torstai 7. tammikuuta 2021

Pavlovat kasvikuivurissa tehdyistä marengeista

Tartareista jäi kaksi valkuaista, jotka jemmasin mahdollisia marenkeja varten. Tällä kertaa en unohtanut käyttää niitä ja tein sen jopa säällisessä ajassa. Halusin kokeilla voiko kasvikuivurilla tehdä marenkeja, se vain sattumalta tuli mieleeni. Löysin aiheesta postauksia ja videoita ja pitihän sitä kokeilla. 

Marengit (6 kpl halkaisijaltaan noin 6 cm marenkia)

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 tl etikkaa
  • 150 g tomusokeria
Vatkasin ensin pelkkiä valkuaisia noin viisi minuuttia yleiskoneen kulhossa. Lisäsin sitten mukaan sitruunamehun, etikan ja noin puolet sokerista ja vatkasin lisää. Muutaman minuutin kuluttua lisäsin loput sokerista ja vatkasin kunnes massa oli kiiltävän valkoista ja tanakkaa marenkimassaa. Kaavin massan pursotinpussiin, johon olin laittanut melko suuren metallityllan. Se taitaa olla jonkunlainen venäläistyylisten kuorrutusten tekoon tarkoitettu, sen kuviointi ei toistunut marenkiin, mutta sain pursotettua melko samankokoisia marenkeja helposti leivinpaperin päälle. 

Laitoin marengit kuivuriin ensin 60 asteeseen noin tunniksi, lisäsin sitten lämpöä 75 asteeseen ja jopa alkoi tapahtua. Noin kolmen tunnin paistelun jälkeen marengit olivat kuivia ja irtosivat hyvin paperista. Joten ei varmaan voi puhua kovin energiankäytön kannalta järkevältä tavalta valmistaa marenkeja, mutta onpahan kokeiltu!


Pavlovat kahdelle

  • 2 annoskoon marenkia
  • 1 dl kermaa
  • 1 tl Limoncelloa
  • 2 rkl pakastettua, viipaloitua mansikkaa omassa mehussaan
  • kaakaota
Nostin lautasille yhdet marengit. Vatkasin kerman pehmeäksi vaahdoksi ja maustoin sen Limoncellolla. Lusikoin hieman pakastemansikkaviipaleita marenkien pinnalle ja siihen päälle suuret lusikalliset kermavaahtoa. Siivilöin aivan pikkuruisen kaakaojauhetta. 

Marengit olivat sopivan rapeita ja sokeriton kermavaahto pienellä sitrusvivahteella tasapainotti hyvin makeaa marenkia. Vaikkei Antti olekaan pavlovan ja marengin suuri ystävä, tästä pienestä jälkiruoasta espresson kanssa hän kyllä piti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti