sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Marjasatoa ja liekitettyä ananasta


Marjasato pihamme pensaissa alkaa kypsyä, saimme tänään jo kerättyä osan viinimarjoista ja karviaisetkin ovat lähes kypsiä, tänä vuonna ne ovat tavallista isompia ja mehukkaampia. Jonkunlaisia marjapiirakoita voisi tässä alkaa suunnitella. Viinimarjoja keittelimme pari maijallista ja saimmekin 4 litraa kirkasta raikkaanmakuista mehua. Koska pakastamme mehun, emme lisää siihen paljon sokeria, puoli kiloa sokeria viittä litraa kohden.


Jälkiruoaksi teimme tänään liekitettyä ananasta jäätelön kera. Ananas oli juuri sopivan kypsä, tähän aikaan vuodesta sisätiloihin tunkevat banaanikärpäsetkin olivat sitä mieltä. Kypsän ananaksen tunnistaa siitä, että nyhtäessä harjatupsun lehti lähtee helponpuoleisesti irti ja tuoksukin on kyllä kavaltava. Ananasta ei kannata säilyttää pystyasennossa, eikä ahtaassa astiassa, se lähtee nopeasti homehtumaan, kyljellään säilytettynä  ja tilaa seuraten voi saada mainion herkun lautaselleen.


Helpoin tapa kuoria ananas on leikata ensin pohjasta ja yläpäästä viipaleet pois niin, että tuloksena on lieriö. Se asetetaan leikkuulaudalle kyljelleen ja leikataan terävällä veitsellä hieman vinosti viilto ja oikaistaan sitten viilto hedelmän pintaa pitkin. Hedelmää kiertäen saa yhdellä viillolla koko kuoren pois eikä mustia pilkkuja jää poiskaivettavaksi, kuten silloin, kun kuorta leikataan hedelmäkiekosta pystysuuntaisina viipaleina. Kiekko halkaistaan ja palat vielä halkaistaan 2-3 osaan ja puiseva keskikohta leikataan pois. Pannulla sulatetaan nokare voita ja siihen sekoitetaan 2-3 rkl ruoko- tai fariinisokeria. Ananasviipaleita paistetaan hetki seoksessa ja liekitetään konjakkilorauksella. Nautitaan heti kuumina vaniljajäätelön ja kahvin kanssa.




Tänään alkaa viikon mittainen pyöräkilpailu Puolassa, Tour de Pologne. Sillä on pitkät perinteet, kyseessä on jo 68. kerta, kun kisa ajetaan. Tänä vuonna mukana on kaksi suomalaista ajajaa,  Omega Pharma-Lotto-joukkueen Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström Sky Procycling-joukkueesta. Vasta huomenna alkavat Eurosportin lähetykset, joita varmasti seuraamme Vueltaa odotellessamme.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kolmen päivän projekti - ruisleipä


Olen nyt vuoden verran opetellut ruisleivän tekemistä, sain innokkeen asiaan äidiltäni, joka on jo pitkään leiponut ruisleivän itse. Etsin ensin ohjeita netistä ja kirjoista,  sitten pyysin äitiäni oikein kädestä pitäen neuvomaan minua ja viime kesän vierailulla pohjoisessa sain leipäkurssin ja juuren vielä mukaani. Kiitos äiti!

Kun ruisleipää alkaa tehdä mieli, on jo myöhässä, ellei sitten pakastimesta vielä löydy palikka tätä herkkua. Ajoitan leipomiseni sen mukaan, miten minulla on ylihuomenna aikaa, sillä kolmas päivä on Operaatio Ruisleivässä se, joka ottaa aikaa, ei niinkään vaivaa.

Aluksi myönnän heti, etten ole kokeillut oman leipäjuuren tekemistä, koska olen saanut sen valmiina. Monissa nettiartikkeleissa ja kirjoissa neuvotaan miten juuri valmistetaan, sen voi kuulema tehdä ruisleipää murustelemalla ja kastelemalla velliksi, se voidaan tehdä löysäksi velliksi jauhoista ja vedestä, miten oikeaoppista mikin keino onkaan, sitä en osaa sanoa. Minun leipäjuureni alku on tietääkseni erään maalaistalon emännän ikiaikaisesta taikinatiinusta, leivontapäivänä äitini sieltä noutamaa ja aina omalla leipomiskerralla taikinasta talteen ottamaa ja pakastamaa. 

tältä näyttää juuri, ei kovin kaunista
Päivä 1
  • 1,5 litraa vettä
  • ruisleipäjuuripalanen
  • 1 litra ruisjauhoja 
Ensimmäisen päivän aamuna otan leipäjuuren sulamaan, sitä on noin nyrkkini kokoinen pala pakasterasiassa ja päälle liimatussa maalarinteipin palassa on tuherrettuna viimeisin päivämäärä, jolloin leipää on leivottu. Nökerön sulamiseen menee tunti pari. Hyvissä ajoin kiehautan veden ja laitan sen jäähtymään arvoisaan leipätiinuuni, joka erehdyttävästi näyttää Sarviksen ämpäriltä. Kun vesi on enää lämpöistä eikä juuripala enää pahasti kohmeessa, sekoitan juuren veteen vispilällä ja lisään joukkoon litran ruisjauhoa. Käytän ruokapiirin kautta hankkimaani luomujauhoa. Seoksesta tulee vetelä epäherkullisen näköinen velli. Peitän ämpärin tiiviisti ja asetan sen tasalämpöiseen paikkaan odottamaan seuraavaa päivää.

1. päivän ruisvelli
Päivä 2
  • noin 4 dl ruisjauhoja
Kun vellinvalmistuksesta on aikaa ainakin 12 tuntia, mieluummin lähemmäs 24 tuntia, menen katsomaan aikaansaannostani. Ämpärin kannessa tulisi sisäpuolella olla hikoilun jälkiä, vellin pinnalla pitäisi olla vienoja kuplia ja tuoksun olla jo hapanta, en osaa tuoksua paremmin kuvailla. Jos tuntuu, että velli on liiaksi unessa, sitä voi houkutella lisäämällä siihen jauhoja, määrä on melko häilyvä, lisään niitä sen verran, että velli pönäköityy, sekoittelen samalla velliin jättämälläni vispilällä. Taas kansi kiinni ja jätetään ämpäri rauhaan.

2. päivän ruisvelli
Päivä 3
  • 5 tl suolaa
  • (kolmasosa hiivapalasesta+vesitilkka)
  • noin 3 dl ruisleseitä tai -rouhetta
  • noin 15 dl ruisjauhoja (määrä viitteellinen, riippuu taikinan tekeytymisestä)
Tänä kolmantena päivänä tulee olla aikaa kolmeen otteeseen eikä uuni saa olla varattuna muihin paistotoimiin myöhemmin päivällä. Kun alkuvellin tekemisestä on kulunut noin 48 tuntia, otetaan kaikki muut ainekset esille. Sekoitan taikinan Kitchen Aid-yleiskoneella, se suoriutuu puolentoista nestelitran taikinasta kiitettävästi. Ensimmäisenä kippaan hellästi varjellun vellini yleiskoneen kulhoon, aluksi käytin hiivaa mukana, mutta nyttemmin olen jättänyt sen pois. Mutta jos sitä haluaa käyttää, se liotetaan tässä vaiheessa vesitilkkaan ja kaadetaan vellin sekaan. Suolaa lisätään oman maun mukaan, 5 tl kuulostaa paljolta ja näyttääkin aika keolta, mutta minusta ruisleipä  kyllä tarvitsee suolaa. Olen lukenut myös, että suola pitäisi lisätä leipään myöhemmässä vaiheessa, mutta koska olen jo lähtenyt luistelemaan äitini ohjeistuksista hyvän matkaan sivupoluille, noudatan tässä suola-asiassa äidin neuvoa ja laitan sen tässä vaiheessa.

Seuraavaksi lisään velliin rouheita tai leseitä tai molempia, sen mukaan mitä milloinkin taloudesta löytyy, sitten ruisjauhoja noin puoli litraa kerrallaan. Vaivaan taikinaa tukevalla taikinakoukulla noin 10-15 minuuttia. Siitä alkaa muodostua rakeista laastia muistuttavaa tahnaa. Lisään jauhoja edelleen, kunnes taikina on sopivaa, hieno neuvo vai mitä? En osaa selittää asiaa tarkemmin, taikina vain on jo sopivan tahmeaa, muttei tartu nuolijaan, jolla sitä tökin rakennetta tutkiessani, se kyllä pysyy tanakasti taikinakoukussa, eikä irtoa kulhon seinämistä. Opettelemalla ja erehtymällä siis mennään. Nyt taikinassa on siis melkein kaikki jauhot, joita ohjeessa luetellaan, desi pari on jäljellä leipomista varten. Taikinan annetaan olla kulhossa peiteltynä pari tuntia, jos siinä on mukana hiivaa, se kohoaa jonkun verran, pinta on muutaman sentin korkeammalla, mutta hiivattakin se hieman nousee ja pinta halkeilee pikkuisen.

Nyt sitten otetaan leivinlauta esille ja kääritään hihat, taikina kipataan runsaasti jauhotetulle alustalle. Tässä kohtaa tulee tärkein vaihe: otetaan juuri talteen seuraavaa leipomiskertaa varten! Taikinaa kuopaistaan samaiseen aiemmin mainittuun pakasterasiaan oman nyrkin kokoinen pala ja laitetaan pakastimeen uudella päivämäärällä koristettuna. Tällä ohjeella tulee kolme vuokaleipää, minulla on kolme kapeaa leipävuokaa, jotka mahtuvat nätisti vierekkäin normilevyiseen uuniin. 

Taikina jaetaan silmämääräisesti kolmeen yhtä suureen osaan, jotka pyöritellään jauhoisella alustalla vuokaan sopiviksi pötkylöiksi. Olin ollut siinä luulossa, että tässä vaiheessa taikinaa vielä kovasti käsiteltäisiin, mutta mitä vielä! Vuokat peitetään leivinliinalla ja leipien annetaan levätä muutama tunti, pari ainakin. Hiivalisällä taikina nousee edelleen hieman, ilmankin sitä se ainakin pullevoituu hieman. Pinnan tulisi hieman repeillä ja tuoksun olla hapan. Ennen paistamista leipiä pistellään muutamaan kertaan haarukalla.

leivät odottavat 2 tuntia
Paistamiseen on varattava aikaa kiertoilmalla 160 asteessa puolitoista tuntia. Uuni lämmitetään ensin kuumaksi, ennen kuin leivät laitetaan sinne alimmalle tasolle, kaikki kolme vuokaa vierekkäin. On vaikea tietää, ovatko leivät kypsiä varmasti, omassa uunissani puolitoista tuntia on juuri sopiva aika. Leivät kumotaan leivinliinojen päälle, kapaloidaan niihin tiiviisti ja mikäli on malttia, annetaan niiden ollakin käärinliinoissaan seuraavaan päivään, kuoren liiallinen kovuus pehmenee pois ja leipä on hyvin leikattavaa. Mutta jos ei malta odottaa, vaan haluaa lämmintä leipää syödäkseen, mikä estää käymästä sen kimppuun veitsen kanssa vaikka heti? Koska pakastaminen sopii tälle leivälle oikein hyvin, puolitan leipäpalikat yleensä kahtia ja pakastan ne puolikkaina. Leikkuuominaisuudet paranevat edelleen pakastinkeikan seurauksena ja leivästä on helppo leikata ohuita viipaleita esimerkiksi graavikalan alustaksi.

suoraan uunista
kapaloissa

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kahvinpaahtoa ja grillausta

Lomapäivät kuluvat leppoisasti, kunhan vaan osaa työntää sopivasti aivojen perukoille sen tosiseikan, että kahden viikon päästä loma loppuu ja huipentuu perhejuhlaan. Olen kuitenkin itseäni rauhoittaakseni päättänyt, että toimin parhaiten paineen alaisena ja teen kaiken pikavauhtia sitten, kun on ihan pakko. Muuta tapaa ei kannata harkitakaan...

paahto käynnissä
Jokatapauksessa meillä on tänään paahdettu kahvia ja grillattu. Näin kesällä on hyvä paahtaa raakapapuja ulkosalla, ihan vain sen varalta, että sattuisi käymään kärähdys. Raakapapujen hankkiminen on välillä työlästä, mutta kun niitä onnistuu saamaan käsiinsä, niiden hinta on suhteellisen edullinen ja sanotaan, etteivät ne ole ajalle niin allergisia kuin paahdetut pavut. Onhan niitä kuulema käytetty aikoinaan laivoissa painoinakin, kuivina pysyessään eivät mene ns. miksikään. Paahtamamme pavut ovat peräisin Bremenistä eko- ja reilunkaupan Contigo-kaupasta www.contigo.de  ja ne ovat  brasilialaista 100 % arabicaa, Ipiranga-alueelta. Kyseisessä Bremenin kaupassa on myös omaa paahtotoimintaa, muissa ketjun liikkeissä emme ole käyneet.

raakapavut, roskat ja valmiit pavut

Paahtaminen vei i-Roast-2:lla noin 12 minuuttia, lisäksi kone lopuksi jäähdytti papuja 4 minuuttia. Siinä, että itse paahtaa papuja on se etu, että oppii arvostamaan etenkin italialaisia huippupaahteita!

Kuuma sää ei oikein innosta ruoanlaittoon, mutta grillissä sentään valmistuu apetta perheelle nopeasti ja vaivattomasti. Olemme kaasugrillin vannoutuneita käyttäjiä, mutta avotulikin kelpaa, kun sellaisen vain viitsii viritellä. Tänään grillasimme monenlaista vihannesta ja hedelmää sekä broilerifileitä. Ruoanvalmistumisvaiheessa nälkäisenä usein silmät syövät enemmän kuin sitten todellisuudessa vatsa vetää. Vielä kun yksi puuttui muonavahvuudesta, jäi kyllä luvattoman paljon tähteitä, joille jo suunnittelimme huomista jatkokäyttöä soveltuvin osin.

Blogivinkiksi esitän kivan lisäkkeen, jonka vuosia sitten löysin USAsta ostamastani grillauskirjasesta, siellä grillataan kyllä ihan kaikkea! Niin kalan kuin vaalean lihankin seuraksi sopii hyvin grillattu greippi. Ihan sama onko kyseessä keltainen vai verigreippi, kumpikin käy. Hedelmä leikataan 6-8 lohkoon ja lohkon terävästä kärjestä leikataan vielä viipale pois, valkoisen osan poisottaminen helpottaa haukkaamista. Lohkoille valutetaan hieman hunajaa ja sen annetaan imeytyä hedelmään. Lohkoja käytetään grillissä kummaltakin hedelmälihapuolelta, muutama minuutti riittää.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Terveisiä Tampereelta!


Ruokahaasteen ollessa tauolla ja meidän ollessamme lomalla, olo on oikeastaan aika vapaa! Eilen grillasimme viimeisen lammaspalan pakastimesta, emme vieläkään tiedä mitä kohtaa eläimestä se oli, mutta hyvää siitä tuli. Tänään olimme käymässä Tampereella, toinen teineistämme halusi Särkänniemeen ja hänen viettäessään siellä aikaa pää alaspäin, me kävimme hieman ostoksilla. Meininki oli samanlainen kuin viikko sitten Oulussa, kauppahalliin oli päästävä ja Stokkan ruokaosastolle ja muutenkin risteilimme Tampereella tuikitarpeellisten hyödykkeiden perässä. Kävimme ensimmäistä kertaa Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa Keittiöelämää-kaupassa www.keittioelamaa.fi , siellä oli remonttia edeltävä alennusmyynti ja mukaamme lähti mm. kahvimylly, espanjalaista oliiviöljyä, espressokuppeja, kahvipapuja. Liikkeellä on myös Facebook-sivu, mutta minä en Facebookista mitään ymmärrä, joten en tiedä sanoa enempää.

Tampereen kauppahalli näyttää viettävän 110-vuotisjuhlaa tänä vuonna ja mukavan ja monipuolisen näköinen paikka se olikin. Ostimme mukaan tamperelaisen erikoisuuden, jota muuallakin koitetaan apineerata, käpykakun, joka vie toisen meistä lapsuusmuistoihin. Myös ruisleipää, espanjalaisia juustoja ja chorizoa päätyi ostoskassiimme. Kahvitkin koitimme juoda eräässä kahvilassa, jossa lupaavasti oli kahvakone, kukahan on opettanut laskemaan espresson metallikannuun ja kaatamaan siitä kuppiin? Jos cremaa oli, niin ei tämän operaation jälkeen ainakaan enää.

Kesä tekee ilmeisesti kaupungista kuin kaupungista kauniin ja kivan, oli taas mukava kuljeskella aurinkoisia katuja ja tuumailla, että tuollainenkin kauppa meiltäpäin puuttuu (no kiva ja kiva). Kun teinimme oli saanut hilavitkuttimista tarpeekseen, pääsimme kotimatkalle. Tampereella voi kyllä pistäytyä ostoksilla toistekin!

Sunnuntaina tyhjennetty, kiitos ystäville!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Päätepisteenä Champs-Élysées

Keltainen kukka Cadelille!
Tänään ruokahaasteemme toinen osa päättyi Pariisiin. Kolme viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän ranskalaisen ruoan parissa, jälleen suunnitelmat ovat muuttuneet, eläneet mennen tullen ja ensi vuodelle jäi runsaasti opittavaa. Keittiöpuuhista jäi mieleen muutama hieno onnistuminen ja pari mahalaskua.

ennen kierrätystä
Olen oppinut hieman jo bloggaamisen saloihinkin, osallistuin jopa miittiin, jota pidän vieläkin lähes ihmeenä kaltaiselleni sivustaseuraajalle. Oululaisten ruokabloggaajien piknikillä tunsin itseni osaksi tätä hauskaa ja välitöntä porukkaa.

Pyöräilyn osalta tämänvuotinen le Tour de France on ollut jännittävin moneen vuoteen, kenties kiinnostavin koskaan seuraamani. On ollut taas ilo kuunnella kisalähetysten asiantuntevaa selostusta ja nähdä osin tuttujakin maisemia Ranskan-matkoiltamme. Monet mieluisat muistot tuosta kulinarismin kehdosta ovat nousseet mieleen ja halu päästä itsekin seuraamaan kisaa paikanpäälle on vain kasvanut. Ehkäpä ensi vuonna bloggaamme matkan varrelta. Mukava olisi pystyttää leiri jonnekin vuorietapin varteen, päiväksi tai useammaksikin.

reissattu näin
ja näin
Ranskakokkausten sarja on sopiva päättää jälkiruokaan. Eilisen syntymäpäiväsankarin toivomusten mukaisesti jälkiruokana oli suklaamousse. Ohjeen otin Delia Smithin kirjasta Delia´s Complete How to Cook. Valmistan neljän hengen perheelleemme aina ainakin kuuden hengen annoksen jälkiruokia, yleensä poikasille maistuu vielä toinenkin kupillinen. Tarvitaan:
  • 200 g tummaa suklaata (käytin 70 %:sta)
  • 120 ml vettä
  • 3 suurta kananmunaa eroteltuina
  • 40 g sokeria
  • (1 dl kermaa vatkattuna, oma lisäykseni)
Suklaa ja vesi laitetaan kulhoon vesihauteeseen niin, että vesi kiehuu alla olevassa kattilassa maltillisesti, päällimmäinen kulho ei saa osua kiehuvaan veteen, se voisi aiheuttaa suklaan kärähtämisen. Kun suklaa on kokonaan sulanut, ylempi kulho otetaan pois kattilan päältä ja vesi-suklaaseos sekoitetaan kiiltäväksi tasaiseksi massaksi. Sen annetaan hieman jäähtyä. Sillä välin valkuaiset vatkataan sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, samoin kerma omassa kulhossaan (tiskiä tulee kiitettävästi). Kermavaahto jätetään hieman löysemmäksi, kuin millaista käytettäisiin kakun päällä.

Kun suklaaseos on hieman jäähtynyt, keltuaiset sekoitetaan mukaan. Otetaan suuri lusikallinen valkuaisvaahtoa ja sekoitetaan suklaa-keltuaisseokseen, kulhon reunoja myöten sekoittaen pyörähtävin liikkein. Kun yksi lusikallinen on saatu sekaan tasaisesti, voi loput valkuaisvaahdosta kaataa mukaan ja jälleen sekoittaa reunoja myöten. Myös kermavaahto sekoitetaan mukaan. Tulos on tasainen tumma suklainen massa, joka jaetaan annosastioihin. Annetaan hyytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. (tämä ohje ei sovi henkilöille, jotka eivät halua käyttää raakaa kananmunaa)


Tour de Francen viimeinen etappi alkoi hiljaisella hetkellä Norjan tragedian uhrien muistoksi, eturiviin asettuivat norjalaiset ajajat, Thor Hushovd ja Edvald Boasson Hagen yhdessä kilpailun arvopaitojen haltijoiden kanssa. Alkuun näimme leppoisaa ajamista, juttelua ja kunnianosoituksia ennen kuin tosiajaminen etapin voitosta alkoi. Näimme Schleckin veljesten kuin Alberto Contadorinkin ystävällisesti juttelevan Cadel Evansin kanssa. Myös samppanjakilistelyä nähtiin, mutta maltillisessa määrin, ottaen huomioon etapin alun vakavat tunnelmat.

Loppukiri Pariisin sydämessä oli Mark Cavendishin heiniä,  hän saavutti viidennen etappivoittonsa tämän vuoden Tourissa ja samalla hän voitti pistekilpailun. Cadel Evans tuli maaliin pääjoukon mukana ja sinetöi koko kilpailun voiton ensimmäisenä autralialaisena. Schleckin veljekset ovat sijoilla kaksi ja kolme, sinnikäs Thomas Voeckler tuli neljänneksi ja suosikkini Alberto Contador  viidenneksi.


lauantai 23. heinäkuuta 2011

Rapukakut


Aika-ajo Grenoblessa on saatu päätökseen, Tour de France on huomista päätösetappia vaille valmis. Cadel Evans ajoi niin loistavan aika-ajon, että nousi kokonaiskilpailun johtoon, hän on 1:34 edellä Andy Schleckiä. Alberto Contador onnistui aika-ajossa hyvin, hän sijoittui kolmanneksi, mutta yhteistuloksissa se riittää viidenteen sijaan. Huomennakin ajetaan, mutta Pariisiin päättyvä etappi on käytännössä seremoniallinen eikä sen odoteta vaikuttavan lopputulokseen, ellei sitten tapahdu jotain kolarointeja tai muita hämminkejä.

Pyöräilyä seuratessamme söimme rapukakkuja, hain niihin ranskalaista vaikutelmaa yrteillä ja mausteilla. Käytin kakkusiin puolen litran pakasterasiallisen kuningasravun lihaa, kaksi kananmunaa, vajaan desin korppujauhoja, ruokalusikallisen majoneesia ja dijon-sinappia, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja kourallisen yrttejä silputtuna. Nipussa oli ruohosipulia, rakuunaa, persiljaa ja korianteria. Sekoitin kaikki ainekset sekaisin ja muotoilin taikinasta pieniä kakkusia. Pyöritin ne korppujauhoissa ja paistoin voissa.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Sipulikeittoa ja vuoria


Eilisen etapin loppu oli kyllä taas jännittävä. Andy Schleck taisteli itsensä ensimmäisenä maaliin ja veljensä Frank tuli toiseksi. Hämärän rajamailla hoippuen Thomas Voeckler tuli maaliin niin nopeasti, että edelleen piti kokonaiskilpailun johtopaikan 15 sekunnin turvin.

Tämänpäiväinen viimeinen vuorietappi oli lyhyenpuoleinen,  109,5 km. Nousut olivat kuitenkin tolkuttoman jyrkkiä ja lasku pitkä ja vaarallinen. Eilen näytti siltä, että Alberto Contador on poissa pelistä. Tänään tilanne oli toinen, hän lähti pääjoukosta ja ajoi irtioton kiinni. Voittoon kuitenkin ylsi Pierre Rolland Europcar-tallista, Samuel Sanchez oli toinen ja Alberto Contador kolmas. Kokonaistilanne muuttui siten, että Andy Schleck johtaa veljensä Frankin ollessa toinen, Alberto Contador kuudentena. Huominen aika-ajo on superkiinnostava, Cadel Evansin asema on enemmän kuin herkullinen.



Tänään perheemme sipulia vieroksuva jäsen ei ollut päivällisaikaan kotosalla, niinpä oli ranskalaisen sipulikeiton aika. Otin neuvot keittoon Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. 6-8 hengen annokseen tarvitaan Julian mukaan:
  • 500-600 g sipulia
  • 3 rkl voita
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • ripaus sokeria (laitoin 1 tl)
  • 3 rkl jauhoja
  • 2 l lihalientä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • suolaa ja pippuria (loppuvaiheessa lisättäväksi maun mukaan)
  • 3 rkl konjakkia
  • 1 leipäviipale/annos
  • juustoraastetta, emmentalia tai gruyereä
Leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi. Sulatin voin ja öljyn padassa, aloin pehmittää sipulia seoksessa miedolla lämmöllä, varoen niiden palamista. Noin viidentoista minuutin kuluttua sipulit ovat jo pehmeitä. Lisäsin niihin suolan ja sokerin. Sokeri auttaa sipulin kullanväriseksi muuttumisessa.

Kypsytin sipuleita edelleen. Kirjan mukaan puoli tuntia, mutta ihan niin kauan en malttanut. Tässä kohtaa oli tarkoitus lisätä jauhot sipuleihin keiton suurusteeksi, mutta unohdin. Jotenkin kirjan ohje oli sekava, saman luin jostain toisesta blogista, hekin olivat samassa kohtaa ohjetta unohtaneet jauhot. No, jatkoin sitten taas ohjeen mukaan, lisäsin liemen ja valkoviinin, maistelin hieman. Maku oli jo melkoisen muheva. Keitto muhi hiljallee tunnin verran, liemi keittyi kasaan sen verran, että keitosta olisi riittänyt alkuruoaksi enintään viidelle. Lorautin joukkoon konjakin, maustoin hieman pippurilla, suolaa keitto ei tarvinnut lisää. Annostelin paksun keiton uunin kestäviin kuppeihin, laitoin pinnalle viipaleen leipää ja pari lusikallista juustoraastetta. Asetin kupit uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi kunnes juusto alkoi ruskettua ja kuplia. Nostin varovasti tulikuumat kupit pöytään. Keitto oli aivan loistavan maukasta, leipä pehmennyt alapuoleltaan keitosta, pinnan pysyessä rapeana. Mutta aivan hellepäivän ruokaa tämä kuuma keitto ei ole, hikeä pukkaa vieläkin!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Poulet au Pay d´Auge, paahdettu kevätkananpoika-muunnelma


Stockmannin herkkusivulta löysin tämän ohjeen, jonka mukaan valmistin tänään päivällistä. Ruokaan tarvitaan:
  • 4 kpl kevätkananpoikia (450g/kpl)
  • suolaa ja pippuria
  • voita ruskistamiseen
  • 0,5 dl Calvadosta
  • 1,5 dl kuivaa siideriä, valkoviiniä tai kanalientä (käytin viimemainittua)
Pataan:
  • 2 hapanta omenaa 
  • 4 sipulia
  • 200 g herkkusieniä (käytin siitakesieniä)
  • nokare voita
  • timjamia
  • 2 dl kermaa
Kuivasin sulaneet kananpojat ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria (ostamissani oli melkein piilossa kumilanka kinttujen ympärillä). Ruskistin lintuset voissa joka puolelta. Pannulleni mahtui kaksi lintua yhtäaikaa. Liekitin lintuparit calvadoksella ja siirsin pataan. Juuri ja juuri neljä lintua mahtui pataan. Päälle kaadoin kanaliemen. Lämmitin uunin 170 asteeseen ja laitoin padan uuniin 45 minuutiksi. Pilkoin sipulit ja lohkoin omenat kuullotin ne sienien kanssa pannulla. Lisäsin ne kaikki timjaminoksien kanssa pataan ja kaadoin kerman päälle. Jatkoin kypsentämistä vielä 20 minuuttia. Tarjolle asetin kananpojan tumman ja punaisen riisin sekoituksen kanssa. Lintujen liha oli mehukasta ja rintapalat yllättävän isot, koivissa ei paljon ollut syömistä.



Pyöräilijät heräsivät tähän aamuun Italiassa, mahtoivatkohan saada hyvää kahvia aamiaisella? Edessä oli pitkä etappi, 200 km takaisin Ranskan puolelle Pinerolosta Galibier Serre-Chevalieriin. Rankkoja nousuja ja viileää säätä oli tiedossa, vesisade sentään vei lumet mennessään. Andy Schelck repäisi itsensä pääjoukosta irti ja otti kärjen irtiottoporukan kiinni. Niin ollen hän parantelee asemiaan ennen lauantaista aika-ajoa. Viimeiset kymmenet kilometrit ovat tuskaista nousua ja siirryn jälleen seuraamaan tilannetta. Ulkona ukkonen jyrähtelee, toivon sähkökatkon jäävän tulematta!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Poikkeama Italian puolelle


Tour de Francessa ajettiin 17. etappi, Gapista Pinoreloon, Italiaan. Usein Tourissa on joku osuus naapurimaissa, joskus prologi on ajettu Iso-Britannian puolellakin. Kunnollisia nousuja ja hiuksianostattavia laskuja nähtiin, sekä viimetipan pelastuksia, eräällä italialaisella pihalla piipahti parikin pyöräilijää kurvin mentyä pitkäksi. Edelleenkään kärkikymmenikön keskinäisissä sijoituksissa ei tapahtunut juuri muutoksia, keltapaita pysyi edelleen Thomas Voecklerillä. Alberto Contador  yritti jo vähän asemiensa parantamista, siinä vielä onnistumatta. Etappi oli jännittävää seurattavaa ja voittajaksi noussut norjalainen Edvald Boasson Hagen oli todella iloinen ykköstilastaan. Tänään pyöräilijät siis käyvät yöunille Italiassa, mutta huomenna palaavat takaisin Ranskaan.


Jälkiruokana meillä oli tänään suklaafondant. Olen tehnyt sitä kerran aiemmin ja onnistuin sössimään kolme neljästä annoksesta esillelaittamisen yhteydessä. Rakenne oli muuten oivallinen, sisus valuva, mutta pudotin kuuman paistokupin sormistani kolme kertaa ja lytistin jälkiruoan. Tällä kertaa toivoin parempaa tulosta.

Käyttämäni ohje on peräisin Delia Smithin kirjasta Delia´s complete how to cook. Puolitin ohjeen ja laitan tähän neljän annoksen mukaiset määrät.
  • 100 g tummaa suklaata, mielellään ainakin 75%:sta
  • 100 g voita
  • 1 rkl brandya
  • 2 isoa kananmunaa
  • 2 keltuaista
  • 55 g sokeria
  • 30 g vehnäjauhoja
  • 1 tl vaniljauutetta
  • nokare voita vuokien voiteluun
  • (kaakaojauhetta vuokien jauhottamiseen)
Valmistaminen aloitetaan suklaan ja voin sulattamisella vesihauteessa, mukaan lisätään brandy. Kun ainekset ovat sulaneet, ne sekoitetaan kiiltäväksi ja annetaan hieman jäähtyä. Vuokat voidellaan pehmeällä voilla (ja oma lisäykseni on jauhottaa ne vielä kaakaolla) ja laitetaan jääkaappiin odottamaan.  Munat, keltuaiset, vaniljauute ja sokeri vatkataan ilmavaksi vaahdoksi. Hieman jäähtynyt voi-suklaaseos kaadetaan vaahtoon reunoille, sieltä se on helpompi saada sekoittumaan vaahtoon, kuin keskelle kaatamalla, jauhot siivilöidään mukaan. Ainekset sekoitetaan suurella lusikalla kulhon reunoja pitkin kiertävin pyöräytyksin, pian vaahdon ilmavuus kyllä vähenee huomattavasti ja taikinasta tulee kiiltävää ja melko tahmeaa. Taikina lusikoidaan vuokiin ja tähän asti jälkiruoan voi tehdä valmiiksi useita tunteja ennen paistamista, kunhan sen laittaa jääkaappiin.

Kun on aika tehdä fondant valmiiksi, lämmitetään uuni 200 asteeseen. Jos fondant on ollut jääkaapissa, sitä paistetaan uunin keskiosassa kirjan ohjeen mukaan 14 minuuttia. Jos se paistetaan samantien, paistoaika on 12 minuuttia. Minä olen lisännyt vielä yhden minuutin, siis paistanut jääkaappiviileitä fondanteja 15 minuuttia. Uunista otettaessa pinnan tulee olla pehmeän joustava, muttei liian kiinteä. Vuokien annetaan levätä minuutti, ennen kuin vuoka kumotaan tarjoilulautaselle, palettiveitsellä voi kevyesti pyöräyttää reunasta. Tällä kertaa fondant irtosi kauniisti alumiiniastiasta. Asetteluun meni muutama minuutti ja kuvauksen yhteydessä jälkiruokaan upotettu lusikka paljasti sisuksen olevan juuri oikeanlainen, kiinteän pinnan alla oli tahmeaa sisusta, joka valui herkullisen näköisesti. Vaniljajäätelö ja pyöräretkeltä poimitut marjat säestivät suklaista herkkua ihanasti. Kun koko perhe pääsi fondantien ääreen, olivat muut annokset ehtineet kiinteytyä melkein kokonaan, ihan pieni kohta keskellä oli enää valuvaa, mutta makuunhan se ei onneksi vaikuta. Niin ollen on hyvä muistaa, että fondant on kiidätettävä samantien tarjolle.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Alkuruokana latva-artisokka


Eilisen pohjoisen keikan meri-ilmastosta ja jetlagista (?) toivuttuani jatkoin taas kokkailemista. Pakastimentyhjennysmissiomme osa 115. sisälsi hirvenpaistin, joka oli äitini tuoma tuliainen pohjoisesta. Toivomusteni mukaisesti paisti oli otettu nollalaatikosta huoneenlämpöön hyvissä ajoin minua tervehtimään. On se aina niin kotoista, että perheenäitiä odottaa reipas kilon pala raakaa lihaa hänen pääsessään kotiin reissultansa. Lihapala säikäytettiin Grand Hallissa joka puolelta ja heti kun näpit kestivät, paisti sai ylleen suola- ja pippurihunnun. Seuraavaksi se päätyi uuniin 150 asteeseen lihamittarin anturi siellä itteessään. Tavoitteena oli 65 astetta. Se otti x minuuttia, joka käytettiin valkoviinin siemailuun ja Tour de Francen katsomiseen, mutta onneksi äänimerkki hälytti, kun 65 oli käsillä. Paisti käärittiin folioon odottamaan terävää veistä.

En ole ihan täysin viivalla siinä, miten paljon ranskalaiset lähimmäisemme käyttävät hirvenlihaa päivittäisessä ruokavaliossaan, joten en tohdi käyttää paistia tämänpäiväisenä ranskakokkauksessani. Ollessani aamulla Oulun Stokkalla ihastuin vihannesosaston terhakkaisiin latva-artisokkiin ja koska lähiruoka-aspekti on nyt vähän unohduksissa, ei latvusten ranskalainen alkuperä haitannut vaan oli oikeastaan plussaa. Niinpä ostin rehvakkaasti pari karheaa latvusta. Koska teinimme ovat jo ohittaneet askarteluvaiheensa ja me olemme taas sen saavuttaneet, emme koittaneetkaan asettaa latva-artisokkaa nälkäisen teinin lautaselle teemalla "revi siitä". Lupaamme hoitaa kulttuurikasvatuksen toiste.

Valmistin latva-artisokan ranskalaiskirjojeni ohjeitten mukaan erittäin pedantisti. Ensin leikkasin sokkaparoilta jalat poikki, tylysti vain varsi irti. Samoin lehdykkäpään yläosasta leikkasin pari senttiä irti, niin että punertava sisin osa pilkisti vienosti. Kumpaankin leikattuun päähän hieraisin reippaasti sitruunaa (auts, olen kuullut että kasveillakin on tunteet), tämän pitäisi vähentää tummentumista. Kiehautin kattilassa reilusti vettä, heitin sekaan sitruunan, jolla olin sen auts-osion tehnyt ja vähän suolaa. Sijoitin sokat kiehuvaan veteen ja päälle rypistetyn arkin leivinpaperia, sekin kuulema auttaa kypsymisessä ja vähentää tummentumista. Noin puolen tunnin kuluttua kokeilin lähteekö yksittäinen lehti irti helposti ja lähtihän se. Niinpä päättelin aukottomasti, että alkuruokamme on valmis. Nostin latvukset lautasille ja lorotin häpeämättömästi voisulaa niiden päälle. Tuotapikaa nyhdimme kilpaa lehdykköjä irti ja raastoimme pehmeän maistuvan osan niistä irti hampaistollamme. Tämä pitää tehdä kerran kesässä!

ennen
jälkeen
Tour de Francen 16. etappi oli oikein jännittävä, Saint-Paul-Troisista Châteauxiin, 162,5 km. Etappia voisi luonnehtia nousevaksi ylämäeksi kohti Alppeja. Asetelmat vähän muuttuivat kymmenen parhaan sakissa, Thomas Voeckler edelleen jatkaa keltapaidassa, mutta nyt Alberto Contador jo pikkuisen hytisytti astelmia. Schleckit vähän tuntuivat tutinoivan, tilanne tullee muuttumaan lähipäivinä. Tilanne on muodostunut todella kiinnostavaksi, juuri ja juuri maltamme odottaa huomista ensimmäistä Alppi-etappia, joka vielä päättyy Italian puolelle. 

Paavien palatsi

2 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...
Taidan kanssa kokeilla tällä ohjeella, kun seuraavan kerran törmään jossain latva-artisokkiin. Hauskan oloinen ohje.

Ja naurattaa tuo teinin kulttuurikasvatus :)
Campasimpukka kirjoitti...
Ankerias: teinit ovat ihan ilman naamanväänteitä kokeilleet vaikka mitä, mutta monessa kohtaa äiti/isä ymmärtää, että nyt pitää olla tolkun apetta naamariin, eikä mitään hienostelua:)) toisaalta, iältään (vaikkei kooltaan) "vähäisempi" teinimme on valmis kyllä kokeilemaan mitä ruokaa vain, ei haittaa onko kohde elossa vai kuollut, pienet kivet olivat hänelle suosikki snack kolmivuotiaana, äiti vain oli huolissaan hampaistosta.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Oonko mää Oulusa?

Tour de Francessa on ollut toinen lepopäivä, mutta tuskin kilpailijat ihan lonkkaa vetivät. Minäkin välttelin sammaloitumista osallistumalla oululaisten ruokabloggaajien piknikille, vaikken ole Oulusta enkä edes läheltä. Aamusella osoitin autoni nokan kohti pohjoista ja ajelin muitten lomalaisten kanssa jonossa lievän jännityksen vallassa.

Lämmin sää hankaloitti mahdollisuuksiani osallistua monipuolisesti ruokapuoleen, mutta madeleinejen arvelin kestävän lämpöä ja kuljetusta. Oulun Stokkalta hain mansikoita, vadelmia, patonkia ja juustoa, jotta kehtaisin liittyä joukkoon.

Sivumennen sanoen, enpä ole nähnyt Suomessa missään niin paljon pyöräilijöitä, kuin Oulussa! Minulle kerrottiin täällä olevan todella hyvä pyörätieverkosto ja muualta tänne muuttaneet muistivat myös mainita tasaisen maaston edut.

Tälläkin pääsisi Oulussa
Nyt on ilta ehtinyt jo Ouluunkin, jalat ovat melkoisen väsähtäneet maassa istumisesta, mutta mukavaa oli. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla ylenpalttisesti, eikä vilkkaasta keskustelustakaan ollut puutetta. Sää suosi ruohikolle levittäytyviä bloggaajia ja heidän ystäviään, mahdollisesti yksi vesipisara putosi jonkun päähän. Koska kyseessä oli ensimmäinen blogitapaamiseni, en tiedä kuinka tarkkaan on tapana kertoa, keitä oli paikalla ja mitä ruokia kukin oli tehnyt. Niin ollen kiitän vain kaikkia yhteisesti ihanista eväistä ja hauskasta seurasta! Otin vain muutamia hätäisiä kuvia piknikin antimista, tässä niistä osa!