keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Riisinkeitin aamiaishommissa – pannukakku

Näin joitakin aikoja sitten kuvia riisinkeittimellä tehdyistä aamiaispannukakuista ja ajatus jäi muhimaan. Tänä aamuna Zojirushi teki meille aamiaiselle pannukakun. Siis yhden, emmekä sitäkään jaksaneet kokonaan syödä. Otin ohjeen Modest Motley-blogista. 

Aamiaispannukakku riisinkeittimellä

  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl jauhettua vaniljaa
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 kananmuna
  • 2 dl maitoa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
  • 1 dl pensasmustikoita
  • 1 tl rypsiöljyä 
Voitelin riisinkeittimen keittokulhon öljyllä. Sekoitin ainekset tasaiseksi taikinaksi, viimeisenä mukaan mustikat nuolijalla käännellen. Kaavin taikinan riisinkeittimen öljyttyyn kulhoon ja laitoin keittimen päälle. Käytin tavallista valkoisen riisin kypsennysohjelmaa ja 40 minuutin kuluttua keitin luritteli iloisen päätössävelmänsä. Avasin kannen ja kokeilin pannukakun hailakanväristä pintaa, se oli jo joustavan pinkeä, mutta pistoksesta tikkuun tarttui hieman taikinaa vielä. Laitoin vielä viisi minuuttia lisää kypsennysaikaa ja sen jälkeen tikkuun ei tarttunut enää taikinaa. Pyöräytin keittimen omalla pyöreäpäisellä lastalla pannukakun reunoja myöten, pannukakku ei ollut kiinni kulhossa. Kumosin sen lautaselle, alapuoli oli kauniin paistuneen värinen ja tuoksui oli aivan oikea amerikkalaisen pannukakun tuoksu. Sirotin pinnalle tomusokeria, raastoin hieman sitruunankuorta ja ripottelin loput pensasmustikat päälle. 


Pannukakku oli kypsää sisältä, se olisi voinut olla aavistuksen makeampi, mutta vaahterasiirapilla siitäkin harmista päästiin. Kun syöjiä on useampi, tämä tapa valmistaa pannukakkua aamiaiselle on helppo, ei tarvitse käyttää paljon rasvaa ja käännellä pannukakkuja. Hauska tapa saada riisinkeittimellekin lisää töitä! Viime lokakuussa tein juustokakkua riisinkeittimellä, sekin oli hauska kokeilu. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään sen aihepiirin postauksia. 

maanantai 29. tammikuuta 2018

90 sekunnin salaatti

Pyysin töissä ollessani Antti keittämään valmiiksi kolme kananmunaa, niin saisin päivällisen valmiiksi 90 sekunnissa. Kyllä se oli vähän liioittelua, tai ehkä vähättelyä, sillä siinä meni ainakin viisi minuuttia, mutta nopeasti ruoka oli valmista ja pääsimme syömään vartissa siitä, kun tulin kotiin. Toki Antti olisi tehnyt ruoan valmiiksikin, mutta halusin itse sommitella salaatin, sillä minulla oli visio siitä, miltä ruoan pitäisi näyttää.

Lohisalaatti kahdelle

  • 1 pieni pussi babypinaattia
  • 3 keitettyä kananmunaa
  • 200 g savustettua lohta
  • 1 avokado
  • palanen punaista, keltaista ja oranssia paprikaa
  • vadelmia
  • oliiviöljyä
  • tryffelisuolaa
  • pippuria
  • sitruunamehua ja muutama viipale
Levitin pinaatit tarjoiluvadille ja siihen päälle omina osioinaan paprikat ja avokado viipaleiksi leikattuina, lohi isoina suupaloina, kananmunat lohkoina ja lopuksi muutama vadelma ja sitruunaviipale. Pyöräytin avokadon päälle hieman pippuria ja kanamunan päälle tryffelisuolaa. Avokado sai päälleen myös muutaman tipan oliiviöljyä. Mitään sopivaa yrttiä ei nyt ollut saatavilla. Söimme ihastuttavan salaatin patongin ja kylmän valkoviinin kanssa. Nyt alkoi minun viikonloppuni!


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ennen työvuoroa aamiaista

Ehdimme syödä yhdessä aamiaista 2-4 kertaa viikossa, tänään oli yksi niistä aamuista. Useimmiten emme syö lämmintä aamiaista, mutta sunnuntaihin se sopii hyvin. Vuorossa oli egg in the nest. Se on paahtoleipä, tai meillä briossi, johon tehdään stanssilla reikä, jossa paistetaan kananmuna. Lisäksi meillä oli avokadoa ja pekonia. 

Egg in the nest kahdelle

  • 2 paksuhkoa palaa paahtoleipää, briossia tai muuta mieluista leipää, saa olla terveellistäkin
  • 1 rkl voita
  • 2 kananmunaa
  • puolikas avokado viipaleina
  • 2 viipaletta paksua englantilaistyyppistä pekonia
  • suolaa ja pippuria
Leikkaa leivästä kaksi viipaletta ja tee niiden keskelle stannilla tai jollain pyöreällä astialla reikä. Voi se olla jonkun muunkin vuotoinen kuin pyöreä, käytä jotain piparimuottia, jos haluat. Kuumenna voi pannulla ja laita leipäpalat pannulle paistumaan, samoin pyöreät hukkapalat. Riko kananmuna leivän reikään ja paista muutama minuutti miedolla lämmöllä. Jos pannulle mahtuu, paista kaksi viipaletta pekonia leipien vierelle. Muutoin käytä toista pannua. Leikkaa avokado halki ja ota puolet pois kuoresta lusikalla, leikkaa puolikas viipaleiksi. Jos et käytä toista puolta heti, jätä siemenpallukka paikalleen ja laita puolikas heti rasiassa jääkaappiin, käytä vuorokauden kuluessa. 

Kun kananmuna alkaa hyytyä, kippaa leipä toiselle puolelleen. Nosta leipä lautaselle, lisää päälle pyöreä hukkapala, avokadoviipaleita ja pekonisiivu. Nauti vain vähäisellä huonolla omallatunnolla, onhan annoksessa avokadoa. 

lauantai 27. tammikuuta 2018

Yövuorojen välistä aamiaista

Saatoin ottaa kuvan blenderin kannusta ulkona, ei mulla ainakaan lättäjalka ole!
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän yövuoroista. Se on oikeastaan hyvin kummallista, sillä minua iltaunisempaa ihmistä ei helpolla löydä. Kun yövuorot alkavat, olen niistä jo etukäteen iloinen ja parhaimmalla tuulellani olen juuri, kun olen päässyt yövuorosta kotiin. Niinä aamuina on kiva laittaa itselleen hyvää aamiaista ja laitan minä sitä Antillekin, jos hän on kotona. Tällä viikolla tein itselleni ihania aamiaisleipiä, joissa oli kaikenlaista pientä ripettä, eikä mitään varsinaisesti sitä varten ostettua. 

Rapeat lohi-sipulileivät

  • 1 ruispala, sekä ylä- että alapuoli, saa olla kuivahtanuttakin ja olikin
  • sipaisu voita
  • Hannan lohipateeta (no ite tein, mutta Hannan neuvoin)
  • sipuliherkkua
Paahdoin leipäpalat ja sipaisin niille voita ja lusikoin päälle lohipateeta purkin loppuun ja koristelin makoisilla sipulikiehkuroilla. Leikkasin kulmittain kahteen palaan, niin oli helpompi haukata. 

Smoothie ihan siitä mitä sattuu olemaan

  • 2,5 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 dl punaista maitoa
  • 1 dl vadelmajogurtin loput purkista
  • 1 dl pakastettua mansikkasurvosta
  • pensasmustikoita 
  • 1 rkl hunajaa
  • tuoretta pehmeäoksaista timjamia
Surruuttelin kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi ja kaadoin kauniiseen lasiin, se tekee kaikille smoothielle eetvarttia. Minä tykkään makeuttaa smoothien hunajalla, jos marjat ovat kirpeita ja timjami sopii loistavasti marjojen ja hunajan kanssa. En kyllä keksi minkä kanssa timjami ei sopisi. 

perjantai 26. tammikuuta 2018

Pärnusta pohjoiseen, talvisen Viron reissun rippeet



Tammikuun alun Viron matkan teemaksi muodostuivat kartanot. Antti oli valinnut meille mahdollisen reittimme varrelta kymmenkunta kartanoa, joitten vuoksi ei tarvitsisi tehdä kovin pitkiä poikkeamia pääteiltä. Emme siinä vaiheessa tienneet vielä, että kartanoita olisi vielä monin verroin enemmän. Niitä on Virossa aivan valtavasti, eikä meillä tule puuttumaan tekemistä tulevillakaan Viron matkoilla, sillä näihin paikkoihin aivan hurahtaa. 


Tietoa Viron kartanoista etsimme etukäteen tältä Visit Estonia-sivustolta, mutta myöhemmin löysin myös Estonian Manors-sivuston, jonka englanninkielisessä osiossa on listattuna tällä erää melkein 500 paikkaa, viroksi lista on vielä pitempi, noin 700. Visit Estonia-sivulla viroksi kartanoita on listattu 101, suomeksi 88, en huomannut tätä eroa aikaisemmin. Kun kartanoihin hullaantuu, riittää että saa tietoon nimen, sijainti tuntui olevan helppo löytää tienpäällä, kun nettiä voi nykyään käyttää edullisesti ja se toimii kaikkialla hyvin. 

Viimeisen kokonaisen Viron päivämme alkoi tietysti loistavalla aamiaisella Rannahotellissa. Nytkin, vaikka menossa oli täysin off season, oli aamiaisella tarjolla laajasti laadukasta syötävää. Saimme ikkunapöydän, oli hauska katsella merelle ja miettiä, miten toisenlainen näkymä olisi elokuisena hellepäivänä. Rannahotell on kyllä suosittelemisen arvoinen majoituspaikka.




Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tallinnaa, tarkoitus oli ehtiä siellä hieman ruokakauppoihin ja museoon ennen päivällistä Tuljakissa. Suoranpuoleisella tiellä Pärnusta Tallinnaan ei Antin etukäteen etsimien tietojen mukaan olisi montaa kartanoa katsottavaksi. Yhteen paikkaan kuitenkin kurvasimme ruskean kyltin innostamina. 

Vaikka Vaimõisa jäi tällä matkalla viimeiseksi näkemäksemme kartanoksi, ei se ollut vaikutukseltaan vähäisin. Melkeinpä päinvastoin. Se sijaitsi muutaman kilometrin päässä päätieltä ja pihapiiri näytti hyvin kauniilta märänpuoleisena talvipäivänä. Rakennus on nykyisin yksityisomistuksessa. Se on valmistunut vuonna 1818, mutta on nyt jonkunlaisen remontin alaisena. Toivottavasti sitä ei maalata valkoiseksi, pidän enemmän vanhoista keltaisista tai punaisista kartanoista. Hyvähän se on sanoa tällaisena pihaanpoikkeajana, että kartano on kaunis rapistuneessa maalissaan, mutta Vaimõisa oli matkan kauneinta nähtävää. Katto oli uudenuutukainen, samoin salaojitusta ja rännejä on vastikään rakennettu ja vaihdettu, joten paikalla näyttäisi olevan valoisa tulevaisuus. Ilmeisesti kesällä kartanoon olisi mahdollista päästä katsomaan sisällekin etukäteen sopien. Vaimõisakin on ollut kouluna jossain vaiheessa. Matkan alussa olin hieman kummissani, että miksi näitä hienoja paikkoja on alennettu kouluiksi ja hoitolaitoksiksi, mutta nopeasti ymmärsin, että sehän on varmasti ollut monen paikan pelastus. 


Hieman tämän viimeisen vaikuttavan kartanopiipahduksen jälkeen teimme toisen yllätyspoikkeaman. Päätien varressa oli Viron automuseo, jota emme muista aikaisemmin olleen sillä paikalla. Museo onkin aikaisemmin ollut Tallinnassa, kävimmekin siellä muutama vuosi sitten.

Liikenneauto? Okei
Mikä väri miellyttäisi eniten?

En kuvailisi tätä rakennusta sanoin kaunis tai viehättävä.

Saavuimme Tallinnaan alkuiltapäivästä ja yritimme tehdä erään pitkään aikomamme ostoksen, nimittäin pellavaa metritavarana. Antti oli salapolisoinut kangasliikkeen lähiön ostarista ja me kyllä löysimme paikalle, mutta  kyseinen kauppa oli tuona loppiaislauantaina suljettu. Näimme lasin takana monta pinkkaa pellavaa, mutta kaupantekoon emme päässeet. Koska olimme lähellä suosikkimuseotamme KUMUa, kurvasimme sinne. Tälläkin kertaa sää oli melkoisen käänteissuotuisa, taivas peittyi pahaenteisen näköisiin tummiin pilviin ja tuuli navakasti, välillä vihmoi vettä. KUMUlla on hyvä  parkkipaikka, jonka reunasta pääsee maanalaisiin portaisiin. Niitä pitkin kuljetaan museon sisäpihalle, jonka arkkitehtuuri on niin rumaa, että se on julistettava kaikessa betonisuudessaan kauniiksi. Joka kerta pitää ottaa kuva noista vauvanpäistä, niitä ei voi ohittaa. Tällä käynnillä kiinnostavin näyttely, Villit saksalaiset on nyt jo päättynyt, joten sitä ei parane enää suositella. 




Majoituimme edullisessa Tallink Express-hotellissa, josta on lyhyt kävelymatka keskustaan ja satamaan. Aikaisemmilla kerroilla käyttämämme parkkipaikka oli jäänyt rakennustyömaan alle, mutta koska oli lauantai-iltapäivä, sai siihen aikaan jo pysäköidä maksutta kadun varteen aivan hotellin eteen ja niin teimmekin. 

Jo sitä kauneutta olikin nähty, joten viimeisen illan maisemaksi tämä kelpasi ihan hyvin. 
Koska sää oli melkoisen kurja, emme lähteneet enää varsinaisesti keskustaan kävellen, mitä nyt Antti kävi pienellä kuvausmatkalla, jolta hän palasi mukanaan pari metriä pellavaa. Hän oli löytänyt kaupan, jossa sitä oli metritavarana. Nyt saamme viimein kunnollisen suuren laudeliinan leveälle lauteelleemme. Antti kävi myös piparkakkunäyttelyssä, joka oli auki viimeistä viikonloppua. 




Meillä oli varattuna pöytä Tuljakiin illaksi. Olemme aikaisemmilla kerroilla menneet sinne bussilla ja keväisellä matkalla kävelimme takaisin keskustaan. Nyt oli niin ikävä sää, että päätimme mennä taksilla, niitä emme olekaan käyttäneet Tallinnassa aikaisemmin. Nyt muistamme, että hinta pitää kysyä jo ennen kuin nostaa nilkkaansa astuakseen autoon. Oppi ja ikä kaikki. 


En tee tällä kertaa Tuljakista omaa postaustaan, paristakin syystä. Tällä kertaa istuimme salissa paikassa, jossa valoa oli todella vähän, joten kuvissa ei ole kaikinosin kehumista. Toisekseen emme olleet enää niin haltioissamme ateriasta. Siihen taas oli parikin syytä. Tuljakissa ei ollut niin mitään vikaa tällä kolmannella käynnillämme, mutta kolmas kerta on kuitenkin jo kolmas kerta, eikä uutuuden viehätystä saa enää palaamaan. Aikaisemmilla kerroilla emme ole käyneet samalla matkalla muissa loistavissa ravintoloissa muissa osissa Viroa. Tällä kertaa kävimme ja niiden paljon edullisempi hintataso vaikutti nyt siihen millainen fiilis jäi Tuljakista. Sen hintataso Tallinnassa on mielestämme oikein passeli, etenkin kun vertaa saman ravintolaperheen keulakuvan, NOAn hintatasoon. Ja kun vertaa Suomen hintatasoon voi edelleen Tuljakissa hymyillä tyytyväisenä vielä laskua maksaessaankin. Mutta kun olimme syöneet niin miellyttävään hintaan Tartossa ja Pärnussa, näkökulma muuttui melkoisesti. Tuljak ei ollutkaan enää ihan niin loistava. Mutta hyvä se oli ja etenkin ilmapiiri ja tarjoilu ovat huippuluokkaa. En tosin ole koskaan saanut huonoa palvelua virolaisissa ravintoloissa. Yksi kiusallinen kokemus on, mutta syyt siihen olivat muussa kuin tarjoilussa. Kun tarkemmin ajattelee, Virossa olen saanut parasta palvelua kaikista ravintolakokemuksistani. 


Ateria alkoi samanlaisella joulun mieleen palauttavalla possupalalla kuin aikaisemmillakin kerroilla. Tämä suussasulava herkku saa minutkin myöntämään, että kinkku ja sinappi ne yhteen soppii. Alkuruoaksi Antti otti jälleen kerran tartarin, sillä se nyt on vaan niin hieno annos. Minäkin olin ajatellut ottavani sen, mutta muutin mieleni, koska voin ja söin rapuleivän. 


Pääruokina meillä oli kuhaa ja lammasta. Emme saaneet kuhasta kuvaa, jota voisi julkaista ja ateriasta on kulunut sen verran aikaa, että mielikuvana minä minulla on, että lampaani oli hieman sitkasta ja suolaista, mutta Antin kuha oli hyvää. 


Jälkiruokina oli suloistakin sievempi Ultimate Bruleé ja osiin hajoitettu tiramisu. Muistimme väärin listaa lukiessamme, että tuota misua emme olisi syöneet aikaisemmin, mutta olimmekin. Minun bruleéni oli aivan ihana. 


Kahvi ja limencello kuuluvat asiaan, kun Tuljakissa ollaan ja nytkin ne tilasimme. Kun nyt ajattelen tätä hintapoliittista juttua ja sitä miten lähes marmatin Tuljakin olleen kallis verrattuna muihin matkan ravintoloihin, niin löytyyhän se sylttytehdaskin. Se sijaitsee tuolin ja pöydän välissä, sillä Tuljakissa nautimme enemmän ruokajuomia kuin muissa ravintoloissa ja niiden osuus laskusta oli juuri hieman yli puolet. Eli ruoka ei sinänsä ollut juurikaan kalliimpaa. Otan siis takaisin siltä osin sanojani jo tässä postausta rustatessani. Lasku kolmen ruokalajin päivällisestä ruokajuomineen teki 180 euroa. 


Takaisin keskustaan palasimme bussilla, se käy tosi helposti, kunhan kävelee Piritan rantatien varteen ja nousee ekaan keskustaan päin menevään bussiin, jossa lukee Viru-keskus, niin kymmenessä minuutissa on perillä. Tällä kertaa saimme odottaa bussia muutamia minuutteja, mutta emme varmaan yli kymmentä kuitenkaan. 

