Brutto ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät

Tänään alkoi CampaSimpukan kymmenes italialainen ruokahaaste, kappas vain, samana päivänä kuin Giro d'Italiakin. Minähän olin kovin skeptinen koko kauden suhteen, mutta niin vain on jo Tour de France ajettu ja toinen kolmesta grand tourista pääsi alkamaan tänään. Kisan piti alkaa alunperin Unkarista, mutta muuttuneessa tilanteessa kisan ensimmäiset etapit ajetaan Sisiliassa. En ole vielä ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi, koska Alastalon salissa) tutkia keitä on mukana, mutta kyllä se kisan edetessä tulee selväksi. Pitkästä aikaa mukana on suomalainen ajajakin, Jaakko Hänninen, häntä voimme täysin estottomasti kirittää ja suosia. 

Ensimmäisenä italialaisena ruokapanostuksena meillä oli tänään protolaisia mantelipikkuleipiä. Ohje on muutaman vuoden vanhasta ihastuttavasta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Kirjassa on useita pikkuleipäohjeita, mutta pidin erityisesti tästä, sillä siinä sanotaan, että taikinaa otetaan huolimattomasti pellille kahdella lusikalla. Juuri huithapelille sopivaa! 

Puolitin ohjeen määrät, sillä arvelin 30 pikkuleivän olevan meille liikaa, mutta laitan ohjeen kuten Vittorio on sen kirjaan kirjoittanut. Joskus voi käydä niin, että kun taikinaa pienentää, siitä tulee liian pieni ainesten sekoittua tarpeeksi, mutta tässä ohjeessa sitä ongelmaa ei ollut. Sain taikinasta 18 pikkuleipää. En ollut pariin vuoteen tarttunut tähän kauniiseen ruokakirjaan, mutta luulenpa, että tänä vuonna käytän sitä useammankin kerran. 

Brutti ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät 

• 2 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 1 sitruunan kuori raastettuna
• 200 g mantelijauhetta
• tomusokeria koristeluun

Vatkaa valkuaiset ja sokeri ja lisää mukaan mantelijauhe ja sitruunankuori. Jätä taikina asettumaan peitettynä, ohjeessa sanottiin 6-8 tunniksi, mutta että voi sen samantienkin leipoa ja paistaa. 

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Nostele kahdella sokerilla taikinanökösiä leivinpaperin päälle uunipellille. Nämä pikkuleivät eivät leviä uunissa, joten isoja välejä ei tarvita. Paista pikkuleipiä noin 30-35 minuuttia. Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien päälle tomusokeria. 

Sopivat hyvin espresson tai Vin Santon kanssa nautittavaksi. Huomasinpa, että tämä postaus sopii myös osaksi suurta keittokirjahaastetta, jota en ole jatkanut aikoihin! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 

Ensimmäinen Giron etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, joka oli tavallisuudesta poikkeava profiililtaan. Alkupuolella matkaa oli pieni ylämäki, mutta loppu olikin sitten jonkunlaista alamäkeä. Kokonaismittaa oli vain noin 15 km. Moni ajoi koko etapin maantiepyörällä, sillä alamäkivoittoinen reitti tuulisella säällä ei ole ihan paras ajettavaksi aika-ajopyörällä. 

Yksi ajajista jäi heti kättelyssä aikalimiitin taakse ja Miguel Angel Lopez kaatui ja loukkasi itsensä niin pahasti, että joutui jättämään kisan jo kesken. Nopein oli Filippo Ganna, aivan tuntematon ajaja minulle. Hänellä on siis huomenna rosapaita päällään. 

Talvipäivän perhepäivällinen

Kesällä 2017 Minna-ku ite tekee aloitti #suurikeittokirjahaasteen  ja minäkin olen ollut mukana. Tosin haaste oli kohdallani pitkään tauolla, en ollut oikeastaan edes muistanut sitä. Sattumalta huomasin myös toisen Minnan juuri aloittaneen oman haasteensa ja palasin itsekin sen pariin pitkästä aikaa. Tarvitsin aasialaishenkisen kalakeitto-ohjeen ja pienellä googlailulla osuin Peggyn keitto-ohjeeseen. Muistin, että minullahan on hänen kalaruokakirjansa, sieltähän sopiva ohje näppärästi löytyikin. 

Sovelsin ohjetta hieman, osaksi mieltymyssyistä, osaksi siksi, ettei minulla ollutkaan ihan kaikkia raaka-aineita. Tuoreen inkiväärin unohdin ostaa. Uskon kuitenkin, että hyvin Peggy-henkinen tästäkin keitosta tuli. Valmistin sen haudutuspadassa, sillä aloitin ruoanvalmistuksen jo aamiaisen jälkeen. Ruoka valmistui itsekseen ja oli heti syötävissä, kun nuorempi sukupolvi saapui. 

Kalakeitto viidelle Peggyn ohjetta mukaillen

• 500 g kirjolohta
• 200 g turskaa
• 0,5 l kasvislientä
• 2 tölkkiä kookosmaitoa
• oliiviöljyä
• pieni palanen fenkolia suikaleina
• 200 g valkokaalia suikaleina
• 3 porkkanaa tikuiksi leikattuina
• 1 pieni chili silppuna
• puolikas punaisesta suippopaprikasta suikaleina
• puolikas pienestä kesäkurpitsasta tikuiksi leikattuna
• 2 kaffirlimetinlehteä
• 1 rkl currytahnaa
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• suolaa ja pippuria
• 1 tl sokeria
• 1 limetin mehu
• 1 limetti lohkoina
• tuoretta korianteria

Peggyn ohje alkaa hyvin samaan tapaan kuin minunkin kokkailuistani suurin osa, eli sipulilla. Tänään jätin sipulin pois ja käytin sen tilalta pienen palan fenkolia. Silppusin sen ja kaalin ohuiksi suikaleiksi. Saman tein paprikalle ja chilille, kuoritut porkkanat ja kesäkurpitsan leikkasin ohuiksi tikuiksi. 

Leikkasin lohen ja turskan kuutioiksi ja laitoin ne vielä lautasella jääkaappiin odottamaan. Kuumensin kasvisliemen ja kaadoin sen haudutuspataan, jonka olin laittanut jo lämpenemään. Käytin pannulla oliiviöljyssä ensin kaali-ja fenkolisuikaleet, sitten porkkanat, kesäkurpitsan, paprikan ja chilin. Kumosin kaikki pataan kasvisliemeen. Sekoitin mukaan currytahnan, suolan, sokerin, jauhetun inkiväärin,  kaffirlimetin kuivatut lehdet ja hieman pippuria. Jätin padan hautumaan high-asetuksella muutamaksi tunniksi. Tähtäsin ruokaa noin kolmeksi iltapäivällä. 

Noin yhden aikaan lisäsin pataan kalakuutiot ja ensin yhden purkillisen kookosmaitoa. Koska halusin hieman enemmän lientä, lisäsin hieman vettä ja lopulta toisenkin purkin kookosmaitoa. Kala  kypsyi haudutuspadassa noin kolmessa vartissa, kun pata oli koko ajan high-asetuksella. Laitoin padan low-asetukselle loppuajaksi. 

Viimeistelin keiton limen mehulla ja tuoreella korianterilla. Keitto maistui ja lämmitti, kaikki hieman niiskuttivat pöydässä, chilin kevyt kuumotus tuntui kivasti. Olin hieman pelännyt, että chiliä tuli liikaa maistellessani keittoa valmistusvaiheessa. Kookosmaito pyöristi maun oikein sopivasti. 

Jälkiruokana meillä oli veriappelsiinipossetia. Se ei ehtinyt aivan täydellisesti hyytyä, mutta lusikoimme senkin kiltisti.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Tämä oli 27. aihepiirin postaus. En ollut aiemmin vielä kokeillut ohjeita Peggyn kirjasta, mutta sen pariin kyllä palaan vielä myöhemmin. Liitän postauksen myös Crock pot-välilehdelle, jossa ovat kaikki CampaKeittiön haudutuspataohjeet. 

Uutta (viiniä) ja vanhaa (kirjaa)

Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina olisi hyvä olla vapaapäivä ja seuraavakin mielellään, koska on Beaujolais Nouveau-päivä. Vieläkään tämä uudensadon viini ei ole muuttunut maailman parhaaksi viiniksi, mutta se tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna ei edes vapaapäivä piisannut, minulla alkoi oikein loma! Ei tosin ihan vain Beaujolais Nouveaun takia, vaan sattumalta.

Tänään oli myös sukulaisvierailun päivä, sen vuoksi söimme yhtä parhainta herkkua, jota tiedämme, blinejä. Tai kuten #suurikeittokirjahaasteen osa 26 sanoo, linnejä. Lienee joku vanhahtava suomennos. En ole pitkään aikaan tehnyt  mitään tuosta yhdestä keittokirjahyllyni ensimmäisistä hankinnoista. Sen nimi on VUOSISADAN KEITTOKIRJA ja se voisi kyllä olla ihan hyvin VIIME VUOSISADAN KEITTOKIRJA, se on painettu vuonna 1989 ja on käännös ruotsalaisesta ICA-kauppaketjun keittokirjasta. Muistelisin, että olen ihan itse ostanut sen, tuohon aikaan minulla oli varmaan vain Ruutukokki, eikä muita keittokirjoja. Tämä muhkea dynaamisen ruskea kirjamöhkäle oli silloisille taidoilleni lähes liikaa. Olen minä siitä jotain tehnyt kyllä, esimerkiksi blinien eli linnien kanssa samalla sivulla on amerikkalaisten pannukakkujen ohje ja niitä olen merkinnän mukaan tehnyt vuonna 2001. Kirjan esipuhe on hieman mahtipontinen ja ajan tuulien mukaan se koittaa ottaa mikroaaltouunin oikeaan ruoanvalmistukseen oivaksi välineeksi.

Olen yleensä tehnyt blinit sauvajyväsen neuvoin ja viimeksi tämän vuoden tammikuussa Sibelius keittiössämme-kirjan ohjeella. Nyt kokeilin tätä hieman aikansa eläneen keittokirjan ohjetta pikkuisen muunnellen. 

Blinit eli linnit

• 25 g tuoretta hiivaa
• 5 dl maitoa
• 1 tl suolaa
• 2 dl tattarijauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 25 g voita sulatettuna

Tässä taikinassa menee aikaa, kirjan ohjeen mukaan sitä pitää seisottaa tunnin verran, mutta minä annoin taikinan olla koko päivän tekeytymässä. 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva.
2. Lisää mukaan jauhot, suola ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi.
3. Jätä asettumaan ainakin tunniksi, mielellään useaksi.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sulata voi. Lisää valkuaiset ja sula voi taikinaan.
5. Kirkasta voita ja paista blinit pannulla kauniin värisiksi.

Meillä oli jemmassa kaksi pientä purkkia oikeaa kaviaaria ja äiti toi pohjoisesta muikunmätiä.  Muuten oli tarjolla sipuliherkkua, smetanaa, omenaviipaleita, aivan minimaalisia suolakurkkuja, kylmäsavulohta, viiriäisenmunia ja hunajaa. Taikina oli oikein toimiva ja blineistä tuli ilmavia, eikä tattarin maku ollut liian voimakas.

Emme olleet etukäteen ihan vakuuttuneita siitä miten hyvin uudensadon kevyt punaviini sopii blineille, mutta kyllähän se siihen taipui aivan mukavasti. Meillä oli avattuna kaikki kolme erilaista viiniä, suosikiksi taisi nousta ruotsalaisen alkoholiliikkeen näkemys aiheesta. Tänään kuitenkin viinin ominaisuuksia paljon tärkeämpää oli seura ja tulevien päivien etukäteisilakointi.

VUOSISADAN KEITTOKIRJA on kyllä vielä tavallaan ihan pätevä teos, vaikka se onkin ulkoasultaan vanhahtava ja harvat ruokakuvat ovat melko latteita ja epäinformatiivisia. Reseptiluetteloa selatessa kuitenkin huomaa, että kyllä sieltä monta ohjetta löytyy, jos tarve ilmenee. Tämä teos saa jäädä kirjahyllyyni vaikkapa muistuttamaan siitä, miten olen ruoanlaittajana kehittynyt ja myös siitä, että kylläpä aika rientää. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, jotka liittyvät tähän ku-ite-tekee-Minnan toissakesänä aloittamaan keittokirjahaasteeseen. Sieltä löytyy nyt jo 26 postausta tästä aiheesta, haaste on omalta osaltani vasta alussa, varmaan 150 pitäisi saada kasaan, että voisin sanoa haasteen tulleen valmiiksi. 

Halloumisalaatti mansikoilla ja vadelmilla

Anne 52 Weeks of Deliciousness-blogista oli tehnyt tosi houkuttelevaa mansikka-halloumisalaattia pari päivää sitten ja minun oli tarkoitus tehdä sitä eilen. Unohdin vain ostaa avokadoja, enkä viitsinyt enää kääntyä puolivälistä kauppaan uudelleen. Tänään saavuin yövuorosta kaupan kautta ja ostin avokadoja, kerrankin sopivan kypsiä. Se ilahdutti. Anne oli soveltanut Parhaita ruokahetkiä-kirjan ohjetta ja soveltamaan minäkin päädyin. Olin nimittäin käyttänyt kaikki loput sitrukset päivän sangriaan. 

Halloumisalaatti mansikoilla ja vadelmilla

• 1 paketti halloumia
• oliiviöljyä
• 3 avokadoa
• mansikoita
• vadelmia
• basilikaa

Kastike

• oliiviöljyä
• limoncelloa
• pippuria

Leikkaa halloumi viipaleiksi ja paista ne pannulla tilkassa oliiviöljyä. Puolita avokadot, irrota kivet ja leikkaa toivonmukaan sopivan kypsä vihreä sisus viipaleiksi. Puolita mansikat ja varaa runsaasti basilikan lehtiä. Sekoita mansikat, vadelmat ja avokadoviipaleet kevyesti ja lisää mukaan paistetut halloumipalat ja basilika. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lurittele salaatin päälle. 

Limoncello paikkasi sitruuna- tai limenmehua ihan hyvin, jätin alkuperäisohjeen hunajan pois. Pidimme tästä kesäisestä salaatista oikein paljon, kerrankin tein sopivan annoksen kahdelle, jaksoimme helteestä huolimatta kaiken. 

Nyt tätä naputellessani huomaan, että tästähän tuli samalla yksi osa #suurikeittokirjahaastetta, sillä tuossa olohuoneen pöydällä kirjapinossa on juuri tämä samainen Parhaita ruokahetkiä-kirja! Sain sen Sillä Sipulin väeltä tuliaisiksi, kun he kävivät meillä viime kuussa. En ollut vielä tutustunut kirjaan paremmin, mutta tämän ohjeen perusteella teen sen mitä pikimmiten. Tämä on Ku-ite-tekee-Minnan viime kesänä aloittaman keittokirjahaasteen 25. osa minun osaltani ja vielä on varmaan 100 kirjaa kahlaamatta. Onneksi haasteella ei ole takarajaa. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 

Kaikkien keittiöpeikkojen äiti – juustokohokas

Tämän päivän postaus täyttää kolme eri tarkoitusta. Söimme ranskalaista ruokaa Tour de Francen merkeissä, tein sen #suurikeittokirjahaasteen mukaan ja se oli vielä keittiöpeikkokin. Jonkun aikaa tauolla ollut #suurikeittokirjahaaste jatkui Michel Rouxin kirjalla Muna. Olen tehnyt jo saman kirjoittajan kirjasta Piirakka yhden ohjeen. Tätä ei nyt voi kirjoittaa mitenkään, ettei lapsekkaita hihityttäisi (esim. Otin Munan esille ja etsin ohjetta, tai  Tartuin Munaan toiveikkaana) mutta tarvitsin siis ohjeen juustokohokasta varten ja Munasta se paras löytyi. #suurikeittokirjahaaste on Ku ite tekee-Minna viime kesänä aloittama haaste, jossa osallistuja koittaa kahlata keittokirjahyllyään läpi ja kokata joka kirjasta ainakin kerran. Minulla tämä on 24. haasteen osa. 

Olen tehnyt kerran mansikkakohokasta ja pari kertaa suklaakohokasta, mutta juustoinen versio on ollut aikomuksena jo vuosia. Nyt kun keittiössä on uusi uuni, ei ollut mitään tekosyytä esitettäväksi, ellei sitten helle olisi kelvannut sellaiseksi. Pienensin Munan neljän kohokkaan ohjetta puolella, mutta sittenkin se olisi riittänyt ainakin neljään annokseen. Laitan tähän ohjeen suunnilleen sellaisena kuin sen tein. 

Juustokohokas neljälle

• hieman voita annosvuokien voiteluun
• parmesania vuokien "jauhottamiseen"
• 3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 10 g voita
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 1,25 dl maitoa
• 100 g juustoraastetta (käytin cheddaria ja parmesania)
• pippuria ja suolaa

Voitele ensin annosvuoat, sellaiset pienet suorareunaiset kupit, noin 2 dl vetoiset ja ripottele niihin raastettua parmesania. Pyyhi vuokien reunat puhtaiksi, jotta kohokasmassa pääsee nousemaan reunaa pitkin kohotessaan. Laitan vuoat jääkaappiin odottamaan etenkin, jos on niin lämmin sää kuin heinäkuussa 2018. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota esille isompi uunivuoka, mihin annosvuoat hyvin mahtuvat. Laita valmiiksi vesi kattilaan tai keittimeen, tarvitset kiehuvan kuumaa vettä suureen vuokaan vesihauteeksi kohokkaiden paistamisvaiheessa. 

Erottele kananmunien keltuaiset valkuaisista. Laita valkuaiset ja pieni ripaus suolaa puhtaaseen kulhoon (kuka nyt likaiseen laittaisikaan?) ja jätä odottamaan. Raasta muutkin käyttämäsi juustot. Sulata pikkukattilassa iso nokare voita ja sekoita vehnäjauhot sulaan voihin. Kypsennä seosta pari minuuttia koko ajan sekoittaen, varo suurusteen palamista. Lisää mukaan maito ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla. Kypsennä noin pari minuuttia, kattilaan muodostuu suurustunut kastikepohja. 

Kaavi seos kulhoon ja sekoita mukaan keltuaiset. Jätä seos jäähtymään siksi aikaa, että vatkaat valkuaiset tanakaksi vaahdoksi. Yhdistä kolmasosa valkuaismassasta kastikepohjaan kiertävin liikkein. Kun seos on tasaista, lisää loputkin valkuaiset ja juustoraasteet, sekoita mahdollisimman vähän. Lusikoi kohokastaikinaa annoskuppeihin niin paljon, että sitä on aivan kuppien reunoille asti, muttei niin, että reunat sotkeuvat. Näin kohokas pääsee nousemaan uunissa.

Nosta annoskupit uunivuokaan ja kaada vuokaan varovasti kiehuvaa vettä annoskuppien reunojen puoliväliin asti. Siirrä uunivuoka varovasti uuniin ja laita ajastimeen ensin viisi minuuttia. Seuraa koko ajan paistumista. Älä avaa luukkua paistumisen aikana ja etenkin varo paukauttamasta uunin luukkua kiinni. Minun kohokkaitteni paistumiseen meni kaikkiaan noin 15 minuuttia, mikä oli huomattavasti enemmän kuin Muna-kirjan ohjeessa. Kohokkaiden reunat nousivat hieman epätasaisesti, mutta riittävästi kuitenkin. Kun pinta on kauniin ruskea, nosta vuoka varovasti uunista. Nosta annoskupit tarjoilulautasille varovasti pihdeillä tai pyyhkeellä suojatuin käsin. Varo kopauttamasta annoskuppia lautaselle. 

Kohokas pitää tarjota samantien. Meillä kohokkaat eivät kyllä lässähtäneet mitenkään, vaan rakenne pysyi mukavasti kuohkeana. Juustokohokas oli mitä maistuvin alkuruoka. Annoskoko oli juuri sopiva eikä kohokas ollut tarttunut vuokiin lainkaan. Erittäin hyvä keittiöpeikko-onnistuminen. Vielä voisi säätää juustojen kanssa, joku voimakkaampikin sopisi. Ei sentään ulkojuusto-osastoa. Seuraava kerta menee varmaan totaalisesti pieleen! Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot- ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille. 

Tour de Francen 17. etappi oli erikoisen lyhyt, vain 65 km  mittainen. Heti startin jälkeen reitti vei brutaaliin nousuun. Eilen kaiteen yli lentänyt Philip Gilbert ei jatkanut kisaa enää, sen verran hän itseään loukkasi tapahtumassa. Nyt oli sellainen etappi, joka oli keitetty kokoon. Kahdessa ja puolessa tunnissa käytiin läpi kaikki tunnetilat ja voittajaksi ajoi minun suosikkini Nairo Quintana. Chris Froome ei enää ole tässä kisassa tallin ykkönen vaan, SKY varmaankin ajaa Geraint Thomasille. Hillitsen iloani siitä. Tom Dumoulin nousi kokonaiskilpailussa toiseksi. Nairo on sijalla 5. Ai että oli mukavaa, että Touriin tuli vähän eloa. 

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Kuvan ginuine ei liity tapahtumiin.

Minä en ole tehnyt ikinä yhtään Batman-kakkua tai sellaista mistä törröttää Veikka Gustafsson-nukke. En sen puoleen ole järjestänyt koskaan varsinaisia teemasynttäreitäkään. Eivät ne onneksi olleet muotiakaan, kun poikaset olivat pieniä. Ostin monta pussia sipsejä ja tein avuttoman näköisen kakun. Hodarit olivat kova sana ja pienet karkkipussit, joita pikkupojat saattoivat piilottaa taskuihinsa ja viedä kotiin, kumpiakin. Juhlien jälkeen kaikki kulhot ja tarjottimet olivat tyhjät. Siitä päättelin, että synttärit olivat riittävän elämykselliset. Tosin siivotessa sipsejä ja niitä kierteisiä suikeronaksuja löytyi vielä pieni kompostikupillinen joka huoneesta, jonka ovea ei oltu suljettu tiukasti. Oi niitä aikoja. 

Vaikka poikien lapsuusvuodet ovat jo takana, olen silti tehnyt aina syntymäpäiväkakun. Paitsi kaksi vuotta sitten, kun olin caminolla ja tänä vuonna, kun olin matkalla esikoisen synttärinä. Sitä en muista enää miten heidän armeija-aikanaan tein. Mutta vannon, etten vienyt/lähettänyt kakkua Kajaaniin. Tänä vuonna synttärikakun aika on huomenna, pari viikkoa myöhässä. 

Jatkan samalla #suurikeittokirjahaaste-projektia, joka tulee pian vuoden ikään. Ku ite tekee-Minna aloitti haasteen viime kesänä ja tarkoitus on kokata ilman ajallista takarajaa jokaisesta omistamastaan keittokirjasta ainakin yhden ohjeen mukaan. Minulla haaste on minuksi hyvällä mallilla, tämä on haasteen 23. osuus. Tällä kertaa otin ohjeen kirjasta Ruokatorstai leipoo. Minulle tuli mieleen, että taisin saada tämän arvostelukappaleena aika kauan sitten, enkä tullut kirjoittaneeksi siitä mitään. Hyi minua. 

Otin kirjasta aivan perusohjeen täytekakkupohjaan. Samanlaisia olen tehnyt ennenkin, mutta hyvä kakkupohjaohje on aina paikallaan.

Kuuden munan kakkupohja

• 6 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 1 dl perunajauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua vaniljaa (oma lisäykseni)

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 25 senttinen kakkuvuoka. Minä käytin neliskanttista irtopohjavuokaa, johon viritin leivinpaperin. Vuoka on tosi hyvä, sillä saa tehtyä hyydytettävät kakut myös. Leivinpaperin saa pysymään kaukalon muotoisena, kun kiinnittää kulmat paperiliittimillä. Niillä ei nykyään ole oikein paljon muuta käyttöä, kun kaikenlaisten paperien tarve on vähentynyt niin paljon, mutta purkillinen liittimiä voi olla keittiön laatikossa tätä tärkeää käyttöä varten. Voi uudelleenkäyttääkin, eivät ne mene uunissa miksikään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi ja lisään vaahtoon siivilöidyt jauhot, leivinajauhe ja vanilja. Sekoita vain sen verran, ettei taikinassa ole jauhopaakkuja. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla siinä kolmen vartin tietämillä. Jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Mikäli taikinaa tarttuu tikkuun, paista vähän lisää ja kokeile taas. 

Jäähdytä kypsää kakkua jonkun aikaa, minkä nyt maltat ennen kuin kumoat sen. Tästä tulee hyvin kolme kerrosta ja sitten vain pitää miettiä mitä moussea taikka parempaa panaania laitetaan väleihin ja miten koristellaan. Oikeasti en tee moussea, eikä esikoisen kakussa missään nimessä saa olla banaania. Enköhän minä huomenna jotain keksi. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

Se saatoin olla minä, joka painoi kakun pintaan reiän sormellaan....

Ruokatorstai leipoo-kirjasta sen verran vielä, että se on todella pätevän oloinen kirja. Mutta niinhän Hesarin Ruokatorstain ohjeet yleensä ovat. Kuvat ovat kauniita, eikä kirja ole liian laaja. Ei ole kymmentä eri kakkupohjaohjetta, löytyy kirjan julkaisun aikaan trendikkäitä kakkuja, kuten red velvet ja muutenkin kirja on sellainen, että siihen tulen tarttumaan myöhemminkin, enkä asettaakseni sitä kierrätyspinoon. 

Kylmää ja kuumaa

Leivoin eräänä pakkaspäivänä tällaisen kakun, siitä tuli kylmä ja kaunis, ohje on yksinkertainen. Sommittelin juuri vielä elossa olevia tulppaaneja kakkuvuokaan ja kaadoin päälle vettä. Paistoin  kakkua ulkona pakkasessa niin kauan, että se jäätyi. Kumosin vuoan tiskialtaaseen ja annoin hetken aikaa asettua, pian saatoin nostaa kakkuvuoan pois. Todellisuudessa kaadoin päälle hieman kuumaa vettä, jolloin vuoka irtosi ja kakku kalahti altaan pohjalle. Tätä kakkua ei voi syödä, mutta sen keskelle voi laittaa kynttilän ja saa ulos portinpieleen kauniin jäälyhdyn. Jos sattuu olemaan tulossa suojasää, lyhty on erilainen joka päivä, kunnes se sulaa  ja lopuksi vettyneet kukat voi nostaa kompostiin. Meillä lyhty on takametsän kiven päällä, siellä eivät kukanvarret haittaa ketään, vaikka unohtuisivat sinnekin.

Eilen leivoin myös tähdenlentopiirakan, joka täytti montakin tarvetta. Sillä täytti vatsan Paris-Nizza- ja Tirreno-Adriatico-kisoja katsoessa ja loput syömme töissä lounaana. Samalla tulin jatkaneeksi viime viikot hieman taka-alalla ollutta haastetta. Nyt jatkui taas #suurikeittokirjahaaste, jonka Minna-kuitetekee aloitti viime kesänä. Tarkoitus on tehdä ruokaa ainakin yhden ohjeen mukaan jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Siinä sitä on sarkaa, onneksi haasteella ei ole takarajaa. 

Tähdenlentopiirakan pohjan ohjeen otin Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Minulla on ollut se jo vuosikausia ja näytti siltä, että ainakin vuonna 2011 olen valmistanut piirakkapohjan kirjan ohjeen mukaan. Sivu oli hieman jauhoinen siltä kohdalta ja olen laittanut sinne muutaman merkinnän ihan kynälläkin. Kirjassa on laajalti ohjeita erilaisiin leipomuksiin ja sitä selatessa tulee tunne, että jätänpä erilaiset ostotaikinat kauppaan. Ainakin siihen asti, että taas kerran on kiire tai laiskuus. Mutta vaikeaa piirakkataikinan tekeminen ei ole, eikä se vielä paljon aikaakaan.  

Tähdenlentopiirakka

Pohja

• 250 g vehnäjauhoja
• 150 g voita
• 1 kananmuna
• 1 tl suolaa (jätin pois, käytin saarenmaalaista runsassuolaista voita)
• pieni hippu sokeria
• 1 rkl kylmää maitoa

Jauhot mitataan kulhoon ja mukaan lisätään kylmä, kuutioiksi leikattu voi, kananmuna, suola ja sokeri. Seosta aletaan työstää sormenpäillä niin, että hierotaan voinokareisiin jauhoja tai toisinpäin, kuinka vaan. Aluksi tuntuu, ettei tästä tule yhtään mitään, mutta kyllä se voi alkaa sieltä antautua jauhoille tai toisinpäin. Tarkoitus on saada aikaan hiekanmurua muistuttava rakenne. Homma on myös tarkoitus tehdä melko nopeasti, ettei voi lämpene liikaa, vaan jää hienoisiksi voiliuskeiksi jauhoihin. Tällä saavutetaan lehtevyyttä ja mehevyyttä taikinaan. Kun muruseos on saatu aikaan, lisätään mukaan tilkka kylmää maitoa ja uskomattoman pieni määrä auttaakin siihen, että massasta saa kaksin käsin muotoiltua kiinteän taikinan. Sitä työstetään muutaman kerran keskeltä reunoille päin, jolloin rakenteesta tulee yhtenäinen taikina. Se taputellaan pyöreäksi palloksi, kääritään kelmuun ja laitetaan kylmään ainakin puoleksi tunniksi. Tiiviiseen rasiaan pakattuna taikina säilyy viikonkin kylmässä ja on myös hyvin pakastettavissa. 

Uuni kuumennetaan 180 asteeseen ja levännyt taikina otetaan jääkaapista ja joko kaulitaan käytettävän vuoan muotoiseksi tai taputtellaan sormin vuokaan suoraan. Minä käytin noin 20 senttistä, korkeareunausta lasivuokaa. Taikina riittää oikein hyvin myös reunoille. Myös irtopohjavuoka sopii hyvin. Pohjaan pistellään muutama reikä haarukalla tai kalapiikillä ja laitetaan pohjan päälle leivinpaperista leikattu vuoan muotoinen, mutta hieman suurempi palanen. Pohjan päälle kaadetaan piirakkapainoja ja levittellään ne tasaisesti, niiden tarkoitus on estää pohjan nouseminen keskeltä esipaistamisen aikana, samoin reunojen valumisen minimointi. Jos sinulla ei ole varsinaisia keraamisia piirakkapainoja, tähän tarkoitukseen käyvät hyvin kuivat herneet tai riisi. Niitä voi pitää purkillisen ihan tätä käyttöä varten aina saatavilla. Leivinpaperi estää niiden rasvoittumisen ja jäähdyttyään ne voi kaataa takaisin purkkiin myöhempää uutta käyttöä varten. 

Pohjaa esipaistetaan ensin painojen kanssa 15 minuuttia. Vuoka nostetaan pois uunista ja painot siirretään pois varovasti paperin reunoista nostaen ja jätetään jäähtymään. Jos piirakkapohjan keskusta on kohonnut uunissa, sitä voi varovasti painaa joustavalla lastalla tai nuolijalla. Pohjan paistamista jatketaan ilman painoja vielä viisi minuuttia. Pohja otetaan pois uunista ja lämpöä lisätään 200 asteeseen.

Täyte

• muutama suikale entrecôtejämiä perjantain päivälliseltä
• muutama perunanpuolikas kuutioiksi leikattuina samalta aterialta
• 6 kirsikkatomaattia halkaistuna
• puolikas punasipuli
• 1 kevätsipuli
• 6 vartta broccoliinia
• 2,5 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• paljon raastettua parmesaania
• suolaa ja pippuria

Kun pohja on paistumassa, valmistellaan täytteet. Tähän käyvät erilaiset tähdenlennot, mitä sattuu olemaankaan kaapissa. Voi käyttää kinkkukuutioita, erilaisia kasviksia, juustoja ja mausteita aivan oman mielen mukaan. Minulla oli perjantain päivälliseltä muutama suikale entrecôteta ja perunapuolikkaita, leikkelin ne pienemmiksi paloiksi. Samoin halkaisin muutamia todella pehmeiksi ehtineitä kirsikkatomaatteja ja silppusin aamiaiselta jääneen punasipulin puolikkaan ja yhden kevätsipulin. Broccoliineista siivosin pois puisevammat varret ja jätin kukinnot odottamaan. Sekoitin yhteen kananmunat ja kerman, raastoin mukaan parmesaania ja maustoin tasaiseksi vispilöimäni massan suolalla ja pippurilla. 

Pohjan esipaistamisen ja hetkellisen jäähtymisen jälkeen kaikki täytteet ripotellaan pohjan päälle mahdollisimman tasaisesti ja kerma-kananmunaseos kaadetaan pinnalle. Pinnalle voi vielä raastaa lisää parmesaania ja piirakka nostetaan uuniin paistumaan 200 asteeseen noin 40 minuutiksi. Loppupuolella piirakka kannattaa peittää leivinpaperilla, jos pinta alkaa näyttää liian ruskettuneelta, mutta kerma-kananmunaseos ei ole vielä hyytynyt. 

Tämän piirakan on viisainta antaa jäähtyä melkein huoneenlämpöön ennen leikkaamista, täyte ehtii vetäytyä sopivasti. Emmehän me malttaneet, joten täyte oli hieman kosteaa vielä syödessämme, mutta maku oli mitä parhain. Sinne menivät niin pihvipalat, perunat kuin käyttöä kiljuvat kasviksetkin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot- ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille.

Sibelius keittiössämme – vuotuiset blinit

Minna ku ite tekee-blogista aloitti viime kesäkuussa #suurikeittokirjahaaste-nimisen aktivointihankkeen, jossa osallistujat pyrkivät tekemään ainakin yhden ruokalajin jokaisesta omistamastaan keittokirjasta. Minä otin urakan omakseni juuri sen rentouden innostamana. Haasteella ei ole takarajaa ja muutenkin voi tehdä just niin kuin itse tykkää. Olen saanut listalleni tätä ennen jo 20 keittokirjaa, mutta jäljellä lienee vielä ainakin sata, ellei enemmänkin. 

Tällä kertaa päivällinen menee sekä #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, että tunnisteen revisited alle. Kyseessä on yksi niistä ruokalajeista, joita tulee tehtyä kerran vuodessa, korkeintaan kaksi. Muita tällaisia ovat esimerkiksi kaalikääryleet, taatelikakku tai paella. Nyt olivat vuorossa vuotuiset blinit. Olen aikaisemmin tehnyt niitä joko sauvajyväsen tai luimupupulan ohjeilla, mutta tällä kertaa otin ohjeen keittokirjahaastetta edistääkseni Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Kirja tuli minulle tutuksi erään päivällisen seurauksena ja hankimme kirjan itsellemmekin. 

Bliniohje oli mukavan simppeli, muutenkin kirjan ohjeet ovat siinä mielessä hienoja, ettei niissä ole liian vanhahtavaa sanastoa, eikä sellaisia raaka-aineita, joita olisi vaikea saada. Olisin voinut älytä puolittaa ohjeen, mutta laitan sen tähän sellaisena kuin se mielenkiintoisia tarinoita sisältävässä monipuolisessa kirjassa on. Ohjeesta luvataan tulevan 10-15 bliniä riippuen siitä minkä kokoisia tahtoo tehdä. Minä tein aika pieniä ja paistoin kaikkiaan 14 noin 6 cm halkaisijaltaan olevaa bliniä ja säilöin noin 2,5 dl taikinaa vielä jääkaappiinkin. Blinit ovat todella täyttävää syötävää. 

Blinit niin kuin Jean Sibelius tahtoi ne lautaselleen

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl tattarijauhoja
• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 20 g hiivaa
• 1 rkl voisulaa (no eihän se riitä, laitoin noin 50 g)
• 1 tl suolaa
• (kirkastettua) voita paistamiseen

Blinitaikina kannattaa laittaa alulle syömistä edeltävänä päivänä tai viimeistään sen aamuna. Minä tein taikinan tekeytymään heti, kun tulin aamulla yövuorosta kotiin. Minulla ei ollut tuoretta hiivaa, joten käytin sen sijaan noin 6 g kuivahiivaa. 

Lämmitin puolet maidosta (2,5 dl) ja sekoitin maitoon jauhot, hiivan, suolan, sulan voin ja erotellut keltuaiset. Valkuaiset laitoin kupposessa jääkaappiin odottamaan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin sen pöydälle odottamaan iltapäivää. 

Noin 6 tunnin kuluttua jatkoin taikinahommia. Kuumensin lopun maidon (2,5 dl) melkein kiehuvaksi ja vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Yhdistin molemmat taikinaan ja sekoitin sen tasaiseksi. Kirkastin noin 50 g voita. Antti teki kaikki tilpehöörit valmiiksi ja minä aloin paistohommiin. Kannattaa verhota itsensä isolla esiliinalla, etenkin jo päällä on lempparipaita. 

Kuumensin kaasuliekin päällä seitsemänkoloista Opan pannua, jossa viime keväänä paistoin ensimmäisen kerran blinejä. Sillä niitä tulee nopeaa tahtia ja pienet blinit ovat kivoja, niitä tuntuu jaksavan enemmän kuin suurempia. Lisäsin jokaiseen koloon teelusikallisen kirkastettua voita ja nostin pienen kauhallisen sakeaa blinitaikinaa paistumaan. Pienensin liekkiä pannun alla, etteivät blinit palaisi pohjastaan, kun keskellä oli vielä raakaa taikinaa. Kun yläpintaan alkoi tulla pieniä ilmakuplia ja pinta hyytyä, käänsin blinit ja paistoin toista puolta vielä minuutin, puolitoista. Valmiit blinit nostin peltilautaselle ja luritin niille vielä hieman kirkastettua voita, sillä sitä ei tule säästellä. Lopetin paistamisen kahteen pannulliseen, sillä jopa minä ymmärsin, ettemme jaksa ihan mahdottomia määriä. 

Blinien tilpehöörit

• 50 g kaviaaria
• 50 g kirjolohen mätiä
• marinoitua punasipulia
• punasipulia silppuna
• virolaisia maustekurkkuja
• smetanaa
• omenaa
• keitettyjä viiriäisenmunia 

Olemme ostaneet oikeaa kaviaaria muutaman kerran Tallinnasta, mutta parilla edellisellä reissulla sitä ei olekaan ollut tutuissa kaupoissa. Tämän kertaisella talvireissulla sitä löytyi sekä Solaris-kauppakeskuksen hienosta ruokakaupasta, että sataman lähellä olevasta uudistetusta Rimistä. Kummassakin kaupassa kaviaari oli pakattu hälytinlaatikkoon. Rimissä oli hämmästyttävä kaviaaritarjous, saimme purkin puoleen hintaan, jolloin 50 g purkki maksoi "vain" noin 25 euroa. Päiväystäkin oli vielä puoli vuotta jäljellä, joten mikään epätoivontarjous se ei ollut. Tänään avasimme toisen ostamistamme purkeista, toisen säästämme jollekin toiselle päivälliselle, ehkä kun on vieraita (mieluummin tuttuja) käymässä, että useampi saa nauttia tästä herkusta. 

Muuten meillä oli tavallisia lisäkkeitä erittäin hyvin onnistuneille, tattarisille ja voita tihkuville blineille. Minä jaksoin syödä kolme bliniä, Antti taisi syödä viisi tai kuusi. Loput pakkasin jääkaappiin, katsomme viitsiikö niitä syödä vielä huomenna aamiaisella. Lisäkkeet menivät kivasti, kirjolohen mätiä jäi hieman ja marinoitua sipulia tein alunalkaenkin kolmesta sipulista ja vakuumimarinoinnin jälkeen siirsin sipuliherkun tiiviskantiseen lasipurkkiin tulevien aterioiden lisäkkeeksi. 

Päivällisen juoma viileni jäälyhdyssä, ennen kuin oli aika sytyttää kynttilä lyhtyyn illan pimennyttyä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme. Pidin kovasti tästä haasteosuudesta ja tulen tekemään muitakin ruokia Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjasta. 

Nigella neuvoo – roosa pasta

Matkamuisteloiden väliin mahtunee yksi ruokaohje, samalla edistän viime kesänä Minnan aloittamaa keittokirjahaastetta. Sen teemana on tehdä ruokaa ainakin kerran jokaisesta omistamastani keittokirjasta ja tässähän sitä sarkaa piisaa, kirjoja on kokonainen kirjahyllyllinen ja sen lisäksi pinoja siellä täällä. 

Tällä kertaa kokkasin pastaa Nigellissima-kirjasta, joka on tietysti Nigella Lawsonin italialaiseen ruokaan keskittyvä kirja muutaman vuoden takaa. Se on siitä harvinainen kirja, että olen kokannut siitä aikaisemminkin, tarvitsenhan joka toukokuu paljon italialaisia ruokaohjeita Giron aikaan. Tätä kyseistä rapupastaa en ollut tehnyt aikaisemmin. Ei siitä ihan roosaa tullut, mutta hyvää siitä tuli. En tietenkään tehnyt ihan kuten kirjan ohjeessa oli, mutta melkein.

Roosa rapupasta kahdelle

• 1 valkosipulinkynsi
• 1 rkl oliiviöljyä
• muutama chilihiutale
• 2 rkl vermuttia (ei ollut, käytin madeiraa)
• 100 g katkarapuja 
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 2 rkl mascarponea
• 2 rkl maitoa
• suolaa ja pippuria
• 250 g pastaa
• suolaa keittovedessä
• parmesania

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja suolaa se tymäkästi. Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukainen aika.  Sekoita tomaattipyre, maito ja mascarpone tasaiseksi seokseksi astiassa ja jätä odottamaan. Pastan kypsyessä kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja laita silputtu valkosipulinkynsi pannulle kihisemään yhdessä chilihiutaleiden kanssa. Lisää pannulle vermutti, tai joku muu alkoholi, minä käytin madeiraa. Anna seoksen kiehua hetkinen ja lisää mukaan ravut. Jos ne ovat raakoja, anna niiden viihtyä pannulla juuri sen aikaa, että ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Minulla oli kypsiä pakasterapuja, joten olin sulattanut ne valmiiksi ja kuivannut niitä hieman paperilla. Kypsät ravut eivät tarvitse kuin hetken pannulla, että ne kuumenevat. Sekoita mukaan tomaatti-marcarponeseos ja pyöräyttele nuolijalla kastike tasaiseksi. Kaada pannulle kypsä, valutettu pasta, sekoita ja raasta päälle parmesania, jos kehtaat. Minulla on vielä pieni pala parmesania jäljellä ja käytän sen tietysti pois, mutten osta toistaiseksi uutta palikkaa. 

Tämä oli kyllä jänskä ruoka. En tiedä minkä eron vermutti olisi tehnyt, mutta madeira maistui hienosti, muttei liikaa. Mascarpone pehmensi makua mukavasti ja toi ruokaan kiinnostavan vivahteen, jollaista en ollut tehnyt kotioloissa aikaisemmin. Olen varmaankin syönyt tämän tapaista pastaa joskus ravintolassa ja tuli heti mieleeni, että kyllä sitä vodkapastaakin pitää kokeilla. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Nigellissima-kirja ei päädy kierrätyspinoon, pidän siitä kovasti ja varmaankin teen toukokuussa siitä taas jonkun ruoan. Nigella ohjeet ovat aina mukavan rentoja, niitä voi huoletta soveltaa ja muutella, sillä ne eivät alunalkaenkaan ole monimutkaisia tai puritaanisia. Ne ovat useimmiten helppoja ja nopeita ja ihan aina maistuvia. 

Appelsiiniarominen crème brûlée

Minun oli eilen tarkoitus tehdä crema catalana jälkiruoaksi, mutta meillä ei ollut siihen sopivaa maitoa. Niinpä tein jälkkärin kuten crème brûléen kermasta, mutta maustoin sen appelsiinin kuorella. Laitoin jälkiruoat tekeille jo aamupäivän puolella, vanukkaat valmistuivat haudutuspadassa. Juuri kaksi pientä espanjalaista saviastiaa mahtui suurempaan pataan. Otin ohjeen River Cottage every day-kirjasta, joten sain myös yhden osan lisää #suurikeittokirjahaasteeseenkin. Kirjan ohje oli kuudelle, pienensin sen kolmasosaan, sillä meitä oli päivällisellä vain kaksi. 

Appelsiiniarominen crème brûlée

• 2 kananmunan keltuaista
• 35 g sokeria
• 2 dl kermaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 pienen appelsiinin kuori raastettuna
• hieman sokeria pinnalle

Erotin keltuaiset ja vatkasin ne sokerin kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Kuumensin kerman ja sekoitin siihen valniljan ja appelsiininkuoren. Siivilöin hieman jäähtyneen kerman, siivilään jäi sitruunankuoriraaste. Sekoitin lämpimän kerman keltuaisvaahtoon ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Jaoin seoksen savivuokiin, jotka nostin haudutuspadan pohjalle. Kaadoin niiden väleistä varovasti pataan kiehuvaa vettä kannulla ja laitoin padan hihg-asetuksella kypsentämään vanukkaita. Noin neljän tunnin kuluttua vanukkaat olivat kypsiä, hieman tutisevia vielä. Nostin ne peitettyinä ulos jäähtymään ja illalla jälkiruoka-aikaan ripotin hyytyneiden vanukkaiden päälle sokeria. 

Kuumensin tähän tarkoitukseen tehdyn raudan ja painoin kuuman raudan sokerin pinnalle. Rauta sulatti sokerin ja teki vanukkaiden pinnalle mukavan amelie-kuoren. Appelsiini maistui hienosti tässä pienessä jälkiruoassa, jonka nautimme espresson kanssa. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki ku ite tekee-Minnan kesällä aloittamaan haasteeseen liittyvät postaukseni. Samoin lisään postauksen Crock pot-välilehdelle.

Kaksoisosuma – hirviwallenberg

Sain ostaa hirvenlihaa viime viikolla työkaverin kautta ja laitoin lihat heti pakastimeen ajatuksena kokata niistä joskus jotain. Tänään kävi mielessä, että miksei tänään ja hain yhden pussin hirvijauhelihaa sulamaan. Ajatuksena oli ensin tehdä lihapullia, mutta sain sitten laahattua itseni keittokirjahyllylleni mielessäni joku ohje aiheeseen. Minulla on valtavasti keittokirjoja, joista noin 3/4 on englanninkielisiä tai käsittelevät aivan muuta kuin pohjoismaista kokkausta. Suomenkieliset kirjani ovat joko niin vanhoja, ettei kansikaan enää houkuttele niitä avaamaan tai sitten aihepiireiltään kaukana riistakokkaamisesta. Selasin kirjoja ja kaikki löytämäni lihapullaohjeet olivat niin tylsiä, etten niistä innostunut. Olin ottanut varasuunnitelmaksi Arjen luxus-kirjan hirviwallenbergin. 

Sitten otin hyllystä kirjan nimeltä Liha – kaikki lihasta laitumelta lautaselle. En ole siitäkään kokannut koskaan mitään, mutta luin sen kyllä ilmestymisen aikaan kannesta kanteen. Kirjasta löytyi niinikään wallenberg-ohje. Olin hieman ihmeissäni, että enkö minä tämän lukenut juuri. Ja luinhan minä, se oli sanasta sanaan sama ohje, kuin Arjen luxus-kirjassa, onhan kirjoilla yhdistävänä tekijänä Risto Mikkola. Tässä kirjassa hän kirjoittanut reseptit ja toteuttanut ne. Suurensin ohjetta hieman jauhelihamääräni mukaan. 

Hirviwallenberg

• 800 g hirven jauhelihaa
• 3 kananmuna keltuaista
• 3,3 dl purkki kermaa
• tuoretta rosmariinia silputtuna
• suolaa ja pippuria
• muskottipähkinää
• voita ja öljyä paistamiseen
• leipäraastetta

Wallenberg pitää tehdä kylmistä aineksista, joten heti kun jauheliha oli luopunut jäisestä olomuodostaan, mutta oli vielä kylmää, laitoin sen yleiskoneen kulhoon. Erottelin sinne keltuaiset, ripotin suolaa ja pippuria ja raastoin muskottipähkinää. Silppusin oksallisen rosmariinin lehtiä ja sekoitin nekin mukaan. Vaivasin seosta leveällä kakkuvatkaimella ja kun seos on oli tasainen, kaadoin kylmän kerman mukaan nauhana vatkaimen pyöriessä koko ajan. Paistoin tasaisesta ilmavasta massasta koepalan, jossa oli mukavasti makua. Laitoin taikinan kulhossaan peitettynä jääkaappiin, jossa se saisi olla useammman tunnin.

keltajuuria ja ruusukaalia lisäkkeiksi

Minulla ei ollut nyt mitään vaaleaa leipää talossa, joten käytin muissa wallenberg-ohjeissa mainittua pankomurua. Minulla oli oikein karkeaa murua, jota hieman litistelin pienemmäksi muruksi. Kun oli aika paistaa pihvit, kuumensin uunin 170 asteeseen ja laitoin laakealle lautaselle runsaasti pankomurua. Laitoin pannulle valmiiksi sulamaan ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä. Otin kostein käsin pihvitaikinasta möykyn, jota taputtelin hieman pihvin muotoon. Nostelin muruja pihvin joka puolelle ja nostin pihvin paistumaan samantien pannulle. Tein nopeasti pari muuta pihvia, pannulleni  mahtui vai kolme yhtä aikaa. Tästä taikinasta tuli kaikkiaan 11 pihviä. Kun olin paistanut ne molemmin puolin kauniin värisiksi, nostin ne uunivuoassa loppukypsymään kymmeneksi minuutiksi. Sillä välin tein valmiiksi perunamuusin. Tarjolla oli myös kevyesti paistettuja ruusukaalin puolikkaita, keltajuurta ja jäisiä karpaloita.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme.