perjantai 19. tammikuuta 2018

Sibelius keittiössämme – vuotuiset blinit

Minna ku ite tekee-blogista aloitti viime kesäkuussa #suurikeittokirjahaaste-nimisen aktivointihankkeen, jossa osallistujat pyrkivät tekemään ainakin yhden ruokalajin jokaisesta omistamastaan keittokirjasta. Minä otin urakan omakseni juuri sen rentouden innostamana. Haasteella ei ole takarajaa ja muutenkin voi tehdä just niin kuin itse tykkää. Olen saanut listalleni tätä ennen jo 20 keittokirjaa, mutta jäljellä lienee vielä ainakin sata, ellei enemmänkin. 

Tällä kertaa päivällinen menee sekä #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, että tunnisteen revisited alle. Kyseessä on yksi niistä ruokalajeista, joita tulee tehtyä kerran vuodessa, korkeintaan kaksi. Muita tällaisia ovat esimerkiksi kaalikääryleet, taatelikakku tai paella. Nyt olivat vuorossa vuotuiset blinit. Olen aikaisemmin tehnyt niitä joko sauvajyväsen tai luimupupulan ohjeilla, mutta tällä kertaa otin ohjeen keittokirjahaastetta edistääkseni Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Kirja tuli minulle tutuksi erään päivällisen seurauksena ja hankimme kirjan itsellemmekin. 

Bliniohje oli mukavan simppeli, muutenkin kirjan ohjeet ovat siinä mielessä hienoja, ettei niissä ole liian vanhahtavaa sanastoa, eikä sellaisia raaka-aineita, joita olisi vaikea saada. Olisin voinut älytä puolittaa ohjeen, mutta laitan sen tähän sellaisena kuin se mielenkiintoisia tarinoita sisältävässä monipuolisessa kirjassa on. Ohjeesta luvataan tulevan 10-15 bliniä riippuen siitä minkä kokoisia tahtoo tehdä. Minä tein aika pieniä ja paistoin kaikkiaan 14 noin 6 cm halkaisijaltaan olevaa bliniä ja säilöin noin 2,5 dl taikinaa vielä jääkaappiinkin. Blinit ovat todella täyttävää syötävää. 

Blinit niin kuin Jean Sibelius tahtoi ne lautaselleen

  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl tattarijauhoja
  • 5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 20 g hiivaa
  • 1 rkl voisulaa (no eihän se riitä, laitoin noin 50 g)
  • 1 tl suolaa
  • (kirkastettua) voita paistamiseen
Blinitaikina kannattaa laittaa alulle syömistä edeltävänä päivänä tai viimeistään sen aamuna. Minä tein taikinan tekeytymään heti, kun tulin aamulla yövuorosta kotiin. Minulla ei ollut tuoretta hiivaa, joten käytin sen sijaan noin 6 g kuivahiivaa. 

Lämmitin puolet maidosta (2,5 dl) ja sekoitin maitoon jauhot, hiivan, suolan, sulan voin ja erotellut keltuaiset. Valkuaiset laitoin kupposessa jääkaappiin odottamaan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin sen pöydälle odottamaan iltapäivää. 

Noin 6 tunnin kuluttua jatkoin taikinahommia. Kuumensin lopun maidon (2,5 dl) melkein kiehuvaksi ja vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Yhdistin molemmat taikinaan ja sekoitin sen tasaiseksi. Kirkastin noin 50 g voita. Antti teki kaikki tilpehöörit valmiiksi ja minä aloin paistohommiin. Kannattaa verhota itsensä isolla esiliinalla, etenkin jo päällä on lempparipaita. 


Kuumensin kaasuliekin päällä seitsemänkoloista Opan pannua, jossa viime keväänä paistoin ensimmäisen kerran blinejä. Sillä niitä tulee nopeaa tahtia ja pienet blinit ovat kivoja, niitä tuntuu jaksavan enemmän kuin suurempia. Lisäsin jokaiseen koloon teelusikallisen kirkastettua voita ja nostin pienen kauhallisen sakeaa blinitaikinaa paistumaan. Pienensin liekkiä pannun alla, etteivät blinit palaisi pohjastaan, kun keskellä oli vielä raakaa taikinaa. Kun yläpintaan alkoi tulla pieniä ilmakuplia ja pinta hyytyä, käänsin blinit ja paistoin toista puolta vielä minuutin, puolitoista. Valmiit blinit nostin peltilautaselle ja luritin niille vielä hieman kirkastettua voita, sillä sitä ei tule säästellä. Lopetin paistamisen kahteen pannulliseen, sillä jopa minä ymmärsin, ettemme jaksa ihan mahdottomia määriä. 

Blinien tilpehöörit

  • 50 g kaviaaria
  • 50 g kirjolohen mätiä
  • marinoitua punasipulia
  • punasipulia silppuna
  • virolaisia maustekurkkuja
  • smetanaa
  • omenaa
  • keitettyjä viiriäisenmunia 
Olemme ostaneet oikeaa kaviaaria muutaman kerran Tallinnasta, mutta parilla edellisellä reissulla sitä ei olekaan ollut tutuissa kaupoissa. Tämän kertaisella talvireissulla sitä löytyi sekä Solaris-kauppakeskuksen hienosta ruokakaupasta, että sataman lähellä olevasta uudistetusta Rimistä. Kummassakin kaupassa kaviaari oli pakattu hälytinlaatikkoon. Rimissä oli hämmästyttävä kaviaaritarjous, saimme purkin puoleen hintaan, jolloin 50 g purkki maksoi "vain" noin 25 euroa. Päiväystäkin oli vielä puoli vuotta jäljellä, joten mikään epätoivontarjous se ei ollut. Tänään avasimme toisen ostamistamme purkeista, toisen säästämme jollekin toiselle päivälliselle, ehkä kun on vieraita (mieluummin tuttuja) käymässä, että useampi saa nauttia tästä herkusta. 





Muuten meillä oli tavallisia lisäkkeitä erittäin hyvin onnistuneille, tattarisille ja voita tihkuville blineille. Minä jaksoin syödä kolme bliniä, Antti taisi syödä viisi tai kuusi. Loput pakkasin jääkaappiin, katsomme viitsiikö niitä syödä vielä huomenna aamiaisella. Lisäkkeet menivät kivasti, kirjolohen mätiä jäi hieman ja marinoitua sipulia tein alunalkaenkin kolmesta sipulista ja vakuumimarinoinnin jälkeen siirsin sipuliherkun tiiviskantiseen lasipurkkiin tulevien aterioiden lisäkkeeksi. 


Päivällisen juoma viileni jäälyhdyssä, ennen kuin oli aika sytyttää kynttilä lyhtyyn illan pimennyttyä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme. Pidin kovasti tästä haasteosuudesta ja tulen tekemään muitakin ruokia Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti