lauantai 31. joulukuuta 2016

Mansikkamoussea ja ilokaasua

Mansikkamousse

  • 200 g sokeroitua pakastemansikkaa
  • 200 g rahkaa
  • 0,5 dl kermaa
  • 0,5 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 kaasupatruuna (ei siis kolme)
Soseutin jäisenkohmean mansikkapurkillisen (viipaloitua ja kevyesti sokeroitua kotimaista mansikkaa) blenderissä ja mittasin siitä 200 g kulhoon. Loput kaadoin kastikkeeksi pikkuisiin kannuihin.

Tästäkin näkee, että kastikkeen seassa on mansikan siemeniä
Mittasin mukaan kulhoon rahkan, kerman ja jogurtin. Alkuperäinen ohjeeni on iSi Cream Whip-sivuston reseptipankista. Siinä oli käytetty makeutusaineena steviaa, mistä minä en ole ollenkaan kiinnostunut ja mansikkani oli jo valmiiksi sokeroitua. Sekoitin kaikki ainekset vispilässä tasaiseksi ja siivilöin seoksen talouden tiheimmän siivilän läpi kannuun. Seosta tuli juuri nafti puoli litraa, mikä on sifonini maksimitäyttö. 

Kaadoin seoksen pulloon ja olin laittavinani kaikki oikein, ison tähtisuuttimenkin laitoin, mutta unohdin tiivisteen pullon kannesta ja niinpä sain, en vain kerran, vaan kaksi kertaa patruunan sisällön pölähtämään pihalle. Argh! Kolmannella kerralla tiivisteen kanssa kaasu meni sinne minne pitikin. Otin tyhjän patruunan pois, laitoin metallitulpan tilalle ja ravistin ulkopinnaltaan hyvin kylmäksi tullutta pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Laitoin pullon kyljelleen jääkaappiin odottamaan jälkkäriaikaa.

Sitten kun oli aika syödä tätä herkkua, alkoivat ongelmat. Olin rikkonut blenderissä mansikan siemenet teräviksi, eikä tiheinkään siiviläni pitänyt poissa kaikki hitusia. Niinpä ne tukkivat sifonin niin, ettei vaahtoa tullut nätisti pullosta ulos, vaan vaivaisina pikkunökösinä. Sain niitä kuitenkin pullosta pois annoksen verran kummallekin. Laitoin päälle hieman mansikkakastiketta ja aikoja sitten ostamaani lehtikultaa. Olipa sekin vekkulia ainetta, tarttui jokapaikkaan! Siinäkin on varmaan niksinsä, sellaiset joita minä en vielä tiedä. Saa kertoa miten sitä käsitellään.

Mansikkamousse maistui mahtavalta, mutta jäi harmittamaan se, että tein virheen tekniikassa. Ensikerralla puristan mansikat pehmeän muovisiivilän läpi blenderin sijaan, jolloin siemenet jäävät kokonaisina siivilään, eivätkä mene tukkimaan sifonin suutinta.



Hyvä tehdä nämä patruunamokat ja muut möhlingit silloin, kun ei ole ruokavieraita. Ensi kerralla osaan toivottavasti paremmin! Koska mousse ei suostunut tulemaan pullosta ulos rivakasti, arvasimme siellä olevan melkoisesti vielä painetta. Antti kävi ulkona avaamassa pullon sadetakkiin sonnustautuneena. Oli kuulema jokseenkin nopea ulostulo, kun hän avasi kannen. Ei enää näin! Puhdistin kannen suuttimen mukana tulleella harjalla, ettei sinne jää mitään tukkeeksi ja kokeilen lähipäivinä uudelleen paremmalla järjellä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-ohjeet-välilehdelle, jonne kerään sekä onnistuneet, että pieleenmenneet kokeilut ilokaasun maailmassa. 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Mediummonsteri


Katsoin jonain päivänä Sivumaun Facebook-päivitystä Food Envyn-sivulta jättimäisestä fajitasta, joka paistettiin uunissa. Siihen tuli kaikkea mitä kuvitella voi ja tuplana. Se näytti siltä, että viikon mittainen närästys on taattu, mutta joku siinä jäi kummittelemaan mieleeni. Halusin kokeilla. Aivan niin ylettömästi en laittanut täytteitä, mutta aikamoinen mättösapuska siitä kuitenkin tuli. Hävikistä herkuksi, you know. Minä nimesin aikaansaannokseni monsteriquesadillaksi, sillä muistini on huono. Onneksi se on myös lyhyt. 

Monsteriquesadilla

  • 1 paketti tortillalättyjä (minun paketissani kuusi kappaletta päivämääräuhanalaisia isoja vehnätortilloja
  • loraus oliiviöljyä
  • 2 dl pizzanpaistosta jäänyttä raakatomaattikastiketta (kiitos Annalle vinkistä)
  • 5 pientä paprikaa
  • 1,5 punasipulia
  • suuri siivu joulukinkkua (kyllä se pian on loppu)
  • 6 keväsipulia 
  • noin 20 kirsikkatomaattia
  • pizzajuustoraastepussin loppu
  • palanen comtea raastettuna
Kuumensin uunin 180 asteeseen kiertoilmalla. Leikkasin ensin sipulit ja paprikat suikaleiksi ja laitoin ne uuninkestävään vuokaan. Kaadoin päälle tomaattikastikkeen ja sekoittelin. Kastikkeessa oli jo suolaa ja pippuria. Laitoin vuoan uuniin 20 minuutiksi, sekoittelin pari kertaa. Tomaattikastike imeytyi aika hyvin sipuliin ja paprikaan. Otin vuoan pois uunista ja sekoitin mukaan kinkun paloiksi leikattuna. Puolitin kirsikkatomaatit ja leikkasin kevätsipulin paloiksi. 

Otin esille lasisen melko syvän piirakkavuoan, joka oli noin tortillan kokoinen. Öljysin vuoan pohjan. Tässä kohtaa tein väärin, olisi pitänyt ensin laittaa tortilloja reunoille niin, että yli puolet tulee reunan yli ja keskelle jää tyhjä kohta ja peittää se sitten tortillalla. Tein toisinpäin, laitoin ensin pohjalle yhden lätyn ja sen päälle ne reunuslätyt. Eipä tainnut vaikuttaa lopputulokseen. 

Seuraavaksi laitoin uunin kuumenemaan vähän lisää, nostin lämmön 200 asteeseen kiertoilmalla. Ripottelin juustoraastetta vuoan pohjalle tortilloille ja sitten levitin sille täytteen, jossa oli siis tomaattikastikkeessa sipulia, paprikaa ja kinkkua. Tomaattikastike oli imeytynyt aineksiin niin hyvin, ettei se ollut enää märkää. Pinnalle ripotin kevätsipulit, tomaatinpuolikkaat ja loput juustoraasteet ja raastoin vielä comtepalatkin päälle. Asetin viimeisen tortillan päälle ja taivutin reunat päälle. Sivelin pintaan hieman oliiviöljyä ja laitoin päälle arkin leivinpaperia. Laitoin painoksi pienen valurautapannun, sillä en halunnut yritelmäni avautuvan uunissa ja levahtavan. 

Paistoin viritystä 30 minuuttia. Kumosin sen sitten leikkuulaudan avulla ylösalaisin ja odotimme sen aikaa, ettei kielenpalaminen ollut enää vaarana. Leikkasin jättitortillan, tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa, paloiksi. Täytettä oli melkoisesti, vaikka käytin juustoa paljon vähemmän kuin videossa enkä laittanut ollenkaan rapeita nachoja. Ihan hauska tähdenlentoruoka!


Lisään tämän ohjeen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään erilaisia tähderuoka- ja hävikistä herkuksi-virityksiämme. 

torstai 29. joulukuuta 2016

Sifoni ja sous vide, kaksi hauskaa tekniikkaa



Innostuin kokeilemaan kahta vekotintani samalla aterialla ja hyvinhän sen onnistui. Sekä sifoni että sirkulaattori avartavat aterian aikaikkunaa aivan valtavasti. Minullahan tuo ajoitus ei ole aina se vahvin puoli. Nyt saatoin laittaa lihan valmistumaan tyhjiökypsennyksellä ja valmistaa lisäkepyreen odottamaan samaan kuumaan veteen ja muitten lisäkkeiden ajoittaminen oli sitten helpompaa. Hieman vielä tarvitsin tohottimen käyttäjää lihan viimeistelyyn, mutta enhän olekaan yksin maailmassa, vaan minulla on henkilökohtainen tohotinvastaavani, mistä olen ylen onnellinen. 

Kengurupihvit sous vide-tekniikalla

  • 4 pientä kengurun luutonta koipilihapalaa, yhteensä noin 200 g
  • suolaa ja pippuria
  • tilkka oliiviöljyä
Yritin etsiä tietoa siitä, mihin lämpötilaan kenguru pitäisi kypsentää. Sen sanottiin olevan sekä kuivaa, että mureaa lihaa, ota siitä nyt sitten selkoa. Epäröin hieman tuotakin, kun kyse oli eläimen juoksuvälineistä, eikä fileestä. Päätin sitten puolisokkona kuumentaa veden 58°C lämpöön ja pitää paloja vedessä noin 90-120 minuuttia. Erinäiset sekalaiset lähteet varoittelivat vaikka mistä, mutta minua ei pelottanut. 

Lihat oli pakattu vakuumiin. Olen jostain lukenut, ettei pakastettuja tuotteita pitäisi sulattamisen jälkeen tasalämpökypsentää suoraan siinä ostopakkauksessa, vaikka se olisi ihan ehjä. En muista miksi, mutta tottelin ja halusin muutenkin kuivata lihapaloja ja maustaa ne valmiiksi. Otin ne ostopussista pois, kuivasin paperilla taputtelemalla ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten vakumoin ne uudelleen uusiin pusseihin. Kuumensin veden 58 asteeseen ja laitoin pussit veteen lillumaan. 


Maa-artisokka-perunapyre sifonilla

  • 50 g maa-artisokkaa
  • 50 g puikulaperunaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 200 g voita (hurja määrä, en laittanut niin paljon, mutta ilmeisesti olisi kannattanut)
  • 1 dl lihalientä (käytin vettä)
  • suolaa ja pippuria
  • 1 ilokaasupatruuna
Meillä oli tänään sadonkorjuupäivä. Antti kaivoi maa-artisokkaviljelmämme ylösalaisin ja saimme saaliiksi  lukemattomia karviaismarjan kokoisia sokkia, mutta muutamia vähän isompiakin. Viljelmämme on selvästi ehtynyt. Otin talteen kaikki riittävän kokoiset pallerot ja pesin ja puunasin ne puhtaiksi. 


Kypsensin artisokat yhdessä muutaman puikulaperunan kanssa. Puristin ne perunapuristimella atomeiksi ja punnitsin massan niin, että sitä oli yhteensä noin 100 g. Sekoitin massaan pikkukattilassa kerman ja voin, maustoin suolalla ja pippurilla. Kuumensin seoksen niin, että voi suli ja lisäsin vettä sen verran, että seoksesta tuli löysää velliä. Siivilöin sen tiheän sihdin läpi kannuun ja kaadoin puolen litran sifonipullooni, velliä oli hieman alle maksimäärä, noin 4,5 dl. Laitoin sifonin kannen paikalleen, suoran suuttimen omalle paikalleen ja kiersin kaasupatruunan kahvaan kiinni. Kun kaasu kuului suhahtavan pulloon, ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Kiersin patruunakahvan irti ja laitoin tilalle metallitulpan. Laitoin pullon kahvastaan sous vide-kattilan reunaan niin, että pullo oli 58-asteisessa vedessä kaulaansa myöten. Tässä tilassa sisältö pysyisi kuulema käyttökunnossa tunteja. 

Pikkulisäkkeet

  • muutamia ylimääräisiä puikulaperunoita
  • 1 porkkana
  • pieniä punaisia ruusukaaleja
  • nokare voita
  • tilkka vettä
  • suolaa ja pippuria
Kuorin porkkanan ja otin siitä kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. Kuorin ruusukaalien päällimmäiset lehdet ja puolitin kaalit. Paistoin perunapalat voissa, maustoin suolalla ja pippurilla. Toisessa pikkupannussa kuumensin tilkan vettä ja laitoin porkkanasuikaleet ja kaalit pannulle. Muutamassa minuutissa ne kypsyivät al denteksi. Lisäsin pannulle voita pikkupalan, sekoitin ja maustoin suolalla ja pippurilla.

Kun lisäkkeet alkoivat olla valmiit, otimme kengurupalat pois vesihauteesta, kuivasimme palat ja Antti tohotti niitä hieman molemmin puolin nätimmän pinnan toivossa. Asetin lihapalat lautaselle, lisäkkeitä viereen ja lopuksi otin sifonin pois kuumasta kylvystään. Ravistin pulloa pyyhkeellä suojatuin käsin ja käänsin pullon alassuin. Massa tuli todella sileänä pyreenä lautaselle, mutta muoto ei kyllä pysynyt pöyheänä, vaan massa levisi lautaselle läntiksi. Olisi pitänyt uskoa ja laittaa voita tarpeeksi tai sitten ehkä toinen kaasupatruuna. Mutta maku oli mitä kaunein, yksinkertainen ja selkeä. Kenguru oli sopivan kypsää, riistamaista. Jonkunlainen kastike olisi ollut sille kiva lisä vielä. 



Aterian jälkeen kokeilimme vielä sifonia pikkuisiin astioihin, pyreetä tuntui vain riittävän ja riittävän taas paljon enemmän, kuin kahden hengen ateriaan tarvitsimme. Rakenne oli tosiaan hieman liian juoksevaa, mutta sileää se oli kuin mikä! 



Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyville Sifoni- ja Sous vide-välilehdille, joille kerään näihin aihepiireihin liittyviä postauksiamme. 

Välilehtiviidakko


CampaSimpukan ylälaidassa on jo melkoinen kokoelma välilehtiä, muutama uusi on putkahtanut sinne aivan äskettäin. Teen nyt pienen yhteenvedon mitä kaikkea välilehtiviidakosta onkaan löydettävissä.


Big Green Egg

Täällä on vasta muutamia postauksia, jotka kaikki käsittelevät tietysti grillausvälineistön uusimman jäsenemme, The Big Green Eggin käyttämistä. Tuo vihreä muna saapui meille kesällä 2016, kun olin jaloittelemassa Dorsetissa.  Olemme kokeilleet grillillä tietysti erilaisten lihojen valmistamista, mutta myös mm. patonkia ja pizzaa. 



Blogaanimiitit

Blogaanit ovat laumaeläimiä, joilla on taipumus kerääntyä samaan paikkaan, tullessaan niillä on suuret kantamukset erilaisia ruokatarvikkeita ja pois lähtiessään kaikilla on vatsat täynnä ruokaa ja silmät punaisina kaikesta nauramisesta ja itkemisestä. Tältä välilehdeltä löytyvät ne blogaanimiitit joihin CampaKeittiöstäkin on onnistuttu laumautumaan.


CampaSanasto

Tärkeää sanastoa ja tyhmimpiä möläytyksiä ruokabloggaamisen saralta. Täältä voi lukea miten sana nyhtöpossu on päässyt suustani ja mitä tarkoittaa höpöpiste tai kulatunga


Crock Pot-ohjeita

Haudutuspata on iänvanha tapa valmistaa ruokaa ja amerikkalainen Crock Pot on asunut meilläkin muutamia vuosia. Myöhemmin se on poikinut pienemmänkin padan ja toisinaan ne puhisevat vierekkäin keittiössä, kun ruoalla ei ole niin kiire, vaan huomennakin ehtii syödä. 



Humpat!

Emme ole koskaan pitäneet sitä salaisuutena, että olemme hyvin korkeakulttuurillisia ihmisiä. Tälle välilehdelle on koottu kaikki suosikkiorkesterimme Eläkeläisten keikkoja liippaavat postauksemme aivan ensimmäisestä koekeikasta alkaen. Tuolloin testasimme sietokykyäni ja kipukynnystäni, jotka ovat ilmeisen korkeita, sillä olen sen jälkeen käynyt lukuisilla Eläkeläisten keikoilla. Olen myös nukkunut yhden ylitse, mutta sen olen saanut jo anteeksi. 



EDIT

Juurakon Huldan seikkailut

Keväällä 2017 aloitin juurileivontakokeilut saatuani oman leipäjuuren What's Cooking-tapahtuman juuripajasta. Annoin juurelleni nimeksi Juurakon Hulda ja jonkun aikaa leivoin siitä innokkaasti. Sitten kesän kuluessa Hulda ikävä kyllä meni pilalle ja tällä erää kerään rohkeutta aloittaa uuden Huldan. 

Keittiöpeikot

Kukaan meistä ei ole peloton, en minäkään. Keittiöpeikot-välilehdellä kerron niistä kotikeittiön uhkakuvista, joita olen vältellyt pitkään, jopa vuosikymmeniä. Kyse voi olla jostain raaka-aineesta tai valmistusmenetelmästä. Toisinaan keittiöpeikko kaatuu kertarysäyksellä, välillä se vaatii useampia ottoja, joitakin en koskaan saa kiinni. Lue lisää!


Miksi bloggaamme?

Tämä on tietysti CampaSimpukan ensimmäinen ja oli pitkään ainoa välilehti, jossa aivan alussa kerroin mitä ihmettä yritämme tehdä. Olen välillä muistanut päivittää sitä hieman, olen miettinyt sen poistamistakin. Se on kuitenkin välilehdistä useimmin avattu, joten kai siis vielä on joku blogiin eksynyt, joka ei tiedä, mitä ihmettä me yritämme tehdä?



Painekattila-kokkailua

Pari vuotta sitten päätin kaataa yhden keittiöpeikoistani, painekattilalla ruoan valmistamisen. Pelkäsin ostaakin kattilan, saati sitten käyttää sitä. Ensimmäisellä kerralla olin niinkin rohkea, että keitin kattilalla litran vettä ja olin jo lannistua siihenkin. Sittemmin olen rohkaistunut, eikä höyrypannu ole enää keittiöpeikko. 



Pannukakut

Kun hätä on suuri, on avun oltava lähellä. Tältä välilehdeltä löytyvät kaikki CampaSimpukassa tehdyt pannukakut. Muutama vohveli on päässyt myös livahtamaan joukkoon, mutta me emme olekaan kovin tarkkoja tyyppejä. Kurkkaa, jos tarvitse pannukakkuinspiraatiota. Olen myös tunnustanut, mikäli kokeilemani pannukakut eivät olleet kovin hyviä, sillä se on minusta vain reilua.



Poissa kotoa

Tämän linkin takaa löytyvät kaikki reissumme blogaaniajalta, eli vuoden 2011 toukokuusta alkaen. Lista on tuhottoman pitkä, sillä olemme olleet poissa kotoa näköjään melko paljon. Lista on sommiteltu aakkosjärjestykseen maittain ja jokaisen listan ylimpänä on kyseisen maan uusin reissupostaus. Myös useamman maan kiertueille on oma listansa. Kotimaan reissuja olen lisännyt sille sen mukaan, miten niissä on jotain uutta kerrottavaa. Jokaista Helsingin-reissua, jolla olemme käyneet ravintolassa, nukkuneet hotellissa ja kolunneet museoita (koska Museokortti tykkää että sitä käytetään) en ole enää lisännyt listaan.




Sifoni-ohjeet

Olen niitä naisia, jotka eivät suutu saadessaan paistinpannun tai yleiskoneen lahjaksi, päinvastoin. Ilahduin myös kovasti joulun 2016 lahjastani, sifonista. Perustin sille heti oman välilehden, jolle kerään ilokaasuhuuruisia vaahtokokeiluja tästedes! Älkää peljästykö, ilokaasu menee suoraan tiiviiseen pulloon, en minä sitä muuten hörsi nenääni. 


Sous vide

Joulun 2015 hittilahja tässä taloudessa oli Sansaire Sous Vide-tötterö, jonka luimupupu nimeni oitis laavalampuksi. Innostuin laitteesta niin paljon, että sitä on kokeiltu yhteen jos toiseenkin ruokalajiin. Kokeilut löytyvät tämän linkin takaa. Muutama täysin flopannut on jäänyt postaamatta, mutta aion kokeilla niitäkin juttuja uudelleen. Olen myös sitä mieltä, että toinen laavalamppu olisi paikallaan, sillä vihannekset ja lihat täytyy valmistaa niin eri lämpötiloissa, ettei se yhdellä laitteella onnistu. 


EDIT:

#suurikeittokirjahaaste


CampaKeittiössä on ollut kesästä 2017 menossa haastesarja, jonka Minna ku ite tekee-blogista aloitti. Haasteessa pyritään kokkaamaan jotain jokaisesta oman keittokirjahyllyn kirjasta. Tällä haasteella ei ole takarajaa, eikä oikein voisi ollakaan. Se voi jopa olla jonkunlainen ikiliikkuja, sillä en näe sellaisen päivän lähestyvän, ettei meille ilmestyisi uusia keittokirjoja.


Tähdenlennot

Uusimpia välilehtiä, mutta sisällöltään suurimpia on tämä Tähdenlennot-sivu. Sinne keräsin kaikki tähderuokapostaukset, ne mitä ameriikaksi sanotaan left overseiksi. Jouluntienoo on tähderuokien kulta-aikaa. Nimi tähdenlento on kummipoikani keksintö kauan kauan sitten, hänen runollinen sielunsa oli sitä mieltä, että se kuulostaa paremmalta kuin jämäruoka. Poika oli oikeassa. 


Valmiissa pöydissä

Yksi CampaSimpukan pisimpään olemassa olleista sivuista on tämä Valmiissa pöydissä. Olen kerännyt sinne ravintola-aiheisia postauksiamme usean vuoden ajan. Postaukset ovat ravintolan nimen mukaan aakkostettuina ja erikseen on ilmoitettu, mikäli olemme olleet syömässä kutsuttuina (lue: ei omaan piikkiin). Samoin *-merkillä on ilmaistu, mikäli ravintolalla on ollut Michelin-tähtiä siellä käyntimme aikaan. Näitä kokemuksia meillä ei ole montaa, mutta onhan niillä elvisteltävä. Emme halua kirjoittaa ravintola-arvosteluita, vaan kirjoitamme ravintolakokemuksistamme. Keskimäärin olemme kertoneet myös ravintolaruokailumme hinnan, muistiinpanoksi itsellemme ja tiedoksi noin ylipäätään mitä ateria on tullut maksamaan. Tässä ei ole kyse elvistelystä, vaan puhtaasti tietopuolen asiasta, sillä ravintola-aterian hinta on kuitenkin oleellinen asia. 


Mikäli keksin vielä lisää välilehtiä CampaSimpukkaan, lisään ne tähän koostepostaukseen myöhemmin EDIT-merkinnällä koristettuna. Mikäli kiinnostutte vilkaisemaan välilehtien sisältöä ja huomaatte jonkun linkityksen johtavan väärään postaukseen, olisin iloinen vinkistä. Satojen linkitysten viidakossa on voinut sattua lipsahduksia. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Leijuvankevyt espressomousse sifonilla


Ilokaasu on nyt meidän keittiömme hittituote. Kokeilin sifonia tapaninpäivän jälkiruokaankin, lounaskeittoon meni jo ensimmäinen kaasupatruuna. Ehdin jo ottaa selville, että patruunat ovat hieman alle euron hintaisia isommassa pakkauksessa, 24 kpl maksaa Chez Mariuksessa 20 euroa. 

Ohjeen kahvinmakuiseen jälkiruokaan otin iSi Gourmet Whipper-sivulta. Siellä on monenlaista ruokaohjetta kokeiltavaksi. Ei lopu heti kesken. Puolitin ohjeen, sillä halusin kokeilla puolen litran pullon toimimista pienemmällä annoksella. Nyt kun katsoin ohjetta uudelleen, sitä sanotaankin cappuccinomousseksi, mutta minä taidan edelleen puhua espressomoussesta.

Espressomousse

  • 1,75 dl kermaa
  • 0,75 dl espressoa
  • 1 liivatelehti + tilkka kylmää vettä lehtien liottamiseen
  • 0,5 dl sokeria (oma lisäykseni)
  • 1 tl vaniljajauhetta (toinen oma lisäykseni)
  • kahvipapumakeisia koristeluun
Laitoin liivatelehden kylmään veteen likoamaan. Antti teki minulle tuplashotin espressoa, jonka kaadoin pieneen kattilaan ja kun liivatelehti oli pehmentynyt, puristin siitä vettä pois ja pudotin sen kuumaan kahviin. Kuumensin kahvia kattilassa sen verran, että liivate liukeni kokonaan kahviin. Kaadoin seoksen kermaan ja sekoitin hyvin, lisäsin hieman sokeria ja vaniljaa, sillä minusta seos oli makeuttamattomana liian väkevää. Siivilöin seoksen sifonipulloon ja kiersin kannen kiinni. Laitoin tähtityllan ja kaasupatruunan paikalleen. Kun patruuna suhahti, ravistin pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Otin patruunan pois ja laitoin metallitulpan tilalle. Asetin sitten pullon kyljelleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 

Jälkkäriaikaan otin tarjoiluastiat esille ja myös pienen lisäkupin, johon tein ensimmäisen pienen koepursotuksen. Pursotin vaahtoa annosastioihin. Ensimmäinen meni lähinnä pipariksi, puristin kahvaa liian kipakasti. Varovaisemmin toimiessa sain aikaan nättiä vaahtoa toiseen kuppiin. Tiputin pinnalle muutamia suklaapintaisia kahvipapuja. 

Moussen maku oli vahvan kahvinen ja sopivan makea. Rakenne oli ilmavaa ja supersileää vaahtoa. En usko, että vaahto säilyy astiassa kovin pitkään, mutta äkkiä syötynä se oli oikein hyvää. Jätin kokeeksi pullon jääkaappiin ja tarkoitus kokeilla miten vaahto toimii seuraavana päivänä. iSin sivuilla luvataan, että rakenne säilyy tiiviissä pullossa viikonkin, samoin siis muu säilyvyys. Siitä pitää ottaa selko. Otin tyllan pois pesua varten, sillä siihen jäi sen verran vaahtoa, että se varmaan menisi säilytyksessä huonoksi. Uskoisin että tuo pieni annos pieniin astioihin pursotettuna riittäisi hyvin 6-8 hengelle. Minusta se on aika hyvin ajatellen, että nesteitä tuli kaikkiaan vain 2,5 dl. 

Kyytipoikana oli Hätähousun kahvilikööriä
Aloitin uuden välilehden CampaSimpukan yläreunaan, nyt siellä on Sifoni-ohjeita sisältävä osasto. Kerään sinne uudet kokeiluni tämän aiheen parissa. Liitän tämän postauksen sinne.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Hei me kevennetään!


Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

Tapaninpäivänä minun jouluruokakiintiöni on yleensä jo aivan tapissa. Söimme lounaalla hernekeittoa, jossa oli postimerkin kokoinen pala kinkkua ja patruuna ilokaasua, voi miten kevyttä! Päivällisen virkaa toimitti 40 grammaa kaviaaria lisukkeineen. Tästähän ei voi muu alkaa kuin uusi kevyt elämä!

Kävimme lokakuussa ennen Alankomaiden kiertuetta Helsingin Etelärannassa Finlandia Caviarissa maistamassa erilaisia kaviaareja ja vaikka kukkaro siellä keveni melkoisesti, oli makuelämys kyllä hieno. Viime Helsingin reissulla kävimme liikkeessä ostamassa minimaaliset rasiat tuota mustaa herkkua kotiin tuotavaksi, sillä oli juuri sopivan viileä sää kylmää vaativien ruokien kuljettamiseen. 

Eilen sommittelimme ihan itse kaviaaritarjoilun ja kuittasimme sillä koko ruokailun. Juomana meillä oli Soleralta saatu Hardys Crest-kuohuviini. Mikäli sinulla sattuisi olemaan jotain kommentoimista juuri tästä juomasta, niin ole kiltti ja laita sähköposti (mielipiteet siis kiinnostavat kyllä), sillä sitä koskeva kommentti postaukseen minun pitäisi ikävä kyllä poistaa. Muuten kaikki kommentointi on enemmän kuin tervetullutta, kuten aina. 


Nyt kun lunta oli kerrankin ulkona, kaappasimme puhdasta lunta metalliseen vatiin. Minihangen päälle asettelimme neljä pientä rasiaa kaviaaria. Jokaisessa oli 10 g, asetimme purnukat vaaleammasta ja isorakenteisesta tummempaan ja pienirakenteisempaan päin. Lisäksi meillä oli keitettyjä viiriäisen munia (muistimerkiksi itselleni, että 4 minuuttia riittää mainiosti viiriäisenmunan keittämiseen ja mansikkaleikkurilla ne saa helposti ohuiksi viipaleiksi), smetanaa, hienoksi silputtua punasipulia ja minimaalinen purkki tryffelivoita Annan kaupasta. Valkoisen paahtoleivän leikkasimme reunattomiksi ja neljään pieneen palaan. 






Tälläkin kertaa pidin eniten mustimmasta ja pienirakeisimmasta kaviaarista, mutta jokainen niistä oli tietysti hyvää kuin mikä. Noista 40 grammasta lisukkeineen olisi riittänyt alkuruoaksi tai muuten vain maisteluun oikein hyvin neljälle, tai kuudellekin, jolloin hinta ei enää olisi niin kirpaiseva. Nuo neljä 10 gramman pakkausta maksoivat Finlandia Caviarissa 65 euroa. 

maanantai 26. joulukuuta 2016

Fiinimpi hernekeitto



Kinkkua on usein sittenkin hieman liikaa ja meillä on tapana pilkkoa se myöhempiä hernekeittoja varten. Tänä vuonna teimme hernekeittoa jo tapanina, sillä paloin halusta päästä kokeilemaan uutta sifoniani. Tämä saamani on iSi Gourmet Whipper-merkkinen puolen litran pullo ja nyt sitä on jo kokeiltu ensimmäisen kerran. Ensimmäisenä kokeiluna oli ranskalainen sileä hernekeitto, johon joulun makuja tavoitellen lisäsin hieman kinkkua tarjolle laittaessa. Pulloa on saatavana ainakin 0,25 litran ja kokonaisen litran koossa myös. 

Samettinen hernekeitto sifonilla

  • 300 g pakasteherneitä
  • 1 dl kanalientä (minulla tällä kertaa vain vettä)
  • 2 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • tarjoiluun hieman pannulla paahdettuja kinkkukuutioita ja tuoretta persiljaa
  • 1 ilokaasupatruuna sifoniin
Kiehauta herneet vedessä, mausta pippurilla ja suolalla ja kaada ne kuumuutta kestävän blenderin kannuun. Jos kannusi ei kestä kiehuvan kuumia aineksia, anna niiden jäähtyä hetkisen ja hienonna herneet hieman myöhemmin. Keitto kuitenkin vielä kuumennetaan, joten välijäähtyminen ei haittaa. Suurruuttele blenderillä herneet ja liemi niin sileäksi kuin mahdollista. Siivilöi seos tiheän siivilän läpi takaisin kattilaan ja lisää mukaan kerma. Kuumenna seos ja maista onko tarpeeksi suolaa ja pippuria. Jos sinun pitää lisätä pippuria, ota huomioon, että myllystä pippuri voi tulla sen verran isoina paloina, että keitto vaatii vielä ennen sifoniin laittoa uuden siivilöinnin. Pippuripalat voivat helposti tukkia sifonin suuttimen. 

Kaada siivilöity ja sopivaksi maustettu kuuma keitto sifoniin, huomioi ettet täytä pulloa liian täyteen. Tästä ohjeesta tuli  juuri alle puoli litraa keittoa kaadettavaksi. Laita sifonin kansiosaan suora keittosuutin ja kierrä kansi paikalleen. Laita ilokaasupatruuna paikalleen kiertämällä kunnes kuulet panoksen avautuvan ja kaasun pääsevän keittoseokseen. Pullon ulkopinta kuumenee aika paljon, suojaa kätesi keittiöpyyhkeellä tai patakintaalla. Ravista pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Kierrä panossuojus irti, ota tyhjä kaasupatruuna pois ja kierrä tilalle pieni metallinen suojatulppa. Ravista vielä muutama kerta. Jos et tarjoile keittoa heti, pidä pulloa vesihauteessa noin 50-75 asteisessa vedessä. Sirkulaattorilla on helppo pitää vesi sopivan kuumana, mutta tiskialtaassakin tämä onnistuu ihan hyvin. 

Kun on aika tarjoilla ruoka, ota pullo vedestä, suojaa kätesi ulkopinnan kuumuudelta ja käännä pullo melkein ylösalaisin lautasen tai muun tarjoiluastian yläpuolelle. Purista kahvasta ja pursota keittoa astiaan. Se tulee ensin hieman pallomaisena muodostelmana, mutta laskeutuu lautaselle kauniiksi sileäksi vaahdoksi. Koristele paahdetuilla kinkkukuutioilla, yrteillä, tai vaikka vain muutamalla tipalla oliiviöljyä. 



Me söimme keiton keskipäivän lounaana. Vaikka aineksia oli noin puoli litraa, keittoa vain riitti ja riitti, sen tilavuus kaasun ansiosta oli pullosta ulostullessaan paljon suurempi. Tästä riittäisi alkuruoaksi 6-8 hengelle oikein mainiosti. Päästelin pullon tyhjäksi pieneen kannuun, halusin tutkia kuinka keitolle käy, kun se jäähtyy ja joutuu ilman kanssa tekemisiin. Noin kymmenessä minuutissa se lässähti jo sen verran, että keiton pinta aleni kannussa kolmanneksella. Puolessa tunnissa keittoa oli noin puolentoista desin verran liemenä kannussa. 

Tässä ohjeessa yksi kaasupatruuna riitti hyvin, joissakin ohjeissa käytetään kahta, riippuen siitä minkälaista rakennetta tavoitellaan. Joissakin jälkiruoissa kaksi patruunaa on välttämättömyys. Tällöin ne vain käytetään peräkkäin, eikä siinä välissä patruunaa vaihtaessa kaasu mitenkään pääse karkaamaan. Litran pullossa käytetään ilmeisesti aina kahta patruunaa. Koska kyse oli lahjasta, en vielä tiedä paljonko nuo patruunat maksavat, mutta varmaankin pian sekin asia minulle selviää.






Seuraavaksi haluan kokeilla jotain jälkiruokaa ja kastiketta. Kylmiä jälkiruokia valmistettaessa seos ymmärtääkseni tehdään pulloon, sinne laitetaan kaasu mukaan ja sitten pulloa pidetään jääkaapissa ainakin tunti, mielellään pitempäänkin. Olen myös ymmärtänyt, että tällaiset vaahdot ja muut ruokalajit eivät sitten sen jälkeen pidä muotoaan, vaan lässähtävät aika pian, kun ne on tehty annoksiksi. Ne on siis syytä syödä saman tien. Pullossa ne kestävät kyllä tiiviissä tilassa, sekä lämpiminä että kylminä. 

Pullo pestään heti käytön jälkeen, mukana tuli pieni pulloharja, jolla suuttimen saa puhdistettua. Ilmeisesti kansiosaa lukuunottamatta osat voi pestä astianpesukoneessa. Tyhjät patruunat kierrätetään metallikeräykseen.

EDIT: Lisäsin CampaSimpukan ylälaitaan uuden välilehden, jonne kerään sifoniaiheiset postaukset sitä mukaa, kun niitä kertyy.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Grilli kuumana(ko?)



Viime viikolla olin Helsingissä kaksi kertaa, hyvistä syistä kummallakin kerralla. Jälkimmäiseen liittyi Opiskelijan saapuminen kotimaahan joulunviettoon eikä minua olisi pitänyt poissa Helsinki-Vantaan lentoasemalta ne kuuluisat villit hevosetkaan. Tarkemmin ajatellen ehkä olisivat, minä vähän pelkään hevosia. Olisin odottanut hitusen etäämpänä. 

Ennen tätä jälleennäkemisenriemun hetkeä olimme Antin kanssa Helsingissä syömässä uudehkossa Wernerissä Bulevardilla. Meillä oli melkoisen kiireinen päivä tuolloin lauantaina, joten kovin rauhallista kokemusta päivästä ei tullut, saavuimme Helsinkiin vain vähän ennen kuin pöytävarauksemme aika tuli. Ehdimme juuri majoittua Clarioniin ja kipaista sen ylimmän kerroksen baarissa drinkillä ja sitten jo kiiruhdimmekin ravintolaan. Postauksen loppuun kirjaan muutaman huomion hotellista, jossa olin jo kolmatta kertaa. 

Werner on ilmeisesti nyt se paikka Helsingissä, jossa pitää käydä. Siellä oli lauantai-iltana melkoinen kuhina päällä, kun saavuimme. Heti oven pielessä oli yksi kahden hengen pöytä vapaana, mutta onneksi se ei ollut se meidän pöytämme, siinä olisi voinut tulla kylmä, sen verran vilkkaasti ovi kävi. Varsinkin tupakalla kävijöitä ramppasi pihan puolella tiuhaan tahtiin. Mainitsen heti alkuun myös sen, että ravintolan valaistus oli aika himmeä, joten kuvista ei tullut sellaisia, että haluaisin julkaista niistä kuin pari, sillä ne eivät tee oikeutta annoksille. Toisaalta, Wernerissä ei ollutkaan kyse annosten kauneudesta, vaan ihan muusta. Virkistävää sekin.



Me saimme korkean pöydän ikkunasyvennyksestä ja kerrankin korkeat selkänojattomat tuolit olivat sellaiset, ettei niistä pelännyt putoavansa. Tavallisesti en tykkää ollenkaan tällaisista korkeista pöydistä. Töissäkin marisin sellaisista taukotilassa niin kauan, että saimme tavallisen korkuiset pöydän ja tuolit. Toisaalta, töissä epämukavuus lienee plussaa, ei tule viihdyttyä tauolla liian pitkään. 

Asiaan. Minähän en juuri tunne ketään, siis mitään julkkiksia tai muita tunniksia. Olen tunnistanut Miss Suomen viimeksi, kun Annaliisa Tilus valittiin. Tosin siitähän on vasta 32 vuotta. Nyt kuitenkin tunnistin ja olin siitä mielissäni, oli hauska nähdä arvostamani ruoka-alan ammattilainen viereisessä pöydässä syömässä toisten keittiöstä ja lähtevän tyytyväisenä joulukuiseen iltaan. Ystäväni kysyi, että juttelinko tälle mitään. No en tietenkään, en suurin surminkaan olisi tohtinut häiritä hänen vapaailtanaan. Menen varmaan hautaankin pyydellen anteeksi, että olin olemassa. 

Ei mutta oikeasti, asiaan. Nyt kun katson Wernerin listaa ravintolan verkkosivulta, siellä ei puhuta ottamastamme maistelusetistä, joten olen hieman ulapalla iltana käytetystä hinnoittelusta. Samoja ruokalajeja siellä mainitaan, mutta laskun jäätyä pöytään en enää muista kuin loppusumman. 

Kiireisenä iltana asiakkaita ei jätetty hilloamaan listaa pitkäksi aikaa, vaan tilauksemme otettiin ripeästi vastaan ja ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, alkoi lautasia virrata pöytään. Pöytä oli kooltaan hyvin pieni ja jo lasit veivät niin paljon tilaa, että annosten asettelu oli tarkkaa puuhaa. Wernerissä käytetään todella pieniä lautasia, jotka sopivat tyyliin hyvin. Ei varmaan kukaan pahastu, jos sanon, etten ole aikoihin nähnyt niin rumia astioita ravintolassa. Muistaakseni Rovaniemellä 70-luvulla lähiökapakka Pailakassa oli joko noita tai vastaavan rumuisia. Mutta Werneriin ne sopivat oikein hyvin. Minua hykerrytti ajatus siitä, että näitä Arabian ruskearaitaisia (anteeksi mielikuva) pieniä lautasia on oikein metsästetty ravintolaa varten. Epäilemättä niitä löytyy kyllä vielä kodeista ja kirppareilta yllin kyllin. Keskiviikkona Finnjävelissä oli hieman toisenlaista. Eroavaisuudet ovat hieno asia, puoleen ja toiseen. 

Söimme siis setin jaettavia annoksia alkuruokalistalta, äkkilaskemalta kuusi listan kahdeksasta annoksesta. Vain silakat ja oreganomakkara eivät kuuluneet tilaukseemme. Pidimme tästä rivakasta alusta oikein paljon, olimme nälkäisiä ja innokkaita syömään. Ainoastaan endiivisalaattia taisi hieman jäädä lautaselle, sillä emme kumpikaan ole sen kanssa päässeet varovaista tuttavuutta pitemmälle. Simpukat olivat oikein hyviä ja kikhernetahna mainiota. 

Melkein ennen kuin alkuruokalautasia oli kerätty pois, tuli pääruoka pöytään. Se oli mielestäni paperilistalla kuvattu sanoin naudan rinta, mutta kun maistelusettiä ei nettilistalla mainita, en voi olla varma oliko kyseessä sama annos kuin siellä mainittu naudan entrecote. Ehkä muistan väärin. Lisukkeet olivat kuitenkin samat. Kun kyse oli ravintolasta, jossa grillillä on keskeinen asema, olisin toivonut, että lihapalalle olisi hieman enemmän kuin näytetty grilliä. Pidän kyllä melkoisen raa'aksi jätetystä lihasta, mutta silloin kyseessä pitää olla todella murea pala ja nyt hieman kiertelin viipaleiden rasvareunuksia ja muutama purkkapalakin osui kohdalle. Mutta määrä! Lihaa oli kahdelle todella paljon. 

Jälkiruoka tarjottiin samanlaisesta ruskeasta kupista, jollaisesta mummon luonakin sai aina palan kakkua ja vaniljakastiketta. Otimme kahvitkin, joka on harvinaista, sillä olemme liiankin usein epäluuloisia espresson laadun suhteen. Nyt ei tarvinnut olla, tiskin takana oli asiallinen kone ja papukin oli ok. 

Mitä mieltä me nyt sitten olimme uudesta Werneristä? Tarjoilu oli erittäin miellyttävää, kyllä lappilainen toisen tuntee. Oli hauska nähdä, että uudessa ravintolassa oli vilskettä ja tyytyväisiä ihmisiä lähti ja uusia saapui tiiviisti varattuihin pöytiin, ilman varaustakin kyselijöitä riitti ja jotkut mahtuivatkin tiskin ääreen syömään. Laskun saimme nopeasti myös ja kuten alussa sanoin, muistan vain loppusumman. Se oli 221 euroa. Juomia meillä oli alkulasillisten lisäksi yksi kaato valkoista ja yksi punaista, sekä jälkiruokaviini. Harmi, kun en muista mitä se maistelusetti maksoi ja oliko se heti alunalkaen merkitty kahdelle tilattavaksi. Voisin tietysti soittaa ravintolaan ja kysyä, mutta ihan niin paljon minua ei kiinnosta. Jäimme hieman miettimään sitä, minkäkokoisia listan alkuruoat ovat yhdelle ihmiselle tilattuina. Esimerkiksi tartar kahdelle oli aika pieni, voisin veikata että lihaa oli noin 50 g. Endiivisalaatti taas oli suuri, juuri se mikä oli vähiten mieluisa meille, vaikka siis olikin vallan mainiosti valmistettu. Pääruokaa oli valtavan paljon. 

Kaikki sujui illan aikana mukavasti, henkilökuntaa oli ilahduttavan paljon. Siitä muuten yleiskehu uusille hyville helsinkiläisravintoloille, niissä on tarpeeksi henkilökuntaa, osaavia nuoria ihmisiä! Ei sitä, että yksi tai kaksi tarjoilijaa juoksee kieli vyön alla koko illan. Myös keittiön puolelta piipahdettiin kokkitakissa annoksia tuomassa ja kysäistiin ohimennessä onko kaikki hyvin. Sellaista rentoa ja miellyttävää, pönötysvapaata meininkiä. Mutta joku siinä oli, vähän ristiriitainen olo jäi kuitenkin. Ehkä osaltaan tunnelmaan vaikutti se, että saavuimme pääkaupunkiin kiireellä, olin koko päivän jännittänyt ehdimmekö lainkaan ja olin jo kertaalleen siirtänyt varaustamme myöhemmäs. Tämähän ei mitenkään ole ravintolan vika tietenkään, mutta kokonaisvaltaisena olentona sitä kerää vaikutelmansa ja tunnelmansa isoon kasaan ja kokonaisuuteen sekoittuu osia siitäkin, mikä ei varsinaisesti siihen kuuluisi. Kun keskiviikkoiltana aterian puolivälissä jo tuumin, milloin ehtisimme Antin kanssa syömään yhdessä Finnjäveliin, en Werneristä lähtenyt sillä mielin, että äkkiä uudestaan. Mutta en kyllä niinkään, että ei ikinä. Niinkin olen ajatellut tänä vuonna helsinkiläisravintolasta lähtiessäni. 



Aioin vielä mainita tähän samaan syssyyn muutaman sanan Länsisataman uudesta maamerkistä, Clarionista. Olin nyt kolmatta kertaa siellä reilun kuukauden aikana. Olen sattunut saamaan jotain uuden asiakkaan edullisia tarjouksia, joita varmaan jokainen bongaa netistä ja kahdella ensimmäisellä kerralla huoneet olivat varmaan pienimpiä mahdollisia ja näköala oli kapea siivu jollekin Jätkäsaaren monista rakennustyömaista. Yksin yöpyessä pieni lattiapinta-ala ei haitannut mitään, mutta kaksi ihmistä edes pienten laukkujen kanssa oli kyllä melkoista pujottelua. Takeille oli noin 20 senttiä kapea syvennys, jossa oli ensinnäkin ainakin 6 leveää ripustinta ja sen lisäksi silityslauta. Ei toivettakaan, että toppatakkikautena siihen rakoseen olisi änkenyt yhtä takkia enempää, mutta mitään koukkujakaan ei seinillä ollut lisäksi. 

Vuoteet ovat olleet oikein mukavia, kunhan ne saa esille sen tyynyvuoren alta. Samoin lakanat ovat tarpeeksi leveitä. Inhoan sitä, että aamuöisen vaakakierteen jälkeen lakana on ympärilläni muumiotyyliin. Kylppärit ovat olleet uutuuttaan tietysti siistejä. Mutta miksihän ainakin yhdessä kylppärissä käsisaippuateline on asennettu niin, että siitä ottaessa saippuaa putoaa aina lattialle, tai alla olevan roskiksen päälle? Pikkujuttu pintahaava asiakkaalle, mutta arvelisin sen olevan siivoajille ärsyttävää ylimääräistä työtä. 

Tällä kolmannella kerralla olin varannut hieman kalliimman huoneen, joka sekin tarjouksessa maksoi vain 93 euroa, mikä on minusta Helsingissä ihan kelpohinta aamiaisen kuuluessa kauppaan. Olin jopa äitynyt pyytämään näkymää keskustaan päin ja sen saimmekin. Huone oli pykälää isompi, joskin takkirakonen oli edelleen silityslaudalla tukittu. Huone sijaitsi kolmannessatoista kerroksessa. Tykkään muuten siitä, että meillä sentään hotelleissa on kolmastoistakin kerros, eikä mitään tyhmää taikauskoisten miellyttämistä tässä asiassa. Näkymä oli Helsingin keskustaan päin, mutta en näköjään muistanut pyytää kaunista säätä. Olen valmis myöntämään, ettei se ole hotellin vika.



Tällä kertaa siis ehdimme piipahtaa 16. kerroksen baarissakin. Hissiliikenne alkuillasta oli vilkasta, etenkin kun yksi hisseistä oli poissa pelistä. Baarissa oli myös vilskettä ja heittämällä epämukavin sohva, jolla olen aikoihin istunut. Oikeammin pinnistelin pysyäkseni viettävällä, liukkaalla ja korkealla parrella minimaalisen baaripöydän vieressä. No, eipä kukaan jää sinne pesää tekemään. Eikä jäisi kyllä hintojenkaan puolesta. Oli aika tyyris drinkki. Näyttäytymispaikkahan tuollainen baari on ja sellainen, missä käydään näin kuin maalta asti on tultu oikein isolle kirkolle asti. 


Vielä kun vauhtiin pääsin niin vähän aamiaisesta. Olin toisella kerralla huomannut, että saatavilla on aamiaismunakkaita asiakkaan toiveiden mukaan (tietysti listalla olevien vaihtoehtojen puitteissa). En tuolloin ottanut munakasta, sillä olin jo ehtinyt valita lämpimiä ruokia lautaselleni. Nyt olin innokas kokeilemaan. Olimme sunnuntaiaamuna aamiaisen viimeisellä tunnilla paikalla, eikä kukaan enää ollut paistamassa munakkaita, tai sitten koko homma on lopetettu. Pettymys! Ihmisiä oli vielä vaikka kuinka paljon, joten siitäkään ei voinut olla kyse, että kysyntää ei olisi ollut. 

Ja sitten ne tarjoilupöydät, joista ruokaa otetaan. Niissä on pitkälle ja alas ulottuvat lasisuojat ja kun vateja on keskellä pöytääkin, sinne on melko hankala ujuttaa otinta ja lautastaan. Jos lautasen jättää lasisuojuksen ulkopuolelle, päätyy ruoka johonkin toiseen vatiin ja tiedossa on sotkua ja ruoka-aineitten rumaa sekoittumista. Jogurttia menee joka kertaa kupin ulkoreunoille, kun kauhaa ei saa laitettua kallellaan olevaan kuppiin. Ärsyttävää, mutta luonnollisesti tällainen first world problem paraasta päästä. 

Clarion minusta edelleen mukava paikka yöpyä, mutta normaalihinnoilla (arkisin näyttää olevan edullisimmillaan noin 140 euron öitä) en sinne menisi. Sijainti on hyvä, etenkin kun olen nyt ihastunut liikkumaan ratikalla. Omalla autolla sinne voi laivojen saapumisaikoina olla vähän hankala päästä ja ennen parkkihallin valmistumista pysäköintipaikan saaminen aidatulta väliaikaisaukiolta on vähän luojassaan, paikkoja olisi kyllä enemmän, mikäli ihmiset pysäköisivät hieman fiksummin. Vastaanotto on toiminut nyt jo paremmin alun haparoinnin jälkeen ja muutenkin upouusi hotelli on aina mukava juttu. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Älä tule iso kakku, tule pieni kakku


Talouden kutistuminen kahteen henkeen tarkoittaa myös jouluvalmisteluiden kohtuullistamista. Nuoriso käy kyllä syömässä jouluna meillä, mutta kaikkea voi kuitenkin tehdä vähemmän kuin ennen. Sen kun vain muistaisi. Joitakin jouluisia herkkuja on silti oltava, mutta yritän tehdä niitä hieman vähemmän. Vakioleipomuksia ovat englantilainen hedelmäkakku ja taatelikakku, ne olen leiponut niin kauan kuin olemme olleet perhe. Tänä vuonna leivoin kakut puolitetussa koossa, sillä löysin muutaman paperisen kakkuvuoan, jotka ovat joskus saanut valmistajalta kokeiltavaksi. Leivoin kakut myöskin maidottomina, että ne sopivat myös työpaikalle vietäviksi ja siellä jokaisen ruokavalioon. 

Pieni englantilainen hedelmäkakku

  • 1 rasia punaisia cocktailkirsikoita
  • 1 rasia sekoitus erivärisiä cocktailkirsikoita
  • pussinpohja cashewpähkinöitä
  • loraus brandya
  • 100 g maidotonta margariinia (muutoin tietysti voita)
  • 1 dl vaaleaa ruokosokeria
  • 2 pientä kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 2 suurta ruokalusikallista kiinteää massaa kookosmaitotölkistä
Laita kirsikat ja pähkinät muhevoitumaan brandyyn. Kuumenna uuni 165 asteeseen kiertoilmalla ja valmistele voitelemalla ja jauhottamalla noin litran vetoinen vuokasi, mikäli se tarvitsee valmistelua. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen. Yhdistä mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, vaniljajauhe ja kookosmaitomassa. Älä vatkaa taikinaa liikaa, ettei siitä tule sitkeää. Kaada mukaan kirsikat ja pähkinät ja kääntele ne tasaisesti taikinaan. Kaavi taikina vuokaan ja tasoittele pinta. Paista noin 45-55 minuuttia kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyyttä tikulla, kun tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja jos haluat, voit tehdä sille vesitilkasta ja tomusokerista kuorrutuksen. 



Pieni taatelikakku

  • 100 g pehmeitä taateleita (älä osta palikkataateleita, ne ovat saatanasta)
  • 1 dl vettä
  • 1 dl vaaleaa ruokosokeria
  • 100 g maidotonta margariinia (voita tietysti jos ei tarvitse leipoa maidotonta)
  • 0,5 dl kahvilikööriä
  • 1,75 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 kananmuna
Valmistele noin litrainen vuoka voitelemalla ja jauhottamalla, mikäli se sitä vaatii. Poista taateleista kivet ja leikkaa taatelit muutaman palaan. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan ja lisää taatelipalat. Keitä seosta noin puolisen tuntia, kunnes taatelit ovat soseutuneet. Lisää mukaan  margariini ja sekoittele, kunnes se sulaa seokseen ja seos hieman jäähtyy. Kuumenna uuni 165 asteeseen kiertoilmalla. Sekoita taatelisoseeseen ensin likööri ja sitten vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut mukaan leivinjauheen ja soodan. Lopuksi sekoita nuolijalla mukaan kananmuna. Tämä on siitä hyvä ohje, ettei tule paljon tiskiä, koko taikina sekoitetaan kattilassa, eikä vatkaintakaan tarvita. Kaavi taikina vuokaan ja paista noin 40-45 minuuttia. Kumoa kakku, kun se on hieman jäähtynyt. 




tiistai 20. joulukuuta 2016

Vohveliritari vai ritarivohveli?


Olen sitä mieltä, että pitäisi saada ostaa puolikkaita tuoreita patonkeja. Meillä tahtoo nykyisin jäädä aina puolikas, olipa kyseessä kuinka kelpo patonki hyvänsä. Pihan linnut tietysti syövät kuivat leivät, ei se ole ongelma. Silti minua harmittaa, kun eilen vielä ihan hyvä leipä on aamulla liian kuivaa sellaisenaan syötäväksi. Tänään kokeilin leivän tälläämistä vohvelirautaan ja tuloksena oli ritarivohveli tai vohveliritari. 

Vohveliritarit luumurahkan kanssa

  • kuivaa vaaleaa leipää noin 2 cm paksuina paloina, sen kokoisina, että mahtuvat vohveliraudallesi
  • nokare voita paistamiseen
  • maitoa
  • kananmunaa
  • piparkakkumaustetta
  • ripaus sokeria
  • kermaa
  • maitorahkaa
  • luumusosetta
Leikkasin patongin viipaleisiin, mallailin että neljä palaa mahtuu raudan paistoalalle sopivasti. Paahtoleipä tai pullaviipale käy myös hyvin. Sekoitin maidosta, kananmunasta, piparkakkumausteesta ja sokerista liemen, määrät sen mukaan paljonko on paistettavaa. Minä tein vain kaksi vohvelia, joten käytin yhden kananmunan ja noin desin maitoa.  Kuumensin raudan ja sivelin sen paistopinnat voilla. Kastoin leipäviipaleet munamaidossa ja nostin palat raudalle, painoin kannen kiinni ja paistoin noin viitisen minuuttia. 

Luumurahkaan vatkasin kerman vaahdoksi, yhdistin siihen rahkan, luumusoseen ja sekoitin tasaiseksi. Maustoin vielä hieman sokerilla. Vanha patonki sai uuden elämän ja maistui ihan hauskalle, etenkin jouluisenmakuisen luumurahkan kanssa.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 



perjantai 16. joulukuuta 2016

Viittä vaille ähky - päivällinen Finnjävelissä



Kymmenen ruokalajin päivällinen ei kuulosta miltään pikku iltapalalta, eikä se totisesti sitä ollutkaan keskiviikkoiltana. Olin syönyt hyvin varovaisesti jo aikaisin aamupäivällä, että varmasti jaksan syödä illalla sitten oikein kunnolla. Tein matkan Helsinkiin aivan varta vasten tämän päivällisen tähden ja se kyllä kannatti. Olimme suunnitelleet treffejä sauvajyväsen kanssa jo kesästä asti, hän oli ehtinyt käydä Finnjävelissä jo kaksi kertaa, mutta minulle kerta oli ensimmäinen. 

Pöytävarauksemme alkoi heti ravintolan auettua ja pääsimme kadun puolen saliin minulle mieluiseen nurkkapöytään. Olimme jo etukäteen päättäneet, että söisimme pitemmän menun, mutta juomapuolen halusimme mennä muutamalla harkitulla lasillisella. Joskus ravintoloissa suhtaudutaan hieman nihkeästi siihen, että asiakas haluaa vain pari lasillista, joilla mennään useampi ruokalaji, mutta tästä ei ollut häivettäkään Finnjävelissä. Sovimme alustavasti millä lähtisimme liikkeelle ja katsoisimme sitten menun edetessä, mitä hyvää vielä haluaisimme. 

En aio nyt luetella kaikkia ruokalajeja, enkä viinejä, joita eteemme kannettiin. Enemmänkin tahdon vain muistella iltaa, joka muodostui oikeaksi ruokalajien ilotulitukseksi. Kyse oli enemmän kuin vain hyvästä ruoasta, asiallisesta tarjoilusta, kauniista astioista tai viihtyisästä ympäristöstä erikseen. Kyse oli niistä kaikista, yhteensä ne muodostivat kokonaisuuden, josta jäi tavattoman hyvä mieli. Tietysti myös mieluinen seura muodosti osan illan ilosta. 



Usein pitkiä menuja syödessä jossain kohtaa tulee notkahdus, tai ähky. Tai molemmat. Pääsimme hyvin pitkälle tässä maratonissa, ennen kuin ensimmäisen kerran kohotin kulmiani, että no tää nyt on tämmöinen, mutta siinäkään ruokalajissa ei ollut mitään vikaa, ei suinkaan. Se ei vain ollut aivan niin loistava kuin kaikki sitä edeltäneet. Toisinaan myös tarjoilussa käy pieniä kömmähdyksiä ja aika usein niiden sattuessa tapahtuu jäätymistä, mutta sellaisenkin voi hoitaa luontevasti. Sattuuhan sitä, keittiöstä uutta lattialle pudonneen tilalle. Ei se ole niin vaarallista. Ja kun se sattuu ihan alkuun, jääkin sulaa mukavasti, jos sitä nyt olikaan. 

Kymmenen ruokalajin lisäksi saimme kolmiosaisen keittiöntervehdyksen, välipiimän ja prejälkkärin. Viime mainittu olisi voinut minun puolestani olla se varsinainen jälkiruokakin. Moni annos oli aivan minimaalisen pieni, keittoa noin desi ja maksalaatikkoa vanhan ajan merkkarin kokoinen kiekko. Niistä muutamasta lusikallisesta tai haarukallisesta sai suuhunsa koko makumaailman, eikä enemmälle ollut todellakaan tarvetta. Yksi erikoismaininta vielä annoksille, ne olivat kokonaan vaahtovapaat! Arvostan.


Moni Finnjävelistä kirjoittanut blogaani on puhunut myös ravintolan astioista, aterimista ja laseista. Minäkin mainitsen niistä sen verran, että lasit olivat tavattoman kauniit, mutta olin suuren punaviinilasin kanssa melkoisen täpinöissäni, etten vain kaataisi sitä. Kyllä siitä pystyi juomaan, kun oikein keskittyi. Aterimet olivat aika pitkiä, eikä niiden tasapaino käsissä ollut ehkä parhain, mutta kauniit nekin olivat. Lautasissa oli sekä todella mahtavia, että pari vähän kummallista, muttei onneksi yhtään lasilautasta. 

Aterian alkupuoli meni melkoisen ripeää tahtia, annoksia tuli aika kyytiä, mutta sitten vauhti hieman hidastui ja sopivassa kohdassa meille ehdotettiin pientä paussiakin, mistä pidin kovasti. Ravintolasali oli melkein täynnä kolmannen tunnin alussa ja paikalla oli useita suuria seurueita, joten se varmasti nosti painetta keittiössä. Tai mistä minä tiedän, ehkä se on heille helpompaa. Meidän ateriaamme tämä ei heijastunut kuitenkaan mitenkään, emme jääneet paitsioon tai tulleet kiirehdityiksi. Laskun saaminen kävi helposti ja ulos meidät saateltiin pienen rupattelun kera. 

Minun osuuteni laskusta teki 170 euroa, mikä on tietysti paljon rahaa. Menun osuus siitä oli 104 euroa ja lopulta irtolasilliset juomia maksoivat melkein saman verran kuin viinipaketti, mutta pääni oli varmasti terävämpi pienemmällä määrällä lasillisia. Kävelimme talvisessa illassa rautatieasemalle ja siinä viinihuurut lähtivät kokonaan päästä, jäljelle jäi vain äärettömän hyvä ja iloinen mieli. Finnjävelistä jäi sellainen tunne, että sinne täytyy päästä uudelleen ja Antin kanssa, kunhan menu ehtii vaihtua. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.