tiistai 5. tammikuuta 2021

Punajuurihummus melkein Elinan ohjeella


Näin joulun alla Chocochilin instassa ihania kuvia punajuurihummuksesta ja päätin tehdä sellaista meille joulupöytään. Ja teinkin. En kuitenkaan lukenut Elinan ohjetta liiallisella pieteetillä, sillä tulin kypsentäneeksi punajuuret keittämällä, enkä paahtamalla, mikä varmasti olisi ollut parempi tapa. Hyvää siitä silti tuli. Ohje oli siis täältä

Punajuurihummus

  • 300 g punajuuria
  • 1 tetra kikherneitä
  • 2 rkl kikherneiden säilöntälientä
  • 2 rkl vaaleaa tahinia
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl vettä
  • sitruunamehua
  • suolaa 
  • 1 valkosipulinkynsi

Koristeluun

  • oliiviöljyä
  • sumakkia (unohdin)
  • saksanpähkinöitä
  • herneenversoja
Kuorin ja keitin punajuuret lohkoina. Huuhtelin kikherneet ja otin vähän lientä talteen. Kaadoin kypsät punajuuret blenderin kannuun ja keräsin sinne myös kikherneet, valkosipulin, tahinin ja suurruuttelin vähän aikaa. Lisäsin mukaan oliiviöljyn ohuena vanana blenderin kannen reiästä ja sopivan paksuuden saavuttamiseksi, hieman vettä , sitruunamehua ja kikherneiden säilöntälientä. Liemi lisää kuohkeutta. Maistelin ja lisäsin hieman vielä suolaa. 

Kaavin hummuksen lautaselle  ja koristelin sen oliiviöljyllä, saksanpähkinöillä ja herneenversoilla. Sumakin unohdin, vaikka sitäkin pohjattomista maustekätköistäni löytyy. Vaikka tämä hummus on tosi jouluinen väriltään, se sopii kyllä ympäri vuoden syötäväksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti