Ruisleipä uudestaan

Minulla on tapana aika helposti alkaa luulla liikoja itsestäni. Se tapahtuu näin: Onnistun kerran leipomaan ja paistamaan hyvän hapanjuurileivän ja seuraavaksi ajattelen olevani yhtä hyvä ruisleivän suhteen. Ei se niin mene, yleensä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja homma menee ihan plörinäksi. 

Joskus kuitenkin onnistun siinä ruisleivässäkin. Kuten tänään. Mutta tästä on aika varmasti seurauksensa. Seuraavat ihan mitkä vaan leipomukset tai kokkaukset menevät aivan pilalle! 

En ollut tehnyt ruisleipää pitkään aikaan, en edes muista kuinka pitkään aikaan. Olen viime vuosina askaroinut vaihtelevalla menestyksellä vehnäjuuren parissa ja alkanut nyt taas päästä hieman jyvälle (pun intended) siinä hommassa. Äidiltä saamani ruisjuuri pakastimessa kuitenkin houkutteli minua, kun etsin jotain aivan viatonta pakastimesta, vaikka herneitä tai torttutaikinaa. 

Tämä on pitkällinen juttu, ehkä ruisleipää voi tehdä nopeamminkin, mutta minä olen äidintyttö, teen kuten äiti on opastanut. Ja sitten myös sovellan hieman ja kuuntelen siskoa. Kirjoitan tähän nyt koko pitkän tarinan tänään onnistuneista ruisleivistäni. 

Päivä 1

Otin sulamaan pakastimessa olevan ruisleipäjuuren, jota oli rasiassa noin 1,5 dl. Jollei sinulla ole valmista ruisjuurta sen voi tehdä vaikka tämän ohjeen mukaan. Jätin juuren sulamaan jääkaappiin yön yli.

Päivä 2

• 1,5 dl ruisjuurta
• 2 dl vehnäjuurta
• 15 dl vettä
• 10 dl ruisjauhoja

Tämä on varsinaisen leivänteon ensimmäinen päivä, otin sulaneen juuren jääkaapista pöydälle. Kiehautin puolitoista litraa vettä ja kaadoin sen yleiskoneen kulhoon jäähtymään. Tarkoitus on käyttää kiehautettua, huoneenlämpöön jäähtynyttä vettä taikinan nesteenä. 

Kun vesi oli jäähtynyt kaadoin kulhoon sulaneen ruisjuuren ja vehnäjuuripurkistani sen verran kuin raaskin. Tarina-niminen juureni oli päässyt kasvamaan vähän liian suureksi siihen nähden miten usein/harvoin paistan hapanjuurileipää. Sekoittelin juuret veteen ja kumosin seuraavaksi mukaan 10 dl ruisjauhoja. Vispilöin koko homman tasaiseksi velliksi. Peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin huoneenlämpöön. 

Päivä 3

Jos tarpeen:

• 1-2 dl ruisjauhoja

Kolmantena päivänä leipätaikinan alkua kurkitaan kiinnostuneena ja toivotaan, että sen kuplii mukavasti, mutta pysyy kiltisti kulhossaan. Ruisvellini kuplikin ihan kivasti, paremmin kuin ikinä, jonka arvelin johtuvan aktiivisesta vehnäjuuresta. Ei ollut tarpeen lisätä ruisjauhoja tässä vaiheessa, mutta jos velli olisi ollut eloton, olisin lisännyt hieman jauhoja ja jättänyt taas taikinan tekeleen odottamaan aikaa parempaa huoneen lämpöön. 

Päivä 4

• 3 dl ruisleseitä
• 1,5 dl ohrajauhoja
• 15 dl ruisjauhoja (jätä vähän leivän muotoilun vaiheeseen)
• 5 tl suolaa

Nyt oli se päivä, jolloin leivän tekemiseen menee eniten aikaa, etenkin jos sattuu olemaan kalliin sähkön päivä, kuten meillä oli tänään. Jatkoin taikinan parissa heti aamulla. Kiinnitin yleiskoneen kulhon, jossa taikinan alku oli ollut jo useamman päivän, koneeseen ja kiinnitin taikinakoukun. Lisäsin kulhoon ensin ruisleseitä, hieman ohrajauhoja, suolaa ja sitten vähitellen noin 15 dl ruisjauhoja, jonkun verran jätin muotoiluvaihetta varten. Yleiskone vaivasi taikinaa pienellä nopeudella noin vartin verran ja tuloksena oli märän sementin kaltainen ryyninen taikina, joka ei juurikaan tarttunut nuolijaan, muttei erityisesti irronnut kulhon reunoista. Olipa sellaista tanakkaa jänkkiä. 

Tämä tapahtui aamupäivällä noin kymmenen aikaan. Kuten sanottu, sähkö oli kallista koko päivän, joten jarruttelin huolella, mitä en yleensä jaksa ollenkaan, vaan nopeutan kaikkia kohotuksia ja lepuutuksia. Otin kulhon pois yleiskoneesta ja peitin sen suihkumyssyllä. Panin merkille taikinan korkeuden kulhon reunassa, paljonko oli vielä tilaa. En ole ikinä saanut ruistaikinaa mitenkään erityisesti kohoamaan missään vaiheessa, käytinpä hiivaa tai hyvää juurta tai en. 

Kahden aikaan iltapäivällä palasin taikinan pariin (olin toki kurkkinut suihkumyssyn alle muutamaan kertaan) ja ilokseni ruisjuuren ja vehnäjuuren avulla taikina oli hieman kohonnut, noin 2-3 cm kohti kulhon yläreunaa. 

Kaavin tahmean taikinan leivinlaudalle runsaan ruisjauhokasan päälle ja jaoin sen kolmeen osaan. Muotoilin jauhotetuin käsin kolme pitkulaista palaa ja nostin ne kolmeen leipävuokaani. Mitenkähän olen joskus älynnyt ostaa kolme samanlaista leipävuokaa? Ihme kertakaikkiaan. Taikinaa ei siis vaivata mitenkään erityisesti tässä vaiheessa, kunhan muotoillaan leivän mallisiksi pötkylöiksi. 

LISÄYS: TÄSSÄ KOHDEN PITÄÄ MUISTAA OTTAA JUURTA TALTEEN NOIN 1,5 DL JA PAKASTAA SE. OLEN USEIN UNOHTANUT SEN JA JOUTUNUT PYYTÄMÄÄN ÄIDILTÄ UUDEN JUUREN. 

Peitin vuoat suihkumyssyllä ja jätin odottamaan sitä hetkeä, ettei sähkö olisi enää niin kallista. Tällä kertaa siinä meni noin 3 tuntia. Aiemmin olen seisottanut taikinaa ensin kulhossa noin tunnin ja sitten vuoassa toisen tunnin. Nyt koko hommaan meni noin 5-6 tuntia. 

Viiden aikaan iltapäivällä laitoin uunin lämpenemään 230 asteeseen. Pistelin leipiin kalapiikillä reikiä ja kun uuni oli kuumentunut, nostin kolme vuokaa pellille ja pellin hieman uunin keskiosan alapuolelle. Laitoin ajastimeen 20 minuuttia. 

Kun 20 minuuttia oli kulunut, laskin lämpötilaa 180 asteeseen ja paistoin vielä 40 minuuttia. Mittasin leipien sisälämpötilaa, joka oli siinä vaiheessa 96 astetta. Tavoittelin 98 astetta, joten paistoin leipiä vielä 10 minuuttia, kunnes haluttu sisälämpötila oli saavutettu. Kaikkiaan paistoaika oli siis 70 minuuttia, joista ensimmäiset 20 minuuttia 230 asteessa ja loput 180 astetta. 

Kumosin leivät pellille, en muistanut ritilän olevan parempi jäähdytysalusta. Noin kolmen vartin päästä en malttanut enää odottaa, vaan leikkasin yhden leivän puolesta välistä kahtia. Ihanaa! Leipä oli kokonaan tasaisen kypsä, kuori rapea, muttei liian kova. 

Hetken päästä maistoimme viipaleet voin ja juuston kera. Olipa hyvää, sopiva suola, pehmeä, mutta kypsä rakenne. Olen niin iloinen. Käärin leivät keittiöliinaan ja huomenna pakastan niistä osan puolikkaina, osan viipaleina ja tietysti syömme leipää tuoreenakin. 

Olen toiveikas, että osasyy onnistumiseen olisi vehnäjuuri, jota käytin tähän ruisjuuren lisäksi. En mielelläni käyttäisi leivissä hiivaa, jos kohoamisen saisi aikaan juurellakin ja nyt lopputulos oli paras koskaan aikaansaamani.  

Eilinen päivällinen tänään – 24 tunnin lammas

Kiinteistökaupoissa sanotaan tärkeintä olevan sijainti, sijainti ja sijainti, ruoanlaitossa usein tärkeintä ovat ajoitus, ajoitus ja ajoitus. On todella tärkeää, että ruoka on valmista silloin, kun sitä syödään. Kuulostaa ihan perusjutulta, hallitsenkin sen useimmiten. Joskus kuitenkin menee pieleen. Eilen meni. Ruoanlaitto oli periaatteessa aloitettu jo torstaina, kun ostin pakastettuja lampaanpotkia ja jätin ne sulamaan lauantaita varten. Siihen asti kaikki hyvin.

Perjantaina velttoilin, enkä laittanut sulaneita potkia marinadiin, vaan ajattelin olla pätevä emäntä ja laittaa potkat vain suoraan haudutuspataan varhain lauantaiaamuna. Ja kuinkas siinä kävi? Katsoin aamulla edellisillan Hiljaisen todistajan (lempparisarjani tällä erää, vaikka periaatteessa sen tunnelma usein ahdistaa) ja olin keittiössä crock pot-hommissa vasta kymmeneltä. 

Kehittelin pataan pääpiirteissään stifadotyyppistä lähestymistapaa, jäätävä kepakko kanelia jne,  hirveästi sipulia, tiedättehän. Koska olin niin varma taidoistani, en poistanut potkista kalvoja enkä paistanut pintoja, kyllähän rakas haudutuspatani hoitaisi homman tuosta vaan. Kello oli aikalailla varttia yli kymmenen, kun pata aloitti työt ja arvelin meidän voivan syödä viideltä. 

Onneksi olin leiponut monkey breadin ja tehnyt Hannelelta oppimaani appelsiinisalaattia, sillä eiväthän lampaanpotkat olleet millään muotoa antautuneet vielä noin seitsemän tunnin haudutuksesta. Nostin ne kyllä lautasille, latasin viereen ihanasti kypsyneet juurekset (älä saa kohtausta, kyllä stifadoon voi laittaa vaikka mitä juureksia, sanoo vaan, että se on fuusiostifado) ja silppusin päälle kevätsipulia, sillä yrtit olivat vähissä. Antti sai pienen palan lammasta irti, minä en sitäkään. Onneksi ei ollut ruokavieraita.

Näkeehän sen, ettei potka ole millään muotoa valmis.

Onneksi en ollut vielä kaatanut padasta kanelista tomaattikastiketta, palautimme vähin äänin potkat ja juurekset pataan, laitoimme kannen kiinni ja söimme päivälliseksi vain tuoretta leipää ja appelsiinisalaattia.

Illempana toisen potkan luu oli jo kierähtänyt irti, toisesta ei lähimainkaan. Jätin padan low-asetukselle yön yli. Näin unta, jossa lisäsin mukaan kikherneitä ja vihreitä linssejä, tästä tulikin enneuni. Aamulla kävin katsomassa pataan, mutta pelkkä haistamisen olisi riittänyt. Toisenkin potkan luu oli irrallaan ja keittiössä tuoksui siltä, että toivoin päivällisajan olevan heti. Laitoin padan warm-asetukselle ja toivoin ajan kuluvan nopeasti, että voisimme syödä fuusiostifadoa. 

Stifado lampaanpotkista

• 2 lampaanpotkaa
• 4 perunaa
• 2 porkkanaa
• 10 pientä sipulia
• 5 pientä valkosipulinkynttä
• palanen lanttua
• loraus oliiviöljyä
• tölkki tomaattimurskaa
• puolikas tomaattipurkillinen huuhteluvettä
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 1 iso kanelitanko
• 3 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• kuivattua tomaattimurua
• 1 pieni tölkki kypsiä vihreitä linssejä
• 1 tölkki kikherneitä

Eilen siis kuorin porkkanat ja lantun ja leikkasin ne paloihin, samoin halkaisin perunat ja kuorin sipulit ja valkosipulit. Lorautin hieman oliiviöljyä suuremman lämpenemässä olevan haudutuspatani pohjalle ja asettelin sinne kasvikset ja pitkän kanelitangon. Kuivasin sulaneet lampaanpotkat ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria. Nostin potkan pataan ja kaadoin päälle punaviinin, etikan, tomaattimurskan ja purkinhuuhteluveden. Ripottelin pataan vielä kuivattua tomaattimurua, laakerinlehdet ja hieman suolaa ja pippuria. Jätin padan hommiin, aluksi low-asetukselle, sitten high-asetukselle. Aika ei ollut alkuunkaan riittävä ja lopulta potkat olivat low-asetuksella koko yön. Tarkastelin tänäaamuna tilannetta, nestettä oli tarpeeksi, lihan oli aivan kuiduiksi hajoavan kypsää. Kasviksista porkkana ja lanttu olivat menneet melkein tunnistamattomaksi muhjuksi, perunat ja sipulit olivat koossa. 

Kaikki pintarasva ja kalvot olivat sulaneet pois potkista ja sitä kautta liemi oli  melkoisen rasvaista. Lisäsin mukaan linssejä ja kikherneitä ja ne imivät jonkun verran rasvaisuuden tunnetta ja maistuivatkin kyllä mainioille. Kaikkiaan lampaanpotkat olivat padassa noin 24 tuntia, mutta luultavasti noin 10-12 tuntia olisi ollut riittävä kunnollisen kypsyyden saavuttamiseksi. Opinpa tästä sen, että jos luistelen alkuvalmisteluista ja muutenkin arvioin ajan väärin, voi tilannetta pelastaa lisäajalla. Jotain muuta syötävää tarvitsee kyllä kehitellä odotteluajaksi. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeeni. 

Liian suuri pastakastike

Kotona kokkaan nykyään useimmiten vain kahdelle. Kun nuoriso ehtii päivälliselle, otan astetta isommat kattilat ja pannut esille. Toisinaan teen ruokaa vielä isommalle porukalle, yleensä työkavereille. Silloin tarvitsen järeimmän kalustoni, suuren haudutuspadan ja kymmenen litran kattilan. Meillä oli eilen työporukan yhdistetty ajankohtaisten asioiden kertauspäivä ja saunailta ja ruokaahan moinen koitos vaati. Paljon ruokaa, sillä ruoan loppuminen kesken olisi aika paha juttu. Minun täytyi tehdä niin ruoka etukäteen mahdollisimman valmiiksi, koska tila jossa vietimme koko päivän ja illan oli keittiönsä suhteen melko vaatimaton. Tästä syystä päädyin valmistamaan pasta bolognesea.

Perjantaiaamuna katselin netistä neuvoja ruokaohjeiden suurentamiseen sen mukaan miten paljon ruokailijoita on. Esimerkiksi HK:n ja Valion sivuilla on kivat laskurit, joihin vain syötetään henkilömäärä ja ohjelma suurentaa neljän hengen annokset tarvittavaan kokoon. Tietysti ohjeen voi myös pienentää aina yhden hengen annokseen asti, vaikka se tuntuukin vähän hassulta enemmän ruokaa laittaneesta, mutta aloittavalle kokkaajalle oikein hyödyllistä, kun kaikki on vielä uutta. 

Sivusto neuvoo myös maustamisessa, sillä mausteita ei voi ohjeen suurentamisessa suoraan vain samalla kaavalla lisätä, vaan täytyy maistella ja lisätä varovasti lisää mausteita, ettei saa esim. tönkkösuolattua tai vaikka liian chilistä ruokaa. Vähän minua kyllä hymyilytti, kun bolognesen ohjeessa mainittiin hauduttamisajaksi neljän hengen annokselle 15-20 minuuttia. Pitäähän sitä nyt ainakin pari tuntia muhittaa ennen kuin jauhelihakastiketta tohtii alkaa bologneseksi kutsua! Minä vannoutuneena crock pot-rouvana viritin patani perjantaina, kun oli tarkoitus syödä lauantaina. Ei tietenkään tarvitse liioitella, mutta vartti! (oikeasti ymmärrän mitä arkiruoka tarkoittaa)

Pastakastiketta ihan kaikille ja vielä ensi viikollekin

• 2 kg naudan jauhelihaa (10 % rasvaa)
• 2 kg tomaattituotteita (paseerattua, murskaa ja pyrettä)
• 8 porkkanaa
• 8 sipulia
• 1 kokonainen valkosipuli
• 1 kesäkurpitsa
• 1 nippu varsiselleriä
• tölkkien huuhteluvettä niin, että padat tulivat täyteen
• suolaa ja pippuria
• oreganoa

Aioin siis tehdä kastikkeen haudutuspadassa, oikeammin kahdessa haudutuspadassa. Näin ollen kasviksia ei tarvinnut ensin kuullottaa, vaan ne saattoi laittaa raakoina pataan. Jauhelihan halusin ruskistaa. Mietin miten saisin molemmissa padoissa samanmakuista kastiketta ja päätin tehdä ensin koko homman suurimpaan kattilaani, sekoittaa ja jakaa sitten patoihin. 

Aloitin kasviksista. Raastoin ensin porkkanat ja siivutin sipulit, kesäkurpitsan (se pääsi mukaan ihan vain sen takia, että minulla oli yksi joutilas kesäkurre, tiedän etteivät kaikki siitä niin perusta, mutta sinne se sulautui joukkoon) ja sellerinvarret. Käytin aikoja sitten ostamaamme Bamixin lisälaitetta, pientä raastin- ja siivutuslaitetta, jonka päälle sauvasekoitin tällätään ja sen moottori tekee työt. Ihan kätevä, mutten ole varma kuinka usein tulen käyttämään. Näin isommilla määrillä se oli kyllä mukava ja tiskin väärti, mutta toisaalta porkkana oli vähän kova pala Bamixille. Valkosipulinkynnet vain kuorin ja litistin veitsen lappeella. 

Keräsin kaikki raastokset ja silpukset kymmenen litran kattilaan ja sekoitin pontevasti. Lisäsin mukaan erissä ruskistetut jauhelihat, joihin olin joka pannulliseen kiertänyt suolaa ja pippuria myllystä näin alkajaisiksi. Sekoitin taas niin hyvin kuin pystyin ja lisäsin mukaan 2 pientä purkkia tomaattipyrettä, sekä noin kilon paseerattua tomaattia ja tomaattimurskaa kumpaakin. Huuhtelin purkit ja kaadoin huuhteluvettä mukaan noin puoli desiä/purkki. Punaviini jäi tästä kastikkeesta nyt pois, mikä oli harmi. Punaviini yhdessä sellerin kanssa tekevät bolognesessa niin paljon!

Kauhoin tämän kastikepohjan kahteen haudutuspataani, suurempaan ja pienempään ja kumpikin tuli aivan täyteen. En maustanut tässä vaiheessa vielä enempää, vaan jätin padat aluksi high-asetuksella töihin pariksi tunniksi. Illempana laitoin  padat low-asetukselle ja sekoitin hieman pohjia myöten. Padat tekivät töitä koko yön ja lauantaiaamuna tutkin tilannetta, kun palasin töistä. 

Kastike oli kummassakin padassa saanut oikeanlaisten tiilenpunaisen värin, ainekset olivat sulautuneet yhteen kuten pitääkin ja tuore oregano viimeisteli tuoksunkin. Tässä vaiheessa minä kyllä ymmärsin, että ruokaa oli liikaa. Päätin ottaa mukaan vain suuremman padan ja annostella pienemmän padan sisällön annoksiin, pakastaa ja viedä työpaikkalounaiksi. Aikomukseni tehdä pastakastiketta 15 hengelle muuntui noin 25 ellei 30 hengen annokseksi.

Minun oli tarkoitus kuljettaa ruoka pois kotoa kuumana, joten otin ensin keraamisen padan pois ulkokuorestaan ja annoin kuoren hetken jäähtyä. Pakkasin sitten padan ulkokuoren suureen paksuilla pyyhkeellä vuorattuun ostoskassiin. Nostin keraamisen padan kuoreensa ja tällä tavoin kuljetin sen paikkaan, jossa viettäisimme päivän. Täytyi varoa lukuisia töyssyjä, joita matkalla oli, sillä pata oli kutakuinkin piripintaan. Perillä laitoin padan heti päälle, ensin high-asetukselle noin tunniksi, että ruoka pysyi riittävän kuumana ja sitten lämpimänäpitoasetukselle siihen asti, että oli aika lounastaa. 

Koska paikassa ei ollut liettä, käytimme irtolevyä ja kotoa viemäämme induktiolevyä, otin mukaan myös kaksi suurta kattilaa, joissa keitimme 1,5 kiloa spagettia. Jekkutyttö oli valmistanut erinomaista salaattia ja paistanut patonkeja.

Laitan tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Järjen riemuvoitto – saunamunat

Välillä sitä voi tehdä jotain vähemmän järkevääkin. Juhannuspäivänä tein saunamunia. Näin joskus monta vuotta sitten jossain ulkomaisessa blogissa tehtävän sauna eggs, joita ei kuitenkaan mitenkään valmistettu saunassa, ei suinkaan. Kananmunia liotettiin ensin suolavedessä ja sitten ne laitettiin riisinkeittimeen, mutta minulle jäi mielenpieleen ajatus siitä, että miksei kananmunia voisi kypsentää oikeasti saunassa, kuten kiuasmakkaroitakin. 

Ajatus unohtui sitten pitkäksi aikaa, kunnes juhannuspäivänä ajattelimme (myöskin pitkästä aikaa) paistaa makkarat kiukaalla. Tai emme oikeasti kiukaalla, vaan sellaisella tarjottimella, joka roikkuu ketjussa kiukaan päällä. Kun Antti sytytti tulen kiukaan pesään, muistin ne taannoiset saunamunat (anteeksi hieman härski nimi, mutta yleensähän se on sanojan mielessä se härskiys). Otin palan foliota ja tein siitä pienen vadin rypistelemällä reunoja ylöspäin ja asetin vatiin neljä kananmunaa. Minua hieman hirvitti ajatus siitä, että kananmunat poksahtelisivat kiukaan yllä, se ei ollut hyvä ajatus. Nostin foliokourun kiukaan päälle makkaratarjottimelle (on sillä varmaan joku oikea nimikin, kertokaa ihmeessä) ja annoin niiden olla siellä niin kauan, että sauna oli kuuma. Lämmitimme saunaa oikein maltillisella puumäärällä pitkään, sillä tarkoitus oli myös saada hieman lämpöä taloon. Näin viileänä kesäkuuna se on iloksi, kun sähkölämmitys on tarkoituksella pois päältä. 

Myös makkarat sitten lämpenivät saunassa ja kananmunat olivat kaikkiaan noin 90 minuuttia saunan lämmössä ennen kuin söimme erittäin epävirallisen juhannuspäivällisen, eilisiä salaatinjämiä, kaupan perunasalaattia ja niitä eksperimentaalisia saunamunia. 

Vähän minua jännitti kopauttaa kananmuna rikki. Mutta sehän oli ihan täydellisen kypsä, keltuainen sopivan hyytynyt ja valkuainen myös. Mitään järkeähän ei ole valmistaa kananmunia saunassa, mutta kun sen voi tehdä, niin tulipa tehtyä. Ehkä mökkiolosuhteissa voisin ajatella, että siinä olisi pieni järjenhiven. Olisiko? Mitä mieltä olette?

Vielä ehtii osallistua Tour de France-aiheiseen arvontaamme täällä!

tryffelisuolalla tuunattu täyskova saunamuna

Hidasankkaa

Pakastimessa liian pitkään viihtynyt ankka päätyi tällä viikolla haudutuspataan. Summittaiset neuvot otin tältä sivulta. 

Kärsivällisen pata-ankka

• 1 pakasteankka
• 1 porkkana
• 2 omenaa
• 2-3 pientä perunaa
• 2 varsisellerin vartta
• 1 yksikyntinen valkosipuli
• 4-5 pientä sipulia
• 1 mandariini
• suolaa ja pippuria
• yrttejä, jos muistat

Sulatin ankan hitaasti jääkaapissa ja kun se oli sula, otin se tarjottimelle. Otin sisuksista pois irrallisen kaulan, sisäelimiä ei ollut mukana.  En laittanut kaulaa pataan, vaan suoraan kompostiin. Asettelin suuremman haudutuspadan pohjalle pediksi ankalle porkkanan, muutaman pienen sipulin, omenan kahteen palaan halkaistuna, sellerin varret ja valkosipulin. Tämän pedin on tarkoitus nostaa ankkaa hieman ylemmäs padassa, ettei se likoa liikaa omassa rasvassaan hauduttamisen aikana. Minulla olisi ollut sopiva pieni ritiläkin, joka on peräisin jostain muinoin käyttämästämme riisikeittimestä, mutta halusin laittaa sellaisen pedin, josta voisi irrota makua lintuun.

Kuivasin ankan pintaa ja sisusta paperilla ja tungin sisuksiin mandariinin halkaistuna, omenan lohkoina ja sipulin paloina. Olin ripotellut niihin hieman suolaa ja pippuria. Hieroin ankan rintapuolen nahkaan suolaa ja pippuria niin paljon, kuin sain siihen tarttumaan. Otin suuren palan harvaa juustokangasta ja nostin ankan kankaan päälle ja sitten kankaasta pitäen ankan pataan. Kangas olisi sen tähden, että sen avulla lintu olisi helpompi nostaa kypsänä pois padasta. 

Pata tuli aivan täyteen ja minun piti hieman tunkea linnun koipien päitä, että sain ankan mahtumaan, Käänsin kankaan reunat päälle ja laitoin padan kannen kiinni. Se juuri ja juuri mahtui menemään tiiviisti päälle. Asetin padan high-asetukselle 10 tunniksi. 

Muutaman tunnin kuluttua ei näkynyt vielä oikein mitään elämää padassa, alkoi jännittää, että tuleeko tästä yhtään mitään, onko ankka liian suuri pataan. Mutta kyllä se sitten alkoi siitä suttaantua. Viiden tunnin kuluttua padassa oli linnun alla ja ympärillä lientä aika paljon ja neuvojen mukaan poistin sitä jonkun verran. Minulla on sellainen vekotin, jolla voi imeä lientä ja valella paistia. Valelin kyllä hieman pöytää ja lattiaa. En tarkoituksella. 

Kun oli jo ilta ja olin kertonut Antille, ettei ankasta tule tänään valmista, oli pata ollut hommissa kaikkiaan 10 tuntia. Silloin ankka oli ihan kypsä. Nostin sen kankaan avulla tarjottimelle ja annoin jäähtyä noin kymmenen minuuttia. Irrotin nahkan rintapuolelta ja irrotin kankaan linnun ympäriltä, se oli niin kypsää, että koivet irtosivat aivan itsestään. Kangas meni roskiin, se oli niin rasvainen, ettei sitä kannattanut alkaa pestä.

Riivin lihat linnusta, kun se oli jäähtynyt sen verran, että näpit kestivät käsitellä sitä. Söimme ankkaa sitten vasta seuraavana päivänä vähän kiinalaiseen tyyliin, tein samanlaisia lettusia kuin tein pekingin ankka-projektissamme monta vuotta sitten. Lämmitin lihaa pannulla ja lisäilin siihen hieman mausteita, otimme lettusille kurkkua ja sipulia ja pikkuisen hoisinkastiketta lisäämään makua. En nyt tiedä oliko tämä homma ihan siihen käytetyn ajan ja sähkön väärti, mutta sainpa ankan pois pakastimesta viemästä tilaa. Tällä kertaa ei sentään tarvittu kompressoria hommassa eikä lintuparkaa roikotettu viimassa vuorokautta.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatapostaukseni.

Huijaus karahti kiville - sipulikeitto haudutuspadassa

Pari viikkoa sitten söimme Sinne Helsingissä loistavaa sipulikeittoa, jota olisin mielelläni ottanut toisenkin kauhallisen. Keiton samettinen rakenne ja yhtä aikaa terävä ja lempeä maku ihastuttivat meitä molempia. Halusin kokeilla keiton kopioimista ja tänään oli sen aika. Kuten aamulla kerroin, viritin ansaa nuoremmalle pojalleni, mutta jouduin katkerasti pettymään. Häntä ei huijattu, ei sitten yhtään.

Soseutettu sipulikeitto haudutuspadassa

• 4 suurta makeaa espanjalaista sipulia (yhteensä 1 kg)
• 4 valkosipulinkynttä
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia
• 2 rkl muscovadosokeria
• 2 rkl balsamicoa
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 5 dl tummaa lihalientä
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 dl kermaa
• gruyerelastuja, ruisleipälastuja ja tuoretta timjamia annoksen päälle

Laita haudutuspata lämpenemään high-asetuksella (tai paksupohjainen kattila tai pata levylle) ja sinne voi sulamaan. Leikkaa odotellessasi sipuli ohuiksi suikaleiksi, kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Kun voi on sulanut, kaada sipulit ja valkosipulit pataan ja pyörittele ne kauttaaltaan sulaan voihin. Lisää mukaan sokeri ja balsamico ja sekoita taas perusteellisesti. Jätä haudutuspata kannella peitettynä töihin puoleksitoista tunniksi, tai pata/kattila liedelle miedolle lämmölle. Sekoittele sipuleita aika-ajoin, että ne alkavat karamellisoitua joka puolelta, mutteivat pala pohjaan. 

Kun sipuleihin alkaa tulla tummaa väriä ja ne ovat aivan laiskistuneita, lisää mukaan vehnäjauhot. Sekoita kunnolla ja lisää sitten viini ja kuuma liemi, ripota päälle suolaa ja pippuria, sekä tuoretta timjamia. Jätä pata low-asetuksella kuudeksi tunniksi tekemään ihmeitään, sekoittele välillä. Kattilassa tai padassa kypsyttely vienee muutamia tunteja sekin. 

Kun keitto on sakeaa ja kypsää, kaada se erissä blenderin kannuun ja surruuttele niin sileäksi, kuin koneesi pystyy. Minä en ollut ihan tyytyväinen rakenteeseen, joten ajoin keittopohjan vielä tiheimmän siiviläni läpi. Lisää mukaan loraus kermaa ja tarkista suolan ja pippurin määrä. Kuumenna keitto vielä tarjoilukuumaksi. Ripottele annoksen päälle gruyrelastuja, kuivan ruisleivän paloja ja tuoretta timjamia. 

En saanut keiton rakenteesta niin samettista, kuin ravintolassa, mutta maussa oli kyllä huomattavaa samankaltaisuutta, sopivaa terävyyttä, mutta myös makeutta. Abiturientti kysyi pöydän ääreen istuessaan, että mitä tämä on. Vastasin, että se on kasvissosekeittoa. Hän maistoi lusikallisen ja sanoi, että sipulia. Hän söi pienen annoksen, eikä moittinut sen enempää keittoa, kuin kokkiakaan. Muut pitivät keitosta kovasti. Vielä pitäisi vain saada rakenne hienommaksi, millähän se onnistuisi? Vinkit peruskeittoon (ilman soseutuselementtia) otin Kitchen Simplicity-blogista pienin muutoksin tietty.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Bolognese

En tiedä miten niin on päässyt käymään, muttei Campasimpukan arkistoista löytynyt minkäänlaista mainintaa Spaghetti tai Pasta Bolognesesta. Erilaisia pastakastikkeita on kyllä keitetty, mutta tällä nimellä kulkevaa perussoosia ei vielä ollut postattuna. Nyt asia korjataan, eikä millään pikakastikkeella, vaan pitkään haudutetulla bolognesella. 

Olen varmaan jo tehnyt selväksi, että haudutuspata, Crock-Pot, on hyvä ystäväni. Se jaksaa tehdä työtä puolestani pyyteettä, se huolehtii keitoksistani ja tarjoaa raaka-aineille turvallisen pesän hautua ja maustua, pysyä mehevinä ja nousta sfääreihin. Näin kävi bolognesenkin kanssa. Vilkuilin ohjeita eri lähteistä ja tein osapuilleen näin:

Bolognese

• 1 kg naudan paistijauhelihaa
• 10 cm pätkä varsiselleriä
• valkosipulin kynsiä maun mukaan (jätin tällä kertaa pois tuoksusyistä)
• 5 kevätsipulia
• 2 porkkanaa
• 10 pientä tomaattia
• pari kunnon turausta tomaattipyrettä
• oliiviöljyä paistamiseen
• 2 dl punaviiniä
• 2 tölkkiä paseerattua tomaattia
• suolaa ja pippuria
• tuoretta oreganoa ja basilikaa

Silppusin sipulit ja varsisellerin, pilkoin tomaatit muutamaan palaan ja raastoin porkkanat hienoksi raasteeksi. Kuullotin ensin sipulia ja varsiselleriä pannulla oliiviöljyssä ja lisäsin mukaan porkkanaraasteen ja tomaattilohkot. Annoin koko setin hieman kypsyä ennen kuin kumosin pannullisen haudutuspataan. Kypsensin jauhelihan kuumalla pannulla murustellen sen melko pieniin muruihin puisella lastalla. Kaadoin jauhelihamurutkin pataan ja lisäsin sinne tomaattimurskan ja punaviinin, tomaattipyreen, kunnon ripauksen suolaa ja pippuria. Sekoittelin kunnolla ja laitoin padan high-asetukselle kuudeksi tunniksi. Tuon kuuden tunnin kuluttua kastike oli jo melko maukasta, lisäsin tuoreita yrttejä ja suolaa. Tässä vaiheessa tomaattimurska vielä erottui ja jauheliha oli vaaleanruskeaa murua. Tässä kohtaa reissuunlähtevä perheenjäsen söi annoksen spagetin kera, eikä ollut kuulema kyynelin kerrottavaa. 

Vaihdoin padan low-asetukselle ja jatkoin hauduttamista, tai patahan sen itse teki, minä menin päiväunille. Iltasella kun pata oli ollut hommissa kaikkiaan 12 tuntia oli padassa paksua, tiilenpunaista kastiketta, jonka tuoksua voisi kuvailla huumaavaksi. Aika tosiaan teki tehtävänsä bolognesen kanssa, enkä koskaan enää yritä tehdä mitään vartin virityksiä ja kutsua sitä bologneseksi. Jäähdytin kastikkeen ja tänään kuumensin sen uudelleen päivällistä varten. Pakastettavaa ei kyllä jäänyt, vaikka niin kuvittelin.

Keitin tänään spagettia reilusti suolatussa vedessä ja kokosin siitä yhdessä bolognesen kanssa mainion annoksen, jonka pinnalle ripottelin muutamia parmesanhippuja. Basilikaa minun piti myös laittaa, ensin unohdin sen, sitten unohdin, että se läkähtyi eilisessä helteessä ja oli saattohoidossa, katsotaan kuinka sen käy.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Giro d'Italian toinen lepopäivä takana ja tänään oli tiedossa tasamaan etappi meillekin tutuissa maisemissa, Modenasta Salsomaggiore Termeen. Mittaa etapilla oli 173km ja uumoilimme massakiriä. Sunnuntain etapin jälkeen kokonaiskilpailun kärjessä minuutin kaulalla oli BMC:n Cadel Evans, joka ei ehkä mielellään vielä tässä vaiheessa esiintyisi vaaleanpunaisessa, sillä siitä  kiinnipitäminen on vielä aika iso homma.

Viimeisellä kilometrillä nähtiin melkoinen kolari, jonne jäi monta kärkimiestä. Tyler Farrar veti lipat ja siihen samaan kasaan jäi sitten monta kilpakumppania. Siitä täpärästi selvinneet hoitelivat loppukirin ja voittajaksi saatiin tässä kisassa jo kolmannen kerran Nacer Bouhanni, Jussi Veikkasen tallikaveri. Cadel Evans jatkaa huomennakin pinkissä 57 sekunnin turvin. Toisena on vanha takatukka Rigoberto Uran Uran.

Ragù Crock-Potissa ja pyöräilijät sateessa

Alenax sanoi rax!

Sunnuntait rytmittyvät meillä nykyään sen mukaan, onko esikoinen kotilomalla ja jos on, milloin hän lähtee takaisin. Tänään kyyti lähti alkuillasta ja päivällinen oli hieman tavallista aikaisemmin. Olin varannut naudan ulkofilettä palasen, mutta sateinen sää ei houkutellut grillaamiseen. Niinpä etsin Italiaan vivahtavaa ohjetta, johon saisin ulkofileen käytettyä. Samalla muistin, että meidänhän piti keskittyä erityisesti pastaan näillä pinkkiviikoilla, emmekä ole vielä syöneet kuin kerran pastaa (onhan jo kolmas päivä menossa). Parahin reseptipankkini foodgawker siis töihin ja muutamin harkituin hakusanoin päädyin Fuss Free Cooking-blogiin, jossa oli tehty melkein tasan vuosi sitten tätä ruokaa. Otsikossa jo mainittiin kolme taikasanaa, ragù, pasta ja slow cooker, joten etsintä loppui siihen. Soveltelin ainemääriä jonkunverran.

Ragù pastalle haudutuspadassa

• 800 g pala naudan ulkofilettä
• 2 keskikokoista sipulia
• 3 kevätsipulia
• 4 pientä valkosipulinkynttä
• kuivattua oreganoa
• 2 dl punaviiniä (ei kai ragùa tehdä ilman sitä?!)
• 1 tölkki Mutti-tomaattimurskaa (säästän purkin tulevaa käyttöä varten)
• 3 dl jotain vähemmän fiiniä tomaattimurskaa
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl oliiviöljyä
• 10 g voita

Leikkasin kuoritut sipulit suikaleiksi ja kuorin valkosipulinkynnet. Kuumensin pannulla tilkan oliiviöljyä ja haudutin sipuleita  ja kuivattua oreaganoa pannulla, kunnes ne muuttuivat Mysiä lainatakseni laiskoiksi. Siirsin sipulit haudutuspataan odottamaan. Pyyhkäisin pannun puhtaaksi ja sulatin sillä voinokareen. Paistoin kalvoista siivottua ulkofilepalaa molemmin puolin minuutin pari ja siirsin senkin pataan laiskojen sipuleiden päälle. Kumosin pataan tomaattimurskat ja punaviinin, ripottelin päälle suolaa ja pippuria. Sitten kansi päälle ja high-asetuksella aikaa kuusi tuntia. Tässä vaiheessa oli kello 09.15. 

Tarkastelin pataa välillä, että liha olisi varmasti uppeluksissa ja olihan sen. Kokeilin välillä lihapalan kypsyysastetta, kuudennella tunnilla se alkoi olla melkoisen mureaa. Nostin lihapalan padasta isolle leikkuulaudalle ja pienin sen suupalan kokoisiin suikaleisiin, lähes nyhtötyyliin. Sekoitin padassa olevaa haudutuslientä, joka oli muodostunut upean tiilenpunaiseksi tomaatista ja viinistä, eikä sakeuttakaan puuttunut. Nostelin lihapalaset takaisin kastikkeeseen ja sekoitin. Maistelin ragùa ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. 

Keitin pastan kypsäksi runsaasti suolatussa vedessä. Lisäsin ragùun nipun tuoretta basilikaa silppuna ja annoksen päälle vielä raastoimme parmesania. Kyllä meni italialaisesta tämä ruoka ja saatteli taas varusmiehen matkaan.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Giron kolmas etappi Pohjois-Irlannin Armaghista Irlannin Dubliniin oli 187 km mittainen tasamaanetappi ja viimeinen ennen ensimmäistä lepopäivää, jonka aikana nämä kestävyysurheilun kuninkaat siirtyvät Italiaan. Jälleen riitti sateista säätä, eikä kolareiltakaan vältytty. Massakirin voittoon ylsi taas synttärisankari, 26-vuotta tänään täyttävä GIANT-tallin Marcel Kittel, vaikka ehdin jo innostua, että Edvald Boasson Hagen SKY-tallista olisi onnistunut kirissään. Kilpailun johdossa jatkaa Orica-Greenedgen Michael Matthews. Huomenna Campakeittiökin pitää vapaapäivän, kuten ajajatkin.

Pehmeää kuin possunposki

Kyllä kannatti hauduttaa possunposkia aamusta asti! Emmepä ole aikoihin syöneet niin mureaa ja hyvää lihaa kotona, vaikka kaikenlaisia herkkuja olenkin yrittänyt valmistaa. Tämä oli kaikenlisäksi helppokin. Kunhan vain kasasin kaikki ainekset pataan ja sitten hautumaan. Asetin haudutuspadan aluksi käyntiin 10 tunniksi. Noin viiden tunnin jälkeen liha alkoi olla jo melko mureaa, mutta halusin sen olevan oikein ultramureaa. Kahdeksan tunnin kohdalla aloin valmistella lisukkeita. Tein annoksen perunamuusia puikulaperunoista, jotka alkavat mustasisustaisesta pussistaan huolimatta olla jo käyttöikänsä reunamilla, ituja alkaa tulla melkoisesti pussin avaamisen jälkeen. Maustoin muusin kahdesta kevätsipulista ja tuoreesta timjamista tehdyllä silpulla, voilla, suolla ja pippurilla, notkistin muusin kuumalla maidolla. Käytän pienien muusierien tekoon nykyään perunapuserrinta, niin muusista saa aina tasaista ja paakutonta. 

Toiseksi lisäkkeeksi höyrytin muutaman vihreän parsan ja käytin niitä vielä voinokareen kanssa pannulla ennen lautaselle päätymistään. Siivutin retiisejä aivan ohuiksi viipaleiksi ja leikkasin pieniä viinirypäleen muotoisia tomaatteja halki, en tiedä niiden lajiketta. Nostelin pehmeitä porkkana- ja omenapaloja myös annoksen reunalle.

Possunposki oli aivan tolkuttoman mureaa yhdeksän tunnin haudutuksen jälkeen, kalvoista ei ollut enää tietoakaan ja maku oli haudutusliemen viinien ansiosta aromikas, muttei mitenkään makea, vaikka pataan tulikin hunajaa. Kaikki kolme päivällisellä ollutta pitivät tästä ruoasta kovasti, Kammenpyörittäjän posket poimin liemestä hänelle huomiseksi työlounaaksi. 

Pataan jääneen liemen siivilöin sattumista ja pakastin kahtena puolen litran eränä. Siitä saa maistuvan pohjan jollekin toiselle pataruoalle. Ostan possunposkia varastoon heti, kun uusi tilaisuus tulee. Jos olisin fiksu, siivoaisin kalvot heti pois ennen pakastamista, mikä nopeuttaisi sitten ruoanlaittoa, kun niitä käyttäisin.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Edit: Seuraava on tietysti jo taaksejäänyttä elämää. Vielä ehtii muuten mukaan katsomaan YLE Teemalla parhaillaan esitettävää Jerusalem 24 tuntia-dokumenttia. Olen tuijottanut sitä ainakin toisella silmällä aamuyhdeksästä asti, enkä voi lopettaa. Ainakin Anna on saanut saman tartunnan, huomasin Twitteristä. Lämmöllä muistelen parin vuoden takaista Berliinistä tehtyä vastaavaa maratonia. Tavalliset ihmiset ovat aivan kiinnostavimpia!

Poskivalssia aamutuimaan

tilanne ennen sianvinkua, tai miten sen nyt ottaa

Englantilaisissa pukudraamoissa illallisväki kuulee toivotun fraasin hovimestarin suusta: "Ladies and gentlemen, the dinner is served." Gentlemanni tarttuu ladyn käsivarteen ja puvut kahisten hienot ihmiset siirtyvät pöytään. Meillä ei ole ihan niin, dinner is so not served, vaan paljon myöhemmin, 10 tuntia myöhemmin, vaikka vietinkin jo hyvän tovin aamukuudelta keittiössä. Älkää silti olko huolissanne, en ole lieteen kahlittu, muuten kuin omasta halustani. 

Ensimmäistä kertaa ikinä huomasin possunposkia paikallisen marketin lihatiskissä keskiviikon alustavassa pääsiäisruuhkassa. Enpä kauan epäröinyt, olen tuntenut itseni blogaanimaailman lapsipuoleksi, koska en ole milloinkaan valmistanut possunposkia. Nyt pyysin 8 pullevaa palasta pakettiini ja hieman järkytyin, sillä paketille tuli hintaa 8 euroa. 8 euroa on rahaa, mutta ei ihan kauhean paljon, etenkin kun vertasin jo ostoskärryssäni olleeseen lampaankarepaketin hintaan ja siinä ostin myös aika ison kasan luita (joista luonnollisesti liemi keitettämän). Possunposki siis lasketaan minun kirjoissani edullisiin lihoihin. 

Kotona sijoitin hankkimani lihapalat jääkaapin nollalaatikon perukoille, jossa lämpötila on muutaman asteen pakkasella, siellä liha säilyy hyvänä, melkein jäisenä, mutta nopeasti sulavana, kun sitä tarvitaan. En ehtinyt kokkailla yhtään mitään oikeastaan koko viikolla, eikä täällä minua lukuunottamatta ketään ruokahalulla varustettua ole ollutkaan, flunssan kourissa rassukat. 

Eilen myös ylennyksen saanut saapui kotiin vähän pitemmälle lomalle ja se tarkoittaa tietysti sitä, että yksinkertaiset ruokatoiveet (jotain lihaa, kiitos) toteutetaan tipitarkkaan. Sen tähden minä kello kuusi kolistelin keittiössä mahdollisimman vähän aloittaessani possunposkihommat. Olin etsinyt ohjeita parina päivänä, valinnut ja muuttanut mieltäni. Aina vain palasin masutoaitemu-blogista löytämääni (kiitos TOP100-sivuston hakutoiminnon, kiitos Ankeriaan) ohjeeseen. 

Tunsin itseni hieman hölmöksi könytessäni aamutuimaan keittiön yläkaapin alkoholivarastoa portviinin toivossa, mutta ilahduin löytäessäni pienen pullon sitä. En muistanut yhtään mistä moinen on meille tullut, harkitsin hetken pitäisikö minun varmistaa henkilökohtaiselta alkoholivastaavaltani, voiko kyseisen pullon avata, vai onko se tarkoitettu johonkin tiettyyn tilaisuuteen.  Käytin sitten aivan omaa harkintavaltaani ja avasin pullon. Ei kuulostanut viisaalta mennä herättämään täydessä unessa olevaa flunssasta toipuvaa kello kuudelta ja kysellä portviinipulloa heilutellen, että hei kulta, saako tämän avata. Jotain asioita ei avioliitossakaan vain pidä tehdä.

Olin monesta ohjeesta lukenut taikasanat: "siivoa poskista pahimmat kalvot" ja nyt tiedän tarkalleen mitä se tarkoittaa. Sitä, että ensimmäisen kanssa piiperretään niin kauan, että aurinkokin ehtii nousta ja linnut aloittaa laulunsa, toisen kanssa oiotaan jo vähän kulmia ja loput menevät sitten sillä, että vähän uhataan puukolla. Possunposkien kalvojen poisto sucks, mutta tein sen niin tarkkaan kuin osasin ja viitsin, luotan pitkään haudutusaikaan. 

blogaanikin kuvassa

En tietenkään valmistellut possusposkiani aivan Riitan neuvojen mukaan, sillä minulla ei ollut varsiselleria, mutten arvele tämän puutoksen olevan ruokalajin tuho. 

Vihdoinkin possunposkia Campakeittiössä

• 1 kg possunposkia
• 2 omenaa, hapan ja makea (saattoi olla, saattoi olla olematta, kahdesta pussista otin)
• 2 porkkanaa
• 1 sipuli
• monta pientä tuoretta valkosipulinkynttä
• 1,5 dl portviiniä
• 1 dl punaviiniä
• 6 dl vahvaa lihalientä (minulla kania ja poroa)
• 3 rkl hunajaa
• 1 tähtianis
• 2 oksaa rosmariinia
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä kuullottamiseen

Kuorin ja pilkoin omenat ja vihannekset isohkoihin paloihin, kuullotin niitä hetken pannulla. Sulatin lihaliemipalikat ja aukaisin sen portviinin. Kumosin kuullotetut omenat ja vihannekset haudutuspadan pohjalle ja asettelin siivotut possunposket pataan. Sijoitin rosmariinioksat ja tähtianiksen päällimmäksi ja lurittelin pinnalle hunajaa. Ripottelin Annan kaupasta ostamaani mahtavaa suolaa lihojen päälle ja rouhin mukaan kunnolla mustapippuria. Viimeiseksi kumosin pataan portviinin, punaviinin ja niin paljon lihalientä, että ainekset juuri ja juuri peittyivät. Jätin noin desin pari odottamaan, mikäli lientä täytyisi lisätä. Asetin kannen päälle ja haudutuspadan high-asetuksella 10 tunniksi hommiin. Joten joskus neljän, viiden aikaan pitäisi olla valmista. Lisäkkeet ovat vielä suunnittelematta, tuumin parsaa ja jonkunlaista yrttistä perunamuusia, mutta voi vielä muuttua hovissa.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

jotain vielä puuttuu

Olipa kerran possu, kana ja lehmä

mustarastaiden lounaan jäljet

Olen tänään ollut kuvailemassani yövuoron jälkeen- tilassa, joka voi johtaa ihan mihin tahansa. Mitä voi odottaa päivästä, joka alkaa jo kahdeksan maissa Prismassa harhailemisella? Taisin säikäyttää hyllyjä täyttävän nuoren miehen hihkaistessasi iloisesti, kun tarjolla oli kuin olikin chipotle-purkkeja. Positiivinen palautehan on tärkeää, eikö olekin? 

Kotona sitten aloin sommitella pataan nyhtöjotain, mutta matkalle ilmestyi este. Kaapista oli salaperäisesti hävinnyt pullo Dr Pepper-merkkistä virvoitusjuomaa, joka oli ostettu erityisesti ajatellen perheen asevelvollista. Olin ajatellut käyttää sen nyt ja ostaa tilalle uuden pullon ennen seuraavaa lomaa. Katoaminen oli tapahtunut noin vuorokausi sen jälkeen, kun asevelvollinen oli lähtenyt lomalta. Jäljet johtivat tietysti sylttytehtaalle, eli nuoremman painoksen huoneeseen. Sieltähän se tyhjä pullo löytyi, vaikkei hän edes pidä Dr Pepperistä! Sen verran laiskotti, että päätin käyttää jotain muuta virvoitusjuomaa tuon merkillisen elämäneliksiirin tilalta. Oli vain vaikea valita, sillä tarjolla oli muumilimsan väristä germaanimarketin substituuttia, samoin colajuomaa, jolla ei ole edes hauskaa nimeä. Valitsin colajuoman. 

Olin jo täysin omilla teilläni tämä ruoan suhteen, mutta jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä, olisin tehnyt kuten Minna, joka puolestaan oli ottanut vinkkejä tuolta amerikkalaisen naisen prototyypiltä, Pioneer Womanilta. Olen muuten melko varma, ettei hän nimessään mainosta erästä autoradiomerkkiä, mutta saatan olla väärässä. Käytin ruokaan sekalaiset lihapalat, joita minulla oli jonossa odottamassa käyttöä. Ymmärrän, jos pyörittelette silmiänne ja laitatte viestejä toisillenne, että nyt se Campa on ihan seonnut.

Nyhtötrio possusta, kanasta ja naudasta

• noin 500 g pala possun ulkofileetä
• noin 250 g naudan sisäfileetä, kokonaisen fileen jämäpäät pihvinpaiston jäljiltä
• noin 300 g paketti broilerin rintafileitä
• noin puoli purkkia chipotle-säilykettä, vielä kun tietäisi mitä se varsinaisesti on
• noin 3,5 dl nimetöntä colalimukkaa
• noin sopivasti suolaa ja pippuria
• noin 3 punasipulia

Lämmitin uunin 150 asteeseen, otin esille kasarin, johon ruoka mahtuisi. Kuorin ja pilkoin sipulit neljään osaan. Ripottelin suolaa ja pippuria kaikille lihapaloille. Asettelin lihapalat suhteellisen tasaisesti padan pohjalle heiteltyjen sipulien päälle. Kaadoin päälle colaa lihapalojen puoliväliin ja lusikoin sekaan puolet chipotle-purkin sisällöstä. Minna oli ohjeessaan paljon uskaliaampi chipotlen määrän suhteen, mutta minä varovainen, kun en oikein edes tiennyt mitä siinä lusikoin. Laitoin padan uuniin puolivälin korkeudelle ja asetin kannen päälle. Kolmen tunnin kuluttua nostin padan uunista ja tökin lihapaloja sattumanvaraisesti, kääntelin niitä hieman toisille kulmilleen ja jatkoin hauduttamista parisen tuntia. 

Iltapäivällä neljän aikaan lihat alkoivat kaikki olla noin hajoamispisteessä. Nostelin lihat leikkuulaudalle ja nyhdin ne viidessä minuutissa suikaleiksi. Maistelin eri lihalaatuja koemielessä ja nehän maistuivat hyviltä! Hienonsin hieman chipoteleja ja sipuleita ja sekoitin ne takaisin padassa olevaan muutaman desin kastikemäärään. Olin nyhtäessäni kasannut eri lihat noin omiin kasoihinsa ja nostelin ne pataan takaisin edelleen noin omina kekoinaan ja sekoittelin varovasti, etteivät ne aivan sekoittuisi. Maustoin vielä lihoja pippurilla ja suolalla ja pienellä määrällä soijakastiketta.

nyhdökset

Söimme tätä nyhtistä väkertämieni vehnätortillojen ja guacamolen kanssa, lisänä oli myös kotitekoista tomaattisalsaa. Nyt pääsimme texmexailuissamme siihen vaiheeseen, ettei valmiina tai purkista suoraan tullut muuta kuin sitä chipotlea, jota olisi muuten voinut olla enemmänkin, vaikka koko purkki.

Huvittavaa oli muuten aamulla, kun huomaavaisena vaimona halusin ostaa Kammenpyörittäjälle pari meksikolaista olutta palanpainikkeeksi, jättäen itseni ilman, sillä illalla oli vielä töihinmeno. Kammenpyörittäjäkin tosin jäi ilman, sillä päähäni pälkähti vasta kassalla, ettei ennen kello yhdeksää myydä edes olutta edes minulle edes yhtä pulloa. Jonkunlainen nolostus valtasi mieleni. Saatoin näyttää yövuoron jälkeen suhteellisen rennossa asussani huppu päässä (bad hair morning) siltä, että olut saattaisi maistua.

Huoltovapaa hernekeitto

soveltuu yksikätisenkin ajeluun

Hernekeittoja on keitelty yhdessä jos toisessa keittiössä viime päivinä, niin meilläkin. Aikaisemmin olen kaivanut kätköistäni talouden suurimman kattilan tähän tarkoitukseen ja käyttänyt aamutunteja optimaalisen kiehumisasteen saavuttamiseen. Ottaa aikansa, että noin 8 litraa keittoa saa sopivasti poreilemaan, muttei kiehumaan ylitse. Nyt tämä vaiva ja tuska (!) on jäänyt taakse, sillä Crock-Pot hoitaa homman ilman yhtään ylikuohumista tai mitään muutakaan häslinkiä.

Hankin haudutuspatani Saksan Amazonin kautta syksyllä, mutten ole käyttänyt pataa kuin pari kertaan tätä ennen, yhteen vaisuksi jääneeseen (postaamattomaan) lihapataan ja ihanaan riisipuuroon, joten nyt oli käsillä padan kolmas näytös. Kaikkein vaikeinta tässä touhussa oli se, että muistaisin ostaa herneet. 

Eilen muistin. Toinen ainesosa oli tietysti kinkku, muttei sentään joulukinkku, se syötiin nopeassa tahdissa niin, että tapanina viime murut hävisivät astiasta. Olimme uudenvuoden päivänä satamassa odottamassa Tallinnan minilomasemme alkamista, kun puhelimme paripiippasivat. Hyvä ystävämme, työkaverimme ja nuorimmaisemme kummisetä siellä tiedusteli, että kelpaisiko kinkku, uudenvuoden kinkku alkaisi olla valmista. Vaikka kuola valui suupielistämme, jouduimme vastaamaan, ettemme ole kinkunheiton päässä, mutta tiedustelisimme poikasilta, maistuisiko heille. Vastaus oli arvatunlainen. Pojat hakivat illansuussa vähän kinkkua, kuten oli puhe. Kyseessä oli kuitenkin kokonainen, pienikokoinen luuton kinkku. Ystävämme ei yleensä tee mitään "ihan vähän" tai "pikkuisen". 

Kummipoika oli saanut ohjeet, miten kinkku operoidaan, kunhan se hieman jäähtyy ja hyvin poika olikin poistanut verkon ja kuorinut rasvat pois. Kun palasimme paria päivää myöhemmin, oli kinkusta jäljellä juuri sopiva kimpale hernekeittoon. Arvelen, että kinkkukiintiö on nyt joksikin aikaa täynnä, mutten estä viestejä ystävältämme. Voi olla, että pääsiäisen aikaan taas leivinuuni lämpiää. 

Katsoin eilen vielä sauvajyväsen keittovinkit. Laitoin aamupäivällä puoli kiloa herneitä likoamaan kylmään veteen. Illansuussa kannoin haudutuspadan pantrysta keittiöön ja kumosin liotetut herneet pataan. Pilkoin kinkkupalan kuutioiksi ja siistin viimeisetkin rasvakohdat pois, lihaa oli noin 500 g. Lisäsin kinkkupalat pataan ja kaadoin päälle 1,5 litraa kylmää vettä. Ripautin päälle hieman suolaa ja pippuria ja sekoittelin. Asetin kannen päälle ja laitoin padan hommiin asetuksella low. Joka tarkoittaa samaa kuin slow, no hidasta se on jokatapauksessa, mutta toinen vaihtoehto on high, joka tehnee työnsä vähän nopeammin. Low-asetus näytti haudutusajaksi 10 tuntia. Illalla ennen kuin menin nukkumaan, sekoitin keittoa hieman, se näytti vielä aivan samalta kuin haudutuksen alussa, ei vielä sakealta keitolta. 

Tänä aamuna heräsin kuudelta ja kurkkasin pataan. Se oli jo toista tuntia lämpimänäpito-asetuksella. Sekoitin pohjia myöten ja herneet hieman rikkoutuivat, kuten on tarkoituskin ja keitto näytti oikein hyvältä, ei niin sakealta, kuin kattialassa keittelemäni. Maistelin suolan, lisäsin sitä hieman ja myös pippuria ja jätin keiton edelleen lämpimänäpidolle. En siis käytä sipulia tai meiramia keittoon lainkaan, porkkanasta nyt puhumattakaan. Keittoa tuli noin 3 litraa, eli vähemmän kuin aikaisemmin olen keitellyt, mutta yritän tässä koko ajan muistaa, että meitä on yksi vähemmän syömässä, eikä pakastimiin mahdu vieläkään oikein mitään. 

Tämä kolmas haudutuspatakokeilu oli kyllä erittäin positiivinen, etenkin vaivattomuutensa vuoksi. Minun ei tarvinut lainkaan huolehtia siitä, että palaako soppa pohjaan, kiehuuko se yli vai onko se lakannut poreilemasta liian pienellä liekillä. Keiton maku on aivan tavanomainen, tuolta hyvän hernekeiton pitääkin maistua, joten siinä puolessa ei ole muutosta. Keiton rakenne sensijaan oli aivan erinomainen. Herneet olivat kokonaisia, mutta pehmeitä suussa ja lihapalat olivat säilyttäneet muotonsa, eivätkä kiehuneet muhjuksi. Taidanpa ottaa joku yövuoro padan mukaan töihin ja haudutella siinä hernekeitot seuraavan päivän työpaikkalounaaksi, kunhan joku muu tarjoaa sinapit ja sipulisilput!

Kun kello lähestyi yhdeksää, laitoin padan pois päältä ja kauhoin keittoa astiaan, jossa se on hyvä lämmittää päivällisaikaan. En ole oikein saanut selville, kuinka kauan ruokaa voi säilyttää lämpimänä padassa. Mittasin keiton lämpötilan ja se oli 70 astetta. Pitäisi ottaa selkoa, onko tuo turvallinen lämpötila ruoan pitkään säilyttämiseen. Myös se lienee huomionarvoinen seikka, viekö laite merkittävästi sähköä tuolla asetuksella.

ihan pieni maistikupillinen aamutuimaan

Keitto on meillä nyt oikein sopivaa syötävää, sillä Kammenpyörittäjä on väliaikaisesti yksikätinen mies. Ruoan on hyvä olla helposti syötävää, ilman että ruokaa pitää pilkkoa lautasella tai avittaa veitsellä haarukalle. Lusikkaruoat puoltavat nyt paikkaansa, samoin valmiiksi suupaloina olevat ruokalajit, kuten eilinen savulohisalaatti.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Viimetipan hosumiset, osa 1

Kuten olen kertonut, oli aika vaikeaa löytää keittokirjahaasteessani kokeiltavaksi riittävän inspiroivia ohjeita Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain, vaikka kirjassa on 130 ohjetta äärestä laitaan. Olen lukenut kirjaa monta monituista kertaa, enkä ymmärrä miksi kirja ei ole oikein iskenyt. Tein joku aika sitten takinkäännöksen Jamien suhteen, hän pääsi epäsuosiostani alkaessaan kokata tv-sarjoissaan hieman rauhallisemmin ja pönäköityessään keski-ikää lähestyessään ihan kuin me kaikki muutkin. Mutta tämä kirja ei ollut se helpoin nakki kotikokattavaksi.

Toissailtana joku ihme muistutti mieleeni, että Kammenpyörittäjä söi loistavan kaniragùn lokakuisella Italian matkallamme Sienassa Tre Cristi-ravintolassa. Maistoin annosta silloin ja harmittelin, että oma pastani oli niin turkasen hyvä, etten jaksanut kärkkyä enempiä hänen lautasellaan. Kastike oli aivan loistava. Samassa aivomyrskyssä toissailtana mieleeni palasi sekin seikka, että Jamien kirjassahan on kaniragùn ohje ja meidän parhaassa ruokakaupassamme on ranskalaisia kaneja myynnissä. Olin vai ohittanut ohjeen sen nimen vuoksi kaikilla pläräyskerroillani. 

Jamie nimesi pastakastikkeensa 12 tunnin kaniragùksi. Kesällä tein paellaa, johon tuli kani, mutta olin sen verran nyyserö, että laitoin isäpuoleni käsittelemään kanin. Nyt luin Jamien kirjasta, ettei mikään erityinen raa'an kanin käsittely ole tarpeen, vaan kyseessä on nyhtökani. Mikä sen helpompaa ja parempaa?

Eilen pyyhälsin Sokoksen ruokaosastolle kaninkiilto silmissäni ja mikä merkillepantavaa, ostoslista kädessäni. Olin ajatellut ostavani kaksi kania, sillä kaksi on aina parempi kuin yksi, mutta yhteen oli tyytyminen, sillä otettuani kanin kärryyni, myyntipaikka ammotti tyhjyyttään. Siispä tekisin yhden kanin ragùn, Joustavuus on toinen nimeni. Poimin myös muut tykötarpeet kärryyni ja maksoin ostoksista enemmän kuin vakiokaupoissani, mutta mitäpä sitä ei tekisi keittokirjahaasteen vuoksi?

Eilisen päivän vietin kaupassakäynnin lisäksi enimmäkseen keittiössä kokatessani raivopäisesti haastetta loppuun. Söimme kolmen ruokalajin päivällisen ja heti pöydästä noustuani pyysin Kammenpyörittäjää nostamaan ulkoa grillin päältä kaikki kanitavarat sisälle. Hän ehti pyöräyttää silmiään neljänneskierroksen ennen kuin selitin, että tahdon varsinaisen kanin, purjon, sienet, alen ja sellerin varret. Kaikki nuo joutuivat ulos kauppareissun jälkeen, koska jääkaappi oli edelleen täyteen ammuttu syömätöntä ruokaa. Viinitonkan piilotin terassin lattialle, ettei kukaan janoinen koiran pissittäjä tekisi mutkaa terassillemme. Kanihomma meni näin kaiken soveltamiseni jälkeen, katsokaa kirjasta, jos oikea tapa kiinnostaa:

• iso loraus oliiviöljyä
• 1 valkosipuli, kynnet irrallaan, kuoret suunnilleen poistettuna
• 1 ison purjon valkoinen osa pestynä ja suikaloituna
• 1 iso sipuli paloina
• 1 porkkanaa paloina
• 10 isoa siitakesientä
• muutama pekonisiivu
• 2 tölkkiä tomaattimurskaa (brassailen merkillä Mutti)
• 0,5 l pullo pale alea
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rosmariinia
• 3 rkl tomaattipyrettä
• tomaattimurskatölkkien huuhteluvettä tarpeeksi

Laitoin uunin lämpenemään 110 asteeseen ja ison uunipannun kaasupolttimoiden päälle kuumenemaan. Lorottelin oliiviöljyä pannulle sen minkä ilkesin ja aloin latoa sille aineksia mitä pikimmin. Ensin sinne lensivät rosmariinioksat ja valkosipulin kynnet, pekonit, sitten Mr/Mrs Kani. Maksoineen päivineen. Ja päineen. En katsonut sitä silmiin. Pyöritin pinnalle suolaa ja pippuria myllyistä ja tiputin kainoloon sienet. Sitten purjot, sipulit, porkkanat, sellerit, tomaattimurskat ja -pyreet. Olut ja purkinhuuhdontavettä sen verran, että kaniriepu oli upoksilla. Ihan ylimmäksi timjamin oksia. Peittelin tekoseni foliolla ja nostin komeuden uuniin. Aamuun asti, 110 astetta.

luimupupu, leikitään ettet nähnyt tätä kuvaa

Aamulla otin kanini uunista. Se oli kypsää kauraa. Annoin sen jäähtyä jonkun aikaa. Jamie neuvoi ottamaan Marigold-käsineet, jotka ovat ilmeisen tunnettu gummihanskamerkki. Ikäväkseni minulla ei ollut sellaisia, joten jätin koko homman sikseen. Eikäkö otin toisen merkkiset käsineet ja aloin käpälöidä täyskypsää pupujussia. Jamie neuvoi puristelemaan elukkaa, jotta liha irtoaisi ja herran jestas, se kyllä irtosi. Myös kasvikset piti puristella käpälillään ja poimia puiset yrtit pois. Keräsin kaikki hyvät palat pataan ja kauhoin tummanpunaista sakeaa tomaattista kastiketta lihan ja hienonnettujen vihannesten päälle. Maistelin ja maustoin vielä hieman suolalla ja pippurilla, sekä tuoreella timjamilla. Tästä kaikesta sukeutui aikamoinen ragù. Lientä oli enemmän kuin tarvitsin, joten valutin sitä siivilän läpi ja säästin lasagnekastiketta varten. 

Kypsän kanin käsitteleminen ei ollut mitenkään ikävää, vaikka vähän sitä uumoilin. Päähän en koskenut, en ole kuullut puhuttavan kaninposkista suurena herkkuna, en tutkinut oliko päässä syötävää. Luusto oli kiintoisa, piti todella tarkasti perata lihat, ettei mukana menisi teräviä pieniä luita.

Jamie tarjoili ragùn pennen kanssa, mutta minä en. Ainoat pennet, mitä kaupoista äkkiseltään löysin olivat Barillaa, jota en enää osta. Käytin fusillonia. Raastoimme annoksen päälle parmesania. Alkuruoat olivat täyttäneet vatsoja niin reilusti, että oli vähän jaksamisvaikeuksia.

Jälkiruokana meillä oli Jamien ohjeella valmistamani jäätelöhedelmäpommi. Valmistelin sen eilen joutessani. Kerrankin kävi niin, että todellakin pienensin ohjeen aivan äärimmäisen pieneksi. Ostin nimittäin pienimmän panettonen (hihi, hassu nimi) minkä löysin. En siinä vaiheessa ollut vielä lukenut kovin tarkasti Jamien ohjetta. Ajattelin, että pulla kuin pulla, en osta liian isoa, vaan mieluummin melko pienen. Ostamani painoi 100 g ja ohjeessa käytettiin kilon pullaa! Hieman sen kaunis pahvipakkaus hämäsi blogaania. Siispä pienensin oikein urakalla! Kuinka pienen jätskipommin siis tekisinkään?

Minulla on kolmen Pyrex-kulhon setti, joista suurimpaan olin ajatellut tekeväni tämän jälkkärin. Keskikokoinenkin oli ihan liian suuri, joten otin esille sen pienimmän, joka on ehkä just 4 dl vetoinen. En kuitenkaan lannistunut, sillä sehän ei kuulu luonteeseeni lainkaan. Petyn vasta lopputulokseen, siihen asti olen toiveikas.

No niin, minulla oli  100 g painava pieni pullanen, oikein hyvältä tuoksuva ja ilmava. Ja minulla oli kulho ja minulla oli jäätelöä. Oli hilloa ja marjoja. Niistä minä sommittelin maailmankaikkeuden pienimmän jäätelöpommin, jonka nähdäkseen mikroskooppi oli tarpeen.

Otin noin 4 dl vaniljajäätelöä pehmenemään kuppiin. Leikkasin panettonen poikittain noin sentin viipaleisiin. Pyörylät leikkasin keskeltä kahtia lukuunottamatta kahta palaa, joista tulisi pohja ja kansi. Vuorasin sen pienen kulhon kolminkertaisella kelmulla (Jamie ei kertonut miksi kolminkertaisella) ja asettelin puolikuun muotoiset pullapalat pitkin kulhon reunoja hieman limittäin. Pohjalle asetin yhden kiekon. Sutikoin pullapaloja makean sherryn puutteessa hieman vedellä laimennetulla lakkaliköörillä. Seuraavaksi voitelin liköörillä ilahdutetut pullat vadelmahillolla, joka tarttui märkään pullaan kuin sanonko mikä mihin.

Nyt pommin kuori oli täyttämistä vaille valmis. Otin hieman pehmenneestä jäätelöstä lusikallisia ja asensin niitä vuoan pohjalle pullavuorauksen pohjalle. Jamie täytti oman pomminsa kaikenlaisilla hillotuilla hedelmillä, jollaisia meillä ei ole saatavilla, joten soveltelin iloisesti ja päällystin jäätelöpinnan vadelmilla, boysenmarjalla (tosiaankin yhdellä) ja mustikoilla. Marjojen päälle taikinoin toisen jäätelökerroksen. Siihen olisi pitänyt olla äkkiä asentaa taas pullakerros, mutta viimeinen kiekko oli liian pieni. Otin salamannopeasti kaikkien pullaleipien äidin, Lidlin paahtoleipäviipaleen ja pyöräytin siitä sopivan kokoisen kiekon. Tälläsin sen pommin pohjaksi. Nyt tarvittiin ilmeisesti niitä kolmea kelmukerrosta, jotka taittelin luomukseni päälle. Otin kaapista kreikkalaisia viinilehtikääryleitä sisältävän säilykepurkin painoksi hökötykselle ja pyysin Kammenpyörittäjää sijoittamaan kulhon painoineen pakastimeen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki pakastimemme ovat täynnä kuin Turusen pyssy. Mutta hän onnistui. Esikoinen söi 2 dl jäätelöstä erinomaisen vadelmahillon kanssa, sillä arvioin tarvitsemani jäätelön määrän melko pieleen. 

T'änään aterian päätteeksi otin pikkuruisen pommini sulamaan. Moninkertaisen kelmun ansiosta puolipallukka lähti irti ja sain kelmut kiskottua irti. Sulatin noin 100 g tummaa suklaata vesihauteessa ja valutin sen hetimiten pakastimesta vapautetun pommin pinnalle. Suklaa jähmettyi samantien ja muodosti rapsakan kuoren. Joskus voisin tehdä vähän generöösimmän annoksenkin tätä jälkkäriä. Suklaakuori piti jälkiruoan pitkään umpijäässä, joten etenkin suurempi koko pitäisi ottaa hyvissä ajoin pakastimesta pehmenemään.

Tässä vaiheessa maali jo häämötti. Tilanne oli 44-45/48
Hugh 12/12
Jamie 11/12
Rachel 11/12
Nigella 11/12