Punkkarityttö ja Aikuinen Nainen

Kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän Kesä

Paras tapa pitkästyttää ihmisiä on aloittaa tarina sanoilla silloin kun minä olin nuori. Nykyään tarina voi muodostua melko pitkäksikin, kun nuoruudesta on jo tovi. Vältän mahdollisuuksien mukaan kyseistä fraasia , mutta eilen oli ihan pakko hieman muistella nuoruutta, kun Yari & Se Tuntematon Numero astui Jyväskylän Kesän Teltan lavalle. Eikä muistissani ole vielä vikaa, hyvin alkoi tossunkärki vipattaa, kun punk ryhtyi raikaamaan. Olen joskus moittinut nuoruutemme suosikkiartisteja loireilusta, mutta nyt ei tarvinut, sillä Yari oli cool as hell. 

Yleisöä olisi voinut olla teltassa enemmänkin, olihan ilta kaunis ja kesäinen, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää tänä outona Suomen heinäkuuna vaihtelevine keleineen. Aitoon punktyyliin setti oli juuri ja juuri tunnin mittainen ja kinumalla saimme kaksi lisäbiisiä. Oli kyllä hauska katsoa ikäistemme ihmisten pogoilua lavan edessä. 

Punkmuistelot saivat minut sen verran hyvälle tuulelle, että ehdotin lipun hankkimista teltan seuraavallekin keikalle. Antin kaulassa roikkui kuvauspassi, jolla hän pääsee Kesän kaikille telttakeikoille, mutta minä marssin lippujonoon ostamaan oman läpyskäni Paula Koivuniemen keikalle. Tämän osuuden kulttuuriperjantaista kustansin siis aivan itse, eikä tuntunut missään!

Eipä ollut teltta täynnä silloinkaan, kun suomalaisen iskelmän grand old lady, Paula Koivuniemi astui lavalle puoli kymmeneltä. Viime vuosina Paula on keikkaillut ahkerasti Suomen festarikesässä, mutta on nyt jättänyt massatapahtumat. Omien sanojensa mukaan Suomipopit ja vastaavat on nyt nähty ja laulettu. Ääntä tällä mahtavalla artistilla kyllä riittää ja Rakkaudesta-konsertti esitteli hyvän valikoiman kotimaista hempeilymusiikkia parhaimmillaan. 

Ai että minua harmitti viereisen pöydän naisporukan kälätys koko konsertin ajan. Ei siinä mitään, jos ollaan kerran kesässä lähdetty vähän tyttöjen kesken istumaan iltaa ja parantamaan maailmaa, mutta pakkoko sitä on pälpättää kuin baarissa? Nyt oltiin kuitenkin konsertissa. Lavalla oli Paulan tavanomaisen bändin lisäksi mahtava sellokvartetti, joka toi sointiin sellaista syvyyttä, että Aikuinen Nainen kuulosti vielä entistäkin paremmalta. 

Jyväskylän Kesä sai nauttia kauniista säästä perjantaina ja meno jatkuu tänäänkin monin erilaisin tapahtumin. Jollei iltamme olisi jo varattu muuhun, olisin mielelläni mennyt Carmen-konserttiin tai kuuntelemaan Semmareita. Maanantaina ehdimme vielä osallistumaan yhteen Kesän tapahtumista, kun Jugendorchester "Il Mosaico" & Iiro Rantala esiintyvät Taulumäen kirkossa. 

Ikävä kyllä Tour de Francelle ei jää tänään aikaa, mutta huomenna palautamme itsemme ruotuun siltäkin osin.

Ei olisi haitannut tietää

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän kesä

Sää ei sitten suosinut eilistäkään Jyväskylän Kesän päivää, eikä sen puoleen Suomi Pop-festariakaan. Olimme keskustassa iltapäivästä saakka ja kastelin jalkani perusteelllisesti muutamaan otteeseen. Nyt lauantaiaamunakin vettä sataa huolellisesti, olisi oikein hyvä sää testata vaikka mitä vaellusvarusteita, mutta jostain syystä ei nyt kiinnosta. 

Olimme illalla katsomassa riekkumisen päätteeksi Wusheng Co: Musashi - Miekan tie- nimistä esitystä. Paikka oli jo meille kolmatta kertaa tälle viikolla Jyväskylän kaupunginteatteri. Esityksestä tuli myös korvaava tilaisuus teltassa peruuttamaan joudutulle Kileman konsertille. Artistin soittimet eivät olleet ehtineet Jyväskylään logististen ongelmien vuoksi. Mahdollista lisäväkeä ei varsinaisesti erottunut salissa, siellä oli edelleen tilaa klo 21. Voisin kuvitella, että vesisade oli saanut ihmisiä jäämään kotiin.

Usein on hauska mennä katsomaan ja kuuntelemaan sellaista taidetta, mistä ei tiedä mitään etukäteen. Toisinaan voisi olla viisasta ottaa selkoa edes hieman. Eilen taisi olla sellainen päivä ainakin minulle. Nyt en tiennyt yhtikäs mitään, en tullut esityksen katsottuanikaan tietämään mitään. Eikä mielenkiintonikaan varsinaisesti herännyt. Olin ilmeisen väärää kohderyhmää tai en ainakaan oikeaa. Mutta sen huomasin ilokseni, että taidan sittenkin osata hieman ruotsia. Osa esityksen puheesta oli toiseksi kotimaiseksi eikä se mennyt ohitse täysin vailla ymmärrystä. Voisin kuvitella, että tämänkaltaisessa taiteessa yhdenaikaisuus olisi arvo, nyt se ei ollut kovinkaan täsmällistä ja kun en varsinaisesti tiennyt, mitä miehet puuhaavat, muuten kuin hissuttelevat pitkin lavaa, leikkimiekkailevat (luojan kiitos, eivät oikeilla miekoilla) ja heilauttelevat pitkiä peruukkejaan, ei esitys avautunut minulle. Oma vikani epäilemättä. Musiikista pidin, vaikken rankemmasta soitannosta yleensä välitäkään. Tunnustan jopa tiirailleeni kelloa. Kiitos Jyväskylän Kesälle lipuista, nyt tulin nähneeksi jotakin aivan uutta minulle. Ja tiedän menenkö seuraavalla kerralla, mikäli tilaisuus ilmenee.

Kuva: Teemu Ullgrèn, julkaisu Jyväskylän Kesän luvalla

Taiteellisen iltatuokion päätteeksi oli siirtyminen kotiin. Satoi sanonko mistä, bussipysäkit ovat jonkun tieremontin vuoksi poikkeuksellisesti teatterin kohdalla, eikä väliaikaiskatoksia ole viritelty. Aikaa bussin lähtöön oli 40 minuuttia. Mitä tekee aikuinen nainen (siis muuta kuin menee Suomi Poppiin Kaija Koota kuuntelemaan)? Hän menee taksijonoon. Kammenpyörittäjä tuli mukaan. Toivon, etten tule kipeäksi kaikista moninkertaisista jalkojen kastelusta huolimatta. Samoin toivon, ettei nuorisokaan tule kipeäksi oltuaan illalla Lutakon Aukiolla Apulantaa kuuntelemassa. Ei musiikista tietenkään, vaan sateesta. 

Tänään menemme vielä kerran teatteriin, silloin on vuorossa lisää mimiikkaa, kun jo Circo Aereosta tuttu Marc Gassot esiintyy. Sitten riittää kulturointi, tässähän vielä vahingossa sivistyy. 

Tarpeeksi karismaa

Kammenpyörittäjäkin pääsi eilen hieman vapaalle ja illaksi meillä oli tiedossa sielun ja ruumiin ravintoa. Oikeastaan koko viikonlopuksi oli tiedossa menoa. Loikkasimme bussiin jo ennen viittä ja aloitimme perinteisesti käymällä kahvilla. Kun sen puolen hoitaa heti alkuun, ei jää ilman hyvää espressoa, kuten Jyväskylän ravintoloissa useimmiten käy. No offence. Coffeassa asiallinen shotti on saatavissa. Sitten kävimme saippuaostoksilla, sillä olen tehnyt yhden elämäni tärkeimmistä päätöksista. Nyt tiedän millä pesen itseni ja vaatteeni caminon aikana ja Ekolosta hankin uuden palan Oliva-saippuaa. Hankkikaa tekin, jos tahdotte tuoksua vihreältä oliivilta. Voi aiheuttaa myös mielitekoa pieneen palaan voimakasta juustoa.

Ennen illan varsinaista päätapahtumaa kävimme syömässä sushia. Muutama kuukausi sitten avattu Hanko Sushi on mukava paikka piipahtaa ja tällä toisellakin kerralla sushi oli oikein pätevää Suomen mittakaavassa ja ottaen huomioon, että kyse on ketjupaikasta. Arvelin, että täytyy muistaa käyttää naistenhuonetta lopuksi kaiken sen juotavan jälkeen. Miso oli aika suolaista, mutta ihanan juomalämpöistä, samoin tee, ei palanut kieli odotellessa. Otimme jaettavan lautasen, jossa oli 24 palaa ja se oli juuri sopiva annos.

Joskus helmikuun alussa satuin huomaamaan, että Jyväskylässä olisi tässä kuulla kuultavissa jotain todella kiinnostavaa. Nimittäin 50-vuotistaiteilijajuhlaansa tämä vuonna viettävä M. A. Numminen olisi Ilmavoimien Big Bandin solistina. Se kuulosti niin erikoiselta, että liputhan siihen oli hankittava. Mutta eipä se varsinaisesti erikoista ollutkaan, se oli loistavaa. Konsertti järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa Ravintola Faneerissa, joka ei nyt ole mitenkään viihtyisin paikka enkä tiedä kehua sen akustiikkaakaan kaikkien kattopalkkien ja muiden rakennelmien tähden, mutta kun esiintyjät ovat tätä luokkaa, eivät paljon kattopalkit häiritse.

Ilmavoimien Soittokunnan Big Band esitti konsertin ensimmäisellä puoliskolla niin kiemuraista jazzia, että muistin taas, etten kauheasti pidä jazzista. Mutta hienoa se silti oli, aloin melkein ajatella, että pitäisikö minun seuraava viisivuotiskauteni kuunnellakin vain jazzia, kuten kuuntelin klassista ja sitten countrya. Jäin vielä miettimään.

Konsertin jälkimmäisellä puoliskolla näimme ja kuulimme sitten heittämällä Suomen karismaattisimman henkilön shown. Olimme hieman verestäneet muistojamme jo kotona kuuntelemalla muutamia Nummisen taideteoksia, mutta livenä hän vasta sykähdytti. Pienikokoinen, tuuheahiuksinen herrasmies Ilmavoimien Big Bandin edessä näytti ensin hieman naurettavalta, mutta avattuaan suunsa tämä monitaiteilija ja erikoisen äänenkäytön mies otti yleisön haltuunsa. Harvoin ei osaa päättää toivooko spiikkien olevan pitempiä kuin kappaleiden, toivoin niiden molempien olevan mahdollisimman pitkiä ja runsaita. Tänään 12.3. 76-vuotissyntymäpäiviään viettävä maestro oli enemmän kuin hyvässä vedossa.

Saimme kuulla sekalaisen sikermän Nummisen kappaleita, hän kertoikin aina rassaavansa yleisönsä kuulohermoja esittämällä täysin sikinsokin tuotantonsa erilaisia helmiä. En ollut aikaisemmin saanutkaan dadaistista pakkoruotsiannosta ja livenä kuultu Jenkka hevosen hoitamisesta oli mitä riemukkain. Jotkut kappaleista ovat erittäin nopeatahtisia, niiden laulamisessa oli todella tekemistä ja kapellimestari oli oivana tukena artistille.

Ymmärrän täysin, että Nummisesta joko pitää, tai sitten todellakaan ei. Rohkenen silti arvata, että moni ei-tykkääjä muuttaisi mielensä, jos kokisi livekonsertin, ainakin näin miehen vanhemmalla iällä, jolloin mahdollinen nuoruuden poikkitaiteellisuuden korostuminen on pehmentynyt lempeäksi itseironiaksi ja kasvanut valtavaksi karismaksi. Vaikka mistä minä tiedän onko hän ollut tuollainen kullanmuru aina? Aivan loistavan hyvänolontunteen vallassa jatkoimme biletystä pitkälle aamuyöhön Jyväskylän menomestoissa menimme yksien lasillisten jälkeen kotiin nukkumaan hyvissä ajoin ennen puoltayötä.

Tänään riekkuminen kylillä jatkuu viinimessujen, päivällisen ja konsertin merkeissä. Tämähän käy ihan työstä! 

Kulttuuriperjantai

Eilen iltapäivällä loikkasimme julkiseen kulkuvälineeseen ja menimme keskustaan. Kammenpyörittäjä oli sommitellut meille kulttuuriperjantain. Kävimme ensin kahvilla Coffeassa ja ostamassa lippuja tuleville keikoille ja teatteriesityksiin. Meillä on työpaikan tarjoaman sivistyskortin rahoissa parasta ennen päivämäärä likellä. Aikaisemmin valittelin, ettei Jyväskylässä ole paikkaa, missä Mind&Body-korttia (tuttavallisemmin sielu&ruumis-kortti) voi juurikaan käyttää lippujen ostamiseen, mutta onnistuuhan se hyvin, kun varaa liput netissä ja käy ostamassa ne R-kioskilta. 

Lippuostosten jälkeen oli aika siirtyä taiteen pariin. Ensin poikkesimme katsomaan Jyväskylän Taidemuseossa olevia Sampo Malinin ja Tommi Toijan näyttelyitä. Toijan pissaava poika on tuttu näky Helsingin Jätkäsaaresta. Nyt pissaava poika on pimeällä heijastettuna rakennuksen seinäänkin olemattoman musiikkitalon tontilla. Perjantaisin Jyväskylän Taidemuseoon pääsee ilmaiseksi sisään, joten Museokorttimme ei saanut käyttöä.

Keski-Suomen museossa avautui eilen Riitta Uusitalon näyttely diip! uusia maalauksia.  Kauniissa talvi-illassa oli mukava tallustella museolle ja käydä katsomassa Riitan taidetta. Suosittelen! Näyttely on nähtävillä aina 13.3.2016 asti. 

Kuukausi sitten yritimme spontaanisti mennä syömään simpukoita aakkosketjun ruokehtimoon, mutta sehän meni ihan pieleen. Emme ymmärtäneet, että simpukat täytyy varata etukäteen. Nyt olimme varustautuneet paremmin. Kammenpyörittäjä varasi meille pöydän ja simpukat. Kuukausi sitten olivat ilmeisesti menossa ne viikot, jolloin suomalaiset eivät käyneet ihmisten ilmoilla, ravintola oli tuolloin melkein tyhjä, mutta nyt ovat takana niin tipattomat kuin ei osteta mitään eikä käydä missään-viikot. Ravintola oli täynnä, mikä on aina mukava nähdä. 

Simpukoittemme valmistaminen otti aikansa, odotellessamme saimme mutusteltavaksi leipää ja kun pata viimein tuotiin pöytään, se oli kyllä odottamisen arvoinen. Otimme jaettavaksi kahden hengen annoksen ja se oli enemmän kuin riittävä. Simpukat olivat dijon-valkosipuliliemessä ja ne ovat isoja ja maukkaita. Valkosipulia oli ainakin tarpeeksi. Lisäkkeenä tarjotut ranskanperunoiksi kuvaillut ihanuudet olivat tosiaankin jotain muuta kuin jokunen vuosi sitten Belgessä simpukoiden kanssa tarjotut einespotut. Näissä oli suloinen pehmeä sisus ja rapea, persiljainen kuori. Perunoita oli nautinto tökkäistä aioliin ja haukata. Minulle kävi tavanomaiset, eli ensimmäisen lautasellisen jälkeen simpukkakiintiöni oli täynnä. En tajua mikä siinä on. Kotonakin olen yleensä aivan innolla laittamassa simpukoita, ne ovat onnistuessaan aivan mahtavia, mutta muutaman syötyäni alan jo kallistua leivän ja muiden lisukkeiden puoleen. Kammenpyörittäjä oli reipas poika ja söi kunnon annoksen.

Valkoviinilasillisten ja ylimääräisten leipäannosten kanssa ateria kahdelle maksoi 78. Laskun saaminenkin täydessä ravintolassa onnistui myös nopeasti, joten meille jäi Fransmannin simpukkaperjantaista oikein hyvä mieli. Pyydän siis koko S-ryhmältä ja suurelta omistaja-asiakaskunnalta (siten myös itseltäni) anteeksi sitä, että mussutin aiheesta tammikuussa.

Meidän oli tarkoitus mennä vielä illan lopuksi elokuviin, mutta olihan kello jo hyvänen aika yli seitsemän ja minua alkoi väsyttää, joten tulimme bussilla kotiin. Joku raja riekkumisellakin. Rankan biletyksen päätteeksi katsoin yhden jakson Simpsoneita ja menin nukkumaan. Siksi olenkin ollut hereillä lauantaiaamuna jo kuudesta alkaen.