Cacio e pepe mobiiliolosuhteissa

CampaAdrian keittiössä on rajallinen määrä kattiloita ja pannuja. Tätä ruokaa varten en käyttänyt edes ihan niitä kaikkia, vaikkei ollut minun tiskivuoroni. Tein ruoan toisen osion paistinpannulla (toisessa postauksessa) ja pastaosan kattilassa. Sekin olisi oikeastaan huutanut sopivaa pannua, mutta säälin tiskaria ja tein koko homman kattilassa.

Eikä sen nyt muutenkaan ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta ei se mitään. Cacio e pepe on helppo pastaruoka, jonka tärkeimmät osat ovat juusto ja pippuri. Ja pitää sitä pastaakin olla. Meillä oli matkavarastoissa vajaa paketti aivan tavallista spagettia, josta otin puolet. Näin mikään ei koskaan pääse loppumaan, kun ottaa maksimissaan puolet. 

Mobiili-cacio e pepe kahdelle

• 1 litra vettä pastan keittämiseen
• kunnon ripaus vettä pastankeittoveteen
• pieni nippu spagettia
• tikkuaskin kokoinen pala kovaa juustoa, en ole varma oliko pecorinoa vai parmesaania
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja paljon pippuria

Kun tämä ruokalaji tehdään oikein, pippuria paahdetaan hetkisen aikaa pannulla, että se herää eloon. Pippuri, ei pannu. Koska minulla oli käytössä vain yksi kaasupoltin tätä ruokaa varten, jätin pippurin paahtamatta. 

Kun pastavesi kiehui, suolasin sen romakasti. Keitin pastaa 7 minuuttia (2 minuuttia vähemmän kuin pakkauksen mukainen keittoaika).  Uusi Campingaz on mitä mainioin! 

Antti raastoi kaiken kovan juuston hienoksi raasteeksi, neuvoin lopettamaan ennen kuin sormet alkavat. Kun pasta oli kiehunut pikkuista vaille valmiiksi, otin kauhalla kuppiin noin 1 dl keitinvettä ja Antti kaatoi loput keitinvedet pois. 

Lisäsin pastaan lorauksen öljyä, hieman voita, runsaasti pippuria, pikkuisen suolaa ja sekoitin kunnolla kaasuliekin päällä. Sitten lisäsin juustoraasteen (säästin vähän tarjoiluun) ja keitinveden. Sekoitin taas ja tarjoilin välittömästi. Meillä oli pastan kanssa kanaa saltimbocca, mutta siitä myöhemmin. 

Tämä ruoka syötiin jo vapunpäivänä Turckheimissa, mutta silloin vielä Giro d'Italia ei ollut alkanut, joten säästin ruoan jollekin sellaiselle matkapäivälle, jolloin en ehdi kokkailla italialaisittain. 

Jatkuu 21.5.2024.

Nyt on menossa jo kisan viimeinen viikko ja vuorossa etappi, jossa sää näytteli suurta osaa. Saimme selkoa sen verran, että reittiä jouduttiin muuttamaan huonojen olosuhteiden vuoksi. Etapille tuli pituutta ymmärtääkseni 121 km. Pystyimme katsomaan 45 km lopusta ja niinhän siinä kävi, että Tadej Pogacar voitti taas, ajoi ilmiömäisen tyynesti kylmässä vesisateessa ykkösenä maaliin. Alkaa jo (taas) hieman pelottaa, että mikä on hänen ylivoimansa takana. Toivottavasti ei mitään kiellettyjä keinoja. 

Chicken Milanese tomaattisalaatin kanssa

Tänään meillä oli todella nopeasti valmistuva päivällinen, hämmästyin itsekin sen valmistumista niin nopsasti. Ohjeen otin tästä blogista. Jos joskus moitin itseäni pitkistä postauksista, mutta en minä sentään noin pitkällisesti kerro näin nopeasta ruoasta. 

Chicken Milanese ja tomaattisalaatti kahdelle

• 5 pientä broilerin sisäfilettä
• suolaa ja pippuria
• 3 rkl oliiviöljyä
• 3 rkl sitruunamehua
• 1,5 dl pecorinoraastetta
• 1,5 dl pankomurua
• iso loraus kuumaa paistoa kestävää öljyä
• tuoretta persiljaa

Salaatti

• erivärisiä kirsikkatomaatteja
• erilaisia salaatinlehtiä
• sitruunamehua
• oliiviöljyä
• balsamicoa

Käytin tähän pieniä broilerin sisäfileitä, en ole ihan varma kuinka oikea nimitys se on näille paloille, ne ovat kuitenkin se pieni suikale rintafileen vieressä broilerissa. Meillä ei ollut kovin kova nälkä, joten tein meille kummallekin kaksi palaa ja yhden särkymävaraa ja loput pakastin jotain toista pientä ateriaa varten. 

Käytin toista kypsennysmenetelmää kuin lähdeblogissa, siinä paistettiin kana uunissa, mutta en useinkaan saa leivitettyä lihaa uunissa kovin hyvin onnistumaan, se tahtoo jäädä kalvakaksi. Minä käytin pannua. Nuijin lihapalat ohuiksi. Ripotin paloille suolaa ja pippuria. Laitoin lautaselle lorauksen oliiviöljyä ja saman verran sitruunamehua, sekoitin. Toiselle lautaselle laitoin pecorinoraastetta ja pankomurua, jotka sekoitin keskenään. 

Kaadoin pannulle hyvän määrän rypsiöljyä, tässä oli tarkoitus käyttää shallow fry-menetelmää, ei vain pikkuisen öljyssä tiristää. Kastoin pintamaustetut kanapalat ensin öljyn ja sitruunamehun seoksessa ja sitten juusto-pankoseoksessa. Kun öljy oli kuumaa, nostin palat paistumaan, viisi pientä palaa mahtui hyvin isolle pannulleni. Paistoin paloja muutaman minuutin puoleltaan, ohuet palat kypsyivät nopeasti. 

Salaattia varten laitoin pieneen kulhoon pikkuisen sitruunamehua ja balsamicoa, suolaa ja pippuria ja sekoitin. Halkaisin erivärisiä kirsikkatomaatteja ja kippasin ne kulhoon, sekoittelin lusikalla. Lisäsin mukaan salaatinlehtiä ja sekoitin lisää.

Kun kanapalat olivat kypsiä, jaoin pienen salaatin lautasille ja nostin päälle kaksi rapeapintaista kanapalaa kummallekin, päälle vielä hieman persiljaa. Viidennen palan jaoimme emmekä olleet pahoillamme, ettei ruokaa ollut enempää. Mikä tässä nyt sitten oli erityisen milanolaista, en ole ihan varmaa, mutta hyvää oli ja salaatti myös, oikeastaan tosi hyvää. 

Giro d'Italian yhdeksäs etappi ajatettiin Italian keskivaiheilla, siellä on yllättävän korkeita vuoria noustavaksi. Maali oli erikoiselta näyttävällä vuoristopaikalla, siellä on varmaan laskettelukeskus ja parkkipaikalla tuhansia autoja. Loppu oli soratietä, Egan Bernal syöksyi etapin voittoon ja samalla sai kokonaiskilpailun johtopaikan. Huomenna on vielä etappi ennen tiistaista lepopäivää. 

Italialainen lihamureke

Kevään klassikot ovat alkaneet, tänään ajettiin Milano-San Remo, La Primavera. Olemme kyllä katsoneet jo aikaisempiakin kisoja, Paris-Nizzaa ja Tirreno-Adriaticoa, mutta en ole ehtinyt kokkailla mitään aiheeseen sopivaa. Tänään aikaa oli ja söimme mukavaa lihamureketta, jossa oli Italiaan vivahtavia ainesosia. Otin ohjeen täältä ja muuntelin sitä hieman. Tein murekkeen annoskoossa ja käytin täytteeksi keitettyjen kananmunien sijaan viiriäisenmunia.

Pienet italialaiset lihamurekkeet

• 400 g naudan jauhelihaa
• palanen kuivaa vaaleaa leipää
• loraus  maitoa
• 1 kananmuna
• ruohosipulia
• 5 cm pätkä ohutta italialaista salamia
• palanen pecorinoa
• 1 dl emmental-raastetta
• suolaa ja pippuria
• voita vuokien voiteluun
• 10 viiriäisen munaa

Keitin viiriäisenmunat ja kuorin ne. Vähimmällä hermojenmenolla pääsee, kun kuorii pikkuiset ohutkuoriset munat veden alla kulhossa, pienet kuorenpalat eivät tartu sormiin. 

Laitoin kuoritut munat talouspaperiarkin päälle kuivahtamaan. Murustelin leipäpalan (pari päivää vanhan ciabattan viipale) kulhoon ja kaadoin päälle lorauksen maitoa. Sekoittelin ja jätin leivän kostumaan maidosta. Silppusin ruohosipulin. Rikoin kananmunan kulhoon ja lisäsin sinne jauhelihan, ruohosipulin, suolaa ja pippuria ja pieniksi kuutioiksi leikatut pecorinon ja salamin, sekä emmentalraasteen. Puristin maitoa pois kostuneesta leivästä ja lisäsin leipämuhjun kulhoon. Sekoitin kaikki ainakset tasaiseksi taikinaksi. Paistoin pienen koepalan ja lisäsin suolaa ja pippuria. 

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin minikokoiset leipävuokani, noin 1,5 dl vetoiset voinokareella. Taputtelin vuokien pohjalle kerroksen mureketaikinaa ja asettelin päälle kaksi viiriäisenmunaa/vuoka. Jaoin lopun taikinan vuokiin viiriäisenmunien päälle ja tasoittelin pinnat tasaisiksi. 

Laitoin minivuoat uuniin pellille leivinpaperin päälle siltä varalta, että taikina jotenkin pursuisi ylitse. Paistoin minimurekkeita noin 20 minuuttia ja mittaisin sisälämmön. Se oli jo 68 astetta, joka oli tavoitteenakin.

Tarjosin lisäkkeenä orzo-pastaa ja pienistä kumatotomaateista keittämääni marinara-kastiketta, sekä veriappelsiini-mozzarellasalaattia.

Kauniissa säässä keväisessä Italiassa ajetun La Primaveran voittajaksi itsensä ajoi ranskalainen Julian Alaphilippe. Toivoin Peter Saganin voittoa, mutta sitä ei siis tullut, viimeiset sadat metrit menivät ihme kiemurteluksi Peterillä, eikä hän sitten saanut enää kiriä käyntiin. Tämän vuoden suosikkeja en muuten ole vielä ehtinyt ajatella, mutten pistäisi pahakseni, jos Simon Yatesilla olisi oikein hyvä kausi. 

Arancini – jo oli aikakin

Olen koko CampaSimpukan olemassaolon ajan aikonut tehdä arancino-nimisiä risottopalleroita. Arancini on ymmärtääkseni monikko, mutta en nyt mene kirjoitusasuun sen tarkemmin, kun en italiaa osaa. Tänä helteisenä toukokuun sunnuntaina päätin tehdä arancinoja. Katselin vinkkejä sieltä täältä, lähinnä tekniikan osalta, mutten linkkaa minnekään, sillä teelmäni oli kooste niin monesta lähteestä.

6 arancinoa

• oliiviöljyä
• puolikas keltasipuli
• 1 dl valkoviiniä
• 1 dl risottoriisiä
• 3 dl kanalientä
• 1 rkl voita
• raastettua pecorinoa
• suolaa ja pippuria
• 1 kananmuna
• 3 rkl 
• 1 l neutraalia kasviöljyä uppopaistamiseen
• vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• korppujauhoja
• pieniä paloja mozzarellaa
• pieniä paloja pecorinoa
• pieniä paloja bresaolaa

Koska minulla ei ollut tähderisottoa, aloitin alusta ja tein risoton ensin.Yön yli jähmettyminen tekisi varmasti risotolle hyvää, mutta kyllä minä sain riisipallerot onnistumaan nopeasti viilennetystä risotostakin. Minulla oli jäljellä desin verran oikein hyvää risottoriisiä, jonka olen ostanut Annan kaupasta. Se oli niin pieni määrä, ettei siitä saisi enää kahdelle pääruokarisottoa, joten nyt oli hyvä aika käyttää se määrä pois. Tein myös kanaliemen fondista, sillä ajattelin että pikkuisen voin oikaista. 

Silppusin puolikkaan sipulin pieneksi ja laitoin sen pannulle oliiviöljyssä kuullottumaan paksupohjaiseen kasariin. Lisäsin kasariin riisit ja kuullotin riisiäkin jonkun hetken, varoen sen palamista. Seuraavaksi otin Antin viinilasin ja kaadoin sen sisällön pannulle, se oli juuri sopivasti risottoon, eikä hän suuttunut. Kun viini oli melkein haihtunut, aloin lisätä kuumaa kanalientä noin puoli desiä kerrallaan kasarille. Sekoitin puulusikalla koko ajan reunoja ja pohjia myöten. Kun riisi oli kypsynyt ja imenyt kanalientä tarpeekseen noin 20 minuutin päästä, lisäsin mukaan nokareen voita, suolaa, pippuria ja hieman pecorinoraastetta. Maistelin onko suolaa ja pippuria sopivasti. Kun maku oli sopiva, kaavin risoton peltilautaselle (joita olen ostanut Lidlistä, ovat erinomaisia kokkailuun, grillailuun ja kaikken ruoanlaittoon) jäähtymään. Laitoin sen jopa hetkeksi pakastimeen, että risotto jähmettyisi. Noin vartin otin lautasen pois kylmästä ja sekoitin mukaan yhden kananmunan ja hieman korppujauhoja. 

Arancinojen sommittelua varten laitoin yhdelle lautaselle vehnäjauhoja, toiselle korppujauhoja ja pieneen kulhoon kaksi kananmunaa kevyesti vatkattuna. Yhdelle lautaselle varasin arancinojen täytteeksi muutamia paloja pecorinoa, mozzarellaa ja bresaolaa.

Kuumensin kasarissa litran kasviöljyä, hieman enemmän olisi ollut sen muotoiseen kasariin tarpeen, noin 1,5 litraa olisi ollut hyvä, mutten alkanut enää etsiä lisää öljyä. Kun öljy oli 170 asteista, aloin kokeilla riisipalleron muodostamista. Olin ottanut ulos vadillisen vettä käsien pesuun grillin sivupolttimon ääreen, missä uppopaistamisen hoidin, arvelin tämän olevan hieman sotkuista hommaa. 

Otin pari lusikallista kylmää risottoa vasemmalle kämmenelleni ja taputtelin sen tasaiseksi. Asetin riisikerroksen päälle pienen palan bresaolaa, pecorinoa ja mozzarellaa. Taputtelin riisin kämmenillläni palloksi. Kun pallo alkoi muodostua ja täytteet jäädä sinne sisälle, pyörittelin pallon ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Nostin leivitetyn pallon kuumaan öljyyn. Nyt piti pestä kädet välissä ja kääntää pallo öljyssä (koska se ei ihan peittynyt öljyyn) ennen kuin saatoin aloittaa uuden pallon pyörittelyn. Kun pallo oli joka puolelta paistunut kauniin ruskeaksi, nostin sen reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Näin paistoin kaikki kuusi risottopalloa. 

Jaksoimme syödä niistä kaksi kumpikin, eikä meillä ollut enempään nälkääkään. Kaksi jäi illemmaksi. Arancinot olivat todella hyviä, rapeakuorisia ja meheviä sisältä. Olisi kiva osata tehdä sellaisia sokeritopan muotoisiakin ja ohuempikuorisia. Olen nähnyt näitä syötävän jonkunlaisen tomaattikastikkeen kanssa, siihen olisi varmasti kiva dipata riisipalloja. 

Giro d'Italian yhdeksäs etappi oli täysiverinen vuorietappi, jolla oli mittaa huikeat 225 km. Sää oli kaunis, kuten meillä täällä Suomessakin, ei ehkä niin lämmin kuin meillä. Etapin voittoon ajoi jännittävässä lopussa Simon Yates ja hän jatkaa myös kokonaiskilpailun johdossa huomisen lepopäivän jälkeen. Chris Froomen tilanne ei ole kovin rosainen. Huomenna minä olen työmatkalla, emmekä kokkaa italialaista ruokaa. 

6 raviolia

Edit: kaupallinen yhteistyö, Decola

Jyväskylässä on hieno keittiötavaraliike, Decola, josta keksisin aina jotain ostettavaa. Kävin siellä muutama viikko sitten ja sain ilmaistua, että kauppias ja minä seuraamme toisiamme Instagramissa. Siitä aloimmekin jutella kaikenlaista. Liike on nyt muutaman vuoden ikäinen ja varsinaista kauppaa täydentää verkkokauppa. Sain ehdotuksen ottaa vastaan jonkun pienen tuotteen ja korvaukseksi mainita postauksessa liike ja sehän minulle sopi, olen kyllä maininnut kaupan ihan ilman mitään tuotettakin. Kun kerroin, että meillä on alkamassa Italia-haaste, sain sitä silmällä pitäen mielenkiintoisen näköisen Dexam-merkkisen raviolimuotin. Samalla vekottimella voi tehdä myös puolalaisia pierogeja ja ylipäätään erilaisia täytettyjä taikinanyyttejä. 

Vilkaisin CampaSimpukan arkistoja ja edellisen kerran pastataikinaa meillä on väsätty yli kolme vuotta sitten, kun kokeilin cavatellien valmistamista. Raviolien tekemisestä on sitten jo niinkin kauan kuin viisi vuotta! Totesin jo aikoja sitten, että pastataikinaa ja tuorepastaa pitäisi tehdä usein, tai ainakin hieman useammin ja ylipäätään silloin, kun ei varsinaisesti ole tarkoitus syödä pastaa. Sitä voisi tehdä varastoon tai ainakin hyvällä ajalla. Usein käy niin, että kun homma alkaa sujua, loppuu aika tai taikina tai molemmat. Niin kävi nytkin. Saimme kyllä tällä kertaa syödäksemme, kahtakin pastaruokaa itse asiassa.

Kolmen kananmunan pastataikina

• 3 kananmunaa
• 300 g pastantekemiseen tarkoitettua vehnäjauhoa
• ripaus suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä

Mittaa jauhot kulhoon ja riko kananmunat jauhojen päälle, ripauta mukaan suolaa ja lorauta hieman oliiviöljyä. Työstä taikinaa käsin niin kauan, että siitä muodostuu kiinteä, joustava pallo. Siinä menee noin 10-15 minuuttia ja se kannattaa tosiaan hommaan käyttää, että jauhojen gluteeni aktivoituu. Kun taikina tuntuu sopivan joustavalta ja sen pinta on kiiltävä ja sileä, kääri pallo kelmuun ja laita lepäämään jääkaappiin. Tämäkin on välttämätöntä, sillä levon aikana gluteenit edelleen innostuvat ja taikinasta tulee helposti käsiteltävää. Jos on tullakseen.

Ricotta-pecorinotäyte

• ricottaa
• pecorinoa
• sitruunankuorta
• muskottipähkinää
• pippuria
• 1 kananmuna raviolilevyjen kiinnittämiseen

Täytteen määriä on vaikea sanoa, sillä se riippuu siitä minkäkokoisia ravioleja teet, tai kuinka paljon niitä jaksat nykertää. Minä tein täytettä noin 2 dl, mikä oli lopultakin ihan liikaa sattuneesta syystä. Mutta täytettä on nopea tehdä lisää, jos se meinaa loppua kesken. 

Kun on aika tehdä raviolit, viritä pastakone pöydän tai työtason laitaan kiinni, meillä ei ole keittiössä muuta mahdollista paikkaa kuin ruokapöydän reuna. Pöydän kansi on lasia, joten laitan pastakoneen leivinlaudalle ja koneen kiinni sekä lautaan, että pöytään. Jauhota pastakonetta niin, ettei taikina tule tarttumaan siihen kiinni. 

Ota taikinasta noin neljännes ja taputtele pala ensin jauhoisin käsin litteäksi pitkulaiseksi kiekoksi. Rullaa sitten taikinaa pastakoneen rullien läpi suurimmalla leveydellä. Taita levy kaksinkerroin ja rullaa uudelleen. Pienennä väliä vähitellen, jolloin levystä tulee kerta kerralta ohuempi. Mutta älä liioittele, liian ohut se ei saa olla, ettei taikina repeä ravioleja tehdessä. 

Levitä taikinalevy muotin alumiiniosan päälle, paina muovisella syvennysosalla taikinaan täytettä varten koloset. Lusikoi koloihin pienet lusikalliset täytettä, sivele reunat kananmunalla. Aseta toinen taikinalevy muotin päälle ja kaulitse päällimmäinen  kerros kiinni alempaan. Alumiinisen muotin sahalaidat leikkaavat taikinan siististi yksittäisen raviolin muotoon. Irrottele ylimääräiset reunapalat ja pullauta valmiit raviolit varovasti kevyesti jauhotetulle tarjottimelle odottamaan. Sain aikaan oikein sievän kuusikon tasamuotoisia ravioleja. Olin ihan todella tyytyväinen ja laitoin heti kuvan ravioleista siskontytölleni. 

No, siihen se ilo sitten loppuikin. Se ei johtunut ollenkaan raviolimuotista, se oli oikein kätevä ja helppokäyttöinen. Minä vain rullasin seuraavat taikinapalat liian ohuiksi levyiksi, eivätkä ne pysyneet ehjinä muotissa. Tein niistä sitten tagliatellea ja tyydyin kuuteen kauniiseen ravioliin. Onneksi ei ollut kyseessä päivälliskutsut eikä Master Chef, siinä on nähty surkuhupaisia yhden raviolin annoksia, minä sain sentään aikaan kuusi kappaletta! Taikinasta tulisi varmasti ainakin 60 raviolia, jos olisi taitavampi taikinan kanssa. Nyt hyötysuhde jäi hieman alhaiseksi.

Ruskistettu voikastike ravioleille

• iso nokare voita
• oksa rosmariinia
• pippuria
• sitruunankuorta
• annoksen päälle pikkuisen sitruunamehua, timjamia ja raastettua parmesaania

Sulata voi kasarissa ja lisää sinne rosmariini ja sitruunankuorta. Anna voin kuumentua rauhassa ja hieman ruskistua. Samalla kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja suolaa vesi runsaalla kädellä. 

Kun voi alkaa olla hieman ruskettunutta, keitä raviolit. Ne kypsyvät noin 3-5 minuutissa riippuen pastankuoren paksuudesta. Nostele kypsät raviolit lautaselle ja lusikoi päälle ruskistettua voita. Viimeistele annos sitruunamehulla, timjamilla ja parmesaanilla. 

Vaikkei tästä nyt aivan täyttä ateriaa tullutkaan pastataikinan kanssa mokailtuani, onnistuivat raviolit aivan mainiosti. Rakenne oli täydellinen, pasta sopivan kypsää, täyte maukasta ja voikastike kaunisti annoksen mitä parhaiten. 

Kiitos Decolalle raviolimuotista, voin lämpimästi suositella niin muottia kuin liikettäkin, pistäytykää ostoksilla, kun satutte Jyväskylään. Decola löytyy Torikeskuksen toisesta kerroksesta Kauppakadulta. EDIT: Nykyään Decola sijaitsee Torikeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, Coffean vieressä.

Giro d'Italian 11. etappi siirtää kisan seuraavalle tasolle. Alun tasaisemmat etapit, kaksi kolmesta lepopäivästä ja henkilökohtainen aika-ajo ovat takana ja edessä on runsaasti nousuja ja laskuja sisältävä 161 kilometrin etappi Firenzestä Bagno di Romangaan. Tom Dumoulin lähtee matkaan hieman alle kahden ja puolen minuutin etumatkan turvin, mutta Nairo Quintana ei varmasti anna periksi, vaan tähtäimessä on pinkin palautus kolumbialaisen päälle. Iltavuoron jälkeen pääsen minäkin näkemään, miten se onnistuu.

EDIT: 11. etapin pitkään kestäneen hatkan oli käydä hullusti, se ajattiin kiinni aivan viimeisillä sadoilla metreillä, mutta Omar Fraile onnistui sinnittelemään itsensä voittoon. Hän kyllä näytti melkoisen hämmästyneeltä, kun ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Virolainen Tanel Kangert oli muuten neljäs. Kokonaiskilpailussa kärki pysyi ennallaan, Tom Dumoulin johtaa ja Nairo Quintana on toisena 2 minuuttia 23 sekuntia perässä.

Jo on aikoihin eletty

Kuten olen kertonut toisen blogini CampaCaminon puolella, sai pitkä kävelyretkeni aikaan sen, että olen päättänyt olla muille ihmisille more Humble And Kind. Tänään se ilmenee niin, että Kammenpyörittäjä saa syödä ulkojuustoja sisätiloissa. Yleensä sellaista ei tapahdu kuin kovimmilla pakkasilla. Oikein voin tuntea kuinka sädekehä leijuu pääni yläpuolella ja hieman sekoittaa uutta kampaustani, casuaalia sykeröä päälaella, jonka saan laitettua ilman, että silmät ovat viirussa. 

Päivän Italia-panostus keittiön puolella tarkoittaa runsasta antipasti-tarjotinta vain meille kahdelle, kunhan työvuoro päättyy Kammenpyörittäjältäkin. Koska olemme aikuisia, eikä tarvitse ruokkia ketään muuta, en tee ns. oikeaa ruokaa lainkaan, vaan vieläpä istumme television ääreen, otamme lasilliset viiniä ja antipastit eteemme lattialle ja pidämme picknicin matolla, kuten talvella joulun aikaan usein teimme. Silloin olikin pimeää, mutta nyt on ihanin kevät!

Keräsin tarjottimelle kunnon palasen gorgonzolaa (eikä se edes haise kauhean pahalle), pienen palan pecorinoa, jotain kovaa italialaista juustoa, jonka nimen jo unohdin ja buffalomozzarellapallon. Lihapuolta edustaa salami ja parmankinkku. Sivustoille keräsin tomaatteja ja juustojen väliin estämään niitä riitelemästä oliiveja. Keskelle laitoin vielä keon vadelmia. Niille aion ripotella hieman balsamicoa ja mozzarellalle oliiviöljyä, kunhan picnicin aika koittaa. Muutama lehti basilikaa ja patonki paloiksi, niin eiköhän sillä nälkä siirry seuraavaan syömiseen?

Giro d'Italian viides etappi on koko kilpailun pisin ja sitä pääsemme katsomaan tallenteelta. Eilen pinkki paita lähti Marcel Kitteliltä, mutta se nyt oli ihan odotettavissa, sillä hän ei ole mäkimies ja etapin lopulla oli varsinainen tapponousu. Koitan olla kurkkimatta Giron sivuilta, etten vain vielä näe, kuka tänään voittaa ja kuka johtaa kilpailua.

EDIT: Vielä ehtii mukaan Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan jättämällä kommentin tänne.

Sitruunainen kana-parsapasta ilman liikaa tulisuutta

Tein joitakin viikkoja sitten sitruunaista kanapastaa, mutta siitä tuli niin tulista, että ruokailu melkein päättyi chilikyyneliin. Nyt tein uusinnan, sillä vihreää parsaa on nyt hyvin saatavilla ja paketti broilerin fileitäkin oli sulamassa. Nyt otin vinkit Simply Delicious-blogista. Tämä ohje ei ollut yhden kasarin ruoka, pasta keitettiin tavalliseen tapaan väljässä vedessä.

Sitruunaista kana-parsapastaa neljälle

• 500 g tuorepastaa
• runsaasti suolattua keitinvettä isossa kattilassa
• 4 broilerin rintafilettä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 dl lihalientä (tällä kertaa poro-kanalientä)
• 1,5 dl kermaa
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 6 vihreää parsatankoa
• 1,5 dl pecorinoa raastettuna
• tuoretta basilikaa (unohdin)

Leikkaa broilerifileet suikaleiksi ja ripota niille suolaa ja pippuria. Laita suurehko kattilallinen vettä kiehumaan pastaa varten. Leikkaa parsat vinottain ohuenpuoleisiksi paloiksi ja halkaise nuppu, mikäli parsat eivät ole ihan hoikimpia. Kuumenna pannu ja laita oliiviöljy ja voi sille kuumenemaan. Kun pannu on kuuma, nostele lihapalat paistumaan. Älä laita pannua liian täyteen, etteivät lihapalat ala ruskistumisen sijasta kiehua. Kun broileripalat ovat saaneet nätin paistopinnan molemmin puolin, kaada lihaliemi pannulle ja anna kiehua hetken aikaa. Lisää kerma ja parsapalat pannulle ja anna kiehua maltillisesti. Laita pasta kiehumaan pakkauksen keittoajan mukaisesti. 

Kun pastaa kiehumisaikaa on enää muutama minuutti, lisää pannulle sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Kokeile parsojen kypsyyttä. Kaada kypsä pasta tarjoiluastiaan (tai suoraan pannulle, jos haluat tarjota ruoan siitä) ja kumoa kastike päälle. Sekoittele ja ripota päälle pecorinoraaste. Jos olet parempimuistinen kuin minä, et unohda basilikaakaan. Nyt ruoka ei ollut liian mausteista, vaan mahtavan sitruunaista. Tätä ohjetta käytän toistekin. Kanan tilalta ruokaan sopisi myös lohi. Myös enemmällä parsalla ilman lihaa tai kalaa tämä olisi hyvä ateria.

Tänään taas ajettiin Giro d'Italiassa, vuorossa oli kymmenes etappi. Olin juuri avannut television ja asettunut katsomaan lähetystä, kun kuulin Peter Selinin mainitsevan taas Campasimpukan lähetyksessä. Se toi hauskan piikin kävijätilastoihin, tunnin aikana blogiin tehtiin noin 250 käyntiä. Olisipa hauska, jos saisin uusia vakiokävijöitä. Kiitos, Peter!

Ruoanlaitto ja muut kotihommat veivät huomioni etapin loppuvaiheista, mutta tallenteelta sain katsottua, että etapin voittoon ajoi Nicola Boem Bardiani-CSF-tallista ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa kolmen sekunnin turvin suosikkini Alberto Contador. Haastattelussa hän kertoi käyttäneensä eilisen lepopäivän lähinnä lepäämiseen, mikä kuulosti minusta todella viisaalta. Ihmettelen, miksei hän ole alkanut seuraajakseni Twitterissa, vaikka meillä on selvästi sama harrastuskin, nukkuminen.