Ehdimme vielä piipahtaa Viru-keskuksen ihanassa kirjakaupassa ennen kuin kauppakeskus meni kiinni. Olimme ajatelleet, että olisikohan Viron kartanoista olemassa kirjaa, vaikka viroksikin. Saisimme sellaisesta tietää paikkojen nimiä ja uuden kartanoretken suunnittelu olisi mukavaa kirjaa selaten. Kysyin myyjältä, että mahtaisiko sellaista opusta olla, hän pahoitteli, ettei niitä juuri nyt ole saatavana kuin kaksi. Ostimme molemmat. Toinen on kuvateos, jossa on tekstit viroksi, englanniksi ja saksaksi ja paikoista on kuva ja lyhyt historiakuvaus, kirja on noin 10 vuotta vanha. Toinen on vähän uudempi, pokkarimuotoinen, jossa on kätevä nimiluettelo myös paikkojen aikaisempien, usein saksankielisten nimien mukaan. Siinä on myös muutamin sanoin kerrottu, missä käytössä kartanot nyt ovat ja yhteystietoja, mikäli mielisi tutustua paikkoihin tarkemminkin. Näistä kahdesta kirjasta löysin tietoa kaikista vierailemistamme kartanoista ja sadoista muista. Pokkari maksoi alle kympin ja kuvateos 25 euroa. Olimme ostoksiimme enemmän kuin tyytyväisiä. Siinä vaiheessa vielä en tiennyt miten hyvin myös netissä on tietoa paikoista, mutta kirjan ystävänä pidän aina siitä, että saan selata teoksia. 


Ennen kotimatkaa sunnuntaina ehdimme käydä vielä yhdessä museossa, Viron miehitysmuseossa. Antti oli käynyt siellä aikaisemminkin kerran, mutta minä en. Paikka kertoo kiinnostavasti neuvostoajasta. Ilmeisesti paikka sulkeutui pian käyntimme jälkeen uuden näyttelyn rakentamista varten ja aukeaa uudelleen ensi kesänä. Kellarikerroksen valokuvanäyttely Unkarin naisten aseman muuttumisesta maailmansotien seurauksena oli hyvin kiinnostava. 


Kotimatkan aamuna kävimme vielä muutamissa kaupoissa Tallinnassa ennen paluuta Megastarilla. Me emme menneet edes syömään laivalla tällä kertaa, istuimme mukavassa loungessa, jossa saattoi ladata puhelinta ja lepäillä ennen kotimatkaa satamasta Keskimaahan. Harvoin tai tarkemmin sanottuna koskaan tuo matka ei ole kestänyt niin kauan. Satamassa meni jo melkein kaksi tuntia, kun kaksi suurta laivallista autoja pysäytettiin kaikkien kuljettajien puhallutuksen takia. Pääsimme osallistumaan melkoiseen jonokiilaukseen, kun kukaan ei ollut ohjaamassa liikennettä, vaan matkustajat autoillaan vaihtelivat kaistoja edes takaisin ilman tietoa miksi liikenne ei kulje ja minne jonojen pitäisi mennä. 

Ehdin kuitenkin myöhään illalla alkavaan yövuoroon, vaikka loppumatkasta jouduimme vielä palaamaan pätkän matkaa takaisinpäin ja kiertotielle kolarin takia. Ajokeli oli erittäin huono, mutta onneksi emme itse joutuneet osallisiksi kolariin, joka oli tapahtunut vain muutamia minuutteja ennen kuin tulimme jonon päähän. Pitkäksi venähtäneestä kotimatkasta johtuen muistan taas, etten jätä liian pieneksi pelivaraa kotiin ehtimisen ja töihin menon välillä. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joille kerään ravintola- ja matka-aiheisia postauksiamme aakkostettuina.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.

torstai 25. tammikuuta 2018

Rapukakkuja ja wokkinuudeleita

Koitan edelleen käydä kaupassa niin vähän kuin mahdollista ja kaivella sen sijaan jääkaappia ja muita varastojamme päivällisen toivossa. Tällä viikolla söimme aika kivoja rapukakkuja wokattujen nuudeleitten kanssa. Olin siinä luulossa, ettei meillä ole sitä yhtä rasiaa jokiravunpyrstöjä, mutta olihan se siellä sillipurkkien takana piilossa. 

Rapukakut

  • 1 rasia kypsiä jokiravunpyrstöjä (noin 150 g)
  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • 2 keväsipulia 
  • 2 rkl majoneesia
  • 1 dl korppujauhoja
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 kananmuna
  • suolaa ja pippuria
  • puolikkaan limen mehu
  • pikku turistus srirachaa
  • basilikaa (korianteri olisi ollut parempi, mutta sitä ei ollut)
  • nokare voita ja loraus oliiviöljyä paistamiseen
  • tarjoiluun srirachamajoneesia

Wokkivihannekset ja -nuudeli

  • 2 pientä kiekkoa täysjyvänuudelia
  • 1 pieni porkkana
  • muutama kirsikkatomaatti
  • 1 kevätsipuli
  • noin kolmasosa keltaisesta, punaisesta ja oranssista paprikasta
  • muutama pieni violetti ruusukaali
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl limekastiketta
  • puolikkaan limen mehu
  • 1 tl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • korianteria jos sitä olisi
  • limelohkoja tarjoiluun
Laitoin kulhoon korppujauhot ja kerman ja jätin seoksen turpoamaan hetkeksi. Sillä välin silppusin sipulin, raastoin kesäkurpitsan ja pilkoin rapuja hieman pienemmäksi silpuksi. Sekoitin ne kaikki turvonneisiin korppujauhoihin. Lisäin mukaan kananmunan, majoneesin, srirachan, limemehun ja mausteet. Sekoitin massan tasaiseksi ja laitoin kylmään asettumaan. 

Viipaloin ohuesti paprikan, porkkanan ja sipulin. Leikkasin tomaatit ja ruusukaalit puolikkaiksi, kaalien kannat leikkasin pois ja irrotin päällimmäiset lehdet, jos ne olivat kuivahtaneita. Laitoin nuudelikiekot kulhoon ja kaadoin päälle niin paljon kiehuvaa vettä, että kiekot peittyivät. 

Kun ruoka-aika lähestyi, nostin liedelle kaksi pannua. Toiselle pannulle laitoin voita ja oliivöljyä kuumenemaan. Taputin kostein käsin rapukakkutaikinan kuudeksi pieneksi kakkuseksi ja laitoin ne paistumaan voin ja öljyn seokseen keskilämmölle. Kun alapuoli oli kauniin paistunut, käänsin kakut ja paistoin toista puolta saman verran. Jätin kakut pienelle lämmölle hautumaan kypsiksi. 

Toisella pannulla kuumensin rypsiöljyä ja kun pannu oli todella kuuma, kumosin sille kaikki vihannekset. Sekoittelin ja paistelin niitä muutaman minuutin. Valutin pehmenneet nuudelit ja kaadoin ne pannulle. Sekoitin taas, maustoin kala- ja limekastikkeilla, soijalla, limemehulla, suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin ensin lautaselle vihanneksia ja nuudeleita ja siihen päälle pari rapukakkua ja tarjolle muutaman limelohkon ja srirachalla terästettyä majoneesia. Annoksesta jäi pieni työlounas, kolme olisi syönyt tästä ihan hyvin. 

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Valkosipuliperunat sous vide ja appelsiinista lohta

Veriappelsiini on nyt todella monella lautasella. Oletteko huomanneet, että niiden kanssa pitää olla todella nopea, tai ne ehtivät mennä pilalle? Minulla oli noin kymmenen pienen appelsiinin pussissa kaksi homehtunutta ostamisesta seuraavana päivänä. Ehti niitä silti lautasillekin onneksi. Meillä oli alkuviikosta lohta appelsiinikastikkeella ja veriappelsiini sopi siihen todella hyvin. Lisänä oli kokeiluna tehdyt valkosipuliperunat sous vide ja pikkuisen kasviksia. Kala on valmistettu aika samalla tapaa kuin vuosi sitten Curtis Stonen neuvoin tekemäni ruoka

Pannulla paistettu lohi

  • 300 g merilohta
  • kylmää vettä + 2 rkl karkeaa merisuolaa
  • suolaa ja pippuria
  • rypsiöljyä

Veriappelsiinikastike ja -fileet

  • 5 veriappelsiinia
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria

Valkosipuliperunat sous vide

  • 6 keskikokoista perunaa
  • smetanapurkin pohjat (noin 2 rkl)
  • 1,5 dl kermaa
  • 2 kevätsipulia
  • 1 rkl valkosipulitahnaa (tai pari kynttä murskattuina)
  • tuoretta basilikaa ja timjamia
  • hieman raastettua parmesaania (sitä vaan riittää ja riittää)
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita

Muut lisäkkeet

  • violetteja pikkuruisia ruusukaaleja
  • pätkä kesäkurpitsaa
  • voita
  • suolaa
  • timjamia
Aloitin päivällisen valmistamisen jo hyvissä ajoin sois vide-perunoista. Kuumensin suuressa kattilassa vettä 87 asteeseen sirkulaatorilla. Voitelin kaksi pientä patenttikantista purkkia. Kuorin perunat ja leikkasin ne ohuiksi viipaleiksi, sanoin silppusin sipulit. Sekoitin kulhossa kerman, smetanan (purkin pohja, en muuten olisi ehkä laittanut smetanaa tähän), parmesaanin, sipulin, valkosipulitahnan ja yrtit tasaiseksi seokseksi. Ripautin mukaan hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin mukaan perunaviipaleet niin, että ne saivat joka viipaleeseen kermaista kastiketta. Lusikoin perunat kastikkeineen päivineen purkkeihin ja laitoin pinnalle vielä pienet voinokareet. Suljin purkit tiiviisti ja nostin ne pihdeillä vesihauteeseen. Annoin purkkien olla kattilassa 87 asteessa pari tuntia, mutta arvelen, että noin tuntikin riittäisi, riippuen perunalaadusta ja viipaleiden paksuudesta. Kun vesi on noinkin lämmintä, sitä haihtuu aika hyvää vauhtia ja pitemmässä kypsennyksessä vettä on hyvä lisätä, samoin kattilan peittäminen foliolla on hyvä haihtumisen estämistapa. Minulla on pussillinen pieni muovipalloja, jotka veden pinnalle kaadettuna myös vähentävät merkittävästi veden haihtumista. 

Kun perunapurkit menivät kattilaan, käsittelin lohipalan. Leikkasin ostamastani palasta rasvareunat ja tarkistin, ettei siinä ole ruotoja. Leikkasin palan kahteen annospalaan, noin 150 g kumpikin. Sekoitin kulhossa kylmään veteen karkeaa merisuolaa ja laitoin kalapalat veteen tunniksi. Nostin kevyesti suolaantuneet kalapalat paperin päälle ja kuivasin siitä paperilla taputellen. Ripotin pinnalle vielä hieman suolaa ja reilummin pippuria. Jätin kalapalat odottamaan päivällisaikaa lautasella jääkaappiin. 

Fileroin kaksi veriappelsiinia ja puristin niiden raadoista mehut talteen pieneen kattilaan mahdollisimman tarkkaan. Puristin vielä lopuista kunnossa olevista appelsiineista mehua niin, että sitä oli kattilassa noin 2 dl. Keitin mehua kokoon noin puoleen. 

Kasviksille en tehnyt muuta kuin leikkasin ruusukaalien kannat pois, halkaisin supersievät kaalit ja veistelin juustohöylällä kesäkurpitsasta ohuita siivuja. Kun oli aika valmistaa ateria loppuun, kuumensin pannulla voita ja paistoin kaalinpuolikkaita ja kesäkurpitsaviipaleita sen verran, että ne melkein kypsyivät, mutta niihin jäi vielä purtavaa. Maustoin suolalla, pippurilla ja timjamilla. 


Lohipalat paistoin toisella pannulla rypsiöljyssä. Tavoittelin rapeaa nahkaa, mutta tässä lohessa oli niin paksu nahka, ettei siitä tullut syötävän rapeaa. Paistoin ensin nahkapuolta noin 3-4 minuuttia ja sitten toista puolta pari minuuttia. Pidämme kevyesti paistetusta lohesta, joka saa olla keskeltä hyvinkin lähellä raakaa. 

Lohen paistuessa viimeistelin kastikkeen kuumentamalla kokoonkeitetyn mehun uudelleen ja vispiöin joukkoon nokareen voita kiillottamaan kastikkeen. Maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin lautaselle kuuman perunapurkin tasalämmöstä, kuivasin purkkia hieman pyyhkeellä, ettei lautaselle tulisi lätäkköä. Peruna oli juuri sopivan kypsää kahden tunnin jälkeen, mutta tietenkään pinta ei ollut kauniin rapea paistopinta, kuten uunissa saa. Voisihan pintaa hieman tohottaa, mutta siihen en nyt alkanut. 

Purkin viereen asettelin ruusukaalia ja kesäkurpitsaa, palasen paistettua lohta, veriappelsiiniviipaleita ja päälle lusikoin hieman appelsiinikastiketta. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki sirkulointiohjeemme. 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Suositellussa Pärnun Lime Loungessa


Talvisen Viron reissun toinen ilta kului viehättävässä, talviunisessa Pärnussa. Talvesta ei tosin ollut tietoakaan, vaan vettä satoi aivan huolella, kun kävelimme reilun kilometrin matkan Rannahotellista keskustassa olevaan ravintolaan. Olin lukenut siitä niin Hannan Soppa-blogista kuin Sillä sipulista, joiden ravintola-arvioihin luotan enemmän kuin vakaasti. Edellisellä Pärnun vierailulla söimme Heamaassa, joka sekin oli aika kiva paikka, joskin sisustukseltaan makuuni hieman liian mummolamainen. Lime Lounge sen sijaan vakuutti jo pirteällä valomainoksellaan. 

Oho, minäkin kuvassa!
Meillä oli varaus, mutta ensimmäiseen tuntiin muita asiakkaita ei ollut. Pidin heti tämän paikan tunnelmasta, vastaanotto oli ystävällinen ja keittiössä näkyi häärivän tarmokkaan näköisiä naisia. Aloitimme kuohuviinillä ja alkuruoaksi otimme jaettavan annoksen, jossa oli juustoja ja leikkeleitä, sekä erilaisia pikkelöityjä herkkuja. Annos näytti hyvin houkuttelevalta ja samaan aikaan tarjolle tuodun leivän kanssa lauta tyhjeni hyvää vauhtia. Virolaiset osaavat kyllä yhdistellä etikkaisia makuja toisiinsa, niin ettei suussa tapahdu ikävää leikkautumista, kun suuhunsa siemaisee hieman viiniä. 





Pääruokina meillä oli merenelävävoittoisesti Antilla taimenta ja minulla kampasimpukkarisottoa. Harvoin pystyn vastustamaan, jos on mahdollista valita kampasimpukoita. Mistähän kummasta se johtuu? Vaikka pöydän yllä oli aivan loistava somevalaistus, eivät annokset näytä kuvissamme niin kauniilta, kuin ne tosiasiassa olivat. Kummankin ruoka oli hyvää, minun risottoni jopa erinomaista. 



Olimme jo aikaisemmin puhuneet, että voisimme jatkossa ottaa jälkiruokia jaettavaksi, mutta emmepä toteuttaneet aiettamme, vaan kummallakin oli oma jälkiruokansa. Antilla oli soma pieni sitruunapiiras ja minulla toffeekakku kirsikkasorbetin kera. 


Juomaksi tilasimme pullon roseviiniä, jolla oli suomalaisiin hintoihin tottuneelle maltillinen hinta, 22 euroa. Koko lasku erittäin miellyttävästä ateriasta teki muutaman euron vaille satasen. Oli mukavaa, että tuo sateinen perjantai-ilta houkutti edes yhden muun seurueen syömään Lime Loungeen samaan aikaan kanssamme. Meille ei jäänyt niin mitään moitittavaa ja sadekin oli melkein tauonnut paluumatkalla. Olimme ajatelleet kävellä hieman rannalla, mutta se jäi synkähkön sään vuoksi. 


Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Yks riittää, kiitos – täytetyt köyhiscroisantit


Leipäpussiin oli jäänyt kaksi croisanttia, lauantaina aamiaisella söimme edellisillalta jääneet blinit loppuun ja eilen croisanteilla oli jo synttärit. Blinilisäkkeitä oli vielä hieman jäljellä, joten tein meille lämpimät täytetyt croisantit french toast-tyyliin. Yksi täytti niin tehokkaasti, että oli vain hyvä, ettei enempää olisi ollutkaan. 

Täyteen tungetut köyhiscroisantit kahdelle

  • 2 kuivahtanutta croisanttia
  • 1 kananmuna
  • 2 dl maitoa
  • voita paistamiseen

Täytteet

  • 2 kananmunaa
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen
  • marinoitua sipulia
  • lohipateeta
  • smetanaa
  • kirjolohen mätiä
Vatkaa kaksi kananmunaa kevyesti ja mausta suolalla ja pippurilla. Sulata pieni nokare voita pannulla ja kaada munamassa pannulle. Paista hennosti niin, että pinta hyytyy. Puolita ohut kanamunalevy, kääri puolikkaat rullalle ja nosta lautaselle odottamaan. 

Halkaise croisantit ja sekoita maitoon yksi kananmuna. Sulata lisää voita pannulla ja kasta croisanttipuolikkaat munamaitoon. Paista puolikkaita pari minuuttia puoleltaan. 

Nosta alapuolet lautasille ja siihen päälle munakasrulla. Lusikoi hieman lohipateeta pinnalle, sitten marinoitua sipulia, smetanaa ja kirjolohen mätiä. Nosta kansipuoli päälle ja tarjoa heti lämpimänä. Vähemmätkin täytteet olisivat piisanneet, tämä oli todella täyttävää, mutta hävikistä herkuksi-teemalla sain muutamat pikkujämät kulumaan. 

Lohipatee on muuten sitä samaa, mitä tein joulun alla Hannan Soppa-blogin ohjeella, tai teknisesti se oli Hannelen blogissa Hannan vieraskynäillessä siellä. Tein silloin tätä herkkua moneen pieneen purkkiin, joista osan pakastin ja tahna on edelleen aivan mainiota. Sipuliherkku on myös samaa kuin moneen kertaan eri yhteyksissä olen tehnyt. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, samoin Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sillä köyhiksetkin liippaavat riittävän liki  sitä aihepiiriä.