Nyt on kuulkaa maailmankirjat sekaisin, tämä ohje EI OLE peräisin Spain on a Fork-blogista, vaan ihan toisaalta, täältä. Näyttää ihan kivalta sivustolta. Ja ohje oli oikein toimiva. Tosin tein vähän niin kuin itse halusin.
Kikherneitä ja pinaattia
- 1 rkl oliiviöljyä
- 2 pientä valkosipulinkynttä viipeleiksi leikattuna
- 1 rkl paprikapyrettä (samantapaista kuin tomaattipyre, tuubissa, jostain ostettu, saa eri tuimuuksissa, tämä oli mild)
- 1 pieni tölkki kikherneitä liemessä, huuhdottuna
- 0,5 dl kuivaa valkoviiniä (oma lisäykseni)
- suuri kourallinen pinaatinlehtiä (maksoivat 0,18€ eli tosi vähän)
- ripaus suolaa ja pippuria
Tein tämän sivukkeen ulkona Campingazilla paistinpannua käyttäen. Kuumensin ensin pannua hetkisen sellaisenaan ja sitten lisäsin ruokalusikallisen oliiviöljyä. Paistoin siinä ensin valkosipuliviipaleita ja seuraavaksi tursotin niille tujakkaa paprikapyrettä (ostettu jostain kun vaan muistaisi mistä). Sekoittelin ja lisäsin pannulle huuhdellut kikherneet. Kun kikherneet olivat kuumenneet, lisäsin pannulle lorauksen valkoviiniä lasistani, sillä siitä on tullut minulle ns. paha tapa.
Kun muut aterian ainekset alkoivat olla valmiit, lisäsin pannulle vielä suuren kourallisen pinaattia. Sekoittelin ja kuumensin sen verran, että pinaatit laiskistuivat. Maustoin suolalla ja pippurilla ja tässäpä oli espanjalainen kikherne-pinaattisivuke grilliaterialle, jonka muut osakkaat olivat 3 ruskeaa herkkusientä, 1/4 vihreää paprikaa ja yksi salottisipuli, sekä kaksi ohutta kananfilepalaa.
Nämä muut jutut paistettiin uudella sähkökäyttöisellä levyllä. Edellinen edullinen paistolevy alkoi vääntyä vinoksi, eikä sillä pysynyt öljy kyydissä. Se oli vikatikkiostos, kun näimme sellaisia monella muulla käytössä leirialueilla. Nyt pistimme elämän risaiseksi ja sijoitimme Tefal-levyyn kaksinkertaisen summan ja toivomme, että se on kestävämpi.
La Vueltassa oli taas tapahtumarikas etappi, lepopäivän jälkeen oli into päällä ajaa, mutta loppupuolella ilmeni taas mielenosoituksia ja etappia jouduttiin lyhentämään. Tällä kertaa voittajaksi tuli se ajaja, joka ensimmäisenä ylitti kohdan, jossa maaliin oikeasti olisi ollut 8 km. Egan Bernal oli siis päivän etapin voittaja. Viimeinen nousu jäi kokonaan ajamatta. En pysty pelkkiä tilastoja katsomalla tietämään miten kaikki oikein meni, mutta edelleen Jonas Vingegaard on kokonaiskilpailun ykkösenä ja toisena on 48 sekuntia perässä Joao Almeida. Huomenna on vuorossa jo 17. etappi, joka on luonnehdinnaltaan medium mountain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti