Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapaamiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapaamiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2015

Ruoanlaittoruoaksi tapaksia


Meillä vietettiin viime lauantaina blogaanien kokoontumista, #Campamiittiä. Iltapäivällä taloomme kokoontui riemukas joukko ruokabloggaajia, heidän mukaansa uskaltautuneita puolisoita, sekä kaksi taiteilijaa. Sää suosi tilaisuutta enemmän kuin tarpeeksi, tuulensuojainen takapihamme oli suorastaan paahteinen siihen asti, että aurinko ystävällisesti painui naapurin korkeiden kuusten taakse.


Koska se tunnetusti ottaa aikansa, että blogaanijoukko varsinaisesti pääsee syömään, on syytä olla tarjolla ruoanlaittoruokaa, jota saattaa napsia ohimennen vatsansa täytteeksi siinä missä kumota virkistäviä juomiakin. 





La Vueltan ja viidennen Espanja-haasteemme alkamisen kunniaksi laitoin tarjolle muutamia tapaksia. Niistä yhden jo esittelinkin eilisessä postauksessa, kylmän mantelikeiton Ajo Blancon. Keiton lisäksi askaroin minikokosia kanavartaita, jotka grillasin. Samoin paistoin chorizoviipaleita ja haudutin ne sherrytilkassa. 




Edellisviikolla keittelin oman sadon kirsikoista marmeladia, samoin pihlajanmarjoista ja asetin marmeladit tarjolle erilaisten juustojen kanssa. Minulla oli myös serranonkinkkua ja melonia varattuna, mutta unohdin ne iltapäivän tohinassa tyystin, eikä aikomaani leipääkään tullut leivottua. 




Jokihaka Kokkaa-blogi ei ollutkaan edustettuna miitissä esteen vuoksi, joten puutetta korvaamaan tein Jokihaan ohjeella paistettuja oliiveja


Kunhan keittiö oli ollut muutaman tunnin mitä kiivaimman kokkauksen näyttämönä ja pihan grillauspisteet kuumina, alkoi ruoka virrata pöytään. Olimme sommitelleet vuokraamaamme telttaan pitkän pöydän, jonka ääreen kaikki mahduimme istumaan. Vadit laitettiin kiertämään ja ruokalajit saivat kukin pienen esittelyn. Tarjolla oli muunmuassa monenlaisia salaatteja, vitello tonnatoa, haukinakkeja, grillattua munakoisoa ja ribsejä. Tavalliseen tapaan vadit kiersivät pöytää useaan otteeseen ja kaikki söivät vielä siinäkin vaiheessa, kun ei olisi jaksanut enää yhtään. Koska Kaikki äitini reseptit-Nanna ei päässyt myöskään paikalle, tein hänen vastikään postaamaansa sipuli-yrttisalaattia. 








Ennen jälkiruokien tuomista esille meillä oli pieni ohjelmanumero, nimittäin illan taitelijavieraiden ja heidän tilaisuutta varten suunnittelemiensa teosten esittely. Paikalla olivat portugalilaissyntyinen Rita Vargas, jonka taidetta seinillämme on viihtynyt jo pitkään ja Eläkeläiset-yhtyeen humppagraafikko Jokisen Pekka. Rita oli valmistanut jokaiselle vieraalle mukaan otettavaksi pienen keramiikka-astian sopimaan ruokabakkanaalien henkeen, kaikki olivat uniikkikappaleita. Pekka oli piirtänyt Campamiitistä kuvan, joka oli painettu kangaskasseihin, väreissä riitti valinnanvaraa. Kolmas, paikalle ehtimätön taiteilija, Päivi Hintsanen oli toimittanut pieniä printtikuvia, joista osa oli ruoka-aiheisia, osa musiikkiaiheisia. 



Jälkiruokakavalkaadi oli taas mittava, tarjolla oli loistavaa juustokakkua, kauniinvärisiä ja lumoavantuoksuisia viinissä haudutettuja päärynöitä, kirpeitä sitruspossetteja, omenacrumplea ja cannéleja, joiden paistumista seurasin sydän syrjälläni, vaikka minulle vakuutettiin, että niiden pitääkin olla lähes palaneita. Suklaata ei tällä kertaa ollut lainkaan jälkiruokana, vaan linja oli yhtenäisen raikas, vaikkei mitään etukäteisteemaa ollutkaan asetettu. 





Mukana oli niin meille vanhoja tuttuja, kuin uusiakin rohkeita blogaaneja, mitä miiteissä käymiseen tulee. Vaikka asumme näin keskellä maata, oli ilahduttavaa, että moni viitsi matkustaa pitkänkin matkan yhteisen illan vuoksi, tai tohtiutua paikalle lähempää, vaikkei olisikaan kokenut blogaanimiittien kävijä.  Edustettuina olivat:

Ruokansa kautta edustettuina olivat:

Reilun neljän vuoden bloggaamisen jälkeen voimme sanoa olevamme nyt huomattavasti rikkaampia ihmisiä kuin aloittaessamme blogiamme kevällä 2011. Olemme saaneet monta hyvää ystävää ja aivan uudenlaisen piirin, johon tunnemme kuuluvamme täysin omina itsenämme. Haluamme kiittää kaikkia Campamiittiin osallistuneita vieraitamme siitä, että teitte päivästä ja kauniisti pimenevästä elokuun illasta niin mahtavan! 



La Vueltan yksi ennakkosuosikki, Vincenzo Nibali tuli diskatuksi eilisen etapin jälkeen. Hän oli pitänyt liian pitkään tiimin auton ikkunanpielestä kiinni jouduttuaan takaa-ajoasemiin kolaroinnin jälkeen. Samat säännöt kaikille on hyvä periaate, vaikka harmittaakin hieman Nipsun puolesta. Pian pääsemme seuraamaan tallenteelta tämän päivän etappia.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Blogaanimiitit-välilehdelle, jonne olen kerännyt miittiaiheisia postauksiamme.

perjantai 21. elokuuta 2015

Huomenna on suuri päivä!

Huomenna Campakeittiössä alkaa viides Espanja-haasteemme, kun La Vuelta Espana starttaa. Samana päivänä vietetään ensimmäistä kertaa meillä ruokabloggaajien tapaamista, blogaanimiittiä. Olemme tehneet erilaisia valmisteluja useana päivänä ja tänään teemme täsmäiskut paikallisiin ruokakauppoihin ja muutamaan muuhunkin liikkeeseen. Minua jännittää melkoisesti, mutta Kammenpyörittäjä vakuuttaa, että hyvin se menee. Ja niin varmasti meneekin. 


Huomenna nähdään, rakkaat blogaanit! Tuokaa paljon ruokaa ja iloiset itsenne!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kaksi tuntia ylimääräistä aikaa

Leipätaikina kello viisi 
Nyt on kaikki valmista, eikä minulle tullut edes kauhea kiire. Nämä ovat kuudennet kotona järjestämäni perhejuhlat. Syntymäpäiviä ei lasketa, enkä niitä ole paljon kyllä järjestänytkään. Ensin oli kahdet ristiäiset, sitten kahden rippijuhlat ja nyt ovat vuorossa toiset lakkiaiset. Toivon mukaan nämä ovatkin viimeiset isommat juhlat, joiden järjestelyvastuun haalin itselleni. Työkavereiden kestitystä tai blogaanimiittejä ei lasketa, sillä niistä puuttuu ilokseni pelkokerroin kokonaan. 

Entiseen tapaan turvauduin makeiden leivonnaisten osalta ammattilaiseen, koitamme saada kakuista kuvia myöhemmin, jotta voimme estoitta kehua paikallista yrittäjää. Muut tarjottavat olen tehnyt itse ja muutamia lappilaisia elementtejä äitini on tuonut tullessaan. Kammenpyörittäjä tarttuu tarvittaessa Andrejan kahvaan ja valmistaa kahvia halukkaille. Meille tulee tuttavapiirin juhliin verrattuna pienehköt juhlat, mikä on helpottavaa, olen kuitenkin mennyt kapasiteettini äärirajoilla muutaman päivän. 

Äsken kello soi Kammenpyörittäjälle sen merkiksi, että kauneusunien aika on käytetty, nuoriso valtaa suihkun ennen meitä ja alan sommitella aamiaista. Toinen koneellinen tiskiä tulee kohta puhtaaksi ja linnut laulavat iloisesti viileässä, aurinkoisessa aamussa. Luulen jo tietäväni mitä puen päälleni lakitustilaisuuteen, mikä on minuksi paljon. Tänä lauantaina emme ehdi Giroa katsoa, toivottavasti temppuileva digiboxi viitsii tallentaa tapahtumat. 

Tulin maininneeksi postauksen alkuun sanan blogaanimiitti, joten lipsautan tähän loppuun alustavan ajatuksen siitä, että olemme valmiit kutsumaan kokoon niin tuttuja blogaaneja kuin täällä Jyväskylässä bloggaavia, ei niin tuttuja lajitovereita luoksemme elokuun lopussa. Mikäli halukkaita ilmaantuu, Campakeittiö avautuu omaehtoiselle pop-up-kokkailulle ja ennenkaikkea syömiselle ja hauskanpidolle lauantaina 22.8.2015. Emme vieläkään ole Facebookissa, emmekä ole aikeissa mennäkään, mutta meidät tavoittaa osoitteesta campasimpukka@gmail.com. Tuon viikonlopun aikaa ainakin täällä päin lasten koulut ovat jo alkaneet ja rallikin on päristely. 

Jos innostut ajatuksesta, ilmoittaudu sähköpostiimme, tai muita yhteisiä kanavia pitkin. Palataan asiaan viimeistään heinäkuussa, jos innokkaita Keski-Suomeen matkaavia ilmaantuu. Kerro asiasta myös heille, joita arvelet kiinnostavan, mutteivat tule nähneeksi tätä postausta. Minäkin olen saanut vihiä miiteistä muilta blogaaneilta ja kutsunut meidät itse paikalle, vaikken ole varsinaista kutsua ehtinyt saadakaan. Jos minäkin uskallan, uskallat sinäkin!

Kello puoli kuuden labneh

maanantai 18. toukokuuta 2015

Keltaisen talon blogaanimiitti


En ole koskaan tuntenut oloani mitenkään erityisen kotoisaksi isommissa porukoissa, en ole kuulunut koskaan mihinkään joukkueeseen tai harrastuspiiriin. Ainoastaan työyhteisö on ollut minulle luonteva ja mukava tapa kuulua porukkaan. Olen ollut tähän aivan tyytyväinen, mutta nyt tiedän miksi. Siksi, etten paremmasta tiennyt. 

Neljä vuotta ruokabloggaajana, blogaanina on muuttanut minua ihmisenä niin paljon, että uskaltaudun omilta kulmiltani ja tapaan oikeasti oikeita ihmisiä. En ole niin innostunut bloggaajia haalivista kaupallisia piirteitä sisältävistä tapahtumista, (vaikka niitäkin on muutamia todella mukavia osunut kohdalle) vaan sydämeni ovat sulattaneet ruokabloggaajien miitit ihmisten kodeissa tai muissa sopivissa paikoissa, joissa ei mainosteta eikä myydä. 

Viimeisin blogaanimiitti, johon osallistuin yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa oli viime lauantaina Chez Jasun perheen kodissa. Sain (Facebookittomana) tapahtumasta vihiä Annan kautta joitakin kuukausia sitten ja puolittain kutsuin meidät sinne itse, mikä hieman ujostutti minua, mutta onneksi uskalsin kumminkin! 

Menomatkalla hieman kulttuurimatkailimme. Kävimme katsomassa Hvitträskissä Eliel Saarisen kotia. 



Samoin ennen majoittumista Långvikiin ajelimme hieman Porkkalassa katsomassa neuvostovuokra-aikaisia vähäisiä jäljellä olevia merkkejä. 


Jasun luokse saapuessamme paikalla oli jo riemukas joukko ruoanrakastajia, joiden joukkoon on aina yhtä hyvä sukeltaa. Saimme alkuun kuohuvaa laseihimme ja Jasun itse kylmäsavustamaa nautaa ohuina lastuina pikkuisten näkkäreiden päällä ja siitä päästinkin jo hyvin savustamisen ihmeelliseen maailmaan, jossa Honkkari ja kolvi mainittiin useampaan otteeseen. 

näitä oli paljon enemmän, mutta ei kauan
Ennen kuin väki aloitti varsinaisen kokkaamisen, saimme pienen pihakiertueen, jolla tapasimme hauskimman näköiset koskaan näkemäni kanat, suloiset kanit ja uudenuutukaiset ankanpojat. Jasulta tiedusteltiin, koska lammikkoon laitetaan sammakoita reisien toivossa ja joko ylämaan karjaa on tulossa. 


Kuka ikinä uskaltaakaan päästää blogaaneja kotiinsa tietää, että keittiö on annettava tämän porukan käyttöön. On avattava laatikot ja kaapit, jotta tarvittavat veitset, vadit ja lusikat löytyvät, leikkuulautoja ei voi olla liikaa, eikä yksi nippu korianteria ole koskaan pahaksi. Kompostiastia täyttyy rutistetuista limeteistä ja sitruunoista ja tiskikone on täynnä ennen kuin mitään on varsinaisesti vielä syöty.



Ruoanlaittoruokaa ja -juomaa oli tarjolla, tosin kummatkin siirtyivät myös varsinaiseen ruokapöytään, sillä emme saaneet niistä tarpeeksemme vielä valmisteluvaiheessa. 

Illan alkaessa hämärtyä asetuimme pitkän ruokapöydän ääreen ja vadit laitettiin kiertämään. Aasialaiset maut olivat eniten pinnalla, vaikkei etukäteen mitään teemaa oltukaan määritelty illan ruokalajeille. Tarjolla oli niin monenlaista ruokaa, että olimme tyytyväisiä siihen, että lounas oli jäänyt väliin. Vadit kiersivät pöytää useaan otteeseen, sillä aina tuntui vielä löytyvän pieni kolonen kanipateelle tai possusalaatille. 


Jälkiruokapuoli oli tällä kertaa kakkupainotteista. Kasasimme lautasillemme niin suklaakakkua, raparperipiirasta, financiereja kuin appelsiini-ricottakakkuakin. Onneksi makeavatsa on aina erikseen, eikä pääruokien syöminen estänyt vielä pikkuisen kakkupalan ottamista uusintakierroksellakaan. 


Tavalliseen tapaan silmät naurunkyynelistä punaisina lähdimme keväiseen yöhön paluumatkalle hotelliimme. Olen varma, että ottaisimme vastaan kutsun tuohon keltaiseen taloon uudelleenkin, niin mukava ilta meillä oli. Kiitos Jasu ja Akvis mahtavasta illasta, kiitos kaikki blogaanit, joita oli ihana taas tavata!

Paikalla oli edustusta blogeista:



Långvik oli ihan mukava paikka yöpyä, vaikka se onkin melkoisen syrjässä, emmekä muuten keksisi sinne asiaa. Huone oli todella siisti ja hienokin, aamiainen ärsyttävän hyvä, sillä meillä ei ollut yhtään nälkä vielä aamulla. Kaksi tärkeintä asiaa minulle, hyvä appelsiinimehu ja rapea pekoni olivat kohdillaan, niillä saa minulta aina kehut. 

Kotimatkalla teimme vielä pari kulttuurikotipiipahdusta, Ainolassa oli eilisen museopäivän vuoksi avoimet ovet, siellä kävikin kuhina, Elohopea-kerho oli paikalla kaikessa energisyydessään, kyllä vanhuksissa on voimaa! 



Toiseksi kävimme Halosenniemessä, olimme hieman Elohopea-kerhoa nopeampia, joten emme jääneet eläkeläisbussillisen jalkoihin toistamiseen. Kumpikin hieno rakennus esineistöineen ja historioineen oli näkemisen arvoinen. Halosenniemessä oli esillä paljon taidetta ja puutarhakin oli kiinnostava. 


Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevaan Blogaanimiitit-välilehdelle. Sieltä löytyävät myös muut ähkykertomuksemme.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ihan pihalla Pariisissa


Karavaanarikiertueemme Ranskassa jatkuu. Eilen kävimme ensin aamusta Sommen alueella katsomassa ensimmäisen maailmansodan museota, muistomerkkejä ja hautausmaita, kierros oli kiinnostava ja pieniä maalaisteitä oli mukava kulkea, kunhan pysyi poissa navigaattorin neuvomilta nimettömiltä teiltä ja kulki astetta leveämpiä väyliä. 

Vähän ankea oli ajatus siitä, miten näitä muistomerkkejä ja memorialeja pystytettiin 30-luvun puolivälissä kaikessa rakkaudessa entisten vihollisten kanssa ja jo muutaman vuoden kuluttua oli taas täysi rähinä päällä. Ehkäpä avajaisjuhlallisuuksissa puhuneilla ikuisen rauhan toivottajilla oli sormet selän takana ristissä. 



Eniten puhutteli saksalaisten kaatuneiden hautausmaa Rancourtissa keskellä viljavaa peltoa, sinne ei ollut viittaa, kuten muille hautausmaille, eikä sen kohdalla ollut yhdenyhtä parkkipaikkaa, ruohoakaan ei oltu leikattu niin tipitarkkaan kuin vaikka englantilaisten tai ranskalaisten omilla hautausmailla. Paikka oli kaunis ja toivoimme sen olevan rauhaisa lepopaikka sinne haudatuille, kansallisuudesta riippumatta. 


Synkähköjen nähtävyyksien jälkeen suuntasimme kohti Pariisia aikomuksenamme mennä tapaamaan kotikaupungista tuttuja bloggaajia, jotka juuri majailevat Pariisin liepeillä. He olivat neuvoneet ystävällisesti, ettei sitten kannata ajaa Boulevard Périphériqueta pitkin, sillä se on usein hyvin ruuhkaisa. Mistäpä muualtakaan me sitten kuitenkin ajoimme kuin sitä kehätietä ja olihan siinä liikennehilloa riittämiin. Emme kuitenkaan myöhästyneet lainkaan, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuttaviemme hobittikolo oli juuri niin suloinen asumus, kuin olimme kuvista ymmärtäneetkin ja pysäköintikin yhdistelmän kanssa onnistui mainiosti. 


Meille oli luvattu pieni opastettu Pariisi-kierros, joka välttäisi huolellisesti turistikohteet, sekä seuraa bistroillalliselle. Olikin mukava taantua takaisin lapsen tasolle ja kävellä kiltisti perässä tietämättä varsinaisesti, missä olimme ja minne olimme menossa. Näimme takuulla hieman erilaisen, kuin aikaisemmalla, lähinnä Louvre-piipahduksen sisältäneen käyntimme Pariisin. 



















Söimme yhdessä illallista l'Ourcine-ravintolassa, jonne oppaamme olivat varanneet pöydän alkuillasta. Olikin mukavaa, että seurueessa oli kieltä osaavia, joten saimme livekäännöksen menusta. Ravintola tarjoaa kolmen ruokalajin aterioita, joiden hinta on 35 euroa. 

lisäpisteitä käsialasta
Koska ranskalainen on kuitenkin aina valmis hieman tinkimään periaatteistaan, saattoi myös muutamaa lisäannosta tilata, lisähintaan tietysti. Heti tilauksen aluksi oli tiedettävä kaikki kolme osiota, joten meillä meni hieman aikaa, kun piti vähän kysellä, että mitä ne muutamat vaihtoehdot olivatkaan. Isäntäparimme oli syönyt paikassa useita kertoja aikaisemmin ja myös aika vastikään, he kertoivat listan suurimmaksi osaksi muuttuneen edelliskerrasta. 

