perjantai 9. joulukuuta 2016

Lammasta h-i-t-a-a-s-t-i


Saimme ystävämme kautta hankittua lampaanlihaa ja otin heti yhden palan käsittelyyn, sillä pakastimissamme ei ole liiemmin tilaa. Kyseessä oli 800 gramman painoinen niskapala, arvelin sen riittävän meille kahdelle oikein hyvin. Lopulta ruokaa tuli kyllä noin kuudelle hengelle, söimme siitä hyvän määrän tänään ja sitä jäi vielä vähän enemmän, eipä tarvitse kokkailla huomenna. Ohjeen otin täältä, siellä niska oli sahattu kiekoiksi, minulla oli yksi ainoa palikka. Suunnilleen niin kuitenkin tein, kuten lähdeblogissa. Paitsi että käytin haudutuspataa, enkä laittanut ruokaa uuniin. Ja lisäkepastankin tein eri tavoin...

Lampaanniska crock-potissa

  • loraus oliiviöljyä
  • 800 g luullinen lampaan niskapala
  • 1 suuri porkkana
  • 1 salottisipuli
  • 2 kevätsipulia
  • 2 varsisellerin vartta
  • 5 pientä valkosipulinkynttä
  • 1 tölkki säilöttyä tomaattia
  • puoli tomaattitölkillistä huuhteluvettä
  • 2 dl punaviiniä
  • 1 dl punaviinietikkaa
  • suolaa ja pippuria
  • 250 g pussi orzo-pastaa
  • tuoretta rosmariinia ja timjamia
  • sitruunaa, timjamia ja persiljaa annoksen viimeistelyyn
Laitoin haudutuspadan päälle high-asetuksella ja lorautin sinne hieman oliiviöljyä. Kuorin porkkanan ja sipulit ja pilkoin ne viipaleisiin tai jonkunlaisiin paloihin, samoin sellerin. Valkosipulinkynnet vain kuorin. Laitoin kaikki kasvikset pataan ja sekoittelin hieman. Siistin luullista niskapalaa hieman rasvasta ja ripotin pinnalle suolaa ja pippuria ja nostin palan pataan. Kaadoin mukaan punaviiniä, punaviinietikkaa, tomaattimurskaa ja purkinhuuhteluveden. Sekoitin lientä ja laitoin pataan vielä rosmariinia ja timjamia. Jätin padan töihin noin kuudeksi tunniksi, käänsin niskapalaa muutamaan kertaan hauduttamisen aikana. 

Kun päivällisaika lähestyi, nostin niskapalan padasta tarjottimelle ja riivin lihan irti luusta. Sekoitin orzo-pastan mukaan liemeen ja nostin nyhdetyt lihat pataan takaisin. Pasta kypsyi padassa noin puolessa tunnissa ja imi itseensä maukasta lientä. Annostelin pastaa, lientä ja lihaa lautasille, puristin pinnalle hieman sitruunamehua ja ripotin timjamia ja persiljaa. Maku oli lampaassa mitä muhevin ja orzo-pasta oli kypsynyt juuri sopivaksi liemessä. Todella hyvä ruoka!

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidesta löytyvälle Crock-Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeemme. 

6 kommenttia:

  1. On hurjan kiva, että täältä saa lähilammasta useammalta kasvattajalta. Olemme parin viime vuoden aikana ostaneet neljän tilan lihoja (Laukaasta, Muuramesta, Kangasniemeltä ja Toivakasta).

    VastaaPoista
  2. Muutamia vuosia sitten ostettiin kokeeksi pirkanmaalaiselta tilalta luomukaritsaa. Sen jälkeen ollaan ostettu karitsanruho pakastimeen joka talvi. Syötävää riittää lähes vuodeksi, vaikka usein karitsaa syömmekin. Koko perheelle maistuu!

    VastaaPoista
  3. Tälläinen pataruoka on niin i-h-a-n-a-a! Nam!

    VastaaPoista