lauantai 2. heinäkuuta 2011

Jännitystä ilmassa!


Katselimme illalla Touriin osallistuvien joukkueiden esittelyjä ja kilpailun avaukseen liittyviä tapahtumia. Todella kiinnostavia asetelmia on jo nähtävissä, joukkuiden sisällä on tapahtunut muutoksia ja uusia strategioita tullaan näkemään. Soisin ranskalaisen yleisön jo buuanneen riittävästi Contadorille ja pitävän jatkossa mölyt mahassaan.

Kilpailun seuraamiseen tarvitaan luonnollisesti monenlaista rekvisiittaa. Jännitystä lisää huomattavasti, jos ranteessa on asianmukaisia rannekkeita (niitä voi loppukirin aikana väännellä hermostuneesti) tai päällä on paita, joka muistuttaa mistä tässä onkaan kyse. Keittiötoimet hoituvat parhaiten keltaisessa essussa ja ulos mennessä sade on toivottavaa, sillä silloin voi suojautua sateenvarjolla ja muutenkin on parempi omatunto telkkarintuijotuksesta, onhan kerran on sadepäivä (tosin ei tänään, ellei ukkoskuuroja lasketa).

Ranskalaisista ruokakaupoista hävisivät kertakäyttöiset muovikassit noin 6-7 vuotta sitten, sitä ennen niitä jaeltiin todella avokätisesti, tavanomaisiin ostoksiin annettiin parikymmentä kassia. Sitten yks kaks oli päätetty (tai liekö asia ollut pitkänkin lakialoiterumban tulos), että moinen kerskakulutus loppuu ja ihmiset opetetaan uusiin tapoihin, heille myydään lukemattomia käyttökertoja kestävät ostoskassit ja sillä siisti. Olin positiivisesti yllättynyt miten nopeasti asia meni läpi ja nyt ranskalaisilla on mieluisan ruokakauppaketjun ostoskassit mukanaan, kun menevät marketteihinsa. Me olemme matkaillessamme hankkineet näitä ostoskasseja eri ketjuista ja ne ovat olleet suosittuja tuliaisia sukulaisille ja tuttavillekin. Nythän vastaavia saa aika mukavasti Suomestakin, K-ryhmä erityisesti on panostanut kestokantimien saralla. On hauska ottaa iloisenvärisiä täällä vieraampien kauppaketjujen ostoskasseja mukaan ja silloin tällöin huomata jollakin toisellakin Carrefourin tai Championin kassi kärryssään. Usein kasseissa on ympäristönsuojeluun tai luontoon liittyviä kannanottoja, mikä tietysti kirkastaa otsaa mukavasti. Tästä aasinsiltamosta pääsemmekin siihen, että lähden tästä piakkoin kauppaan ostamaan ruokatarpeita Ranska-vaikutteiseen päivälliseen, hyvissä ajoin ennen kuin linnoittaudumme television ääreen katsomaan vuoden 2011 le Tour de Francea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti