Vuosikausia ammattipyöräilykisoja televisiosta seuranneina olemme huomanneet, että paikanpäälle päässeissä katsojissa on joukko melkoisia törppöjä. Etenkin jotkut ylämäkiosuuksille kerääntyneet pyöräilynystävät näyttävät usein saavan jonkunlaisen hulluuskohtauksen, kun kestävyysurheilun kuninkaat saapuvat pitkän odotuksen jälkeen ja punnertavat itseään ja ajokkiaan ylös mutkaista ja jyrkkää tietä. Siinä tulee ilmeisesti katsojalle tunne, että on lähdettävä juoksemaan rinnalle, mieluiten ylävartalo paljaana, heristettävä nyrkkiä kannustavasti, huudettava päättömästi, toikkaroitava keskellä tietä ja pahimmassa tapauksessa alettava auttaa idoliaan tuuppaamalla miestä mäessä. Ei näin.
Tänä vuonna Critérium du Dauphiné-kisan aikaan lanseerattiin kampanja kilpailujen katsomisen turvallisuudesta. Olemme nähneet ainakin Chris Froomen ystävälliset, mutta vakavat kasvot hänen muistuttaessaan, että tulkaa mieluusti paikalle, olkaa innoissanne, mutta älkää koskeko ajajiin, pitäkää huolta lapsistanne ja koiristanne, niin kaikilla on turvallista ja mukavaa. Jos Chrisiä ei usko, niin jo on kumma.
Kammenpyörittäjä on pitkään käyttänyt turvaliiviä, jossa muistutetaan ohittamaan pyöräilijä riittävän kaukaa, tosin Suomen teillä se on välillä kyllä melko hankalaa. Samasta asiasta Peter Selinkin on puhunut puhumistaan, eikä liikaa voi puhuakaan, siis myös aivan arkisen pyöräilyn yhteydessä, ei pelkästään kilpailuihin liittyen.
Pyöräilyn turva-asioissa pysyäksemme, minun entinen pyöräilykypäräni toimii tämän kesän taas laventeliruukkuna, kuten ensimmäisenä vuonnaankin uudessa tehtävässään, viime vuonna siinä asui äitienpäiväruusuni.
