäisen etapin osalta. En muista enää miten kisan piti alunperin alkaa, olisiko tässä joku muutos alkuperäiseen reittiin? Muistaakseni tänä vuonna ei pitänytkään olla aloitusta jostain muusta maasta, mutta muistinihan on tunnetusti +-3 minuuttia, mikä tavallisesti riittää oikein hyvin. 

Mukana on tarpeeksi suosikkejani, kiitos vaan organisaatiolle, hyvin huomaavaista. Kuten Instassa pika-analysoin kisan Annalle, enää ei itketä Alberton perään, vaan voittajaksi toivon tietysti Nairo Quintanaa. Luulen silti, ettei niin käy, vaan viime vuoden komeetat Tadej Pogacar tai Primoz Roglic saattavat näyttää muille miten ajoja ajetaan. Chris Froome ei osallistu tähän kisaan, hänen kunnon ajoituksensa ei ole osunut kohdilleen ja vasta Vueltassa näemme mihin hänestä tänä vuonna on. Peter Sagan on mukana, sehän on selvää, ei minulle muuten kisa maistuisikaan. Vanhoja suosikkejani on vielä mukana, Alejandro Valverde ja Andre Greipel, mutta heillä taitaa olla jo jäähdyttelyvaihe menossa. 

Tässä kuvassa elokuulta 2017 Albertolla ei ole kypärää päässään siksi, että tämä on otettu ennen starttia, mutta olisi se saanut jo silloinkin olla. 
Olen nyt muutaman päivän etsinyt ranskalaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi ja onpa se ollut vaikeaa. Yhdeksällä edellisellä kerralla olen kokeillut aika monia periranskalaisia ruokalajeja, monenmoisella onnistumisen tasolla ja usein erittäin kevyellä ranskalaisuudella. Joitakin juttuja en ole vieläkään uskaltautunut kokeilemaan tai joihinkin on vaikea saada raaka-aineita, etenkin mitä tulee juustoihin. Jos kyseessä on ulkojuusto, en ole siitä niin pahoillani. Voi siis olla, että jossain määrin tulen menemään revisited-linjalla, ainahan sitä voi itseään toistaa, eikö me muutenkin tehdä niin kaiken aikaa? 


Elikkäs, tilanne on niinku se, että tästä se lähtee ku kuppa Töölöstä kunhan päivän etappi polkaistaan käyntiin ja saan päätettyä (ettei jää viimetippaan) mitä ranskalaista ruokaa CampaKeittiössä tänään valmistetaan ja syödään! Palataan illalla astiastolle, jookostakookosta! Juu ei kookosta, siitä en tykkää.

Edit: Kesän CampaReissuista kertominen jää nyt vähän sivuraiteelle, mutta olemme käyneet paljon museokorttikohteissa, minulla meni rikki 200 käyntiä ja Antilla on kohta 300 kasassa. Päivän kirkkoja on  kertynyt ja olemme tehneet ruokaa retkioloissa. Olemme olleet tutuilla ja uusilla leirialueilla, mutta puskassa olemme olleet vasta kerran. Vähän on haikea mieli, kun suunnitelluista ulkomaanmatkoista CampaAdrialla ei tänä vuonna tullut mitään, mutta toisaalta kotimaa on aivan tupaten täynnä kaikkea kiinnostavaa, ei mitenkään kehtaa valittaa!

tiistai 4. elokuuta 2020

Monenlaista nähtävää museokortilla ja ilmaiseksi

Kesän kolmannen CampaReissun toinen päivä muodostui monipuoliseksi, ehdimme vaikka mitä. Aamulla edellisillan sateen jälkeiset lätäköt olivat hävinneet ja kävimme aamiaisen ja tiskaamisen jälkeen hieman katsastamassa leirialuetta ennen matkan jatkamista. Kuntoranta ei ollut ihan suosikkipaikkamme, mutta kyllä siellä yhden yön viipyi. 

Olimme tarkkoina, ettei vaara yllättänyt
Aamun ensimmäinen museokohde oli Savonlinnan maakuntamuseo. Olavinlinnan lähellä oleva museorakennus on nyt remontissa, mutta Nälkälinnanmäen päällä on entinen kirjastorakennus, jossa toimii taidenäyttelytila ja pieni kooste varsinaisesta maakuntamuseosta. Kari Cavénin näyttely Ilo pitkästä itkusta oli todella kiva. 


Olavinlinnassa olemme käyneet muutamia kertoja, edellisestä kerrasta oli niin kauan, että ajattelimme piipahtaa siellä uudelleen. Tuona kesäpäivänä jono oli kuitenkin niin pitkä, että jätimme linnan väliin ja jatkoimme matkaa. Kiva nähdä, että kotimaankohteet vetävät väkeä, muttemme halua viettää aikaa jonoissa, ellei ole välttämätöntä. 


Kirkko päivässä on aina hyvästä ja ennen Punkaharjun Lustoon tutustumista poikkesimme reitiltä ja menimme katsomaan Kerimäen kirkkoa. Olemme kuulema käyneet siellä aikaisemminkin, mutta minulla ei ollut muistikuvaa tuosta kerrasta. Olen ehkä ajatellut silloin jotain muuta. Nyt ajattelin ja katselin kirkkoa sillä silmällä, ulkoa ja sisältä, etten heti unohda. Oli muuten kohtuullisen ruma lisärakennus läntätty kirkon taakse, ei mikään arkkitehtooninen riemuvoitto. 



Olemme muutaman kerran sekoittaneet muistikuvissa Suomen Metsämuseo Luston ja Rovaniemellä sijaitsevan Tiedekeskus Pilkkeen. Tällä matkalla menimme katsastamaan Luston ja se oli oikein mielenkiintoinen paikka, monipuolinen, iso, sokkeloinen ja sisälsi paljon katsottavaa. Väkeäkin oli aika paljon, muttei tungokseksi asti. 





Samassa pihapiirissä sijaitsee myös Aseman taidelaituri, jonne ei ole pääsymaksua, kannattaa vilkaista myös. Lustoon pääsee myös ilmeisesti paikallisjunavuoroillakin, mutta niin tarkkaan en siitä ottanut selkoa, koska olimme omalla ajokilla liikkeellä. Taidelaiturissa tarjolla oli erilaista taidetta, vähintään hintansa arvosta.


Parikkalan patsaspuisto oli päivän viimeinen kohde ennen majoittumista. Taisin kuulla paikasta ensimmäisen kerran Ylen Egenland-sarjasta ja sittemmin olemme olleet välillä melko lähelläkin, muttemme ole tulleet käyneeksi. Nyt kävimme, parkkipaikka oli aika täynnä ja väkeä riitti. Vapaaehtoinen, mutta toivottava pääsymaksu hoitui lippaaseen alueen reunalla, sen voi maksaa myös tekstarilla tai puiston putiikkiin kortilla. Minulla tulee usein vähän apea mieli näitten itetaidepläjäysten jälkeen, niin nytkin. Mutta oli tämä näkemisen arvoinen. 




Retken toiseksi yöksi menimme viime kesältä tutulle leirialueelle Lappeenrantaan. Ilmeisesti omistajataho on vaihtunut, mutta tienvarsikyltitys on ennallaan. Autoja ja vaunuja oli mukavasti alueella ja nyt siellä oli jopa paikalle ohjaus. Tosin se oli vähän semmoista "Kelpaisko tää teille, vai haluaisitteko jonnekin muuhun kohtaan?"-tyylistä jutustelua. Me saavuimme sen verran aikaisin, että saimme kivan paikan, myöhemmin saapui jokunen sellainen, joka joutui aikalailla sinksaamaan auton ja vaunun kanssa. 

Päivän ateria koostui raakamakkarasta ja grillatusta halloumista vihannesten kanssa. Ehdimme juuri saada ruoan valmiiksi, kun alkoi jälleen sataa. Mutta se ei haitannut mitään, sillä Lappeenrannan alueella näkyy hyvin venäläisiä tv-kanavia. Niissä ovat parasta mainokset. Niitä tulee todella paljon ja todella nopeasti, niissä puhutaan niin rivakasti, että pitäisi osata venäjää erittäin hyvin, että ehtisi ymmärtää. 


Matkan kolmas päivä sisälsi sitten jotain aivan muuta, siitä seuraavassa postauksessa. 

maanantai 3. elokuuta 2020

Melkein kansallismuseossa

Kesän ja CampaAdria-kauden kolmas pieni reissu alkoi viime keskiviikkona ja päättyi eilen siihen, kun #mobileteddy sanoi, että mennään kotiin. Nyt ei ollut kylmä, eikä satanut, mutta silti ajelimme kotiin. Se tässä lähellä kotimaassa reissaamisessa on melkein omituista, että kotiin voi palata lähes sillä siunaamalla kuin siltä alkaa tuntua. Ei ole edessä ensin tuhansien kilometrien siirtymää ja laivamatkaa (tai lentomatkaa, herranen aika, mitä se on, jotain pahaa syötävää?) ennen kuin ollaan perillä. Nyt tilanne on vielä muuttunut aiemmasta, ei ole enää olemassa matkan tai loman takarajaa. Aikaisemmin halusimme usein käyttää kaiken mahdollisen ajan ennen kotiinpaluuta. Voi tietysti olla muita velvoitteita tai menoja, jotka rajoittavat ajankäyttöä, mutta juuri nyt niitäkään ei ole. Siispä voimme tehdä lähes miten tykkäämme. Se on mukava tunne. 

Tällä kertaa reissun keskiössä eivät olleet keskiaikaiset kivikirkot, vaan Museokortti-kohteet. Kuten jo aiemmin mainitsin, Museokortin tämän vuoden keväänä käyttöön tullut applikaatio on oikein käyttökelpoinen tien päällä ja tietysti myös jo ennakkosuunnittelussa. Kohteita on helppo etsiä kartalta ja tiedot aukioloajoista ja sijainneista löytyvät näppärästi. Olemme ottaneet tavoitteeksemme tutustua mahdollisimman moneen Museokortti-kohteeseen aina, kun se on kätevää ja osuu kohdalle. 
Museokortti tykkää, että sitä käytetään!
Tämän kolmannen reissun ensimmäinen ilmansuunta oli pohjoinen, muttei  kovin pitkään, vain Äänekoskelle asti. Tarkastimme mennessämme myös moottoritietyömaan edistymisen, ihan näyttäisi olevan hyvällä mallilla, samoin lentokentällä näytti siltä, että kiitotieremontti on kiivaasti menossa. Enää se ei vaikuta minuun oikeastaan ollenkaan, sitä pitää muistutella mieleen, mikäli meinaa liiaksi kiinnostaa. 

Reissun ensimmäinen museo oli Äänekosken taidemuseo, joka sijaitsee Klubinmäellä Hammarénin talossa. Ilmeisesti  museo on auki vain kesäisin, tänä vuonna 16.6.-16.8. Talossa on kaksi näyttelyä, Helmiä II-kokoelmanäyttely ja Keskisuomalaisia maisemia ja tunnelmakuvia. 


Toisena kohteenamme oli Rautalammin museo. Siihen liittyy hauska työperäinen juttu, eräs kollega (en osaa vielä sanoa, että entinen kollega) on kotoisin Rautalammilta ja hän mainitsi kerran, että pitäisi tehdä joskus yhteinen retki Rautalammin kansallismuseoon. Riemastuimme siitä kovasti, sillä onhan se hienoa aina päästä kansallismuseoon. Mutta kyse ei siis kuitenkaan ole aivan kansallismuseossa, ihan vaan museosta. Rakennus näyttää tyypilliseltä tehtaan patruunan residenssiltä, mutta sepä  onkin alunalkaen museoksi rakennettu talo, se on valmistunut vuonna 1938. Esillä on tänä kesänä pysyvä näyttely seutukunnan historiasta, pieni Muumi-aiheinen näyttely, näyttely Marimekosta Armi Ratian aikana ja hieno Haloset-näyttely. Pidimme tästä kansallismuseosta kovasti.


Rautalammilla teimme pika-analyysin seuraavasta suunnasta. Olimme ajatelleet Kuopiota ja koska voimme, muutimme mielemme ja lähdimme kohti Varkautta. Varkauden museoon ei ole pääsymaksua, mikä oli ensiksi pettymys, sillä tahdoimme siitäkin museokorttikäynnin tilastoomme. Se onnistui siten, että työntekijä näpelöi museokortin numeron koneelle. Museossa oli näytillä Savon villit-näyttely ja Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta-näyttely. Lämmin suositttelu kummallekin, Savon villit on esillä 13.9. asti ja Teollisuuden tekijät on käsittääkseni pysyväisluonteisempi, en ainakaan löytänyt loppumispäivämäärää. Kaunis rakennus on toiminut alkujaan hotellina.


Päivän viimeinen museokohde oli Taipaleen kanavamuseo, jonne myöskin on vapaa pääsy, mutta korttia näyttämällä saimme senkin Museokorttitilastoihimme. Perusnäyttelyn lisäksi yläkerrassa oli kesänäyttely, joka kertoi uittotöiden historiasta.


Yöksi menimme pienehkölle leirialueelle Varkauden Kuntorantaan. Camping-alue lienee hieman sivubisneksen osassa, pääosassa on jonkunlainen hotelli liikunta- ja hoitomahdollisuuksineen. Siihen emme enempiä tutustuneet, olimme vain yhden yön aivan kelpoisalla leirialueella. Alkoi olla sateen uhkaa ja se taas uhkasi päivällissuunnitelmiamme, sillä tarkoitus oli syödä kalaa. Sitä taas emme paista auton keittiössä, sillä meillä ei ole liesituuletinta ja luulen, ettemme paistaisi vaikka olisikin. Haluan pitää sievän pienen keittiömme mahdollisimman siistinä ilman rasvaroiskeita ja käryjä, sillä eihän se nyt käyttöön ole tarkoitettu! Ei kun onpas, mutta koska voimme tehdä käryisät hommat ulkona, teemme niin. Nyt piti kyllä odottaa melko pitkä hetki, että sade taukosi ja sitten Antti paistoi kalat ja muut lisäkkeet Campingaz-grillillä. Vähän alkoi taas ripotella, joten campachef piilotteli sateenvarjon alla yhdessä Campingazin kanssa, hyvin sekin kävi.


Onneksi ruoka tuli valmiiksi ennen kuin todenteolla alkoi sataa, satoikin niin, ettei ikkunoista nähnyt ulos. Mutta ruoka maistui ja musiikki soi.


Aamulla matka jatkui, mutta siitä seuraavassa postauksessa!