Söimme oikein hyvät ateriat, pöydässä oli niin sardiinia, sydäntä, keittoa, possua, turskaa kuin vasikkaakin, jälkiruokina lusikoimme annoksia puolivälissä vaihtaen kirsikoita jäätelön kera ja pieniä kermapotteja. Aterian läpi joimme samppanjaa, jonka hinta oli erittäin kohtuullinen, eikä kahden lasillisen juominen aterialla tehnyt laskusta suurta. 







Pöydästämme näki keittiöön ja siellä tehtiin töitä kyllä erittäin ahkerasti, samoin salin kaksi tarjoilijaa toivat tullessaan ja veivät mennessään, eikä luppoaikaa juuri näkynyt vietettävän. Ravintolassa oli noin 30 paikkaa ja se oli melkein täynnä siinä vaiheessa, kun lähdimme pois pari tuntia istuttuamme. Kammenpyörittäjän ja minun osuus laskusta oli 101,50 euroa. Sillä saimme keittiöntervehdyksen, kolme ruokalajia, kaksi lasillista samppanjaa ja kahvit, sekä ystävällistä ja ripeää tarjoilua. Pidimme tosi paljon. Annokset olivat sopivan kokoisia, me olimme melko nälkäisiäkin mennessä, söimme kaiken ruoan ja olimme juuri sopivan kylläisiä.


Kävelimme vielä sieltä jostain sinne jonnekin (on meillä joku käsitys, missä päin meitä kävelytettiin) juna-asemalle ja siinä vielä ateria sopivasti painui. Iltainen juna oli täynnä kotiinpalaavia ranskalaisia ja jonkun verran meitä ulkomaanpellejä, oli mukava käyttää julkisia kaiken yksityisautoilun välissä. 

Saimme univuoteenkin hobittikolosta ja tänä aamuna vielä ekslusiivisen kierroksen isäntäparin vakiotorilla ja suosikkileipomossa. Niistä hankittiin aamiaistarpeita ja me ostimme myös vähän hedelmiä eväiksemme. Aamiainen oli mitä mainioin suussasulavine croissanteinteen, juustoineen ja patonkeineen. 






Sittenhän sitä olikin jo valmis lähtemään,  kaiken hemmottelun jälkeen. Suuntasimme kohti lounasta, tällä kertaa  puhe on   ilmansuunnasta, vaikka yleensä puhunkin aina ruoasta.  Kävimme katsomassa Chartresin hulppeaa katedraalia.


Huomasimme katedraalin liepeillä olevassa rakennuksessa avoimen näyttelyn, jossa oli esillä Fanny Ferrén veistoksia, jotka olivat hämmentäviä. 


Le Mansin automuseon löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, sillä ranskalaista osoitteistoa on toisinaan hankala tulkita. 


Yöpaikaksemme valkkasimme Loiren laaksosta leirialueen, jolla on mukavat pensasaitojen reunustamat loosit. Täältä käsin aiomme huomenna sään salliessa tehdä polkupyöräretken jonnekin alueen lukuisista linnoista ja kenties maistaa jotain viiniä vierailtavissa viinikellareissa. Minua alkaa vasta vähän hirvittää sunnuntainen ajoni Anjou Vélossa, vaikka matkani on lyhin mahdollinen, eikä täällä taida paljon olla mäkiä. Luulen kuitenkin pärjääväni yksin, kun Kammenpyörittäjä ajaa taas jotain mahdollisimman pitkää matkaa. 

ps. luimupupuille tiedoksi, Auchanin viinihyllystä löytyi vanttuut-viinit kotiinviemisiksi!
ps2. aamulla ostamanne leipä jäi meiltä maksamatta, siksiköhän se niin makoisalta maistuikin?