sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, esimerkiksi poronpaisti ja loma

Loman viimeinen päivä, miksi sen pitää tulla niin nopeasti? Antti auttoi torjumaan pientä viimeisen lomapäivän ankeutta katsomalla kanssani loppuun erittäin hyvän islantilaisen Loukussa-sarjan toisen tuotantokauden. Sitä voi suositella, mikäli tahtoo katsoa jotain muuta kuin Frendejä tai Simpsoneita. Areenasta löytyy. 

Sarjan saatua hyvän päätöksen, laitoimme pienen tähdenlentotyyppisen päivällisen. Siihen tuli eilisen poronpaistin loput ja muutakin pientä sitä sun tätää, kuten kaksi perunaa kuutioina paistettuna ja kirpeiksi sattumiksi puolukoita. 

Poronpaistia pastasalaatissa

  • noin 200 g grillattua poronpaistiviipaleita vielä ohuemmiksi suikaleiksi leikattuina
  • vähäsen puolukoita
  • pari keitettyä perunaa kuutioiksi leikattuina ja paistettuina
  • eilisestä salaatista poimitut kurkkupalat pikkukuutioina
  • samasta salaatista nektariinilohkot kuutioiksi leikattuina (salaatinlehdet laitoin kompostiin, ne olivat nahistuneita)
  • 200 g kuivapastaa
  • 1 tetra kypsiä kikherneitä
  • 1 punainen kesäsipuli
  • 1 tavallinen kesäsipuli
  • kolmannekset punaisesta, keltaisesta ja oranssista paprikasta
  • puolikas keskikokoisesta kesäkurpitsasta
  • muutama kirsikkatomaatti
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • puolikkaan appelsiinin mehu
  • puolikkaan limen mehu
Hirveän pitkä ainesosaluettelo! Mutta tähän tuli siis vähän sitä ja tätä, mitä oli viikonlopulta jäänyt tähteeksi. Paistin olin leikannut jo eilen ohuiksi viipaleiksi ja ne leikkasin suikaleiksi. Salaatista poimin pois salaatinlehdet ja silppusin kurkun ja nektariinin kuutioiksi, samoin pari tähdeperunaa. Perunakuutiot paistoin oliiviöljyssä rapeiksi. Paistin kanssa tarjolla olleet puolukatkin säästin. Sipulit leikkasin ohuiksi kiekoiksi. 

Leikkasin paprikoista kolmannekset ja ne suikaleiksi, samoin puolikkaan kesäkurren. Ne asettelimme savustimen kalatelineeseen, samoin muutaman kirsikkatomaatin (tellinkiin saa hyvin pienet kalat kyljittäin, mutta se sopii hyvin vihannestenkin savustamiseen). Antti laittoi vihannekset sähkösavustimeen noin 20 minuutiksi. 

Keitin pastan ja kumosin kypsät kierremakaronit kulhoon, lisäsin sinne huuhdellut kikherneet, sipulit, paistisuikaleet, puolukat, kurkun ja nektariinin sekä oliiviöljyä ja sitrusmehut. Maustoin suolalla ja pippurilla, sekoittelin hyvin. Kun vihannekset olivat savustuneet kevyesti, leikkasin ne pienempiin paloihin. Kaadoin salaatin laakealle lautaselle ja kumosin savustetut vihannekset päälle. En kyllä tajua, minkä verran luulin meidän jaksavan syödä, mutta tulipa samalla työlounas huomiselle. Hyvää hävikkiruokaa. Savustetuista vihanneksista parhaita olivat paprikat, kesäkurpitsa ei  niinkään saanut lisäarvoa savustuksesta. 


Koska päivän tunnelma on ollut apea loman loppumisen tähden, pidimme tunnelmaa yllä katsomalla HBO:n Chernobyl-sarjan yhtä kyytiä. Olipa sekin hyvä! Nyt on hyvä käydä nukkumaan ja aamulla herätä aitoon arkeen. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikkiruoka-aiheisia postauksiamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti