torstai 20. heinäkuuta 2023

Grillattu sisäfile valkosipulivoilla


Tämän päivän ruoassa ei oikein ole mitään erityistä ranskalaisuutta, mutta en nyt vaan saanut aikaiseksi enempää. Pakastimesta löytyi pätkä naudan sisäfilettä ja sen grillasimme Big Green Eggissä ja siellä oli vähän kasviksia ja perunapaistokset foliossa. Kasvislaatikkokin oli melkoisen tyhjä, joten hieman kootut teokset-tyyppinen ateria oli kyseessä. 

Grillattu naudan sisäfileen paksumpi pää

  • noin 400 g naudan sisäfilettä
  • 0,5 dl punaviiniä
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa 
  • tuoretta rosmariinia
Sekoitin marinadin ainekset muovirasiassa ja laitoin filepätkän marinadiin maustumaan noin kahdeksi tunniksi. Kun oli aika alkaa valmistaa ruokaa, Antti teki tulet grilliin ja laittoi sinne puolikkaan grilliparilan ja toisen puolikkaan peltitarjotinta, jolle tulivat muut aterian osat. 

Antti grillasi marinoitunutta filettä kummaltakin puolelta noin 200 asteessa ensin noin kymmenen minuuttia ja sitten hän laski lämpöä noin 180 asteeseen. Koko ajan peltitarjotinosalla olivat folionyytissä kasvikset (sipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaa) ja omissa pikkuisissa foliovuokissa valmiit perunagratiinit pakastimesta. Tavoittelimme 58 asteen sisälämpöä fileeseen, mutta se karkasi 60 asteeseen. Pidimme filettä foliossa vielä kymmenen minuuttia odottamassa leikkaamista. Ei onneksi mennyt liian kypsäksi, oli mureaa lihaa ja kasvikset maukkaat. Lisänä oli vielä valkosipulivoita, jonka sekoitin itse. Laitoin pariin ruokalusikalliseen pehmeää voita yhden teelusikallisen valkosipulimurskaa. Lusikoin seoksen pieneen rengasmuottiin ja nostin sen lautasella pakastimeen jähmettymään. Enkä unohtanut sitä aterialla!



Tour de France alkaa olla lopuillaan, tänään oli pitkä etappi. Olen iloinen, ettei Tadej Pogacar joutunut keskeyttämään, ilmeisesti eilinen väsähdys ei ollut sairastumisen oire. Hän on vielä nuorten kisan johdossa tukevasti ja se on hieno saavutus sekin, vaikka keltapaidassa voittaminen oli tietysti hänen päätavoitteensa. Olipa hieno voitto Kasper Asgreenille, hän oli hatkassa koko päivän ja kolme hänen hatkakaveriaan myös ehti maaliin ennen pääjoukkoa. Montaa sekuntia siinä ei paitaa jäänyt. Kokonaiskilpailun kärki ei muuttunut. 

2 kommenttia:

  1. Noi foliovuoat on mun standardiostos Ranskan hypermarketeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä käteviä! Voi paistaa muffineita, näitä valmisperunapaistoksia ja vaikka mitä.

      Poista