sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Ranskalainen kurkkusalaatti


Varsinaisesti söimme tänään espanjalaisen perunamunakkaan, mutta sen kaveriksi tein pienen ranskalaisen kurkkusalaatin. Olimme ostaneet söpöjä avomaankurkkuja ja ne olivatkin tosi hyvän makuisia. Ohjeen otin täältä, mutten ihan totellut. Siinä keskelta siemenosa jätettiin pois, mutta minä käytin senkin, sillä kurkkuja ei ollut kovin paljon. 

Pieni ranskalainen kurkkusaalaatti

  • 3 avomaakurkkua kuorittuna
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl dijonsinappia
  • 0,5 tl valkosipulimurskaa
  • ripaus pippuria ja suolaa
Raastoin kuoritut kurkut ja jätin raasteen valumaan lävikköön noin vartiksi. Sekoitin kastikkeen ainekset kupissa ja kun oli aika syödä, kaavin kurkkuraasteen tarjoiluastiaan ja sekoitin siihen kastikkeen. Oli sopivan kirpeää ja maukasta tortillan kaverina. 


Tour de Francessa oli toista lepopäivää edeltävä raaka vuorietappi. Senkin aikana oli paha kolaritilanne, tällä kertaa ilmeisesti katsojan aiheuttama. Nopein oli Wout Poels ja kokonaiskilpailun kärkikaksikko hoiti oman keskinäisen taistelunsa muutamaa minuuttia myöhemmin. Samalla ajalla he ajoivat maaliin ja Vingegaard on tiistainakin keltapaidassa ja Pogacar toisella 10 sekuntia perässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti